POHJOIS-KARJALAN RAJASEUTU TALVISODAN TAISTELUKENTTÄNÄTAISTELUKENTTÄNÄ

P-KR:n joukot odottivat sodan alkavan niille annetulla hyökkäyskäskyllä Neuvos-toliiton puolelle tehtävänään vallata Pielisjärveltä ja Kuhmosta samanaikaisesti teh-tävällä hyökkäyksellä Repola. Rajan toisella puolella puna-armeijan JR 529 valmis-tautui puolestaan täyttämään sille annetun tehtävän Suomen puolelle etenemisestä, vastassaan olleiden suomalaisjoukkojen sitomisesta ja lyömisestä sekä hyökkäyksestä kohti Pielisjärveä.⁴³¹ Kaksi vastakkaista taistelusuunnitelmaa kohtasi Pohjois-Karjalan syrjäisellä rajaseudulla.

Laatokan Karjalan luoteispuolella Pohjois-Karjalan raja-alueilla sotatoimet al-koivat ensimmäisinä koko pitkällä Suomen ja Neuvostoliiton välisellä rajalinjalla.

Neuvostojoukkojen III/JR 529 ylitti valtakunnan rajan kello 6.30 Pielisjärven Inarissa.

Raja-alueella olleen Inarin vartion miehet vetäytyivät nopeasti ylivoimaisten hyök-kääjien tieltä käytyään vihollisen kanssa ensin sodan ensimmäisen laukaustenvaih-don ja tuotettuaan puna-armeijalle sodan ensimmäiset tappiot. ⁴³²

Hieman Inarin tapahtumien jälkeen myös JR 529:n muut osat aloittivat

hyökkäyk-428 Immonen 1966, 268–271; Peltonen 1997, 443.

429 SPK 2584, 34. Pion.K, 11.3.1939, jaksot 37–38, KA, DA; Kalervo Kansa Taisteli 2/1966, 46.

430 Juutilainen 1978e, 124; Kalervo, Kansa Taisteli 2/1966, 44.

431 Usva 1978a, 193–195.

432 Partanen, Pohjonen & Tuunainen 2006, 148.

sensä Pielisjärven Kivivaaran kylän alueella. Er. P 13 menetti puhelinyhteyden kylässä olleeseen vartioon kello 7.30 jälkeen ja alle tuntia myöhemmin pataljoonan pääosien yhteyteen saapui Kivivaarasta paenneita siviilejä, jotka kertoivat vartion joutuneen sotavangeiksi. Tulijat kertoivat myös nähneensä ainakin yhden vartioon johtaneen puhelinpylvään olleen poikki, mikä selittää puhelinyhteyden katkeamisen.⁴³³

Everstiluutnantti Pajarin johtama Pohjois-Karjalan Ryhmä reagoi Pielisjärven suunnasta Lieksan kauppalaa vastaan kohdistuvaan uhkaan nopeasti. Rajasopimuk-sen mukaisesti suomalaisjoukkojen pääosia ei sijoitettu YH:n aikana raja-alueelle vaan ne olivat sodan syttyessä kauempana sijainneilla majoitusalueillaan. Joukoista 1./Er. P 13 oli majoittuneena Hatunkylään ja sen alaiset kenttävartiot sijaitsivat Haapavaaras-sa, Inarissa ja Kokkojärvellä. Nurmijärvellä komentopaikkaansa piti 2./Er. P 13, jonka joukot miehittivät Ruunaan, Kivivaaran, Särkkävaaran ja Valamajärven vartioita, kun taas Er. P 12 oli kokonaisuudessaan sijoitettuna Lamminkylään ja Er. Ptri Jamaliin.⁴³⁴

P-KR:n tilanne oli toisenlainen kuin IV AK:n, ja myöhemmin Ryhmä Talvelan, alai-suudessa Ilomantsissa taistelleiden joukkojen. Ryhmän vahvuus oli selvästi suurempi kuin Ilomantsissa aluksi yksin kokonaista neuvostodivisioonaa vastaan taistelleen Er.

P 11:sta. Huolimatta ryhmän suunnitellusta hyökkäyksellisestä roolista sen toimin-ta-alueelle oli kuitenkin laadittu hävityssuunnitelmia jo vuosi ennen sodan syttymistä ja Pielisjärven suunnan sillat oli panostettu YH:n aikana. Hävitysvalmistelut olivat tarpeellisia siinä tapauksessa, että P-KR:n hyökkäys ei menestyisi. Hyvin valmistellut hävitykset oli nopea toteuttaa, jolloin ne tukisivat tehokkaasti suomalaisten puolus-tukselliseksi muuttunutta taistelua.⁴³⁵

Pielisjärven suunnan hävitystoiminta keskittyi pääasiassa siltojen ja tieyhteyksien hävittämiseen. Taistelutoiminnan koskettamilla raja-alueilla ei sijainnut suuria asutus-keskuksia, jotka olisi täytynyt hävittää ja sodan yllättävä alkaminen Inarissa puoli tun-tia muuta maata aiemmin saattaa selittää muun muassa sen, miksi rajalla sijainneiden kenttävartioiden rakennusten hävittämisestä ei sodan alkupäivinä mainita mitään.

Ennen sotaa laaditut hävityssuunnitelmat painottivat alueen siltojen hävittämistä.

Näiden kohteiden hävitysten valmistelu ja toteutus onnistuivatkin tehokkaasti.

P-KR:n erilliset pioneerijoukkueet 4 ja 5 ryhtyivät hävittämään Pielisjärven suun-nan tieyhteyksiä heti ensimmäisen sotapäivän aamuna. Ensimmäisenä räjäytettiin rajan läheisyydessä sijainnut Kivipuron silta 30.11.1939 kello 10 aikoihin aamulla. Hä-vityksen suorittivat 4. Er. PionJ:n miehet. Saman päivän aikana joukkueen pioneerit katkoivat teitä räjäyttämällä rummut Liukulammella ja Laklajärvellä. Laklajoen sillan hävitys seurasi 2.12. suomalaisjoukkojen vetäydyttyä sen ylitse kello 7.30 aamulla.

Edeltävänä yönä oli hävitetty myös Laklavaaralla sijainnut näkötorni.⁴³⁶

Sodan ensi päivinä P-KR:n vastuualueella toteutetuilla hävityksillä oli myös nega-tiivisia vaikutuksia suomalaisten toiminnalle. Joulukuun 1. päivänä tehdyn suoma-laisjoukkojen ensimmäisen vastahyökkäyksen epäonnistumiseen vaikutti epäsuorasti samanaikaisesti toteutettu Laklajoen padon räjäytys. Änäkäisen suunnalla edenneet joukot luulivat padon räjäytystä seurannutta veden kohinaa ja virrassa kolisseiden puiden ääntä lähestymässä oleviksi panssarivaunuiksi, jolloin hyökkäyskärkeä

seu-433 SPK 482, Er. P 13, 30.11.1939, jakso 12, KA, DA; Partanen, Pohjonen & Tuunainen 2006, 148.

434 Partanen, Pohjonen & Tuunainen 2006, 148; Usva 1978a, 193–195.

435 Partanen, Pohjonen & Tuunainen 2006, 145.

436 SPK 482, Er. P 13, 30.11.1939, jakso 12, KA, DA; SPK 633, 4. Er. Pion. J, 30.11.1939, 2.12.1939, jaksot 27–28, KA, DA.

rannut kuormasto joutui pakokauhun valtaan paeten paikalta. Hyökkäys jouduttiin tämän jälkeen keskeyttämään.⁴³⁷ Jälleen kerran heikko tiedottaminen hävitystöiden suorittamisesta johti ongelmiin.

Tieyhteyksiin kohdistuva ja erilaisten vesistöesteiden luomiseen pyrkinyt hävi-tystoiminta jatkui Pielisjärven suunnalla viivytysvaiheen loppuun saakka. Joulukuun 3. päivänä seitsenmiehinen hävityspartio 4. Erillisestä pioneerijoukkueesta räjäytti Niittyjärven padon. Siltojen hävitysvalmistelut jatkuivat myös, sillä seuraavien päi-vien aikana lähetettiin pioneeriryhmät panostamaan ja vartioimaan Niittypuron ja Sarvijoen siltoja sen varalta, että ne jouduttaisiin räjäyttämään. Änäkäisen kohdalla 7.12. hävityspartio puolestaan katkaisi tien.⁴³⁸

P-KR aloitti 11.12.1939 vastahyökkäyksen, joka jatkui seuraavaan päivään. Hyök-käysyritys ei onnistunut, mutta hävitystoiminta aktivoitui jälleen sen aikana. Hävitys-partio 4. Er. PionJ:sta hävittivät 12.12. aikana Koivujoen, Koiraojan ja Sarvijoen sillat sekä yhden Valaman tienhaaran eteläpuolella sijainneen tierummun. Kaikki räjäytykset onnistuivat hyvin. Hävitysten jälkeen pioneerijoukkue siirtyi joksikin aikaa rakenta-maan siltaa Sarvijokeen sekä miinakenttien tekoon Koivujoen yli johtavan sillan luo.⁴³⁹ Hävityksiä toteutti samanaikaisesti myös Nurmeksen–Pielisjärven suunnilla P-KR:n vahvistukseksi 6.12. saapunut 18. Pion.K, joka hävitti 11.12.–13.12.1939 välise-nä aikana ahkerasti siltoja ja rakensi murroksia. Joulukuun 11. päivävälise-nä komppaniasta lähetetty osasto räjäytti Tolkeentiellä kaksi siltaa ja seuraavana päivänä toinen osasto hävitti siltoja ja rakensi murroksia Mujejärvellä Koppeloisten ja Heinivaaran välisellä alueella. Aamulla 12.12. komppania lähetti vielä osaston hävittämään siltoja tielle Isopalovaara–Heinivaara, mutta tehtävän onnistumisesta ei löydy tietoa.⁴⁴⁰

Poltetun maan taktiikan kohdistuminen lähinnä liikenneyhteyksiin P-KR:n toi-minta-alueella sodan alkuviikkoina oli Pohjois-Karjalan raja-alueiden olosuhteet huo-mioiden loogista. P-KR:llä oli pioneerijoukkoja niukalti, mistä kertoo 18. Pion.K:n lähettäminen ryhmän joukkojen avuksi sodan kestettyä viikon. Vähäiset resurssit kohdennettiin toimintaan, jolla oli puna-armeijan hyökkäyksen vaikeuttamiseksi käy-tettyjen resurssien ja työn määrään suhteutettuna mahdollisimman suuri vaikutus.

Ilomantsissa sotatoimet alkoivat marraskuun 30. päivän aamulla hitaammin kuin monilla muilla suunnilla. Aamupäivän kuluessa aluksi hajanaiset tiedot räjähdyksistä ja neuvostojoukkojen rajanylityksistä varmistivat pitäjän alueen puolustuksesta vas-tanneelle Er. P 11:sta sotatoimien alkaneen. Lähimpänä rajaa sijainnut Megrin vartio irtautui ensin Korkeavaaran maastoon, josta vetäytyminen jatkui noin kahden komp-panian vahvuisen vihollisen saavuttua alueelle.⁴⁴¹

Tiedot ensimmäisistä hävitystöistä saavuttivat Er. P 11:sta esikunnan vasta useita tunteja sodan alkamisen jälkeen. Sotapäiväkirjoihin ensimmäinen ilmoitus on kirjattu 30.11.1939 kello 13.47, jolloin saapui ilmoitus, jonka mukaan Iljanvaaralta rajan ylitse kulkeneen tien varrella sijainnut Pahkalammin vartio oli tulessa ja toista sataa neu-vostosotilasta oli lähestymässä sitä Pahkalammin suunnasta. Er. P 11:sta pääjoukot olivat ryhmittyneet eteläisemmän Megrin kohdalta rajan ylittävän tien varrelle, joten Iljanvaarassa viivytystaistelun aloitti vain kaksi suomalaista ryhmää. Heikot

suoma-437 Partanen, Pohjonen ja Tuunainen 2006, 151.

438 SPK 633, 4. Er. Pion.J, 4.12.1939, 6.12.1939, jaksot 29, 31, KA, DA.

439 SPK 633, 4. Er. Pion.J, 12.–13.12.1939, jaksot, 35–36, KA, DA.

440 SPK 2551, 18. Pion.K, jaksot 11–12, 12.12.1939, KA, DA; Roudasmaa 1994, 154–156.

441 SPK 476, Erillinen pataljoona 11, 30.11.1939, jakso 2, KA, DA.

laisvoimat vetäytyivät valtavan ylivoiman edessä kahakoiden kohti Vuottojärviä ja suomalaisten päävoimia.⁴⁴²

Illalla 30.11. saapui ilmoitus, jonka mukaan Liusvaaran ja Vuottoniemen kylät oli-vat tulessa. Er. P 11:sta seuraavana aamuna saapunut hävityksen vahvistanut ilmoitus kuului lyhyesti: ”Liusvaaran ja Vuottaniemen kylät on hävitetty; niitä ei enää ole.” Suomalais-joukot polttivat kahta rajalta tulevaa tietä pitkin vetäytyessään rajaseudun asukkaiden asumukset ja niiden edellä teitä pitkin etelää kohti pyrkivät kotinsa menettäneet pako-laiset. Pikamarssillaan Sulkujoelta Megrin Vuottoniemen maastoon 2./Er. P 11 joutui ampumaan asukkaiden navettoihin jäänyttä tai ympäriinsä irrallaan juoksennellutta karjaa estääkseen sen jäämisen elävänä neuvostojoukkojen käsiin. Hävitykset olivat Er.

P 11:sta joukoille erityisen raskaita, sillä monet pataljoonan miehistä joutuivat tuhoa-maan omia kotiseutujaan. Eteläisemmän tien suunnassa hävitystöiden suorittamista helpotti jo YH:n aikana suoritetut siltojen räjäytykset. Raskaiden kuormiensa kanssa kulkeneiden evakoiden liikkumista ennenaikaiset hävitykset kuitenkin vaikeuttivat.⁴⁴³

Hävitystoiminta Ilomantsissa kiihtyi ensimmäisen sotapäivän jälkeen neuvosto-joukkojen etenemisen saavuttaessa raja-aluetta tiheämmin asutettuja seutuja. Joulu-kuun ensimmäisenä päivänä suomalaiset joukot polttivat Saarijärven, Latalammen ja Elinlammen kylät. Neljäntenä sotapäivänä räjäytettiin Sulkuojan silta ja samana ilta-päivänä kello 17.30 annettiin käsky hävittää Jakuvaaran kylä sekä kaikki rakennukset Kuolismaan linjan itäpuolella. Suomalaiset jättivät ja sytyttivät tuleen Kuolismaan jo samana iltana kello 21.00, kun uutinen neuvostojoukkojen läpimurrosta Sulkujoella saavutti kylän puolustajat. Puolen yön aikaan räjäytettiin vielä kylän takana sijainnut silta. Seuraavana aamuna räjäytysvuorossa oli Luovejoen silta.⁴⁴⁴

Luovejoen asemista vetäytymisen jälkeen neuvostojoukkojen saapumiseen Mö-hkön uusien puolustusasemien eteen meni noin vuorokausi. Tänä aikana suoma-laisjoukoilla ei ollut viholliseen kosketusta. Neuvostojoukkojen verrattain hitaaseen etenemiseen vaikuttivat osaltaan todennäköisesti suomalaisten tekemät hävitystyöt.

Viivytys antoi Möhköön 6.12. saapuneille 2./Er. P 11:sta suomalaisjoukoille aikaa le-poon ja varusteiden täydentämiseen siviilien jättämän kylän kaupoista, jotka olivat edelleen täynnä tavaraa.⁴⁴⁵ Lopulta vuorokauden asemissa odottelun jälkeen suo-malaiset lähtivät ottamaan selvää neuvostojoukkojen sijainnista, jolloin komppania törmäsi Norpanvaaran talon maastossa vihollisen marssikärkeen, jota seurasivat panssarivaunut. Kiivaan laukaustenvaihdon jälkeen komppania hajosi useisiin osiin, jotka vetäytyivät itsenäisesti takaisin Möhköön. Neuvostopanssarien yrittäessä ylittää Möhkön siltaa samana iltapäivänä se räjäytettiin.⁴⁴⁶

Alivoimaiset Ilomantsin puolustajat saivat 5.12. alkaen lisäjoukkoja kolmesta kent-tätäydennysprikaatin pataljoonasta. Ilomantsin alueen joukoista muodostettiin Pää-majan käskyllä Osasto A, jota komensi eversti P. Ekholm. Joulukuun puoleen väliin

442 SPK 476, Er. P 11, 30.11.1939, jakso 2, KA, DA; SPK 478, Er. P 11, 1.12.1939, jakso 26, KA, DA.

443 Perus-1147/13. IV AK, Esik. tied. tsto (tsto II): Tilanneilmoitukset. 1939. [15] II/II, Er. P 11:n ilmoitus tilanteesta 1.12.39 klo 9.30, KA; T-19168/9. Pm – Shist.tsto. Taistelukertomus, otteet. 1939–1940. [24].

Viivytystaistelut IV Armeijakunnan rintamalohkolla Laatokan pohjoispuolella. KA; Juutilainen, 1978b, 24–25; Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 45; Kareinen, Kansa Taisteli 10/1973, 302.

444 SPK 476, Er. P 11, 1.–7.12.1939, jaksot 3, 5–8, KA, DA.

445 Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 45–46; Kareinen, Kansa Taisteli 10/1973, 303.

446 SPK 476, Er. P 11, 7.12.1939, jakso 8, KA, DA; Kareinen, Kansa Taisteli 10/1973, 304; Juutilainen &

Vuorenmaa 1978, 46.

mennessä rintamalinjat alkoivat vakiintua Oinaansalmen–Kallioniemen alueelle, jossa vesistöt vahvistivat suomalaisten puolustusta.⁴⁴⁷ Ylimenopaikkojen hävityksen jälkeen oli suomalaisten puolustus vesistölinjalla vahva neuvostojoukkojen määrällisestä ylivoimasta huolimatta. Suomalaiset olivat viivytystaisteluita käymällä johdattaneet puna-armeijan 75 kilometriä hävitettyjen erämaa-alueiden lävitse erittäin vaikeasti murrettavien puolustusasemien eteen.

Suomalaispartiot toteuttivat Ilomantsin laajalla toiminta-alueella hävityksiä neuvos-tojoukkojen sivustoilla ja selustassa jo viivytysvaiheen aikana. Partiot kiertelivät muun muassa tuhoamassa päävetäytymisreitiltä syrjässä olleita vartio- ja metsätyökämppiä.

Esimerkiksi 5.12. aamulla palanneeksi ilmoittautui Er. P 11:sta partio, joka oli käynyt hävittämässä vartiomajan Salmijärvellä. Hävitystyöt eivät olleet riskittömiä, sillä Er. P 11:sta sotapäiväkirja kertoo muun muassa alikersantti Kukkolasta, joka Ilomantsin Nuot-tajärven rannalla sijaitsevaa Enso-Gutzeitin metsätyökämppää sytyttäessään joutui vihol-lisketjun piirittämäksi. Kukkola onnistui kuitenkin pakenemaan saarroksista lyömällä kiväärinperällään maahan yhden saartajistaan ja murtautumalla ulos saartorenkaasta.

Kukkola palasi hävitystehtävältään lopulta vahingoittumattomana takaisin osastoonsa.⁴⁴⁸ Viivytysvaihe ei Pohjois-Karjalan sotatoimialueilla jatkunut kovinkaan kauan.

Suomalaisten viivytysjoukot saavuttivat pääpuolustusaseman 5–9 päivän taisteluiden jälkeen, jolloin viivytystaisteluvaihe päättyi. Viivytystaisteluiden toiminta-alueina ol-leet raja-alueet olivat suhteellisen harvaan asuttuja ja tiestöltään vähäisiä, joten myös hävitystoiminta jäi pienimuotoiseksi ja rajoittuneeksi. Pohjois-Karjalankaan hävityk-set eivät kuitenkaan täysin päättyneet viivytysvaiheen loppumiseen.

6.9 HÄVITYSTOIMINTA POHJOIS-KARJALASSA