Heikkous Miten se näkyy toimintaympäristössä Kuntakohtainen työ
supis-tunut 1) Maakunta toi maakuntakohtaisen ammattikuntakohtaisuuden kun-nallisen yli ammattirajojen ylittyvän yhteistyön tilalle, ammatillisuus oli vahvistunut ja ammatillinen tuki lisääntynyt (hyvä asia), mutta samalla kunnallinen moniammatillisuus oli vähentynyt, kun siihen ei ollut sa-malla tavalla aikaa kuin ennen (huono asia)
2) Matkat veivät aikaa, työtä tehtiin joskus toiseen kuntaan (työparina ja muodollisesti pätevä joskus lapsen asioista vastaavana, päättäjänä tai asioiden valmistelijana), palavereja oli toisissa kunnissa ja sektori-kohtaisuus hajotti kunnallista työyhteisöä
3) Kunnallisia työryhmiä lakkautettiin, tilalle maakunnallisia (esi-merkiksi kuntien päihderyhmät lakkautettiin, tilalle maakunnallinen päihderyhmä, jolloin päihdetyöryhmän työ irtautui joidenkin kuntien käytännön työstä)
Päteviä sosiaalityöntekijöitä ei riitä rakenteelliseen ja kehittämistyöhön
Joka alueella tarvittaisiin muodollisesti pätevän sosiaalityöntekijän, yhteiskuntapoliitikon tai sosiaalipoliitikon asiantuntemusta alueen rakenteelliseen ja yhteisölliseen kehittämiseen
Sosionomit hoitavat asiakastapauksia, mutta muu kehittäminen jää Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on puutetta, mutta puute ei ratkea virkanimikemuutoksilla
Pitkäjänteiseen työhön ei jää
aikaa Pitkäjänteinen työskentely muun muassa ketjussa lastensuojelu-per-hetyö-perheneuvolatyö-mielenterveystyö-päihdetyö ontuu, koska pitkät välimatkat ja työntekijöiden liikkuvuus syövät resursseja ja keskittymistä kuntakohtaiseen työhön
Ammattikohtaisuus oli lisääntynyt, kun tehtiin maakunnallisesti samoilla käytän-nöillä lastensuojelua. Käytännöllä oli kuitenkin kääntöpuolensa. Kun verkostot laa-jentuivat maakuntaan, kuntakohtaiselle työlle jäi vähemmän aikaa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät olivat kukin oman kuntansa työntekijöitä, mutta samaan aikaan työtä tehtiin muihin kuntiin tarvittaessa ja palavereja oli ympäri maakuntaa. Erityi-sesti pienissä kunnissa, joissa oman alan työntekijöitä oli vähän, työ saatettiin tehdä kunta-aikana moniammatillisesti ja työpareina toimivat joustavasti eri ammattialojen työntekijät. Samanlaiseen moniammatillisuuteen ei maakunnan aikana välttämättä ollut aikaa tai mahdollisuuksia. Sen lisäksi sektorikohtainen sosiaalityö koettiin pie-nissä kunnissa vaikeaksi, sillä kunnan toisista sosiaalialan työntekijöistä ei ollut aina tukea, kun he tekivät työtä toisilla sektoreilla. Joissain kunnissa ei ollut ollenkaan muodollisesti pätevää sosiaalityöntekijää. Tällöin esimerkiksi huostaanotoissa lapsen asioista vastaava tuli muualta ja kiireelliset sijoituspäätökset sekä huostaanottojen valmistelut teki muualta tullut työntekijä. Sektorikohtaisuuden nähtiinkin aiheutta-van resurssien tuhlausta maantielle. Vaikka toisesta kunnasta tuli tilalle resursseja (esimerkiksi seudullista työtä tai maakunnallista työtä tekevistä), tien päälle jäi kui-tenkin osa resursseista.
Maakuntaan siirryttäessä kunnallisia työryhmiä lakkautettiin, jolloin kunnallinen moniammatillisuus väheni. Esimerkkinä mainittiin kunnalliset päihdetyöryhmät, joiden tilalle tuli maakunnallinen ryhmä. Maakunnallisessa ryhmässä ei ollut joka kunnasta edustajaa, ja koettiin, että maakunnallisen työryhmän työskentely etääntyi näitten kuntien käytännöistä.
Moniammatillinen työ koettiin toisissa vastauksissa maakunnan aikaansaamaksi vahvuudeksi. Strukturoiduissa vastauksissa kerrottiin, että säännöllisesti kokoontuva perhepalveluverkosto koettiin Ylä-Kainuussa suurimmaksi vahvuudeksi, ja Sotkamon ja Kuhmon seudulla se oli toiseksi suurin vahvuus (ks. taulukko 21). Muualla avovas-tauksissa kerrottiin myös siitä, että maakunnan aikana perhekeskukset oli perustettu joka kuntaan.
Sosiaalityöntekijät olivat toivoneet, että voisivat olla mukana kehittämistyössä.
Näissä vastauksissa nousi kehittämistarpeeksi, että sosiaalityöntekijöille annettaisiin mahdollisuus rakenteelliseen ja yhteisölliseen kehittämistyöhön. Jokaisella alueella olisi sosiaalityöntekijöitä, jotka voisivat tehdä tällaista kehittämistyötä. Tämä kuiten-kin vaatisi lisäresursointia sosiaalityöhön, ja samalla kritisoitiin sosiaalityöntekijöiden virkojen muuttamista sosiaaliohjaajien viroiksi.
Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävänä oli vastata asiakkaan pal-velukokonaisuudesta. Jos lastensuojeluasiakas tarvitsi perhetyötä, perheneuvolan, mielenterveys- tai vaikka päihdetyön palveluita, palvelut oli kirjattava asiakassuun-nitelmaan, ja suunnitelmaa oli seurattava. Laki velvoitti pitkäjänteisyyteen ja seu-rantaan. Pitkäjänteiseen työhön ei ole aikaa -otsikon alle on koottu avovastauksissa noussut huoli pitkäjänteisen työn toimimattomuudesta, kun oman kunnan työhön ei ollut riittävästi keskittymismahdollisuuksia, jos työtä oli tehtävä myös muihin kun-tiin. Tässä arvioitiin erityisesti niiden muodollisesti pätevien sosiaalityöntekijöiden työtä, jotka joutuivat jakamaan työpanostaan toisiin kuntiin.
Yhteenveto lastensuojelun toimintaympäristön vahvuuksista ja kehittämistarpeista Strukturoitujen vastausten mukaan Kainuun lastensuojelun toimintaympäristön suu-rimmat vahvuudet olivat seuraavat: Lastensuojeluilmoitusten tekeminen oli otettu lähiverkostossa työkäytännöksi, toisten viranhaltijoiden työ tunnettiin, säännöllisesti kokoontuva perhepalveluverkosto toimi, oli omaksuttu varhaisen puuttumisen mal-li, ja erityisosaajia oli riittävästi. Nämä olivat suurimpia vahvuuksia sekä alku- että seurantakyselyssä. Lastensuojelun sosiaalityö lähti ilmoituksesta, ja tieto lastensuo-jelutarpeesta oli sen vuoksi keskeinen asia. Toisten viranhaltijoiden työn tuntemus helpotti taas yhteistyötä.
Alku- ja seurantakyselyjen vastausten keskiarvopisteitä vertaamalla selvisi, että vahvuudet koettiin vahvemmiksi kuin heikkoudet sekä alku- että seurantakyselyssä.
Ne nähtiin molemmissa kyselyissä melko usein vahvuuksina (alku 1,57 / seuranta 1,58). Kehittämisen tarpeessa olevia asioita koettiin sekä alku- että seurantakyselyssä olevan vain jonkin verran, mutta kehittämisen tarpeessa olevien asioiden koettiin kuitenkin lisääntyneen alkukyselyyn verrattuna (alku 0,88 / seuranta 1,44).
Maakunta-kuntayhtymä oli perustanut perhepalvelukeskuksia, mutta perhekes-kusidea vaati konkreettisia toimia, palvelujen siirtämistä fyysisesti saman katon alle, vain muutamissa kunnissa. Monessa kunnassa tätä ei tarvinnut tehdä, koska jo ennen maakuntakokeilua kuntien sosiaali- ja terveydenhuolto oli yhdistetty. Useassa kunnassa sosiaalitoimisto ja terveyskeskus toimivat samoissa tiloissa, ja lisäksi joissakin kunnissa toimi jo ennen maakuntakokeilua yhteistyöverkosto, perhepalveluverkosto.
Maakunta oli panostanut hankkeiden kautta varhaiseen puuttumiseen, ja niistä kerrottiin avoimissa vastauksissa. Näkemys, että erityisosaajia oli riittävästi, oli kasva-nut alku- ja seurantakyselyjen välissä muilla seuduilla, paitsi Kajaanin seudulla. Eri-tyisosaajat liikkuivat maakunnassa ja he jakoivat palveluja kaikkialle maakunnassa.
Kajaanin seudulla erityisosaajia oli eniten, joten siellä oltiin enemmän erityisosaami-sen luovuttajia kuin saajia. Siellä erityisosaajien riittävyyden koettiinkin vähentyneen.
Osaamisen jakamiseen liittyi heikkouksia, ja se tuli näkyviin avoimien vastausten kautta. Esimerkiksi kun sosiaalityöntekijä jakoi omaa työpanostaan muihin kuntiin, omassa kunnassa asiakastyön kokonaisuuden hallintaan ei aina jäänyt riittävästi aikaa ja työ kärsii.
Sekä alku- että seurantakyselyssä suurimmaksi kehittämisen tarpeeksi nousi strukturoiduissa vastauksissa työssä olevien voimavarojen riittämättömyys ennal-ta ehkäisevään työhön. Toiseksi suurin heikkous oli, että virkoihin ei saatu päteviä työntekijöitä. Viroissa olevien vaihtuvuus oli alkukyselyn aikaa kolmanneksi suurin heikkous, mutta seurantakyselyssä sen edelle nousivat puutteet luottamushenkilöi-den lastensuojelutyön vaativuuluottamushenkilöi-den ymmärtämisessä. Vaativuuluottamushenkilöi-den ymmärtäminen oli alku- ja seurantakyselyjen välillä vähentynyt. Erityisesti näin oli tapahtunut Kajaa-nin sekä Sotkamon ja Kuhmon seuduilla. Avovastauksissa sen sijaan tuotiin esille, että virkamiesjohdossa lastensuojelutyön vaativuus oli ymmärretty. Entä oliko maakun-nalla mahdollisuus henkilöstörekrytointiin yksittäistä kuntaa paremmin? Näin asia nähtiin joissain avovastauksissa. Strukturoiduissa vastauksissa suurimpia kehittämi-sen tarpeita olivat, että virkoihin ei saatu päteviä ja viroissa olevat vaihtuivat usein, ja maakunnan aikana näiden nähtiin heikentyneen. Avovastausten ja strukturoitujen vastausten näkemykset menivät ristikkäin.
Voimavarojen riittämättömyys ennalta ehkäisevään työhön nähtiin suurimmaksi puutteeksi, vaikka ehkäisevään työhön oli maakunnassa panostettu paljon. Nämä resurssit eivät kuitenkaan olleet riittäviä, vaan lastensuojelu vei niistä osan. Lasten-suojelulaki määritteli, että lastensuojelua on lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu.
Sosiaalityöntekijät kertoivat, että uusi lastensuojelulaki oli lisännyt lastensuojelun töitä huomattavasti. Aikuis- ja vammaissosiaalityössä taas sosiaalityöntekijän virko-ja oli muutettu sosiaaliohvirko-jaavirko-jan viroksi. Sosiaalityöntekijöidenkään aika ei riittänyt ehkäisevään työhön.
Avoimet vastaukset nostivat yksittäisiä näkemyksiä esiin, ja avovastauksissakin mielipiteet voivat joskus olla ristikkäisiäkin. Avovastauksissa kerrottiin, että sosiaa-lityöntekijöiden resursseja oli karsittu liikaa ja kehittämistyötä oli ulkoistettu hank-keissa tapahtuvaksi. Tämän suuntaisen kehityksen vastapainona toivottiin sosiaali-työntekijöille mahdollisuutta työn kehittämiseen ja alueittensa rakenteelliseen työhön.
Avovastauksissa kerrottiin myös, että lastensuojelun toimintaympäristössä verkostot olivat laajentuneet kunnan ulkopuolelle. Oman ammattikunnan tapaamisia oli paljon, jolloin ammatillisuuden koettiin lisääntyneen myös pienissä kunnissa. Kuntakohtai-siin verkostoihin ei kuitenkaan ollut samalla tavalla aikaa kuin ennen maakuntakokei-luun siirtymistä. Joskus myös maakunnallinen verkosto oli kentältä katsottuna liian etäinen. Avoimissa vastauksissa kerrottiin, että maakunnassa havahduttiin siihen, että pelkästään maakunnalliset työryhmät eivät palvelleet kuntia, ja kuntakohtaista työtä käynnisteltiin uudelleen. Sektorikohtaisen sosiaalityön haitoista kerrottiin, että pie-niin kuntiin se toi yksinäisiä työntekijöitä ja aiheutti resurssien valumista maantielle, kun jouduttiin kulkemaan toisissa kunnissa.
Henkilöstöresurssien vaikutukset ehkäisevään ja varsinaiseen lastensuojelutyöhön seuduittain
Henkilöstöresurssien vaikutuksiin ehkäisevään ja varsinaiseen lastensuojelutyöhön vastasivat samat kuin edelliseenkin kohtaan alaluvussa 4.3.1. Alkukyselyssä tämän osan kysymykset lähetettiin sosiaalijohtajille ja vastaajia oli 10. Seurantakyselyssä tä-hän osaan vastasi kysymyksestä riippuen 24–25 vastaajaa. Strukturoitujen kysymys-ten vastaukset eivät vastaajakunnan osalta ole yhkysymys-teneväisiä eivätkä vastauksetkaan täysin vertailukelpoisia.
Kyselylomakkeessa olivat seuraavat vaihtoehdot, joilla kartoitettiin palvelujen saa-tavuutta: 1) lääkäripalveluita ei ole riittävästi, 2) lääkärin työpanosta ei saatu neuvola-lääkäritoimintaan, 4) neuvolalääkäritoiminta kärsi, kun ei ollut jatkuvuutta (lääkärit vaihtuivat), 5) lääkärin työpanosta ei saatu kouluun, 6) koululääkäritoimintaan ei saatu jatkuvuutta, 7) psykologipalveluita ei ollut riittävästi, 8) psykologit vaihtuivat usein, 9) koulukuraattoripalveluita ei ollut riittävästi, 10) puheterapeuttipalveluita ei ollut riittävästi ja 11) nuorisotyöntekijöitä ei ollut riittävästi.
Taulukossa 28 kuvaan ehkäisevän lastensuojelun kannalta joidenkin tärkeiden pal-velujen saatavuuden muutosta alku- ja seurantakyselyjen välillä. Vertailu on tehty seu-duittain. Muutoksen suuruus on pisteytetty, ja pisteet on laskettu samalla kaavalla kuin alaluvussa 4.3.1. Muutokset ovat suuruusjärjestyksessä siten, että eniten heikentynyt tai parantunut palvelu on ylimpänä. Seuraavassa taulukossa kerrotaan vain muutoksesta.
Se missä palveluissa olivat suurimmat puutteet alku- ja seurantakyselyjen vastausten mukaan, näkyy taulukon alapuoleisesta tekstistä. Muutos negatiiviseen tai positiiviseen suuntaan ei kuitenkaan ollut suuri. Vastaajat näkivät, että palvelut olivat maakuntako-keilun aikana hiukan huonontuneet (enemmän heikennyksiä) kuin parantuneet.
Taulukko 28. Ehkäisevän lastensuojelun kannalta joidenkin tärkeitten palvelujen saatavuuden