ETELÄINEN SUUNTA

Salmin suunnalla hävitystoiminta alkoi samankaltaisesti kuin pohjoisempanakin.³⁷⁰ Heti sodan alettua räjäyttivät suojajoukot vetäytyessään sisämaahan kulkevien teiden sillat. Päivän aikana 13.D:n pioneerit räjäyttivät Räimälän ja Vaaretshkoinojan sillat sekä aloittivat Orusjärven tien miinoituksen neuvostojoukkojen etenemisen vaikeut-tamiseksi. Jo kello 8.30 ensimmäisen sotapäivän aamuna sai Salmin nimismies 13.D:n esikuntapäälliköltä käskyn pitäjän itäisten kylien Käsnäselän ja Tuleman evakuoin-neista. Pian tämän jälkeen rajan välittömässä läheisyydessä sijainneen Käsnäselän alueelta havaittiin jo tulipalojen kajoa.³⁷¹

Joulukuun ensimmäisenä päivänä hävitykset laajenivat suomalaisten vetäytyessä Salmin tiheämmin asutuille alueille. Pitäjän kaakkoisosassa Räimälän kylän itäpuolel-la sijainneet silitäpuolel-lat oli räjäytetty jo sodan ensimmäisenä päivänä. Tämä ei kuitenkaan estänyt neuvostojoukkojen ripeää etenemistä vaan seuraavana aamuna annettiin käs-kyjä Räimälän ja Miinalan kylien sytytysvalmistelujen kiirehtimiseksi sekä Varpaselän kylän polttamisen välittömästä aloittamisesta. Aamukymmeneen mennessä alueen suomalaisjoukot ilmoittivat Miinalan kylän eteläisen osan ja Varpaselän hävitysten onnistuneen. Räimälän polttamisesta ei aineistosta löydy merkintää ja onkin todennä-köistä, että se epäonnistui, sillä suomalaiset joutuivat nopeasti vetäytymään asemis-taan kylässä, kun neuvostojoukot onnistuivat ylittämään Miinalanjoen Pebrun kylän kohdalla uhaten suomalaisten puolustusasemia.³⁷²

Kaikki hävitystoimet Salmin alueella eivät onnistuneet joko neuvostojoukkojen nopean etenemisen tai hävitysvalmistelujen vajavaisuuksien vuoksi. Jo heti

ensim-370 Katso liite 5.

371 Perus-1147/13. IV AK. Esik. tied. toim. 1939. [15] II/II, Kapteeni Tarkan ilmoitus 30.11. klo 15.00, KA; SPK 325, 13.D/Toimisto III, 30.11.1939, jakso 14, KA, DA; SPK 1420, JR 37, 30.11.1939, jakso 11, KA, DA; SPK 1458, II/JR 37, 30.11.1939, jakso 4, KA, DA.

372 SPK 1420, JR 37, 30.11.1939, jakso 11–12, 14, KA, DA; SPK 1454, I/JR 37, 1.12.1939, jakso 13, KA, DA;

Pölönen 1995, 27.

mäisenä sotapäivänä epäonnistui Rajaselän sillan räjäyttäminen. Muutoin rajan lä-heisyydessä sijainneiden alueiden hävitystoiminta onnistui kuitenkin hyvin. Tämä johtuu sekä alueen hävityskohteiden suhteellisen vähäisestä määrästä että jo ennen sotaa tehtyjen hävitysvalmistelujen perusteellisuudesta. Valmisteltujen hävitysten to-teutusvalmiuden säilyminen myös tarkastettiin YH:n ja sodan aikana säännöllisesti.

Sodan ensimmäisenä päivänä tarkistettiin esimerkiksi kaikkien Räimälästä pohjoi-seen sijainneiden siltojen panostusten kunto, jolloin myös vaurioituneet sytyttimet vaihdettiin uusiin.³⁷³

Perusteellisten hävitysvalmistelujen lisäksi ensimmäisen sotapäivän hävitysten onnistumiseen vaikutti myös neuvostojoukkojen varovainen etenemisvauhti. Yli-tettyään rajan neuvostojoukot etenivät Salmissa vain muutamia kilometrejä ennen kuin ne pysähtyivät eivätkä liikkuneet ennen seuraavaa aamua. Hävitystoiminnan suuremmat vaikeudet alkoivat vasta toisena sotapäivänä, kun taistelut neuvostojouk-kojen nopeamman etenemisen myötä lähestyivät pitäjän tiheämmin asuttuja kesku-salueita.³⁷⁴

Sodan ensimmäisen päivän iltana I/JR 37 sai käskyn, jonka mukaan Tulemasta kaakkoon sijainnut Karkun kylä tuli sytyttää tuleen, jos sen alueelta jouduttaisiin vetäytymään. Seuraavana aamuna kello 9.40 pataljoonalta saapui kuitenkin ilmoitus, jonka mukaan kylää ei ehditty polttaa vihollisen nopean etenemisen takia. Mahdol-lisesti hävityksen epäonnistumiseen vaikutti myös se, että suomalaiset sotilaat olivat samana aamuna annetuista evakuointikäskyistä ilmeisesti tietämättöminä käskeneet kylän asukkaita palaamaan takaisin koteihinsa, näiden pyrittyä lähtemään evakko-matkalle.³⁷⁵ Neuvostojoukkojen ilmestyttyä pian tämän jälkeen kylään jäi 46 sivii-liasukasta puna-armeijan sotilaiden haltuun. Tuhoamatta jäi ilmeisesti huolellisesta valmistelusta huolimatta myös Karkun silta, sillä ainakaan tietoa sen räjäyttämisestä ei ole säilynyt. Karkun hävittämiseen jouduttiinkin kiinnittämään erityisen paljon huomiota sodan myöhemmissä vaiheissa, kun suomalaiset ryhtyivät lähettämään hävityspartioita Laatokan rantatielle neuvostojoukkojen selustaan.³⁷⁶

Puna-armeijan eteneminen jatkui nopeana. Joulukuun toisen päivän vaihtuessa illaksi sytytettiin tuleen jo Salmin keskuskylä Tulema sekä siitä noin kymmenen kilo-metrin päässä Tulemajoen varrella sijainnut Koveron kylä. Hävitys toteutettiin käskyn mukaan, jossa ohjeistettiin ryhtymään hävityksiin, jos tilanne läheisen Pebrun alueella kävisi uhkaavaksi. Määritelmä täyttyi neuvostoliittolaisen 168.D:n joukkojen ylitettyä Tulemajoen Pebrun kylän kohdalla. Tuleman kylän itäosa oli poltettu jo illalla 1.12.

suomalaisjoukkojen valmistellessa vetäytymistään Tulemajoen länsipuolelle. Aiem-min päivällä oli I/JR 37:n komentaja antanut käskyn myös Tulemajoella sijainneen Pikku-Jukan sähkölaitoksen tuhoamisesta. Aamuyöllä kello neljän aikoihin ilmoitet-tiin vielä Tulemajoen ylittäneen sillan räjäyttämisestä.³⁷⁷

Tuleman hävityksestä kertovista lähteistä käy ilmi se, kuinka hävitystyö

toteu-373 Perus-1147/13. IV AK. Esik. tied. toim. 1939. [15] II/II, Kapteeni Tarkan ilmoitus 30.11. klo 15.00, KA.

374 Kalervo, Kansa Taisteli 2/1957, 20.

375 SPK 1420, JR 37, 1.12.1939 jakso 14, KA, DA; Pölönen 1995, 32.

376 Kalervo, Kansa taisteli 2/1966, 41.

377 T-19168/9. Pm – Shist.tsto. Taistelukertomus, otteet. 1939-1940. [24]. Viivytystaistelut IV Armeijakunnan rintamalohkolla Laatokan pohjoispuolella. KA; SPK 325, 13.D/Toimisto III, 1.12.1939, jakso 18, KA, DA;

SPK 635, 13. Er. PionJ, 1.12.1939, jakso 9, KA, DA; SPK 1454, I/JR 37, 1.12.1939, jakso 16, KA, DA; Juutilainen

& Vuorenmaa 1978, 27.

tettiin vaiheittain. Er.P 8:n sotapäiväkirjasta ilmoitettiin 2.12. hieman ennen puolta päivää, että Tuleman kasarmista on rikottu ikkunat ja katkottu sähköjohdot. Loh-kon komentaja oli käskenyt, että muita hävityksiä ei saanut vielä toteuttaa. Toimilla pyrittiin nopeuttamaan lopullisten hävitysten toteuttamista ja varmistamaan se, että polttamisten epäonnistuessa vihollinen ei saisi rakennusta käyttöönsä ainakaan täysin ehjänä.³⁷⁸

Poltetun maan taktiikan soveltaminen Tulemajoen varrella on hyvä esimerkki ve-sistöesteen luomisesta hävitystoiminnan keinoin. Joen ylittävien siltojen räjäytyksillä ja sen varrella sijainneiden asutuskeskusten polttamisilla suomalaisjoukot pyrkivät luomaan puna-armeijalle vaikeasti ylitettävän esteen. Mahdollisimman perusteellis-ten hävitysperusteellis-ten tavoitteena oli hidastaa neuvostojoukkojen eperusteellis-tenemistä ilman merkittä-vää taistelutoimintaa. Tehtävä ei onnistunut kuitenkaan suunnitellusti johtuen muun muassa Karkun kylän ja sillan jäämisestä vihollisen haltuun hävittämättöminä.

Seuraavien kahden päivän aikana hävitykset hetkellisesti hiljenivät. Joulukuun kolmantena myös Salmin suunnan joukot liittyivät IV AK:n epäonnistuneeseen vas-tahyökkäykseen. Joulukuun 4. päivästä alkaen suomalaisjoukkojen vetäytyminen jälleen jatkui. Samana iltana antoi 13.D:n pioneerikomentaja käskyn Uuksalonpään-niemessä sijainneen Uuksalonpään kylän polttamisesta. Toimeen ryhtyi Salmin suoje-luskunnan poikaosasto, joka oli sodan aikana osallistunut muiden joukkojen mukana myös taistelutoimintaan.³⁷⁹

Samaan aikaan taistelut raivosivat pohjoisemmassa JR 39:n lohkolla. Joulukuun 4. päivänä suomalaiset aloittivat Uomaan kylän hävittämisen, kun kaksi neuvosto-komppaniaa oli onnistunut suorittamaan sisäänmurron suomalaisten asemiin noin neljä kilometriä Uomaasta pohjoiseen. Kylä oli evakuoitu jo sodan alkamispäivänä.

Viimeistään kello 13.30 kylä roihusi jo ilmiliekeissä, sillä tuohon aikaan kerrotaan neu-vostojoukkojen sotasaaliiksi joutuneen suomalaishevosen paenneen vangitsijoiltaan ja juosseen takaisin suomalaisten puolelle palavan kylän lävitse. Samana iltana kello 21.15 IV AK:n tilannetiedotuksessa Uomaa todetaan poltetuksi ja suomalaisjoukko-jen jättämäksi. Kuitenkin kahden päivän kuluttua suomalainen tiedustelupartio kävi Uomaalla ja havaitsi neuvostojoukkojen yöpyneen kylän rakennuksissa, joten kylän hävittäminen ei ollut onnistunut täydellisesti. Lähtiessään suomalaispartio poltti jäl-jellä olleet rakennukset, joihin ilmoituksen mukaan paloivat myös neuvostojoukkojen tappamat lehmän vasikat. Joulupäivänä tehdyn lentotiedustelun mukaan Uomaan koillisosan talot olivat edelleen ehjinä, joten myöskään hävityspartion tuhotyö ei ollut niin täydellinen kuin sen ilmoitus antoi olettaa. Lentotiedustelijat olivat jo 21.12. ha-vainneet neuvostojoukkojen ajoneuvoja sekä merkkejä majoittumisesta Käsnäselässä ja Uomaalla. ³⁸⁰

Suomalaiset torjuivat neuvostojoukkojen hyökkäykset Uuksujoki-linjalla 5.12.

aikana. Tuon päivän aamuna viimeiset suomalaisjoukot alueella olivat vetäytyneet Uuksujoen ylitse. Viimeisenä vetäytyi pioneerikomentajan tietojen mukaan

polku-378 SPK 449, Er. P 8, 2.12.1939, jakso 24, KA, DA.

379 Perus-1147/13. IV AK. Esik. tied. toim. 1939. [15] II/II, Tilanneilmoitus N:o 11 5.12.39, KA; SPK 305, 13. D Pion. kom, 4.12.1939, jakso 9, KA, DA; Juutilainen ja Vuorenmaa 1978, 29.

380 Perus-1147/13. IV AK. Esik. tied. toim. 1939. [15] I/II, IV AKE, Ilm. tsto, n:o 1149/II/4: LLv. 44: Lentoilmoitus 21.12.39. KA; Perus-1147/13. IV AK. Esik. tied. toim. 1939. [15] I/II, IV AKE, ilm. tsto, n:o 1248/II/4: LLv. 44:

Lentoilmoitus 25.12.39, KA; SPK 116, IV AK, 4.12.1939, jakso 12, KA, DA; SPK 464, Er.P 9, 4.12.1939, jakso 28, KA, DA; SPK 1482, III/JR 38, 6.12.1939, jakso 11, KA, DA; SPK 1511, 2. KKK/JR 39, 4.12.1939, KA, DA;

SPK 1513, I/JR 39, 4.12.1939, jakso 27, KA, DA.

pyöräkomppania, joka hämmentyi niin pioneerien panssariesteitä ylittäneen sillan räjäytyksestä, että vetäytyi laukaustakaan ampumatta läpi kaksista viivytysasemista suoraan joen taakse. Tapahtuneen jälkeen räjäyttivät suomalaiset pioneerit joen ylitse johtavat sillat. ³⁸¹ Joukkojen kokemattomuus yhdistettynä pioneerien räjäytystöihin aiheutti turhan vetäytymisen, joka vähensi Uuksujoen viivytystaisteluiden aikana saavutettua aikavoittoa. Syypäänä tapahtuneeseen voidaan pitää jälleen huonoa kom-munikaatiota hävitystehtävissä toimineiden joukkojen ja viivytysosastojen välillä.

Mikäli polkupyöräkomppanian sotilaat olisivat tienneet pioneerien aikovan räjäyt-tää panssariesteen ylittäneen sillan, olisi vetäytyminen Uuksunjoen ylitse tapahtunut vasta viivytystaisteluiden käymisen jälkeen.

Joulukuun 8. päivänä tilanne Uuksujokilinjan pohjoispuolella JR 38 ja JR 39 loh-koilla tilanne kävi kriittiseksi. Tästä syystä 13.D:n komentajan oli annettava joukoil-leen käsky luopua puolustuslinjasta. Samana päivänä annettiin käsky Uuksun kylän ja sen ympäristön evakuoinnista. Kylä poltettiin, mutta muutamia sen rakennuksia suomalaisjoukot jättivät ehjiksi ja ansoittivat. Rakennusten lisäksi ansoja asetettiin myös talojen pihoille siltä varalta, että neuvostosotilaat olisivat liian varovaisia men-näkseen taloihin sisälle.³⁸² Ilmavoimien seuraavana päivänä tekemä lentotiedustelu kertoi Uuksunkylän ja Pitkärannan palaneen edelleen ja suuren määrän neuvosto-joukkoja keskittyneen kylän läheisen hävitetyn Uuksunjoen sillan luo. Uuksunjoen ylittävistä silloista tuli kohteita, joita suomalaiset partiot usein sodan aikana pyrki-vät hävittämään ja jotka neuvostoliittolaiset aina hävityksen onnistuttua korjasivat uudelleen.³⁸³ Uuksunjokilinjasta luopumisen jälkeen suomalaisjoukot alkoivat siirtyä viivytysosastoja jälkeensä jättäen kohti IV AK:n puolustusasemaa, jolle ensimmäiset joukot alkoivat asettua seuraavana päivänä. Viivytystaistelut olivat puolustusase-maan siirtymisen jälkeen 13.D:n alaisilta joukoilta ohitse.³⁸⁴

Jätettyään taakseen palavan Pitkärannan 13.D:n joukot asettuivat joulukuun 8. ja 9. päivien välisenä aikana puolustusasemaan linjalle Haukkalahti–Kitelä–Ruokojär-vi–Sulkulampi–Syskyjärvi–Varpajärvi. Ryhmittymistä suojasivat idemmäs jääneet viivytysosastot. Pääpuolustuslinjaa oli YH:n aikana linnoitettu ja varustettu piikkilan-ka- ja hyökkäysvaunuestein. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan suomalaisten tuli pysäyttää puna-armeijan eteneminen tälle linjalle ja aloittaa sen jälkeen voimakas vas-tahyökkäys vihollisen lyömiseksi. Neuvostojoukkojen oletettua suurempi vahvuus asetti suunnitelmalla odotettua suurempia haasteita, kun joulukuun alkupuolen aika-na vihollisjoukot paikoin onnistuivat murtautumaan suomalaisten puolustusasemien sisään. Murrot johtivat moniin suomalaisia uuvuttaneisiin vastahyökkäyksiin, jotka veivät voimia vastahyökkäyksen valmisteluilta. ³⁸⁵

Puolustuslinjan kulku 13.D:n vastuualueella nojasi vesistöjen käyttöön ja harvojen käyttökelpoisten hyökkäysreittien hävitysten hyödyntämiseen vihollisen hyökkäyk-sen pysäyttämisessä. Joulukuun 26. päivään mennessä vakiintuneet puolustusasemat kulkivat pitkälti lukuisten vesistöjen länsi- ja pohjoisrannoilla pakottaen

puna-armei-381 SPK 305, 13. D Pion. kom, 5.12.1939, jakso 9, KA, DA; Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 30.

382 SPK 277, Sotapoliisi/12.D, 8.12.1939, jakso 2, KA, DA; Partanen, Kansa Taisteli 2/1959, 56.

383 Perus-1147/13, [15] II/II, IV AKE, Ilm. tsto., n:o 883/II/4, LLv 44: Lentotiedusteluilmoitus 9.12.1939, KA;

Perus-1147/14, [16] III/III. IV AKE, Ilm. tsto, n:o 192/II/4, LLv. 44: Lentoilmoitus 13.1.40, KA; Perus-1717/2, [8] II/II IV. AKE, N:o 869/II/8 sal.: Tilannekatsaus n:o 36, 17.12.39 klo 21.05. KA.

384 Juutilainen 1985, 87–88; Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 32.

385 Juutilainen 1985, 96–100; Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 51.

jan vesistönylityshyökkäyksiin.³⁸⁶ Vaikka osa vesistöistä oli tähän mennessä jo jääty-nyt, ei hyökkäys aukeaa jääpeitettä pitkin ollut helppoa, kun hyökkäysvaunut eivät voineet tehokkaasti tukea hyökkäystä, koska suomalaiset olivat tuhonneet vesistöt ylittävät sillat eikä jää vielä kestänyt vaunujen painoa. Rajalta puolustusasemaa kohti johti vain kaksi suurten joukkojen liikkumisen mahdollistavaa maantietä toinen idäs-tä Uomaalta ja toinen Laatokan rantaa mukaillen kaakon suunnasta. Laajamittainen hävitystoiminta näillä etenemisreiteillä pakotti puna-armeijan rajan takaa suuntau-tuneiden huoltokuljetusten käyttämiseen, mikä pidensi kuljetuksiin tarvittua aikaa huomattavasti. Samanaikaisesti Mantsin linnake häiritsi tehokkaasti Laatokan ranta-tien liikennettä. Huoltovaikeuksista kärsineiden neuvostojoukkojen toimintakyky oli näissä olosuhteissa merkittävästi rajoittunut.³⁸⁷

Laajamuotoisen hävitystoiminnan viimeiset vaiheet Laatokan Karjalassa keskit-tyivät suurimmilta osin pääpuolustuslinjalle asettumisen aikoihin. Laatokan Karja-lan pohjoisosissa hävitykset olivat päättyneet jo itsenäisyyspäivän tienoilla rintaman vakiintumiseen. Alueen eteläosassa suomalaisjoukkojen viivytystaistelut jatkuivat kauemmin johtuen muun muassa siitä, että vetäytymismatka oli etelässä pohjoista pidempi.³⁸⁸

Merkittävimmät hävitystyöt 8.12.1939 jälkeisenä aikana keskittyivät Laatokan rannikkoalueille johtuen siitä, että neuvostojoukkojen päävoimat käyttivät rannikol-la kulkevaa Salmin maantietä yhtenä tärkeimmistä etenemisreiteistään. Hävitysten keskittämisellä maantien ympäristöön pyrittiin mahdollisimman tehokkaasti hidasta-maan neuvostojoukkojen etenemisvauhtia ja varmistahidasta-maan niiden hyökkäyksen py-sähtyminen pääpuolustuslinjan eteen. Viivyttävien joukkojen saavutettua pääpuolus-tuslinjan tekivät suomalaisjoukot hävityksiä vielä linjan välittömässä läheisyydessä, jonka jälkeen ne lopetettiin. Muun muassa Mantsinsaaren puolustajat tosin jatkoivat tuhotöitään vielä vuoden 1940 puolellakin, mutta tällöin toiminta oli aiempaa toimin-taa pienimuotoisempaa huollon häirintää vihollislinjojen takana.

Suomalaiset aloittivat hävitystyöt pääpuolustuslinjan eteläisellä osalla 9.12.1939 al-kaen. Iltapäivällä kello 16 saapui Hunukan kylään lähetetyn sulutusosaston kersantti 13.D:n pioneerikomentajan luo ilmoittaen, että osasto oli aloittanut kylän polttamisen.

Joukkueen vahvuista osastoa johtanut vänrikki oli havainnut kylään johtavalla tiellä vihollisjoukkoja ja oma-aloitteisesti ryhtynyt hävittämistoimiin. Pioneerikomentaja käski kuitenkin lopettamaan hävitykset välittömästi vedoten muuttuneeseen tilan-teeseen eli viivytystaisteluvaiheen päättymiseen.³⁸⁹

Tuntia myöhemmin saapui pioneerien sulutustehtävään lähetetyn joukkueen il-moitus Kitelästä. Joukkue oli saamansa käskyn mukaan ansoittanut kylän kirkon. Ky-län muuta hävittämistä ei ollut valmisteltu, koska käskyn mukaan kylä suunniteltiin säästettävän polttamiselta.³⁹⁰ Käskyä ei kuitenkaan noudatettu. Pioneerien ryhtyessä 9.12.1939 Kitelän kirkon ansoitustyöhön oli se ainoa rakennus, joka kylästä oli enää pystyssä. Kylän hävittämiseen osallistunut pioneeri muisteli hävityksen toteuttamista myöhemmin:

386 Katso liite 21.

387 SPK 582, Er.P 23, 15.–19.12.1939, jaksot 6-8, KA, DA; Juutilainen 1978c, 64–65; Kokko 1950, 21.

388 Juutilainen 1985, 89.

389 SPK 305, 13. D Pion. kom, 8.12.1939, jakso 10, KA, DA.

390 ibid.

”Kitilän kirkonkylästä sitä hävittäessämme oli mieleeni jäänyt kuva kauniista kodista, joka meidän oli pakko polttaa. Koti oli evakuoimaton. Tilavan olohuoneen nurkassa oli flyygeli ja seinällä talon lasten ylioppilaskuvat. Kirjahyllystä löysin leikkelekirjan, jonka talon lapset olivat kuvin ja kirjoituksin varustettuna lahjoittaneet isälleen 50-vuotissyntymäpäiväksi. Tämän määräsin talletettavaksi ja siinä ilmenneitten osoitteitten mukaan omaisille toimitettavaksi. Miten tämän kävi, sitä en tiedä. Eräs pojista soitti flyygeliä, kun talo jo paloi.”³⁹¹

Kirkon ansoittamisella suomalaiset pyrkivät aiheuttamaan neuvostojoukoille tap-pioita sekä nostattamaan ainakin hetkellisesti niissä vastahakoisuutta asettua sisä-majoitukseen valtaamiltaan alueilta löytämiinsä ehjinä säilyneisiin rakennuksiin.

Puna-armeijan joukkojen saapuessa Kitelän kirkonkylään löysivät ne sen hävitettynä kirkkoa lukuun ottamatta. Kirkon ansoituksen räjähtämisen nähnyt vartiomies ei so-danjälkeisessä kuvauksessaan kertonut tapahtuman päivämäärää, mutta muisti vihol-lissotilaiden pyrkineen majoittumaan kirkkoon eräänä yönä joulukuun puolivälissä.

Vartiomies kertoi kirkossa tapahtuneen valtavan räjähdyksen, jonka seurauksena rakennus syttyi tuleen ja siitä juoksi ulos joukko räjähdyksestä hengissä selvinneitä neuvostosotilaita. Räjähdyksen tapahduttua suomalainen tykistö aloitti tarkan keski-tyksen kirkkoon ja sen lähialueelle mikä lisäsi ennestään neuvostojoukkojen tappioi-ta. Ilmeisesti ansoituksen lisäksi suomalainen tykistö oli valmistellut jo ennakkoon kirkon alueen maalikseen, jolloin nopea ja tarkka tulenavaus sen läheisyyteen oli mahdollinen. Samoin meneteltiin talvisodan aikana useissa muissakin tapauksissa.³⁹²

Viimeinen viivytysvaiheen aikainen 13.D:n lohkon asutuskeskusten hävityksistä tapahtui joulukuun 9. päivän iltana, jolloin suomalaisjoukot polttivat Ruokojärven kylän eteläiset talot puolustuslohkon komentajan käskystä Ei ole selvää johtuiko ky-län osittainen polttaminen poltetun maan taktiikan perusteiden mukaisesta tarpeesta vai pyrittiinkö sillä raivaamaan ampuma-alaa puolustusasemien edestä. Ruokojärven kylä sijaitsi nimittäin aivan suomalaisten puolustusasemien kohdalla.³⁹³

Rintaman vakauttamiseen johtaneiden puolustustaisteluiden aikana suomalaiset joutuivat vetäytymään paikoin jonkin verran taaksepäin ennen neuvostojoukkojen etenemisen lopullista pysäyttämistä. Vetäytymisen aikana suomalaisjoukot hävittivät liikenneyhteyksiä ja erityisesti siltoja. Räjäytykset jätettiin usein viimeiseen mahdol-liseen hetkeen tappioiden aiheuttamiseksi neuvostojoukoille. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta räjäytyksestä on Lemetin tienhaarasta pohjoiseen kohti Ruhtinaanmäkeä johtaneen tien varrella sijainneen Mitron kylän sillan hävitys. Sillan räjäyttäjät odot-tivat 11.12.1939, kunnes neuvosto-osasto eteni sillalle, jolloin sen räjähtäessä kaatui suomalaisten arvion mukaan noin 20 neuvostosotilasta. Tapahtunut kertoo sekä suo-malaisten kyvystä naamioida sillan panostus että neuvostojoukkojen kyvyttömyydes-tä riitkyvyttömyydes-tävään varovaisuuteen tai liiallisesta kiireeskyvyttömyydes-tä etenemisensä aikana.³⁹⁴

Suomalaisten Laatokan Karjalan viivytystaisteluissa saavuttama aikavoitto oli kaikista vastoinkäymisistä huolimatta merkittävä. Alueen eteläosissa, 13.D:n toimin-ta-alueella, se oli noin kaksi viikkoa ja pohjoisemmassa 12.D:n alueellakin yli viikko.

391 Partanen, Kansa taisteli 2/1959, 56.

392 Kokkonen, Kansa Taisteli 2/1971, 52–53.

393 SPK 305, 13. D Pion. kom, 8.12.1939, jakso 10, KA, DA; Juutilainen & Vuorenmaa, 1978, 50.

394 T-19168/9. Pm – Shist. tsto. Taistelukertomus, otteet. 1939–1940. Liite n:o 191 IV AK:n sotapäiväkirjaan.

13. divisioonan ilmoitus tilanteesta 11.12.39 klo 22.00. KA.

Puna-armeijan eteneminen oli hitaampaa kuin Karjalan Kannaksen viivytystaiste-luissa. Neuvostojoukkojen johto joutui toteamaan suomalaisjoukot taisteluhaluisiksi ja kykeneviksi vastahyökkäyksiin. Puna-armeijan eteneminen alueella alkoi muuttua varovaisen hitaaksi. Tilanteen vakauduttua viivytyksestä puolustukseen joulukuun 9.

päivästä alkaen suomalaisjoukkojen asema alkoi helpottua. Tämä mahdollisti myö-hemmin hyökkäysoperaatioiden aloittamisen.³⁹⁵