Mikään ei synny itsestään, vaan ilmapiiri muokkaantuu puheista ja teoista.
Ensin tekona voi olla Neuvostoliiton viranomaisten halu kieltää Jean-Paul Sart-ren Likaiset kädet -näytelmän esittäminen, sitten nootti vuonna 1961, EEC-painostus ja ärtyminen Solzhenitsynistä. Suomalaiset arvuuttelivat ja ennakoivat reaalipolitiikan nimissä Neuvostoliiton reaktioita asioihin. Siitä muodostui hen-kistä menuettia. Ajan keskeinen kulttuuritarjonta muokkaantuu näihin tarpeisiin sekin. Ulkopoliittisen taustavaikuttajan, diplomaatti Max Jakobsonin näkemyksen mukaan Neuvostoliitto yritti hiljaisella painostuksella kytkeä Suomen valtapiiriinsä 1970-luvulla. Neuvostoliiton sotilaallinen voima oli kasvanut ja itsetunto muuten-kin kohentunut. Suomen ja Neuvostoliiton välisen ”vuorovaikutuksen jatkuvan määrällisen kasvun” piti johtaa muutokseen maiden välisissä suhteissa, jopa liit-tosuhteeseen.623 Rauhanomaisesti sovittu liittosuhde olisi ollut ennenkuulumaton voitto Neuvostoliitolle. Olisihan markkinatalousmaa liittynyt sosialistiseen leiriin.
Jotakin tämän tapaista pr-voittoa Kremlissä oli Salmisen mukaan pohdiskeltu, sillä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Leonid Brezhnevin kerro-taan tokaisseen vuonna 1973, että ”Suomi on jo Neuvostoliiton taskussa”.624
Mukana olleiden aikalaisten muistelmat ja kertomukset on osittain laadittu jälkikäteen, jolloin historiasta kirjoittamisen inhimillisenä piirteenä saattaa olla neuvostouhan liioittelu ja oman järkkymättömän ei-suomettuneen roolin koros-taminen. Silti tarinat kertovat omaa kieltään kulttuurisesta tilanteesta ja ilma-piiristä, jossa Suomi 1970-luvulla oli. Niin tai näin, voimakkaan Neuvostoliiton toiveita tulkittiin Suomessa eliitin tasolla ja tämä johti siihen, että neuvosto-osa-puolen näkemyksiä monesti ennakoitiin ja luuloteltiin, jopa suurenneltiin. Pierre Bourdieu esittää, että on olemassa mahdollisten tila, kulttuurisen tuotannon kenttä, jossa ainoastaan sääntöihin sitoutuneet toimijat voivat käyttää päätösval-taa.625 Tämän tilan avulla toimijat pyrkivät ensisijassa ohjaamaan yhteiskunnallisia toimintoja – kuten vaikkapa kirjankustannusta, jonka painotuotteet vaikutta-vat yhteiskunnalliseen puheavaruuteen. Bourdieu tarkoittaa mahdollisten tilalla sellaisten älyllisten maamerkkien syntymistä, joista kulttuuri-ilmapiiri koostuu.
Suomessa älyllisten maamerkkien joukkoon saattoi laskea ystävyyspuheen. Koru-sanojen takana oli suuren naapurimaan tahdon ennakointi, sanoilla lepyttely. Juha Siltala on esittänyt, että Neuvostoliitosta ja sosialismia kohti kulkevasta maail-masta tuli mielikuvatasolla sadistinen vanhempi, joka tarkkaili lapsen – Suomen – ajatuksia ja oli valmiina rankaisemaan niistä. Lahjakkaat lapset osoittivat kun-niallisuuttaan kitkemällä itsestään muun muassa moraalin ja tunteet.626 Tämän
623. Jakobson 1993, 166.
624. Salminen 2004, 140.
625. Bourdieu 1998, 47.
626. Siltala 1994, 245.
mukaisesti toimittiin käytännön kulttuurielämässä. Paasikiven–Kekkosen linja ja YYA:han nojaava poliittinen realismi vaikuttivat populaarikulttuurissa. Martti Häikiö on huomauttanut, että ”yhteiskunnallisen keskustelun ja kulttuurin tasolla vasemmistolainen hegemonia” jatkui pitempään kuin puoluepolitiikassa.627
Remu Aaltosen kommentti suomalaisista poliitikoista Jaana-lehden haastatte-lussa vuonna 1977 kertoo osittain kyllästymisestä kulttuuri-ilmapiiriin. Poliitti-nen realismi vaikutti Aaltosesta todellakin sääntöihin sitoutuneiden toimijoiden kentältä, jossa vain tietyt henkilöt käyttivät päätäntävaltaa:
”Mua vaan ottaa päähän koko tämä systeemi! Politiikasta en jaksa olla kiin-nostunut, en ole ollut koskaan. Päätökset kuitenkin sanellaan jostain. Ei niitä vaikuttajia niin monta ole kuin tittelimäärästä voisi päätellä. Mun mielipiteet ei voi vaikuttaa, eikä niitä kukaan kysykään.”628
Kulttuuri-ilmapiiriin liittyi niin kutsuttujen mustien listojen laatiminen ei-toivo-tuista ja ei-sopivista ilmiöistä. Tällainen toiminta oli pienimuotoista ja rajoittui tiettyihin piireihin, mutta aikakautensa kuvajaisena se on esimerkillinen. 1970-luvun puolivälissä opiskelijajärjestöt alkoivat koota Sosialistisen opiskelijaliiton SOL:n alkuun panemana mustaa kirjaa, jolla piti saada korkeakoulujen opetus-aineisto vastaamaan Neuvostoliiton näkemyksiä.629 Kirjan nimi oli Todistusaineisto imperialismin ja äärioikeiston vaikutuksesta Suomen korkeakouluopetuksessa. Mus-tassa kirjassa vaadittiin epätieteellisten ja valtiosopimusten (lue: YYA:n) kanssa ristiriidassa olevan materiaalin poistamista. Kirja syytti Suomen korkeakoulujen opetusta antikommunismista ja neuvostovastaisuudesta.630 Kirjassa nähtiin, että neuvostovastainen opetus kalvaa pohjaa pois kansojen väliseltä solidaarisuudelta, eritoten Suomen ja Neuvostoliiton kansojen väliseltä ystävyydeltä. Tällaisen ope-tuksen nähtiin olevan ristiriidassa maamme valtiosopimusten kanssa, samoin kuin se oli ristiriidassa ihmiskunnan humanististen perinteiden ja tieteellisen totuuden kanssa.631 SOL kävi luovuttamassa koosteensa ulkoministeri Ahti Karjalaiselle vuoden 1974 alussa. Karjalainen toimitti sen eteenpäin. Pian opetusministeriö antoi Mustasta kirjasta lausunnon, jossa todettiin korkeakoulujen tutkintovaa-timuksiin todellakin sisältyvän aineistoa, joka ei anna totuudenmukaista kuvaa sosialistisista maista. Erääksi syylliseksi ministeriö löysi kustannustoiminnan omistuspohjan: ”Oppikirjan kustannustoiminnan oleminen kokonaan koulutus-järjestelmien toiminnasta ja kehittämisestä vastaavien viranomaisten valvonnan ulkopuolella on omiaan synnyttämään tällaisen ongelman.”632
627. Häikiö 1993, 145.
628. Jaana 39/77.
629. Vihavainen 1991, 170.
630. emt., 174.
631. Salminen 2004, 72.
632. Haataja, Pietilä, Pietiläinen 1996, 76.
Opetusministeriön lausunnossa ilmaistaan implisiittisesti, että mikäli kustannustoiminta olisi viranomaisten valvon-nassa, tällaisia neuvostovastaisia ongelmia ei syntyisi. Toi-saalta lausunto saattaa olla tarkoituksella laadittu vastaamaan kulttuuri-ilmapiirin tarpeita. Se myötäilee sopivasti todistus-aineiston kokoajien ajatusmaailmaa ja ottaa tietysti huomi-oon Neuvostoliiton olemassaolon poliittisena realiteettina.
Näin voi päätellä sen perusteella, että lausunto ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Professori Seikko Eskola on esit-tänyt, että taistolaisten saama suuri kannatus 1970-luvulla on osoitus suomalaisen kulttuurin eristyneisyydestä ja tietystä primitiivisyydestä.633 Eristyneisyydestä tai alkukantaisuu-desta tuskin pelkästään on kysymys. Todennäköisempi selitys – vaikka paljon yksinkertaisempi – on Neuvostoliiton suuri ja mahtava rooli kaksinapaisen maailman toisena osapuolena.
Vuoden 1973 öljykriisi ei ollut heilauttanut Neuvostoliit-toa ja vienyt sitä länsimaiden tapaiseen taantumaan. Kuten aiemmin on kerrottu, Suomi selvisi taantumasta Neuvosto-liiton öljytuonnin ansiosta verraten helpolla. Naapurivaltion voimavaikutus ulottui suomalaiseen sisäpoliittiseen toimin-taan ja kulttuurielämään. Vaikutus pysyi, vaikka sosialistinen leiri alkoi natista liitoksistaan Tšekkoslovakian vuoden 1968 tapahtumien seurauksena ja sen talous liki pysähtyi 1970-luvulla.
Hurriganes oli muutaman vuoden ajan hyvinkin näkyvä amerikkalaistyylin edustaja. Periaatteessa yhtye kuului samaan kulttuuriseen joukkoon kuin Aku Ankka, käyttihän Hurriganes muun muassa tarroissaan tupakkaa tupruttelevan Mikki Hiiren hahmoa. Voidaan väittää Hurriganesin olleen omalta pieneltä osal-taan vastaamassa 1970-luvun YYA-Suomessa kajautettuun huutoon rennom-masta meiningistä, jenkkiautoista ja muodikkaista vaatteista. Hurriganes oli osa mentaliteettia, joka sai yhtyeen kannattajien ajatukset kääntymään kohti Yhdys-valtoja. Yhtyeen rocknostalgiana ja parodiseen ilmaisuun sekoittuneena alkanut soitanto nivoutuukin suurempaan ajalliseen virtaukseen, kahden ideologian väli-seen hegemoniväli-seen taisteluun. Stuart Hall esittää, että siirtymät osoittavat tär-keät pisteet, käännekohdat, populaarikulttuurin kehityksessä.634 Kehityksellä Hall ei tarkoita populaarin sisällöllistä puolta vaan populaarin ja vallitsevan ylätason hegemonian välisiä suhdemuutoksia. Hurriganes-ilmiön tuottamat tapahtumat olivat yhtenä perustana tosiasioille, jotka osaltaan muuttivat kulttuuri-ilmastoa.635
633. Eskola 2006, 73.
634. Hall 1992, 213.
635. Tästä tarkemmin ks. Braudel 1980 (1969), 28.
Kuva 25. Historian opiskelijain liitto esitti ve-toomuksen oikean tiedon puolesta vuonna 1973.