KARJALAN LIIKENNEYHTEYKSIEN HÄVITYSVALMISTELUT
8 TAISTELU- JA HÄVITYSTOIMINTA POHJOIS-SUOMESSAPOHJOIS-SUOMESSA
8.2 SUOMUSSALMEN KIRKONKYLÄN POLTTAMINEN
Puolustusasemien murruttua Suomussalmen kirkonkylän pohjoispuolella oli vain ajan kysymys milloin neuvostojoukot valtaisivat taajama-alueen. Kirkonkylän valtaus olisi neuvostojoukoille suuri voitto, sillä ne saisivat haltuunsa sekä tärkeän liiken-teen solmukohdan, jonka kautta suunnata hyökkäysosastojaan useisiin eri suuntiin että merkittävän majoitus- ja huoltoalueen. Suomalaiset tahtoivat estää tämän kaikin mahdollisin keinoin.
Kirkonkylää oli evakuoitu ennakoivasti jo ennen tilanteen muuttumista kriittiseksi.
Taajaman lopullinen evakuointi suoritettiin kuitenkin vasta 7.12. aikana, jolloin neu-vostojoukkojen hyökkäysuhka alueelle oli jo todellinen. Kuljetuskaluston vähäisyys vaikeutti ja hidasti työtä, eikä sitä saatukaan loppuun suoritetuksi ennen kylän polt-tamista. Kylästä evakkoon lähteneet siviilit saivat yleensä mukaansa vain sen, minkä jaksoivat mukanaan kantaa.559
Aamuyöllä 7.12. siirtyi Kuusamon maantien varrelle Kylänmäen tienhaaraa puo-lustamaan 1./Er. P 15 estämään neuvostojoukkoja marssimasta ilman vastusta suoraan kirkonkylään. Huolimatta siitä, että komppania törmäsi neuvostojoukkoihin lähes heti tienhaaraan saavuttuaan onnistui se pitämään asemansa iltapäivään saakka, jolloin vihollisen ylivoima kasvoi liian suureksi ja komppania irtautui kohti Hulkonniemeä.
Neuvostojoukot käyttivät läpimurtohyökkäyksessään tällä suunnalla ensimmäistä kertaa hyökkäysvaunuja, joita vastaan puolustajilla ei juuri ollut torjuntakeinoja.560
Suomussalmen kirkonkylän polttaminen oli annettu näyttelijänä tunnetun vän-rikki Eino Kaipaisen johtaman Liikkuvan Sotapoliisiosaston tehtäväksi. Lisävoimaksi vänrikki Kaipaiselle oli alistettu paikallisen sotapoliisin joukkoja. Sotapoliisit olivat ainoat irrotettavissa olevat joukot, sillä taistelut kirkonkylän ympäristössä olivat par-haillaan käynnissä hävitystyön alkaessa. Pääosa suomalaisjoukoista oli parpar-haillaan jo vetäytymässä uusiin puolustusasemiin Niskanselän etelärannalle. Oli vain ajan kysymys, milloin neuvostojoukot onnistuisivat työntämään viimeiset suomalaiset viivytysosastot asemistaan ja murtautumaan kirkonkylän alueelle.561
Pohjois-Suomen Ryhmän komentaja kenraalimajuri Tuompo oli vielä illalla
halu-558 Usva 1978b, 255, 257.
559 Karhunen 1973, 100; Siilasvuo 1940, 33–34.
560 Usva 1978b, 258.
561Perus-3167/1. V AKE. 1939–1940. [1] III/V. Kertomus Suomussalmen lohkolla suoritetuista sotatoimista ennen 9. D:n saapumista ajalta 30.11–8.12.40, KA; Karhunen 1973, 99; Usva 1978a, 258.
ton käskemään joukkojaan aloittamaan Suomussalmen kirkonkylän polttamisen. Hän otti tuolloin puhelinyhteyden Suomussalmea puolustaneen Osasto Karin komenta-jaan majuri Kariin yrittäen vielä saada tämän harkitsemaan taajaman säästämistä.
Tuompo toivoi kirkonkylän takaisinvaltauksen olevan mahdollista, jolloin sen poltta-minen ei olisi tarpeellista. Tuompon puhelu tuli kuitenkin liian myöhään, sillä majuri Kari ilmoitti sotilaspoliisien aloittaneen jo kylän tuleen sytyttämisen.562
Poltto-osasto sai ensin kirkonkylän polttamisen aloittamisajankohdaksi kello 22, mutta tätä käskyä ei voitu noudattaa. Viivytysosastojen saaman käskyn mukaan niillä oli oikeus irtaantua kirkonkylää hävitystä suojanneista viivytysasemistaan jo ennen tätä ajankohtaa, joten hävitystoiminnan aloittamista oli aikaistettava. Uudeksi aloit-tamisajankohdaksi annettiin kello 19, joka antoi hävitysosastolle tarpeeksi aikaa teh-tävänsä suorittamiseen viivytysjoukkojen suojaamana.563
Ensimmäiset tulipalot kirkonkylän alueella syttyivät jo kello 18.30 aikoihin, jon-ka jälkeen rakennuksia syttyi tuleen kiihtyvään tahtiin. Puoli tuntia liian aijon-kainen rakennusten sytytysten aloittaminen johtui väärinkäsityksestä. Kylässä sijainneen puhelinkeskuksen miehistö sytytti keskusrakennuksen tuleen keskuksen tyhjentä-misen jälkeen. Keskuksen miehistö ei kuulunut varsinaiseen hävitysosastoon, mutta hävityksistä vastanneet sotilaspoliisiosastot olettivat tulipalon johtuneen hävitysteh-tävän täysimittaisesta käynnistymisestä, jolloin myös ne ryhtyivät suorittamaan omia hävitystehtäviään.564
Kirkonkylän polttamisen alkaessa oli kylän evakuointi yhä kesken. Kylän asukkaat olivat lähteneet pois taisteluiden tieltä ajoissa, mutta talot olivat jääneet täyteen kai-kenlaista materiaalia. Kaupat olivat edelleen täynnä hyödykkeitä, joita sekä sotilaat että siviilit olisivat kipeästi tarvinneet. Yksityiskoteihin jäi yleensä koko kalusto sekä runsaasti elintarvikkeita. Sotapoliisien kanssa polttotehtävässä toiminut Suomus-salmen nimismies Eino Väisä sytytti tuleen oman talonsa kaikkine irtaimistoineen.
Hävitysryhmien suojana kulkenut Eino Karhu kuvasi tilannetta kirkonkylässä juuri ennen hävitysten alkamista Kansa Taisteli-lehdessä 11/1965:
” Kiertelimme täpötäysissä myymälähuoneistoissa. Kurkistelimme toisissa konttorihuoneisiinkin. Muutamat kauppiaat olivat lähteneet niin kiireesti, ettei konttoreissa olevia kassalippaitakaan niissä olevine kovine rahoineen ollut ehditty ottaa mukaan. Muutamat kauppiaat, jotka olivat jääneet viimeiseen saakka seuraamaan liikkeittensä ja varastojensa kohtaloa, kehoittivat valitsemaan hyllyiltä mitä vain mieli teki ja mitä heillä oli tarjottavana. Kun jokaisella oli kuitenkin pakkauksensa ja aseensa sekä aseenlaadusta riippuen enemmän tai vähemmän patruunoita kannettavanaan, ei tehnyt juuri mieli lisätä kantamustaan. Nyt oli käynnissä sellainen alennusmyynti, että mikään ei maksanut mitään. Vain tupakkaa koetin pakata minäkin kaikki taskut ja kaasunaamarilaukun täyteen. Sitä riittikin sitten muistaakseni seuraavaan vuoteen saakka.”565
Hävitysosastot toimivat kirkonkylässä tehokkaasti. Rakennukset syttyivät tuleen suunnitelmien mukaisesti yksi toisensa jälkeen. Kasvava tulimeri alkoi valaista
pi-562 Tuompo 1967, 184.
563 Karhunen 1970, 42; Karhunen 1973, 100–101.
564 SPK 2443, Os. Kari, 7.12.1939, jakso 3, KA, DA; Karhunen 1970, 43; Karhunen 1973, 101.
565 Hiiri, Kansa Taisteli 11/1965, 332; Karhunen 1973, 100.
meää talvi-iltaa. Tulipalojen valo auttoi uusia puolustusasemia Niskaselän takana valmistelevia suomalaisjoukkoja työssään. Aivan kaikkia rakennuksia suomalaiset eivät kuitenkaan tuhonneet. Poltto-osastoon kuulunut Samuli Muilu muisteli hävi-tyskäskyn saapumista Kansa Taisteli lehdessä 4/1969 seuraavasti:
”Joulukuun seitsemännen päivän aamuna saimme määräyksen pakata tavaramme, lähtö voi tulla piankin. Aamupäivällä saapui Suomussalmelle osasto liikkuvasta sotapoliisista vänrikki Eino Kaipaisen johdolla, hänethän parhaiten tunnemme valkokankaalta.
Joukkueemme alistettiin hänen komentoonsa. Näin muodostettu osasto sai tehtäväkseen tuhota Suomussalmen kirkonkylän. Tuhoaminen olisi suoritettava polttamalla, tuhoamishetki olisi klo 19. Osastomme jaettiin 2–3 henkisiin ryhmiin, jokaiselle nimettiin rakennukset, jotka sen oli tuhottava. Minä sain tehtäväkseni kahden toverini kanssa sytyttää kirkon lähellä olevat rakennukset tuleen. Kysyimme mitä kirkolle oli tehtävä. Kirkon polttajilla on näet aina ollut huono maine, mutta ennen kaikkea meillä oli niin suuri kunnioitus Herran huonetta kohtaan, että tuntui kauhealta, jos sekin piti polttaa. Helpotuksesta huokaisimme, kun vastattiin, että sitä ei polteta…”566
Suomussalmen kirkon mahdollisista ansoituksista ei löydy lähdeaineistosta tietoa, joten on mahdollista, että se on tarkoitettu säästettäväksi hävityksiltä täysin. On myös mahdollista, että hävitystöiden suunnittelijat ovat olettaneet kirkon tuhoutuvan, kun sen ympärillä palavat talot sytyttävät sen tuleen, jolloin hävitysryhmien miesten ei tarvitsisi sytyttää rakennusta ja tuntea teostaan huonoa omaa tuntoa. Rakennus sääs-tyi tulipaloilta, sillä muutamaa päivää myöhemmin lähetetty suomalainen tiedus-telupartio havaitsi matkallaan, että kirkko oli edelleen ehjä, vaikka sitä ympäröivä kirkonkylä oli palanut.567
Kylän hävitykselle alun perin annettu kello 22 aikamääre olisi ollut aivan liian myöhäinen. Neuvostojoukot lähestyivät iltapäivällä jo kirkonkylän laitaa. Hävitys-osastot alkoivat toimia aivan viime hetkillä. Samuli Muilu jatkaa kertomustaan ku-vaamalla, kuinka kiireisesti hävitystoiminta oli toteutettava:
” …Lähdimme iltahämärissä, jo puoli kuuden aikana hiihtelemään kirkon luokse.
Hiihdimme siellä rantaan nähdäksemme, onko vihollinen huomannut täältä kautta reitin selväksi. Olihan se. Kaukaa jäältä kuului jo puheen sorinaa ja näkyi valoja.
He lähestyivät nähtävästi erittäin varovasti, odottivat kai vastarintaa. Samassa huomasimme, että kylästä alkoivat kohota ensimmäiset lieskat taivaalle. Enempää aprikoimatta kiiruhdimme mekin töihimme. Oli onni, että olimme päivällä tehtävämme niin huolella valmistelleet. Roiskautimme paloöljyä sytykkeisiin ja nakkasimme siihen palavan tulitikun. Hetkessä lieskat löivät ulos rikotuista ikkunoista ja avoimista ovista.
Lopuksi vielä sytytimme navettaladoissa heinät tuleen. Pidimme koko ajan vihollista silmällä, että eivät olisi päässeet yllättämään. Kun tulet alkoivat voimistua, odotimme hetken sukset valmiina jaloissamme, ehtivätkö viholliset sammuttamaan tulia.
Olisimme tarvittaessa muutamilla laukauksilla voineet muutaman minuutin heidän tuloaan viivyttää, olihan meillä aseet, venäläiset sotasaaliskiväärit. Onneksemme tulijat vitkastelivat niin kauan, ettei tulipaloja olisi voitu enää sammuttaa. Lähdimme
566 Muilu, Kansa Taisteli 4/1969, 104.
567 Perus-1782/1. KT-Pr. E/IV P, 1939–1940 [3]. Kertomus vänrikki Kemppaisen partion toiminnasta 10.12.39, KA.
kiireesti liekehtivää kirkonkylää kohti. Etumaiset viholliset olivat ehtineet jo rantaan ja nähneet meidät tulipalojen valossa. He avasivat kiivaan tulen peräämme. Onneksi matka oli pitkä, mutta ilkeän läheltä kuulat vingahtelivat, ensimmäinen kosketus luotien lauluun… ”568
Tulipalojen valo auttoi suomalaisten lisäksi myös neuvostosotilaiden toimintaa. Pu-na-armeijan joukot yrittivät tulipalojen loimussa hyökätä Haukiperän ylitse jäätä pitkin länttä kohti, mutta suomalaiset torjuivat yrityksen. Epäilemättä koko yön jat-kunut tulipalo tarjosi kirkonkylän läheisyyteen päässeille neuvostojoukoille kaivatun mahdollisuuden lämmitellä edes yhden yön verran. Niiden kirkonkylän valtauksesta saama muu hyöty jäi kyseenalaiseksi.569
Vaikka puna-armeija ei pystynytkään majoittamaan joukkojaan Suomussalmen kirkonkylään, ei alueen valtaus ollut niille merkityksetön. Kirkonkylä oli yksi tärkeim-mistä Suomussalmen pitäjän liikenteen solmukohdista. Kylän vallattuaan 163.D:n eri reittejä edenneet osat pääsivät yhtymään, mikä paransi divisioonan operaatiomah-dollisuuksia. Se oli saavuttanut ensimmäisen tavoitteensa. Sen valtaamalta alueelta haarautui maanteitä useisiin suuntiin mahdollistaen neuvostojoukkojen etenemisen leviämisen aiempaa laajemmalle. Divisioonan saamaan hyökkäyksen jatkamista kos-kevan käskyn mukaan sen seuraavana tavoitteena oli linjan Peranka–Niva–Leväkos-ki–Kyrö–Hyrynsalmi saavuttaminen, puolustavien suomalaisjoukkojen tuhoaminen sekä Puolangan valtaaminen. Tehtävä oli suoritettava 11.12.1939 mennessä.570
Suomussalmen kirkonkylän polttaminen oli vallitsevassa tilanteessa ainoa järkevä vaihtoehto poltetun maan taktiikan soveltamisen näkökulmasta. Suomalaiset eivät voineet luovuttaa neuvostojoukoille tärkeässä liikenteen solmukohdassa sijainnut-ta sijainnut-taajamaa ehjänä, vaikka P-SR:n komensijainnut-taja Tuompo tätä vaihtoehtoa viimeiseen asti kannattikin. Neuvostojoukkojen etenemisen jatkuminen vaikutti todennäköisel-tä ja suomalaisten vastahyökkäysmahdollisuudet erittodennäköisel-täin epävarmoilta. Kirkonkylän alueen pysyminen neuvostojoukkojen hallussa todennäköisesti pitkän aikaa tarkoitti sitä, että kylää ei olisi ollut järkevää säästää. Tämän ennakkoarvion osoittautuminen vääräksi hankaloitti myöhemmin huomattavasti suomalaisten toimintaa, mutta sitä ennen suurimmat ongelmat kohtasivat vihollista.