SUOJAJOUKKOTAISTELUIDEN AIKANA
4.2 KUOLEMAJÄRVEN KIRKONKYLÄN JA ASEMAKYLÄN TUHO TUHO
Kuolemajärven ympäristön hävitykset kiihtyivät suojajoukkojen viivytystaistelun saavuttaessa pääpuolustuslinjan. Kuolemajärven alueella puolustusasemat myötäi-livät järven itärantaa. Pääpuolustuslinjan läheisyydessä järven rannassa sijaitsivat Kuolemajärven kirkonkylä ja sen itäpuolella Kuolemajärven rautatieasema raken-nuskeskittymineen. Kirkonkylä rautatieasemineen sijaitsi liian lähellä pääpuolustus-linjan takana säästyäkseen ennakoivilta hävitystoimilta. Linjan murtuessa suomalais-joukoilla ei todennäköisesti olisi ollut aikaa tai resursseja kylän hävittämiseen, joten toimeen oli ryhdyttävä jo ennen taistelutilanteen muodostumista kriittiseksi. Tästä syystä itsenäisyyspäivään mennessä tuli Kuolemajärven pitäjän keskuskylän vuoro joutua hävityskohteeksi.184
Rykmentin esikunta oli antanut käskyn I/JR 11:lle Kuolemajärven kirkonkylän hävityksen suunnittelusta jo ensimmäisenä sotapäivänä. Pataljoona oli saanut sa-malla tehtäväkseen myös läheisten Akkalan ja Pihkalan kylien
hävityssuunnitelmi-182 SPK 1033, JR 14, 6.12.1939, jakso 104, KA, DA; SPK 1049, 5./JR 14, 6.12.1939 jakso 11, KA, DA; SPK 1057, KrhK/JR 14, 6.12.1939, jakso 13, KA, DA; SPK 1065, 6.12.1939, 8.12.1939, II/JR 14, jaksot 6–7, 16, KA, DA;
Purhonen & Häppölä 2005, 53.
183 Perus-1372/2. 11. D. Esik. oper. toim. (toim. III). Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. 1939–1940. [2] II/III.
11.DE, N:o 470/III/11. sal./L. Käsky hiihtosissikomppanian perustamisesta. 20.12.1939. KA; Purhonen &
Häppölä 2005, 54.
184 Katso liite 9.
en laatimisen. Suunnitelmien laatimiseen kuului hävitysryhmien ja niiden tehtävien määrittely sekä sytytysaineiden tiedusteleminen ja valmiiksi varaaminen. Hävitystoi-minnan ohella pataljoonan tuli myös suunnitella harhautustoimintaa, johon kuului muun muassa tienviittojen ja liikekylttien poistaminen, vaihtaminen tai kääntäminen vihollisen liikennöinnin vaikeuttamiseksi. Suunnitelmien laatiminen oli käskyn mu-kaan pyrittävä suorittamaan niin, että paikalliset asukkaat eivät saaneet niistä tietää.
Tämä oli todennäköisesti aiheellista toisaalta väestön pakokauhun vähentämiseksi ja hävitystoiminnan sabotoinnin estämiseksi.185
Rautatieaseman hävittäminen oli suomalaisjoukoille Kuolemajärvelläkin taajaman asuinrakennusten polttamista tärkeämpää, joten hävitysryhmät aloittivat sen tuhoami-sen ensimmäituhoami-senä. Pääpuolustuslinjalle sijoitettu, ja tuolloin vielä taisteluista irti ollut JR 12, oli saanut tehtäväkseen aseman polttamisen valmistelut jo 3.12. aamupäivällä, hyvissä ajoin ennen hävitystoiminnan alkua. Samana iltapäivänä Kuolemajärven suo-jeluskunnan paikallispäällikkö asetti rautatieaseman hävitysosaston, joka muodostui suojeluskuntalaisista, väestönsuojelumiehistä sekä palokuntalaisista. Hävitysten ajaksi Kuolemajärven suojeluskunta alistettiin 4.D:aan kuuluvaksi, joten tuhojen onnistuminen oli kenttäarmeijan vastuulla. Samana iltana poistui Johannekseen viimeinen suomalainen evakuointiosasto mukanaan Kuolemajärven pitäjän eteläosan viimeiset siviiliasukkaat.186 Kuolemajärven rautatieaseman ja sen ympärille muodostuneen asemakylän hä-vittäminen toteutettiin kolmessa osassa. Asemakylän polttaminen aloitettiin illalla 4.12.1939, jolloin hävitysosaston jäsenet polttivat asemakylän laidalla sijainneita talo-ja. Hävitystoiminta jatkui seuraavana päivänä, jolloin aamupäivän aikana poltettiin laajempi osa asemakylän keskustasta. Lisäksi asemakylässä ollut puhelinkeskus pu-rettiin ja sen miehistönä toimineet suojeluskuntalaiset siirpu-rettiin JR 12:sta alaisuuteen.
Hävityksen viimeinen osa toteutettiin 7.12. aamupäivällä, jonka aikana suomalaiset polttivat loputkin asemakylän rakennuksista.187
Samanaikaisesti Kuolemajärven kirkonkylän hävittämisen kanssa hävitysosastot polttivat ja räjäyttivät myös monia muita kohteita Kuolemajärvellä. Joulukuun 4. ja 7.
päivien välillä poltettiin muun muassa Summan, Pihkalan ja Akkalan kylät. Summan hävittäminen suoritettiin useissa osissa 4.12.1939 alkaen. Suomalaisjoukot räjäyttivät kylän alueella navettoja ja muita kivirakennuksia vielä 7.12.1939, mikä kertoo hävi-tystehtävän laajuudesta.188
Kuolemajärven asemakylän palaessa neuvostojoukot olivat vasta lähestymässä Kuo-lemajärven kirkonkylää. Pitäjän alueella pääpuolustuslinjalle ryhmittyneet taisteluja vielä kokemattomat JR 11:sta joukot odottivat hermostuneina viholliskosketusta. Odot-taessaan suomalaissotilaat joutuivat todistamaan Kuolemajärven kirkonkylän palon.
Kylän polttaminen alkoi päivällä 8.12., eivätkä neuvostojoukot häirinneet hävitysosas-ton toimintaa. Hävityspartiot onnistuivat polttamaan lähes kaikki kirkonkylän talot.189
185 Perus-307/1. JR 11. Esikunta. 1939. [1]. JR 11. Esikunta, n:o 223/III/71 sal. Koskee: Viiv.taistelusuunnitelman tarkistamista ja häv.töiden suunnitelmia. 30.11.1939. KA.
186 SPK 445, 2./Er. P 7, 3.12.1939, jakso 4, KA, DA; SPK 3371, Kuolemajärven sk., 3.12.1939, jakso 7, KA, DA.
187 SPK 445, 2./Er. P7, 3.12.1939, jakso 4, KA, DA; SPK 3371, Kuolemajärven sk., 4.–7.12.1939. jaksot 7–8, KA, DA.
188 SPK 1020, 2. KKK/JR 13, 4.–5.12.1939, jakso 5, KA, DA; SPK 1091, KrhK/JR 15, 5.12.1939, jakso 2, KA, DA;
SPK 1095, II/JR 15, 5.–7.12.1939, jaksot 13–15, KA, DA; Takala 2017, 94–95.
189 SPK 3371, Kuolemajärven sk., 8.12.1939, jakso 8, KA, DA; SPK 3406, 2./JR 11, 9.12.1939, jakso 11, KA, DA.
Kuva 1. Kuolemajärven kirkonkylän raunioita kuvattuna kesällä 1941. Lähde: SA-kuva.
Monien muiden talvisodanaikaisten asutuskeskushävitysten tapaan, myös Kuolema-järven kirkonkylässä kirkon tuhoaminen osoittautui hävitysosastolle selkeästi vai-keimmaksi tehtäväksi. Suuri kivirakennus oli mahdotonta hävittää pelkästään poltta-malla, joten tehtävään tarvittiin runsaasti räjähteitä ja niiden käytön hallinnut joukko.
Tehtävä annettiin 7. Pion. K:n miehille. Räjäytyksen valmistelu vei aikaa, jonka takia pioneerit pystyivät yrittämään kirkon räjäyttämistä vasta 9.12. neuvostojoukkojen jo saapuessa pääpuolustuslinjan etumaastoon. Räjähdyspanokset toimivat, mutta rä-jäytyksen tulos oli suomalaisille pettymys. Pioneerit olivat käyttäneet räjähdysainetta liian vähän, sillä kirkko ei tuhoutunut täydellisesti seinien jäätyä edelleen pystyyn.190
Kirkon hävitystä ei pystytty ajan ja resurssien puutteen vuoksi täydentämään. Suo-malaisjoukot vetäytyivät pienen matkaa pääpuolustuslinjalle ja kirkon rauniot jäivät seisomaan puolustusasemien eteen. Neuvostojoukot saivat kirkonraunioista itselleen erinomaisen tähystys- ja tulenjohtopaikan, josta aiheutui myöhempien taisteluiden aikaan suomalaisille runsaasti vaikeuksia.191
190 SPK 3371, Kuolemajärven sk., 8.12.1939, jakso 8, KA,DA; SPK 3406, 2./JR 11, 9.12.1939, jakso 11, KA, DA;
Pennanen 1994, 239.
191 Pennanen 1994, 239–240.
Kuva 2. Kuolemajärven kirkon rauniot ulkopuolelta kuvattuna kesällä 1941. Lähde: SA-kuva.
Kuolemajärven kirkonkylän tuhon jälkeen hävitykset pitäjän alueella pitkälti lop-puivat. Viimeisimpiä hävityksiä oli Siprolan kylän polttaminen 10.12., joka johtui il-meisesti neuvostohyökkäyksen uhkasta jäätyneen Kaukjärven ylitse. Hyökkäyksen tapahtuessa järven lounaispuolella teiden risteyskohdassa sijainnut kylä olisi ollut neuvostojoukoille tärkeä valtauskohde.192
Joulukuun aikaiset uhkaavat neuvostohyökkäykset eivät kaikilta osin koskaan toteutuneet ja suomalaiset torjuivat aloitetut yritykset pääpuolustuslinjalla. Taistelut muuttuivat liikkuvasta viivytyssodankäynnistä paikallaan pysyvään asemasotaan.
Rintamalinjat alkoivat liikkua toden teolla uudelleen vasta puna-armeijan uuden suurhyökkäyksen aikana helmikuussa 1940, jolloin jatkui myös suomalaisten hävi-tystoiminta.193
192 SPK 989, 9./JR 11, 10.12.1939, jakso 5, KA, DA; Kilkki 1978c, 52.
193 Ahto 1978a, 100–101; Kilkki 1978c, 67–69; Kilkki 1978e, 138–139.