Väitöskirjani kysymys kuuluu, millainen tuote ja tekijä Hurriganes oli 1970-luvun Suomessa ja millainen se on tänään? Vuosikymmenen puolivälin jälkeen Hur-riganesista oli tullut yleisesti tunnettu julkisuuden ilmiö, jonka myös vanhempi sukupolvi tiesi. Vuosina 1971–1978 aktiivisimman kautensa toiminut Hurriganes oli tuon ajan Suomessa ja omassa alakulttuurisessa kontekstissaan outo ilmiö kai-kessa kaupallisuudessaan ja kapitalistisessa voiton tavoittelussaan. Alakysymyksiä on kolme:
1) Millainen ilmiö Hurriganesista muodostui 1970-luvulla?
2) Miten Hurriganes tuotti sukupolvea yhdistävää kokemusta?
3) Millä tavalla Hurriganes on läsnä tämän päivän suomalaisessa kulttuu-rissa muistona ja muistamisena?
Populaarikulttuuri muodostaa nykyisin maailmanlaajuisen teollisuudenalan, joka tuottaa kulttuuristen sisältöjen lisäksi identiteettejä, samastumiskohteita ja kenties pitempikestoisia mentaalisia rakenteita. Suomi kävi 1970-luvulla läpi sodanjälkeisen kauden suurta muutosta. Kekkosen ajan keskellä alkoi ennen-näkemättömästi menestyä populaari pintatason ilmiö, Hurriganes, jota kustansi vasemmistolaiseksi leimattu äänilevy-yhtiö Love Records.6 Hurriganes syn-tyi keskellä poliittista opiskelija- , järjestö- ja ammattiyhdistysliikehdintää, joka ei sinänsä suosinut tämän kaltaisia ”kevyitä” arvoja. Sanasta metalli ei pitänyt tulla mieleen kukkoileva rock vaan Suomessa vuonna 1971 järjestetty seitsemän viikkoa kestänyt Metallityöväenliiton työtaistelu. Jälkikäteen vuosikymmen on monesti leimattu harmaaksi. On varmasti totta, että 1970-luku poikkeaa edelli-sestä ja seuraavasta vuosikymmenestä. 1970-luvulla populaarikulttuurin tuotteet eivät pursunneet joka hetki tajuntaan. Hurriganesin esiintyminen tv:ssä, radiossa tai seurojentalolla oli yhtyeen ihailijalle odotettu tapaus. Hurriganes osasi käyt-tää mediaa ja markkinointia hyväkseen poikkeuksellisen voimakkaasti, kasvattaa tapauksen merkitystä.
5. Peltonen M. 2006, 153–154.
6. Rantanen 2005, passim.
Nykyisin Hurriganes elää nostalgisena kokemuksena useilla internetin verk-kosivuilla. Kiinnostavaa on, että 1970-luvun Hurriganes-ihailijat ylläpitävät nyt yhtyeen internet-sivustoja ja keskustelupalstoja. Sinne he kokoavat memorabiliaa, muistoihin liittyvää esineistöä, kuten valokuvia, keikkajulisteita, levyjen kansia sekä muisteluksia. Internet-sivustojen perusteella selvitän, tarjoaako Hurriga-nes jonkinlaisen muistelemisen tilan. Voisiko olla, että sukupolvikokemus siir-tyy tuonnemmaksi ja muuttuu eläväksi vasta myöhemmin, aiempien kokemusten varaan? Onko mahdollista, että populaarikulttuurinen avainkokemus ikään kuin jähmettyneenä odottaa aikojen muuttumista ja sulatusta? Avainkokemus-käsite tulee saksalaiselta sosiologilta Karl Mannheimilta. Esittelen Mannheimin suku-polviteorian lähemmin luvussa 5. Teoreettiset lähtökohdat ja avainkäsitteet.
Tarkastelen Euroopan yleisradioliiton EBU:n järjestämän European Pop Jury -kilpailun vaikutusta paitsi Hurriganesin uraan myös yhtyeen ihailijoihin. Hurri-ganes voitti kilpailun 20.12.1974 kappaleellaan Get On. Etenen askel askeleelta.
Selvitän viisi seikkaa: missäpäin Suomea Hurriganes esiintyi, kun suora radio-ohjelma lähetettiin, miten yhtyeen jäsenet siihen suhtautuivat, miten yhtyeen ihailijat ja julkisuus voiton ottivat vastaan, mitä siitä seurasi ja millä tavalla Pop Juryn voittoon suhtaudutaan nykyisin. Yksittäisen radio-ohjelman kautta avaan näkymän Hurriganesiin populaarina ilmiönä. Samalla toivon saavani esille, mil-lainen sukupolvikokemusta tuottava tapahtumasarja Hurriganesin menestys oli tuon ajan yhteiskunnassa.
Oletan Pop Jury -voitolla olleen ratkaiseva merkitys yhtyeen uran ammatti-laistumisen kannalta. Ainakin rockyhtyeestä tuli Pop Juryn jälkeen puheenaihe ja uutinen. Tästä syystä yhden joulukuisen perjantai-illan merkitys näyttäytyy monella tavalla läpi tutkimuksen: yhtyeen suhtautumisessa työhönsä, julkisuuden suhtautumisessa yhtyeeseen ja internetin keskustelusivustoilla edelleen jatkuvana voiton muisteluna. Läpi tutkimuksen käytän radion rinnakkaisohjelmassa lähe-tettyä Pop Jurya tarkastelun lähtökohtana, jonka kautta seuraan, rajaan ja tulkit-sen tapahtumia. Ikävä kyllä tuota lähetystä ei enää ole mahdollista kuulla, sillä tallennetta ei löydy Ylen arkistoista. Alkuperäisen ohjelman puuttuminen lähde-aineistosta tarkoittaa, ettei sen perusteella pysty tekemään tulkintoja. Ohjelman kulkua musiikin esitysjärjestyksineen on mahdotonta enää tietää tarkasti. Koska suoraa ensikäden evidenssiä ei ole, tukeudun siihen, millaista tietoa ja aineistoa tapahtumasta on jäänyt jäljelle.7 Lähetyksen myöhempi kuuntelu olisi varmasti terästänyt tapahtuman omakohtaisuutta.
Tutkimuksen taustaksi on hyvä ottaa esille eräs jo hapertunut Hurriganes-aikaan liittyvä omakohtainen kokemus. Oma perspektiivi ja lähtökohta on syytä selvittää tutkimuseettisistä syistä. Historiantutkijan on tiedettävä, millä
edelly-7. Esim. Salmi on esittänyt, miten tutkia ja tulkita lähdeaineistoa, jota ei enää ole alkuperäisessä muodossa olemassa. Salmen mukaan tutkijan on vertailtava tietoja ja aineistoja sekä muistettava tulkinnan kokonaisvaltaisuus. Ks. Salmi H. 2010, 355–359.
tyksillä hän esittelee tuloksiaan ja mistä näkökulmasta hän tutkimuskysymyksiin vastaa.8 Toivon mukaan tutkimusprosessi muuttuu avoimemmaksi, kun tutkijana tiedostan työni sidonnaisuuden omaan henkilöhistoriaani.
Pieni japanilainen Toshiba-radiokasettinauhuri oli sattumalta jäänyt päälle rintamamiestalon yläkerrassa eräänä joulukuisena perjantai-iltana vuonna 1974.
Miesääni toivotti kuulijat monesta maasta tervetulleeksi European Pop Juryyn.
En ollut koskaan kuullut tuollaisesta ohjelmasta. Se taisi tulla Puhelinlangat laulaa -toivekonsertin ohjelmapaikalla. Jotakin kirjaa lukien kuuntelin puolella korvalla ohjelmassa soineita hittejä eri maiden listoilta. Havahduin radioon kun-nolla vasta kun Albert Järvinen soitti sähkökitaraintron johonkin Hurriganesin kappaleeseen, jossa oli ponteva vauhti. Päättelin, että tämän yhtyeen täytyy olla se sama, jota olin pitkin vuotta silloin tällöin kuullut naapurin poikien kasetti-nauhurilta. Sama laulaja ainakin. Ohjelmassa esiintyi lukuisia yhtyeitä ja laulajia, joita studioon valittu yleisöjoukko kuului äänestelevän. Taisi kulua tunti. Sitten Get On julistettiin voittajaksi. Kappale pyörähti vielä kerran kuuluville, kunnia-kierrokselle. Ääni tuli radiosta entistä voimakkaampana ja tuntuvampana. Nousin seisomaan. Rockmusiikki tuntui liikehtivän joka puolella noin kymmenen neliön huonetta. Tiesin haluavani sähkökitaran ja rummut ja basson. Niillä välineillä tätä musiikkia tehdään, ja tämä on minun musiikkiani. Ajatukseni katkesi, kun minua pyydettiin sulkemaan toosa ja saapumaan iltapalalle, hampaiden pesulle ja valmistautumaan nukkumaan. Perjantai 20.12.1974 piirtyi kymmenvuotiaa-seen mieleeni unenomaisena ja sumeana mutta jotenkin tunnelmaltaan helposti muistettavana. Radiosta kuului rockyhtyeestä lähtevä ääni, joka tässä tapauksessa merkitsi voittamista.
Vastaavanlaisesta kokemuksesta on kirjoittanut ruotsalainen kirjailija Mikael Niemi romaanissaan Populäärimusiikkia Vittulajängältä. Siinä hieman yli 10-vuo-tias kertoja asettaa singlelevyn levysoittimeen 1960-luvun Pohjois-Ruotsin Pajalassa. He kuulevat kaverinsa Nillan kanssa, kuinka ensin kaiuttimista kuu-luu hiljaista rahinaa, sitten: ”Rysähdys! Ukkonen iski huoneeseen. Ruutitynnyri syttyi palamaan ja räjäytti koko huoneen.”9 Niemi kuvaa kuinka rockmusiikki heittää pojat seinää vasten ja ”kaikki kääntyi ylösalaisin ja räjähti vastakkaiseen suuntaan”.10 Jossakin vaiheessa levyn pyöriminen lakkaa, musiikki vaikenee.
Uupuneina pojat lysähtävät lattialle pieniksi mytyiksi. ”Rock ’n’ Roll Music. Beat-les. Se oli liian hyvää ollakseen totta.”11 Ajan kerroksellisuudesta ja kokemusten samanlaisuudesta kertoo runoilija Markku Innon muistelus syksyltä 1958. Into on kuvannut kotona kuulemansa Elviksen King Creole -kappaleen vaikutusta elämäänsä seuraavasti: ”Alakerrassa kiihdytin levysoittimen kimppuun, otin Sen
8. Immonen 1996, 30–31.
9. Niemi 2001, 80.
10. emt., 80.
11. emt., 80.
esiin, työnsin koneen penikseen, asetin neulan kohdalleen, sydän tuntui nousevan kuivaan suuhuni kuin yrjö. Ja silloin: KING CREOLE!!!! Elvis aloitti hikkakiih-dytyksellä ja kun hän pääsi choruksen kullinterävään nousuun ja posotti sieltä alas, olin täysin laardina lattialla ja vapisin kuin kaatumatautinen.”12
Pop Jury -kisassa soitettu Get On aiheutti itsessäni jotakin samaa kuin Beatles Palajan pojissa tai Elvis nuoressa Markku Innossa. Jälkikäteen on tullut usein pohdittua, oliko tämä nyt se hetki, jolloin aloin haluta sähkökitaraa. Tuonko illan seurauksena ryhdyin seuraamaan Suosikkia ja Introa, sitten naapurin pojalle tullutta vakavampaa Musa-lehteä? Tämä kokemusko vei minut kirjastoon, jossa sai kuunnella levyjä ja samalla lueskella Pekka Gronowin ja Ilpo Saunion kir-joittamaa Äänilevytieto – levyhyllyn käsikirjaa (1970) tai Håkan Sandbladin Pop
musiikkia (1971), kunnankirjaston kahta edes vähän rockiin vivahtavaa kirjaa.
Kyllä. Pop Jyryn kuunteleminen talvisena iltana oli kokemus, joka iskosti rock-musiikin elämääni. En silti tule korostamaan tutkimuksessa henkilökohtaisuutta, enkä kirjoita itseni kautta.
Hurriganesin vaiheet ovat varsin tuttuja, jopa kaluttuja suomalaista rock-musiikkia vähänkään seuraaville. Rumpali ja laulaja Henry ”Remu” Aaltonen (s.
1948), basisti Hugo Christer ”Cisse” Häkkinen (1951–1990) ja kitaristi Ilkka ”Ile”
Kallio (s. 1955) perustivat Hurriganesin Helsingissä loppuvuodesta 1971. Kallio erosi yhtyeestä keväällä 1972, ja hänen tilalleen kitaristiksi liittyi Pekka ”Albert”
Järvinen (1950–1991). Yhtye julkaisi Järvisen kautena kaksi lp-levyä. Rock And Roll All Night Long ilmestyi vuonna 1973, Roadrunner vuonna 1974. Järvinen erosi kesällä 1975, ja tilalle tuli vuorostaan Kallio. Tämä kokoonpano julkaisi lp:t Crazy Days vuonna 1975, Hot Wheels vuonna 1976, Tsugu Way vuonna 1977 ja Hanger vuotta myöhemmin, 1978. Hangerin ilmestymisen jälkeen Hurriganes esiintyi jonkin aikaa viisimiehisenä.13
Hurriganesin eri kokoonpanoilla tekemät Ruotsin-kiertueet sujuivat hyvin, ja yhtye oli naapurimaassa suosittu. Englannin-kiertue loppuvuonna 1977 ei onnis-tunut. Alkuvuodesta 1979 Ile Kallio erosi ja hänet korvasi jälleen Albert Järvi-nen. Yhtye julkaisi Järvisen kanssa kaksi levyä, Jailbirdin vuonna 1979 ja 10/80:n vuonna 1980. Hurriganesin kaupallisesti menestyksekkäin kausi ajoittuu vuo-sille 1972–1978. Nuoriso osti levyjä ja kulutti Hurriganes-tuotetta.14 Hurriganes
12. Into 1977, 87.
13. Viiden muusikon Hurriganesissa Tomi Parkkonen (s. 1953) soitti rumpuja ja Wigwamin en-tinen pääsäveltäjä Jim Pembroke (s. 1946) kosketinsoittimia. Remu Aaltonen oli tämän ajan laulusolistina.
14. Hurriganesin tilinpäätöksistä ei ole saatavilla tietoja, mutta levymyynti antaa osviittaa menes-tyksestä. International Federation of Phonographic Industry -tilastojen mukaan levyistä viisi, Rock and Roll All Night Long, Roadrunner, Crazy Days, Hot Wheels ja Tsugu Way myivät kultalevyyn oikeuttavan määrän. Kultalevyn saa jos myy 25 000 levyä. Vuoteen 1974 asti raja oli 15 000 levyä. Kolme levyistä, Roadrunner, Crazy Days ja Hot Wheels, ylsivät platinalevyyn oikeuttavaan määrään, yli 100 000 myytyyn äänilevyyn. Roadrunner-levyä ostettiin 171 224 kappaletta, ja se on edelleen Suomen seitsemänneksi myydyin levy.
voitti useita erilaisia lehtien järjestämiä nuorisoäänestyksiä parhaasta yhtyeestä.
Yhtye hajosi vuonna 1984 mutta kokoontui lyhyeksi aikaa yhteen vuonna 1988.
Hurriganesista on kirjoitettu paljon lehtiartikkeleita uran alusta lähtien ja tehty dokumentaarisia televisio-ohjelmia. Hurriganesista tehtiin vuonna 1976 teatteri-elokuva Kuumat kundit – Hot Wheels, jonka ohjasi Jussi Itkonen.15