PITKÄRANNAN TUHO

Viivytystaistelut siirtyivät joulukuun 1939 ensimmäisen viikon kuluessa Laatokan rannikkoseuduilla kohti luodetta. Siiran tienhaaran valtauksen jälkeen puna-armeijan 168.D saavutti 8.12. Impilahden pitäjässä sijainneen Pitkärannan taajaman. Pitkäranta oli puunjalostus- ja kaivosteollisuutensa ansiosta Impilahden teollisuuden keskus.³⁹⁶ Kylän tehtaiden hävityssuunnitelma oli laadittu jo marraskuun puolivälissä 1939 ja niiden koneiden ja muiden tarvikkeiden evakuointi oli aloitettu 13.D:n pioneeriko-mentajan käskystä joulukuun alussa. Tehtaiden evakuoinnin alkaessa 25. Pion. K sai tehtäväkseen valmistella Pitkärannan tehtaiden hävittämisen. Neuvostojoukkojen jo lähestyessä Pitkärantaa aamulla 8.12.1939 antoi 13.D:n esikunta kuitenkin käskyn, jonka mukaan Pitkärannan tehtaita ja asutuskeskusta ei saanut hävittää. Kaikki muut divisioonan vastuualueen kylät ja talot puolestaan tuli hävittää tai ansoittaa. Peruste-luja käskylle ei annettu. Pitkäranta sijaitsi strategisesti tärkeän Laatokan pohjoisrantaa pitkin kulkeneen Salmin maantien varrella, joten Salmin keskuskylän valtaamisen jälkeen oli selvää, että Pitkäranta oli seuraava merkittävä tavoite, johon neuvostojou-kot tulisivat pyrkimään.³⁹⁷

Aluetta puolustaneet 13.D:n joukot vetäytyivät Salmin menettämisen jälkeen suun-nitelman mukaisesti viivyttäen kohti länttä. Sodan alussa tehtyjen puolustussuunni-telmien mukaan vihollinen tuli pysäyttää Kitelän seudulle, jonka jälkeen suomalaiset aloittaisivat vastahyökkäyksen. Suunnitelman mukaisesti Pitkäranta jäisi vihollisen haltuun. Käsky asutuskeskuksen säästämisestä hävityksiltä saattaakin johtua tästä suunnitelmasta. Oletuksena oli, että vaikka Pitkäranta joutuisikin vihollisen haltuun, se vallattaisiin vastahyökkäyksellä pian takaisin. Pitkärannan hävittäminen olisi ollut vastahyökkäyssuunnitelmaa ajatellen jopa haitallista, sillä tällöin asutuskeskuksen käyttäminen suomalaisten hyökkäyksen tukialueena olisi vaikeutunut.³⁹⁸

395 Halsti 1955, 119–121; Juutilainen 1985, 89.

396 SPK 305, 13. D. Pion. kom, 8.12.1939, jaksot 9-10, KA, DA; Juutilainen 1985, 88; Mäkinen 1982, 449.

397 SPK 296, 13.D. KSS-toimisto, 8.12.1939, jakso 122–123, KA, DA; SPK 305, 13. D Pion. kom, 17.11.1939, 8.12.1939, jakso 6,8, KA, DA.

398 Halsti 1955, 107–108.

Kuva 12. Pitkärannan tehtaita talvella 1934. Juutilainen 1978, 94.

Aamulla joulukuun kahdeksantena 13.D:n pioneerikomentaja sai hämmästyksekseen ilmoituksen, jonka mukaan Pitkäranta oli tulessa. Tuntemattomasta syystä johtuen kylän puolustajat olivat ryhtyneet hävitystöihin vastoin divisioonan esikunnan käs-kyä. Pioneerikomentaja lähti paikalle välittömästi saatuaan tiedon hävitysten aloitta-misesta. Matka huonokuntoisia teitä pitkin vei useita tunteja ja komentajan saavuttua keskikylä roihusi jo niin kuumana, että maantien käyttö oli käynyt mahdottomaksi.

Estettyään enemmät sytytykset pioneerikomentaja sai kylässä olleelta pioneerijouk-kueelta raportin, jonka mukaan he olivat aloittaneet kylän polttamisen nähtyään sen eteläpäässä sijainneen merkkitulen syttyneen.³⁹⁹

Pitkärantaan sijoitetut 25. Pion. K:n joukot eivät ehtineet saada tietoa samana päivänä annetusta käskystä, joka kielsi asutuskeskuksen ja sen teollisuuslaitosten hävittämisen. Asia käy ilmi komppanian sotapäiväkirjasta. Joulukuun 8. päivän aa-muna kello 10.10 komppanianpäällikkö näet antoi I joukkueen johtajalle puhelimit-se käskyn polttaa Pitkäranta, tehdasta lukuun ottamatta, aikaipuhelimit-semmin määrättynä aikana.⁴⁰⁰ Määrättyä aikaa käskystä ei käy ilmi, mutta sen voidaan olettaa liittyvän neuvostojoukkojen saapumiseen taajaman läheisyyteen tai sen alueelle. Merkkinä hä-vitystoimiin ryhtymisestä oli aiemmin mainittu merkkituli. Käskyn saanut I joukkue myös toteutti saamansa hävityskäskyn, sillä sama sotapäiväkirja kertoo seuraavana aamuyönä joukkueen olleen sytytysosastona Pitkärannassa. Merkkitulen sytyttäjästä

399 SPK 296, 13.D KSS-toimisto, 8.12.1939, jaksot 122–123, KA, DA; SPK 305, 13. D Pion. kom, 8.12.1939, jakso 9, KA, DA.

400 SPK 2574, 25. Pion. K, 8.12.1939, jakso 9, KA, DA.

tai siitä syttyikö tuli ollenkaan, vai oliko kyseessä virhehavainto, ei ole tietoa.⁴⁰¹ Pitkärannan hävitystehtävän saanut joukkue hermostui odottaessaan tilaisuutta hävitysten aloittamiseen ja ryhtyi tehtävään liian aikaisin. Tapahtuneesta syytettiin sodan jälkeisissä kirjoitteluissa usein joukkueenjohtajana toimineen pioneerivänrikin hermojen pettämistä sekä hänen saamansa käskyn väärinymmärtämistä.⁴⁰² Pioneeri-joukkojen hermot olivat varmasti koetuksella tilanteessa, jossa raskaat viivytystais-telut jatkuivat jo yhdeksättä päivää. Pioneerit tuskin tunsivat nopeasti muuttuvan taistelutilanteen takia neuvostojoukkojen hyökkäyskärjen tarkkaa sijaintia. Pionee-rijoukkueenjohtajan oli toimittava vaikeassa tilanteessa oman harkintakykynsä mu-kaan, joka tässä tilanteessa petti. Tärkein Pitkärannan polttamiseen johtanut tekijä oli kuitenkin viestiyhteyksien toimimattomuus, jonka takia hävitystoiminnan kieltänyt käsky ei saavuttanut ajoissa Pion. K 25:n komentopaikkaa. Taajaman sytyttämisen seurauksena osa Pitkärannan edustalla viivytystaisteluja käyneistä suomalaisjoukois-ta joutui perääntymismarssillaan kulkemaan jo tulessa olleen kylän lävitse.⁴⁰³

Iltapäivällä 8.12.1939 neuvostojoukot ilmestyivät Pitkärannan edustalle, jolloin pioneerikomentaja antoi kylässä edelleen olleille pioneereille käskyn polttaa taaja-man jäljelle jääneet rakennukset. Hävitystöiden loppuosa onnistui niin nopeasti, että neuvostojoukot eivät ehtineet tehtävää häiritä. Neuvostojoukkojen haltuun jäi lähes täysin hävitetty asutuskeskus, joka ei tarjonnut juurikaan majoitusmahdollisuuksia, mutta hyvät mahdollisuudet vahvojen puolustusasemien rakentamiseen.⁴⁰⁴

Suomalaisjoukot eivät lopettaneet hävitystoimintaansa Laatokan Karjalan etelä-osissa viivytysvaiheen päätyttyäkään. Puna-armeija pyrki Laatokan rantalohkolla murtamaan puolustusasemat. Taistelut raivosivat kiivaina neuvostojoukkojen onnis-tuessa saamaan aikaan useita sisäänmurtoja, jotka suomalaisten vastahyökkäykset kuitenkin työnsivät takaisin. Vuodenvaihteeseen mennessä puna-armeijan hyök-käykset alkoivat laantua sen joukkojen voimien ehtyessä ja taisteluiden painopisteen siirtyessä pohjoisemmaksi.⁴⁰⁵

Neuvostojoukkojen hyökkäyspyrkimysten hiljennyttyä rantalohkolla aloittivat suomalaiset aktiivisen partioinnin vihollisen selustassa. Partiot toteuttivat muiden tehtäviensä ohessa myös polttohävityksiä Kitelän eteläpuolella ja erityisesti Laato-kan niemessä. Kiivaimmillaan hävitystoiminta oli 26.12.1939, jolloin suomalaispartiot polttivat Syskyän, Haukkaselän, Mursulan ja Polviselän kylien alueella yhteensä noin 50 taloa.⁴⁰⁶

Kitelän eteläosaan suuntautuneen partioinnin tavoitteena oli alueella toimineiden 168.D:n joukkojen toiminnan häiritseminen sekä sen voimien sitominen tähän suun-taan. Samaan aikaan suomalaiset käynnistivät laajan vastahyökkäyksen pohjoisem-massa Ruhtinaanmäen suunnassa. Suomalaispartioiden hävitystoiminta eteläisessä

401 SPK 2574, 25. Pion. K, 8.12.1939, jakso 9, KA, DA.

402 Kalervo, Kansa Taisteli 2/1957, 23; Kulhia, Kansa Taisteli 2/1964, 38.

403 Kalervo, Kansa Taisteli 2/1957, 23.

404 SPK 296, 13. D KSS-toimisto, 8.12.1939, jaksot 122–123, KA, DA; SPK 305, 13. D Pion. kom, 8.12.1939, jakso 10, KA, DA; Stepakov & Orehov, 1992, 118.

405 Juutilainen 1978c, 58.

406 Perus-1147/13: IV Armeijakunta, Esikunnan tiedustelutoimisto (toimisto II): Tilanneilmoitukset:

1939. [15] I/II. Ryhmä Olkkosen ilmoitus tilanteesta 26.12.39 klo 19.15. KA; T-19168/9. Pm – Shist.tsto.

Taistelukertomus, otteet. 1939–1940. [25]. Liite n:o 445 IV AK:n sotapäiväkirjaan. Ryhmä Olkkosen ilmoitus tilanteesta 27.12 klo 8.50. KA.

suunnassa oli näiden hyökkäystaisteluiden alussa tehokasta vaikeuttaen neuvosto-joukkojen huollon toimintaa ja hämärtäen puna-armeijan tilannekuvaa. Aktiivinen partiointi päähyökkäyksen eteläpuolella loi vaikutuksen suomalaisten mahdollisesta hyökkäyksestä tässä suunnassa, mikä pakotti puna-armeijan jakamaan joukkojaan.⁴⁰⁷

Pitkärannan vastoin käskyjä toteutettu hävitys osoittautui myöhemmin sodan aikana suomalaisjoukoille osin hyödylliseksi ja osin haitalliseksi. Suomalainen IV AK aloitti 6.1. suuren vastahyökkäyksen, joka 17.1. mennessä johti Kitelän seudulla huoltovaikeuksista kärsineiden neuvostojoukkojen saartamiseen ja niin sanottujen Lemetin-mottien syntymiseen. Mottitaistelut jatkuivat Pitkärannan alueella kiivaina vielä tämän jälkeenkin, sillä Lemettiin saarroksiin jääneet vahvat neuvostovoimat pi-tivät puoliaan helmikuulle asti eikä niin sanottu Kitelän suurmotti kukistunut sodan aikana ollenkaan. Samalla Pitkärannan alue pysyi puna-armeijan hallussa. Taistelut Pitkärannan alueella muodostuivat mottitaisteluiden aikana vaikeiksi osittain taaja-man polttamisesta johtuen. Neuvostojoukot pureutuivat asemiinsa poltettujen talojen kellareissa ja raunioissa. Näiden asemien tuhoaminen vaati runsaasti tykistötulta, johon suomalaisilla oli vain niukasti resursseja. Lopulta suomalaiset eivät onnistuneet valtaamaan koko Pitkärannan taajamaa.⁴⁰⁸

Suomalaisten vastahyökkäyksen onnistumiseen vaikuttivat suurelta osin puna-ar-meijan huoltovaikeudet, jotka olivat pitkälti suomalaisten onnistuneiden hävitys- ja häirintätoimien ansiota. Tuhottu Pitkäranta ei tarjonnut neuvostojoukoille niiden ki-peästi tarvitsemia sisämajoitusmahdollisuuksia. Majoitusolosuhteet aiheuttivat run-saasti paleltumisia, joiden aiheuttamat tappiot kohosivat joissain joukko-osastoissa yli 20 prosenttiin. Lämpimien majoituspaikkojen puute kulutti muutenkin joukkoja fyysisesti ja henkisesti, sillä ulkomajoituksessa lepääminen ei ollut yhtä tehokasta kuin lämpimissä sisätiloissa. Neuvostojoukot pystyivät kuitenkin pureutumaan sit-keästi raunioituneisiin rakennuksiin ja erityisesti niiden kellareihin löytäen suojaa hävitetyistä rakennuksista.⁴⁰⁹