SUOJAJOUKKOTAISTELUIDEN AIKANA
4.1 HÄVITYKSET LÄNSI- JA KESKI-KANNAKSELLA VIIVYTYSVAIHEEN AIKANAVIIVYTYSVAIHEEN AIKANA
II AK:n Länsi-Kannaksella toimineet suojajoukkoryhmät joutuivat sodan alussa kovan painostuksen kohteiksi erityisesti Uudenkirkon Ryhmän alueella. Suomalaisten viivy-tystaistelu onnistui kuitenkin pääasiassa suunnitelmien mukaisesti, mikä mahdollisti myös hävitystoiminnan onnistumisen. Karjalan Kannaksen raja-alueiden siviiliväes-tön evakuoinnin osittainen epäonnistuminen vaikutti kuitenkin paikoin hävitysten toteuttamiseen.
Ensimmäisenä sotapäivänä annettiin II AK:n pioneerikäsky numero 11, joka antoi Kannaksen joukkojen keskuudessa ensimmäisen sodanaikaisen käskyn ryhtymises-tä hävitysten suorittamiseen. Käskyssä ohjeistettiin muun muassa asuinrakennusten hävittämisestä:
” … Talot ja taloryhmät on pyrittävä vetäytymisen yhteydessä tuhoamaan polttamalla.
Polttopulloja käytettäessä on pullot aina heitettävä uuninkiviä vastaan. Ehjiksi jätettävät talot on ajoissa ansoitettava, käyttäen sytyttiminä pääasiassa iskusytyttimiä.”155 Hävitystyöt käynnistyivät lähes välittömästi sodan alettua. Hävitystoiminta aloitettiin rajan välittömässä läheisyydessä sijainneista kohteista, joka olivat vaarassa jäädä neu-vostojoukkojen haltuun heti niiden ylittäessä rajan. Monin paikoin sytytettiin ensimmäi-seksi tuleen suomalaisjoukkojen majoituspaikkoja ja muita raja-alueen rakennuksia.156 Aiemmin kuvatusti aloittivat Rajajoen ratapihalla hävitykset asema-aluetta var-tioinut hävityskomennuskunta. Päivän aikana hävitykset levisivät yhä laajemmalle Terijoen alueelle. Junarataa pitkin pumppuresiinalla vetäytynyt 1. Er. Pion.K:n osasto rikkoi erityisillä kiskopanoksilla räjäyttämällä radan joka toisen liitoskohdan välillä Rajajoki–Ollila. Veturiin kiinnitetyn radanrepijän käyttöä yritettiin myös, mutta sen laitteisto ei rasitusta kestänyt vaan hajosi. Radan hävitys ei tästä syystä ollut niin perusteellinen kuin suomalaiset olisivat tahtoneet, joten pioneerien oli hoidettava ra-dankatkaisu räjäyttämällä kiskotusta tasaisin välimatkoin. Päivän aikana hävitettiin vielä myös kauempana rajalta radan varrella sijainneet Kuokkalan ja Kellomäen kylät ratapihoineen. Kellomäessä hävitettiin myös 1. Er. Pion.K:n kasarmit.157
Radanrepijän nopea rikkoutuminen oli hävitystoiminnan tehokkuutta ajatellen suuri menetys. Rautielinjan uudelleen rakentaminen oli runsaasti materiaalia ja
työ-155 Perus-229/1. Kan. A. Esikunnan pion.kom. toim., 1939. [1] I/II, II AKE, n:o 650/Pion./82. II AK:n Pion.
käsky n:o 11, Viipuri 30.11.1939. KA; Krohn 1979, 22–23; Saarinen 1975, 179–180.
156 SPK 1753, 2./JP 1, 30.11.1939, jakso 2, KA, DA; SPK 3424, URR, 30.11.1939, jakso 3, KA, DA.
157 SPK 1753, 2./JP 1, 30.11.1939, jakso 2, KA, DA; SPK 3424, URR, 30.11.1939, jakso 3, KA, DA; Ahokas 2004, 51; Krohn 1979, 22–23; Saarinen 1975, 179–180.
voimaa vaatinut tehtävä, joka vei paljon aikaa. Ottaen huomioon, että uuden radan ra-kentaminen eteni esimerkiksi Alpo K. Marttisen ennen talvisotaa tekemien laskelmien mukaan koulutetunkin työvoiman toteuttamana vain muutamia kilometrejä päivässä, olisi radanrepijän työpanos ratalinjan hävityksessä ollut erittäin tärkeä. Ensimmäisen maailmansodan aikaiseen radanrepijäkalustoon turvautuminen kostautui suomalai-sille pahoin osoittaen sotaa edeltäneiden puolustustarvikkeiden hankintamäärära-hoissa säästämisen negatiiviset vaikutukset sodankäyntikyvylle. Radan räjäyttäminen tasaisin välimatkoin ei ollut yhtä tehokasta ja verotti muutenkin vähäisiä räjähdystar-vikevarastoja. Se oli samalla osoitus pioneerijoukkojen hyvästä ennakkosuunnittelus-ta ja kyvystä reagoida muuttuviin tilanteisiin. Ilman pioneerien kykyä vaihtoehtoisiin radan hävitystoimiin olisi se ollut vielä nopeammin puna-armeijan käytettävissä.
Suomalaissotilaat avustivat ensimmäisen sotapäivän aikana kuumeisesti evakoi-ta heidän lähtöjärjestelyissään. Neuvostojoukkojen etenemisen hievakoi-taus mahdollisti päivän aikana useiden kylien tyhjentämisen ja hävittämisen. Kivennavalla Kotselän kylän evakuointi oli kello 17 aikoihin täydessä vauhdissa, kun suomalaissotilaat il-mestyivät paikalle. Asukkaille oli annettu lähtövalmisteluihin aikaa vain tunti. Hävi-tystyöt kohtasivat lähdön katkeruudesta huolimatta kylässä kannatusta. Eräs kylän mies huusi lähtöä tehdessään: ”Polttakaa sit kaiki, ko lähtö tulloo, ja tappakaa elukat”, karauttaessaan rekensä matkaan mies huusi vielä ”Polttakaa ja hävittäkää kaiki, niin ettei jää kivvee kive pääl!”.158
Kotselän ja Terijoen kaltaiset tapahtumat toistuivat joka puolella itärajaa sodan alkamista seuranneina päivinä. Sodan alettua suomalaiset ryhtyivät korottamaan uhanalaisten kohteiden hävitysvalmiutta. Esimerkiksi 8. Pion.K:ssa annettiin alkuil-tapäivällä 30.11. käsky virittää vastuualueensa panoskaivot räjäytyskuntoon. Sodan uhan kasvettua valmiutta oli kohotettu aiemmin jo 27.11., jolloin ensimmäisen hävi-tysvaiheen panokset oli jo asetettu paikoilleen.159 Hävityksiä valmisteltiin kaikkialla kiivaasti, neuvostojoukkojen tiedettiin voivan ilmestyä raja-alueilla sijainneiden hä-vityskohteiden läheisyyteen milloin tahansa.
Toisena sotapäivänä hävitystoiminta kiihtyi. Erityisesti Uudenkirkon Ryhmän alueella tuhottavaa riitti. Junarata ja sen varren asutuskeskukset olivat neuvostojouk-kojen tärkeimpiä valtauskohteita. Pikaisesti evakuoidut siviilit olivat useimmiten jät-täneet koteihinsa ja kauppoihin suuren määrän elintarvikkeita ja muita hyökkääjälle hyödyllisiä tavaroita, jotka eivät saaneet jäädä sen käsiin.160
Uudenkirkon Ryhmän oikealla Suomenlahteen nojaavalla sivustalla hävitystoi-minta siirtyi kohti Terijoen kirkonkylää. Hävitettävää kirkonkylässä ja sen lähialueilla oli runsaasti. Taajaman lisäksi alueella sijaitsi Terijoen suuri ratapiha veturitalleineen ja muine suurine rakennuksineen. Lisäksi vain parin kilometrin päässä kirkonky-lästä sijaitsi Tyrisevän kylä sekä tärkeä rautatien risteysasema. Tyrisevältä rautatie risteytyi lounaaseen Koivistolle ja luoteeseen Viipurin suuntaan. Näiden kohteiden hävittäminen oli Uudenkirkon Ryhmän toiminta-alueen sodan alkupäivien tärkein hävitystehtävä.161
Terijoen asutuskeskuksen ympäristön hävitystyöt alkoivat 1.12.1939 aamuyön ai-kana. Ratapihalla hävitykset oli aloitettu jo edellisenä päivänä, sillä tehtävä oli
vaati-158 Krohn 1979, 154.
159 SPK 2545, 8. Pion.K, 27.11.1939, 30.11.1939, jaksot 8–9, KA, DA.
160 Öhquist 1949, 57.
161 Katso liite 5.
va ja etusijalla asutuskeskuksen hävittämiseen verrattuna. Ratapihan veturitalleja ja muita huollon järjestelyille tärkeitä rakennuksia ei tahdottu jättää neuvostojoukkojen haltuun, sillä sen avulla Viipuria kohti etenevien neuvostojoukkojen huoltaminen rautateitse olisi helpottunut huomattavasti.162
Kirkonkylän ensimmäisten rakennusten sytyttäminen alkoi aamuyöllä klo 3.30 aikoihin. Pian tämän jälkeen junaradan alikäytävä räjäytettiin, jolloin käytävän jäännökset putosivat kiskoille katkaisten rautatien. Kirkonkylän mukana poltettiin myös JP 1:n kasarmit, joista olisi ollut neuvostojoukoille erityinen hyöty majoitus- ja huoltojärjestelyjen suhteen. Aamun koittaessa kirkonkylä oli tulessa. Taajama ei kuitenkaan palanut läheskään täydellisesti. Tulen saaliiksi joutuivat lähinnä kylän suurimmat rakennukset monen pienemmän talon säästyessä tuholta. Suomalaisten hävitystoiminnan kiireisyys aiheutti sen, että vain suurimmat rakennukset ja tärkeim-mät liikenneyhteydet tuhoutuivat. Suomalaisten vallattua Terijoen takaisin vuonna 1941 havaitsivat joukot kirkonkylän rakennusten pääosan säästyneen niin talvi- kuin jatkosodan alkuvaiheenkin hävityksiltä.163
Hävitystoiminta siirtyi 1.12 iltapäivällä Tyrisevälle, jonka polttamisen suomalaiset aloittivat kello 14 aikoihin. Hieman tämän jälkeen suomalaisjoukot suorittivat hävi-tyksiä jo Kivennavan puolellakin. Vammelsuunjoen kohdalla sijainneella maanteiden risteysalueella suoritettiin teiden hävityksiä ja räjäytettiin joen yli kulkenut maantie-silta JP 1:n viimeisten osien päästyä sen ylitse. Terijoen ja Tyrisevän hävitystoimin-nasta vastasivat 1. Er. Pion.K ja 1./JP 1:n miehet. Vammelsuunjoella toiminnassa oli Er. P 3:n joukkoja.164
Samanaikaisesti Terijoen pohjoispuolella hävitystoiminta kiivastui myös muiden suojajoukkoryhmien toiminta-alueilla. Laajan Kivennavan pitäjän alueella rajaseudut olivat olleet tulessa jo sodan alusta lähtien. Lipola, Miettilä, Korpikylä, Kanala, Jout-selkä ja Lintula olivat palaneet yhdessä monien pienempien kylien kanssa. Hävitystä täydensi neuvostojoukkojen tykistötuli, joka erityisesti 30.11.1939 aamulla oli koh-distunut moniin rajakyliin, joita suomalaisjoukot käyttivät majoituspaikkoinaan.165
Toisena sotapäivänä hävityksiä jatkettiin ja aikaisempia paikoin täydennettiin.
Lintulan luostari oli ortodoksien vanha ja arvokas uskonnollinen kohde, joka epäon-nekseen sijaitsi Kivennavalla lähellä itärajaa. Toisena sotapäivänä suomalaisjoukot saivat käskyn irtautua asemistaan Lintulassa. Luostari tarjosi neuvostojoukoille hyvät majoitusmahdollisuudet, joten lähtiessään suomalaisjoukot sytyttivät rakennuksen tuleen.166
Hävitystoiminta siirtyi suojajoukkojen vetäytymisen mukana jatkuvasti kohti länt-tä. Iltaan 1.12.1939 mennessä tulessa olivat muun muassa edellisenä iltana evakuoitu Kivennavan kirkonkylä, Polviselkä ja rautatien varrella sijainneet Sahakylä sekä
Rai-162 SPK 1753, 2./JP 1, 1.12.1939, jakso 3, KA, DA; SPK 3424, URR, 1.12.1939, jakso 4, KA, DA.
163 SPK 405, Er.P 3, 1.12.1939, jakso 12, KA, DA; SPK 1753, 2./JP 1, 1.12.1939, jakso 2, KA, DA; http://www.
terijoki.fi/Terijoella_poltettu_liiketalot_ja_kasarmialue.pdf, 5.4.2016; http://www.terijoki.fi/seura/Terijoen_
talvisota.pdf, 5.4.2016.
164 SPK 405, Er.P 3, 1.12.1939, jakso 12, KA, DA; SPK 1753, 2./JP 1, 1.12.1939, jakso 3, KA, DA; Saarinen 1975, 180.
165 SPK 430, 2./ Er. P5, 30.11.1939, jakso 1; SPK 1782, JP 2, 30.11.1939, jakso 4; SPK 1788, 2./JP 2, 30.11.1939, jakso 9, KA, DA; SPK 1798, 2./JP 3, 1.12.1939, jakso 249, KA, DA; SPK 1802, KKK/JP 3, 30.11.1939, jakso 11, KA, DA; SPK 2715, 3. Prik, 30.11.1939, jakso 67, KA, DA; SPK 3424, URR, 30.11.1939, jakso 3, KA, DA.
166 SPK 1798, 2./JP 3, 1.12.1939, jakso 249, KA, DA.
vola.167 Kivennavan lounaisien alueiden hävityksiä täydennettiin vielä seuraavana päivänä, jolloin poltettiin Kuuterselän ja Mustanmäen kylät.168
Suojajoukkotaistelun loppuvaiheessa II AK suojajoukot vetäytyivät lännemmäs, pois Kivennavan ja Terijoen pitäjien alueilta. Hävitysten kohteiksi joutuivat tällöin Muolaan, Valkjärven ja Uudenkirkon alueet. Näillä alueilla evakuointeihin ja hävitysvalmiste-luihin oli ollut enemmän aikaa kuin itärajan välittömässä läheisyydessä, mutta tästä huolimatta hävitystoiminnan toteuttaminen ei kaikissa tapauksissa sujunut ongelmitta.
Uudenkirkon itäosassa Vammelsuunjoen alueella sodan alkupäivinä aiheuttivat hävitystoimet suomalaisten toiminnalle ongelman Uudenkirkon Ryhmän vetäydyttyä 2.12. inhimillisen erehdyksen takia viivytysasemistaan. Saatuaan selville irtautumi-seen johtaneiden huhujen perättömyyden käski Kannaksen Armeijan komentaja Uu-denkirkon Ryhmän pysäyttämään peräytymisensä ja jatkamaan taistelua. Joukkojen ilmoituksen mukaan tämä ei ollut enää mahdollista, sillä irtauduttaessa suomalaiset olivat räjäyttäneet kaikki jättämiensä alueiden sillat ja suorittaneet hävityksiä tieyhte-yksillä. Marsalkka Mannerheimin samana yönä Kannaksen Armeijalle antama tiuk-kasanainen käsky Vammelsuun jokilinjan valtaamisesta takaisin sai samankaltaisen vastauksen. Viivytystaistelujen kannalta tärkeät asemat oli menetetty helposti, osittain liian tehokkaan hävitystoiminnan takia.169
Hävitystoimet jatkuivat viivytysaseman menetyksen jälkeen suojajoukkojen lähes-tyessä edelleen pääpuolustuslinjaa. Uudenkirkon alueella hävitystoiminnan kehitys jakaantui Vammelsuunjoen tienristeyksestä alkaen kahteen suuntaan. Toinen suunta seuraili luoteeseen kohti kirkonkylää kulkenutta maantietä ja sen lähialueita, kun taas läntisellä suunnalla hävitykset keskittyivät Suomenlahden rantaa kulkeneen maan-tien sekä sen pohjoispuolella kulkeneen rautamaan-tien ympäristöihin.170
Uudenkirkon alueen hävitykset alkoivat luoteisessa suunnassa 3.12.1939 Vammel-järven ympäristössä. Päivän aikana suomalaisjoukot polttivat Kirstinälän ja Rasva-tun kylät sekä Ritarilan kartanon lähialueineen. Seuraavana päivänä vuorossa olivat Halila ja Keppola sekä Uudenkirkon kirkonkylä, jonka evakuoinnin Uudenkirkon ja Terijoen suojeluskunnat olivat toteuttaneet edellisten päivien aikana.171
Suomalaisjoukot toteuttivat viimeiset suojajoukkovaiheen hävityksensä Uuden-kirkon alueella 6.12. aamuyön ja aamun aikana. Hyttilän ja Kaukjärven kylät poltet-tiin kello 2.30 alkaen. Hävityksen suorittivat 10. Pion.K:n joukot. Pioneerit räjäyttivät aamuyön aikana Hyttilän ja Kaukjärven välisellä alueella myös useita siltoja sekä hävittivät viestiyhteyksiä. Kaukjärvellä sijaitsi Suomen puolustuslaitoksen rauhanai-kainen tykistöleiri, jonka parakit poltettiin yhdessä muun kylän rakennusten kanssa.
10. Pion. K:n sotapäiväkirja kuvaa hävitystoiminnan lopputulosta: ”6.12.39 klo 8.00 Mennessä oli Kaukjärven kaunis kylä raunioina. Talot poltettu, puh. linjat maahan kaadettu sekä maantiesillat räjäytetty.”172
167 SPK 1793, JP 3, 30.11.1939, jakso 4, KA, DA; SPK 1798, 2./JR 3, 1.12.1939, jakso 249, 275, KA, DA; SPK 1802, KKK/JP 3, 1.12.1939, jaksot 13–14, KA, DA; Ahokas 2004, 51–52.
168 SPK 1774, TykkiK./JP 1, 2.12.1939, jakso 2, KA, DA; SPK 409, 1./Er. P 3, 2.12.1939, jakso 12, KA, DA; SPK 3424, URR, 30.11.–1.12.1939, jaksot 3–4, 9, KA, DA.
169 SPK 55, II AKE, Toimisto III, 2.12.1939 jakso 4, KA, DA; SPK 2158, Kev. Os. 4, 2.12.1939, jakso 20, KA, DA; Öhquist 1949, 93; Kilkki 1978b, 40.
170 Katso liite 5.
171 SPK 405, Er. P 3, 4.12.1939, jakso 15, KA, DA; SPK 3137, Uudenkirkon sk., 5.12–6.12.1939, jakso 16, KA, DA.
172 SPK 2547, 10. Pion.K, 6.12.1939, jaksot 24–25, KA, DA.
Läntisessä suunnassa hävitystoiminta eteni kohti Sortavalan kylää ja rautatien suunnassa Inon aseman kautta luoteeseen kohti Kuolemajärveä. Er. P 7:n joukot polt-tivat Sortavalan 3.12.1939 viimeisenä Uuttakirkkoa koskettaneena asutuskeskuksen hävityksenä tällä suunnalla. Samana päivänä suomalaiset käyttivät radanrepijää tällä kertaa onnistuneesti tuhoten Mesterjärven rautatieaseman ja Kuolemajärven rautatie-aseman välisen rata-osuuden. Neuvostojoukkojen mahdollisuudet huoltaa rautateitse Kuolemajärvelle eteneviä joukkojaan heikkenivät tällöin olennaisesti.173
Muolaan alueella suomalaisten aktiivisin hävitystoiminta keskittyi pitäjän lävitse kulkeneen pääpuolustusaseman lähialueisiin. Hävitykset jatkuivat alueella rintaman jo vakiinnuttua joulu- ja tammikuun ajaksi. Suomalaisten hävityspartiot toimivat pää-puolustuslinjan taisteluiden aikana aktiivisesti hävittäen öisin vielä jäljelle jääneitä rakennuksia neuvostojoukkojen majoitusalueilla.174
Hävitystoiminta Muolaan alueella alkoi pitäjän itäosissa laajemmin 2.12. Punnus-järven–Kirkkojärven välisellä alueella sekä Kirkkojärven länsirannalla. Edellisen vuo-rokauden puolella suomalaisjoukot sytyttivät tuleen jo pitäjän itärajalla pääpuolustus-linjan takana sijainneen Punnuksen kylän. Pitäjän kirkonkylä Kirkkoranta poltettiin 2.12. keskipäivällä ja saman päivän aikana hävitystyöt alkoivat myös Parkkilassa sekä Lavolassa. Seuraavana yönä suomalaispartiot lähtivät pääpuolustusasemasta vihol-lisen puolelle ja polttivat hävittämättä jääneitä latoja Kirkkojärven ja Punnusjärven välillä. Hävityspartioiden toiminta alueella jatkui vielä joulukuun puolivälin jälkeen-kin, joten alueen hävitystoiminta ei suojajoukkovaiheen aikana ollut täysin onnistu-nut. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että Kirkkojärven ja Punnusjärven alueella ei kulkenut yhtenäistä tieverkostoa, mikä vaikeutti hävityspartioiden nopeaa toimintaa.
Alueella sijaitsi kuitenkin useita maatiloja rakennuksineen, mikä teki siitä mahdol-lisen neuvostojoukkojen majoitusalueen pakottaen suomalaiset hävitystoimintaan vihollislinjojen taakse suuntautuneiden hävityspartiomatkojen avulla.175
Taistelut siirtyivät Muolaan länsiosassa pääpuolustusaseman läheisyyteen huo-mattavasti pitäjän itäosaa myöhemmin. Alueella sijainnut pohjoiseen kulkenut juna-rata rautatiesiltoineen sekä Perkjärven kylä rautatieasemineen olivat tärkeitä hävi-tyskohteita. Suomalaisjoukot suorittivat pääosan alueen hävityksistä 4.–5.12.1939 välisenä aikana.176
Perkjärven kylien polttamisen ajoitus aiheutti suomalaisjoukkojen keskuudessa kiistelyä sodan alkupäivinä. Kanneljärven suojeluskunnan paikallispäällikkö kuvaa yksikkönsä sotapäiväkirjassa, että suojeluskuntalaisosaston majoituttua Perkjärvelle 2.12. illalla saapui sen majoituspaikkaan kaksi armeijan upseeria, jotka suunnitteli-vat asutuskeskuksen polttamista jo samana yönä. Paikallispäällikkö protestoi suun-nitelmaa perusteenaan se, että rajan suunnasta edelleen virrannut pakolaisliikenne oli ohjattu kulkemaan Perkjärven lävitse, koska muut reitit olivat jo palavien kylien tukkimat. Hävitystä suunnitelleilla upseereilla ei tietoa tällaisesta järjestelystä ollut ja siksi he suostuivat siirtämään Perkjärven hävittämistä, joka toteutettiin lopulta vasta
173 Perus-4860/1. JR 11. Esik. oper. toim. 1939–1940. [1] I/III. 4. DE, KD n:o 43/III/50/sal/ L240. Divisioonan käsky. 3.12.1939; SPK 444, 1./Er. P 7, 3.12.1939, jakso 2, KA, DA.
174 katso liite 6.
175 SPK 877, 3/JR 4, 2.12.1939, jakso 3, KA, DA; SPK 896, 4./JR 5, 2.12.1939, jakso 16, KA, DA; SPK 904, I/JR 5, 17.12.1939, jakso 7, KA, DA; SPK 1832, Kanneljärven sk., 2.12.1939, jaksot 18–19, KA, DA; Krohn 1979, 230–231.
176 SPK 735, HRR, 2.12.1939, jakso 8, KA, DA; SPK 1033, JR 14, 6.12.1939, jakso 104, KA,DA; SPK 1832, Kanneljärven sk., 2.12.1939, jaksot 18–19, KA, DA; SPK 3506, 2./JR 13, 3.12.1939, jaksot 22–23, KA, DA.
kolme vuorokautta myöhemmin, kun pakolaisvirrat olivat tyrehtyneet.177
Asemakylän polttamisen ensimmäisessä osassa avustivat kylään majoittuneet il-mavalvontatehtävissä toimineet suojeluskuntapojat, jotka olivat jo aiemmin auttaneet kylän irtaimiston evakuoinnissa ja valmistaneet polttopulloja sekä muita sytytystar-vikkeita rakennusten polttamista varten. Hävitystyön alkaessa neuvostojoukot olivat jo lähestymässä kylää, jolloin suojeluskuntapoikia pyydettiin avustamaan paikalla ollutta sissijoukkuetta, sillä hävitystyöhön avuksi luvattu rajakomppania ei koskaan saapunut paikalle, eikä sissejä ollut tarpeeksi laajan hävitystyön suorittamiseen.178 Kylän polttamiseen suojeluskuntapoikana osallistunut Kauko Hiiri kuvaa hävitysten toteuttamista seuraavasti:
”Kiivas tulitus kylää kohti alkoi. Konekivääreiden sarjat lakaisivat kylää, mutta pysähtyivät tiheässä olevien rakennusten seiniin. Kranaatinheittimien kranaatteja alkoi tippua sinne tänne, ja jonkin ajan kuluttua tykistökin yhtyi leikkiin.
Tällä välin pääsivät ensimmäisen ja toisen ryhmän pojat lähelle kylän eteläkärjen taloja ja rupesivat sytyttämään niitä tuleen. He juoksivat talo talolta, ja pian leimahtivat ahnaat liekit valaisemaan pimeätä yötä.
Tässä vaiheessa ei vielä tullut tappioita, sillä vihollinen ampui yleensä liian ylös. Sitä todistivat talojen kattojen yli lentävät valojuovaluodit.
Pian oli myös kylän eteläosa yhtenä liekkimerenä. Nyt pääsivät myös kylän keskustassa varmistamassa olevat pojat yhtymään leikkiin, joten sytyttäminen kävi entistä nopeammin. Tässä vaiheessa räjäytettiin myös tärkeimmissä kohteissa olleet räjäytyspanokset.
Nyt saatiin myös ensimmäiset tappiot. Sintonen ja Holopainen olivat ylittämässä keskellä kylää olevaa männikkökangasta, kun kranaatti putosi heidän viereensä.
Sintonen kuoli haavoihinsa, mutta Holopainen selvisi vähemmällä. Myös eräs sisseistä haavoittui…”179
Kaivojen käyttökelvottamaksi tekeminen oli aikaa vievä tehtävä. Neuvostojoukkojen huollon vaikeuttamiseksi se oli kuitenkin tärkeää, sillä puhtaan veden saannin estä-minen vaikutti huomattavasti niiden toimintakykyyn. Suomalaispioneerit löysivät onnekkaasti Perkjärvellä sijainneesta sorakuopasta polttoöljytynnyreitä, joiden sisäl-lön he käyttivät kaivojen käyttökelvottomaksi tekemiseen räjäyttämisen sijaan, mikä säästi vähäisiä räjähdevarantoja.180
Perkjärven polttamisen aikoihin kenttäarmeijan joukot valmistelivat jo pääpuolus-tuslinjan lähialueiden hävityksiä. Muolaan ryhmän takana taistelutoimintaan valmis-tautuneen 11. D:n pioneerikäskyssä n:o 5 ohjeistettiin joukkoja rakentamaan sulutuksia ja valmistautumaan rakennushävityksiin. Käsky määritteli sulutusten tärkeysjärjes-tykseksi tiesulkujen rakentamisen, toiseksi miinakenttien rakentamisen ja viimeisenä ansoitusjärjestelyt. Pääpuolustuslinjalle vetäydyttäessä divisioonan joukkojen oli pyrit-tävä tuhoamaan asemien eteen jääneet rakennukset ja rakennusryhmät polttamalla.181
177 SPK 1832, Kanneljärven suojeluskunta, 2.12.1939, jaksot 18–19, KA, DA.
178 Hiiri, Kansa Taisteli 11/1965, 329–330.
179 Hiiri, Kansa Taisteli 11/1965, 330.
180 Purhonen & Häppölä 2005, 53.
181 Perus-1370/4. 11.D. Esik. kom. toim. (toim I). 1939–1940. [5] I/III. 11.DE, Pion.komentaja, n:o 54/Pion./39 sal. Pioneerikäsky n:o 5, 2.12.39. KA.
Muolaanjärven länsipuolella hävitystoiminta jatkui vielä muutamia päiviä Perkjär-ven polttamisen jälkeen. Sissiosastot hävittivät itsenäisyyspäivänä kohteita rauta-tien varrella pääpuolustuslinjan eteläpuolella. Radan hävittäminen jatkui luoteeseen Leipäsuolle saakka, jonka hävitykset saavuttivat 8.12.1939 mennessä. Tärkeitä hävi-tyskohteita rataosuudella olivat Kosejoen ja Perojoen rautatiesillat, jotka pioneerit räjäyttivät 5.–6.12. välisenä yönä. Kosejoen sillan räjäyttämiseen käytettiin 860 kg:aa trotyyliä. Räjähdyksen aiheuttama leimahdus valaisi yötä Perkjärven asemaseudulle saakka. Perojoen rautatiesillan tuhoaminen vaati kaksinkertaisen määrän räjähdysai-netta. Senkin räjäytys onnistui itsenäisyyspäivänä huolimatta Uudenkirkon Ryhmän joukkojen siltaa pitkin tapahtuneen paniikinomaisen vetäytymisen hävitysvalmiste-luille aiheuttamista vaikeuksista.182
Hävitystoiminta jatkui rintamatilanteen vakiinnuttua paikoilleen aikaisempaa huomattavasti pienimuotoisempana miinoitus-, tiedustelu- ja tuhoamispartioiden toimintana neuvostojoukkojen selustassa. Suomalaisjoukkojen keskuudessa muodos-tettiin joulukuun 1939 ja tammikuun 1940 aikana hiihtosissiosastoja, joiden yhtenä tehtävänä oli aiemmalta hävitystoiminnalta säästyneiden rakennusten polttaminen ja niihin mahdollisesti majoittuneiden vihollisjoukkojen toiminnan häiritseminen.
Pääsyvaatimukset osastoihin olivat kovat. Esimerkiksi joulukuun 1939 lopulla pe-rustettuun 11. D:n hiihtosissikomppaniaan valittujen vapaaehtoisten tuli olla valio-hiihtäjiä ja heidän paikallistuntemuksensa toiminta-alueeltaan tuli olla jo ennakolta hyvä. Komppaniaan otettiin myös pioneerikoulutuksen saaneita sotilaita vastaamaan vaativimmista räjäytys- ja hävitystehtävistä, kuten siltojen tai muiden vahvojen ra-kenteiden tuhoamisesta.183