Tutkimuksen luotettavuus

Olen käyttänyt tutkimuksessa kolmea eri lähestymistapaa: mikrohistoriallista, elämä-kerrallista ja narratiivista. Kun tietoa pyritään tavoittamaan erilaisilla menetelmillä, puhutaan triangulaatiosta. Denzin ja Lincoln (2005) korostavat triangulaation tuovan tutkimukseen eri perspektiivejä, erilaisia havaintoja, monimuotoisuutta, rikkautta ja sy-vyyttä (Denzin & Lincoln 2005, 5). Kuitenkin he korostavat, että tutkimuksen keskeisen sisällön pitää olla kristallin kirkas. Laadullinen tutkimus on heidän mielestään tieteiden välistä ja se on silloin myös väliaitoja ylittävää. (Denzin & Lincoln 2005, 5–7.) Olen soveltanut triangulaatiota etsiessäni johtolankoja ja muistin paikkoja (mikrohistoria) sekä tutkiessani Annikin omaelämäkerrallisia teoksia Palmerin mallia soveltaen.

Chase (2005) näkee narratiivisen tutkimuksen ”amalgaamina” eri tieteenalojen vä-lillä. Sen kautta voi sitoa yhteen sekä traditionaalisen että innovatiivisen tutkimuksen.

Hänen mukaansa narratiivi voi olla esitys huippukohdista, laajennettu tarina tai hen-kilön koko elämän tarina. Tutkija käyttää Chasen mukaan erilaisia linssejä siitä riip-puen, mitä hän haluaa korostaa. Linssien avulla hän voi antaa jälkikäteen merkityksiä tapahtumille, ymmärtää ja tulkita tapahtumia ja nostaa esille kohteensa ainutkertai-suuden. Hän voi kuvailla, värittää ja rakentaa tutkimuskohteensa tämän tarinoitten pohjalta ja antaa näin tutkittavalle äänen. Tutkija pohtii sitä, kenelle narratiivi on kerrottu ja millaisissa sosiaalisissa suhteissa se on syntynyt. (Chase 2005, 652–659.) Suoranta (1995) pohtii vaihtoehtoisia narraatioita. Hänen mukaansa jokainen narraa-tio kertoo oman versionsa ilmiöstä tai tapahtumasta. (Suoranta 1995, 204–205.)

Olen teoriataustana käyttänyt eri tieteenaloja ja näin katsellut asioita erilaisten ik-kunoitten kautta: ympäristöetiikan, estetiikan, -sosiologian, -psykologian sekä -kas-vatuksen kannalta. Tavoitteena on ollut päästä tieteitten välisyydestä kohti

poikkitie-teellisyyttä. Luontosuhteen olen nähnyt tieteitten välisenä jatkumona. Ongelmallisin kohta työssäni on ollut kirjallisuudentutkimuksen ja Palmerin mallin yhdistäminen pitäen mielessä Kariniemen elämäkerrallisen aineiston narratiivinen luonne. Miten päästä näkemään tutkimuksen kohteen elämä sisältäpäin ja rakentaa siitä oma narra-tiivi menettämättä monitasoisuutta ja moninaisuutta.

Olen käynyt läpi Kariniemen elämän kulkua painottaen luontolähtöisyyttä. Myös hänen tuotantoaan olen lukenut pääasiassa ”luontolinssien” kautta. Ei ole helppo vas-tata, kenelle Kariniemi kirjoittaa. Hänellä on ollut tarve tulla kirjailijaksi jo pitkään ennen ensimmäistä julkaistua teosta. Siinä vaiheessa tarkoitus on ehkä ollut päästä Lappi-kirjallisuuden imuun mukaan. Myös eräkirjoilla on varmasti sodan jälkeen ol-lut sosiaalinen tilaus. Radikalisoitumisen myötä on noussut halua esittää omaa puhet-ta, ottaa kantaa ja vaikuttaa. Kirjat on suunnattu suuren yleisön lisäksi selvästi val-lankäyttäjille. Viimeiset teokset, omaelämäkerrat ja Lohivene ovat paluuta vanhaan, muistelua, mietiskelyä ja oman elämän arviointia.

Chase korostaa, että tutkija luo yhteyden narratiivin (narratiivien) ja tulkinnan vä-lille. Hänellä on oma positionsa, joka voi olla tukeva, keskusteleva, autoritaarinen tai osallistuva. Ennakkoasenne vaikuttaa siihen, mitä hän nostaa esille, miten järjestää aineiston ja mitä jättää kertomatta. Hän voi romantisoida tutkimuksen kohteen tai esittää tämän nimissä omia mielipiteitään. Tästä syystä on tärkeä, että lukijat ovat selvillä tutkijan suhteesta kohteeseensa. (Chase 2005, 663–666.)

Olen käyttänyt hyväksi Kariniemen omaelämäkerrallisia teoksia, lehtiartikkeleita ja arkistoon jääneitä julkaisemattomia kirjoituksia. Pääasiassa nämä lähteet muo-dostavat narratiivisen materiaalin, josta olen valinnut tiettyjen teemojen perusteella näytteet. On selvä, että tässä valintatilanteessa vaikuttavat omat kokemukseni sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kontekstini. Käytän analyysissäni suhteellisen paljon lai-nauksia Kariniemen omista teksteistä, koska uskon niiden kautta pääseväni lähelle kirjailijan omaa ääntä. Haluan myös välittää lukijalle kuvan siitä rikkaudesta ja mo-nisävyisyydestä, joka teksteille on ominaista. Olen lainannut jonkin verran aikalais-ten tekstejä tarkoituksenani korostaa, ettei Kariniemi ollut yksin ajatuksineen. Tarinat ovat syntyneet tietyssä historiallisessa, kulttuurisessa ja sosiaalisessa kontekstissa.

Lähteitten luotettavuus riippuu niiden autenttisuudesta. Kuinka tarkoin ne ”vastaa-vat totuutta”. Kun kysymyksessä on omaelämäkerrallinen ja narratiivinen tutkimus, kysymyksessä ei välttämättä ole ”absoluuttinen” totuus vaan narratiivit ovat aina henkilön omia kertomuksia kerrottuna kuitenkin niin, että ne on tarkoitettu tietyl-le kuvitellultietyl-le vastaanottajaltietyl-le ja noudattavat sen hetken kirjoittamisen käytäntöjä.

Tämä pätee niin omaelämäkerrallisiin teoksiin kuin eräkirjoihin. Annikki Kariniemi on omien sanojensa mukaan rönsyilevä tarinankertoja. Kuitenkin tarinat kuvastavat kirjailijan ajatusmaailmaa ja sitä, mitä hän itse on pitänyt merkityksellisenä. Aina voi kysyä, mitä hän jätti kertomatta. Narratiivisen teorian mukaan henkilö valikoi oman tarinansa, mitä haluaa kertoa ja mistä haluaa vaieta.

Toinen luotettavuuteen liittyvä kysymys on, miten hyvin tutkittu ilmiö vastaa sitä, mitä oli tarkoitus tutkia eli miten hyvin käsitteiden määrittely on onnistunut.

Luontosuhde on monitieteinen ja monitasoinen ilmiö. Näen se ”kovana ytimenä”

ympäristötietoisuuden, joka on määritelty koulujen antaman ympäristökasvatuksen päätavoitteeksi. Luontosuhteen voi näin määriteltynä nähdä laajana käsitteenä ja

in-teraktiivisena prosessina. Tästä monimutkaisesta prosessiluonteesta johtuen yksin-kertainen mallittaminen on vaikeaa. Myönnän, että tutkimuksen alkuvaiheessa pyrin luomaan jopa moniulotteisia piirrosmalleja, mutta luovuin niistä todettuani kuvaami-sen vaikeuden.

Valitsin lähtökohdakseni ympäristökasvatuksen monesta syystä. Olen työni varrella joutunut pohtimaan tämän kasvatuksen sektorin mahdollisuuksia ja ongelmia. Miten lapsille pitäisi ”tarjota” luontoelämyksiä, jotta heistä kasvaisi ympäristövastuullisia aikuisia? Ovatko aikuiset jo menetetty sukupolvi vai voiko heidän asenteisiinsa vielä vaikuttaa? Annikki Kariniemen elämänkulku näytti mielenkiintoiselta juuri ympäris-tökasvatuksen kannalta katsottuna. Valitsemani tie ei ole ainoa tapa kuvata Karinie-men luontosuhdetta ja sen muutosta. Minulle tämä oli kuitenkin houkuttelevin.

Palmerin mallia soveltaessani olen valinnut Kariniemen elämäkerrallisista teoksista katkelmia, joista käytän nimitystä mikronarratiivi. Nämä lainaukset voi myös nähdä Denzinin tarkoittamina tiheinä kuvauksina, koska yleensä niiden kohdalla kirjailija on ikään kuin pysähtynyt kuvailemaan tiettyä tapahtumaa monisanaisesti ja samalla myös arvioiden tapahtuman vaikutusta omaan itseensä. Valintani on ollut intuitiivista ja siksi ainutkertaista. Toinen tutkija todennäköisesti valitsisi toisin.

Mikrohistoriallisen tutkimuksen tavoitteena on löytää yksilötason historia. Ginz-burg (vrt. 4.2) käyttää tutkimuksessa hyväksi vihjeitä ja johtolankoja sekä pieniä merkityksettömiltä näyttäviä yksityiskohtia. Olen tässä mielessä tutkinut Kariniemen kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja, albumeja, ystävien muisteluksia sekä aikalaisten henkilö-haastatteluja. Kariniemelle saapuneet kirjeet samoin kuin päiväkirjat ovat olleet tässä suhteessa tärkeitä ja katson ne uskottaviksi dokumenteiksi omalta ajaltaan. Samalla olen pyrkinyt Ginzburgin tavoin teleskooppiseen näkökulmaan, jolloin tarkastelen yhtä aikaa mikro- ja makrotason tapahtumia.

Olen sisällyttänyt tutkimukseeni myös osioita, jotka saattavat näyttää luontosuh-teen kannalta merkityksettömiltä kuten esimerkiksi saksalaisajan. Pidän kuitenkin tuota ajanjaksoa tärkeänä sikäli, että se antaa kuvan luontoharrastuksen jatkumisesta myös poikkeuksellisina aikoina. Myös Kariniemen kirjailijauran kannalta sota-aika oli merkittävä. Toisaalta olen halunnut antaa lukijoille jonkinlaisen kokonaiskuvan kirjailijan elämänvaiheista.

Olen käyttänyt tutkimuksen teossa sekä kansainvälistä että kotimaista lähdekirjal-lisuutta. Mukana on tieteellistä kirjallisuutta sosiologian, psykologian, antropologian, historian, estetiikan ja kirjallisuuden tutkimuksen aloilta. Pyrkimykseni on ollut löytää uusia teoksia, joita eri aloilta on julkaistu aivan lähivuosilta, ”klassikoita”, jotka edus-tavat teoriaan liittyviä perusasioita, sekä kirjallisuutta, joka tavalla tai toisella liittyy esillä olevaan historialliseen aikakauteen. Monitieteisen tutkimuksen ongelmana on se, että käsitteet eivät eri tieteen aloilla vastaakaan toisiaan. Tämä tuli esimerkiksi mieleen sosiologian toiminnallisesta luontosuhteesta, joka näyttää viittaavan myös siihen, että henkilö jokapäiväisessä elämässään ”toimii” luonnossa. Siksi päädyin konatiiviseen ulottuvuuteen, johon sisällytän toimimisen luonnon puolesta tai hyväksi.

On selvää, että tutkimukseni ei ole toistettava. Tuskin kukaan päätyisi täsmälleen samanlaiseen analyysiin ja loppupäätelmiin, vaikka käyttäisikin samaa lähdeaineis-toa. Tämä on tyypillistä laadulliselle tutkimukselle eikä sinänsä vähennä tutkimuksen arvoa. Monesti kysytään, mitä tutkimus hyödyttää ja kenelle sitä oikeastaan tehdään.

Uskon, että kuka tahansa luonnosta, luonnonsuojelusta tai ympäristökasvatuksesta kiinnostunut voi hyötyä tutkimuksesta. Ympäristökasvattajalle sen toivon antavan uusia ajatuksia ja rohkaisua. Vaikka en miellä tutkimustani pääasiallisesti kirjallisuu-dentutkimukseksi, toivon, että kaikki Annikki Kariniemestä ja hänen tuotannostaan lisätietoa haluavat, lukevat kirjoitukseni. Taustamateriaalini on arvokasta ja moni-puolistaa käsitystä Annikki Kariniemestä persoonana ja kirjailijana.

Suoranta varottaa siitä, että tutkimus saattaa luoda todellisuudelle vieraan, ristirii-dattoman ja staattisen ihmiskuvan (Suoranta 1995, 45). Toivon, että olen onnistunut kuitenkin välittämään Annikki Kariniemestä ja erityisesti hänen suhteestaan luon-toon monipuolisen ja uskottavan kokonaiskuvan.

Mikä sitten on tutkijan vaikutus tuloksiin? Olen jo johdannossa kertonut omat lähtökohtani. Olen ollut mukana sekä luonnonsuojeluliikkeessä että vihreässä liik-keessä. Tämä on vaikuttanut aiheen valintaan, koska yleisellä tasolla pohdin sitä, miten ihmiset suorittavat erilaisia valintoja elämässään. Tutkimuksellani voi nähdä emansipatorisia merkityksiä, sitä en voi kieltää. Kariniemi esiintyi lappilaisessa jul-kisuudessa aikana, jolloin miehet hoitivat yhteisiä asioita. Jopa Ounasjoki-liikkeessä näyttää olleen näin. Vasta Vuotos-liikkeen myötä on lappilaisen ympäristöliikkeen kartalle ilmestynyt näkyviä naisia.

Pidän luonnon ja ympäristön suojelua ajankohtaisena ja haluan nostaa näitä ky-symyksiä esiin. Kuitenkin tärkeintä on tuoda esille Kariniemen ajattelua ja selvittää sen taustoja. Samalla mietin koko ajan, mikä olisi Kariniemen viesti tämän päivän kaivospuheeseen ja muihin ajankohtaisiin luontoon liittyviin keskusteluihin.