Jumala siunasi Weberin mukaan talousliberalismiin vivahtavan voitontavoittelun ja menestymisen. Jumala antoi rauhoittavalla tavalla ”luvan” hankkia tavaraa ja pääomaa. Menestyminen maan päällä merkitsi kyvykkyyttä, kertoi oikeasta asen-teesta. Orastavassa kapitalismissa pääteltiin, että ”tämän maailman tavaroiden epätasainen jakautuminen oli erityisesti Jumalan kaitselmuksesta johtuvaa”.501 Jumala siunasi sen, että joku pysyi köyhänä ja joku kykeni keräämään rikkauksia.
Kun kapitalistinen eetos tästä kehittyi, Jumala vetäytyi liikemieskulttuurin maail-mankuvan rakentajana kokonaan taka-alalle.
499. emt., 150.
500. Intro 1/1972.
501. Weber 1990 (1904), 131.
Weber arvelee, että kauppapoliittiset ja sosiaalipoliittiset edut määritti-vät niin sanotun modernin maailmankatsomuksen.502 Tässä mielessä kult-tuuri olisi taloudellisesti määrittynyt, eikä talous kultkult-tuurisesti muovautunut.
Kauppaedut olisivatkin muokanneet ihmisten ratkaisuja eikä päinvastoin.503 Stuart Hall on huomauttanut, että ”aineelliset intressit ovat osallisina ideoiden muovautumisessa”.504 Sen mukaan yhteiskunnallinen asema vaikuttaa ajatte-lun suuntautumiseen, ideologiaan. Menestynyt liikemies ajattelisi luonnostaan kapitalistisesti, koska siitä on hänelle hyötyä ja sen ansiosta hän menestyy. Yksi-oikoista tämä ajattelun suuntautuminen ei suinkaan ole. Oletan Remun näke-mysten muotoutuneen lapsuuden kokemusten, oman menestyksen ja työn kautta.
Weber on sanonut saman asian näin: ellei kapitalistisen menestyksen ehtoihin sopeudu, joutuu häviöön ”tai ei ainakaan nouse korkealle”.505 Remun ajattelu on muotoutunut oman onnensa takoneen ihmisen asemasta sellaiseksi, että siinä korostuu vastuu ennen kaikkea itsestä. Remun mielestä on väärin, jos joku on nuija, että sitä säälitään. ”Niin ei saa tehdä missään tapauksessa. Se on ihmisen aliarvioimista semmonen.”506 Remun lausumassa on vahva talousliberalismin sävy. Talousliberalismi puolustaa yksityisomistusta ja sopimusvapautta eikä pidä valtion puuttumista yhteiskunnan toimintaan parhaana mahdollisena tapana.
Talousliberalistisen näkemyksen mukaan vapaat markkinat vievät edulliseen lop-putulokseen, koska markkinoiden luoma järjestys koituu koko yhteisön hyväksi.
Byrokratiaa tai yhteiskunnan luomaa hallintoa siihen ei suuressa määrin tarvita.
Remu kertoo sattumuksesta 1970-luvun alkupuolelta (ilmeisesti loppukesästä 1973), jolloin hän joutui määrittelemään suhteensa kaikki asiat ”lössäyttävään”
kaupungin byrokratiaan.
”Yksi kimma, yksi ihan huuhaa-tsusu, soitti mulle. Se oli ollut duunissa jossain määrätyssä kerhossa [kaupungin nuorisotoimi], kerhoemäntänä, ja ihmiset oli digannu sitä ihan mielettömästi. Se oli alkanut ottaa sitten ski-dien ongelmista murheita. Jos jollain oli ongelmia, se teki kaikkensa aut-taakseen sitä. Ja se meni siihen, että muut nuoriso-ohjaajat puhalsi sen ulos – koska se oli niin helvetin hyvä ja skidit diggas sitä. Nasta kimma.”507 Remun mainitsema nainen oli soittanut Remulle ja kertonut haluavansa järjes-tää rock-konsertin. Puhelun aikana selvisi, että ilman Remua tapahtuma saattaisi kaatua byrokratiaan: ”Jos mä lähden niitä pyytää mukaan, niin tää juttu menee vaan kokouksesta kokoukseen, ja ne lopulta hylkää sen. Jos mä saan sut mukaan,
502. emt., 52.
503. Immonen 2001, 11 ja 21.
504. Hall 1992, 336.
505. Weber 1990 (1904), 52.
506. Salo, von Bagh, Saksala 1984, 141.
507. emt., 123.
ja sä voisit lainaa teiän kalustoa, niin silloin tulee kaikki muutkin, ja herroilla riit-tää päänvaivaa.”508 Remu lupasi Hurriganesin tulevan mukaan. Nainen oli ihme-tellyt, että toimiiko tämä näin vain. Totta kai, Remu kertoo vastanneensa.
”Sitten me tultiin siihen Haagan kentälle, ihan ravintolakoulua vastapäätä:
helvetin upee päivä, aurinko paistaa, paljon ryhmää – niinku pitääkin. Se oli niin happy se tsutsu. Lehdistöä tuli siihen kimppuun: Mikä tää juttu on?
Ketä nää bailut järkkää?
Toi kimma tuolla, mä sanoin, Haagan räkälän entinen mannekiini. Se rupes yksityisyrittäjäksi kun stadilla kaikki asiat lössähtää tohon byrokratiaan.”509 Tässä kertomuksessa tulevat esiin Remun näkemykset holhoavasta virkamiesko-neistosta. Samalla kerronnassa paljastuu idea yksilönvapaudesta ja omatoimisuu-desta keskeisenä arvona, mikseivät myös empatia ja sosiaalinen vastuu. Kaiken pahan takana on hitaasti jauhava byrokratia, joka rajoittaa ihmisten toimintaa eikä tuota haluttua tulosta.
”Yleensä se on niin kaikissa virastoissa, että ne joista pitäis olla apua, keksii vaan kieltoja tai tekee yksinkertasista asioista turhan vaikeita.”510
Siksi on parempi toimia itsenäisesti ja jättää byrokratia omaan arvoonsa. Kerto-muksessa korostuu ryhtyminen yksityisyrittäjäksi, koska se on ainoa oikea ratkaisu.
Läpipääsemättömään byrokratiaan ja toisten työn hallinnolliseen vaikeuttamiseen liittyen Remu on kuvaillut, mitä tapahtuisi, jos hän olisi työssä virastossa. Seuraa-vassa kuvitteellisessa kertomuksessa on havaittavissa jopa uusliberalistisen ajatte-lun ydintä, valtionyritysten yksityistämiseen vivahtavia painotuksia.
”Jos mä menisin virastoon tai johonki duuniin, ne antais mulle lopputilit sataprosenttisesti, ja nopeesti. Mä sanoisin että tän koko firman systeemi pitää muuttaa täydellisesti, että ensinnäkin toi saa painua veke heti, ja noin ja noin ja noin ja noin, koska tää on firma ja täällä täytyy tehdä kaikki silleen että me mennään eteenpäin, ja jos te tarvitte rahaa niin sitä pitää alkaa teke-mään sillä tavalla että sitä kanssa tulee kunnolla. Eikä aleta funtsaan mitään että on huono aika ja huono kausi, kun semmosia ei oo ollenkaan. Ihmiset-hän ne tekee kaikki lamat ja kaikki saatanan tällaset. Kun tulee mukamas huono aika, pitää panna vaan sarvia terävämmäks.”511
508. emt., 123.
509. emt., 123.
510. emt., 123.
511. emt., 164.
Remu on ollut näkemyksineen etuajassa, sillä Harri Holkerin hallitus alkoi liikelaitostaa valtion hallintoa kaudella 1987–91. Suuri valtion toimielinten yksityistäjä Britanniassa, Margaret Thatcher, oli vasta pääsemässä vauhtiin yksi-tyistämisessä vuonna 1984. Uusliberalistisessa katsannossa esimerkiksi työttö-myyttä tai köyhyyttä voidaan pitää ihmisen omana saamattomuutena. Remulla on sama näkemys, kun hän kertoo omatoimisuutta korostavan tulkinnan omasta elämästään. Siinä on havaittavissa nostalgista näkemystä, että ennen ihmiset olivat omatoimisempia, vastuullisempia, eivätkä he tarvinneet sosiaalitukia tai hyvinvointiyhteiskuntaa turvaverkoikseen. Nykypäivän ihmisestä hyysääminen on tehnyt saamattoman ja velton.
”Nykypäivän ihminen – kun tulee oikee semmonen suurlakko tai hätä – se kuolee nälkään. Se ei uskalla edes varastaa jos sillä on nälkä, kun semmosta ei saa tehdä. Minähän kun mä nään lampaat ja lehmät kedolla niin mä hyp-pään sinne ja otan letkun poskeen ja – SLURP – imen siitä. Jumalauta, sen jälkeen tossu notkuu.”512
Remu mainitsee saamattomia nykyihmisiä moittiessaan sanan suurlakko. Se tuo muistumia hänen lapsuudestaan, jolloin poika oli auttanut äitiään vaikealla het-kellä. Lausunnosta havaitsee, että Remun mukaan ihminen on vastuussa itselleen ja lähipiirilleen. Weber maalaa protestanttisen etiikan värittämän kuvan ihmi-sestä, joka on määrätty kulkemaan tiensä yksin.513 Kukaan ei voi häntä auttaa.
Autuus on hankittava itse kalvinistiseen tyyliin.514 Saman tapainen lähestyminen on löydettävissä Remulta, joka seuraavassa linjaa runomuotoisesti tulonsiirtoja ja holhoamista kavahtavaa asennettaan:
”Jos sä autat kaikkia, sä oot hullu.
Jos sä autat jotain, sä saat auttaa aina.
Jos sä annat jotain, sä saan antaa aina.
Jolei sulla oo mitään, sä et oo ketään,
Jos sä koko ajan tiedät mitä sä teet, sä oot sinä.”515
Remu viestittää runollaan liberalistista näkemystä, samoin yllä olevilla kertomuk-sillaan. On kuitenkin vaikea suoranaisesti määritellä, millainen tämä näkemys on, sillä liberalismi ei ole selväpiirteinen ideologia tai poliittinen toimintamalli.
Yrittämisen ja valintojen vapautta sekä turhista säädöksistä riippumattomuutta suurimpina arvonaan pitävää liberalismia on useammanlaista eikä sitä ole
puh-512. emt., 164.
513. Weber 1990 (1904), 75.
514. emt., 83.
515. Runo on julkaistu Remun haastattelukirjassa. Ks. Salo, von Bagh, Saksala 1984, 144.
taana käytössä missään yhteiskunnassa. Liberalististen suuntausten sisällötkin vaihtelevat asiantuntijan mukaan. Klassinen liberalismi kannattaa ihmisoikeuk-sia ja mahdollisimman vähäistä talouden sääntelyä. Soihmisoikeuk-siaaliliberalismissa julkinen valta on enemmän vastuussa kansalaisilleen taaten muun muassa peruspalvelut.
Markkinaliberalismi kannattaa sosiaaliturvaa, valtion järjestämiä peruspalveluita.
Talous liberalismi muistuttaa markkinaliberalismia, mutta painotus on vapaa-kaupassa ja talouden sääntelyn vähyydessä. Arvoliberalismi korostaa ihmisten oikeutta päättää omista asioistaan. Klassisen ja talousliberalismin muunnoksina pidetty uusliberalismi on vapaiden markkinoiden ja vapaakaupan kannalla. Val-tiolla ei uusliberalistisessa katsannossa tule olla juurikaan roolia, ellei sellaiseksi lasketa kilpailua edistävien ja monopoleja rajoittavien lakien säätämistä.516
Remu ei toiminut yksin saadessaan yritystoimintansa eli rockyhtyeen menes-tymään. Hurriganes koostui kolmesta muusikosta ja useasta roudarista eli äänen-toistolaitteista vastaavista ammattilaisista. Yhtye oli perustanut oman yhtiön Hurriganes Companyn vuonna 1975 ilmestyneen Crazy Days -levyn menestyk-sen jälkeen. Companyssä teki työtä managerin nimikkeellä toiminut johtaja, joka muun muassa vastasi esiintymistilaisuuksista. Managerina työskennellyt Kari Aulo on katkeraan sävyyn (hän oli saanut potkut Hurriganes-yhtiöstä) todennut, että Hurriganesin saavutettua menestystä asenne oli muuttunut laskelmoivaksi ja rahanhimoiseksi.517
Miten yhtyeen muut jäsenet – tässä tapauksessa kaksi kultalevyä myyneen vuosien 1972–75 kokoonpanon Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen – suhtautui-vat Remun käytännöllis-rationaaliseen kapitalismiin, jossa rahalla oli suuri mer-kitys ja se oli jopa toiminnan onnistumisen keskeinen mittari? Kirjallisuuden ja haastattelulausuntojen perusteella voi päätellä, että jakolinja suhteessa rahaan kulki yhtyeen sisällä. Remu ymmärsi rahan merkityksen ja markkinatalouden lait sekä toimi liikemiesvaistonsa ohjaamana, muut eivät niinkään. Kun Hurri-ganes teki esiintymiskiertueen Ruotsissa 27.7. –18.8.1979, Remu oli esittänyt Cisse Häkkiselle ja Albert Järviselle oheistuotteiden myyntiä keikkapaikoilla.
Jokaiseen konserttiin pystytettäisiin kioski, joka myisi Hurriganes-paitoja ja -rintamerkkejä. Häkkinen ja Järvinen ilmoittivat etteivät halua sijoittaa rahojaan
”nappikauppaan.”518 Remu päätti kustantaa oheistuotteet itse. Hän hinnoitteli tavaran kalliiksi: paidat maksoivat 200 kruunua, rintamerkit 50 kruunua. Kauppa kuitenkin kävi, yleisö osti. Paitoja ja nappeja myymällä kertyi jokaisella esiinty-misellä lähes keikkapalkkion verran rahaa.519 Raha tilitettiin sijoittajalle, Remulle.
Cisse Häkkiselle raha merkitsi mahdollisuuksien avaajaa ja nautintojen lunas-tajaa. Hän osti ensi töinään vuonna 1954 valmistetun Cadillac Series 62 Sedanin,
516. Hayek, 1998 passim.; Chomsky, 2000 passim.; Patomäki, 2007 passim.
517. Aaltonen, Kontiainen, Starck 2002, 167.
518. emt., 234.
519. emt., 234.
kun Hurriganes oli alkanut menestyä. Kauppa tehtiin puoliksi Häkkisen omilla, puoliksi Remulta lainatuilla rahoilla. Saman Cadillacin Risto Vuorimies on valo-kuvannut Roadrunner-levyn kanteen. Häkkinen muistetaan yhtäkkisiltä hampu-rilaisen hakureissuiltaan, jotka tehtiin lentokoneella Helsingistä Tukholmaan.520
Albert Järvinen näyttää haastattelulausuntojensa perusteella olevan aivan toista maata kuin yhtyekumppaninsa. Hän vaikuttaa kyllästyneen ”rahan kilinään kehi-tyksenä”. Apu-lehti julkaisi laajan haastattelun pian sen jälkeen, kun Järvinen oli ilmoittanut eroavansa menestysyhtyeestä. Haastattelussa kuvaillaan, kuinka Hur-riganes on maan kallein yhtye, jolla on valtavasti työtilaisuuksia. Järvinen kertoo, ettei hänelle jäänyt mitään säästöön Hurriganes-ajaltaan. ”Mä en satasten perässä ole koskaan juossut, enkä juokse. Tulevaisuudessa tulen keskittymään enemmän oman mielenrauhaani ja musiikkiin. Nyt kesällä aion harjoitella hissukseen palaut-taakseni kolmen vuoden aikana ruostunutta soittotaitoani.”521 Heinäkuun Intro-lehden haastattelussa huomautetaan, että Järviselle on nyt koittanut vapaus, joka
”on myös vapautta olla piittaamatta rahasta”.522 Lehti korostaa, että luopuessaan jäsenyydestään Hurriganesissa Järvinen menetti aikamoisen kasan isoja seteleitä.
”Rahaa on tullut ja sitä on mennyt. Mitään ei ole jäänyt säästöön. Menes-tyksen ja runsaan rahan tulon myötä haluaa ruveta heittämään kaiken mene-mään. Mieletöntä, mutta jos yrittää juosta satasta kiinni sitä saat tehdä koko ikänsä.”523
Kun Häkkiseltä kysyttiin Intro-lehden haastattelussa, mikä suositun muusikon ammatissa viehättää eniten – rahako? – hän vastasi:
”Tietty. Mutta kaikkein paras on se fiilis kun näkee että jengillä on hauskaa.
Se korvaa sitten sen kaiken muun kovan duunin mitä tämän eteen joutuu tekemään. Ja kovaa duunii tää kyllä on.”524
Häkkisen tapaan Järvinen kertoo työn Remun organisoimassa rockyhtyeessä olleen kovaa. Hurriganes teki parhaimmillaan runsaat 120 keikkaa vuosittain.
Vuoden 1974 kesäkuussa yhtye teki 28 keikkaa. Kuuden päivän aikana saattoi olla 14 esiintymistä eli vähintään kaksi iltaa kohden.525 Tiivis tahti tuntui vieneen voimat Järviseltä:
520. Aaltonen 2011, 143–148.
521. Apu 24/1975.
522. Intro 7/1975.
523. ema.
524. ema.
525. Aaltonen, Kontiainen, Starck 2002, 92–93.
”Kolme vuotta mä kestin sitä.
Jatkuvaa menoa paikasta toiseen, tilanteesta toiseen. Hetkeäkään en saanut olla oma itseni.”526 Kun uraan Hurriganesissa oli saatu muutama viikko etäisyyttä, Järvinen kummasteli Intro-lehdelle antamas-saan haastattelussa, missä tulikaan olleeksi mukana:
”Mä en tiedä edes oliko koko kolmivuotinen Hurriganes-aika työtä vai harrastusta. Tuskin se oli kumpaakaan.”527
Kauppiasmentaliteetti oli jos ei tietoinen niin ainakin pakon sanelema valinta Remulle, kun hän rakensi Hurriganesin menestystä. Muita vaihtoehtoja ei ollut hänen saatuaan potkut Kalevalasta. Remu otti vastuun yhtyeestään, ja tässä aut-toi hänen taustansa köyhän suurperheen vanhimpana lapsena. Se oli omiaan synnyttämään käytännöllis-rationaalisen katsantokannan. Rationaalisella myyn-tiasenteella, työeetoksella sekä kutsumuksella ja kiukulla hän sai yhtyeensä alkuun, keikoille ja levyttämään. Apu-lehti kirjoitti Hurriganesin taloudellisesta menestyksestä hieman samaan tapaan kuin talouslehdet yritysten tuloskunnosta.
”Kahden vuoden aikana Hurriganesit ovat myyneet yli 200 000 lp-levyä ja kaset-tia. Yhtyeen uusin levy ylitti 50 000 kappaleen myynnin ennätysajassa. Parissa kuukaudessa myynti nousi 100 000 kappaleeseen. Lukuja joita levyalalla pidet-tiin silkkana utopiana vielä muutama vuosi sitten.”528 Popmusiikin kaupalliseen potentiaaliin liittyneitä lehtijuttuja ei ennen Hurriganesia ollut suomalaisyhtyeis tä tähän tapaan laadittu.
526. Apu, 24/1975.
527. Intro, 7/1975.
528. Apu, 16/1976.
Kuva 20. Albert Järvinen kertoi Apu-lehdessä (24/1975) muun muassa, mitä mieltä hän oli Hurri-ganesin asennoitumisesta rahaan.