VIIVYTYSTAISTELUVAIHEEN HÄVITYKSET ITÄ- ITÄ-KANNAKSELLAITÄ-KANNAKSELLA

Itä- ja Keski-Kannaksen hävitystoiminta keskittyi viivytystaisteluvaiheen aikana neu-vostojoukkojen etenemisen hidastamiseen ja vaikeuttamiseen niiden edetessä kohti Vuoksen vesistölinjaa. Itä-Kannaksella suojajoukkojen viivytysalueiden syvyys oli pienempi kuin Länsi-Kannaksella taistelleiden joukkojen, mikä osaltaan helpotti vii-vytystaisteluiden käyntiä ja vähensi joukkojen hävitysvastuulla olleiden kohteiden määrää. Näillä alueilla toimineiden joukkojen määrä oli kuitenkin myös pienempi, mikä tasasi eroja Kannaksen eri suojajoukkovastuualueiden välillä.

Neuvostojoukkojen hyökkäys 30.11. ei saavuttanut III AK:n suojajoukkojen alueella nopeaa menestystä. Päivän kuluessa suomalaisjoukot joutuivat vetäytymään ensimmäi-sistä viivytysasemistaan vain Metsäpirin Osaston alueella, jossa 9. RajaK jätti asemansa Haapasaaressa saarrostusuhan takia. Raudun Ryhmän alueella varovaisesti edenneen puna-armeijan 142.D:n kärki sai kosketuksen suomalaisten viivytysasemiin vasta illalla.

201 SPK 2550, 16. Pion.K, 3.–4.12.1939, jakso 6, KA, DA; SPK 3467, Sakkolan sk., 3.12.1939, jakso 20, KA, DA.

202 SPK 2550, 16. Pion.K, 30.11.1939, 4.12.1939, jaksot 2, 6, KA, DA.

Tällä suunnalla suomalaiset torjuivat illan aikana kaikki vihollisen läpimurtoyritykset.²⁰³ Huolimatta neuvostojoukkojen hitaasta etenemisvauhdista aloittivat suomalaiset hävitystoiminnan Itä-Kannaksellakin heti sodan ensimmäisenä päivänä. Suomalais-ten ensimmäisSuomalais-ten viivytysasemien edessä sijaitsi muutamia rajakyliä, jotka joukot sytyttivät tuleen välittömästi sotatoimien alettua, sillä niitä ei voitu puolustaa. Neu-vostojoukot kohtasivat hävityksiä heti rajan ylitettyään. Rajaseudun kylät jäivät niiden haltuun savuavina raunioina.

Ensimmäiset hävitystyöt aloitettiin Metsäpirtissä pian sodan alettua. Pioneerijouk-kojen puuttuminen osaston toiminta-alueelta tarkoitti, että jalkaväki- ja suojeluskun-tajoukot joutuivat päävastuuseen hävitystoiminnasta erityisesti sodan alkupäivinä.

Metsäpirtin osaston rajan läheisyydessä puolustuksessa olleet kaksi rajakomppaniaa joutuivat vetäytymään iltaan 30.11. mennessä jo III/JR 28:n puolustamalle Umpilam-men linjalle, minkä johdosta lähes koko Metsäpirtin pitäjän Taipaleenjoen eteläpuo-leinen osa jäi neuvostojoukkojen haltuun.²⁰⁴ Nopeasta vetäytymisestä johtuen pitäjän alueen hävittäminen jäi päivän aikana epätäydellisiksi ja suomalaispartiot joutuivat sitä seuraavina päivinä täydentämään.

Metsäpirtissä kirkonkylä oli ainoa asutuskeskus, jonka tuhoamisen suomalaisjou-kot ehtivät kunnolla ensimmäisen sotapäivän aikana suorittaa. Kirkonkylään oli rajal-ta matkaa rajal-tarpeeksi, että suomalaisjoukot ehtivät sytyttää kylän rakennukset tuleen ja räjäyttää kylän alueella sijainneen Viisjoen ylitse kulkeneen maantiesillan ennen vetäytymistään Umpilammen linjalle. Kirkonkylän sytytyksestä vastasi Metsäpirtin suojeluskuntalaisista kokoon pantu hävitysosasto, joka muodostui suurimmalta osal-taan asepalvelukseen liian nuorista suojeluskuntapojista.²⁰⁵

Hävitystoimintaa johtanut Metsäpirtin suojeluskunnan paikallispäällikkö ehti sotatoimien alettua aamulla 30.11. lähettää hävitysryhmän kirkonkylään ennen kuin neuvostojoukot pääsivät sen alueelle. Paikallispäällikkö jäi itse toisen hävitysryhmän kanssa kirkonkylän pohjoispuolella sijainneeseen Koselan kylään, joka suojeluskunta-laisten oli myös määrä polttaa. Metsäpirtin Osaston komentaja antoi hävitysryhmille käskyn sytyttää hävityskohteet tuleen, kun kirkonkylän eteläpuolella rajalta kulke-neen tien varrella sijainkulke-neen Hatakanmäen suunnasta alkaisi kuulua ammuntaa.²⁰⁶ Osaston komentaja tahtoi varmistaa, että hävitystoiminta alkaisi vasta juuri, kun neu-vostojoukot saisivat kosketuksen suomalaisten viimeisiin kirkonkylän eteläpuolella sijainneisiin viivytysasemiin. Hävitysten alkaminen riittävän myöhään oli tärkeää, jotta viivytysjoukot pystyivät turvallisesti kulkemaan tuleen sytytettyjen kylien lävitse ennen kuin tulipalojen kuumuus katkaisisi niiden vetäytymisreitit.

Kirkonkylän ja sen ympäristön hävitystoiminta ei onnistunut täysin suomalais-ten suunnitelmien mukaisesti. Vaikeudet alkoivat jo ennen hävitysosaston lähtemistä tehtäviinsä, kun aamulla ennen kello puoli kymmentä Metsäpirtin Osaston puhelin-keskus sai täysosuman, mikä katkaisi komentopaikan puhelinyhteydet etulinjoilla taistelleisiin joukkoihin. Osaston komentopaikka pystyi pitämään yhteyttä joukkoi-hinsa vain lähetein, mikä vaikeutti ja hidasti ajanmukaista tiedonsaantia sekä käskyjen välitystä taistelevien joukkojen ja komentopaikan välillä.²⁰⁷

203 Kilkki 1978b, 38.

204 ibid.

205 SPK 3283, Metsäpirtin sk., 30.11.1939, jakso 10, KA, DA: Hynnä 2009, (ei sivunumeroa).

206 ibid.

207 ibid.

Taisteluiden yllyttyä aamun mittaan ehti suojeluskunnan hävitysosasto toimin-ta-alueelleen juuri ennen kuin kirkonkylän alue ja Kosela joutuivat neuvostotykistön tulituksen kohteiksi. Kranaattituli hermostutti nuoria suojeluskuntalaisia siinä mää-rin, että nämä alkoivat sytyttää rakennuksia ennenaikaisesti vaikka Hatakanmäeltä ei vielä taistelun ääniä kuulunutkaan. Ilmeisesti suojeluskuntalaisia hämmensi kra-naattitulen lisäksi pauke, joka aiheutui kirkonkylässä sijainneen poliisimiehen talon syttymisestä kranaatin osumasta tuleen. Talossa oli varastoituna kiväärinpatruunoita, jotka tulipalon kuumuudessa alkoivat paukkua kuulostaen hermostuneiden kuunte-lijoiden korvaan kivääritulitukselta.²⁰⁸

Polttohävitysten aloittaminen liian aikaisin aiheutti vaikeuksia Hatakanmäen suunnassa taistelleille suojajoukoille. Viimeiset eteläisestä suunnasta vetäytyneet suo-malaisjoukot saapuivat kirkonkylään vasta illalla, jolloin tulipalot olivat jo levinneet laajalle. Kulkeminen kylän alueella oli tulipalojen aiheuttaman kuumuuden vuoksi jo vaikeaa, mutta mahdollista. Kylän läpi kulkeneen Viisjoen silta oli myös jo räjäytet-ty, mutta sen tilalle oli rakennettu tilapäissilta, jota pitkin loputkin suomalaisjoukot pääsivät vetäytymään turvallisesti joen ylitse.²⁰⁹

Metsäpirtin kirkonkylän hävitys onnistui olosuhteet huomioon ottaen hyvin. Eh-jiä rakennuksia jäi jäljelle vain muutamia. Erityisen raskasta suojeluskuntapojille oli heidän oman suojeluskuntatalonsa polttaminen. Kirkkoa osasto ei onnistunut sytyt-tämään, sillä tehtävä oli sen saaneelle nuorukaiselle henkisesti liian raskas. Useasta yrityksestä huolimatta hän ei onnistunut heittämään polttopulloa rikkomistaan kir-kon ikkunoista sisään. Osasto oli jaettu useisiin ryhmiin, joiden tehtävänä oli myös muiden Metsäpirtin kylien polttaminen, mikä tosin ei onnistunut suomalaisten no-pean perääntymisen takia. Seuraavana päivänä kirkonkylän läheisyyteen päässyt suomalainen tiedustelupartio havaitsi neuvostojoukkoja majoittuneena joihinkin eh-jänä säilyneisiin rakennuksiin. Kirkon tuhoutumattomuus oli suurin hävitysosaston epäonnistuminen, mutta tämänkin tärkeän rakennuksen tuhosi sodan alkupäivien aikana lopulta suomalainen tykistö.²¹⁰

Kirkonkylän hävitystoiminnan aloittaminen ennen kylän eteläpuolisten taistelui-den käynnistymistä ja suojajoukkojen vetäytymistä aiheutti vaarallisen tilanteen. Mi-käli tulipalojen kuumuus olisi kasvanut liian suureksi, olisivat ne saattaneet estää ve-täytyviä joukkoja kulkemasta kirkonkylän lävitse, jolloin ne eivät olisi voineet ylittää Viisjokea kylän alueella sijainneen tilapäissillan kautta. Tällöin joukot olisivat olleet vaarassa joutua niitä seuranneiden neuvostojoukkojen saartamiksi ja vangitsemiksi.

Suomalaisjoukot eivät talvisodan alkaessa olleet sotaan tottuneita ja hermostunei-suus oli yleistä. Metsäpirtin hävitysosastojen nuorten suojeluskuntalaistenkaan liian aikainen hävitysten aloittamisen suhteen kranaattien putoillessa ja tulipalossa sytty-neiden kiväärinpatruunoiden paukkuessa ei ollut yllättävää. Hävitysosasto onnistui tästä huolimatta suorittamaan tehtävänsä ilman ylimääräisiä suomalaistappioita saa-den samalla tärkeää kokemusta hermoilun mahdollisista seurauksista.

Sodan alussa Metsäpirtin eteläisten osien evakuointia vaikeutti huomattavasti vir-ran ylitse johtaneen sillan puuttuminen. Virvir-ran ylitykseen oli käytettävissä vain lossi, koska 10.DE oli jostain syystä laiminlyönyt kenttäsillan rakentamisen Taipaleenjoen ylitse. Sotilaskuljetusten lisäksi lossia oli käytettävä myös siviiliväestön evakuointiin,

208 SPK 3283, Metsäpirtin sk., 30.11.1939, jakso 10, KA, DA: Hynnä 2009, (ei sivunumeroa).

209 Paajanen, Kansa Taisteli 5/1967, 106; Ryödi, Kansa Taisteli 11/1969, 328–330.

210 Karhu, Kansa Taisteli 11/1964, 322–323; Koponen 1999, 106; Sorko & Seppänen 2005, 42.

joten sen kapasiteetti ei ollut tehtävään riittävä. Punailmavoimat häiritsivät rynnä-köinnillään lossin toimintaa saamatta kuitenkaan sitä tuhottua. Tilanteesta kärsi myös suomalaisjoukkojen huolto koko YH:n ja sodan alkuhetkien ajan.²¹¹

Vetäydyttyään Umpilammen linjalle havaitsivat suomalaiset, että neuvostojoukko-jen hyökkäyksen painopiste ei suuntautunutkaan heti Taipaleenjoelle. Tilanne mah-dollisti aktiivisen partiotoiminnan aloittamisen sodan ensimmäisenä päivänä jäte-tyille Metsäpirtin pitäjän alueilla. Keskeisenä tavoitteena partioilla oli monin paikoin suorittamatta jääneiden hävitystoimien toteuttaminen ja kesken jääneiden hävitysten täydentäminen.²¹²

Metsäpirtin Osaston joukot siirtyivät Umpilammen linjalle saavuttuaan Taipa-leenjoen ylitse pääpuolustuslinjalle. TaipaTaipa-leenjoen eteläpuoleista sillanpäätä jäivät puolustamaan vain III/JR 28:n joukot. Sodan sytyttyä suomalaispioneerit rakensivat nopeasti pikasillan Taipaleenjoen lossin läheisyyteen. Sillan rakentamiseen pioneerit käyttivät joen rannoilta YH:n aikana takavarikoituja siviiliveneitä, jotka muodosti-vat sillan rungon. Siltaa pitkin siirtyivät virran toiselle puolelle Metsäpirtin Osaston pääosat 1.12.1939 aikana, jonka jälkeen pikasilta samana iltana tuhottiin. Pikasillan hävityksen jälkeen Taipaleenjoen lossi jäi edelleen hoitamaan joen eteläpuolelle tais-telleiden suomalaisjoukkojen yhteyksiä omiin pääjoukkoihin. Lossin toiminta päättyi aamulla 6.12., jolloin suomalaisjoukot hävittivät sen osana Neosaaren tukikohdan evakuointiin liittyviä hävitystoimia.²¹³

Suomalaispartioiden kiivain hävitystoiminta Metsäpirtissä ajoittui 2.–3.12. välisel-le ajanjaksolvälisel-le, jolloin hävityspartiot polttivat suurimman osan pitäjän aiemmin tu-hoamatta jääneistä kylistä. Kylien polttohävityksiä toteutettiin ainakin Haapasaaressa ja Koselassa. Neuvostojoukkojen päähuomion suuntautui tällä ajanjaksolla Kivinie-meen, jolloin Taipaleenjoen rintamalle ei riittänyt vielä paljoakaan joukkoja. Suoma-laisten partioiden oli tällöin helppoa liikkua Metsäpirtin eteläisillä alueilla vihollisen huomaamatta. Partioihin osallistuneet miehet olivat rajakomppanioiden miehiä sekä pioneerejä, joita oli sodan alettua ryhdytty alistamaan suojajoukkoryhmien hävitys-partiotoimintaan. Partioihin kuuluneilla miehillä oli hyvä sotilas- ja hävityskoulutus sekä paikallistuntemus, joiden ansiosta ne ne toimivat tehokkaasti.²¹⁴

Suomalaiset valmistautuivat ensimmäisten sotavuorokausien kuluessa jättämään viimeisen Taipaleenjoen eteläpuoleisen tukikohtansa Neosaaressa. Tukikohdan eva-kuointijärjestelyihin kuuluivat lisäksi hävitysvalmistelut. Vaikka suomalaiset jättivät Neosaaren tukikohdan lopulta vasta 6.12., alkoivat hävitystoimet alueella jo 3.12.

aikana. Päivän aikana suomalaisjoukot evakuoivat tärkeät tarvikkeet Taipaleenjoen toiselle puolelle sekä hävittivät tukikohdan korsut ja polttivat kylän rakennuksia. Ai-kainen tukikohdan hävitys johtui virheellisistä arvioista neuvostojoukkojen aikeiden suhteen. Ne kohdistivat vielä 4.–5.12. aikana Neosaarta kohtaan ainoastaan heikoh-koja tunnusteluhyökkäyksiä, jotka suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan helposti huolimatta tukikohdan puolustuslaitteiden hävityksistä. Tukikohdan puolustajat vetäytyivät Taipaleenjoelle vasta itsenäisyyspäivänä neuvostojoukkojen aloitettua

211 Issakainen 2015, 60, 244; Sorko 1998, 30.

212 SPK 2549, 15. Pion.K, 3.–4.12.1939, jakso 9, KA, DA; SPK 3283, Metsäpirtin sk., 30.11.1939, jaksot 11–12, KA, DA; Ahto 1978a, 84.

213 Saarinen 1975, 182; Sorko 1998, 129–130; Sorko 2010, 95.

214 SPK 2549, 15. Pion.K, 3.–4.12.1939, jakso 9, KA, DA; SPK 3283, Metsäpirtin sk., 30.11.1939, jaksot 11–12, KA, DA.

hyökkäyksensä suurin voimin. Vetäytymisaamuna suomalaisjoukot vielä ansoittivat hävitetyn tukikohdan vaikeuttaakseen neuvostojoukkojen pääsyä sen alueelle. Tai-paleenjoen yli johtaneen pikasillan ja lossin aiemmasta hävityksestä johtuen joutui tukikohdasta vetäytynyt joukkue ylittämään virran veneillä.²¹⁵

Neosaaren hallussa pitäminen mahdollisimman kauan oli viivytystaisteluiden suorituksen kannalta edullista, sillä se antoi pääpuolustuslinjaa miehittäneille kent-täarmeijan joukoille lisäaikaa valmistautua puolustustaisteluihin. Alueen ainoan merkittävän maantien risteysalueella sijainnut tukikohta heikensi neuvostojoukko-jen mahdollisuuksia tiedustella Taipaleenjoen takaisia puolustusjärjestelyjä ja keskit-tää joukkojaan ylimenohyökkäystä varten. Lisäksi se suojasi viimeisten virran ylitse johtaneiden tilapäisten ylityspaikkojen hävitystä. Ylimenopaikat hävitettiin jo ennen Neosaaren miehityksen vetäytymistä Taipaleenjoen ylitse, joten puna-armeija ei olisi onnistunut saamaan haltuunsa käyttökelpoista ylimenopaikkaa vaikka se olisi onnis-tunut valtaamaan tukikohdan ennen sen hylkäämistä. Suomalaiset onnistuivat Taipa-leenjoella hyvin sekä viivytystaisteluiden tavoitteiden mukaisessa hävitystoiminnassa että aikavoiton saavuttamisessa.

Raudun suunnan suojajoukkotaistelut ja hävitystoiminta jatkuivat pidempään sekä sijoittuivat huomattavasti laajemmalle alueelle kuin Metsäpirtin Osaston tapauk-sessa. Rautu oli pinta-alaltaan Metsäpirttiä suurempi pitäjä. Sen alueelle oli tiheäm-pi tieverkko sekä Kiviniemeen kulkenut rautatieyhteys ja suuremtiheäm-pi määrä tärkeitä asutuskeskuksia. Raudun alueella taisteli myös huomattavasti suurempi määrä suo-malaisjoukkoja kuin Metsäpirtissä ja Kiviniemeä vastaan suuntautui sodan alussa III AK:taa vastaan kohdistettujen neuvostojoukkojen hyökkäyksen painopiste.

Raasulin suunnasta edenneet neuvostojoukot eivät päässeet ensimmäisen sotapäi-vän aikana kovinkaan kauas, sillä Raudun Ryhmän suojajoukkojen puolustus viivy-tysasemassa kesti tällä suunnalla päivän aikana tapahtuneet neuvostohyökkäykset.

Ryhmän oikealla puolella viivyttäneen Lipolan Ryhmän vastuualueella taistelut eivät sujuneet yhtä hyvin, jonka takia hävitystoiminta alkoi 30.11. aikana myös Raudun Ryhmän toiminta-alueen keskiosassa. Raudun läpi rajalta kohti pohjoista kulkeneen rautatien hävitystoimet alkoivat myös pian sodan alkamisen jälkeen.²¹⁶

Ensimmäiset hävitykset Raudun pitäjän alueella tapahtuivat Anttolassa ja Orjan-saaressa. Sodan alettua suomalaisjoukot ryhtyivät hävittämään Lipolasta Raudun kir-konkylän suuntaan kulkeneen tien varrella olevia kohteita, koska neuvostojoukkojen eteneminen tuosta suunnasta Raudun Ryhmän sivustaan alkoi näyttää todennäköi-seltä. Päivän aikana suomalaisjoukot hävittivät Kivennavan ja Raudun raja-alueella sijainneen Anttolan sahan rakennuksia. Hävitystoimista suurin oli sahakompleksiin kuuluneen myllyn räjäyttäminen jo aamulla kello kahdeksan aikaan. Aamun mittaan suomalaiset suorittivat tien varrella useita muitakin räjäytyksiä, jotka onnistuivat hy-vin.²¹⁷

Ensimmäiset asutuskeskusten hävitykset Raudun alueella sijoittuivat kirkonky-lään ja sen länsipuolelle. Hieman Anttolan sahan myllyn räjäytyksen jälkeen suoma-laiset sytyttivät tuleen Mäkrän ja Raudun kirkonkylän tien risteyksessä sijainneen

215 SPK 262, 10.DE, tsto II, 3.12.1939, 6.12.1939, jaksot 43, 61, KA, DA; Ahto 1978a, 84.

216 Perus-847/1. 6.D. Esik. pion.toim. 1939–1940. [1] II/III. 27. Pion. K. Koskee: sotakokemuksia. II AK:n pion. tsto. 30.1.1940. KA; SPK 2715, 3. Prik., 30.11.–1.12.1939, jaksot 80, 92, KA, DA; SPK 2732, 4./3. Prik., 30.11.1939, jakso 5, KA, DA; SPK 2734, 6./3.Prik., 2.12.1939, jakso 16, KA, DA.

217 SPK 2715, 3. Prik., 30.11.1939, jaksot 78, 80, KA, DA.

Orjansaaren kylän rakennuksia. Yhteensä suomalaisjoukot sytyttivät kylässä tuleen kolmisenkymmentä rakennusta. Polttohävityksen tarkoituksena oli majoituskelpois-ten rakennusmajoituskelpois-ten tuhoamisen lisäksi vaikeuttaa neuvostojoukkojen liikennöintiä ris-teysalueelta haarautuvien teiden suunnissa.²¹⁸

Raudun keskiosat joutuivat osin hävitetyiksi jo 30.11. illalla. Tuolloin suomalais-joukot aloittivat rakennusten tuhoamisen kirkonkylässä ja sen itäpuolella sijainneessa Suurporkun kylässä.²¹⁹ Nämä pitäjän osat olivat tuossa vaiheessa vielä suhteellisen kaukana etulinjoilta, mutta niiden hävitykset nähtiin silti tarpeelliseksi jo aikaisessa vaiheessa. Syynä tähän lienee pelko viivytysasemien kestämisestä ja kirkonkylän ta-pauksessa hävitystehtävän suuruudesta, joka vaati useita päiviä, jolloin se oli pakko aloittaa tarpeeksi ajoissa. Kirkonkylässä hävitystoiminta jatkui useiden päivien ajan ollen kiivaimmillaan vasta suomalaisjoukkojen ollessa jättämässä alueen lopullisesti muutamia päiviä myöhemmin.²²⁰

Kiviniemeen Raudun läpi kulkeneen rautatien käytön mahdollisimman pitkäai-kainen estäminen oli yksi Raudun Ryhmän hävitystoiminnan tärkeimmistä tavoit-teista. Rautatieyhteyden avulla neuvostojoukot olisivat voineet huoltaa ja kuljettaa uusia joukkoja pääpuolustuslinjaa vastaan kohdistuneita operaatioitaan varten suo-raan etulinjoille saakka. Käskyt rautatieyhteyden hävittämisestä annettiinkin heti en-simmäisenä sotapäivänä tarkoituksena mahdollisimman suuren osan rautatieyhteyttä hävittäminen ennen kuin neuvostojoukot lähtisivät etenemään vauhdikkaammin ja kykenisivät valtaamaan merkittäviä osuuksia rautatiestä.²²¹

Tarkkaa ajankohtaa Raasulista johtavan rautatien ratahävitysten aloittamiselle ei suomalaisjoukkojen asiakirjoista löydy, mutta alkuiltapäivään 1.12. mennessä niitä oli suoritettu jo monissa kohteissa Raudun kirkonkylän eteläpuolella. Radan hävittämi-sessä pyrittiin tälläkin suunnalla käyttämään radanrepijää, mutta tulokset jäivät yhtä heikoiksi kuin muissakin tapauksissa, joissa kyseistä kalustoa käytettiin. Radanrepijä oli annettu rajan läheisyydessä puolustuksessa olleen rajakomppanian pioneeriryh-män käytettäväksi, jolloin hävitykset pystyttiin aloittamaan nopeasti mahdollisimman läheltä rajaa. Laitteisto ei kuitenkaan kestänyt hävitystyön aiheuttamaa rasitusta ja rikkoutui lähes välittömästi. Korjaustöitä varten paikalle lähetetyt osat eivät sopineet toisiinsa, jolloin pioneerien ainoaksi vaihtoehdoksi jäi suorittaa ratahävitys räjäyttä-mällä.²²²

Välillä Raasuli–Kiviniemi suomalaiset räjäyttivät vaihteita, kiskotusta ja ratapen-gertä tasaisin välimatkoin. Matkan varrella olleet sillat ja teiden alikäytävät räjäytet-tiin myös umpeen. Raudun rautatieasema tuhoträjäytet-tiin perusteellisesti polttamalla tai räjäyttämällä sen rakennukset, vesitorni ja aseman kääntöpöytä. Pioneerit olisivat tahtoneet myös ansoittaa radan vartta niin sanotuilla helvetinkoneilla, eli ajastetuilla

218 SPK 2715, 3. Prik., 30.11.1939, jakso 69, KA, DA; SPK 2732, 4./3. Prik., 30.11.1939, jakso 5, KA, DA.

219 SPK 441, 3./Er. P 6, 30.11.1939, jakso 3, KA, DA; SPK 2715, 3. Prik., 1.12.1939, jakso 92, KA, DA; SPK 3412, 1./Er. P 6, 3.12.1939, jakso 6, KA, DA.

220 Perus-657/1. E/JR 23. 1939. [1] III/III. Tiedoituksia hv-esteiden tehosta, vihollisen hv.vaunujen toiminnasta ym., KA; Perus-657/1. E/JR 23. 1939. [1] III/III. Liite III AKE:n tilannetiedoitukseen 4.12.1939. Kertomus hävitys- ja sulutustöiden suorituksesta R-ryhmän alueella. KA; Perus-847/1. 6.D, Esik. pion.toim. [1] II/

III. 27. Pion. K. Koskee: sotakokemuksia. II AK:n pion. tsto. 30.1.1940. KA; SPK 2750, II/3.Prik., 30.11.1939, jakso 36, KA, DA.

221 SPK 2750, II/3.Prik., 30.11.1939, jakso 36, KA, DA.

222 Perus-847/1. 6.D, Esik. pion.toim. [1] II/III. 27. Pion. K. Koskee: sotakokemuksia. II AK:n pion. tsto.

30.1.1940. KA.

räjähdyspanoksilla, mutta niitä ei ollut saatavissa.²²³

Rautatien hävitys Raudun alueella onnistui suomalaisjoukoilta hyvin. Rautatielinja kulki suomalaisten kannalta kuitenkin ongelmallisessa maastossa, sillä kaikki reitillä olleet sillat olivat pieniä ja helposti korjattavia. Radanrepijän hajoamisen takia myös-kään ratalinjan täydellinen hävittäminen ei ollut mahdollista. Neuvostojoukot pystyi-vät korjaamaan radan siten, että se oli noin kahden viikon päästä käyttökelpoinen.²²⁴

Raasulin–Kiviniemen rautatien hävitys jäi vaikutuksiltaan vajavaiseksi, mutta se haittasi neuvostojoukkojen huollon toimintaa kuitenkin sodan ensimmäisten viik-kojen ajan. Hävityksillä oli oma osuutensa puna-armeijan joulukuun hyökkäysten epäonnistumiseen. Helmikuun 1940 uuden suurhyökkäyksen alkaessa rataosuus oli ollut toimintakykyinen jo parin kuukauden ajan, mikä auttoi neuvostojoukkojen hyökkäysvalmisteluja huomattavasti. Olosuhteet huomioon ottaen suomalaisten ei olisi ollut mahdollista hävittää rataa sodan alkupäivien aikana perusteellisemmin kuin tapahtui. Ainoa merkittävästi tehokkaampi tapa olisi ollut rataosuuden purka-minen jo rauhan aikana, mutta se oli sekä poliittisesti että taloudellisesti mahdotonta.

Sodan toisena päivänä suomalaisjoukot joutuivat irtautumaan ensimmäisestä vii-vytysasemistaan toiselle viivytyslinjalle Porkun– Orjansaaren tasalle, jolloin joukot to-teuttivat rajaseudun hävitykset. Hävitettyihin kyliin lukeutuivat tämän päivän aikana Niittyjärvi ja Raasuli, jonka hävittäjinä tosin pidettiin vihollista. I/3. Prik. sotapäiväkir-jassa kerrotaan, että aamulla 1.12. pataljoonan joukot havaitsivat neuvostojoukkojen polttavan Raasulia, jota olivat parhaillaan jättämässä. Havainto vaikuttaa oudolta olet-taen, sillä neuvostojoukkojen ei ollut järkevää polttaa kylää, jonka ne hyvin todennä-köisesti olettivat pian jäävän selustaansa. Ei ole mahdotonta, että havainnon tehneet suomalaisjoukot ovat nähneet tuntemattoman suomalaisen hävityspartion polttamas-sa kylää ja erehtyneet luulemaan sitä opolttamas-saksi vihollisjoukkoja. Oletusta tukee polttamas-samana aamuna tehty havainto, jossa aiemmin mainitun pataljoonan tiedustelupartio kertoo havainneensa vihollisen osastojen olleen tulitaistelussa keskenään.²²⁵ Taistelun toinen osapuoli on voinut olla Raasulissa mahdollisesti toiminut suomalainen hävitysosasto.

Niittyjärven kylä sijaitsi muutama kilometri Raasulista itään kapean kylätien var-rella. Matka kylästä rautatielle oli verrattain lyhyt, vain puolisentoista kilometriä, mikä teki siitä neuvostojoukoille potentiaalisen majoitus- ja huoltoalueen. Suoma-laisjoukot sytyttivät kylän tästä syystä tuleen lähtiessään vetäytymään läheisistä vii-vytysasemistaan 1.12. illalla.²²⁶

Kolmannen sotapäivän koittaessa Raudun Ryhmän joukot olivat siirtyneet toisel-le viivytyslinjaltoisel-leen Raudun kirkonkylän eteläpuotoisel-leltoisel-le. Taisteluiden siirtyminen kir-konkylän tuntumaan käynnisti kivaan hävitystoiminnan. Rautatiehävitykset Raudun eteläisissä osissa oli toteutettu ja keskeiseksi hävitystehtäväksi nousi Raudun aseman hävittäminen yhdessä muiden kirkonkylän alueen hävitysten kanssa. Hävitysosastot polttivat kirkonkylän ympäristön pienemmät kylät samanaikaisesti keskustaajaman kanssa.²²⁷

223 Perus-847/1. 6.D, Esik. pion.toim. [1] II/III. 27. Pion. K. Koskee: sotakokemuksia. II AK:n pion. tsto.

30.1.1940. KA; SPK 2715, 3. Prik., 1.12.1939, jakso 92, KA, DA.

224 Perus- 847/1. 6.D, Esik. pion.toim. [1] II/III. 27. Pion. K. Koskee: sotakokemuksia. II AK:n pion. tsto.

30.1.1940. KA.

225 SPK 2746, I/ 3. Prik., 1.12.1939, jaksot 13–14, KA, DA.

226 SPK 2746, I/ 3. Prik., 1.12.1939, jakso 14, KA, DA.

227 Katso liite 15.

Raudun kylän hävittämistä oli valmisteltu ja osin toteutettu jo kahden päivän ajan ennen kuin 2.12. aikana hävitystoiminta huipentui päämääränä koko kirkonkylän ympäristön täydellinen hävittäminen. Hävityksiin osallistuneiden pioneerijoukkojen tehtävänä oli Raudun rautatieaseman ja muiden suurten rakennusten räjäyttäminen ja asuinrakennusten polttaminen. Asemaseudun hävityksiin pioneerit käyttivät run-saasti aikaa ja resursseja. Räjähdysaineita kului esimerkiksi asemahuoneen räjäyt-tämiseen 300 kg ja vaihteiden ristikappaleen tuhoamiseen 15 kg:aa. Vaihteet tuhou-tuivat täydellisesti, mutta asemahuoneesta jäi toinen pääty osittain ehjäksi, joten se jouduttiin vielä sytyttämään tuleen. Aseman kaivot ja vesitornin pioneerit räjäyttivät.

Hävitystoiminnan päätteeksi asemaseudun rakennusten raunioita vielä ansoitettiin niiden korjaustöiden vaikeuttamiseksi.²²⁸

Rautatieaseman hävityksen jälkeen alkoi kirkonkylän hävittäminen. Kirkonkylän läheisyydessä sijainneet Mäkrä ja Leinikylä oli poltettu jo edellisenä päivänä samanai-kaisesti rautatieyhteyden hävityksen kanssa. Kirkonkylän hävitystoiminta alkoi 3.12., jolloin hävityksistä vastasivat samat pioneerijoukot kuin rautatieaseman tuhoamises-takin. Pioneerit sytyttivät kirkonkylän puiset rakennukset tuleen ja räjäyttivät suuret rakennukset, joihin lukeutuivat osuuskauppa, kunnanlääkärin talo sekä kirkko. Hä-vitykset onnistuivat pääasiassa hyvin, sillä Er.P 6:n joukot olivat valmistelleet niitä jo ennakkoon 30.11. saamastaan hävityskäskystä alkaen. Ainoa merkittävämpi epä-onnistuminen oli kirkon räjäytys. Vahvarakenteisen kivirakennuksen torni jäi räjäy-tyksen jälkeen pystyyn eikä hävitystä ehditty vetäytymisen ollessa jo käynnissä enää täydentää. Kirkontorni tarjosi neuvostojoukoille hyvän tähystys- ja tulenjohtopaikan tulevaa taistelutoimintaa ajatellen.²²⁹

Kirkkojen räjäyttäminen osoittautui suomalaispioneereille haastavaksi tehtäväksi muuallakin viivytysvaiheen aikana. Massiivisten kivirakennusten hävittäminen oli paljon kokemusta, suunnittelua ja tarvikkeita vaativa tehtävä, jollaista pioneerikou-lutuksen aikana ei resurssipulasta johtuen riittävästi harjoiteltu. Lisäksi on toden-näköistä, että kirkkojen tuhoamisia ei suunniteltu tai valmisteltu kovinkaan ajoissa etukäteen, sillä tällaisia hävityssuunnitelmia YH:n ajalta ei löydy. Näkyvät kirkkojen hävitysvalmistelut jo rauhan aikana olisivat varmasti aiheuttaneet vastustusta niin siviilien kuin sotilaidenkin keskuudessa, joten hävitykset jouduttiin sotatoimien jo alettua valmistelemaan kiireessä, mikä aiheutti runsaasti epäonnistumisia.

Raudun Ryhmän joukot vetäytyivät toiselta viivytyslinjalta irtauduttuaan 2.12.

kahteen suuntaan kohti pääpuolustuslinjaa. Toinen osa suuntautui pohjoiseen koh-ti Kiviniemeä, toisen suunnatessa kulkunsa kohkoh-ti luoteessa Vuoksen–Punnusjärven välisellä kannaksella sijainnutta pääpuolustuslinjan osaa. Kiireisen lähdön takia hä-vitystoiminta jäi toissijaiseksi tehtäväksi vetäytymismarssien onnistumisen noustessa tärkeimmäksi tavoitteeksi.²³⁰

Luoteeseen suuntautunut Raudun Ryhmän joukkojen vetäytymismatka pääpuo-lustuslinjalle oli pitkä ja aikaa marssien suoritukseen oli erittäin vähän. Tämä selittää

228 Perus-657/1. E/JR 23. 1939. [1] III/III. Tiedoituksia hv-esteiden tehosta, vihollisen hv.vaunujen toiminnasta ym., KA; Perus-657/1. E/JR 23. 1939. [1] III/III. Liite III AKE:n tilannetiedoitukseen 4.12.1939. Kertomus hävitys- ja sulutustöiden suorituksesta R-ryhmän alueella. KA.

229 Perus-657/1. E/JR 23, 1939. [1] III/III. Tiedoituksia hv-esteiden tehosta, vihollisen hv.vaunujen toiminnasta ym., KA; Perus-657/1. E/JR 23, 1939. [1] III/III. Liite III AKE:n tilannetiedoitukseen 4.12.1939. Kertomus hävitys- ja sulutustöiden suorituksesta R-ryhmän alueella. KA; SPK 441, 3./Er. P 6, 30.11.1939, jakso 3,

229 Perus-657/1. E/JR 23, 1939. [1] III/III. Tiedoituksia hv-esteiden tehosta, vihollisen hv.vaunujen toiminnasta ym., KA; Perus-657/1. E/JR 23, 1939. [1] III/III. Liite III AKE:n tilannetiedoitukseen 4.12.1939. Kertomus hävitys- ja sulutustöiden suorituksesta R-ryhmän alueella. KA; SPK 441, 3./Er. P 6, 30.11.1939, jakso 3,

In document Hävitysten talvi : poltetun maan taktiikan kehitys ja käyttö talvisodassa 1939-1940 (sivua 80-91)