Ennen sotaa oli nuoruus

5.2.1 Kouluaika ja teatterihaaveet

Annikin kouluaika sijoittuu pääosin kaksikymmenluvulle, jolloin Lapissa elettiin vaurastumisen aikaa. Maantieverkko yhdisti kylät Rovaniemeen, josta tuli kauppa-la vuonna 1929. Kakauppa-lastus oli elinkeinona menettänyt merkitystään ja sen sijalle oli noussut karjanhoito, minkä kasvua tuki vähitellen Lappiin leviävä meijeritoiminta.

(Massa 1992, 190.)

Ernst Lampen vierailee 1921 Rovaniemellä ja kuvailee hämmästellen näkyä:

– Kemijoen rannoilla hohti uskomaton joukko kaksikerroksisia, pu-naisia taloja ilta-auringon valossa aivan sanomattoman helakasti.

Ikkunat säteilivät. Me suorastaan hämmästyimme tätä loisteliasta näkyä. En ollut odottanut tällaista yllätystä, en ainakaan Suomessa.

Tämä maisemahan kuului Ruotsin upeimpaan viljelysseutuun. Luuli olevansa kymmeniä peninkulmia etelämpänä. Varallisuus ja hyvin-vointi pilkisti esille joka taholta. Täällähän asuu pelkkiä pohatoita.

(Lampen 1995, 151.) Kuva 4. Annikki koiran kanssa Kuvassa 4 Annikki on suo-menpystykorvaa muistuttavan koiran kanssa ilmeisesti Ro-vaniemellä. Valokuvan ottajaa tai tarkkaa kuvausajankohtaa ei tiedetä. Kuva on peräisin Kariniemen omasta arkistosta.

Vaatetuksesta ja kampauk-sesta päätellen kuva voisi olla aivan 1930-luvun alusta.

Annikin luokkatoveri muistelee koulunkäyntiä Rovaniemen yhteiskoulussa 1920-lu-vun loppupuolella. Annikki jäi luokalle neljännellä luokalla ollessaan. Viidennellä luokalla hänet valittiin raittiusseuran puheenjohtajaksi. Hän kun oli hyvä esiintymään ja näyttelemään. Aino Yliniemi kertoo päivänavaukseen liittyvän tarinan:

– Annikki oli silloin kai jo viidennellä luokalla, kun hän yhtäkkiä pyörtyi rukouksissa. Silloin kaikki luokat menivät juhlasaliin rivit-täin seisomaan. Annikin pyörryttyä yläluokan (nyk. lukion) pojat saivat sitten kantaa Annikin opettajanhuoneeseen nahkasohvalle virkoamaan. Mutta jonkun päivän päästä Annikki pyörtyi taas ruko-uksissa ja samojen poikien suuntaan. Silloin meissä alkoi jo herätä epäilys, että onkohan tuo oikeaa pyörtymistä tai näyttelemistä. Po-jatkin sanoivat sanoneensa Annikille, että heiluta edes pikkusormea, että me tiedämme, oletko sinä oikein pyörtynyt. Kolmanteen kertaan se pyörtyminen sitten loppui – ehkä opettajatkin olivat huomanneet, että se oli sitä Annikin teatteria. (Yliniemi 21.9.2000)

Kariniemen vanhin tytär Viola oli päässyt teatterikouluun ja näytteli 1920-luvulla Vii-purin kaupunginteatterissa. Näyttelijän ammatti siinteli myös Annikin unelmissa. Hän esiintyi mielellään, ei pelkästään oman pihan lapsille, vaan myös Rovaniemellä 1931–

1932 toimineen harrastajateatterin lavalla. Annikki sai keskikoulutodistuksen keväällä 1931, mutta teatteriala jäi haaveeksi perheen taloudellisen tilanteen takia (Kirje Violalle 31.5.1931). Isän kuolema vaikutti ratkaisevasti perheen elintasoon. Kolme vanhinta si-sarusta oli jo maailmalla tässä vaiheessa. Onneksi Rovaniemellä asuva vanhempi sisar Aili oli ennättänyt valmistua opettajaksi ja saanut työn kautta asunnon, johon Jenny nuorimpien lasten kanssa muutti asumaan. (Kuistio 1985, 175.)

Vuonna 1931 Annikki kirjoittaa Violalle:

Voi Jumalani, kunpa sittenkin pääsisin teatteriin! Mutta minähän olen köyhä. Elämä on katkeraa! (Kirje Violalle 31.5.31)

Annikin suuri unelma teatteriurasta ei koskaan toteutunut mutta teatterin piiriin hän palasi useaan kertaan elämänsä varrella. Hän kirjoitti näytelmiä, joista kuuluisim-maksi muodostui Salakaato (1975). Näytelmä oli vuosikymmeniä Rovaniemen teat-terin myydyin esitys ja esitettiin myös televisiossa. Myöhemmin se nähtiin muun muassa Suomessa Seinäjoella, Tampereella, Kajaanissa ja Kuusamossa sekä silloisen Neuvostoliiton näyttämöillä. ( Rajala 10.5.1977)

5.2.2 Viinakaupan kautta aikuisuuteen

Aivan 1930-luvun alussa ruotsalainen P. Nilsson-Tanner vierailee Rovaniemel-lä juhannusmarkkinoitten aikaan ja kuvailee vaikutelmiaan seuraavasti (Tukholma 1931):

Tällä paikkakunnalla, jonne rautatie on tullut myöhään, on paljon mautonta ja lapsellista. Paljon on vielä alkuperäistä ja primitiivistä.

Ihmiset elävät kahden aikakauden välissä ja tuskin tietävät, kumman jalan varassa heidän tulisi seisoa. Erämaan asukas tulee rintamail-le koukkunokkasaappaissa ja ilman kauluria, mutta puvun taskussa hänellä on kirjava silkkinenäliina. Kelloseppä myy kastematoja ja kirjakauppias kalastusvälineitä. Matkailijayhdistys myy yhä Helsin-gissä ja Leipzigissa tehtyjä lappalaistöitä aitoina. Mutta Ounasjoki virtaa pohjoisesta, valtavien metsäseutujen maasta, ja talvella turkis-metsästäjät tulevat pitkinä jonoina kauppalaan ja tuovat mukanaan turkiksia, mutta myös seikkailuja ja väärentämätöntä romantiikkaa.

(Nilsson-Tanner, P. 1995, 192.)

Rovaniemi oli laajan alueen kauppakeskus jo tuohon aikaan. Kieltolaki oli kumottu keväällä 1932 ja Rovaniemelläkin toimi viinakauppa. Tähän kauppaan Annikki on-nistui saamaan työpaikan tuttujen avulla. Panu Rajalan haastattelussa hän kuvailee paria vuotta, joitten aikana hänen silmiensä ohi kulki janoinen pohjoisen kansa: Tulee ne jätkät, ne rikkaat, äveriäät, köyhät. Annikki oli vielä liian nuori viinan myyntiin, joten hänen työnsä oli pääasiassa oluen kauppaamista. (Rajala 14.4.1976)

Seuraavana vuonna hän sai siirron Helsinkiin, aluksi viinakaupan konttoriin ja sit-temmin viinatehtaalle. Tehtaalle siirtyminen oli Annikin mielestä alentavaa ottaen huomioon, että hänen perheensä kuului Rovaniemen porvaristoon ja virkamiehistöön.

(Kontio 2005, 109.) Hän otti tehtaalle siirron niin raskaasti, ettei uskaltanut kertoa asi-asta kotiväelle. Tehtaan tytön palkka oli myös alempi kuin muissa viinakaupan töissä.

Kuitenkin Helsingin aika oli Kariniemen kehitykselle merkittävä vaihe, koska se auttoi nuorta naista itsenäistymään, kuten Riitta Kontio on todennut. (Kontio 2005, 139.)

Aino Yliniemi muistelee Annikin paluuta Helsingistä:

– oli ilmoittanut päivän ja junan, jolloin saapuu. Tietenkin me me-nimme tyttöjoukolla Annikkia vastaan asemalle. No juna saapui ja Annikki astuu ulos ja astuu luoksemme. Ensimmäiset sanansa olivat:

”Terveisiä Helsingistä, tulin kotiin kuolemaan, minulla on kurkun-pään keuhkotauti”, ja tämä sanottiin hyvin käheällä äänellä. Ensin me ehkä uskoimmekin, mutta hyvin pian huomasimme, että se oli taas sitä Annikin teatteria. (Yliniemi 20.9.2000)

Kontio (2005) on tutkiessaan Annikin ja Teuvo Holopaisen kirjeenvaihtoa löytänyt kirjeen, jonka mukaan Annikki on heinäkuussa 1934 käynyt tohtori Sipilän vastaan-otolla, ja hänellä on todettu uusia pesäkkeitä vasemmassa keuhkossa. Siihen aikaan keuhkotauti oli vakava ongelma koko Suomessa, kuten Kontio toteaa. Ilmeisesti ky-seessä ei ollutkaan aivan silkka teatteri kuten Yliniemi ja muut ystävät ovat oletta-neet. (Kontio 2005, 137.) Episodin kuvaus kertoo omalta osaltaan, että Annikki Ka-riniemi oli leimautunut jo nuorena ystäviensä silmissä tarinan kertojaksi ja teatterin esittäjäksi.

Palattuaan Rovaniemelle Annikki pääsi Lapin rajavartiostoon konttoritöihin. Tässä vaiheessa hän tuskin aavisti, mitä kaikkea tästä työsuhteesta seuraisi. Äiti, Annikki ja Regina asuivat edelleen Aili -sisaren luona keskuskansakoulun opettajain asuntolas-sa. Samassa talossa asui myös kansakouluntarkastaja Hämäläinen ja Aino Yliniemi arvelee, että tällä oli vaikutusta siihen, että Annikki jatkossa pääsi hoitamaan opet-tajien sijaisuuksia eri puolilla Lappia ja Kuusamoa. Tuohon aikaan varsinkin syrjäi-sille kylille oli vaikea saada päteviä opettajia ja siksi sijaisuuksia riitti. (Yliniemi 20.9.2000)

Kariniemi ei koskaan valmistunut opettajaksi, mutta suoritti kasvatustieteen opin-toja Jyväskylän yliopistossa (1951 approbatur). Ensimmäiset sijaisuutensa hän hoi-ti Sallassa syyslukukaudella 1934 Onkamon kylällä. Seuraavan kevätlukukauden opetusta jatkui Sallan Hautajärvellä. Viransijaisuuksia riitti ja Kariniemen tie kulki vuosien 1935-1939 aikana Kemijärven Soppelaan, Pellon Lampsijärvelle, Kuusamon Määttälään ja Liikasenvaaralle sekä Sodankylän Vaalajärvelle.