KARJALAN LIIKENNEYHTEYKSIEN HÄVITYSVALMISTELUT
6 HÄVITYSSUUNNITELMAN TOTEUTUS LAATOKAN KARJALAN JA LAATOKAN KARJALAN JA
6.9 HÄVITYSTOIMINTA POHJOIS-KARJALASSA VIIVYTYSVAIHEEN PÄÄTYTTYÄVIIVYTYSVAIHEEN PÄÄTYTTYÄ
P-KR:n puolustusasemat joutuivat viivytysvaiheen päätyttyä kovan neuvostojouk-kojen paineen alaisiksi. Paikoin joukot joutuivat luopumaan asemistaan, mikä johti hävitystoimintaan vielä myöhemmin joulukuussa. Rintaman vakiinnuttua joulun jäl-keisinä päivinä loppui hävitystoiminta P-KR:n alueella käytännössä kokonaan, sillä vihollinen oli työnnetty takaisin rajan ylitse. Ryhmä Talvelan alueella Ilomantsissa jatkui aktiivinen partiosodankäynti, johon kuului myös hävityspartioiden käyttö.
Neuvostojoukkojen paine P-SR:ää kohtaan ei päättynyt suomalaisjoukkojen puolus-tukseen asettumiseen viivytysalueensa takarajalle. Ryhmän alkuperäinen hyökkäyksel-linen tehtävä vaihtui puolustukselliseksi ja entisten suunnitelmien rinnalle P-SRE nosti mahdollisen viivytystehtävän Nurmeksen suunnassa. Neuvostojoukot onnistuivat 8.12.
murtautumaan Er. P 12:sta etumaisiin asemiin, mikä lisäsi epävarmuutta puolustuksen kestävyydestä. Everstiluutnantti Raappana ei ollut suopea vetäytymissuunnitelmalle vannoen jatkavansa Pielisjärven alueen puolustamista. Raappanan esikunnassa valmis-tauduttiin myös pahimpaan 11.12. annetulla käskyllä Lieksan kauppalan evakuoimises-ta ja lopulevakuoimises-ta 14.12. annetulla käskyllä viivytyksestä, mikäli kovan paineen alaisena ollut puolustuslinja murtuisi. Käskyn mukaan viivytystaistelujen aikana suomalaisjoukot noudattaisivat täydellistä poltetun maan taktiikkaa.449
447 Aarnio 1966, 169–171; Vuorenmaa 1978a, 142–143; 162–163, 165.
448 SPK 476, 1.12.1939, Er. P 11, jaksot 3, 7, KA, DA.
449 Partanen, Pohjonen ja Tuunainen 2006, 154–156.
P-KR:n joukot olivat joulukuun 18. päivään 1939 mennessä torjuneet useita pu-na-armeijan kiivaita läpimurtoyrityksiä. Tuona päivänä suomalaisjoukot ryhtyivät jo ensimmäisistä epäonnistuneista hyökkäyksistä lähtien suunnittelemiinsa uusiin aktiivisiin vastatoimenpiteisiin. Päivän aikana 3./Er. P 13 onnistui hyökkäyksellään lyödä Jongunjoelta itään sijainneen puna-armeijan puolustuskeskuksen ja Er. P 12:sta muodostettu iskuosasto tunkeutui vihollisen asemiin Kivijärven tien suunnassa. Vii-sikkojärven suunnassa suomalaispartiot pääsivät neuvostojoukkojen majoitusalueil-le aiheuttaen sekaannusta. Alkumenestyksen jälkeen hyökkäys jouduttiin kuitenkin jälleen pysäyttämään Nurmijärven suunnassa uhkaavasti edenneen vihollisosaston takia, jonka pysäyttäminen vaati huomattavien lisäjoukkojen irrottamista tuohon suuntaan. Taistelut keskittyivät lopulta Savijärvelle, jossa suomalaisten onnistui 19.12.
lyödä Nurmijärven alueen joukkojen selustaa uhannut neuvostopataljoona.450 Hävitystoiminta Pohjois-Karjalan pohjoisosissa muodostui viivytysvaiheen päät-tymisen jälkeen toisenlaiseksi kuin etelämpänä Ilomantsissa. P-KR:n joukot onnistui-vat työntämään puna-armeijan joukot 27.12.1939 mennessä valtakunnan rajan toiselle puolelle, jonka jälkeen ne asettuivat rajalle puolustukseen. Taistelu- ja hävitystoiminta rauhoittuivat sodan loppuun saakka. Ilomantsissa rintamalinjat juuttuivat vuoden lopussa paikoilleen ja ajoittaiset puolustustaistelut sekä vilkas partiotoiminta neu-vostojoukkojen selustassa jatkuivat sodan loppuun saakka.
Kartta 3. Pielisjärven taistelut. Karttapohjan lähde: Suomen tiekartta, Maanmit-taushallinto, Helsinki 1939. Doria.fi-verkkopalvelu.https://www.doria.fi/bitstream/han-dle/10024/79339/1201013766.jpg?sequence=1&isAllowed=y. 4.12.2017.
450 Partanen, Pohjonen ja Tuunainen 2006, 157; Usva 1978a, 198–199.
Ainoa lähdeaineistosta löytyvä asutuskeskuksen hävitys P-KR:n toiminta-alueella tapahtui 18.12., jolloin suomalaisjoukot vetäytyivät asemistaan Savijoelta Viekin-tiellä. Neuvostoliittolainen 54. D oli jo 6.12. vallannut Kuhmossa sijaitsevan Sivakan tienhaaran, jonka kautta se 15.12.1939 lähetti JR 118 yhden pataljoonan etenemään Nurmijärveä puolustavien suomalaisjoukkojen selustaan. Seuraavana päivänä suo-malaisten Valamajärven vartio sai kosketuksen tähän neuvosto-osastoon ja joutui väistymään 17.–18.12. välisenä aikana ohi Savijärven kylän. Osaston mukana olleet 4. Er. PionJ:n miehet polttivat kaikki kylän rakennukset, miinoittivat tiet ja tekivät murroksia. Vetäytymisen jälkeen pioneerit majoittuivat Uudenkylän Lievolaan, johon kootut suomalaisvahvistukset onnistuivat 19.12. pysäyttämään neuvostopataljoonan etenemisen ja 20.12. mennessä saartamaan sekä tuhoamaan sen aiheuttaen neuvosto-joukoille lähes 400 miehen tappiot.451
Savijärven hävitys oli paras esimerkki poltetun maan taktiikan periaatteiden so-veltamisesta Pohjois-Karjalan toiminta-alueella. Hävitystoiminnan tavoitteena oli hyökänneen vihollispataljoonan etenemisen vaikeuttaminen ja toimintakyvyn hei-kentäminen. Kylän hävittäminen hidasti pataljoonan hyökkäystä ja vaikeutti sen huol-toa, mikä osaltaan johti osaston tuhoamiseen. Näin poistui yksi suurimmista P-KR:n puolustukseen kohdistuneista uhkista.
Taistelun päätyttyä Savijärvellä siirtyi siihen osallistuneita suomalaisjoukkoja ta-kaisin Nurmijärvelle. Jouluna suomalaiset aloittivat hyökkäyksen, joka löi puna-ar-meijan joukot takaisin rajan ylitse 27.12. mennessä. Tilanne Pielisjärven suunnalla rauhoittui, eivätkä neuvostojoukot tällä suunnalla enää tämän jälkeen ylittäneet sodan aikana merkittävin voimin valtakunnan rajaa. Inarissa Er. P 12 työnsi oman tuki-kohtansa jopa Neuvostoliiton puolelle huolimatta siitä, että osa pataljoonan miehistä aluksi vastustikin vieraan valtion alueelle siirtymistä.452
Pielisjärven suunnassa hävitystoiminta loppui neuvostojoukkojen vetäytymiseen valtakunnan rajan taakse. Suomalaisten partiotoiminta oli sodan loppuun saakka aktiivista, mutta nämä partiot eivät toteuttaneet hävityksiä Neuvostoliiton puolella.
Tammi–helmikuussa 1940 neuvostopartiot tekivät tuhojaan Suomen puolella. Alueen suomalaisjoukkojen sotapäiväkirjat kertovat neuvostopartioiden tehneen runsaasti partiomatkoja suomalaisalueille ja polttaneen näillä matkoilla useita suomalaisten vartio- ja asuinrakennuksia.453
Vahva neuvostopartio hyökkäsi tammikuussa 1940 Pielisjärven Särkkävaaralla sijainneen suomalaisen kenttävartion kimppuun. Yllätetty vartiomiehistö joutui ve-täytymään alueelta saarrostusuhkan vuoksi niin nopeasti, että se ei ehtinyt polttaa vartion rakennuksia. Neuvostopartion tehtävänä oli alueen hallussa pitämisen sijaan vain tuhotyöt, sillä se poltti itse Särkkävaaran vartion läheisine kylineen ja Sikovaaran kylän. Särkkävaarassa polttamatta jäivät vain riihi ja muutamia ulkorakennuksia.454
Tammikuun 13. päivänä 3./Er. P 13:sta taisteluryhmä palasi partiomatkaltaan Saa-riahon tilalta. Ryhmä kertoi neuvostojoukkojen polttaneen tilan. Sotapäiväkirjan ker-tomus ei erittele oliko hävitys tapahtunut jo ennen neuvostojoukkojen vetäytymistä rajan taakse joulukuussa vai oliko kyseessä ollut myöhäisempi tapahtuma. Syrjäisellä erämaa-alueella sijainnut tila saattoi olla hävitetty jo jonkin aikaa ennen
suomalais-451 SPK 633, 4. Er. Pion.J, 18.12.1939, jakso 39, KA, DA; Usva 1978a, 199–200.
452 Partanen, Pohjonen ja Tuunainen 2006, 162–164, 168, 172; Usva 1978a, 200–201.
453 SPK 482, Er. P 13, 22.2.1940, jakso 45, KA, DA; SPK 485, 2./Er. P 13, 9.–22.2.1940, jaksot 13–15, KA. DA.
454 Lukkanen, Kansa Taisteli 11/1969, 331–332.
partion vierailua.455
Helmikuun 22. päivänä neuvostopartio saapui jälleen Särkkävaaraan ja poltti sen vielä jäljellä olleet rakennukset. Suomalaisjoukot huomasivat tulipalon liian myö-hään ja pystyivät lähettämään partion tarkastamaan kylän tilanteen vasta seuraavana päivänä. Tällöin jäljistä päätellen noin 100-miehinen neuvosto-osasto oli jo paennut paikalta.456 Neuvostopartion tehtävänä oli todennäköisesti tulla tarkistamaan oliko Särkkävaarasta tammikuussa pois häädetty kenttävartio perustettu uudelleen. Osas-ton vahvuus viittaa siihen, että sen tehtävänä olisi ollut suomalaisen kenttävartion tuhoaminen, mikäli sellainen olisi alueelta löydetty. Jouduttuaan työnnetyksi takaisin rajan taakse alkoi tämänkaltaisten tuhoamispartioiden lähettäminen olla neuvostojou-koille ainoita keinoja muistuttaa P-KR:n suomalaisjouneuvostojou-koille sotatilan olleen edelleen voimassa.
Neuvostoliiton suhteellisen vaatimattomasta Pielisjärven suuntaan kohdistuneesta joukkokeskityksistä talvisodan aikana voidaan päätellä, että sen kiinnostus rautatien valtaamiseksi tällä suunnalla ei ollut kovin suuri, vaan taistelutoimien pääpaino oli suomalaisjoukkojen sitomisessa alueen puolustukseen. Suomalaisjoukkojen vahvuus ja hyvä taistelualueen tuntemus varmistivat sen, että neuvostojoukkojen mahdolli-suudet alueen haltuun ottoon ja tätä kautta syvemmälle Suomeen etenemiseen eivät olleet hyvät.
Suomalaiset siirtyivät Ilomantsissa jälleen hyökkäyskannalle 22.12. tavoitteenaan vetää puna-armeijan huomio pois samaan aikaan Ägläjärvellä käynnissä olleesta rat-kaisutaistelusta. Oinaansalmella olleet suomalaisjoukot olivat osoittautuneet liian hei-koiksi lyömään Möhkön alueen neuvostojoukkoja, joten hyökkäyksen oli tapahdut-tava Kallioniemessä. Hyökkäyksen tavoitteena oli ensin Parissavaaran valtaaminen, ja sen jälkeen etenemisen jatkaminen Lehtovaaran suuntaan. Oinaansalmen suoma-laisjoukkojen tehtävänä oli pysäyttää puna-armeijan vastahyökkäykset sekä mahdol-lisesti ajaa vihollista takaa Möhkön suunnassa. Hyökkäys ei kuitenkaan menestynyt ja joukot palasivat lähtöasemiinsa, jonka jälkeen toiminta Ilomantsin rintamalla rau-hoittui loppuvuoden ajaksi.457
Taistelut Ilomantsissa jatkuivat sodan loppuun saakka samoilla puolustuslinjoil-la, joihin ne olivat vuodenvaihteessa 1940 asettuneet. Hävitystoiminnan aktiivisuus väheni, mutta sitä jatkettiin kuitenkin ajoittain. Hävityspartiot liikkuivat öisin häirit-semässä vihollisjoukkojen majoittumista ja huoltoa sekä polttamassa aiemmin hävit-tämättä jääneitä rakennuksia. Esimerkiksi joulukuun 20.–21. päivien välisenä yönä osasto A:n partio häiritsi linjan Kallioniemi–Parissavaara eteläpuolella nuotiotulille majoittuneita neuvostojoukkoja. Ilmoituksensa mukaan partio myös poltti Parissavaa-rassa ehjänä löytämänsä talon sekä havaitsi neuvostojoukkojen tuhonneen Möhkössä sijainneen tähystystornin.458
Suomalaisjoukot toteuttivat Ilomantsin puolustustaisteluiden aikana joitakin en-nakoivia hävityksiä. Esimerkiksi 26.1.1940 neuvostoliittolainen partio todettiin toimi-massa Koitajoella Särkän lossin maastossa. Paikalle lähetetyt I/JR 41 kaksi joukkuetta
455 SPK 487, 3./Er. P 13, 13.1.1940, jakso 13, KA, DA.
456 SPK 482, Er. P 13, 22.–23.2.1940, jakso 45–46, KA, DA; SPK 485, 2./ Er. P 13, 9.–22.2.1940, jaksot 13–15, KA, DA.
457 Vuorenmaa 1978a, 165–167.
458 Perus-1717/1. Os. Hanell. Esik. tied. toim. 1939–1940. [5], Puhelinsanoma, läh. os. A, vastott. E/Ryhm Talvela 21.12.1939 klo 11.40. KA.
eivät ehtineet paikalle ennen vihollisen poistumista alueelta, eikä taistelua käyty. Ta-pahtuneen seurauksena lossin alueen varmistusosastoa vahvistettiin ja Särkän kylä varmuuden vuoksi poltettiin ja sen lähiympäristö miinoitettiin. Havaittuaan heikkou-den suomalaisten puolustuksessa neuvostojoukot olisivat voineet palata vahvemmin voimin, minkä suomalaiset tahtoivat estää.459
Ilomantsin suunnalla neuvostojoukkojen selustassa toimineiden suomalaispartioi-den selostuksista ilmenee, että puna-armeijan haltuun oli viivytystaisteluisuomalaispartioi-den aikana jäänyt ehjiä suomalaiskyliä. Möhkössä osa kylästä oli 9.12.1939 tapahtuneen suoma-laisten vetäytymisen yhteydessä jäänyt hävittämättä, sillä suomalaispartio tapasi vielä 20.1.1940 kylän eteläpuolisissa taloissa majoittuneena olleen vihollisosaston, jonka kimppuun se hyökkäsi. Partio vetäytyi tulitettuaan taloja ja tuhottuaan oman arvi-onsa mukaan ainakin noin 20 neuvostosotilasta. Osasto A:n partio kertoi puolestaan 29.2.1940 annetun ilmoituksen mukaan käyneensä edellisenä päivänä Louhivaaran ja Leppävaaran kylissä ja havainneensa ne puna-armeijan miehittämiksi. Tässä tapauk-sessa hyökkäyksestä neuvostojoukkoja vastaan ei löydy mainintoja.460
Huolimatta siitä, että suomalaiset eivät onnistuneet täydellisesti hävittämään kaik-kia Ilomantsin raja-alueen kyliä vetäytyessään Oinassalmen taakse, vaikeutti käyttö-kelpoisten asuinrakennusten puute puna-armeijan toimintaa alueella huomattavasti.
Rauhan tultua suomalaiset pääsivät tarkastelemaan neuvostojoukkojen miehittämiä alueita ja saivat konkreettisesti havaita, kuinka huonoissa olosuhteissa Ilomantsissa taistelleet puna-armeijan sotilaat olivat sodan aikana joutuneet elämään. Oinassalmen takaa löytyi korsukaupunki, joka muodostui valtavasta määrästä neuvostojoukkojen asumuksinaan käyttämistä hirsirakenteisista korsuista, maakuopista ja havumajoista.
Telttoja joukkojen majoittumiseen oli suomalaisten havaintojen mukaan käytetty to-della vähän. Kaminoita puna-armeijalla ei ollut asumuksiinsa laittaa vaan alkeellisia lämmityslaitteita oli koottu lähialueelta löytyneistä vähälukuisten ja osin hävitettyjen rakennusten materiaaleista.461
Majoitustilanne vaikutti merkittävästi Ilomantsissa suomalaisten puolustuksen murtamista yrittäneiden puna-armeijan joukkojen fyysisiin ja psyykkisiin voimava-roihin. Hirsirakenteiset korsut oli yleensä varattu esikunta- ja sairaanhoitotyöskente-lyä varten, kun tavalliset sotilaat joutuivat majoittumaan havumajoissa tai maakuo-pissa. Suomalaishavaintojen mukaan korsutkin olivat varsin hatararakenteisia, joten niissä majoittuneillakaan olosuhteet eivät olleet ihanteelliset.462
459 Vuorenmaa 1978b, 184.
460 Perus-1717/2. Os. Hanell. Esik. tied. toim. 1939–1940. [7] II/II, Puhelinsanoma 29.2.40, läh. Os. A, vast. ott.
RTE. KA; SPK 2945, Ryhmä Talvela. Esikunta, 20.1.1940, jakso 39, KA, DA.
461 Björn 2006, 572.
462 Perus-542/1. Kev. Os 6. Yl. ja sal. kirj.vaiht. 1939–1940. [1]. 3.DE, Tsto II. Sotavangeilta saatuja tietoja; 3.DE, Tsto II, KD n:o 234/II/31/40 sal. Tilannetiedoitus 8.2.40. KA; Perus-1586/1. 5. D. Esik. pion.kom. Yl. ja sal.
kirj.vaiht. 1939–1940. [1] III/III. Liite n:o 1 Tilanneselostukseen n:o 30/7.3.40. Sotavangeilta saatuja tietoja.
KA; Perus-2361/1. 4.D. Esik. tied.toim. Yl. ja sal. kirj.vaiht. 1939–1940. [2]. Kuulustelupöytäkirja. Sotavanki Achueetjoff, Mahmed Ahonoff. Vanki saatu 3.3.40 Uuraasta; Kuulustelupöytäkirja. Sotavanki Tcherenkopp, Ivan Gavrilovitsch. Vanki saatu 3.3.40 Turkinsaaren edustalta. KA; Björn 2006, 572.