Arkhimedeen pisteestä modernin yhteiskunnan irrationaalisuuteen

Ihminen voi vieraantua itsestään ja omasta historiallisuudestaan kahdella Lukácsin kuvaamalla tavalla. Ensimmäinen tapa johtaa siihen, että sosiaalisten instituutioiden alkuperää ei onnistuta näkemään. Toinen tapa taas tulkitsee historiaa sokeasti irrationaalisten voimien toimintakenttänä. Kun kapitalistinen yhteiskunta on kehittyessään monimutkaistunut muun muassa työnjaon hienontumisen seurauksena, sen hallinta on riistäytynyt ihmisen käsistä ja siitä on muodostunut omalakinen kokonaisuutensa.

Karteesiolaisessa filosofiassa ihminen erotettiin luonnosta sen ulkoiseksi tarkkailijaksi.

Moderniin rationalismiin pohjautuvat galileiset luonnontieteet olettivat oman asemansa suhteessa todellisuuteen eräänlaiseksi Arkhimedeen pisteeksi, josta tieteilijöiden on mahdollista tarkastella maailmaa sen ulkopuolelta.²⁸ Luonto on tullut erotetuksi ihmisestä ja se alkaa näyttäytyä vieraana ja brutaalina, ihmisyksilön elämästä riippumattomatomana.

Tällä tavoin ihmiset eivät voi kokea, että he voisivat omalla toiminnallaan vaikuttaa ympäristöönsä, sillä yhteiskunnalliset liikelait näyttäytyvät muuttumattomina, eikä näin sosiaalisilla instituutioilla voida nähdä olevan minkäänlaista alkuperää. Näin ajatellessaan ihminen voi Lukácsin mukaan vain pyrkiä käyttämään hyväksi muuttumattomia luonnonlakeja ja soveltaa niitä esimerkiksi uuden teknologian kehittämiseen.

28 Hannah Arendt kirjoittaa teoksessaan Vita Activa Arhimedeen pisteestä, jota hän pitää modernin luonnontieteen ylimielisenä, lähes jumalallisena etäisyytenä sen tarkasteltavana olevista kohteista.

(Arendt 1958)

Toinen mahdollisuus ihmiselle on kääntyä sisäänpäin ja pyrkiä muokkaamaan omaa itseä eettisestä näkökulmasta, sillä se on viimeinen jäljelle jäänyt kohde, jonka muuttaminen voidaan käsittää mahdolliseksi. (Lukács 1968, 38) Lukácsin huomiota eettisestä sisäänpäin kääntymisestä voidaan pitää Weberin uskonnonsosiologian sovelluksena. Yksilöllisyyden korostaminen on myös saksalaisen historioitsijan Leopold von Ranken tapa sivuuttaa historiallisen edistyksen merkitys. Hänen mukaan kaikki historialliset ajat ovat yhtä täydellisiä ja niiden eroavaisuudet tulevat esille vain taiteellisissa kokemuksissa tai suurmiesten teoissa. (Lukács 1968, 48-49) Näin historia tulee kuvatuksi irrationaalisena ihmisyksilöiden yksittäisinä toimintoina, eikä sille voida siten antaa laajempia merkityksiä.

Vaikka Marx peräänkuuluttaa vieraantuneiden tavaramuotoisten suhteiden korvaamista välittömillä inhimillisillä suhteilla, Lukács korostaa, ettei tämä kuitenkaan tarkoita edellä kuvatun kaltaista individualismiin kietoutumista, vaan ihmisten välisten objektiivisten suhteiden paljastamista, itseobjektivaatiota. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset tunnistavat itsensä yksilönä osana tiettyä yhteiskunnallisen kehityksen vaihetta, jonka lainalaisuudet ovat tähän historialliseen periodiin sidottuja ja ihmisten sosiaalisesti tuottamia. (Lukács 1968, 49)

Esineistyminen tarkoittaa siis sitä kapitalistisen yhteiskunnan perusluonteesta kumpuavaa ilmiötä, että ihmiset ymmärtävät yhteiskunnalliset suhteet muuttumattomina. Ihmiset eivät koe, että heillä itsellään olisi juuri mahdollisuutta omalla toiminnallaan muuttaa vallitsevaa järjestystä. Weber kuvasi tätä kapitalismin henkeen kuuluvaa ilmiötä siten, että ”[i]hminen on olemassa liikkeensä vuoksi, ei liike ihmisen vuoksi”. (Weber 1905, 51) Koska tavaramuotoisista suhteista tulee kapitalistista yhteiskuntaa läpileikkaava toimintaperiaate, tulee tavaramuotoisista vaihtosuhteista ”yhteiskunnallisen kokonaisuuden universaalikategoria”. (Lukács 1968, 86) Tavaramuodon universaalisuus näkyy objektiivisesti kvalitatiivisesti eroavien objektien kvantitatiivisena yhtäläisyytenä.

Subjektiivisesti se taas näkyy laadullisesti vaihtelevan inhimillisen työn yhtäläisyytenä.

(Lukács 1968, 87) Näin ihmisten väliset suhteet peittyvät oman itsenäisen rationaliteettinsa tavoin toimivien vaihtosuhteiden alle, joten tavaramuoto alkaa hallita inhimillistä elämää.

Töttö toteaa, että tapahtuu subjektin ja objektin etääntyminen toisistaan. (Töttö 1981, 20)

Esineistyminen kietoutuu Marxin ajatukseen tavarafetisismistä. Töttö samaistaa

esineistymisen ja tavarafetisismin täysin toisiinsa, mutta katson, että tavarafetisismi on vain esineistymisen yksi ilmentymä. (Töttö 1981, 19) Lukács toteaa, että tavaran fetissiluonne on hänen tutkimuksensa pohjana, josta hän jatkaa kapitalismin ideologisten ongelmien käsittelyä (Lukács 1968, 84). Esineistyminen on vieraantumisilmiötä perustava ilmiö, jossa vieras inhimillisen toiminnan tuottama voima nähdään luonnonmukaisena, pysyvänä ja ikuisena lainalaisuutena. Lukácsin mukaan luonnonlakien kaltainen esineistyminen syntyy siis sosiaalisesti kapitalistisen yhteiskunnan esineistyneiden instituutioiden vaikutuksesta ja esineistyminen ilmiönä on olemassa niin kauan kuin sitä tuottavat instituutiot ovat olemassa. (Töttö 1981, 15)

Tavaratuotannossa tapahtuva subjektin ja objektin erkaantuminen liittyy oleellisesti teorian ja käytännön erkaantumiseen. Tavaratuotannossa tuottaja (subjekti) ja tuote (objekti) etääntyvät, sillä työn tuotteen konkreettisten ominaisuuksien merkitys hämärtyy tuottajalle ja siitä tulee abstraktin arvon edustaja. Toisin sanottuna tuotteen käyttöarvo ja vaihtoarvo menettävät suoran yhteyden toisiinsa ja tuotteiden vaihtoarvosta tulee tavaravaihtoa omalakisesti dominoivaa logiikkaa. Tähän vaihtoarvojen dominoivaan logiikkaan kietoutuu niin kapitalistit kuin proletariaatti. Nämä kaksi kapitalistisen talousjärjestelmän kannalta keskeistä luokkaa ovat yhtenäisen prosessin kaksi eri puolta ja Lukács toteaakin, että Marx tekee abstraktin jaottelun kapitalisteihin ja proletariaattiin vain käsittelyn vuoksi.²⁹ Esineistymisen ilmiö koskettaa yhtä lailla sekä kapitalistien että proletariaatin luokkaa. (Lukács 1968, 32)

Ihmiset menettävät toimintaluonteensa, sillä tavaramuotoisten suhteiden esineistämään todellisuuteen ihminen voi olla Tötön sanoin vain ”kontemplatiivisessa” suhteessa. (Töttö 1981, 20-21) Ihmisten toiminnan kontemplatiivinen luonne kumpuaa siitä, että vaihtosuhteet ovat aina abstrakteja, immateriaaleja sosiaalisesti tuotettuja suhteita. Koska ihmisen toiminnallisuus muuttuu abstraktien vaihtosuhteiden kontemplaatioksi, etääntyy myös käytäntö teoriasta. Vaihtosuhteiden kontemplaatio käsittelee esimerkiksi vain abstraktien tavaroiden tuotantoa ja kysyntää viittaamatta lainkaan siihen, mihin tavaroita käytetään. Taloustiede ei ole kiinnostunut siitä, miten ihmisten tarpeet muodostuvat, vaan

29 Jaottelun abstraktisuus on nykyaikaisessa yhteiskunnassa tullut yhä ilmeisemmäksi, sillä työtätekevä ja omistava luokka ovat suurelta osin sekoittuneet toisiinsa. Nykyaikaisessa kapitalistisessa yhteiskunnassa monet palkkatyöläiset omistavat osakesalkkuja ja yritysten johtajat ovat palkkatyöläisiä. Näin siis yksi ja sama ihminen voi tilanteesta riippuen vaihdella abstraktia luonnenaamiotaan.

ainoastaan siitä, miten kysyntä ja tarjonta kohtaavat markkinoilla. Abstraktin kapitalismin eriskummallisinta muotoa Lukács kutsuu fetissikapitalismiksi, jonka mekaanisena päämääränä on pääoman kasvattaminen pääoman itsensä vuoksi, rahamuotoisen varallisuuden kasvattaminen esimerkiksi korkoja keräämällä.³⁰ (Lukács 1968, 94)

Lukács lainaa jälleen Weberiä kuvatessaan esineistyneen yhteiskunnan organisaatioperiaatetta ”kalkyloitavuuden prinsiipiksi”. (Lukács 1968, 210) Kaikki ilmiöt pyritään näin rationalisoimaan kontemplatiivisten vaihtosuhteiden edellyttämien hyötykalkylaatioiden kielelle. Tuotantoprosessissa rationalisoinnin ja kalkylaation periaate tarkoittaa ensinnäkin työnjakoa, jossa prosessi pilkotaan tehostamissyistä yhä pienempiin osiin. Tämän seurauksena työn osatekijät menettävät yhteytensä valmiiseen tuotteeseen ja osatekijät alkavat vaikuttamaan jopa satunnaisilta tekijöiltä, jotka liittyvät yhteen valmiiksi tuotteeksi tuottajien välittömän kokemuksen koskemattomissa. Samalla, kun tuotantoprosessi osittuu ja esineistyy, niin tuottaja, eli työläinen osittuu ja esineistyy.

Työläisen persoonallisista ominaisuuksista tulee työprosessissa lähinnä potentiaalisia virhetekijöitä. (Lukács 1968, 89) Työprosessin kannalta työläisen ominaisuuksista merkittäviä ovat vain ne, jotka voidaan luokitella työkyvyiksi. Kun ihmisistä tulee abstraktia työvoimaa, jonka arvo on kalkyloitavissa, voidaan työntekijät myös korvata suhteellisen ongelmattomasti toisilla.

Sen lisäksi, että taylorismi ulotti työnjaon ihmisten psyykeeseen, laajenee se myös etiikan tasolle. Weberiläisesti Lukács toteaa, että kunnian ja vastuullisuuden käsitteet vahvistavat esineistymistä, kun ne häivyttävät työläisten kollektiivisen kohtalon kysymykset korvatessaan ne yksilöllisillä eettisillä kysymyksillä. Lukács katsoo, että ihmisen persoonallisuus ei enää niinkään koostu hänen kyvyistään ja ominaisuuksistaan, vaan ennemminkin siitä, mitä hän omistaa.³¹ Tällainen persoonallisuus näkyy kärkevästi porvarillisessa käsityksessä avioliitosta, jonka esimerkiksi Kant määritteli kahden ihmisen seksuaalisten ominaisuuksien molemminpuoliseksi omistamiseksi. (Lukács 1968, 99-100)

Kalkyloitavuuden prinsiippi esineistää myös ihmisten aikakäsityksen ja tekee siitä

30 Osakeyhtiölain 5 § osakeyhtiön toiminnan tarkoitukseksi määrätään: ”Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin”.

31 Erich Fromm pohtii psykologisesti laajemmin omistavan persoonallisuuden syntyä erityisesti teoksessaan

määrällisesti mitattavaa avaruutta. Tällä Lukács tarkoittaa sitä, että ajan laadullisesta, muuttuvasta luonteesta tehdään mitattava avaruudellinen jatkumo. (Lukács 1968, 90) Toisin sanottuna aika jähmettyy. Lukács pitää näin ollen saman tyyppistä aikakäsitystä vulgaarina kuin Heidegger, jonka käsityksiä ajasta käsittelemme seuraavassa luvussa.

Kalkyloitavuuden prinsiippi heijastuu tuotannon tasolta myös yhteiskunnan ylärakenteeseen: valtioon, oikeuteen, kulttuuriin ja tieteeseen. Hallinnossa kalkyloitavuus ilmenee byrokratiana, joka toimii samaan tapaan kuin mekanisoitu tuotanto. Sen lisäksi, että byrokraatit työskentelevät työläisten kaltaisesti mekaanisen koneen osasina, käsitellään kaikkia asioita formaalis-rationaalisesti etääntyen näiden asioiden laadullis-materiaalisesta sisällöstä. Lukácsin mukaan kapitalistisen esineistymisen huippukohta näkyy journalistien työssä, jossa tekstit irtaantuvat niiden ”omistajista” ja ne vieraantuvat aihepiirinsä materiaalisesta ja konkreettisesta olemuksesta. (Lukács 1968, 100) Voimme ajatella, että Lukács viittaa sellaiseen skandaalijulkisuuteen, jossa maailmasta poimitaan yksittäisiä kiinnostavia tai kiihottavia faktoja, mutta tuskin koskaan luodaan kuvaa yhteiskunnan rakenteellisista kysymyksistä ja suhteutetaan yksittäisiä ilmiöitä niiden kokonaisuuteen.

Kun ilmiöt erkaantuvat niiden konkreettisesta sisällöstä, tulee formaalista rationaalisuudesta lopulta irrationaalista. Formaali rationaalisuus ei kykene tarttumaan ihmisten syvimpään fyysiseen ja psyykkiseen olemukseen, jonka vuoksi muodollisuudesta tulee tämän rationaalisuuden ylittämisen este. Muodollisen periaatteen mukaisesti järjestettyinä voidaan yhteiskunnasta Lukácsin mukaan löytää tarkkoja lainalaisuuksia, jotka koskevat jotain tiettyä rajattua aluetta, mutta näiden rajattujen tutkimuskohteiden suhde toisiinsa ja yhteiskunnan kokonaisuuteen jää väistämättä satunnaiseksi. Lukács esittää, että kuvaillun lainen osittuminen ja irrationalisoituminen tapahtuu yhteiskunnan eri osa-alueiden lisäksi moderneissa tieteissä, jotka eivät kykene selittämään omaa lähtökohtaansa.³² Modernit tieteet siis kurottavat Arkhimedeen pisteestä käsin universaaliin

”kuuseen”, mutta kapsahtavat irrationaaliseen ”katajaan”. Eri yhteiskunnallisten

32 Adornon ja Horkheimerin Valistuksen dialektiikkaa voi pitää weberiläisenä analyysina teknisen rationaalisuuden nousemisesta hallitsevaan asemaan yhteiskunnassa. Valistuksen vapauttaman järjen kääntyminen itseään vastaan on oleellisesti jo Lukácsin tekemä huomio. Lukács katsoo rajattujen osien rationaalisuudesta seuraavan kokonaisuuden irrationaalisuus, kun osat ovat toisistaan näennäisen riippumattomia. Adornon ja Horkheimerin näkemys eroaa Lukácsista siinä pessimistisessä mielessä, että he katsovat yhteiskunnassa kaikkialle leviävän rationaalisuuden laajentavan sisäisen irrationaalisen luonteensa kaikkialle, totaliteettiin. (Kellner 1985, 97)

sektoreiden keskinäisten suhteiden satunnaisuus tulee esille erityisesti kriisiaikoina, jolloin kapitalismin rakenteet paljastuvat ja rajattujen tutkimuskohteiden irrationaalinen suhde yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen tulee ilmi. Irrationaalisuus on tietyllä tavalla myös välttämätöntä kapitalismin olemassaololle, sillä jos koko yhteiskunta voitaisiin selittää rationaalisesti, niin markkinoiden toiminta voitaisiin ennustaa täydellisesti, eikä kapitalistien välistä kilpailua siten enää olisi. (Lukács 1968, 102)