Hurriganesin ulospäin antama vaikutelma, imago, koostui kolmesta erilaisesta tyypistä. Imago tarkoittaa tässä yhteydessä sosiaalisesti tuotettua olemusta. Se viittaa aina ulkoiseen olemukseen ja tietyn normiston noudattamiseen, joka on rock- kulttuurissa tärkeää. Oletan Hurriganesin tuottaneen sukupolvea sitovaa ja yhdistävää kokemusta osaksi ulkoisen olemuksensa kautta. Ulkoasun kautta välittyvät asenteet ja elämäntapa ovat silmiinpistävä ja tehokas tapa rakentaa merkityksiä. Äärimmilleen pelkistettynä voi sanoa, että Hurriganesin henkilö-galleriassa Häkkinen oli rasvis, Remu kovanaama ja Albert Järvinen mustien lasien taakse kätkeytyvä pitkätukkainen kitaravirtuoosi (ja kesäkuusta 1975 lähtien Ile Kallio, kauniskasvoinen tyttöjen suosikki, baby face). Hurriganesin hahmot merkitsivät paljon aktualisoituneen sukupolven kuvastossa. Jari Kyntö-maalla on selvärajainen käsitys yhtyeen tyypeistä. Hän kuvailee, millaisilta kukin yhtyeen soittajista näytti ulospäin:
”Remu näytti olevan joku hirmu, pelotti vähän. Cisse oli vähän kiltimpi vaikka rasvaletti oli. Albertista en voi sanoa juuri mitään muuta kun petturi.
Kun hän jätti ganesit ja laittoi yhteen Royalsit, sain sellaisen tunteen. Sen kans siihen voi sanoa että hän oli jo lähtösillä kun eka kerran kuulin hurrit.
Sen mukaan en varmaan saanut Abesta oikeaa kuvitusta. Ile oli se joka sai minut haaveilemaan kitaristi uraa, mutta ei tarpeeksi. Nuori, arka, ja pieni jätkä, Remun vierellä. Vaikka ei Remu mikään iso mies ole.”210
207. Kyntömaan haastattelu, toukokuu 2002. Nimi Rock-Häkkinen viittaa ensimmäisiin Hurriga-nesista tehtyihin lehtijuttuhin, joissa Krister Häkkinen ei vielä esiintynyt Cisse-etunimellä.
208. Kaila, Schütt, Vuorimies 2006, passim.
209. Fagerholm ja Riihimaa 2010, 134–135.
210. Kyntömaan haastattelu, toukokuu 2002.
Esa Elgström oli nähnyt ja tulkinnut yhtyeen pääosin samalla tavalla kuin Ruotsissa asunut ikätoverinsa. Tästä voi päätellä, että yhtyeen ihailijat kykeni-vät tulkitsemaan yhtyeen visuaalisen viestin, koodiston, samalla tavalla erilaisesta elinympäristöstä huolimatta. Tällä tavoin Elgström luokittelee yhtyeen jäsenet:
”Remu: Kova jätkä, kuningas, johtaja. Cisse: Sympaattinen, rokkari, bändin sielu. Abe: Etäinen, hiljainen, ujo. Ile: Tyttöjen suosikki.”211
Yhtye oli ulkoasultaan mieleenpainuva. Remu Aaltosen kertoman tarinan mukaan ainakin hänen olemuksensa muokkautui osaltaan käytännön syistä.
Kampausta piti muuttaa esimerkiksi poliisin etsintäkuulutuksen vuoksi.
”– – mulla oli A-peräänkuulutus perässä ja mä olin mun kimmakaverin kesämestalla jemmassa. Mulla oli helvetinmoinen pörrö tietenkin kanssa. Se oli Hurriganes-aikaa. Mä ajattelin että mä en voi mennä ees kauppaan ku kaikki tuntee mut; joku voi nysäyttää. Mä katoin peilistä itteeni: mä oon niin kauheen näkönen jätkä että jos mä alan tässä temppuilee, ne ottaa mut heti kiinni tossa kylällä.”212
Remu kertoo menneensä parturiin ajaakseen liian hyvin tunnistettavan ”pörrön”
pois. Hänellä oli ajatus leikkauttaa hiukset omien sanojensa mukaan ”Papillon-pohjalta” eli lyhyeksi sängeksi. Papillonilla Remu tarkoittaa Franklin J.
Schaff-211. Elgströmin haastattelu, toukokuu 2002.
212. Salo, von Bagh, Saksala 1984, 130.
Kuva 6. Kitarasankari, rasvis ja kovis. Hurriganesin ulkoasu oli mielenjäävä. Kuva: Suosikin arkisto/
Fred Ohert.
nerin vuonna 1974 Suomessa elokuvateattereihin tullutta vankilapaosta kertovaa elokuvaa Papillon (1973), jossa pää-osaa esitti lyhythiuksinen Steve McQueen. Remu kertoo opastaneensa kampaajaa seuraavasti:
”Vedä silleen ku armeijassa leikattiin ennen, kun se lähti niskasta tonne ylös pikkuhiljaa. Ja se on niin lyhyt että vähän joka paikasta paistaa sisäkumi. Sitten se kimma [kampaaja] veti. Eihän tää oo, mä sanoin. Nythän tää on vasta Markku Aro -tukka. Ala nyt kynii sitä. Sen pitää olla ku ois haulikolla ammuttu. Kauheeta tap-pelua sen kimman kanssa; se sano että ei hän leikkaa enempää. Leikkaat, mä sanoin, vieläkin tää niska on jumalauta liian siisti.”213
Etsintäkuulutus raukesi ja Remu palasi piilostaan Helsinkiin valmistautumaan Hurriganesin keikoille. Hän muistelee ”jengin tsiiganneen pitkään” lyhyttä tuk-kaa rocktähdellä, mutta Remu kertoo todenneensa, että ”mitä vaan täytyy tehdä kunhan on erilainen ku muut”.214 Seuraavalla keikkamatkalla Remu selailee Albert Järvisen keikka-autoon tuomia ulkomaisia rocklehtiä ja huomaa, että Rol-ling Stonesin rumpalilla Charlie Wattsilla on yhtä lyhyet hiukset kuin hänellä.
”Tsiigaa mä sanoin jätkille, näin pitää olla. Lehdestä pitää kattoo parin kuu-kauden päästä. Tääki on varmaan kävelly tossa Aleksilla ja nähny mut, ja nyt se kopioi. Tästä tulee mode. Sähän oot ku vankikarkuri, jätkät sano. Niinhän mä oonki.”215
Tarinassa virkavallan harhauttamiseksi alun perin ajettu ”sisäkumikampaus”
muuttuu muodiksi. Albert Järvisen oli tarkka ulkonäöstään hänkin. Järvisen hiuk-sista huolehti 1970-luvun menestysvuosina kampaaja Kimmo Kurppa, ”kun alkoi nää lavashowt ja systeemit” sekä ”tähtikultti”.216 Kampaajan mukaan Järvisellä oli maine milli-villenä hiustensa suhteen. ”Se oli hyvin tarkka siitä, että minkälai-nen tähti se on ja sillä oli selvä rooli, mihin se itsensä istutti.”217 Useat tuon ajan yhtyeiden jäsenet näyttivät tyylillisesti yhtenäisiltä. Joko huomiota herättävän kimalle- ja satiiniasuisilta jytääjiltä tai tietyssä mielessä jopa arkisilta hahmoilta, jotka eivät tehneet eroa esiintymis- ja normaalivaatteiden välillä.218 Näin
jälkim-213. Salo, von Bagh, Saksala 1984, 130.
214. emt., 131.
215. emt., 131.
216. Fagerholm ja Riihimaa 2010, 121.
217. emt., 121.
218. Porkka ja Liuhala 2007, 60–63.
Kuva 7. Suosikki-lehti myi irto nume roi taan alku-vuonna 1976 Remun van-kilatuomiolla.
mäiset kenties kritisoivat pinnallista massamuotia ja kimallusta pukeutumalla korostetun antimuodikkaasti.219
Jari Kyntömaalle Hurriganesin mieleenpainuva ja muista poikkeava tyyli merkitsi olennaista seikkaa. Hurriganes erosi ulkoasultaan ja olemukseltaan muista yhtyeistä.
”Lisäksi tyyli oli erilainen kun toisilla. Oli niitä bändejä jossa kaikki pukeu-tui samaan tyyliin. Esimerkiksi The Sweet. Niillä oli saman tyyliset tukka jutut, kengät ja vaatteet. Ei Remu ja kumppanit sellaisia asuja tarvinneet. En usko että ne olis olleet itse omia jos olis laittaneet sellaiset kuteet päälleen.
Ei ne koskaan luullet olevansa ketään muita kun he itse.”220
Hurriganesin eroa muihin ilmentää kaksi saman levy-yhtiön, Love Record-sin, suunnilleen yhtä aikaa julkaisemien levyjen kantta. Roadrunner-levyn kansi-kuva oli öisen tummansininen ja udun keskellä leijuvassa Cadillacissa istui kolme tyyppiä: rasvis, kovis ja hämy. Sinisävyinen oli myös muutama kuukausi Roadrun-nerin jälkeen vuonna 1975 julkaistun Wigwamin lp-levyn Live Music From The Twilight Zone (Love LXLP 517/518) kansi, mutta tyyli oli arkisempi. Kuvassa Kaisaniemen kallioilla seisoo viisihenkinen totinen yhtye pitkissä nukka vieruissa talvitakeissaan. Asetelman täydentää Pekka Pohjolan kädessään riiputtama muovi kassi sekä pitkät hartioille ulottuvat hiukset. Antimuodikkaan Wigwamin ero Hurriganesin harkittuun tyylikkyyteen on selvä.
Hurriganesin olemus välittyi yhtyeestä otetuissa valokuvissa. Sadoissa julkais-tuissa kuvissa on eräs yksittäinen piirre, joka näyttää pysyvän koko 1970-luvun:
yhtyeen jäsenet eivät hymyile lehti- tai promootiokuvissa toisin kuin monet muut
219. Ks. esim. Sarantola-Weiss 2008, 131.
220. Kyntömaan haastattelu, syyskuu 2002.
Kuva 8. Yhtyeissä on eroja – sekä musiikillisesti että tyylillisesti.
tuon ajan yhtyeet ja artistit. He katsovat kameraan totisina ja haastavan uhmakkai-na.221 Vaikka Wigwamin esiintyy levynkan-nen kuvassa ilman hymyä, on Hurriganesin antama vaikutelma huomattavasti tylympi.
Remu on todennut tylyyn linjaan liittyen:
”Rumuus kaunistaa, mutta jos sä yri-tät tehdä ittestäs nättiä, silloin sä et oo mitään.”222
Rumuutta on pidetty korkeakulttuurin pii-rissä rahvaanomaisena piirteenä.223 Kult-tuurisia makuluokitteluja tehdään hyvän ja huonon, alhaisen ja korkean, juhlavan ja arkisen sekä kauniin ja ruman välillä.224 Rumalla ja karskilla ulko näöllä Hurriga-nes poikkesi useimmista muista tuon ajan artisteista. Henkilögalleria piirtyi mieleen tehokkaasti. Uhma ja karkea olemus ovat
luokittelun väline, joka liittyy makuun ja sitä kautta erottautumiseen muista.
Tässä mielessä Hurriganesin kolme hahmoa voidaan nähdä sarjakuvamaisina.
Yhtye tarjosi aineksia karikatyyriin eli visuaalisessakin mielessä parodisuus oli lähellä yhtyettä. Sarjakuvamaisuutensa vuoksi yhtyeen jäseniä oli kokeiltava itse piirtää. Jari Kyntömaa kertoo piirtäneensä kuvia Hurriganes-muusikoista kou-lussa. Kimmokkeen piirrostyylille antoi media. Vuodesta 1975 alkaen Introssa ja myöhemmin Helpissä julkaistiin Mauri Kunnaksen rockmaailman ilmiöitä paro-dioiva Nyrok City -sarjakuvaa, jossa piirroshahmoina seikkailivat monesti Hurri-ganesin henkilöt.
”En osannut piirtää omin kuvin vaan kopioin kuvia mitä oli lehdissä. Muka-vin oli piirtää Remua. Monesti piirsin Remulle liian suuret huulet. Samaan tyyliin kun Nyrock City:ssä. Muistan koulussa piirtäneeni suuren kuvan Alpusta [Albert Järvinen], jonka koulukaveri laittoi salin seinälle. Cisseä ja Ileä en piirtänyt erikseen mutta yhdessä toisten kanssa. Harmittaa etten säästänyt yhtään piirrosta.”225
221. Tästä esimerkkejä Kaila, Schütt, Vuorimies 2006.
222. Salo, von Bagh, Saksala 1984, 85.
223. Heikkinen 1996, 314.
224. Heikkinen 1996, 312–313 ja 328.
225. Kyntömaan haastattelu, syyskuu 2002.
Kuva 9. Mauri Kunnas sarjakuvallisti Hur-riganesin hahmot Help-lehdessä 1970- luvun lopulla.
Näin ajatellen Hurriganes-hahmot eivät olleet suljettuja koodeja.226 Ne olivat avoimia tulkinnoille ja lisäyksille. Omien idoleiden piirtäminen ja kuvittaminen ei ole harvinaista toimintaa teini-ikäisillä. Yhtyeen tai laulajatähden ihailija saat-toi populaarikulttuurin perustapoihin kuuluen täydentää hahmoja omilla visioil-laan. Remun huulia pystyi vielä enemmän korostamaan itse piirtämällä, kuten Kyntömaa kertoo tehneensä. Näin vuorovaikutus oli aktiivista. Se ei rajoittunut pelkkään musiikin kuunteluun, vaan edessä avautui useita muita mahdollisuuksia
”olla” bändin kanssa.
Keskenään samoin tuntevat sukupolven jäsenet pystyivät asettumaan yhtey-teen Hurriganesin kanssa ja kokemaan tapahtumallisia hetkiä. Hurriganesista tuli tämän kokija-suhteen myötä enemmän kuin kotona tai konsertissa kuunneltavaa musiikkia. Tyylillä on Hurriganesissa tärkeä merkitys, sillä se paitsi näkyy myös tuo näkyville. Herättää kiinnostuksen. Tyyli tarkoittaa tunteen kulttuuria ja elä-män estetisointia, joka nostaa esille mikrotason tapahtumia.227 Tällaisia juuri ovat yhtyeen muusikoiden piirtäminen tai oma pukeutuminen idoleiden tapaan. Tyyli merkitsee muotia voimakkaampaa sitoutumista tiettyyn makusuuntaukseen tai merkityksiin.228 Modernin yhteiskunnan yhteisöllisyyttä tutkinut Michel Maffe-soli pitää tyyliä kulttuurin kehittymisessä aktiivisena ja tärkeänä osatekijänä.229 Brittiläinen kulttuurintutkija Dick Hebdige menee jopa niin pitkälle, että näkee tyylin olevan erilaisten kulttuuristen merkitysten taisteluareena. Tyyli edustaa
”taistelussa” dramaattista voimaa.230 Tässä tapauksessa Häkkisen rasvis ja muun yhtyeen farkkutakit, korkeakantaiset kengät ja kaikenlainen ”makee” näyttävyys olivat aktiivisia tekijöitä, taistelun välineitä. Kolmen muusikon olemus syvensi ihailijoiden suhdetta Hurriganesiin.