3 KARJALAN KANNAKSEN HÄVITYSVALMISTELUT HÄVITYSVALMISTELUT
3.2 YH:N AIKAISET HÄVITYSVALMISTELUT KARJALAN KANNAKSELLA KANNAKSELLA
YH:n käynnistyminen lokakuun 1939 alkupuolella varmisti, että VK2-suunnitelman pahin uhkakuva Suomen joutumisesta sotilaalliseen konfliktiin Neuvostoliiton kanssa valmistautumattomana väistyi. Kenttäarmeija varustettiin ja reserviläiset saivat sod-anajan tehtäviinsä täydennyskoulutusta noin puolentoista kuukauden ajan. Suoma-laiset ehtivät samalla aloittaa myös hävitysvalmistelunsa. YH:n pitkän keston ansiosta ehtivät valmisteluista päävastuussa olleet pioneerit tehtävässään pitkälle ennen sodan syttymistä.107
Pioneereille annettu rooli hävitystoiminnan valmisteluissa oli keskeinen. Kar-jalan Kannaksen alueella sijaitsi suuri määrä erikokoisia asutuskeskuksia, Suomen puolustuslaitoksen kasarmeja, satoja siltoja, moneen suuntaan haarautuva rautatie sekä laaja tieverkosto. Pioneerien oli suunniteltava ja valmisteltava kaikkien näiden hävitys toteutettavaksi sitä mukaa kun neuvostojoukot valtaisivat uusia alueita. Eh-jäksi suomalaisjoukot eivät saaneet jättää mitään mistä saattoi olla hyötyä eteneville neuvostojoukoille. Jo sotaa edeltävinä vuosina sekä YH:n aikana painotettiin neuvos-tojoukkojen heikkoa valmiutta tulla toimeen ympäristössä, jonka infrastruktuuri oli suurelta osin hävitetty. Liikenneyhteyksien hävittäminen aiheuttaisi suuria ongelmia neuvostojoukkojen maan- ja rautateistä riippuvaiselle huollolle. Neuvostojoukkojen telttakaluston puutteen todettiin tekevän ne riippuvaiseksi sisämajoituksesta niin joukkojen levon kuin huollon järjestelyjen kannaltakin.108
Puna-armeijan talvitaisteluoppaassa ohjeistettiin joukkoja telttakaluston käyttöön, mutta tästä huolimatta teltat olivat 1939 neuvostojoukkojen varustuksessa yhä harvi-naisia. Maastoon majoittuessaan joukot turvautuivat edelleen nuotioiden,
havumajo-105 Halsti 1940, 50; Stenström 2016, 63.
106 Saarinen 1975, 66, 139.
107 Saarinen 1975, 160, 162.
108 Perus-240/1. Kan. A. Esik. oper. toim. (toim. III) 1939. [1] I/II, Armeijakunnan esikunta, Sota-asiainosasto, n:o 175/III/239 op.sal./34. Erikoismääräys II ryhmityskäskyyn I Armeijakunnalle VK1–VK2. Hävitys- ja kenttälinnoitustyöt. KA; Perus-240/1. Kan. A. Esik. oper. toim. (toim. III) 1939. [1] I/II, Yleisesikunta, Osasto 3, Oper. toim., n:o 181/VK27/Op. sal. Kannaksen pakkotyhjentämissuunnitelma ”VK27”. KA; Perus-2454/1.
III/JR 12. Esikunta. 1939–1940. [10]. III/JR 12. Sissitoimintaohjeet. KA; Takala 2017, 94.
jen ja maahan kaivettujen kuoppien käyttöön. Talvitaisteluoppaassa asutuskeskusten mahdollistama sisämajoitus mainitaan ainoana käyttökelpoisena pidempiaikaisena majoitusmuotona joukkojen lepuuttamiseksi.109
Hävitysvalmistelut Karjalan Kannaksella oli paikoin aloitettu jo ennen YH:n al-kua. Elokuussa 1939 Kannaksella järjestettiin suuret sotaharjoitukset, joiden aikana pioneerijoukot tekivät hävitysvalmisteluja pääasiassa siltoihin ja muihin sotilaallisesti tärkeisiin kohteisiin osana harjoituksen aikaista koulutusta. Pioneerien tekemä työ täydensi hävitysvalmisteluja, joita oli toteutettu osana pioneerikoulutusta vuosien 1936–1938 aikana.110
Pioneerijoukot toteuttivat YH:n aikaiset hävitysvalmistelut osana aselajiharjoitus-tensa pioneerikoulutusta. Monet pioneerijoukkoihin harjoitusten alussa komennetuis-ta eivät olleet varusmiesaikanaan saaneet pioneerikoulutuskomennetuis-ta, joten käytännönläheiset hävitysvalmistelut toimivat hyvänä oppina pioneerien tehtäviin. Pidempään reservis-sä olleille pioneerikoulutuksen saaneillekin hävitysvalmistelutoiminta oli tarpeellista täydennyskoulutusta.111
YH:n aikaiset hävitysvalmistelut ja pioneerikoulutus sisälsivät suuren määrän erilaisia tehtäviä ja harjoitteita. Viivytystaistelun käyminen ja siihen olennaisesti liit-tynyt hävitystoiminta olivat keskeisiä koulutusaiheita harjoituksiin kutsuttujen pio-neerijoukkojen koulutusohjelmassa. Pioneerit asensivat, rakensivat ja valmistelivat ansoituksia, miinoituksia, siltojen panostuksia, asutuskeskusten polttamisia, teiden räjäytyksiä ja rautateiden repimisiä. Lisäksi kaikista näistä tehtävistä laadittiin myös suunnitelmat ja suoritusraportit. Pioneerit myös harjoittelivat valmistelemiensa hä-vitysten toteuttamisen varmistaakseen saamiensa tehtävien sujuvan onnistumisen sotatoimien alkaessa. Pioneerikomppanioiden työtahti oli kiivas YH:n alusta sodan alkamiseen saakka, jolloin niiden miehistö harjaantui tehokkaasti sodanaikaisiin teh-täviinsä.112
Tärkeisiin ja suuritöisiin tehtäviinsä nähden pioneerijoukkoja ei missään päin rintamaa ollut suuria määriä. Hävitysvalmistelujen lisäksi pioneerit olivat vastuus-sa muun muasvastuus-sa myös teiden rakentamisesta, siltojen kunnostuksista, sulutuksista miinoituksista ja vaativammista kenttälinnoitustöistä. Syyskuussa ennen varsinaisen YH:n alkua suojajoukkojen yhteyteen perustettiin muutamia pioneerikomppanioi-ta lähinnä varusmiesjoukoispioneerikomppanioi-ta ja äskettäin kotiutetuispioneerikomppanioi-ta reserviläisistä. YH:n aikana perustettiin 29 pioneerikomppaniaa. Suojajoukkovaiheen päätyttyä ja torjuntataiste-luiden alettua 14.12.1939 suomalaisten pioneerijoukkojen kokonaisvahvuus oli noin 13 000 miestä. Komppanioista 16 toimi Kannaksen Armeijan alaisuudessa. Lisäksi armeijan alaisuuteen kuului muun muassa joitakin erillisiä pioneerijoukkueita, tien-rakennuskomppanioita sekä Viipurin Työpataljoona.113
YH:n aikaiset hävitysvalmistelut kohdistuivat Karjalan Kannaksella pääosin
alueil-109 Gurov 1932, 26.
110 Saarinen 1975, 139, 162.
111 Saarinen 1975, 159–160.
112 Perus-229/1. Kan. A. Esikunnan pion.kom. toim., 1939. [1] I/II, II AKE, n:o 221/Pion./82 sal. II AK:n Pion.
käsky n:o 6. Viipuri 1.11.1939. KA; Perus-269/1. 5. D. Esik. oper. toim. 1939, [1] II/III, 5.DE, n:o 349/Pion.
kom/sal. Pioneerikoulutus. I Jalkaväen pioneerikoulutus. 8.11.39. KA; Perus-763/2. Kan.A. Esik. pion.kom.
toim. 1939–1940. [3] II/II. T-Pion.P 1, n:o 154/IIIa//41. Koskee: Kertausharjoitusohjelmaa. Koria 16.11.1939.
KA; Saarinen 1975, 160.
113 Saarinen 1975, 170–172.
le, joiden oletettiin jäävän neuvostojoukkojen haltuun sodan alkaessa. Nämä käsittivät käytännössä itärajan ja pääpuolustuslinjan väliset alueet sekä jotkut välittömästi pää-puolustuslinjan takaiset seudut. Tätä taaempien alueiden laajoja hävitysvalmisteluja ei nähty tarpeelliseksi, koska sotatoimien ei uskottu koskevan niitä. Monet hävitys- ja sulutusvalmistelut, kuten ansoitus- ja miinoitustyöt olisivat muutenkin olleet näillä alueilla mahdottomia, sillä niiden siviiliväestöä ei ollut evakuoitu. Sotilaat vastustivat myös sodan alla ajatusta evakuoitujen siviilien päästämisestä takaisin kotiseudulleen perusteenaan se, että tällöin jo rakennettuja ansoituksia olisi jouduttu purkamaan.114
Karjalan Kannaksen puolustuksesta vastannut kenraaliluutnantti Hugo Öster-manin komentama Kannaksen Armeija jaettiin perustamisvaiheessaan kahdeksi armeijakunnaksi. Näistä kenraaliluutnantti Harald Öhquistin komentaman II AK:n vastuualueeksi tuli Länsi-Kannas Suomenlahdelta Vuokseen rajoittuvalla alueella.
Kenraalimajuri Erik Heinrichsin komentama III AK vastasi puolestaan Itä-Kannaksen puolustuksesta Vuoksen ja Laatokan välisellä alueella. Samalla tavoin jakautuivat myös Kannaksen hävitysvalmistelut.115
Kartta 1. Kannaksen Armeijan pioneerijoukkojen sijoitukset joulukuun 1939 alussa.
Lähde: Saarinen 1975, 177.
114 Perus-240/1. Kan. A. Esik. oper. toim. (toim. III) 1939. [2], Kan.AE n:o 432/III/2. Imatra 24.11.1939. KA.
115 Tervasmäki & Vuorenmaa & Juutilainen 1978, 108–109.
II AK:n suojajoukot jaettiin Uomaan, Muolaan ja Lipolan Ryhmiin. III AK:n suoja-joukkoina toimivat Raudun Ryhmän joukot. Pääosin varusmiesyksiköistä ja nuorista reserviläisistä muodostetut suojajoukot olivat suomalaisista joukoista toimintaky-kyisimpiä ja siksi niille oli annettu vaativa viivytystaistelutehtävä. Suojajoukkoihin kuului myös raja-alueen hyvin tunteneita rajakomppanioita, jotka perustettiin toimin-ta-alueidensa rajavartiostojen rungolle.116
Viivytystehtävään sisältyi myös huomattava osa armeijakunnan vastuualueella suunnitelluista hävitystoimista. Suojajoukkojen mukana hävityksiä ja sulutuksia suorittamassa oli jonkin verran pioneerijoukkoja, mutta yksin pioneerit eivät laajan rajaseudun hävityksestä suoriutuneet. Pioneerit kouluttivat monin paikoin suojajouk-kojen jalkaväkijoukkoihin kuuluneita osastoja toteuttamaan valmistelemiaan hävitys-tehtäviä, kuten räjäyttämään siltoja tai suuria kivirakennuksia.117 Asutuskeskusten polttaminen ei vaatinut merkittävää ennakkokoulutusta, tärkeämpää oli sytykkeiden ja polttovälineiden varaaminen poltettavien rakennusten läheisyyteen, jotta sytytys onnistuisi tarvittaessa mahdollisimman nopeasti.
Suojajoukkoryhmien vastuualueet alkoivat II AK:n osalta Terijoen, Kivennavan, Muolaan ja Valkjärven pitäjien itäisiltä raja-alueilta. Niiden viivytysalueiden ta-ka-rajat rajoittuivat pääpuolustusasemaan, joka kulki Kuolemajärven–Summan–Lei-päsuon–Muolaan kirkonkylän tasalla. Viivytysalue oli syvimmillään Uudenkirkon Ryhmän vastuualueella noin 60 kilometriä. Leveydeltään kaikkien kolmen ryhmän yhteenlaskettu vastuualueen leveys oli myös noin 60 kilometriä.118
Uudenkirkon Ryhmän vastuualue sisälsi rajan ylittäneen rautatien, joka Terijoella Tyrisevän kohdalla jakautui kahteen haaraan, joista toinen kulki Koivistolle toisen jatkuessa Viipuriin. Hävitystoimintaa ajatellen rautatien alue sisälsi suuren määrän hävitettäviä kohteita. Rautatien toiminnalle tärkeiden kohteiden lisäksi radan varres-sa sijaitsi myös monia suuria asutuskeskuksia, joiden polttamisen onnistuminen oli sodan alkaessa tärkeää.119
Muolaan ja Lipolan Ryhmien viivytysalueilla ei kulkenut rautatietä, mutta rajalta länteen päin kulkeva tieverkosto tarjosi neuvostojoukoille useita hyviä etenemisreit-tejä, joiden varrella sijaitsi myös runsaasti asutusta. Erityisesti Kivennapa oli tiever-koston solmukohta, jonka ympäristössä sijaitsi useita suurehkoja kyliä ja jonka kautta neuvostojoukot voisivat jatkaa etenemistään useisiin suuntiin. Lipolan Ryhmän suun-nassa viivytystaistelua helpottivat useat järvet, joiden väliin jäi puolustuksellisesti edullisia kannaksia. Ryhmän viivytysvastuualueen merkittävä tiestö kulki pääosin lounas–koillinen suunnassa, eikä alueella sijainnut tärkeitä tienristeyksiä ennen Val-kjärven kirkonkylää. Tämä on todennäköinen syy siihen, että Lipolan Ryhmälle ei alistettu omia pioneerijoukkoja vaan lähimmät pioneerikomppaniat toimivat ryhmän molemmilla sivustoilla ja takana pääpuolustuslinjan alueella.120
Raudun Ryhmän vastuualue keskittyi rajan läheisyydessä nimensä mukaisesti Raudun pitäjän alueelle. Metsäpirtin alueella toimineista kahdesta suojajoukkojen
116 Kilkki 1978a, 20–21.
117 Perus-229/1. Kan. A. Esikunnan pion.kom. toim., 1939. [1] I/II.. N:o 350/III/sal. Koskee hävitysvalmisteluja.
Puolustusministeriö, Helsinki 11.10.1939; Perus-763/1. Kan. A. Esik. pion.kom. toim. 1939–1940. [1] II/II.
Päämaja, pion.kom., n:o 478/Pion.kom 1 sal. Hävitysvalmiusohje. Helsinki 26.10.1939. KA.
118 Kilkki 1978a, 20–21.
119 ibid.
120 Saarinen 1975, 177; Kilkki 1978a, 20–21.
rajakomppaniasta oli muodostettu erillinen Metsäpirtin Osastonsa, joka oli alistettu 10.D:lle. Raudun Ryhmän vastuualueen halki kulki rautatie rajalta Kiviniemen kautta länteen. Rajalta kulki myös maantie, joka haarautui Metsäpirtissä kulkemaan Kou-kunniemeen ja Mäkrään. Teiden varsilla sijaitsi useita asutuskeskuksia ja siltoja.121
Itä-Kannaksen suojajoukkojen toiminta-alueelle pioneerijoukkoja oli keskitetty vain Raudun Ryhmän alaisuuteen. Ryhmälle alistettuna toimi 27. Pion.K, jonka hä-vitystoiminnan painopiste keskittyi Raudun läpi kulkeneen rautatien hävittämiseen.
Metsäpirtin Osaston toiminta-alueen liikenneyhteydet olivat vähäiset ja asutuskes-kustenkin määrä pieni, joten vähäisten pioneerijoukkojen ohjaamista osaston tueksi ei ilmeisesti pidetty tarpeellisena.122
Raudun Ryhmän ja Metsäpirtin Osaston viivytysalueen takarajana ja luonnollise-na pääpuolustusasemaluonnollise-na olivat Vuoksi ja Taipaleenjoki. Vuoksen Kiviniemessä ylit-tävät maantie- ja rautatiesillat olivat sotilaallisesti hyvin merkittäviä ja siksi erityisen tärkeitä hävityskohteita neuvostojoukkojen vesistönylityksen estämiseksi. Sillat val-misteltiinkin hävityskuntoon jo YH:n alkuvaiheessa lokakuussa. Kiviniemen sillat oli-vat strategisesti niin merkittäviä, että päätös niiden räjäyttämisestä ei ollut alemman tason toimijoiden käsissä. Asia käy ilmi muun muassa 16.10.1939 asiasta annetussa käskystä, jossa mainitaan, että siltojen hävittämisen saa toteuttaa vain Kannaksen Armeijan komentajan luvalla. Kuitenkin mikäli armeijan komentajaan ei voitu saada yhteyttä, jäi hävityskäskyn antaminen III AK:n komentajan vastuulle.123
Suojajoukkojen vastuualueen takana vastuu hävitystöistä ja niiden valmistelusta oli kenttäarmeijan joukoilla. YH:n ansiosta myös niillä oli riittävästi aikaa valmistella vastuullaan olleet hävitykset. Kenttäarmeijan ei suunniteltu vetäytyvän pääpuolustus-linjan asemistaan, joten niiden vastuulla olevat hävitystehtävät eivät olleet yhtä laajat kuin suojajoukkojen. Paikoin ne kenttäarmeijan joukot, joiden läpi viivytystaistelunsa suorittaneet suojajoukot vetäytyivät, alistettiin tilapäisesti suojajoukkoryhmien alai-suuteen. Näin oli esimerkiksi Kiviniemen sillanpääasemassa, jota miehittänyt III/JR 30 oli alistettu Raudun Ryhmälle taistelutoiminnan johtamisen yksinkertaistamiseksi.
Järjestelyllä tahdottiin helpottaa vetäytymistä sillanpäästä siltojen ylitse ja samalla varmistaa siltojen hävittämisen paras mahdollinen onnistuminen.124
Maareittien käytön vaikeuttamisen lisäksi pyrkivät suomalaisjoukot hävitysval-misteluissaan ottamaan huomioon myös meriliikennöinnin hankaloittamisen. Val-mistelut keskittyivät erityisesti Suomenlahden rannikolle, jossa suomalaisjoukot val-mistautuivat hävittämään majakoita, loistoja ja muita merimerkkejä. Meriliikenteen kulkumerkkien hävittäminen oli tärkeää Suomenlahden rannikon puolustamiseksi maihinnousuilta sulan veden aikana, maihinnousseiden vihollisjoukkojen huoltokul-jetusten estämiseksi ja punailmavoimien suunnistuksen vaikeuttamiseksi.125
Karjalan Kannaksen alueen hävitysvalmistelut olivat sodan alkaessa tärkeimmiltä osiltaan rakenteellisesti valmiit. Hävitystoiminnan toteutus oli myös YH:n kestäessä koulutettu siitä vastuussa oleville joukoille.126 Pioneerit olivat onnistuneet
valmistelu-121 Katso liite 15.
122 Saarinen 1975, 177.
123 Perus-229/1. Kan. A. Esikunnan pion.kom. toim., 1939. [1] I/II. Kan.AE, Pioneerikomentaja, n:o 22/Pion.
Tsto/1a/39. III AK:n komentaja. Imatra 16.10.39. KA.
124 Kilkki 1978a, 28.
125 Saarinen 1975, 162.
126 ibid.
tehtävissään hyvin, mistä oli pitkälti kiittäminen YH:n pitkää kestoa. Hävitystoimin-nan valmistelut olivat sodan alkaessa Karjalan Kannaksella erittäin hyvässä vaiheessa.
Suomalaisjoukot valmistelivat Karjalan Kannaksella tie- ja liikenneyhteyksien sekä muiden operatiivisesti merkittävien pistekohteiden hävittämisen lisäksi myös itäisten raja-alueiden asutuskeskittymien tuhoamisen. Hyökkäävät neuvostojoukot olisivat voineet majoittaa näille alueille suuret määrät joukkoja ja huoltoyksiköitä. Asutus-käyttöön soveltuvien rakennusten hävittäminen nousikin viivytystaisteluiden aikana hävitystoiminnan toiseksi tärkeimmäksi tekijäksi liikenneinfrastruktuurin keskeisten rakennelmien hävittämisen jälkeen.
Rakennusten hävitysvalmistelut liittyivät yleensä joko rakennusten ja asutuskes-kuksen sijaintiin uhanalaisella alueella tai suomalaisten puolustusvalmisteluihin. Ra-kennukset alueella, joka oli vaarassa jäädä nopeasti vihollisen haltuun mahdollisen hyökkäyksen alkaessa tai rakennukset, jotka olivat kaukana hävitysosastojen sijoitus-paikoista, saatettiin valmistella hävitettäväksi jo hyvissä ajoin ennen sotatoimien ulot-tumista niiden läheisyyteen. Puolustusasemia varustaessaan suomalaiset sotilaat val-mistelivat hävitettäväksi myös asemien edessä sijainneita, näköesteitä muodostaneita rakennuksia tuhottaviksi sotatoimien alkaessa. Lisäksi hävitysvalmiuteen asetettiin usein myös tehtaiden piippuja tai muita korkeita maamerkkejä, joita Neuvostoliiton ilmavoimat olisivat voineet käyttää hyödyksi suunnistamisessa.127
YH:n aikaisia Karjalan Kannaksen alueen asutuskeskusten hävityssuunnitelmia on säilynyt huomattavasti vähemmän kuin muunlaisista hävityskohteista laadittuja suun-nitelmia. Asutuskeskusten hävityssuunnitelmia on todennäköisesti laadittu huomatta-vasti enemmän kuin niitä on tähän saakka säilynyt, sillä monet sotaa edeltävän ajan ohjeistukset ja käskyt mainitsevat asutuskäyttöön kelpaavien rakennusten hävittämisen.
Niin kenttäarmeijan kuin suojajoukkoihin kuuluvat joukot saivat tehtäväkseen asutus-keskusten hävitykseen valmistautumisen. Nämä käskyt ovat kuitenkin usein niin yli-malkaisia, että niistä on vaikeaa päätellä, millaiset olivat hävitystoiminnan prioriteetit.
Usein ylempien toimijoiden, kuten Kannaksen armeijan, armeijakuntien tai divisioonien antamat hävityskäskyt lähinnä käskevät suomalaisjoukkoja tuhoamaan vetäytyessään kaikki vastuualueensa rakennukset. Varsin usein hävitystoiminnalle määritellään myös joukkojen välisten vastuu-alueiden rajat sekä toiminnan etu- ja takarajat. Ohjeistuksissa ei yleensä mennä tämän tarkempiin yksityiskohtiin esimerkiksi määrittelemällä hävitet-tävien kylien polttamisen tärkeysjärjestys tai niissä sijainneiden merkithävitet-tävien rakennus-ten hävityksen tärkeys verrattuna muihin niitä ympäröiviin rakennuksiin.128
Muiden hävitysvalmistelujen tapaan myös asutuskeskusten hävityssuunnitelmi-en laatiminhävityssuunnitelmi-en aloitettiin usein pian YH:n alkamishävityssuunnitelmi-en jälkehävityssuunnitelmi-en. Pioneerihävityssuunnitelmi-en työtaakka oli YH:n aikana suuri laajojen sulutteiden rakentamisissa, räjäytettävien kohteiden panostamisessa ja kenttävarustustöissä, joten asutuskeskusten tuhoamisen suunnitte-luun ei jäänyt paljon aikaa. Polttamisiin käytettiin tavallisia jalkaväkijoukkoja, joiden nähtävästi katsottiin suoriutuvan tästä suhteellisen yksinkertaisesta tehtävästä. Asu-tuksen hävittämistä ei välttämättä nähty kattavia kirjallisia suunnitelmia vaativana tehtävänä. Pienempien kylien hävityksestä on saatettu antaa vain suulliset käskyt, joista ei mitään mainintoja virallisiin asiakirjoihin ole jäänyt.
127 Perus-1586/1. 5.D. Esik. pion. kom. 1939–1940. [1] II/III. 5. DE, n:o 210/Pion./sal. 5.D:n Pion.käsky n:o 14.
9.2.1940. KA; Pennanen 1994, 239.
128 Perus-607/1. 5.D. Esik. pion. toim. 1939–1940. [1] I/II. II AKE, n:o 48/Pion./82. II AK:n Pion.käsky n:o 4.
Viipuri, 20.10.39. KA.
Hävitystoiminnan vastuualueet jakautuivat suojajoukkojen ja kenttäarmeijan jouk-kojen kesken. Suojajoukjouk-kojen vastuualueet aivan valtakunnan rajan lähialueilla oli-vat neuvostohyökkäyksen ensimmäisiä kohteita, joten niiden hävitysvalmistelut oli tehtävä valmiimmiksi kuin kauempana sijainneiden mahdollisten sotatoimialueiden valmistelut. Suojajoukkojen hävitysvastuualueet määriteltiin jo varsin varhain YH:n aikana. Suojajoukot käyttivätkin YH:n hävitysvalmisteluihin enemmän aikaa ja re-sursseja, sillä niiden ei tarvinnut tehdä yhtä kattavia kenttävarustustöitä saamansa viivytystaistelutehtävän takia. Suojajoukkojen tehtävänä oli paikallaan pysyvän puo-lustuksen sijaan vaikeuttaa ja hidastaa hyökkäävien neuvostojoukkojen etenemistä, jolloin hävitystyöt olivat suureksi avuksi.