Väitöskirjatutkimuksessani tutkin talvisodan aikana tapahtunutta pääosin suomalais-joukkojen toteuttamaa itäisen rajaseudun hävittämistä. Rajoitan tutkimukseni aika-välin vuodesta 1919–maaliskuun 1940 loppuun. Ajanjakso alkaa hävityskoulutuksen kehittymisestä itsenäistyneessä Suomessa ja päättyy näiden periaatteiden soveltami-seen käytäntöön talvisodassa aikana. Osissa rajaseutua hävitystoimet jatkuivat koko sodan ajan, mutta paikoittain ne loppuivat jo huomattavasti aikaisemmin. Alueel-lisesti rajoitan tutkimukseni koskemaan Suomen ja silloisen Neuvostoliiton välistä Tarton vuoden 1920 rauhansopimuksen mukaista itärajaa ja sen läheisiä alueita, joille neuvostojoukot sodan aikana etenivät.
Selvitän ja analysoin, kuinka poltetun maan taktiikka kehittyi Suomessa käsittele-mänäni ajanjaksona. Teen tämän tutkimalla aluksi, miksi suomalaiset valmistautuivat poltetun maan taktiikan käyttöön maailmansotien välisellä aikakaudella. Tarkaste-luun sisältyy ajanjakson taktisen ajattelun, sotilasmaantieteellisen toimintaympäris-tön, puolustussuunnitelmien, sotilasvarustuksen ja -resurssien sekä hävitystoiminnan periaatteiden sisällyttäminen sotilaskoulutukseen.
Sotaa edeltäneen ajanjakson käsittelyn jälkeen siirryn tarkastelemaan, miksi ja miten poltetun maan taktiikkaa sovellettiin talvisodassa. Teen tämän tarkastelemalla
21 Ludendorff 1919, 99, 102; Sinka 1929, 33, 52, 54.
22 Geneven vuoden 1949-sopimuksen vuoden 1977 lisäpöytäkirjan sisältö, http://www.icrc.org/applic/ihl/
ihl.nsf/Article.xsp?action=openDocument&documentId=C5F28CACC22458EAC12563CD0051DD00, luettu 22.5.2014.
23 Lista Geneven vuoden 1949-sopimuksen vuoden 1977 lisäpöytäkirjan ratifioineista maista, http://www.
icrc.org/applic/ihl/ihl.nsf/States.xsp?xp_viewStates=XPages_NORMStatesParties&xp_treatySelected=470, luettu 22.5.2014.
hävitystöiden eri toteutusmuotoja sekä hävitettävien alueiden priorisointia tavoittee-nani peilata niitä suomalaisten puolustussuunnitelmiin ja tavoitteisiin. Tutkin, kuinka hävitystoiminta kehittyi sodan kestäessä ja miten se vaikutti sotatapahtumiin taktisel-la, operatiivisella ja strategisella tasolla.
Hävitystoimintaan käytetyn työn määrä suhteessa toiminnan tehokkuuteen on myös yksi keskeinen eri alueita erottava tekijä. Tutkimuksessani selvitän miten käy-tettävissä olevat resurssit vaikuttivat poltetun maan taktiikan soveltamisedellytyksiin.
Käytettävissä olevien joukkojen määrän ja varustuksen suhde toiminta-alueen olo-suhteisiin sekä vastustajan joukkojen vahvuuteen ja laatuun verrattuna on huomioon otettava tekijä poltetun maan taktiikan käytön tehoa arvioitaessa.
Tutkimukseni perustuu kvalitatiiviseen metodiin. Tarkastelen tapahtumia pää-lähteinäni toimivien joukko-osastojen asiakirjojen avulla. Aineiston tutkimukseni painottuu tapahtumakuvauksiin sekä eri organisaatioiden tehtävien toteutuksen analysointiin.
Lähtökohtana tutkimustyölleni on vuonna 2013 valmistunut pro gradu-tutkiel-mani ”Polttakaa ja hävittäkää kaik, niin ettei jää kivvee kive pääl!”: Poltetun maan taktiikan käyttö Laatokan Karjalassa talvisodan ensiviikkoina vuonna 1939. Tutkielmassani käsittelin poltetun maan taktiikan käyttöä Laatokan Karjalan alueella, joten väitöstutkimuk-seni tarkoitus on tältä perustalta laajentaa aiheen käsittelyä huomattavasti aiempaa syvällisemmäksi.
Tutkimukseni pyrkii luomaan kattavan kokonaiskuvan talvisodan aikaisen hävi-tystoiminnan tavoitteista ja niiden täyttymisestä. Se keskittyy hävitysten kohdentumi-seen, priorisointiin sekä toteuttamiseen. Tutkimukseni tarkoituksena ei ole kuvata yk-sityiskohtaisesti jokaista tuhottua siltarumpua tai maatilaa vaan esimerkkitapauksia käyttäen kertoa, kuinka hävitystoiminta eteni ja kehittyi eri puolilla rintamaa sodan aikana. Selostus hävitysten kohdentumisesta kertoo suomalaisten pyrkimyksestä vai-kuttaa neuvostojoukkojen toimintaan sekä näiden tavoitteiden toteutumisesta sodan aikana.
Väitöstutkimukseni rakenne ei ole tiukan kronologinen vaan se käsittelee hävi-tystoimintaa alueittain ja vaiheittain. Karjalan Kannaksen hävitys oli monivaiheinen ja erittäin laaja kokonaisuus, joten sitä käsitellään kahdessa osiossa teoksen hävi-tystoimintaa kuvaavan osan alussa ja lopussa. Muiden sotatoimialueiden hävityksiä käsittelen yksittäisinä kokonaisuuksina. Esimerkkitapauksina aion käsitellä suurten asutuskeskittymien ja teollisuuslaitosten hävityksiä eri puolilla rintamaa. Tällaisek-si nousevat muun muassa Laatokan Karjalassa Suvilahden taajaman hävittäminen 2.12.1939, Pitkärannan polttaminen 8.12.1939 ja useiden eri asutuskeskusten tuhoami-nen etenevien neuvostojoukkojen tieltä Karjalan Kannaksella sodan alusta loppuun ulottuvalla ajanjaksolla.24 Lisäksi taustoitan tutkimusaihetta johdannossa kuvaamalla poltetun maan taktiikan käyttöä maailmanhistoriassa ennen talvisodan alkua. Suo-malaisen pioneeri- ja talvitaistelukoulutuksen kehitys liittyy kiinteästi poltetun maan taktiikan soveltamiseen talvisodan aikana, joten se ansaitsee oman osionsa teoksessa.
Tutkimuskohteeni on mielenkiintoinen johtuen niiden tekijöiden moninaisuudes-ta, jotka vaikuttivat taisteluiden kehittymiseen ja poltetun maan taktiikan käyttöön eri toiminta-alueilla. Näistä merkittävimmiksi nousevat puna-armeijan suunnittelullisen, koulutuksellisen ja varustuksellisten tasojen heikkoudet, joita suomalaiset pyrkivät hyödyntämään voimasuhde-erojen tasoittamiseksi poltetun maan taktiikkaa
sovel-24 Koukkunen 2013, 36–37, 47–48.
tamalla. Heikkouksien hyödyntäminen tai hyödyntämättä jättäminen kertoo, kuinka hyvin suomalaiset olivat tietoisia puna-armeijan toimintakyvyn rajoitteista ja suoma-laisten sotaa edeltäneiden arvioiden paikkansa pitävyydestä.
Lähdeaineistostani löytyy runsaasti tietoa suomalaisten hävitystoiminnan koulu-tuksen, suunnittelun ja varustuksen kehityksestä sotaa edeltäviltä vuosilta sekä välit-tömästi sotaa edeltäneiden ylimääräisten kertausharjoitusten ajalta. Tietoja puna-ar-meijan tavoitteista, koulutuksesta sekä Suomen olosuhteiden tuntemuksesta on myös tarjolla paljon. Lähdeaineiston sotaa edeltävän ajan sota- ja hävityssuunnitelmista saatavaa tietoa on mahdollista hyödyntää käsityksen luomiseksi siitä, kuinka polte-tun maan taktiikan soveltamisen oletettiin sodan alkaessa kehittyvän. Sotatoimien alkamista edeltäneen sotilasajattelun tuntemus on tärkeää konfliktin perusteiden ymmärtämisessä. Sotilaallisen konfliktin kulku ei kuitenkaan koskaan täysin nou-data alkuperäisiä suunnitelmia ja ennakkoarvioita, joten suunnittelun soveltuminen käytäntöön sekä sodanjohdon mukautumiskyky tilannekehitykseen nousee tapahtu-matutkimuksessa keskeisimmäksi mielenkiinnon kohteeksi. Omassa tutkimuksessani huomio keskittyy poltetun maan taktiikan soveltamiseen erilaisissa ja ennakkosuun-nitelmiin verrattuna mahdollisesti muuttuneissa olosuhteissa.
Poltetun maan taktiikka oli talvisodassa vain yksi osa suomalaisten taistelutoimin-nan tukemista. Hävitystoimintaistelutoimin-nan tulosten kvantifiointi on lähes mahdotonta johtuen siitä, että suomalaisten ja puna-armeijan joukkojen toimintaan vaikuttaneiden teki-jöiden kokonaismäärää on käytännössä mahdotonta tunnistaa. Hävitystapahtumien määrä sodan aikana oli lisäksi niin suuri ja osin heikosti dokumentoitu, että kaikkien niiden analysointi on lähes mahdotonta. Yleisellä tasolla on kuitenkin mahdollista esittää havaintoja ja päätelmiä hävitysten vaikutuksesta strategisen, operatiivisen ja taktisen tason toiminnalle. Laadullisen tutkimuksen periaatteiden mukainen tarkasti määritelty tutkimusyksiköiden joukko tai tilastollinen argumentointitapa eivät ole tarpeellisia, vaan vastaus tutkimuskysymykseen on muodostettavissa toisin keinoin.25
Analysoitaessa historiallista asiakirja- ja muistitietoaineistoa on lähdekritiikki aina erittäin tärkeää. Sodan aikana laadituissa asiakirjoissa ja muistitietoaineistossa tämä pitää erityisen hyvin paikkansa. Sotatoimien aikana tiedonkulku on katkonaista ja tilannekuva usein sekava. Joukkojen ylin johto voi saada paikkaansa pitämätöntä tai vanhentunutta tilannetietoa, joka vääristää myöhempiä tulkintoja tapahtumista. Tais-teluihin osallistuneidenkin havainnot voivat olla hyvin kapea-alaisia tai puutteellisia, sillä yksilön mahdollisuudet havainnoida taistelun kulkua kokonaisuutena ovat usein rajoitetut, joten tiedot on varmistettava useista lähteistä. Esimerkiksi tietyn sillan hä-vityskäskyn toteuttaminen on varmistettava sekä käskyn antaneen johtoportaan että sen suorittaneen joukon asiakirjoista. Lisävarmistusta tapahtumalle on mahdollista löytää muun muassa muiden samalla alueella toimineiden joukkojen asiakirjoista.
Pyrin havainnollistamaan tutkimustuloksiani karttojen avulla. Olen laatinut talvi-sodan aikaista hävitys- ja taistelutoimintaa kuvaavia karttoja tutkimuksessani käsitte-lemistäni operaatioalueista. Kartat mahdollistavat nopean kokonaiskuvan saamisen usein hyvin laajojen alueiden tapahtumista sekä kronologiasta. Karttojen avulla on mahdollista tehdä johtopäätöksiä hävitystoiminnan keskittymisestä ja tarkoitukses-ta eri puolilla rintarkoitukses-tamaa. Joissain tarkoitukses-tapauksissa olen laatinut karttoja myös joukkojen toiminnan suuntautumisesta havainnollistaakseni, millaisia reittejä suomalaiset ja puna-armeijan joukot käyttivät Suomen talviolosuhteissa sotatoimia edistääkseen.
25 Alasuutari 2011, 22.
Joukkojen liikkeet kertovat muun muassa suomalaisten ja neuvostojoukkojen erilai-sesta liikkumiskyvystä, taktiikasta sekä suomalaisten harjoittaman hävitystoiminnan tehokkuudesta. Toimien perusteella on pääteltävissä onnistuivatko suomalaiset enna-koimaan puna-armeijan suunnitelmia ja vaikuttamaan niihin poltetun maan taktiikan keinoin.
Kartat havainnollistavat suomalaisten pyrkimyksiä neuvostojoukkojen etenemi-sen rajoittamiseksi. Poltetun maan taktiikan käyttö yhdistettynä maastollisiin teki-jöihin eri alueilla on helposti hahmotettavissa niiden avulla. Tutkimukseni karttojen perustana olen käyttänyt pääosin 1930-luvulla laadittuja karttoja, jotta tutkimukseni karttaesitykset vastaisivat mahdollisimman hyvin talvisodan aikaista todellisuutta maastossa. Erityisesti teitä rakennettiin monin paikoin itsenäisyyden alkuvuosikym-meninä runsaasti lisää, joten huomattavasti ennen talvisodan alkamista laadittuihin karttoihin merkitty tiestö ei välttämättä enää vuonna 1939 vastannut todellisuutta.
Suurena apuna tässä työssä ovat Maanmittauslaitoksen internetiin digitalisoimat Laa-tokan Karjalan ja Karjalan Kannaksen Neuvostoliitolle luovutettujen alueiden kartat.
Pohjoisten alueiden karttojen etsiminen oli haastavampaa, mutta niitäkin onnistuin löytämään riittävän määrän arkistoaineistosta sekä digitalisoitujen sotapäiväkirjojen liitteistä.
Asutuksen ja liikenneyhteyksien alueellinen keskittyminen sotatoimien kohteik-si joutuneilla Suomen itäikohteik-sillä raja-alueilla on ykkohteik-si poltetun maan taktiikan kannal-ta keskeinen tekijä, joka on mahdolliskannal-ta havainnolliskannal-taa parhaiten karttojen avulla.
Asutustiheyden ja liikenneyhteyksien merkitys poltetun maan taktiikan käytölle on mielenkiintoinen kysymys, johon on mahdollista vastata tutkimalla hävitysten alu-eellista sijoittumista ja havainnollistamalla tutkimustuloksia kartoin. Tarkastelemalla hävitystapahtumien alueellista sijoittumista on mahdollista havaita millaisille alueille hävitykset keskittyivät ja tehdä tämän pohjalta johtopäätöksiä poltetun maan taktii-kan kohdistamisen perusteista.
Teokseni koostuu johdannosta, yhdestä suomalaisen pioneeri- ja talvitaistelukou-lutuksen historiaa käsittelevästä pääluvusta, yhdestätoista talvisodan aikaista hä-vitystoimintaa kuvaavasta pääluvusta sekä loppupäätelmät sisältävästä viimeises-tä pääluvusta. Yhdessä luvut muodostavat kokonaisuuden, joka kuvaa talvisodan aikaisen poltetun maan taktiikan soveltamista ja kehitystä sodan eri vaiheissa. Ne vastaavat kysymyksiin poltetun maan taktiikan soveltamisen tavoitteista, onnistumi-sista ja epäonnistumionnistumi-sista sekä siihen, kuinka suomalaisjoukot kehittivät sodan aikana osaamistaan hävitysten toteuttamisessa.
Ensimmäinen pääluku käsittelee suomalaista pioneeritoimintaa ja talvitaistelu-koulutuksen kehitystä ennen talvisotaa. Luvussa lähdetään liikkeelle Ruotsin vallan aikaisista pioneerijoukoista ja päädytään kuvaamaan aselajin kehitystä itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä. Osiossa kuvataan, kuinka pioneeriaselaji ja erityises-ti hävityskoulutus sekä -suunnitelmat kehittyivät ennen talvisodan alkua. Luvusta käyvät ilmi suomalaiset olosuhteet, jotka ovat ohjanneet pioneeritoiminnan kehitystä talvisotaa edeltäneinä aikakausina. Lopuksi käsittelen itsenäisyyden alkuvuosikym-meninä kehitettyä suomalaista talvitaistelukoulutusta, jonka merkitys kasvoi talviso-dan olosuhteissa suureksi.
Hävitystoiminnan käsittelyn aloitan Karjalan Kannaksen hävitysvalmisteluista ja hävitystoiminnan toteuttamisesta alueella. Kannas oli talvisodan pääsotanäyttämö, joten poltetun maan taktiikan soveltamisen käsittelyn aloittaminen tuon alueen tapah-tumista on perusteltua. Pääsotanäyttämön tapahtumia on tämän jälkeen mahdollista verrata siihen, kuinka tapahtumat kehittyivät muilla sotatoimialueilla. Ensimmäisessä
Karjalan Kannaksen hävitystoimintaa käsittelevässä osiossa kuvaan poltetun maan taktiikan soveltamista sodan alkuvaiheen viivytystaisteluiden aikana.
Seuraavina käsiteltävinä alueina otan esille sotaa edeltäneissä suunnitelmissa toi-seksi tärkeimmäksi nähdyn suunnan, joka käsitti Laatokan Karjalan ja Pohjois-Kar-jalan itäiset raja-alueet. Kahden pääluvun aikana käsittelen näillä alueilla tehdyt hävitysvalmistelut sekä niiden toteutuksen. Tuon tutkimuksessani esille tämän niin sanotun Karjalan operaatioalueen26 erityispiirteet sekä useita esimerkkejä alueen suu-rimpien asutuskeskusten hävittämisestä.
Pohjois-Suomen operaatioalue oli talvisodan aikana maantieteellisesti erittäin laaja kokonaisuus, jonka sotatoimialueeksi joutuneilla itärajan lähialueilla käytiin monia tärkeitä taisteluita ja harjoitettiin verrattain laajaa hävitystoimintaa. Seuraa-van kahden pääluvun aikana keskityn näihin tapahtumiin. Suomalaiset olivat sotaa edeltäneissä suunnitelmissaan ottaneet huomioon alueen erityispiirteet, joiden avulla alueelle etenevät puna-armeijan joukot oli mahdollista lyödä vaikka voimasuhteet olisivatkin suomalaisille epäedulliset. Hävitystoiminnalla oli tavoitteen saavuttami-sessa tärkeä rooli.
Käsiteltyäni Pohjois-Suomen tapahtumat siirryn kertomaan sodan loppuaikojen vetäytymis- ja viivytystaisteluiden aikaisista hävityksistä ja niiden suunnittelusta Kar-jalan Kannaksella. Hävitystoiminta tällä ajanjaksolla eri puolilla Kannasta on laaja kokonaisuus, joka kertoo suomalaisten ajoittain epätoivoisestakin pyrkimyksestä vii-vyttää puna-armeijan etenemistä kohti Suomen sydänalueita keinolla millä hyvänsä, jotta poliitikot saisivat tarpeeksi aikaa neuvotteluratkaisun aikaan saamiseksi ennen puolustuksen luhistumista. Laajat aluehävitykset olivat yksi keino vihollisen etenemi-sen hidastamiseksi ja huollon sekä majoittumietenemi-sen vaikeuttamiseksi. Laajimpana esi-merkkinä otan esille suomalaisten Viipurin alueen hävitykset sodan loppuvaiheessa.
Lopuksi esitän yhteenvedon tutkimusprojektini aikana tekemistäni havainnoista ja johtopäätöksistä. Kerron, kuinka hyvin suomalaisten sotaa edeltäneet arviot hävitys-toiminnan merkityksestä pitivät paikkansa ja kuinka hävitystoimintaan ennen sodan alkua valmistauduttiin. Tuon esiin, kuinka poltetun maan taktiikkaa talvisodassa eri alueilla sovellettiin, miten toiminta kehittyi ja millaiset vaikutukset sillä oli puna-ar-meijan tavoitteiden saavuttamiselle sekä suomalaisjoukkojen toiminnalle. Vertailen eri alueiden hävitystoimintaa keskenään ja selvitän, kuinka tehokkaasti suomalaiset onnistuivat tuhoamistehtävien priorisoinnissa käytettävissä olleet resurssit sekä työ-voima huomioon ottaen.