Eränkävijän luontosuhde

Annikki Kariniemi oli lapsesta asti kiinnostunut eränkäynnistä – metsästyksestä ja kalastuksesta. Hän nousi suomalaisten eräkirjailijoitten joukkoon 1950-luvulla. Hä-nen teoksistaan Metsä elää (1958), Lohisiima ja silkkiliina (1954) ja Oi Juutua (1975) voi päätellä, että hän itsekin osallistui metsästykseen ja oli innokas kalastaja. Siksi olen käynyt läpi eränkäyntiin liittyvää tutkimusta löytääkseni viitteitä ja johtolanko-ja, millainen on eränkävijän eli tässä tapauksessa Annikki Kariniemen luontosuhde.

Marwin (2010) käsittelee metsästäjän luontosuhdetta teoksessa Nature & Culture.

Hän toteaa, että kvantitatiivista tutkimusta aiheesta on tehty runsaasti, mutta

laadul-lista hyvin vähän. Eläimiä pidetään hänen mukaansa nykyään marginaalisina, vaikka tosiasiassa eläimet ovat läsnä koko ajan ja kaikkialla: kotieläiminä, lemmikkeinä, eläintarhoissa ja luontoelokuvissa. (Marwin 2010, 145.) Marwinin mukaan metsästys on monimuotoinen kulttuurinen tapahtuma, johon ei liity väkivaltaa tai aggressiota.

Hän tarkastelee Kellertin kategoriointia, jossa metsästäjät jaetaan kolmeen ryhmään:

sadonkorjaajat

o (meat hunters)

o urheilumetsästäjät(sport hunters) o luontometsästäjät (nature hunters)

Sadonkorjaajat ovat nimensä mukaisesti metsästämässä saadakseen oman osansa vuoden tuotosta. Annikki Kariniemen lapsuudessa metsästys muistutti eniten sadon-korjuuta, jossa saaliilla oli tärkeä merkitys perheen ruokana. Toisen ryhmän urhei-lumetsästäjät ovat ennen kaikkea kiinnostuneita fyysisten taitojen ja ampumataidon kehittämisestä. Metsästys edustaa heille voimaa ja maskuliinisuutta. Kolmas ryhmä on luontosuhteen kannalta mielenkiintoisin.

Kariniemi kuvaa novelleissaan omaa suhdettaan eränkäyntiin. Mihin edellä mainituis-ta ryhmistä hän sijoittuu, siihen palaan myöhemmin eräaiheisten kertomusten analyysin yhteydessä.

Luontometsästäjät ottavat luonnossa osallistuvan ja aktiivisen roolin. Marwinin sano-jen mukaan he integroivat itsensä osaksi luontoa. Metsästys on projekti ja prosessi, johon sisältyy eri vaiheita kuten löytäminen, odottelu, etsintä, tappo. (Marwin 2010, 149)

Eläimiä metsästetään luonnollisessa ympäristössä saalista kunnioittaen. Marwin sijoittaa tämän ryhmän sisälle niin sanotun reilun metsästyksen (proper hunting), jos-sa eläimelle annetaan mahdollisuus piileskellä ja paeta. Reilu metsästäjä ei käytä kulkuneuvoja tai ylimääräistä tekniikkaa apuna, hän ei myöskään harrasta ruokinta-paikkoja tai syöttejä. Reilussa metsästyksessä painottuu koko ajan eettisyys eikä se ole teurastusta, toteaa Marwin. Metsällä käynti on tärkeämpää kuin saalis. (Marwin 2010, 150–153.)

Pauli Sivosen Metsästäjät-teoksessa (2011) eräs haastateltu korostaa tulilla istumi-sen tärkeyttä seuraavasti:

Tulilla oleminen se on varmaan mulle 60 tai 70 prosenttia metsästyk-sen ilosta. Juuri sitä, että sitten oikeesti pysähtyy, ja mieli on tyhjä siinä vaiheessa. Sää oot mennyt siellä pitkin mettiä ja unohtanut kaiken ny-kypäivän kiireen ja muun arkiasian pois. Puhtaalla mielellä pysähtyä siihen kankaalle ja tehdä tuli siinä. Pistää kahvipannu porisemaan.

Kyllä se on ihan hirvittävän tärkeetä. (Sivonen 2011, 309.)

Eräs haastatelluista menee vielä pitemmälle arvioidessaan metsästyksen merkitystä:

Metsästys ei ole mun harrastus. Eränkäynti on mun elämäntapa.

Siihen kuuluu kalastusta, metsästystä, sienestystä ja muutenkin luon-nossa liikkumista. Se on yksi osa mun elämäntapaa, se ei ole mikään harrastus. (Sivonen 2011, 311.)

Marwin vertaa metsästäjiä ”maaseututuristeihin”(country side tourist), jotka kävele-vät ja katselevat kun taas luontometsästäjät osallistuvat luontoon. Heillä on autent-tinen suhde luontoon, mikä merkitsee, että heidän on koko ajan oltava hiljaa, kiin-nitettävä huomio maaston muotoihin, tuulen suuntaan, ääniin, hajuihin, liikkeeseen ja mahdollisiin luonnossa oleviin eläinten jälkiin. Heillä on eettinen näkemys siitä, miten saalista kohdellaan. Metsästys ei ole heidän mielestään mielenkiintoista, ellei siinä ole vaikeutta mukana. (Marwin 2010, 150–154.)

Schriewer (2001) on vertaillut tutkimuksessaan metsästäjien ja luonnonsuojelijoit-ten luontokäsityksiä. Luonnonsuojelijoilla hän näkee yhteisenä piirteenä sen, että he kokevat luonnon olevan uhattu ja he haluavat toimia sen puolesta. Heidän näkemyk-sensä ovat lähempänä biosentristä eli luontokeskeistä näkemystä. Luonnonsuojelua he pitävät eettisesti arvokkaana. Luonnonsuojelijoitten sisällä näkyi erilaisia näke-myksiä siitä, miten toimitaan, mutta yhteistä kaikille oli luonnon näkeminen koko-naisuutena ja itse luonnonsuojelun sen prosessien suojeluna. (Schriewer 2001,336–

346.)

Schriewerin (2001) tutkimuksen takana oli käytännössä ilmennyt metsästäjien ja luonnonsuojelijoitten erilainen suhtautuminen metsäkiistoihin. Metsästäjät kokivat olevansa luonnon säätelijöitä, jotka korostavat pitävänsä yllä luonnossa vallitsevaa tasapainoa. Metsästäjien toiminta kohdistuu muun muassa riistaeläinten ruokintaan ja metsästysaikojen säätelyyn. Viime vuosina metsästykseen kohdistuva kritiikki on johtanut ekologisten metsästysseurojen perustamiseen (Saksassa). Schriewer vetää tutkimuksensa perusteella johtopäätöksen, että metsäkiistojen taustalla ovat erilaiset luontokäsitykset ja historialliset tulkinnat, mikä merkitsee sitä, että metsäkiistoilla on kulttuurinen tausta. Luonnonsuojelijoitten ja metsästäjien luontokäsitykset voi-daan nähdä vastakkaisina: edelliset pitävät luontoa edellisten sukupolvien lahjana seuraavalle sukupolvelle, kun taas jälkimmäisille luonto on ihmisen muokkaama ja säätelemä. (Schriewer 2001, 344.)

Suomessa Epäilys (2003) on vastaavanlaisessa tutkimuksessa selvittänyt Limin-ganlahden alueen metsästäjien ja lintuharrastajien luontosuhdetta. Tutkittavilta ky-syttiin, mitä Liminganlahden luonto heille merkitsee, ja minkälaisia merkityksiä he antavat yleisesti luonnolle. Metsästäjien vastauksissa heijastuvat paikallisuus ja alu-een merkitys koti- ja synnyinseutuna. Heille paikka on tärkeä identiteetin rakentaja.

Liminganlahden käyttö merkitsee heille rentoutumista, virkistystä, kalastusta ja ret-keilyä. (Epäilys 2003, 108.)

Lintuharrastajien tulkinnoissa korostuvat linnusto, maisemalliset arvot, virkistys, valokuvauksen harrastaminen sekä alueen tarjoamat tutkimusmahdollisuudet. He tuovat vähemmän esille alueen elinkeinon harjoittamista tai toimeentuloa kuin met-sästäjät. Lintuharrastajat tuovat esille luonnon esteettistä arvoa ja eettistä näkökulmaa luontoon. Luonnolla on heille enemmän itseisarvollista merkitystä. Tutkija toteaakin, että heidän suhteensa luontoon on humanistista. Mielenkiintoista on se, että lintu-harrastajien suhtautuminen tieteeseen, tekniikkaan ja tutkimukseen on myönteisempi kuin metsästäjillä, joitten parissa esiintyy epäilyjä tieteen ja tekniikan mahdollisuuk-sista ratkaista ongelmia. Molemmilla ryhmillä näkyy yllättäviä mystisiä elementte-jä. Lintuharrastajat korostavat alkuperäisen luonnon tarjoamia elämyksiä ja niiden kautta saatavaa yhteyttä suureen luontoon ja metsästäjät elävät luontoa

”kokonais-valtaisesti” metsästäen, marjastaen ja veneillen eikä heilläkään saalis ole välttämättä pääasia. (Epäilys 2003, 108–109.)

Epäilyksen tutkimus osoittaa, että eettiset näkemyserot luonnon suhteen synnyttävät erilaisia tulkintoja siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei ole. Epäilys kiteyttää tulokset toteamukseen, että kulttuurin sisäiset ja kulttuurien väliset näkemyserot voidaan lopulta palauttaa tapaan ymmärtää ja hyväksyä ihmisen ja luonnon suhde. Metsästys ja lintu-harrastus edustavat molemmat käytännön toimintaa, mutta niiden takana on nähtävissä erilainen ideologinen näkökulma. Epäilys toteaa, että ideologisia kantoja tulee aina ole-maan ja ne on hyväksyttävä puolin ja toisin. (Epäilys 2003, 110–111.)

Saksassa tehty Schriewerin tutkimus ja suomalainen Epäilyksen tutkimus näyttä-vät päätyvän jokseenkin samaan lopputulokseen: Luontosuhdetta ei voi määritellä hyväksi tai huonoksi, se vain on erilainen henkilöstä riippuen. Taustalla vaikuttavia tekijöitä ovat kulttuuri, yhteiskunta ja erilaiset luontokäsitykset.