Lapsen oletetaan automaattisesti olevan haavoittuva rikoksen uhri ja tästä syystä erityisen suojelun tarpeessa. Suojelun tavoitteen korostaminen aiheuttaa ristiriidan: toisaalta lapsen oikeuksia rikoksen uhrina ja loukat-tuna osapuolena tuetaan, mutta toisaalta suojelun perusteella lapsen oikeuksia kavennetaan. Lapsen oikeuksien kaventaminen tehdään usein ilman lakiin perustuvia perusteita ja lapsen asema rikosasian asianosaisena häivytetään. Tässä tutkimuksessa yhdistetään lapsioikeudellinen tutkimus-ote prosessioikeudelliseen otteeseen ja tututkimus-otetaan rikosprosessiin uuden-laista teoreettista näkökulmaa lapsen aseman ja oikeuksien tarkasteluun.
Väitöskirjatutkimukseni teemana on alle 15-vuotiaan lapsiasianomis-tajan henkilökohtainen osallistuminen esitutkinnassa. Ilman itsenäistä puhevaltaa toimivan lapsen henkilökohtaisessa osallistumisessa korostu-vat rikosprosessin tavoitteista tosiseikkojen selvittäminen ja todisteluun tähtäävä menettely. Asianomistajan asema rikosprosessin vahvana osa-puolena ei sen sijaan sellaisenaan kuulu lapsiuhrin rooliin. Lasta edustaa esitutkinnassa edunvalvoja, jonka tehtävänä on esittää lapsen vaatimukset, välittää lapsen näkemykset viranomaisille sekä valvoa lapsen etua menet-telyssä.1 Alle 15-vuotiaan asianomistajan rooli on siten jaettu lapsen ja hänen edunvalvojansa kesken. Tämän roolijaon merkitys ei varsinaisesti näy esitutkintalainsäädännössä eikä lapsen henkilökohtaiseen osallistumi-seen ja hänen asemaansa liittyvää sääntelyä olla tarkasteltu lapsen oikeuk-sien näkökulmasta.
1 Lapsen edunvalvojan tehtävistä ja määräämisestä esitutkinnassa laajasti Tuomi-nen 2014; Heikkilä – Rantaeskola – SuikkaTuomi-nen-Malin 2018.
Esitutkinnan pääasiallisena tarkoituksena on esitutkintalain (805/2011, ETL) 1 luvun 2 §:n mukaisesti rikoksen selvittäminen ja todisteiden järjestä-minen syyteharkintaa ja mahdollista oikeudenkäyntiä varten. Lapsi osallis-tuu esitutkintaan vain, jos hänen henkilökohtainen kuulemisensa asiassa on tarpeen.2 Lisäksi lapsi voi rikosepäilyn laadusta ja ilmitulon ajankoh-dasta riippuen osallistua lääkärin somaattisiin tutkimuksiin. Rikosproses-silla toteutetaan aineellista rikosoikeutta ja siten lapsen seksuaalisen itse-määräämisoikeuden ja erityisesti fyysisen kaltoinkohtelun suojaa. Julkisella vallalla on velvollisuus suojella lasta kaikenlaiselta kaltoinkohtelulta, mutta myös taata muita aineellisia ja prosessuaalisia oikeuksia. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimus (SopS 60/1991, LOS) on kansain-välisesti velvoittava lasten ihmisoikeussopimus, jonka määräykset voidaan tiivistää kolmeen keskeiseen teemaan. Sopimus velvoittaa turvaamaan lap-sen oikeudet suojeluun (Protection), huolenpitoon, hoivaan ja kasvatukseen (Provision) sekä osallistumiseen liittyvät oikeudet (Participation).3
Rikosprosessioikeudellisessa tutkimuksessa asianomistajan oikeudet ja rikoksen uhrin asema ovat olleet lisääntyvän huomion kohteena sekä
2 Lasta kuullaan ainoastaan todistelutarkoituksessa, jolloin edellytyksenä on, että lapsen tietoja tarvitaan asian selvittämisessä sekä myöhemmin syytteen toteen-näyttämisessä. Lapsen kuulustelukertomus on tärkeimpiä tutkintatoimenpiteitä, joten sen tekemättä jättämisen tulisi olla poikkeuksellista ja hyvin perustelua, Ello-nen – Rantaeskola 2016, s. 80.
3 Lapsioikeudellisiksi periaatteiksi muodostetusta kolmesta P:stä Suomessa esimer-kiksi Mahkonen 2010, s. 93–94; Hakalehto-Wainio 2013, s. 35–36.
tutkimuksen, politiikan että lainsäädännön alueilla.4 Erityisesti seksuaali-rikosten ja lähisuhteessa tehtyjen seksuaali-rikosten uhrien haavoittuvuus ja koke-mukset rikosprosessista ja sen sujuvuudesta ovat olleet kehittämisen kohteena niin lainsäädännössä kuin menettelyissäkin.5 Myös lapsiuhrien asemaan on kiinnitetty huomiota ja erityisesti oikeuspsykologian alalla on tehty runsaasti tutkimusta lapsen kyvystä toimia todistajana.6
Rikosprosessissa asianomistajan keskeisimmiksi oikeuksiksi katsotaan oikeus vaatia rangaistusta ja vahingonkorvauksia sekä oikeus käyttää avus-tajaa. Nämä oikeudet takaavat rikoksen uhrille vahvan aseman rikosasian asianosaisena. Erityisesti eurooppalaisen sääntelyn vaikutuksesta näkö-kulma rikoksen uhrin oikeuksiin on laajentunut koskemaan myös oikeutta
4 Erityisesti uhrinäkökulman tai uhrin haavoittuvuuden huomioivaa tutkimusta Suomessa ovat tehneet Niemi-Kiesiläinen 2004 parisuhdeväkivallan uhrista rikos-prosessissa, Honkatuki 2011 rikoksen uhreista rikosrikos-prosessissa, Utriainen 2013 raiskausrikoksista ja Kainulainen – Saarikkomäki 2014 rikosprosessista uhrin näkö-kulmasta. Euroopan unionin sääntely rikoksen uhrin asemaan liittyen on myös ollut vilkasta. Rikoksen uhrin suojelemisen vahvistamiseksi on hyväksytty direktiivi eurooppalaisesta suojelumääräyksestä (Euroopan parlamentin ja neuvoston direk-tiivi 2011/99/EU) ja asetus yksityisoikeuden alalla määrättyjen suojelutoimenpi-teiden vastavuoroisesta tunnustamisesta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 606/2013). Uhrin asemaa on vahvistettu uhridirektiivillä (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/29/EU rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista). Erityisryhmiin kuuluvien uhrien suo-jelusta säädellään lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta annetulla direktiivillä (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/92/EU). Lisäksi Euroopan neuvosto on antanut yleissopi-mukset naisten asemasta väkivallan uhreina (Euroopan neuvoston yleissopimuk-sessa naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumi-sesta eli Istanbulin sopimus, Sops 53/2015) ja lasten suojelemitorjumi-sesta seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan (Lanzaroten sopimus CETS No. 201).
5 Nykyiseen Sanna Marinin hallitusohjelmaan on kirjattu yhdeksi oikeusvaltion kehittämisen strategiseksi tavoitteeksi turvallinen oikeusvaltio, jossa muun muassa parannetaan rikosuhrien asemaa. Ks. hallituksen toimintasuunnitelma, Valtioneu-voston julkaisuja 2019:27, s. 25–28.
6 Kootusti tuoretta tutkimustietoa lapsitodistajista Lamb et al. 2018. Poliisihallitus antoi uudistetun ja huomattavasti aiempaa kattavamman ohjeen lapsen kohtaa-misesta poliisitoiminnassa ja esitukinnassa. Poliisihallitus, ohje POL-2019-34669, Lapsi poliisitoiminnassa ja esitutkinnassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella käynnissä oleva Barnahus -hanke rakentaa keskitettyä toimintatapaa, jonka tavoit-teena on lapsikeskeinen, moniammatillinen ja viiveetön seksuaali- ja väkivaltari-kosten tutkintaprosessi. Barnahus-hanke, THL, https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehitta-minen/tutkimukset-ja-hankkeet/barnahus-hanke. Katsottu 15.2.2020.
suojeluun, tukeen ja tietoon.7 Valtioille on asetettu velvollisuus tunnistaa ja huomioida rikoksen uhrin haavoittuvuus ja tarjota sen perustella suojelua rikosprosessissa ja sen ulkopuolella.8 Vastaavat oikeudet koskevat myös lapsiuhreja, joilla on lisäksi oikeus puolueettomaan edunvalvontaan rikos-prosessissa.
Esitutkintalakiin (805/2011, ETL) otettiin ainoastaan lasta koskevat sään-nökset eli 4 luvun 7 § lapsen kohtelusta esitutkinnassa sekä saman luvun 8 § edunvalvojan määräämisestä lapselle vasta lain kokonaisuudistuksen yhteydessä 1.1.2014. Lapsen kohtelusta säädeltiin tätä ennen asetuksen tasolla,9 ja edunvalvojan määräämisestä ei säädelty esitutkinnan osalta erikseen.10 Melko myöhäinen lasta koskeva laintasoinen sääntely osoittaa, ettei lapsen henkilökohtaista oikeudellista asemaa ole pidetty ongelmana tai lapsen aseman kannalta merkittävänä asiana. Rikosasia ei ole samalla tavalla lasta tai perhettä koskeva asia kuin lapsen huostaanottoa ja huol-toa koskevat asiat. Sääntelyn taustalta ei siten ole tunnistettavissa 1970- ja 1980-luvuilla lähinnä perhe- ja lapsilainsäädäntöön tehdyt muutokset, joiden myötä lapsen asema itsenäisenä oikeussubjektina korostui perheyh-teyden ja perheyksikön oikeuden sijasta.11
Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lasta koskevissa toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu (LOS 3). Esitutkintalain
7 Asianomistajan asemaan kotimaisessa rikosprosessissa on viime vuosina eni-ten vaikuttanut uhridirektiivi. Sen myötä tehtiin useita uhrin asemaan vaikuttavia lakimuutoksia, joilla muun muassa parannettiin tiedonsaamista, haavoittuvuuden tunnistamista ja oikeutta asiakirjakäännöksiin. Ks. muutokset keskeisiltä osin HE 66/2015, s. 6–8.
8 Istanbulin sopimus velvoittaa sopimusvaltion perustamaan riittävän määrän hel-posti saavutettavia turvakoteja (23 art.) sekä avaamaan 24/7 auttavan puhelimen (24 art.).
9 Asetus esitutkinnasta ja pakkokeinoista (575/1988) kumottiin 1.1.2014 uuden esi-tutkintalain voimaantulon yhteydessä.
10 Asiassa noudatettiin holhoustoimilain 91 §:ää, jossa säädetään ilmoituksesta edunvalvonnan tarpeessa olevasta henkilöstä ja ilmoitukseen liittyvästä menet-telystä. Aiemman oikeustilan mukaan tutkinnanjohtajan tuli siten tehdä 91 §:n mukainen ilmoitus. Edunvalvojan määräämistä koskevasta menettelystä säädeltiin holhoustoimilain mukaisesti. Ks. tiivistetysti aiemmasta oikeustilasta HE 222/2010 vp, s. 47.
11 Kurki-Suonio 1999, s. 428–431.
kokonaisuudistuksen yhteydessä ei viitattu lapsen oikeuksien yleissopi-mukseen eikä liitetty lapsen kohtelun säännöstä osaksi lapsen edunmu-kaista menettelyä, vaikka hallituksen esityksessä lapsen edusta puhutaan-kin. Uhridirektiivin (2012/29/EU)12 voimaanpanoa koskevassa hallituksen esityksessä sen sijaan viitataan lapsen oikeuksien sopimukseen, mutta ei avata lapsen edun käsitettä tai sen merkitystä esitutkinnassa.13 Todistelu-tarkoituksessa kuultava lapsi on tutkinnan ja suojelun kohteena. Yhtäältä lapsen ja hänen kertomuksensa luotettavuuden arvioiminen ja toisaalta lapsen erityisen haavoittuvuuden korostaminen ovat omiaan häivyttä-mään lapsen asemaa omien oikeuksiensa subjektina. Lapsen etu näyttäisi samaistuvan suojeluun eikä lapsen etua erotella selkeästi asianomista-jan edusta. Lisäksi lapsen kohtelun säännöksestä tai sen paikasta esitut-kintalaissa ei käy suoraan ilmi, onko säännös tarkoitettu esitutkintaperiaat-teeksi, esitutkintaan osallistuvan lapsen oikeudeksi vai molemmiksi.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on ensisijaisesti muodostaa oikeuste-oreettista pohjaa lapsen aseman ja oikeuksien tarkasteluun esitutkinta- ja laajemmin rikosprosessioikeudellisessa tutkimuksessa. Tämän lisäksi tässä tutkimuksessa systematisoidaan lapsen oikeuksia osaksi esitutkin-talainsäädäntöä. Lisäksi tutkimus antaa tulkintasuosituksia lapsiuhrin oikeuksien soveltamisesta yksittäistapauksissa. Tarkoituksena ei ole esi-tellä kattavasti kaikkia niitä tilanteita, joissa lapsen asemaan liittyy tulkin-nallisia ongelmia, vaan antaa rikosprosessioikeudelliselle tutkimukselle työkaluja sekä näiden tilanteiden hahmottamiseen ja esiin nostamiseen että niiden ratkaisemiseen. Lisäksi erityisesti lapsioikeuden tutkimusta varten tuotetaan tietoa siitä, miten lapsi ja lapsen etu esitutkinnassa
12 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/29/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähim-mäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta.
13 HE 66/2015 vp, s. 35. Uhridirektiivin johdanto-osan kohdan 14 mukaan direktiiviä sovellettaessa on ensisijaista turvata lapsen etu Euroopan unionin perusoikeuskir-jan ja YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti.
käsitetään.14 Tutkimustehtävänä ei siten ole tulkita ja systematisoida koko lapsiasianomistajaan liittyvää sääntelyä esitutkinnassa, vaan keskittyä lapsen henkilökohtaiseen osallistumiseen liittyviin tilanteisiin ja lapsioike-udellisen teorian muodostamiseen.