SOTA SAAPUU SUOJÄRVELLE

Neuvostoliiton 8. A:lla oli sotaa edeltävien neuvottelujen pitkittymisen takia runsaas-ti aikaa valmistautua sotatoimiin Laatokan Karjalan suunnalla. Sodan alkaessa sen tehtävänä oli ”pääjoukkojen päättäväisellä iskulla Sortavalan suunnalla murskata vihollisen joukko-osastot ja siirtyä Korpiselän Värtsilän ja Sortavalan tasalle”. Myöhemmin armeijan joukot yhdessä Kannakselta hyökkäävän puna-armeijan 7. A:n kanssa etenisivät Mik-keliin ja muodostaisivat yhteyden pohjoisesta lähestyvään 9. A:aan.³⁰⁸

Puna-armeijan hyökkäys Laatokan Karjalaan alkoi aamulla 30.11.1939, samaan aikaan kuin muuallakin Suomen itärajan eteläisimmillä osilla. Lapissa hyökkäys alkoi pimeyden takia muutamia tunteja myöhemmin. Hyökkäävät neuvostojoukot olivat suuremmat, kuin suomalaiset olivat ennen sotaa arvioineet. Kaksi neuvostodivisi-oona hyökkäsi Suojärvellä, kaksi Salmin alueella ja yksi pohjoisessa Ilomantsissa.

Joukkoja oli divisioona käyttökelpoista rajan ylittävää tietä kohti. Näitä seurasivat vielä yksi jalkaväkidivisioona ja panssariprikaati.³⁰⁹ Taistelut alkoivat heti neuvosto-joukkojen ylitettyä rajan. Sodan kahden ensimmäisen päivän aikana alueen suomalai-set suojajoukot vetäytyivät viivyttäen luoteeseen ja länteen. Sotatoimet sujuivat tänä ajankohtana suurelta osin suomalaisten suunnitelmien mukaan. Neuvostojoukoilla oli vaikeuksia edetä aikataulunsa mukaisesti suomalaisten ankaran vastarinnan ja Laatokan Karjalan maasto- sekä sääolosuhteiden takia.³¹⁰

Laatokan Karjala oli Karjalan Kannaksen jälkeen toiseksi merkittävin sotanäyt-tämö talvisodassa. Vaikka suomalainen sodanjohto heräsikin alueen uhanalaiseen asemaan vasta varsin myöhään, ehdittiin sitä koskevat hävityssuunnitelmat laatia ja tärkeimmät hävitykset valmistella ennen neuvostojoukkojen rajan ylitystä. Hävi-tyssuunnitelmien täytäntöönpano aloitettiin välittömästi sodan puhjettua. Neuvos-tojoukot ylittivät rajan noin kello seitsemän aamulla aiheuttaen hämmennystä niin suomalaisissa sotilaissa kuin alueen evakuoimattomassa siviiliväestössä.³¹¹

Tiedot aamuhämärässä tapahtuneesta hyökkäyksestä ilmoitettiin rajalla sijain-neista suomalaisista kenttävartioista useimmiten puhelimitse heti, kun sotatoimien todettiin alkaneen. Saatuaan vahvistuksen tietoihin hyökkäyksestä pyysi Suojärven eteläpuolelle ryhmittyneen 13.D:n komentaja lupaa tulen avaamiseen. Pyyntöön vas-tattiin armeijakunnan joukoille annetulla tiedotuksella, jossa käskettiin Suojärven, Salmin ja Uomaan pitäjien evakuointi, kylien polttaminen sekä karjan ja omaisuuden hävittäminen. Tiedotuksella astui voimaan lisäksi sotilasviranomaisten hallinnollinen

308 Juutilainen 1985, 69; Kilin 2002, 15; Manninen 2004, 22; Raunio 2004, 42.

309 Chew 1971, 11–13; Juutilainen 1985, 69–70; Kilin 2002, 15; Raunio 2004, 42.

310 Juutilainen 1985, 70; Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 33–35.

311 Perus-1233/2. I/JR 36. Esik. Tilannekatsaus N:o 8 ajalta 2.12.39–2.3.40. 1939–1940 KA; SPK 1325, JR 34, 1.12.1939, jakso 7, KA, DA.

suhde siviiliviranomaisiin nähden.³¹²

Suojajoukot joutuivat taistelujen alusta alkaen vetäytymään viivyttäen ylivoimai-sen viholliylivoimai-sen tieltä. Ensimmäiset joukkojen tuleen sytyttämät rakennukset olivat yleensä niiden omat majoitusrakennukset. Suojärven pohjoisosaa puolustaneen Er.P 10:n pääsijoituspaikan ja sen toimitusjoukkueen siirtyessä sodan ensimmäisenä päivä-nä Varpakylään sytytettiin niiden aiempina majapaikkoina toimineet upseerirakennus ja kasarmi tuleen. Sodan ensimmäisen päivän iltana myös II/JR 34 ilmoitti sytyttäneen-sä majoitusalueensa kämpät tuleen Rajapurolta vetäytyessytyttäneen-sään. Joukot tekivät hävityk-siä pääasiassa sitä mukaa kuin ne menettivät alueita eteneville neuvostojoukoille.³¹³

Er. P 10 aloitti heti myös valmistelemansa rajalta sisemmälle Suomeen johtavien tieyhteyksien katkaisemisen. Ensimmäisen sotapäivän iltana pataljoona ilmoitti rä-jäyttäneensä muun muassa Jehkilän sillan. Muutkin pataljoonan toteuttamat siltojen räjäytykset onnistuivat ilmoituksen mukaan hyvin.³¹⁴

Erityisen raskaita ensimmäiset hävitystyöt olivat monille rajavartiostojen jäsenille.

Vartiostojen sijoituspaikat sijaitsivat yleensä rajan läheisyydessä, kuten tekivät myös rajavartioiden asunnot. Sodan alkaessa monet rajavartijat joutuivat polttamaan en-simmäisinä omat kotinsa ja muut kotiseutunsa rakennukset. Rajaseudun hyvin tun-teneet rajavartiostojen miehet tiesivät raja-alueen asutuksen sijainnit hyvin pystyen tehokkaasti löytämään ja hävittämään mahdollisesti neuvostojoukkojen majoittumi-seen kelpaavat rakennukset sikäli, kuin aikaa ja resursseja viivytystaisteluiden aikana niiden tuhoamiseen riitti. ³¹⁵

Sodan alettua neuvostojoukkojen nopeasti saartamassa ja valtaamissa Hyrsylän mutkan kylissä hävitystoimet eivät yllätyshyökkäyksen tullessa ehtineet edes al-kaa. Ignoilan vartiossa oli aamulla 30.11.1939 noin 30-hengen miehitys. Sodan uhan kasvaessa vartio oli saanut vahvistuksia paikkakunnan reserviläisistä ja Suojärvelle sijoitetusta JR 34:n miehistä. Sodan alettua vartion miehistö joutui kuitenkin nopeas-ti toteamaan puolustustaistelun mahdottomuuden taistelujen äänten alkaessa kan-tautua noin 15 kilometrin päästä selustasta, jossa neuvostojoukot olivat vallanneet Hautavaaran lossin. Maantietä pitkin partioivat jo neuvostopanssarit, joten vartion miesten ainoaksi pakotieksi yhdessä paikalle kerääntyneen siviilijoukon kanssa oli yrittää saarrostuksesta pakoon erämaan kautta. Matkaan liittyi myös Hyrsylän kylän vartion miehistö. Seuraavana aamuna joukko pääsi turvallisesti perille suomalaislin-joille yhteyteen, mutta joukosta monen pakoon päässeen perheenjäseniä jäi Neuvosto-liiton sotavangeiksi. Ignoilan ja Hyrsylän vartiorakennukset jäivät kiireisen ja sekavan tilanteen vallitessa myös polttamatta.³¹⁶

Hävitystoiminta kiihtyi taistelujen saavutettua ensimmäiset asutuskeskukset. Suo-järveä kiertävät tiet tarjosivat neuvostojoukoille hyvät etenemismahdollisuudet eri puolille pitäjää. Näiden teiden varsille olivat keskittyneet lähes kaikki pitäjän merkit-tävät kylät.³¹⁷ Vihollisen liikkeiden myötä suomalaisten hävitystyöt sijoittuivat pitkin

312 Perus-1233/2. I/JR 36. Esik. Tilannekatsaus N:o 8 ajalta 2.12.39–2.3.40. 1939–1940 KA; SPK 1325, JR 34, 1.12.1939, jakso 7, KA, DA.

313 Hakala 1990, 85; Nygren 2008, 111–113.

314 Perus-1147/13. IV AK. Esik. tied. toim. 1939–1940.[15] II/II. Ilmoitus Osasto Paloheimosta 30.11.39 klo 23.30, KA.

315 Nygren 2008, 144.

316 Hämäläinen, Kansa taisteli 4/1963, 97–98.

317 Tuunainen 2011, 47.

tieverkostoa alkaen Suojärven itärannalta ja jatkuen järven ympäri sekä etelästä että idästä lähes samanaikaisesti.³¹⁸

Kuva 7. Suomalaisjoukot polttamassa asuintilaa valtakunnan rajan läheisyydessä joulukuun alussa 1939. Lähde: Valtteri Majavakosken kokoelma.

Kahden ensimmäisen sotapäivän aikana paloi Suojärvellä useita suuria kyliä. Ensim-mäisenä näistä sytytettiin Kaksinainen ensimmäisen sotapäivän puolivälin tienoilla.

Leppäniemi seurasi samana iltana. Kaipaa sytytettiin aikaisin joulukuun ensimmäi-sen päivän aamuyönä, kun neuvostojoukot pakottivat suomalaiset irtautumaan kylän alueelta. Kylän hävitystyön toteuttivat JR 34:n joukot, ilmeisesti pioneerijoukkueen miehet, jotka toimivat myöhemmin myös osana Suvilahden hävitysosastoa.³¹⁹ Suo-malainen lentotoimintailmoitus 1.12. aamulta kuvaa tuolloista tilannetta Suojärvellä varsin tyhjentävästi: ”…Talot Suojärven itärannalla tulessa, samoin sieltä rajalle menevän tien varressa. Tshalkissa paloi kaksi taloa.”³²⁰

Toisen sotapäivän alkuiltapäivällä suomalaiset menettivät puolustusasemansa Varpakylän itäpuolella. Kylän hävitystehtävän oli saanut I/2. Er. Pion. K:n kuulunut pioneeriosasto, joka sytytti kylän tuleen kello 13 aikoihin saatuaan asiasta Varpakylän puhelinkeskuksen miesten välittämän käskyn. Käsky peruttiin tuntia myöhemmin, jolloin puolet kylästä oli kuitenkin jo tulessa. Hävitysosasto jäi odottamaan käskyä kylän loppuosan polttamisesta muun joukkueen jo irtautuessa miinoittamaan

Vuon-318 Katso liite 19.

319Perus-1147/13, [15] II/II, Jyrä 4:n puhelinsanoma, 1.12.1939, klo 12.45, KA; SPK 467, Er.P 10, 30.11.1939, jakso 9, KA, DA; SPK 1325, JR 34, 1.12.1939, jakso 8, KA, DA.

320 Perus-1147/13. IV AK. Esik. tied. toim. 1939–1940. [15] II/II, Lentotoimintailmoitus 1.12.39 klo 9.30, KA.

teleelle johtavaa tietä ja siltarumpua. Pian hävitysosastokin irtautui viivytysjoukko-na toimineen jalkaväen mukaviivytysjoukko-na sytytettyään loput kylän rakennukset tuleen. Kylän asukkaat pakenivat pimeän turvin kohti Tolvajärveä. Karastimen lammen sillan pio-neerit räjäyttivät välittömästi viimeisten viivyttäneiden suomalaisjoukkojen vetäy-dyttyä sen ylitse.³²¹

Pioneerien räjähdysainepula konkretisoitui Varpakylän jättämistä seuranneena iltana. 2. Er. Pion. K:n tietoon tuli, että jalkaväki oli hylännyt räjähdysainevaraston Lylylammelle johtavan tien varteen sieltä lähtiessään. Varasto jäi suomalaisten ja puna-armeijan joukkojen linjojen väliin. Viivytystaisteluiden aikana jatkuvasti rä-jähdysaineita tarvinneet pioneerit eivät aikoneet jättää varastoa vihollisen haltuun.

Illalla 2.12.1939 ylikersantin johtama nelihenkinen pioneeripartio nouti autolla räjäh-dysaineet ennen kuin neuvostojoukot ehtivät saada ne haltuunsa. Pioneerit tarvitsivat välttämättä vaativien hävitystehtäviensä toteuttamiseen räjähdysaineita eivätkä he välttäneet riskejä niiden hankkimiseksi.³²²

Rakennusten lisäksi suomalaiset tuhosivat siltoja ja muita vihollisen liikkumisen kannalta tärkeitä kohteita. Siltojen räjäyttäminen häiritsi talvisäässä raskaan kaluston lisäksi myös neuvostojalkaväkeä, sillä pakkasessa Laatokan Karjalan runsaslukuisten vesistöjen ylittäminen uimalla ei ollut itsestäänselvyys. Tilapäisten siltojen rakentami-nen jäisissä olosuhteissa vaatii myös tavallista enemmän aikaa ja resursseja.³²³

Varpakylän jälkeen Osasto Räsäsen joukot jatkoivat vetäytymistään kohti Vuonte-letta. Joulukuun 2. päivänä kolmihenkinen pioneeripartio poltti Vuonteleen itäpuo-lella sijainneen Maljalan kylän. Polttotehtävän suorittajat joutuivat jälleen hajanaisen vihollistulituksen kohteiksi, joten kylän polttaminen tapahtui aivan viime hetkellä ennen kuin neuvostojoukot valtasivat sen.³²⁴

Kaipaan hävittämisen ja valtauksen jälkeen seurasi kiivaita taisteluja Iso-Pyhäjär-ven eteläpuolella, josta ne siirtyivät kohti Suvilahtea. Aluetta puolustaneen JR 34:n komentaja everstiluutnantti Teittinen harkitsi joulukuun toisen päivän aamuna, vas-toin divisioonankomentajan vetäytymiskäskyä, yritystä pitää Suvilahti suomalaisten hallussa. Tilanteeseen vaikuttivat vihollistoiminnan vähäisyys ja Suvilahden hävittä-misen vastenmielisyys. Lopulta Osasto Teittinen joutui irtautumaan asemistaan An-nantehtaalle sivustauhkan takia 2.12.1939 aamupäivällä. Saman päivän iltaan men-nessä puna-armeijan joukot saavuttivat Suvilahden taajaman, jonka suomalaisjoukot olivat ennen vetäytymistään sytyttäneet tuleen.³²⁵

Sodan ensipäivien hävitystoiminnan tehokkuudesta Suojärvellä ei anna kovin

321 Perus-3312/1. Ryhmä Talvela, Esikunnan pioneerikomentaja, Pioneeripataljoona 14. Esikunnan komentotoimisto (toimisto I): Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. [2] I/III. I./2. Er. Pion. K:n sotapäiväkirja.

1.12.1939, KA; SPK 1325, JR 34, 1.12.1939, jakso 8, KA, DA; Oma Suojärvi 1/1994, 12; Tyrkkö 1942, 175.

322 Perus-3312/1. Ryhmä Talvela, Esikunnan pioneerikomentaja, Pioneeripataljoona 14. Esikunnan komentotoimisto (toimisto I): Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. [2] I/III. I./2. Er. Pion. K:n sotapäiväkirja 1.12.1939. KA.

323 Datz 2004, 312.

324 Perus-3312/1. Ryhmä Talvela, Esikunnan pioneerikomentaja, Pioneeripataljoona 14. Esikunnan komentotoimisto (toimisto I): Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. [2] I/III. I./2. Er. Pion. K:n sotapäiväkirja 2.12.1939. KA.

325 Perus-1233/2. I/JR 36, Tilannekatsaus N:o 8 ajalta 2.12.39–2.3.40. KA; SPK 116, IV AK, 1.12.1939, jakso 4, KA, DA; SPK 280, Toimisto III /12. DE, 2.12.1939, jakso 16, KA, DA; SPK 467, Er.P 10, 30.11.1939, jakso 9, KA, DA; SPK 1325, JR 34, 1.12.1939, jakso 8, KA, DA; SPK 1350, III/JR 34, 1.12.1939, jakso 5, KA, DA;

Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 36.

mairittelevaa kuvaa Neuvostoliiton miehittämältä alueelta paenneen rautatiekirju-ri Knut F. Trobergin kuvaus havainnoista, joita hän teki pakomatkansa aikana erautatiekirju-ri puolilla Suojärveä. Trobergin mukaan Jehkilän silta oli joulukuun alkupuolella vain hieman keskeltä painunut, mutta tuolloin jo neuvostojoukkojen korjaama ja täysin käyttökuntoinen. Lisäksi Troberg kertoi, että Jehkilän kylässä suomalaiset olivat polttaneet vain muutaman sillan läheisyydessä olleen talon ja kansakoulun, muu-toin kylän rakennukset olivat säilyneet ehjinä. Leppäniemen kylä oli 14.12. täynnä neuvostojoukkoja ja siis ilmeisesti ainakin osittain hävittämätön. Moisionvaaran kylä oli Trobergin mukaan täysin polttamatta. Kaitajärven sekä Riuhtavaaran kaupoista neuvostojoukot olivat hänen mukaansa jäljistä päätellen onnistuneet täydentämään varastojaan ja rikkimenneitä varusteitaan.³²⁶

Trobergin kuvaus hävitystöiden keskeneräisyydestä ei ole yllättävä. Sekava tilan-ne, joukkojen kokemattomuus ja puna-armeijan ylivoiman useaan kertaan suoma-laisjoukoissa aiheuttama paniikki vaikuttivat viivytystaisteluiden kulkuun. Nopea ja mahdollisimman turvallinen irtautuminen on todennäköisesti ollut sotaan tottumat-tomille joukoille tärkeämpää kuin varmistaa hävitysten perinpohjaisuus. Siltaräjäy-tysten epäonnistuessa ei mahdollisuutta niiden täydentämiseen välttämättä ole ollut.

Jatkuvan vetäytymisen ja evakoiden kovan kohtalon synnyttämä tappiomieliala tus-kin kannustivat joukkoja mahdollisimman perusteelliseen hävitystoimintaan. Hävi-tystehtäviin määrätyt joukot eivät välttämättä täysin käsittäneet tehtävänsä merkitys-tä neuvostojoukkojen huollon vaikeuttamiselle. Sodan alkupäivinä huoltovaikeudet eivät vielä ehtineetkään juuri haittamaan puna-armeijan toimintaa, joten voimakkaan vihollisen eteneminen vaikutti vääjäämättömältä suomalaisjoukkojen ponnisteluista huolimatta.

IV AK:n asema huononi selvästi joulukuun toisen päivän aikana 13.D:n irtau-duttua Salmissa Tulemajoen viivytyslinjasta ja 12.D:n ja Osasto Räsäsen vetäydyttyä Suojärven alueelta pitäjän pohjois-osassa. Irtautuminen asemista tapahtui huomatta-vasti suunniteltua nopeammin, sillä Suojärven puolustuksen oli suunniteltu kestävän vähintään viikon. Nopeat irtautumiset aiheuttivat suomalaisjoukoissa epäjärjestystä ja huononsivat taistelumoraalia. Samaan aikaan käynnissä ollut siviiliväestön hallitse-maton evakuointi vaikeutti suomalaisjoukkojen liikehdintää, sillä alueen harvalukui-set tiet olivat sekä sotilaiden että pakenevien siviilien käytössä. Raja-Karjalan tiestön kapeus kävi nyt konkreettisesti ilmi, kun vastakkaisiin suuntiin kulkevat evakko- ja sotilaskolonnat ruuhkauttivat kulkureitit. ³²⁷

Erityisesti Suojärven menetys aiheutti Suomen armeijan ylijohdossa tyytymättö-myyttä ja pyrkimyksiä vastatoimiin. Nopeasti suunniteltu ja sen takia heikosti to-teutettu IV AK:n vastahyökkäys 3.12. kuitenkin epäonnistui. Kenttäarmeija ei sodan alussa ollut vielä valmis laajamittaiseen hyökkäystoimintaan.³²⁸

Laatokan Karjalan yleistilanne ei sodan ensimmäisten päivien taistelujen jälkeen näyttänyt lupaavalta. Neuvostojoukkojen odotettua selkeästi voimakkaampi hyök-käys työnsi puolustajia edelleen lähes vastustamattomalta tuntuvalla voimalla. Vas-tahyökkäykset eivät onnistuneet ja neuvostojoukkojen pysäyttäminen pääpuolustus-linjalle vaikutti epävarmalta. Tilanne oli kuitenkin muuttumassa.

326 Perus-1717/2. Os. Hanell. 1939–1940. [8] I/II, E/Ryhmä Talvela: Rautatiekirjuri Knut. F. Trobergin, synt.

12.1.1899 Finbyssä, kertomus kokemuksistaan Naistenjärvellä 30.11.39 ja pakomatkasta sieltä, KA.

327 Chew 1971, 12; Haasio & Hujanen 1990, 25; Juutilainen 1985, 71; Raunio 2004, 44.

328 Juutilainen 1985 74–77; Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 37; Raunio 2004, 44.