Kapitalismin henkinen alkujuuri

Weber tutkii teoksessaan Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki uskonsisältöjen vaikutusta niin sanotun taloudellisen hengen syntyyn. Weber kuvailee teoksessaan eri protestanttisten kirkkokuntien syntyä ja uskonsisältöjä, joiden yhteiskunnallisesta merkityksestä hän tekee sosiologisia johtopäätöksiä. Weber näkee kapitalistisen taloudellisen hengen muodostumisen kannalta oleelliseksi askeettisen protestantismin rationaalisen etiikan, joka on muuntunut moderniksi talouseetokseksi. (Weber 1905, 20) Talouseetoksen käytännöissä uskonnollinen kutsumus on Weberin mukaan muuntunut ammattikutsumukseksi. Ammattikutsumuksella Weber tarkoittaa kutsumusta työhön ja omaisuuden keräämiseen. Weber kuvailee kapitalismin henkeä jopa ahneuden filosofiaksi, jossa päämääränä on ennen kaikkea yksilön velvollisuus itsetarkoituksellisesti suurentaa omaa taloudellista pääomaansa. (Weber 1905, 36)

Rationaalinen talouseetos edellyttää pitkäjänteistä ajattelua, jossa ahneus ei tarkoita mahdollisimman nopeaa tarpeiden tyydyttämistä, vaan pitkän aikavälin tuottojen maksimointia. Weberin mukaan rationalismi on erityisen tyypillistä länsimaiselle kulttuurille, joka oli muuntunut uskonpuhdistuksen jälkeen länsimaissa vallitsevaksi laskelmoivaksi, rationaaliseksi suhteeksi työntekoon ja sen tuloksiin. Traditionaalisessa suhteessa työhön, joka siis vallitsi ennen uskonpuhdistusta, työläisten työnteon tavoitteena oli saavuttaa tietty välttämätön elintaso, jonka ylittämiselle ei usein nähty tarvetta. Työn tehostuessa tällaisessa traditionaalisessa suhteessa elävä työläinen yleensä tyytyi tyydyttämään perinteiset tarpeensa mahdollisimman vähällä työnteolla. Kun työn tuottavuus ja työläisten palkkiot nousivat, oli tästä seurauksena työntekoon käytetyn ajan vähentäminen, koska työläisillä oli mahdollisuus saada samat ansiot entistä lyhyemmässä ajassa. (Weber 1905, 42-43) Protestanttisen etiikan mukanaan tuoma työeetos taas asetti työnteon itsetarkoitukselliseen, kutsumuksen asemaan. Työn tuottavuuden tehostumisen mahdollistama vapaa-ajan lisääminen ei voinut siten muodostua tällaisessa kulttuurissa vaalituksi päämääräksi. Tästä protestanttisesta työetiikasta syntyi Weberin mukaan moderni kapitalismi. Taloustieteellisesti ilmaistuna kapitalismin alkujuuri löytyy Weberin mukaan ihmisten preferenssien muutoksesta.

Kaikkein keskeisimmäksi vaikutukseksi kapitalismin hengen synnylle Weber katsoi protestanttisen, erityisesti kalvinistisen askeesin. Kalvinismin ydinuskonkappaleena on predestinaatio-oppi, johon sisältyy ajatus siitä, että ihmiset ovat ennen syntymäänsä jaoteltuja pelastettuihin ja kadotettuihin. Jean Calvinin mukaan ihminen ei voi elämänsä aikana saada varmaa tietoa kumpaan joukkoon hän kuuluu. Ihminen voi kuitenkin pyrkiä saavuttamaan sisäisen mielenrauhan siitä, että hän on pelastukseen valittujen joukossa, mikäli hän onnistuu osoittamaan valitun asemansa menestymällä maallisessa elämässä työtä tekemällä. Ahkeraa työntekoa seuraava taloudellinen menestys on kalvinisteille merkki Jumalan siunauksesta. Työn tuloksilla ei sinänsä ole merkitystä – ainoastaan niiden merkitys pelastuksen indikaattorina on merkittävää. Tästä syystä työn tehtävä kalvinisteille on askeettinen. Työn tuloksista nauttiminen nähdään jopa vaarallisena lihan himoihin johdattelevana toimintana. (Gronow ym. 1996, 285-286) Voitontavoittelu nähdään hyveellisenä, sillä kalvinistit katsovat rikkauden sellaisena Jumalan lahjan vastaanottamisena, joka vaatii taloudellisen toiminnan rationaalisuutta tehokkuutta. (Weber

1905, 120).

Kehittynyt kapitalismi ei tosin enää nojaudu vain uskonnolliselle askeettiselle hengelle.

Protestanttisella työetiikalla on ollut keskeinen rooli kapitalismin synnyssä, mutta modernista kapitalismista on tullut siinä määrin itseriittoinen kokonaisuus, ettei se enää vaadi ulkoista ylläpitävää voimaa. Päinvastoin, moderni kapitalismi määrittää, ei vain talouden parissa työskentelevien ammatti-ihmisten, vaan myös kaikkien muiden sen vaikutusalueella elävien ihmisten elämää. Jos uskonnollisella asketismilla on ollut tietynlainen mieli, merkitys Jumalan palvelemisena, niin kehittyneelle kapitalismille luonteenomaista taas on merkityksellisten suhteiden musertuminen formaalin kalkylaation alla. Kapitalismi alkaa hallita pakonomaisesti sen puitteissa elävien ihmisten toimintaa ja siten ihmiset menettävät toimintansa omakohtaisen merkityksellisyyden lisäksi myös vapautensa. Kun valistuksen profetoimasta modernista järjestä tulee kaikista universalismipyrkimyksistään huolimatta yksityistä ja henkilökohtaista, muodostuu kapitalismin rationaalisuudesta ulkoinen, epäpersoonallinen voima. Järki pirstaloituu ja hajaantuu eri yhteiskuntasektoreiden autonomisiksi rationaalisuuksiksi, joiden vertailu toisiinsa on haastavaa. (Gronow 1987, 10-11)

Olisi väärin sanoa, etteikö Marx ollut tietoinen Weberin tapaan uskonnon merkityksestä historiallisena liikevoimana. Viittasin edellä Marxin Taloudellis-filosofisissa käsikirjoituksissa käsittelemään ”askeesin tieteeseen”. Selkeimmin Marxin näkemys uskonnoista tulee esille uskontokritiikkinä ja kuuluisassa teesissä, että uskonto ”on kansan oopiumia”. (Marx 1843, 82) Kuten Tapani Hietaniemi toteaa, että ”vaikka väitettäisiinkin, että uskonto on kansan oopiumi, ei kuitenkaan voida kiistää etteikö oopiumissa olisi voimaa”. (Hietaniemi 1987, 44) Päinvastoin, kulttuurisella oopiumilla on valtava ideologinen vaikutus yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Marx jatkaa protestanttisen askeesin ja kapitalistisen tuotantotavan välisten suhteiden tutkimista myös Pääomassa. Marx väittää porvarillisen kristinuskon, eli protestantismin olevan soveliain uskontomuoto tavarantuottajien yhteiskunnassa, jossa tavaralla on fetissinomainen asema. (Marx 1867, 85)

Weber kritisoi selkeästi marxilaista historiallista materialismia ja sen tapaa olettaa

erilaisten aatteiden syntyvän taloudellisen pohjarakennelman heijastuksena. Weber nimittää tällaista ”historiamaterialismia” naiviksi ajattelutavaksi. (Weber 1905, 39) On muistettava, että tällöin Weber puhuu 1900-luvun alun ortodoksimarxismista. Punoessaan uskonnollisen asketismin ja kapitalistisen hengen yhtenäistä kudelmaa, Weber esittää, että askeettinen etiikka on ollut merkittävä tekijä siinä, että työläisjoukot on saatu tekemään työtä osana kapitalistista arvonlisäysprosessia. Weberin mukaan asketismi vasta teki ylipäänsä mahdolliseksi lisäarvon tuotannon. (Weber 1905, 248) Toisaalta, Weber kirjoittaa Protestanttisen etiikan ja kapitalismin hengen lopussa, että

”[t]ässähän on vasta yritetty palauttaa sen [askeettisen protestanttisuuden] vaikutuksen tosiasiaa ja laatua sen motiiveihin yhdessä, joskin tärkeässä kohden. Mutta edelleen täytyisi tutkia myös sitä tapaa, jolla kulttuuriolojen kokonaisuus, varsinkin myös taloudellisten, vaikutti puolestaan protestanttisen asketismin tulemiseen ja ominaislaatuun. – – Vaikka merkitys onkin ollut huomattava, ei tarkoitus voi luonnollisestikaan silti olla, että asetetaan yksipuolisesti materialistisen tilalle yksipuolisesti spiritualistinen kulttuurin ja historian kausaalitulkinta.

Molemmat ovat yhtä mahdollisia”. (Weber 1905, 136)

Weber toteaa myös, että hänen tutkielmansa

”on harkitusti ottanut esille vain ne suhteet, joissa uskonnollisten tietoisuudensisältöjen vaikutus ”materiaaliseen” kulttuurielämään on todella epäilemätöntä. Olisi ollut helppoa edetä tästä muodolliseen ”rakennelmaan”, joka johtaisi loogisesti ja deduktiivisesti kaiken nykyajan kulttuurille ”luonteenomaisen” protestanttisesta rationalismista. Mutta sellainen jää paremminkin sille harrastelijatyypille, joka uskoo ”sosiaalisen psyyken” ”yhtenäisyyteen” ja mahdollisuuteen palauttaa se kaavaan”. (Weber 1905, 250)