MANTSINSAARI JA LUNKULA

Salmin alueen taistelut eivät rajoittuneet vain mantereelle. Laatokalla, Tulemasta län-teen sijaitsivat suuret Mantsin ja Lunkulan saaret. Näistä erityisesti Mantsin rooli oli sotilaallisestikin merkittävä, sillä saarella sijaitsi Rannikkotykistörykmentti 3:een kuulunut järeä kaksitykkinen rannikkopatteri, joka kykeni tukemaan suomalaisjouk-kojen taistelua mantereella. Patterin suojana toimi osasto jalkaväkeä, jonka vahvuus kasvoi sodan alun yhdestä komppaniasta huomattavasti suuremmaksi sodan lop-puun mennessä. ⁴¹⁰

Mantsinsaaren pituus on noin 14 kilometriä ja leveys suurimmillaan noin neljä kilometriä. Ennen talvisotaa saarella oli noin 1600 asukasta. Mantsin itäpuolella si-jainnut Lunkulansaari oli puolestaan 17 kilometriä pitkä, mutta sen leveys oli suurim-millaankin vain noin kolme kilometriä. Saaren neljässä kylässä oli yhteensä noin 1400

407 Juutilainen 1978c, 59–60.

408 Perus-1147/14. VI AK. Esik. tied. toim. 1940. [16] III/III. 13. D:n tilanneilmoitus 16.1.1940, liite IV AK:n sotapäiväkirjaan; Halsti 1955, 184; Juutilainen 1978d, 94–95, 102; Juutilainen 1985, 152, 156, 178–179.

409 Juutilainen 1985, 147.

410 Immonen 1966, 15, 22–23, 77; Kokko 1950, 8–9; Väliaho 1989, 13.

asukasta. Lokakuun lopussa Er. PPK 4 lähetettiin Lunkulansaaren puolustukseksi.

Suurimmillaan tämän yksikön vahvuus oli sodan aikana 194 miestä. ⁴¹¹

Linnakkeen pääaseistuksena toimivat 6-tuuman Canet-tykit, joiden kantama oli 18 kilometriä. Tykkien kantama-alue sisälsi huomattavan osan myös Laatokan rannikolla kulkevasta Salmin maantiestä. Tämän lisäksi linnakkeen itärannalle oli rantatorjuntaa varten sijoitettu kaksi kevyttä Caponier-tykkiä, joiden kantamana oli neljä kilometriä.

Lunkulansaaren Pöllän vartioasemalla oli myös kenttätykkipatteri, joka myöhemmin siirtyi Mantsinsaarelle yhdessä muiden suomalaisjoukkojen kanssa. Linnakkeessa oli lisäksi luonnollisesti myös jonkin verran jalkaväen aseistusta.⁴¹²

Kuva 13. Mantsinsaari ilmasta. Linnakkeen tykit on merkitty nuolilla. Immonen 1966, 49.

Mantsin ja Lunkulan saarten asukkaat saivat evakuointikäskyn marraskuun 29. päi-vän iltana. Käskyn mukaan Lunkulan asukkaiden tuli olla seuraavana aamuna kel-lo 05.00 valmiina nousemaan evakuointikuljetusten kuorma-autoihin. Mantereen ja saaren välillä oli siltayhteys, joka mahdollisti evakuoitavien kuljetuksen maitse. Sa-manaikaisesti Mantsinsaaren ensimmäiset evakuoitavat valmistautuivat nousemaan laivakuljetuksiin, jotka veisivät heidät mantereelle.⁴¹³

Lunkulan ja Mantsin siviiliväestön noustessa evakuointikuljetuksiin, aloitti Neu-vostoliitto hyökkäyksensä valtakunnan rajan ylitse. Lunkulansaaresta lähteneet kuor-ma-autot ehtivät kuljettaa matkustajansa pois alueelta ennen kuin etenevät neuvos-tojoukot katkaisivat maantieyhteyden länteen. Kaikki siviilit eivät autojen kyytiin ehtineet vaan heidät kuljetettiin veneillä Uuksalonpäähän. Mantsin useita päiviä

411 Immonen 1966, 10–11, 23.

412 Peltonen 1997, 431.

413 Immonen 1966, 32–33; Kokko 1950, 13.

kestänyt evakuointi laivoilla onnistui huolimatta vaaralliseksi muodostuneesta rin-tamatilanteesta.⁴¹⁴

Pian sodan alkamisen jälkeen taistelut ja niitä seuranneet hävitystoimet saavuttivat Lunkulan. Joulukuun ensimmäisenä päivänä havaittiin voimakkaiden viholliskolon-nien etenevän kohti Tulemaa. Tämä tarkoitti, että Lunkulasta Salmin maantielle joh-tava maantiesilta oli vaarassa jäädä vihollisen haltuun, jolloin se päätettiin räjäyttää.

Ensimmäinen yritys sillan räjäyttämiseksi kuitenkin epäonnistui, kun sytytetty tuli-lanka sammui vesirajaan. Tämän jälkeen suomalaiset sytyttivät sillan tuleen. Tulen saavuttaessa räjähdyspanoksen sillan keskikohta lensi ilmaan kello 13.40 aikoihin.⁴¹⁵

Suomalaiset ryhtyivät suunnittelemaan Lunkulasta vetäytymistä heti ensimmäi-senä sotapäivänä. Saari oli vaikeasti puolustettavissa sekä vaarassa jäädä etenevien neuvostojoukkojen rintaman selustaan eristyksiin muista suomalaisjoukoista. Lopulta taistelut saarella kestivät joulukuun 5. päivän alkuun saakka. Neuvostojoukot eivät onnistuneet murtamaan suomalaisjoukkojen puolustusta, mutta vaihdon puutteessa taistelleet puolustajat olivat väsyneet viiden vuorokauden taisteluissa äärimmilleen.

Taisteluun oli lähetetty jopa 16–17-vuotiaista saarten suojeluskuntapojista koostunut 30-miehinen osasto. Käytyä ilmeiseksi, että Mantsin linnake ei pystyisi lähettämään Lunkulan puolustajille apujoukkoja, jotka voisivat ottaa välillä rintamavastuun, saivat puolustajat käskyn irtautua saarelta ja vetäytyä Mantsiin uusiin puolustusasemiin.

Linnakkeen päätykeillä oli tässä vaiheessa jäljellä enää kuusi kranaattia ja tilanne vaikutti epätoivoiselta. Suomalaisjoukot aloittivat irtautumisen saarelta puolilta öin ja viimeiset perin pohjin uupuneet sotilaat saapuivat Mantsiin kello kuuden aikaan aamulla.⁴¹⁶

Lunkulansaaren vetäytymistaistelujen aikana suomalaisjoukot onnistuivat polt-tamaan osittain Varpaisten, Perämaan ja Pöllän kylät. Saaren eteläisin Hiivan kylä jäi kuitenkin hävittämättä, sillä joukkoihin iskenyt pakokauhu sai ne vetäytymään sekasorrossa kylän ohitse. Asuinrakennusten lisäksi Lunkulansaaren alueen monet hajallaan sijainneet maatalousrakennukset, kuten heinäladot, jäivät monessa tapauk-sessa hävittämättä. Sodan myöhemmissä vaiheissa näiden rakennusten tuhoamiseksi jouduttiinkin käyttämään huomattavasti voimavaroja.⁴¹⁷

Samana päivänä, jona suomalaisjoukot luopuivat viimeisistä asemistaan Lunku-lansaarella, saapui Mantsiin apuvoimia Er.P 23:sta. Uudet joukot vahvistivat huomat-tavasti uskoa mahdollisuuksiin saaren puolustuksen kestämisestä. Saarelle oleville suomalaisjoukoille oli jo annettu ohjeistukseksi aloittaa hävitykset myös Mantsissa.

Käskyn mukaan joukkojen piti muun muassa ampua evakuoidun siviiliväestön jät-tämät kotieläimet navetoihinsa ja sytyttää rakennukset tuleen. Tehtävään oli jo ehdit-ty sodan ensimmäisinä päivinä ryhehdit-tyä, mutta sen toteuttaminen keskeytettiin, kun saari päätettiinkin pyrkiä pitämään suomalaisten hallussa. Tällöin vielä elossa olleet eläimet koottiin saaren muutamiin säästyneisiin navetoihin käytettäviksi joukkojen huoltoon. Seuraavina päivinä Mantsinsaari jäi yhä selvemmin erityksiin muista suo-malaisjoukoista, kun puna-armeija valtasi läheisen Uuksalonpäänniemen, jonka kaut-ta kulki saaren ainoa puhelinkaapeliyhteys ulkomaailmaan.⁴¹⁸

414 Immonen 1966, 33–34.

415 Immonen 1966, 42–43; Peltonen 1997, 433.

416 Kokko 1950, 16–17; Peltonen 1997, 434–435.

417 Immonen 1966, 52, 75; Kokko 1950, 11.

418 Immonen 1966, 75, 77; Peiponen 1997, 427.

Mantsin puolustajien tilanne paheni edelleen 8. joulukuuta, jolloin neuvostojoukot etenivät hävitettyyn Pitkärantaan. Linnakesaari jäi viivytysvaiheen aikana lopulta yli 30 kilometrin päähän omista joukoista neuvostojoukkojen selustaan ja sivustaan. Pit-kärannan valtausta seuranneena päivänä linnakkeen komentaja otti vastaan hävitys-suunnitelman, joka tuli panna täytäntöön, jos linnakkeesta jouduttaisiin vetäytymään.

Suunnitelmaa ei saanut tuoda julki miehistön tietoisuuteen, sillä tieto olisi saattanut heikentää taistelutahtoa. Vetäytymisen valmistelutoimenpiteisiin kuului muun muas-sa pommitusten aiheuttamien tuhojen korjausten vähentäminen. Pommitusten aihe-uttamia tulipaloja ei tullut sammuttaa, jos ne eivät koskeneet linnakkeen toiminnalle välttämättömiä rakennuksia. Linnakkeelle tarvikkeita toimittavat huoltoalukset saivat myös toiseksi tehtäväkseen evakuoida linnakkeen tarpeetonta omaisuutta. Samalla ryhdyttiin myös polttamaan toisarvoisia asiakirjoja, jolloin tuhoutui paljon tietoa lin-nakkeen sodanaikaisesta toiminnasta. Toimenpiteiden avulla olisi mahdollistettu no-pea ja tehokas hävitystoiminta olosuhteissa, joissa aikaa ei olisi ollut hukattavaksi.⁴¹⁹ Mantsin linnakkeen hävityssuunnitelmaa ei toteutettu. Huolimatta joutumisestaan eristyksiin linnakkeen huolto Laatokan kautta toimi laivojen avulla. Linnakkeen va-ruskunta taisteli koko sodan ajan aktiivisesti neuvostojoukkoja vastaan. Linnakkeen tykkien toiminta oli tehokasta ja ajoittain jopa kriittistä suomalaisten taistelulle niin Mantsin ja Lunkulan saarilla kuin mantereellakin. Saarelta lähetetyt hävitys- ja tiedus-telupartiot häiritsivät tehokkaasti neuvostojoukkojen toimintaa Salmin ja Impilahden pitäjien eteläisissä osissa.⁴²⁰

Joulukuun 15.–16. päivien 1939 välisenä yönä suomalaisjoukot tekivät hyökkäyk-sen Lunkulaan tavoitteenaan vallata saaren maantie. Hyökkäys epäonnistui, mutta sen aikana voitiin todeta saaren pohjoispään olleen vapaa neuvostojoukoista. Myö-hemmin suomalaiset huomasivat, että neuvostojoukot olivat tyhjentäneet koko saaren Mantsin linnakkeen tykkien pelossa. ⁴²¹ Suomalaiset miehittivät Lunkulan pohjois-pään uudelleen osana Mantsinsaaren puolustusjärjestelyjä joulukuun 20. päivänä.

Myöhemmin suomalaiset asettivat varmistuksen myös saaren eteläosaan. Uudelleen miehitettiin 28.12.1939 myös Uuksalonpää, jonka niemeen perustettiin tulenjohtoase-ma johtatulenjohtoase-maan Mantsin linnakkeen tykkien tulitusta, jolla häirittiin neuvostojoukkojen liikehdintää Salmin maantiellä.⁴²²

Mantsista käsin suomalaisjoukot tekivät aktiivisesti iskuja neuvostojoukkoja vas-taan. Erityisesti erilaisia hävitystehtäviä suoritettiin ahkerasti. Joulukuun puolivälissä suomalaiset lähettivät useita partioita häiritsemään puna-armeijan toimintaa ja tuhoa-maan perääntymisvaiheessa hävittämättä jääneitä kohteita. Esimerkiksi joulukuun 19.

päivänä 1./ Er. P 23:n päällikkö luutnantti Kärnä lähetti saamansa käskyn mukaisesti nelimiehisen partion neuvostojoukkojen tyhjäksi jättämään Lunkulansaareen. Partion tehtävänä oli hävittää löytämiään ehjänä säilyneitä rakennuksia. Partio suoritti teh-tävänsä onnistuneesti ja sitä seurasi useita muitakin hävityspartioita, jotka polttivat rakennuksia ainakin Hiivan ja Varpaisten kylissä. Partioiden toiminnan tarkoituksena oli vaikeuttaa neuvostoliittolaisten mahdollista paluuta saarelle.⁴²³

Suomalaispartiot uskaltautuivat myös rannikolle, jolloin ne vaikeuttivat

neuvosto-419 Immonen 1966, 77, 91; Juutilainen 1978c, 64; Peltonen 1997, 437.

420 Immonen 1966, 111–112; Juutilainen 1978c, 64–65; Kokko 1950, 21, 25.

421 SPK 582, Er.P 23, 15.–16.12.1939, jakso 6, KA, DA; Kokko 1950, 21.

422 Juutilainen 1978c, 64–65.

423 SPK 582, Er.P 23, 15.–19.12.1939, jaksot 6-8, KA, DA; Kokko 1950, 21.

joukkojen liikennöintiä räjäyttämällä maanteiden siltoja sekä siltarumpuja. Partiot pyr-kivät myös ottamaan yhteyttä vihollislinjojen taakse jääneisiin suomalaisperheisiin. Kar-kun kylän läheisyyteen asumaan jääneen suomalaisperheen luona vieraili useampiakin suomalaispartioita. Asukkailta yritettiin saada muun muassa tietoja vihollisjoukoista.⁴²⁴

Mantsin linnakkeen lähettämien partioiden toiminta osoittautui tehokkaaksi.

Joulukuun loppupuolellakin partiotoiminta jatkui vilkkaana. Jouluaattoillan ja jou-lupäivän välisenä aikana hävityspartiot tunkeutuivat jälleen mantereelle ja polttivat Bräyssyn kylän Uuksalonlahden pohjoisrannalla sekä Kirkkojoen kylän ehjänä säästy-neitä taloja. Lunkulaan lähti neljä hävityspartiota, jotka polttivat saaressa yhteensä 45 aiemmilta hävityksiltä säästynyttä rakennusta. Hävityspartioiden miehet kuvailivat myöhemmin joulun aikaista tuhoamistehtäväänsä niin fyysisesti kuin henkisestikin yhdeksi raskaimmista koko sodan aikana. Mantsin linnakkeen puolustajien rintama-joulu oli saanut kolkon juhlavalaistuksen.⁴²⁵

Pyrkimys Lunkulan saaren rakennusten ja heinävarastojen mahdollisimman te-hokkaaseen hävittämiseen vaikuttaa osin erikoiselta, mutta tarkemmin tarkasteltuna se oli hyvinkin perusteltua. Lunkula ei ollut yhtä eristetyssä asemassa kuin Mantsi, johon kuljetukset onnistuivat sulan veden kaudella vain veneitse. Lunkulan yhdisti mantereeseen silta, jonka suomalaiset tosin onnistuivat räjäyttämään. Sodan kulues-sa silta oli kuitenkin mahdollista korjata, joten kulues-saaren verrattain suuret majoitus- ja huoltotarvikeresurssit olivat puna-armeijan hyödynnettävissä varsin helposti. Lun-kulaa oli mahdollista käyttää myös lähtöalueena Mantsin linnakkeen valtaukseen, jolloin ehjinä säilyneet asuinrakennukset ja latoihin jääneet heinävarannot olisivat helpottaneet hyökkäysvalmisteluja. Hävitettynä saarella sen sijaan oli sotilaallisesti katsoen huomattavasti pienempi merkitys erityisesti, kun se sijaitsi Mantsin linnak-keen tykkien ulottuvilla. Hävitystoiminta ja linnaklinnak-keen tykkituli lopulta varmistivat, että puna-armeija ei saarta voinut sotatoimissaan hyödyntää.

Jälkeenpäin joulunajan hävityspartioiden työtä täydensivät Mantsin linnakkeen patterin tykit, jotka ampuivat muun muassa Salmin hävittämättä jääneen kirkonkylän rakennuksia sekä Kirkkojoella edelleen vahingoittumattomina säilyneitä kohteita. Ty-kit tuhosivat muun muassa kylien kansakoulut sekä useita muita suuria rakennuksia.

Valoisana aikana tykit pystyivät jatkuvasti häiritsemään neuvostojoukkojen 168.D:n huoltoliikennettä Kirkkojoen ja Uudenkylän välisellä tieosuudella.⁴²⁶

Tapaninpäivästä eteenpäin hävityskäskyjä jaettiin Mantsista lähteneille lukuisille partioille, jotka toteuttivat ne useimmiten hyvällä menestyksellä. Vuodenvaihteessa alkaneiden rannikon mottitaisteluiden aikana voitiinkin todeta, että Mantsin linnak-keen tykistö- sekä partiotoiminnan ja 2.1.1940 riehuneen voimakkaan lumimyrskyn ansiosta vihollisjoukkojen huoltotilanne oli huono. Neuvostojoukkojen kaapatussa radiosanomassa kerrottiin rannikkoa pitkin kulkeneen Salmin maantien olevan käyt-tökelvoton ja 168.D:n huollon kulkevan Palalahden kiertoreittiä. Huoltoreitin piden-tyminen ei voinut olla aiheuttamatta ongelmia puna-armeijan huollolle. Pelkästään kiertoreitin aiheuttama polttoaineen kulutuksen lisääntyminen ja kuljetusaikojen kas-vaminen vaikeuttivat huoltokuljetusten järjestämistä ja vähensivät niiden määrää.⁴²⁷

424 Kokko 1950, 22–23; Kosonen 2011, 76–80.

425 Juutilainen 1978c, 65; Kalervo, Kansa Taisteli 2/1966, 45; Peltonen 1997, 440.

426 Immonen 1966, 111–112; Kokko 1950, 25.

427 SPK 582, Er.P 23, 25.–30.12.1939, jaksot 13–15, KA, DA; Immonen 1966, 123; Juutilainen 1978c, 65; Kokko 1950, 35.

Tykistötoiminta vihollisen häiritsemiseksi Mantsin linnakkeesta käsin jatkui vuo-den 1940 aikana. Esimerkiksi 6.1.1940 linnakkeen Canet-tykkipatteri tuhosi Tuleman sillan, jolloin tuhoutui myös sillalla ollut neuvostojoukkojen panssarivaunu. Linnak-keen taistelu päättyi vasta rauhan tuloon maaliskuun 13. päivänä ja sitä seurannee-seen suomalaisjoukkojen vetäytymiseurannee-seen saarelta rauhanehtojen mukaisesti. Neuvos-tojoukoista Mantsinsaaren maaperälle pääsivät sodan aikana astumaan vain kaksi vangiksi antautunutta vihollissotilasta, jotka tammikuun 18. päivänä 1940 ilmestyivät linnakkeen sotilaskodin pihalle. ⁴²⁸

Mantsin linnakkeen miehistö poistui saareltaan rauhansopimuksen ehtojen mu-kaisesti 16.3.1940. Maaliskuun alussa aloite Mantsin alueella oli siirtynyt selkeästi puna-armeijan käsiin ja merkkejä hyökkäysvalmisteluista linnaketta vastaan alkoi ilmaantua. Neuvostojoukkojen murrettua lopullisesti Kitelän motin saartorenkaan 8.3.1940 päämaja antoi käskyn Mantsinsaaren tyhjentämisestä. Näihin toimiin liittyen linnakkeen päällikkö antoi 11.3. miehilleen käskyn tiedustella ja suunnitella Mantsin luovuttamisesta aiheutuvat hävitystyöt. Seuraavana päivänä tiedustelutyö oli valmis ja sen seurauksena paikalla ollut pioneerijoukkue täytti 500 kappaletta polttopullo-ja sekä valmisti muun muassa erilaisia hävitystöissä tarvittavia räjähdyspanoksia.⁴²⁹ Rauhan saapuminen seuraavana päivänä ja siihen liittynyt luovutettavien alueiden hävityskielto kuitenkin tekivät hävitysvalmistelut tarpeettomiksi. Neuvostojoukot saivat koko sodan ajan puoliaan pitäneen linnakkeen lopulta haltuunsa pääosin koskemattomana. Suomalaisjoukot olivat kuitenkin ennen lähtöään räjäyttäneet Ca-net-tykkiensä putket, koska raskaita rannikkotykkejä oli vallinneissa olosuhteissa mahdotonta kuljettaa linnakkeesta pois.⁴³⁰

6.8 POHJOIS-KARJALAN RAJASEUTU TALVISODAN