HÄVITYSTOIMINTA RYHMÄ TALVELAN VASTUUALUEELLA

Suomalaisjoukkojen poistuttua Suojärven alueelta lopullisesti 3.12.1939 taistelut siir-tyivät pohjoisessa pitäjän läntisen naapurin Korpiselän Ägläjärven kylän alueelle.

Samalla kylää ja sen ympäristöä kohtasivat hävitystyöt. Hävitysten päävastuu tällä suunnalla oli edelleen 2. Er. Pion. K:n joukoilla, jotka hävittivät Ägläjärven alueita erityisesti 4.12., jolloin pioneerit räjäyttivät useita siltoja sekä polttivat Ägläjärven kylän. Rakennusten sytytys tapahtui vihollisen tykistö- ja konekivääritulen alaisena, mutta onnistui siitä huolimatta. Kylään johtavien teiden siltoja räjäytettiin ja teitä su-lutettiin. Pataljoonan joukot olivat sodan ensi päivien taisteluiden pahoin kuluttamia.

Monta vuorokautta kestäneet ankarat viivytystaistelut olivat tässä vaiheessa väsyt-täneet Osasto Räsäsen joukot perusteellisesti. Tilanneilmoituksessa 3.12. ev. luutn.

Räsänen kuvasi tilannetta: ”Osasto Paloheimo toimintakyvytön väsymyksen vuoksi yhden vuorokauden ajan. Miehet makaavat ympäri metsiä eikä niitä saa hereille”.³⁵⁸

Joulukuun 5. päivän aamuna neuvostojoukot käynnistivät hyökkäyksensä Äglä-järven puolustusasemia vastaan. Iltapäivällä suomalaiset joukot jättivät kylän ja rä-jäyttivät sen lounaispuolella sijainneen Vasikkaniemen sillan. Päämajan tilannetiedo-tuksessa 6.12. arvioitiin Ägläjärven–Tolvajärven alueen hävitystoimien onnistuneen vaikeuksista huolimatta hyvin. Alueen vihollisjoukkojen kerrottiin olevan täysin riip-puvaisia kauempaa ajoneuvoilla toimitettavasta huollosta. Pitkät ja huonokuntoiset huoltoyhteydet vaikuttivat negatiivisesti joukkojen suorituskykyyn.³⁵⁹

356 Perus-1021/1. 32. Pion.K. Sa. kirj.vaiht. 1939–1940. [1] II/II. S. D:n Pioneerikomentajan havaintoja sulutuksista ja kenttätöistä. KA.

357 ibid.

358 T-19168/9. Pm – Shist.tsto. Taistelukertomus, otteet. 1939–1940. [24]. Viivytystaistelut IV Armeijakunnan rintamalohkolla Laatokan pohjoispuolella. KA; SPK 467, Er.P 10, 5.12.1939, 7.12.1939, jaksot 12–13, KA, DA; Juutilainen 1977, 42.

359 Perus-3312/1. Ryhmä Talvela, Esikunnan pioneerikomentaja, Pioneeripataljoona 14. Esikunnan komentotoimisto (toimisto I): Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. [2] I/III. I./2. Er. Pion. K:n sotapäiväkirja 4.–

5.12.1939. KA; SPK 281, Toimisto III/12.D, 5.12.1939, jakso 2, KA, DA; SPK 467, Er.P 10, 5.12.1939, 7.12.1939, jaksot 12–13, KA, DA; SPK 2777, Päämaja, 6.12.1939, jakso 32, KA, DA; Juutilainen 1978b, 42; Mäkinen 1982, 450–452.

Kuva 11. Räjäytetty silta Ägläjärven Vasikkaniemessä. Lähde: Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 43.

Neuvostojoukot etenivät 7.12. jo aivan Ägläjärven ja Tolvajärven raja-alueilla. Taiste-lut siirtyivät välittömästi Tolvajärven itäpuolella sijainneelle Ristisalmen alueella. Jo edellisenä yönä kello 23.00 suomalaisjoukot räjäyttivät Ristisalmen sillan sen jälkeen, kun viimeiset omat joukot olivat vetäytyneet sen ylitse Ägläjärven itärannalta.³⁶⁰

Ristisalmen sillan räjäytys ei sopinut 7.12. alueelle saapuneelle ja alueen joukot komentoonsa ottaneelle eversti Paavo Talvelalle. Tuona aamuna kello 9.30 alueen joukkojen aiemmalle komentajalle everstiluutnantti Räsäselle lähetetyssä puhelinsa-nomassa Talvela vaati viipymättä tietää kenen käskystä Ristisalmen silta oli räjäytetty.

Räsänen selitti vastauksessaan, että räjäytys tehtiin tuohon saakka käytössä olleen periaatteen perusteella panssarivaunujen sillan ylityksen estämiseksi. Räsänen jätti vastaamatta annettuun varsinaiseen kysymykseen sillan räjäytyskäskyn antajasta, mutta hänen antamansa selittelevä vastaus vihjaa hänen itsensä olleen räjäytyskäskyn takana. Lähdeaineisto ei tarjoa lisätietoa siitä kuinka keskustelu tämän jälkeen kehit-tyi, eikä sitä miksi Talvela kysymyksen esitti, mutta ottaen huomioon Talvelan viestin sävyn voidaan olettaa, että hän ei ollut Ristisalmen sillan tuhoon tyytyväinen. Kahta päivää aiemmin perustetun Ryhmä Talvelan hyökkäyshaluinen komentaja suunnitteli jo joukkojensa tulevaa vastahyökkäystä, jota tuhottu silta yhdellä alueen harvoista etenemisreiteistä saattoi huomattavasti vaikeuttaa.³⁶¹

Eversti Talvela oli jo ennen sotaa kirjoittamassaan diplomityössä Offensiiviset mah-dollisuudet Laatokan Karjalassa (1926) esittänyt näkemyksen, jonka mukaan Suojärven

360 T-19168/9. Pm – Shist.tsto. Taistelukertomus, otteet. 1939–1940. [24]. Viivytystaistelut IV Armeijakunnan rintamalohkolla Laatokan pohjoispuolella. KA; Perus-1147/13, IV AK. Esik. tied. toim. 1939. [15] II/II. Huvi puhelinsanoma Meri 2:lle 7.12.1939 klo 00.50, KA.

361 Perus-1717/1, Os. Hanell. Esik. tied. toim. 1939–1940. [5], Puhelinsanoma 7.12.39 klo 9.30, KA.

alue oli Laatokan Karjalan puolustukselle keskeinen. Hän ottikin uutisen Suojärven menetyksestä vain muutaman päivän taistelujen jälkeen erittäin raskaasti. Talvela sai Mannerheimilta Tolvajärven alueen joukkojen komentajuuden vierailtuaan marsal-kan puheilla ja esitettyään mielipiteensä Suojärven takaisinvaltaamisen tärkeydestä varsin ponnekkaalla tavalla. Käskyn myötä Talvelan tehtäväksi tuli 20 neuvostopa-taljoonan lyöminen kymmenellä suomalaispataljoonalla. Saamaansa tehtävää Talvela ryhtyi joukkojensa pariin saavuttuaan pikaisesti toteuttamaan.³⁶²

Suomalaisjoukkojen puolustus ei pitänyt Ristisalmellakaan ja taistelut siirtyivät yhä lännemmäs Tolvajärvelle. Suomalaisten toteuttamista hävityksistä tältä alueelta ei lähdeaineistossa ole mainintoja, mikä johtui todennäköisesti suomalaisten vasta-hyökkäyssuunnitelmista. Joulukuun 12. päivänä Ryhmä Talvela aloitti Tolvajärvellä suomalaisten sodan ensimmäisen onnistuneen laajamittaisen vastahyökkäyksen, joka löi kaksi neuvostodivisioonaa hajalle. Lopulta jouluaattoon mennessä suomalaishyök-käys oli saavuttanut Aittojoen länsipuolen vallaten matkallaan takaisin muun muassa palaneen Ägläjärven kylän, jonka valtaamiseksi suomalaiset joutuivat käymään kaksi päivää kestäneen verisen taistelun. Neuvostojoukot olivat kylän polttamisesta huoli-matta onnistuneet rakentamaan rakennusten hiiltyneisiin raunioihin vahvat puolus-tusasemat, joiden valtaaminen maksoi monen suomalaisen hengen.³⁶³

Tolvajärvellä taistelleen puna-armeijan 139.D:n komentaja prikaatinkomentaja Nikolai Beljajev syytti myöhemmin Neuvostoliiton salaisen poliisin kuulusteluissa joukkojensa tappiosta sodan alkuvaiheiden suuria päällystömenetyksiä sekä suoma-laisten poltetun maan taktiikan vaikutuksia. Päällystötappio vaikuttivat negatiivisesti taisteluiden johtamiseen ja toteuttamiseen. Beljajevin mukaan hänen divisioonansa sotilaat olivat lisäksi suomalaisten vastahyökkäyksen alkaessa äärimmäisen uupunei-ta jatkuvien uupunei-tappioiden sekä ulkomajoitukseen joutumisen uupunei-takia. Joukot olivat koko sodan alun hyökkäysvaiheen ajan joutuneet majoittumaan metsiin nuotiotulien ää-relle. Määrällisestä ylivoimastaan huolimatta ne eivät kyenneet väsymyksestään joh-tuen vastustamaan suomalaisten aloittamaa hyökkäystä alentuneen toimintakykynsä takia.³⁶⁴

Yksi Tolvajärven menestykseen vaikuttaneista tekijöistä oli puna-armeijan puut-teellinen varustus. Monilla kaatuneilla tai vangiksi saaduilla neuvostosotilailla oli vain ohuet puuvillaiset vaatteet ja lumiseen maastoon sopimattomat matalavartiset nauhakengät. Telttavarustuksen puutteessa neuvostosotilaat yöpyivät nuotiopiireissä tai maakuopissa, joissa parhaissa tapauksissa oli havukatos ja kamiina. Olosuhteet vaikuttivat selvästi neuvostojoukkojen suorituskykyyn. Neuvostosotilaiden tottumi-nen talviolosuhteisiin sekä varustustilanteen paranemitottumi-nen tosin kohensivat tilannetta sodan kuluessa tasoittaen suomalaisten ja neuvostoliittolaisten toimintakyvyn eroja huomattavasti. Ulkomajoituksen yleisyyteen Tolvajärven–Aittojoen suunnalla vaikut-tivat toisaalta suomalaisten toteuttamat hävitykset, mutta myös alueen muutenkin erittäin harva asutus, joka ei olisi täysin voinut majoittaa neuvostodivisioonien mies-määriä polttamattominakaan.³⁶⁵

Pioneerien tehtävät muuttuivat suomalaisten siirryttyä Tolvajärvellä

hyökkäys-362 Talvela 1926, 39–40; Vuorenmaa 1994, 43.

363 Halsti 1955, 197, 201–202; Juutilainen & Vuorenmaa 1978, 43; Vuorenmaa 1994, 92–94, 97, 106–107.

364 Vihavainen & Saharov 2009, 229.

365 SPK 1119, III/JR 16, 29.4.1940, jakso 23, KA, DA; Keskisarja 2014, 192, 217; Puna-armeijan marssiopas Suomeen 1939, 124–126; Vihavainen & Saharov 2009, 79, 229.

kannalle. Hyökkäyksen alusta jouluaattoon 2. Er. Pion. K:n joukot suorittivat hyök-käysvaunutorjuntaa, evakuoi viholliselta vallattuja aseita, purki miinoituksia ja an-soituksia sekä korjasi pääosin itse hävittämiään siltoja. Korjaukset mahdollistivat raskaiden ajoneuvojen ylitykset ollen kuitenkin tilapäisiä ajansäästön sekä taistelu-tilanteen mahdollisten muutosten takia. Siltoja ei kannattanut korjata täydellisesti sillä se olisi vaatinut paljon työvoimaa ja resursseja. Aina oli myös mahdollista, että puna-armeijan ryhtyessä vastahyökkäykseen sillat olisi jouduttu hävittämään uudel-leen, jolloin tehtävä helpottui siltojen ollessa vain osittain korjattuina.³⁶⁶

Talvelan alaisuuteen kuuluneen Osasto Pajarin hyökkäys saavutti äärimmillään Viitavaaran kahdesta poltetusta talosta muodostuneen kylän. Kilometrin mittaisen maantien yhdistämien ja Vegarusjoen erottamien taloraunioiden alueelle suomalaiset muodostivat kaksi tukikohtaa, joiden hallinnasta käytiin tammikuun loppupuolella ankaria taisteluita. Neuvostojoukkojen 21.1.1940 aloittama voimakas hyökkäys Ilo-mantsin ja Kollaan välisellä alueella johti osittaiseen vetäytymiseen Viitavaaran loh-kolla ja vakavaan uhkaan koko Ryhmä Talvelan yleistilanteelle. Ankarien taistelujen jälkeen suomalaisjoukot onnistuivat tammikuun loppuun mennessä vakauttamaan rintamalinjat. Sodan loppuun saakka alueen rintamatilanteessa ei tämän jälkeen enää tapahtunut merkittäviä muutoksia. Paavo Talvelan tavoitteena ollut Suojärven valtaa-minen ja yleistilanteen muuttavaltaa-minen Laatokan Karjalassa suomalaisille edulliseksi epäonnistui jääden useiden kymmenien kilometrien päähän tavoitteestaan. Tolva-järven vastahyökkäyksen nostattaman suuren huomion jälkeen Aittojoen rintama jäi sodan loppuajaksi toissijaiseksi toimintasuunnaksi.³⁶⁷

Aittojoen tammikuun torjuntataisteluiden aikana suomalaiset eivät juuri hävityk-siä toteuttaneet, sillä alueen vähäinen rakennuskanta oli jo perusteellisesti tuhottu.

Poikkeuksena oli kuitenkin Aittojoen rannassa edelleen seisonut kolmiomittaustorni.

Viitavaaran menetystä seuranneina aikoina tornia vartioinut suomalaisosasto vetäytyi iltapäivällä 26.1.1940 saarrostusuhan takia. Suomalaispioneerit yrittivät lähtiessään räjäyttää tornin kuitenkin tehtävässään epäonnistuen, koska räjäytyspanokset eivät kastuneina toimineet. Neuvostojoukot valtasivat tornin ja pystyttivät sinne punali-pun. Tornin valtaus paransi puna-armeijan tulenjohdon tähystysmahdollisuuksia, mikä näkyi pian vihollistykistön tulen tehokkuuden huomattavana parantumisena.³⁶⁸

Suomalaisjoukot eivät jättäneet reagoimatta kolmimittaustornin valtauksen ai-heuttamaan uhkaan. Suomalaistykistö aloitti illalla tulituksen tornia ja sen lähistöllä toimineita neuvostojoukkoja vastaan. Muutaman tunnin molemminpuolisen tykistö-taistelun jälkeen tornin suunnasta kuului valtava räjähdys. Hieman tämän jälkeen 4./

JR 16:sta saapui puhelinilmoitus, joka kertoi tornin räjähtäneen kranaatista, joka oli osunut vielä poistamattomiin räjäytyspanoksiin. Tapahtuma oli Aittojoen erämaa-rintaman viimeinen merkittävä suomalaisten toteuttama hävitystyö, joka omalaatui-suudestaan huolimatta auttoi suomalaisten taistelua tilanteessa, jossa koko Ryhmä Talvelan rintama huojui lähes murtumispisteessä.³⁶⁹

Tolvajärven–Aittojoen suunnan taisteluiden aikana poltetun maan taktiikan

käy-366 Perus-3312/1. Ryhmä Talvela, Esikunnan pioneerikomentaja, Pioneeripataljoona 14. Esikunnan komentotoimisto (toimisto I): Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. [2] I/III. I./2. Er. Pion. K:n sotapäiväkirja 12.–24.12.1939. KA

367 Vuorenmaa 1978, 172–176.

368 SPK 1116, II/JR 16, 25.1.1940, jaksot 29–31, KA, DA; Vuorenmaa 1978, 175.

369 SPK 1116, II/JR 16, 25.1.1940, jaksot 30–31, KA, DA.

töstä oli suomalaisille sekä hyötyä että haittaa. Puna-armeijan huolto-ongelmat ja tottumattomuus Laatokan Karjalaisessa maastossa toimimiseen mahdollistivat jo läh-tökohtaisesti alivoimaisten suomalaisten vastahyökkäyksen menestyksen joulukuun 12. päivästä alkaen. Suomalaisten edettyä Aittojoelle alkoivat joukkojen kuluminen jatkuvissa etenemistaisteluissa sekä kasvaneiden huoltoreittien vaikutus tuntua myös Ryhmä Talvelan toiminnassa pysäyttäen lopulta suomalaisten etenemisen ennen ta-voitteena olleen Suojärven saavuttamista. Poltetun maan taktiikan käytölle otollisia kohteita ei näillä syrjäisillä korpiseuduilla ollut paljon, mutta vaatimattomienkin koh-teiden hävitysvaikutus oli suurempi, kun asutuskeskukset olivat harvassa ja kooltaan vaatimattomia. Tiehävitysten vaikutukset kasvoivat myös nopeasti, kun alueen tiestö oli vähäinen ilman hävitystoimintaakin.

Poltetun maan taktiikan soveltaminen oli Tolvajärvelläkin perusteltua sen suo-malaisten myöhemmälle hyökkäystoiminnalle aiheuttamista vaikeuksista huolimat-ta. Hävitykset lisäsivät Tolvajärveä kohti edenneiden neuvostojoukkojen huonosta varustuksesta ja talviolosuhteiden tuntemuksen puutteista aiheutuneita vaikeuksia.

Hävitystoiminta tuki sodan alkuvaiheen viivytystaisteluita siten, että tavoite viholli-sen pysäyttämisestä ja lyömisestä saavutettiin.