HÄVITYSTOIMINNAN TOTEUTUS SUOMUSSALMELLA JA KUHMOSSA VIIVYTYSVAIHEEN AIKANAKUHMOSSA VIIVYTYSVAIHEEN AIKANA

Pohjoisen Suomen talvikaamoksen pimeys vallitsi vielä neuvostojoukkojen ylittäes-sä rajan Pohjois-Suomessa 30.11.1939 aamulla. Pimeydestä huolimatta hyökkääjät ylittivät rajan onnistuneesti ja vähin tappioin. Monin paikoin suomalaisten heikot raja-alueella olleet vartiot eivät pystyneet merkittävään vastarintaan vetäytyen yli-voiman edessä hälyttämään suomalaisten päävoimat. Sodan alussa sääolosuhteetkin suosivat vielä hyökkääjiä helpottaen nopeaa etenemistä puna-armeijan ensimmäisiin tavoitteisiin.⁵³⁸

Puna-armeijan 54.D:n joukot ylittivät rajan Er. P 14:sta vastuualueella 30.11.1939 klo 9.45 Laamasenvaarassa Kuhmossa. Rajavartiojoukot ryhtyivät välittömästi vi-hollisen rajan ylityksen havaittuaan viivytystaisteluihin varmistaakseen Er. P 14:sta siirtymisen majoitusalueeltaan Saunajärven puolustusasemiin sekä turvatakseen ra-ja-alueen siviiliväestön evakuoinnin länttä kohti. Sotaa edeltäneen ajan pakkoevaku-ointien toteutumattomuus aiheutti vaikeuksia tälläkin alueella sekä sen asukkaille että viivytystaisteluita käyneille suomalaisjoukoille. ⁵³⁹

Taistelutoiminnan muodostuttua sodan alussa viivytystaistelun luonteiseksi jou-tuivat pohjoiset raja-alueet nopeasti hävitetyiksi. Kuten muillakin Suomen rintamilla, hävittivät Pohjois-Karjalan pohjoispuolisten alueiden suojajoukot laajoja alueita en-nen niiden jäämistä neuvostojoukkojen haltuun. Hävitykset onnistuivat eri alueilla vaihtelevasti joukkovahvuuksista ja maasto-olosuhteista johtuen.

Kuhmon puolustuksesta vastanneen Er.P 14:sta tehtävänä oli sodan alkaessa edetä Kuusijärveltä Neuvostoliiton puolelle joko kohti Koroppijärveä tai Kolvasjärveä ja ne saavutettuaan edetä edelleen Repolaan. Pataljoona oli koottu paikallisista reser-viläisistä, joten sen henkilöstön paikallistuntemus oli erinomainen. Rajavartioasemia miehittäneiden Er. K Kaasilan joukkojen vastasivat rajan vartioinnista ja hälytyksen tekemisestä mahdollisen neuvostohyökkäyksen alkaessa. Kuhmon suunnan joukot oli alistettu Pohjois-Karjalan Ryhmän alaisuuteen lukuun ottamatta 2./Er. P 14:sta, jonka P-SRE piti suoraan alaisuudessaan. Luutnantti J. Kekkosen johtaman 2./ Er. P 14:sta tehtävänä oli torjua Kuhmon suuntaan etenevät neuvostojoukot vastuualueel-laan Sumsassa ja valmistautua hyökkäämään Miinoan kautta Luvajärvelle. Kuhmon suunnan suomalaisjoukkojen toiminnan tarkoituksena oli olla osa Pohjois-Karjalan Ryhmän päävoimien hyökkäystä Pielisjärveltä kohti Repolaa.⁵⁴⁰

Neuvostojoukkojen suunnitelmat Kuhmon osalta olivat selkeästi erilaiset kuin suomalaiset olivat ennakoineet. Kuhmoa vastaan suunnattiin kahden rykmentin vahvuinen 54.D, jonka tehtävänä sodan alussa oli tuhota raja-alueita puolustaneet

538 SPK 2307, LRE, 30.11.1939, jakso 3, KA, DA; Siilasvuo 1940, 16; Usva 1978b, 255; Usva 1978e, 210.

539 Usva 1978e, 210.

540 Partanen & Pohjonen & Tuunainen 2006, 139, 141; Usva 1978g, 208.

suomalaisjoukot ja jatkaa etenemistään ensimmäisenä tavoitteenaan Kuhmo. Tavoit-teen saavutettuaan divisioonan tuli jatkaa etenemistään reittinään Sotkamo–Kajaani–

Oulu. 54.D oli hyvin varustettu ja koulutettu kaaderiyhtymä. Se oli koottu pohjoisen olosuhteisiin tottuneista vienankarjalaisista, joten Kuhmon puolustajat eivät saaneet juurikaan etua pohjoisen ankarien luonnonolosuhteiden tuntemuksestaan. Divisioo-na oli kenties paras talvisotaan osallistunut neuvostoyhtymä erityisesti niissä toimin-taolosuhteissa, joihin se joutui.⁵⁴¹

Raja-alueiden asutus ja tiestö olivat Kuhmon itäosissa hyvin vähäistä, mistä joh-tuen hävitystoimintakin oli sodan alusta alkaen pienimuotoista ja hajanaista. Pohjoi-sen suunnan erikoisuutena voidaan pitää sitä, että hävityksiä suorittivat molemmat osapuolet. Suomalaisten tavoitteena oli neuvostojoukkojen huollon toiminnan ja ma-joitusjärjestelyjen vaikeuttaminen, kun taas puna-armeijan tarkoituksena oli suoma-laisten sissitoiminnan estäminen. Suomalaiset polttivat sodan alkupäivinä lähinnä raja-alueella sijainneita yksittäisiä tukkikämppiä.⁵⁴²

Hävitystoiminta Kuhmossa lisääntyi taisteluiden alettua Saunajärven alueella.

Suomalaisten Saunajärveltä itään suuntautuneen hyökkäyksen epäonnistuttua 1.12.

iltapäivällä asettuivat joukot puolustusasemiin Saunajärven ja Alasjärven väliselle kannakselle osin kenttälinnoitettuihin asemiin. Neuvostojoukot saivat suomalaisten puolustusasemaan taistelukosketuksen 2.12. ja onnistuivat murtamaan suomalaisten puolustuksen Alasjärven pohjoispuolitse suuntautuneella saarrostavalla hyökkäyk-sellä 5.12. illalla. Suomalaiset suorittivat Saunajärvellä hävityksiä jo ennen taisteluiden alkamista 2.12., jolloin joukot räjäyttivät puolustusasemiensa edessä olleen Niskan sil-lan sekä padon ja polttivat vesistön itäpuolelle jääneet rakennukset. Silsil-lan hävittämi-nen osoittautui tärkeäksi, sillä se mahdollisti suomalaisjoukkojen irtautumisen ilman vihollisen häirintää 5.12., koska neuvostojoukot ajoneuvoineen eivät voineet seurata suomalaisia ennen sillan korjaamista. Suomalaiset olivat onnistuneet estämään sillan korjaamisen taisteluiden aikana, sillä se oli puolustusasemien tulivaikutuksen alla. ⁵⁴³

Puolustustaisteluiden jatkuessa Saunajärvellä suorittivat suomalaiset ja neuvosto-liittolaiset partiot hävityksiä pohjoisemman Kuhmon raja-alueilla. Joulukuun 2. ja 4.

päivän välisenä aikana osapuolet kävivät Korkanan kylässä ja sen lähialueilla usein sekavia pienten osastojen välisiä yhteenottoja, joiden aikana joukot polttivat useita korpitiloja ja kyliä. Suomalainen partio sai 2.12. tehtäväkseen Korkanan taloryhmän rakennusten hävittämisen, jonka se toteutti häädettyään taloihin majoittuneen vihol-lispartion. Neuvostojoukot puolestaan polttivat seuraavana päivänä rajan läheisyy-dessä sijainneen Hämeen talon ja hyökkäsivät suomalaisten hallussa pitämään Var-tiuksen kylään, jossa onnistuivat sytyttämään osan rakennuksista tuleen.⁵⁴⁴

Neuvostojoukkojen hyökkäys Vartiukseen liittyi laajempaan hävitysoperaatioon.

Iltapäivällä 4.12. suomalainen Kaivajan talon suuntaan lähetetty partio havaitsi, että jo aiemmin sytytetyn Hämeen talon lisäksi myös rajan läheisyydessä sijainneet Vii-taniemen ja Kannaksen talot olivat tulessa neuvostojoukkojen sytyttäminä. Samoin rajavartiostolle kuulunut Kannaksen vartion rakennus oli tulessa. Samana iltana suo-malaiset lähettivät yhden joukkueen 2./Er.P 14:sta rajan läheisyyteen polttamaan 15 vielä ehjäksi jäänyttä taloa. Tehtävän onnistumisesta ei ole jäänyt lähdeaineistoon

541 Tuunainen 2010, 49; Usva 1978e, 208.

542 Siilasvuo 1944, 17.

543 Siilasvuo 1944, 22.

544 SPK SPK 489, 2./Er. P 14, 2.–4.12.1939, jaksot 11, 13–14, KA, DA.

merkintöjä, mutta se osoittaa, että suomalaiset näkivät raja-alueen asutuksen mah-dollisimman täydellisen hävittämisen tärkeäksi.⁵⁴⁵

Kuhmon raja-alueiden asutusten hävittämisessä mielenkiintoista on se, kuinka sodan molemmat osapuolet pyrkivät hävittämään samoja alueita lähes kilpailun omaisesti. Pienten kylien ja yksittäisten talojen hävitykset eivät olleet yleistilannetta ajatellen merkittäviä, mutta niillä oli selkeästi merkitystä sekä suomalaisten että pu-na-armeijan toiminnan suunnittelulle. Suomalaisten tarkoituksena oli estää neuvos-tojoukkoja käyttämästä raja-alueiden asutusta hyväkseen mahdollisissa rajan ylitse suuntautuvissa uusissa yllätyshyökkäyksissä. Alueella ei kulkenut rajaa ylittäneitä sotilasliikenteelle soveltuvia teitä, mutta rajan välittömästä läheisyydestä Suomen puolelta Korkanasta kulki tie Lentiiraan ja Viiksimosta johti reitti Sumsaan. Näitä teitä pitkin neuvostojoukot olisivat voineet jatkaa etenemistään etelään kohti Kuhmon keskusalueita ja pohjoiseen kohti Suomussalmen kirkonkylää.⁵⁴⁶

Puna-armeijan hävitystoiminnan tavoitteet olivat samankaltaiset kuin suomalai-sillakin. Rajan lähialueiden asuinkelpoisten rakennusten hävittäminen vaikeutti suo-malaisten hyökkäysmahdollisuuksia Vartiuksen–Korkanan–Viiksimon alueella rajan ylitse. Samalla vaikeutui suomalaisten sissitoiminta neuvostojoukkojen selustassa.

Hyökkäävän 54.D:n joukot työnsivät suomalaiset Saunajärven asemista ensin Ras-tin tienhaaraan ja sen jälkeen Hotakkaan, jonka alueelle rintama 12.12. alkoi vakiintua Prikaati Vuokon saavuttua 5.12. puolustajien tueksi. Suomalaisten epäonnistuneet Rastin tienhaaran takaisinvaltausyritykset ja 54.D:n kaivautuminen puolustusasemiin marssireittinsä varrelle johtivat molempien osapuolten liikkeen pysähtymiseen.⁵⁴⁷ Hä-vitystoiminnan toteuttamisesta ei tältä ajanjaksolta löydy viitteitä.

Hotakan suunnalla suomalaisten hävityspartioiden toiminnasta löytyy merkin-töjä vasta muutamaa päivää ennen joulua. Suomalainen partio eteni 22.12. aikana maantien oikeaa puolta kohti Rastin tienhaaraa polttaen paluumatkallaan tyhjiksi havaitsemansa Aholan ja Kuivalan talot. Seuraavana päivänä toinen suomalaispartio eteni tien vasenta puolta ja poltti matkallaan kaksi kilometriä Hotakan eteläpuolella korkealla vaaralla sijainneen Kankivaaran taloryhmän. Talojen hävitykset osoittavat, että mikäli tien varrella oli aiempien taisteluiden aikana suoritettu hävityksiä, eivät ne olleet kovin perusteellisia. Näiden hävitysten jälkeen hävitystoiminta Kuhmon alueella hiljeni joulun ajaksi joukkojen liikkeen pysähdyttyä.⁵⁴⁸

Ainoa joulun ja uudenvuodenvaihteen välisen ajan hävitystapahtuma Kuhmossa oli viisi kilometriä Kiekinkosken itäpuolella sijainneen Hukkajärven kylän polttami-nen. Lähellä rajaa sijainneesta kylästä alkoi tieura, joka kulki Kiekinkosken, Haukelan, Kortevaaran ja Kämäränkylän kautta Kuhmon kirkonkylään. Neuvostojoukot olivat hyökänneet tässä suunnassa rajan ylitse sodan alussa vahvennetun komppanian voimalla ja saavuttaneet Hukkajärven kylän suomalaisten rajajoukkojen ja heikko-jen tieyhteyksien hidastamana toisena sotapäivänä. Hyökkäävä puna-armeijan 4./JR 118 osoittautui seuraavina päivinä erittäin toimintakykyiseksi osastoksi, joka työnsi alueella viivytystehtävässä olleen Er. K Kaasilan useista viivytysasemista. Komppa-nian avuksi lähetettiin luutnantti J. Kekkosen johtama 2./ Er. P 14, jolloin syntyi kah-den komppanian vahvuinen Osasto Kekkonen. Osasto pysäytti neuvostojoukkojen

545 SPK 489, 2./Er. P 14, 4.12.1939, jakso 13, KA, DA.

546 Usva 1978g, 208.

547 Usva 1978g, 213–215.

548 SPK 1229, III/JR 25, 22.–23.12.1939, jaksot 9–10, KA, DA; Usva 1978g, 216–217.

etenemisen kohti Kuhmoa 13.12. Tyrävaaran asemiin, jolloin päättyi tämän suunnan viivytystaisteluvaihe.⁵⁴⁹

Suomussalmella sodan alkuaikojen taistelut eivät menneet suomalaisten ennak-ko-oletusten mukaisesti. Neuvostojoukkojen odotettua suuremmat voimat ja erityi-sesti yllättävä Juntusrannan valtaus sekoittivat puolustajien suunnitelmia. Sodan al-kaessa suomalaisten päävoimat oli ryhmitetty Suomussalmen kirkonkylän tasalle, kun taas neuvostojoukot aloittivat etenemisensä valtakunnan rajan tasalta. Tilanne antoi puna-armeijalle etulyöntiaseman, jota se hyödynsi valtaamalla nopeasti huomattavia alueita raja-alueelle sijoitettujen heikkojen suomalaisvoimien pystymättä kunnolliseen vastarintaan. Nopeasti kriisiytynyt tilanne vaikeutti myös hävitysten suorittamista, sillä hävitysosastot joutuivat monin paikoin vetäytymään yhdessä muiden suomalaisjouk-kojen kanssa suorittamatta tehtäväänsä johtuen vihollisen nopeasta etenemisestä. Tilan-netta ei helpottanut raja-alueiden väestön evakuoinnin alkaminen vasta samanaikaisesti sotatoimien kanssa. Sekasorron vallassa pakeneva siviiliväestö tukki teitä vaikeuttaen suomalaisten sotilasosastojen liikkumista. Lisäksi monissa tapauksissa siviilit eivät läh-teneet kodeistaan tehden niiden hävittämisen mahdottomaksi.⁵⁵⁰

Neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksensä kahdesta suunnasta rajan ylitse. Pie-nempi neuvosto-osasto eteni Raatteen tien kautta kohti Suomussalmen kirkonkylää.

Suomalaiset olivat ennakoineet puna-armeijan hyökkäyspyrkimykset pitäjän ainoan rajan ylittävän tien suunnassa. Toinen hyökkäysreitti, jota suomalainen sotilasjohto ei ollut osannut ennakoida kulki tiettömän erämaataipaleen kautta Neuvostoliiton puolelta Lonkasta Juntusrantaan. Tätä reittiä 163.D:n johto päätti käyttää suomalaisten yllättämiseen divisioonan pääosien ennakoimattomalla etenemisellä Juntusrantaan.⁵⁵¹

Juntusranta oli tärkeä asutuskeskittymä alueella, jonka kylät olivat muutoin hyvin pieniä. Neuvostojoukkojen ilmestyminen kylään iltapäivällä 30.11.1939 johti sitä puo-lustaneen joukkueen vahvuisen suomalaisen rajavartio-osaston vetäytymiseen ylivoi-man edessä. Kylästä ei ehditty sytyttää tuleen kuin kansakoulu, johon suomalaisjoukot olivat ennen sodan alkua majoittuneet. Suuren koulurakennuksen menetys oli neuvos-tojoukoille lievä takaisku. Juntusrannan valtaaminen muutoin ehjänä oli niille kuitenkin suuri menestys, sillä kylän majoituskapasiteetin saamisella lähes kokonaisuudessaan hyökkääjien käyttöön oli huomattava merkitys hyökkäyksen jatkamisen kannalta.⁵⁵²

Suurin osa Juntusrannan siviiliväestöstä ei ehtinyt paeta puna-armeijan hyökkäys-tä sodan alkaessa. Asukkaat jäivät koteihinsa joutuen neuvostomiehityksen alaisiksi.

Yhteensä Suomussalmella jäi neuvostojoukkojen miehittämille alueille hieman alle 300 siviiliasukasta. Monet miehitettyjen alueiden siviileistä asuivat syrjäisillä korpitiloilla, joilla ei ollut neuvostojoukkojen majoitusjärjestelyille suurta merkitystä, mutta Juntus-rannan siviiliasukkaat veivät majoituskapasiteettia puna-armeijan joukoilta. Miehittäjät siirsivätkin useita siviiliperheitä yhteisasutuksiin tyhjentäen taloja sotilaiden käyttöön.⁵⁵³

Juntusrannan valtaus johti Suomussalmen taisteluiden painopisteen muuttumisen ennalta arvioidusta Raatteen tien suunnasta Kuusamon maantien alueelle.

Pohjoi-549 Usva 1978g, 213–214.

550 Siilasvuo 1940, 16; Usva 1978b, 255.

551 ibid.

552 Karhunen 1973, 78, 105; Krohn 1979, 53; Usva 1978b, 255; Vuokkola, Kansa Taisteli 11/1967, 295–296.

553 Perus-1908/2. 9. D. Sotapoliisi Os. 1939–1940. [Mustavihko] Salainen. Mustavihko 9. Div ja sen alueelta, KA; Perus-3167/1. V AKE. 1939–1940, [1] II/V. Pääpiirteittäinen selostus kevyen komppanian toiminnasta ajalla 8.12.39 – 3.1.40, KA; Haasio & Hujanen 1990, 36–37; Usva 1978b, 255.

sesta Suomussalmen kirkonkylään johtanut tie antoi 163.D:lle mahdollisuuden edetä Raatteen suunnalle ryhmitettyjen pitäjän suomalaispuolustajien pääjoukon selustaan.

Vaikeaa tilannetta tasapainottamaan käskettiin Kuusamoa puolustaneen Er. P 16:sta pääosat. Neuvostojoukkojen hyökkäyksen alkaminen Raatteen tien suunnassa pakotti suomalaisjoukot taisteluihin kahdessa suunnassa, mikä venytti jo alun perin vähälu-kuisten puolustajien voimat äärimmilleen.⁵⁵⁴

Ensimmäisten sotapäivien aikana suomalaisten suorittamat hävitystyöt jäivät Suomussalmella vähäisiksi. Raatteessa sijainnut suomalainen vartiopaikka yllätettiin sodan alussa täysin. Vartio irtautui Raatteen kylästä niin nopeasti, että kylän poltta-minen jäi suorittamatta. Samalla osa kylän siviileistä jäi neuvostojoukkojen vangeiksi.

Muuallakin vetäytyvät suomalaisjoukot joutuivat usein keskittymään siviiliväestön evakuointiin viivytystaisteluidensa lomassa, joten hävitykset raja-alueilla jäivät muu-tamien siltojen räjäytyksiin.⁵⁵⁵

Raatteen tien suunnassa rajan ylitti sodan ensimmäisenä aamuna puna-armeijan JR 759, jonka edestä suomalaiset rajavartio-osastot vetäytyivät. Er. P 15 lähti samana aa-muna liikkeelle ennen sotaa saamansa hyökkäystehtävän mukaisesti tarkoituksenaan pysäyttää neuvostojoukkojen eteneminen Purasjoelle ja ryhtyä tämän jälkeen hyök-käykseen tarkoituksenaan työntää neuvostojoukot takaisin rajan ylitse. Pataljoonan joukot onnistuivat asettumaan Purasjoen puolustusasemiin ennen neuvostojoukkojen saapumista niiden eteen.⁵⁵⁶

Hävitykset Raatteen tien ympäristössä alkoivat vasta itsenäisyyspäivänä, jolloin suomalaisjoukot polttivat Mäntylän kylän irtautuessaan viivytysasemistaan. Joukko-jen jatkaessa vetäytymistään polttivat suomalaisjoukot 6.–7.12. aikana Raatteen tien-varren talot Mäntylästä kirkonkylään saakka. Suomalaiset räjäyttivät lisäksi tärkeän Kokkojoen sillan 7.12. päivällä. Illalla kello 19 räjäytettiin myös Kuomasjoen silta.

Neuvostojoukot olivat ehtineet jo lähettää joukkueen vahvuisen osaston sillalle, kun suomalaispioneerit räjäyttivät sen sähkösytytyksellä. Tienvarren talojen polttaminen ja tärkeiden siltojen räjäyttäminen vaikuttivat osaltaan siihen, että Raatteen tietä hyö-känneen 44.D:n eteneminen pysähtyi mahdollistaen myöhemmin suomalaisten vas-tahyökkäyksen aloittamisen.⁵⁵⁷

Pohjoisessa suunnassa 163.D:n etenemisreitillä puna-armeijan hyökkäysvauhtia hidastamassa oli vain Rajavartio-osasto 2, joka ei onnistunut estämään ylivoimaisen vihollisen pääsyä Juntusrannasta Linnansalmelle ja edelleen Suomussalmen–Kuusa-mon maantielle. Suomalaiset keskittivät tälle suunnalle lisäjoukkoja, jotka asettuivat puolustusasemiin Myllyjoelle 5.12. illalla. Asemat olivat maastollisesti edulliset, mutta varustamattomat. Suomalaispuolustajat 2./IV/KT-Pr:stä torjuivat neuvostojoukkojen 6.12. keskipäivällä aloittaman hyökkäyksen asemia vastaan, mutta iltapäivällä neu-vostojoukot hyökkäsivät uudelleen saarrostavalla liikkeellä Ala-Kuurtosenjärven ympäri suomalaisten selustaan. Suomalaisten oli uhkaavassa tilanteessa irtaudutta-va asemistaan, eikä taaempana Kotajärven–Koirtaudutta-vajärven kannaksella puolustuksessa ollut heikko suomalaisosasto pystynyt juuri parempaan. Suomalaisjoukot joutuivat

554 Usva 1978b, 255–256.

555 Perus-3167/1. V AKE. 1939–1940. [1] III/V. Kertomus Suomussalmen lohkolla suoritetuista sotatoimista ennen 9.D:n saapumista ajalta 30.11–8.12.40, KA; SPK 499, 2./Er. P 15, 30.11.1939, jakso 9, KA, DA; Karhunen 1973, 40–41.

556 Tuunainen 2010, 46–47; Usva 1978b, 255–256.

557 SPK 499, 2./Er. P 15, 7.12.1939, jakso 12; Karhunen 1973, 75–76; Usva 1978b, 256–257.

vetäytymään Suomussalmen kirkonkylään.⁵⁵⁸

Juntusrannan ja Suomussalmen–Kuusamon valtatien suunnilla hävitystoiminta jäi viivytystaisteluvaiheessa hyvin vähäiseksi. Mainintoja hävityksistä alkaa läh-deaineistossa esiintyä vasta viivytysvaiheen jälkeen. Osaltaan tämä johtuu siitä, että suunnan viivytystaisteluihin osallistuneiden suomalaisjoukkojen jälkeensä jättämä lähdeaineisto on mitätön. Suomalaisjoukkojen vahvuudet olivat toisaalta myös erit-täin pieniä verrattuna niiden vastuualueisiin. Joukot olivat suuren osan ajastaan kiinni taisteluissa, joten hävityksiin ei ollut aikaa tai resursseja. Suomalaisten myöhemmin sodan aikana toteuttamat laajamittaiset hävitykset samoilla alueilla kertovat myös siitä, että aiempi hävitystoiminta ei ollut kovin perusteellista.