HÄVITYSTOIMINNAN OMINAISPIIRTEET LAATOKAN KARJALAN JA POHJOIS-KARJALAN ALUEILLAKARJALAN JA POHJOIS-KARJALAN ALUEILLA

Laatokan Karjalan asema talvisodassa muodostui tärkeämmäksi, kuin ennen sotaa oli suomalaisen sodanjohdon keskuudessa arvioitu. Pohjois-Karjalassa erityisesti Ilomantsissa suomalaiset joutuivat toteamaan Neuvostoliiton asettaneen alueelle toi-mintasuuntana huomattavasti suuremman painoarvon kuin ennen sotaa oli arvioitu.

Kokonainen puna-armeijan divisioona vyöryi rajan yli kohti länttä alueella, jonne oli uskottu suuntautuvan vain partiotoimintaa. Ainoa suhteellisen paikkansa pitävä arvio neuvostohyökkäyksen tulevasta vahvuudesta tehtiin P-KR:n toiminta-alueel-le, jolla puna-armeijan hyökkäys onnistuttiinkin pysäyttämään ja lyömään takaisin.

Alueen voimasuhteet suomalaisten ja puna-armeijan välillä olivat hyvin edulliset muihin Karjalan operaatioalueen toimintasuuntiin verrattuna.

Suomalaisjoukkojen hävitystoimintaa Laatokan Karjalan ja Pohjois-Karjalan alu-eilla määrittelivät joukkojen vähäinen määrä sekä hävitettävien alueiden laajuus, harva tiestö ja vähäinen asutus. Tilanne sodan ensi päivinä oli muiden sotatoimi-alueiden tavoin monin paikoin sekasortoinen johtuen Neuvostoliiton hyökkäyksen odottamattoman suuresta voimasta, huonoista evakuointisuunnitelmista ja suoma-laisjoukkojen kokemattomuudesta. Huolimatta kauan jatkuneesta sodan uhasta oli usko rauhanomaiseen ratkaisuun ollut yleinen suomalaisten keskuudessa. Järkytys oli sitäkin suurempi sodan lopulta alkaessa.

Puna-armeijan monin paikoin suuri ylivoima niin kaluston kuin elävän voimankin suhteen aiheutti merkittäviä vaikeuksia suomalaisjoukkojen viivytystaisteluille. Suo-järven menettäminen huomattavasti suunniteltua nopeammin vaaransi koko Laato-kan Karjalan ja sitä myötä myös muun Suomen puolustuksen. Pakokauhu tarttui jouk-koihin useamman kerran ja lopulta puolustusasemat vakiintuivat vasta Kollaanjoella ja Tolvajärvellä. Salmin suunnalla suomalaisten vetäytyminen oli hitaampaa. Im-pilahdella suomalaiset onnistuivat lopulta saartamaan hyökkäävät neuvostojoukot, mikä johti sodan loppuun saakka kestäneisiin katkeriin mottitaisteluihin. Ilomantsissa aluksi yksin toiminut Er. P 11 onnistui vaikeissa viivytystaisteluissaan verrattain hy-vin ja tälläkin suunnalla vihollisjoukot onnistuttiin vuoden 1939 loppuun mennessä pysäyttämään Oinassalmen–Kallioniemen linjalle suomalaisten saatua lisäjoukkoja Kenttätäydennysprikaatista ja myöhemmin myös muun muassa Aittojoen torjunta-taisteluista vapautuneista joukoista.⁴⁶³

Maantieteelliset tekijät olivat Karjalan operaatioalueen taisteluissa pääosin suo-malaisille edulliset. Suomalaisjoukot hyödynsivät sotaa edeltäneiden toimintasuun-nitelmiensa mukaisesti vesistökapeikkoja, liikenneyhteyksien kehittymättömyyttä ja ankaria sääolosuhteita pyrkiessään hidastamaan puna-armeijan etenemistä. So-dan tapahtumat osoittivat, että olosuhteisiin koulutettujen joukkojen, hyvän ennak-kosuunnittelun ja tehokkaasti sovelletun poltetun maan taktiikan avulla voimiltaan vaatimattomienkin joukkojen oli mahdollista tehokkaasti viivyttää voimakkaita me-kanisoitujen voimien tukemia vihollisjoukkoja. Sotaa edeltäneiden vuosien taktisten, koulutuksellisten ja sotilasmaantieteellisten seikkojen tutkiminen ja huomioon otta-minen puolustussuunnitelmia laadittaessa onnistui Karjalan operaatioalueella hyvin.

Viivytystaisteluiden onnistuminen johtui myös neuvostojoukkojen huonoista suo-rituksista. Puna-armeijan sotilasjohtajat olivatkin epäilleet joukkojensa toimintakykyä

463 Vuorenmaa 1978b, 184–185.

suomalaisissa olosuhteissa ennen sotaa. Suomen metsäisen, järvien, soiden ja jokien halkoman maaston katsottiin vaikeuttavan joukkojen tehokasta toimintaa. Merkittä-vin syy epäonnistumiseen oli neuvostojoukkojen sotilasjohdon taitamattomuus, joka johtui Stalinin 1930-luvulla puna-armeijassa toteuttamista päällystön puhdistuksista.

Pääosa neuvostojoukoista oli myös huonosti varustettu ja koulutettu talvisodankäyn-tiä varten ja niiden itseluottamus kärsi huomattavasti, kun ne huomasivat suomalais-ten kykenevän tehokkaaseen vastarintaan. Odotetut helpot esuomalais-tenemismarssit Suomen rajan yli ja sen jälkeen Sisä-Suomen sotilaallisesti keskeisiin kohteisiin muuttuivat nopeasti ankaraksi taisteluksi sitkeästi taistelevia suomalaisjoukkoja ja luonnonvoi-mia vastaan.⁴⁶⁴

Suomalaisten poltetun maan taktiikan soveltaminen onnistui päätavoitteessaan, sillä sen aiheuttamista vaikeuksista neuvostojoukkojen toiminnalle löytyy useita viit-teitä. Itsenäisyyspäivänä 12.D:n alueella annetussa ilmoituksessa mainitaan, että ”…

hävitystyö on näillä seuduilla vaikeuksista huolimatta suoritettu hyvin ja vihollinen on koko-naan jälkikuletuksen varassa. Sen vaikeudet kasvavat eteenpäin tunkeutuessa.” Näillä vai-keuksilla oli oma osansa suomalaisten 12.12. alkaneen Tolvajärven vastahyökkäyksen onnistumisessa. Sama tilanne oli myös Salmin maantietä länteen edenneillä neuvosto-joukoilla, jotka lopulta joutuivat lopulta Kitelän ja Pitkärannan alueilla saarretuiksi.⁴⁶⁵ Siviiliväestön evakuoinnin epäonnistuminen vaikutti paikoin negatiivisesti suo-malaisjoukkojen toimintaan. Hävitystoiminnalle evakuointien alkaminen paikoin vasta sotatoimien käynnistymisen jälkeen aiheutti erityisiä vaikeuksia. Pakenevat evakkokolonnat tukkivat teitä ja joitain kyliä ei voitu sytyttää tuleen, koska niiden asukkaat eivät olleet saaneet tietoa evakuointien alkamisesta. Osa siviileistä oli ky-kenemättömiä pakenemaan vanhuuden tai kulkuneuvojen puutteen takia. Pahiten evakuointi epäonnistui Suojärvellä, jossa neuvostojoukkojen vangiksi jääneiden suo-malaisten siviilien määräksi on arvioitu noin 1900 henkeä.⁴⁶⁶

Huolimattomuudesta ja sodan odottamattomasta alkamisesta johtuvia epäonnis-tumisiakin tapahtui paikoittain. Esimerkiksi rajalla sijainneessa Salmin Rajaselässä epäonnistui sillan räjäyttäminen, koska räjähteen sytyttimiä ei ollut vaihdettu kuiviin.

Ignoilassa voimalaitoksen tuhoaminen jäi puolestaan toteuttamatta, koska käsky ei saapunut laitoksen räjäyttäjäksi määrätylle sähkömiehelle, joka ei uskaltanut itsenäi-sesti hävitystehtävää toteuttaa. ⁴⁶⁷

Joissain tapauksissa suomalaiset jättivät rakennuksia polttamatta tarkoituksella.

Käsnäselässä pioneerit jättivät sytyttämättä kolme suurta, muista erillään olevaa taloa ja ansoittivat ne. Neuvostosotilaiden mentyä sisään taloihin ne räjähtivät aiheuttaen tappioita. Samoin meneteltiin muun muassa Kitelän kirkon tapauksessa. Tapauksia todistaneiden tai niistä kuulleiden neuvostosotilaiden halukkuus pyrkiä sisämajoi-tukseen ehjinä löytämiinsä rakennuksiin väheni.⁴⁶⁸

Neuvostoliiton salaisen poliisin haastatteluaineistosta käy ilmi, että ansoituksilla oli selkeä vaikutus puna-armeijan toiminnalle sen miehittämillä alueilla. Neuvosto-sotilaat kertoivat, että rakennusten ansoitukset aiheuttivat sodan aikana tappioita ja

464 Juutilainen 1985, 89; Trotter 1991, 55–57, 59, 275.

465 SPK 2777, Päämaja, 6.12.1939, jakso 32, KA, DA.

466 Kämäräinen 2011, 23; Pölönen 1995, 32.

467 SPK 305, 13. D Pion. kom, 17.11.1939, 30.11.1939, jaksot 6, 8, KA, DA; Engle & Paananen 1991 21; Haasio

& Hujanen 1990, 28.

468 SPK 305, 13. D Pion. kom, 8.12.1939, jakso 10, KA, DA; Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 32–33.

epävarmuutta ehjinä säilyneitä rakennuksia kohtaan. Joukot eivät uskaltaneet tutkia tai majoittua löytämiinsä rakennuksiin, koska yleisessä tiedossa oli, että suomalaiset ansoittavat tai miinoittavat kaiken jälkeensä jättämän. Tilanteesta syytettiin puna-ar-meijan insinöörijoukkojen tiedustelun puutteita, joiden johdosta ansoitettuja raken-nuksia ei pystytty tunnistamaan. Poltetun maan taktiikan laajamittaisella soveltami-sella oli insinöörijoukkojen toiminnan tehokkuuteen suuri vaikutus, sillä ne joutuivat käyttämään suuren osan resursseistaan hävitystoiminnan tuhojen korjaukseen, jolloin ansoitusten löytämiseen ja vaarattomaksi tekemiseen ei riittänyt voimia.⁴⁶⁹

Pielisjärvellä toimineen P-KR:n toiminta-alueella asutuskeskusten hävittäminen oli poikkeuksellista. Tämä johtuu lähinnä siitä, että alueen suhteellisen voimakkaat suomalaisjoukot onnistuivat nopeasti pysäyttämään neuvostojoukkojen hyökkäykset ja ajamaan ne takaisin itärajan taakse. Hävitystoiminta olisi näilläkin alueilla huomat-tavasti kiihtynyt, jos puna-armeija olisi onnistunut etenemään Lieksan kauppalan länsipuolelle ja valtaamaan osia Lieksan rautatiestä.

Asutuskeskusten yleinen puuttuminen Pohjois-Karjalan ja Laatokan Karjalan alueita koskevista hävityssuunnitelmista ei tunnu merkittävästi vaikuttaneen niiden hävittämisen tehokkuuteen. Suojärvellä, jonka keskusalueita koskevat asutuskeskus-ten hävityssuunnitelmat löytyvät, tärkeimmät taajamat ja kylät hävitettiin tehokkaas-ti. Näin tapahtui pääasiassa myös muualla Pielisjärveltä Salmiin ulottuvalla alueella.

On ilmeistä, että hävityssuunnitelmien puutteesta huolimatta asutuskeskusten hä-vittämisiä oli valmisteltu näilläkin alueilla ennen sodan syttymistä ja sen alussa, sillä viivytystaisteluja käyvät joukot tuskin kantoivat mukanaan kaikkea kylien polttami-seen tarvittavia materiaaleja.

Ongelmallisimmiksi hävityskohteiksi osoittautuivat syrjäiset korpikylät, joi-ta Laatokan Karjalassa oli edellisten vuosikymmenten modernisaatiokehityksestä huolimatta vielä paljon. Nämä kylät jäivät usein sekä evakuointien, että hävitysten ulottumattomiin. Molemmat epäonnistumiset vaikuttivat myös toisiinsa, sillä tietyn kylän evakuoinnin epäonnistuessa myös hävitystyöt jäivät tekemättä. Usein kylien jättäminen huomiotta johtui unohduksesta. Sekavassa sodan alkupäivien tilanteessa suomalaiset viranomaiset ja sotilaat unohtivat hälyttää kylän asukkaat evakuointien alkamisesta. Kylien asukkaat eivät usein taistelujen yleistilanteesta tietämättöminä uskaltaneet itsenäisesti lähteä pakoon kodeistaan jääden neuvostojoukkojen vangeiksi näiden saapuessa tarkastamaan kylien tilannetta. Syrjäisillä kylillä oli vain marginaa-linen operatiivinen merkitys, sillä neuvostojoukkojen oli usein vaikeaa hyödyntää huollossaan kyliä, joihin saattoi puuttua jopa kunnollinen tieyhteys. Sotavangiksi jääminen oli kylien asukkaille traumaattinen kokemus, joten voidaan arvioida tässä tilanteessa evakuointien epäonnistumisen olleen suomalaisten kannalta huomattavas-ti suurempi negahuomattavas-tiivinen vaikutus kuin kylien jääminen polttamatta.

Ottaen huomioon kaikki vaikeudet, jotka IV AK:n ja Ryhmä Talvelan joukkoja Laatokan Karjalan ja Ilomantsin taisteluissa kohtasivat, onnistuivat hävitystyöt pää-osin yllättävän hyvin. Suvilahden polttaminen onnistui huolimatta siitä, että neu-vostojoukot olivat jo kylän laitamilla. Ägläjärven–Tolvajärven suunnalla hävitysten kuvattiin aiheuttaneen puna-armeijalle merkittäviä vaikeuksia. Ilomantsin rajaseudun asutukset ja tiestön vähälukuiset suomalaisjoukot hävittivät tehokkaasti huolimatta puna-armeijan suuresta ylivoimasta. Ajoittain Ilomantsin suunnan joukot saivat jopa vuorokauden levon odottaessaan monista kohdin katkaistuja teitä pitkin vaivalloisesti

469 Vihavainen & Saharov 2009, 20, 180–181, 245, 270.

etenevien neuvostojoukkojen saavan niihin uudelleen taistelukosketuksen. Tällaisten lepohetkien arvo oli arvaamattoman suuri suomalaisille, jotka olivat käyneet viivy-tystaisteluita keskeytyksettä useiden päivien ajan.

Merkittävimmät pioneerien toteuttamat hävitykset keskittyivät Laatokan Karjalan alueella JR 37:n lohkolle, sillä muiden Salmin ja myöhemmin sen pohjoispuolella toimineiden suomalaisrykmenttien alueilta ei juuri ole mainintoja pioneerijoukkojen toiminnasta. Rykmentti vetäytyi viivytysvaiheessa Laatokan rantaa pitkin kulkenutta strategisesti merkittävää maantietä pitkin. Tien varrella sijaitsi merkittäviä asutus-keskuksia, kuten Tulema ja Pitkäranta sekä runsaasti puna-armeijan liikennöinnille tärkeitä siltoja, joten on loogista, että vaativampaan hävitystoimintaan parhaiten so-veltuneet pioneerit keskitettiin tälle suunnalle. Neuvostojoukkojen hyökkäystä pys-tyttiin maantien suunnassa tehokkaasti hidastamaan tuhoamalla alueen jokia ylittävät suuret sillat. Pohjoisempana taistelleiden JR 38:n ja JR 39:n lohkot olivat harvemmin asuttuja ja niiden alueiden infrastruktuuri oli muutenkin kehittymättömämpää.

Laatokan Karjalan pohjoisosan taisteluiden siirryttyä Tolvajärven alueelle ja Kol-laanjoelle puolustuslinjan vakiintuessa ja pioneerien hävitystehtävät vähenivät. Ne eivät kuitenkaan kokonaan loppuneet vaan pioneereille ryhdyttiin antamaan par-tiotehtäviä, joiden tarkoituksena olivat usein hävitystyöt. Sellaisia olivat esimerkiksi 20.12. annetut tehtävät Näätäojan pysäkillä olleiden propsipuupinojen polttaminen sekä rautatien eteläpuolisten talojen hävittäminen, jotka eivät onnistuneet sytytyksen epäonnistumisen ja vihollisjoukkojen läsnäolon takia. Tammikuun 9.–10. päivien vä-lisenä aikana liikkeellä ollut pioneeripartio onnistui paremmin tehtävässään tuhoten neuvostojoukkojen näkötornin miehistöineen.⁴⁷⁰

Pioneerien määrä suhteessa hävitettävien alueiden laajuuteen oli Karjalan operaa-tioalueella pieni. Tästä johtuen samat pioneeriryhmät tekivät suuren määrän hävitys-töitä sodan alkuviikkoina. Samalla osastot harjaantuivat tehtäviinsä. Tämä on yksi syy siihen, että ilmoituksia epäonnistuneista hävityksistä erityisesti Salmin suunnalla tuli sodan kuluessa koko ajan vähemmän.

Pohjois-Karjalassa pioneerijoukkoja oli huomattavasti vähemmän kuin Laatokan Karjalan alueella, mikä osaltaan näkyi myös alueen hävitystoiminnan pienimuotoi-suutena. Ilomantsissa ja P-KR:n vastuualueilla toimi sodan aikana vain muutamia erillisiä pioneerijoukkueita. Oli suomalaisjoukkojen kannalta tässäkin mielessä on-nekasta, että neuvostojoukkojen hyökkäykset onnistuttiin pysäyttämään, sillä hävi-tystöiden suorittamiseen sisämaan tiheämmin asutuilla alueilla pioneerijoukkoja ei olisi ollut läheskään tarpeeksi.⁴⁷¹

Hävitystehtäviin valittiin pioneerien lisäksi joukkoja, jotka eivät kuuluneet rykment-tien etulinjassa taisteleviin osiin. Lähdeaineistossa hävityspartioiden johtajiksi nimet-tyjen sotilaiden voidaan ainakin I/JR 37:n tapauksessa havaita kuuluneen pataljoonan esikuntakomppaniaan. Esikuntien henkilöstön valinta hävitystoimiin on loogista aja-tellen, että he olivat taistelujen takalinjoilla helpommin käytettävissä, kuin suorassa viholliskosketuksessa olevat joukot. Sama pätee myös Salmin kylien hävittämiseen osallistuneeseen kaasusuojeluryhmään. Erityisesti tapauksissa, joissa pioneerit olivat ehtineet valmistella hävitykset viemällä paikalleen sytytysaineet ja -tarvikkeet ei asu-tusten tuleen sytyttäminen ollut vaikeaa kouluttamattomillekaan joukoille. ⁴⁷²

470 Mustonen & Sormunen 2005, 29–30.

471 Saarinen 1975, 202.

472 SPK 1430, Esik.K I/JR 37, 3.–4.12.1939, jakso 18, KA, DA; SPK 3285, I/JR 37, 1.12.1939, jakso 8, KA, DA.

Oman ryhmänsä hävitystoiminnan toteuttajina muodostivat vapaaehtoiset siviilit ja suojeluskunnan poikaosastot. Vapaaehtoiset asevelvollisuuttaan vielä suorittamat-tomat nuorukaiset liittyivät paikoin mukaan avustamaan hävitystoimintaa suorittavia suomalaisjoukkoja hävitystehtävissä. Esimerkiksi Suvilahdessa muutamia tällaisia henkilöitä toimi hävityspartioiden mukana ja Uuksalonpäässä rakennusten polttami-sesta huolehti Salmin suojeluskunnan poikaosasto, joka osallistui omana joukkonaan sodan aikana myös taistelutoimintaan. Tällaisten lisävoimien ottaminen mukaan hä-vitystoimintaan kertoo ainakin osan paikallisesta väestöstä suhtautuneen hyväksy-västi hävitysten suorittamiseen, mutta myös suomalaisjoukkojen tarpeesta ajoittain haalia hävitysosastojen miehistö nopeasti mistä vain saatavilla olevasta lähteestä.

Laatokan Karjalan ja Pohjois-Karjalan alueiden taisteluiden pysähtyminen pääosin paikoilleen joulukuun 1939 aikana mahdollisti vilkkaan partiotoiminnan neuvosto-joukkojen selustassa. Alueen suomalaisneuvosto-joukkojen taistelijoista löytyi runsaasti muun muassa rauhanaikaisia rajavartijoita, metsätyömiehiä ja muutoin alueet erinomaisesti tuntevia paikallisia miehiä, jotka osasivat suunnistaa syrjäisilläkin alueilla pystyen hyödyntämään aluetuntemustaan vältellessään huomatuksi tulemista. Suurelta osin tästä syystä linjojen takaisten hävityspartioiden toiminta oli tehokasta.

Hävitystehtäviä annettiin erikokoisille tiedusteluosastoille, joiden tehtävänä saat-toi olla tiedustella tietyn kylän alue ja polttaa se, jos alueella ei havaittaisi vihollista.

Jossain tapauksissa hävitystehtävät vaativat pioneeritaitojen tuntemusta. Tällainen tehtävä toteutettiin esimerkiksi 3.12.1939, jolloin 1./Er. P 8 lähetti partion Kiviojan itä-puolelle tehtävänään tiedustelu ja sillan hävittäminen. Tehtävässä olivat pioneerit tai ainakin räjähdysaineiden käyttöä tunteneet henkilöt tarpeellisia. Näin ei kuitenkaan menetelty aina. Usein hävitystehtävän saivat tavalliset polttopulloilla ja muilla syty-tystarvikkeilla varustetut jalkaväen tiedustelupartiot, joiden oli suoritettava saamansa tehtävä parhaan kykynsä mukaan. ⁴⁷³

473 SPK 455, 1./ Er. P 8, 3.12.1939, jakso 3, KA, DA.

7 VALMISTAUTUMINEN POHJOIS-SUOMEN