Taulukko 2. Laadullisesti analysoidut aineistot
2.4 Sukupuoliero, valta ja lapsitutkimus
Tutkimuksen näkökulmana on feministisissä teorioissa muodostettu suku-puolieron käsite, jonka avulla hahmottuu lapsen ero ja alisteinen asema suhteessa aikuiseen.76 Lapsi on feministisen tutkimusotteen nainen eli ”toi-nen” tai ”muu” suhteessa ”samaan” eli aikuiseen tai mieheen. Feministinen tutkimus on kiinnostunut sukupuolen ja seksuaalisuuden tuottamisesta ja sen kytköksistä valtaan. Hyödynnän näitä teoreettisia lähtökohtia kyetäkseni tunnistamaan lapsen asemaan vaikuttavia valtasuhteita rikosprosessissa.
Feministisen tieteenteorian parissa seksuaalisuus ja sukupuoli ovat olleet keskeisiä kiinnostuksen kohteita.77 Sukupuoliero käsitteenä tarkoit-taa ensinnäkin jakoa naisiin ja miehiin, mutta myös muita eroja, esimer-kiksi eroja naisten välillä.78 Sukupuolierossa on yksinkertaistettuna kyse kahdesta eri sukupuolesta ja niiden välisestä erosta, joka on piilotettu, unohdettu ja korvattu muilla eroilla. Se pohjautuu keskeisesti ajatukseen naisen alisteisuudesta ja toiseudesta suhteessa mieheen. Mies edustaa
75 Jokinen – Juhila 1999, s. 68. Ks. käsitteiden subjektipositio ja identiteetti välisestä erosta Jokinen – Juhila – Suoninen 1993b, s. 37–41.
76 Sukupuoliero tutkimuksen metodina tarkoittaa eron tekemistä, Rojola 2004, s.
28–29. Tässä tutkimuksessa kyse ei ole eron tekemisestä, vaan enemmän sen tun-nistamisesta.
77 Näkemykset sukupuoleen ja seksuaalisuuteen ovat muuttuneet ja feministisen tutkimuksen historiasta onkin nähtävissä selviä murroskausia ja eroja käsitteiden ja keskeisten ongelmien määrittelyssä, McAfee 2018, chapter 1.
78 Braidotti 1994, s. 158.
tässä samaa ja nainen toista.79 Radikaalit sukupuolieron teoriat eivät näe eroja ainoastaan naisten ja miesten välillä vaan myös naisten keskinäisiä ja sisäisiä eroja.80
Radikaaleilla sukupuolieron teorioilla on ollut huomattava merkitys feministisen tieteenteorian historiassa tuomalla esiin ja antamalla työ-välineitä naisen aseman tutkimiselle ja toiseuden tuottamisen tapojen tarkastelulle.81 Lapsitutkimuksen parissa lapsen asemassa on nähty vastaa-vanlaista näkymättömyyttä kuin naisen asemassa perinteisen tieteen ken-tällä.82 Tällöin lapsi näyttäytyy aikuiseen nähden toisena ja vastakohtaisena, eivätkä lapset ole aina toimineet tutkimuksessa subjekteina.83 Lapsuutta ja nuoruutta on tutkimuskohteina usein leimannut ongelmallisuus, riskialttius sekä niiden näkeminen toimenpiteitä vaativina.84 Samalla tavoin naisen toiseutta suhteessa mieheen on kuvattu vastakohtana ja tasa-arvoisuu-den mittapuuna on pidetty miestä ja maskuliinisuutta. Mies on jotain, mitä nainen ei ole ja johon naisen tulisi pyrkiä. Vastaavasti lapsitutkimuksen
79 Irigarayn ajattelun mukaan sukupuolierosta johtuva sukupuolten välinen epäta-sa-arvoisuus korostuu aikana, jolloin naiset ovat saavuttaneet valtiolliset oikeudet ja taloudellisen itsenäisyyden. Mitä tasa-arvoisempia naiset ja miehet ovat, sitä paremmin ongelmat paljastuvat. Muodollinen tasa-arvo ei vapauta naisia tästä historiallisesta alistuksesta, sillä sukupuolieron kieltävät ongelmat koskevat arvoja ja arvostuksia, joihin länsimaisen kulttuuri perustuu. Irigaray 1996, s. 21–22.
80 Radikaalin sukupuolieron tunnettuja teoreetikkoja ovat muun muassa Luce Iriga-ray ja Rosi Braidotti. Ks. radikaali sukupuoliero Braidotti 1994, s. 158–166.
81 Ks. radikaalin sukupuolieron kehittelystä, tulkinnasta ja merkityksestä esimer-kiksi Braidotti 1994; Irigaray 1996. Tulkintoja Irigarayn etiikan, rakkauden ja naisel-lisen filosofiasta Lehtinen 2000, s. 213–238. Tulkintoja Braidottin ajattelusta, Lem-piäinen 2000, s. 19–41.
82 Alanen 1988, s. 53–67; Thorne 1987, s. 85–109.
83 Lasten elämää ja siinä tapahtuvia muutoksia on tarkasteltu erilaisten välittäjien, usein perheen ja vanhempien kautta. Alanen 2009, s. 16.
84 Alanen 1988, s. 54–55. Lapsuuteen ja lapsikäsitykseen yhdistetään esimerkiksi epätäydellisyys, viattomuus, vaara ja pahuus. Fionda 2001, s. 12. Näkemys lapsuu-desta on rajoittunut tulevaisuuden aikuisiksi ja lapsia on tutkittu lähinnä perhei-den ja koulun kontekstissa. Tällöin näkökulmassa on painottunut se, miten lapset kehittyvät aikuisuuteen ja yhteiskunnan toimijuuteen, Alanen 2009, s. 17.
parissa on esitetty kritiikkiä lapsuuden käsittämisestä ei-vielä-aikuisuudek-si.85 Uudenlaisessa lapsitutkimuksessa lapsi kohdataan lapsena ja hänen näkemyksilleen annetaan arvoa nyt, ei joskus tulevaisuudessa hänen saa-vutettuaan aikuisuuden.
Postmodernit feministiset teoriat ovat suhtautuneet sukupuolieron käsitteeseen ja sen keskittymiseen naisen ja miehen väliseen eroon torju-vasti. Feminismin teoreetikko Judith Butlerille sukupuolieron paikantuminen ihmisen kakseuteen on eksklusiivinen ja vahingollinen.86 Hänen mukaansa keskeinen ero voisi olla mikä tahansa muukin, sillä sukupuoliero on histo-riallisesti ja kulttuurisesti rakentunut kahtiajako. Postmoderni feminismi kritisoi sukupuolieroa muun muassa siitä, ettei se kykene tunnistamaan eroja naisten välillä. Butler suuntaa huomion siihen valtaan ja voimaan, joka tuottaa itsestään selvinä pidettyjä asioita, kuten sukupuoli, nainen ja mies. Butlerilaisessa ajattelussa sukupuoli, seksuaalisuus ja valta liittyvät kiinteästi toisiinsa. Sukupuoliero korostaa kahden sukupuolen erilaisuutta ja ylläpitää näin heteronormatiivisuutta, jonka ylläpitäminen taas vaatii vallankäyttöä, joka ei ole olemista tai kokemista vaan tekemistä.87
Lapsitutkimus ja lapsen asema tutkimuksessa koki yhteiskunnallisen tutkimuksen kentällä murroksen 1980-luvulla, jolloin psykologisesta tutki-muksesta siirryttiin monitieteiseen ”uuteen lapsitutkimukseen”.88 Lapsitut-kimuksen piirissä kritisoitiin kehityspsykologista selitysmallia, joka ylläpiti
85 Ks. Alasen kritiikistä yhteiskuntatieteellisessä lapsitutkimuksessa käytetystä sosialisaatiokäsitteestä. Käsite sisältää oletuksen lapsuuden merkityksellistymi-sestä esisosiaaliseksi, ei-vielä-sosiaaliseksi ja sosiaaliseksi tulemiseksi. Sosialisaa-tiokäsite tarkastelee lapsia ainoastaan tulevana, seuraavana aikuissukupolvena.
Alanen 2001, s. 172–173.
86 Butler 2006, s. 48–92. Butler käsittelee kaksijakoa biologisen sukupuolen, sosiaa-lisen sukupuolen ja halun subjektien näkökulmasta kriittisesti teoksensa Hankala sukupuoli ensimmäisessä luvussa. Kritiikin keskeisimpänä kohteena on, että kaksi-jaosta ei johdu ainoastaan jako kahteen biologiseen sukupuoleen vaan myös bio-logisesta sukupuolesta oletettuun sosiaaliseen suupuoleen ja sen perusteella ole-tettu seksuaalinen halu, jonka oletetaan kohdistuvan vastakkaiseen sukupuoleen.
87 Pulkkinen 2000, s. 48. Pulkkisen mukaan Butlerin ajatus sukupuolen tarkastele-misesta genealogisesti tukeutuu Michelle Foucault´hon ja tästä johtuu huomion kiinnittäminen sukupuolta tuottavaan valtaan. Butlerilainen genealoginen ote on tiivistetysti se, ettei mikään vain ”ole” vaan jokin saa ajattelemaan, että asia on juuri näin.Foucault tarkoittaa genealogialla nykyisyyden historian tutkimusta.
88 Alanen 1988, s. 53. Laajemmasta perspektiivistä, Lee 2001.
lapsen eroa aikuiseen sekä ajatusta siirtymisestä yksinkertaisesta moni-mutkaiseen ja irrationaalisesta rationaaliseen.89 Aikuisuuden ja lapsuuden erottavaksi rajaksi on asetettu 18 vuoden ikä sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa että kansallisessa lainsäädännössämme.90 Kategorinen ikä-raja sisältää oletuksen siitä, että 17-vuotiaat eroaisivat ratkaisevasti 18-vuo-tiaista.91 Lasten keskeiset erot voivat olla yhtä merkittäviä kuin kategorisen ikärajan lähellä olevien aikuisten ja lasten väliset erot tai erot aikuisväes-tössä. Aikuisen ja lapsen välinen ero luonnollistetaan ja siitä tehdään välttä-mätön. Kuten alaikäisyys, eivät myöskään muut kategoriset ikärajat, joilla lapsuutta määritellään, ole muuttumattomia ja ikiaikaisia.
Yhtenäistä lapsuutta ja lapsikokemusta kohtaan voidaan esittää vastaa-vanlaista kritiikkiä, mitä on esitetty naisena olemisesta. Lapsitutkimuksen parissa on tapahtunut samankaltaista murrosta siirryttäessä psykologis-pe-dagogisesta lapsikäsityksestä moninaisempaan tapaan nähdä ja käsittää lapsi ja lapsuus.92 Muutokset ovat tapahtuneet erityisesti lapsuuden histo-rian, -sosiologian ja -antropologian aloilla. Lapsuutta jäsentäväksi ja lasten ja aikuisten välisen sukupolvisuhteen käsittämiseksi esitetystä sukupolvijär-jestyksestä on muodostunut lapsuudentutkimuksen kehyskäsite.93 Lapsiin kohdistunutta tutkimuksellista kiinnostusta on vuosikymmeniä leimannut kehitykseen, oppimiseen ja terveyteen liittyvä tutkimus, jossa on seurattu, miten ja milloin lapsi lähenee aikuista. Tällainen näkökulma, johon on piilotettu lapsen vertaaminen aikuiseen, tuottaa ja ylläpitää eroa lapsi- ja aikuisväestön kesken.94 Uusi lapsitutkimus korostaa lapsen asemaa
toimi-89 Aapola 1999, s. 62.
90 Holhoustoimilain (442/1999) 2 §:n mukaan vajaavaltaisella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä. Täysi-ikäisyyden raja on Suomessakin vaihdellut ajan myötä.
Ikäraja oli pitkään holhouslain (34/1898) nojalla se vuosi, kun henkilö täytti 21 vuotta- Vuonna 1969 ikäraja muutettiin holhoustoimilain muutoksella (343/1969) 20 vuoteen. 18-vuotiaat ovat olleet täysi-ikäisiä vasta 1.7.1976 voimaan tulleen hol-houslain (457/1976) myötä.
91 Lainsäädäntö sisältö muitakin kategorisia ikärajoja kuten 15 vuotta puhevallan käytössä (OK 12.1) ja 12 vuotta lastensuojeluasiassa kuulluksi tulemiselle (LSH 20 §).
92 Alanen 2009, s. 12; Vänskä – Autio, s. 54.
93 Alanen 2009, s. 12–23.
94 Ks. esim. Alanen 2009, s. 16–18.
jana ja ottaa lapsen tutkimuksen uudeksi subjektiksi.95 Ero näkyy lapsen osallistumisoikeuden nousemisena tutkimukselliseen keskiöön ja lapsen näkemyksiin kohdistuvana laajenevana kiinnostuksena.96
Sukupuoliero -käsitteen käyttäminen lapsitutkimuksessa mahdollistaa aikuisen ja lapsen välisen eron teoretisoinnin ja lapsen toiseuden paljas-taminen suhteessa aikuiseen. Lapsi käsityksen määrittelyssä ero lapsen ja aikuisen välillä määrittelee sekä lapsen että aikuisen.97 Mutta riittääkö tämä kaksijakoinen erottelu vai sorrutaanko eron esiin nostamisella samaan lap-sikokemuksen universaaliseen hyväksymiseen ja unohtuuko lapsi- aikuinen -jaottelussa nuoret, vammaiset, sairaat ja muut ei-hegemoniset lapsikäsit-teeseen kuuluvat ryhmät. Esimerkiksi nuoret eivät ole lapsia, mutta eivät tule määritellyiksi aikuisiksikaan.
Butlerilainen postmoderni sukupuoliteoria tarjoaa ratkaisuksi performa-tiiviseen, tekemiseen perustuvan ajatuksen sukupuolesta: sukupuoli ei ole olemista vaan se on tekemistä. Vastaavaa ajatusta seuraten lapsuus ja lap-seksi määrittely olisivat tekemistä. Kehitys ja kasvaminen ovat tekemistä, uuden oppiminen on tekemistä. Samoin lapsen määrittely juuri lapseksi ja lapsen oikeuksien säätäminen ovat tekemistä. Lapsen kohtaaminen erilaisissa prosesseissa ja menettelyiden muovaaminen lapselle sopiviksi on tekemistä. Kaikilla näillä toiminnoilla tehdään eli konstruoidaan lasta ja muodostetaan lapsuutta koskevia määrittelyjä. Lapsen puhetta ja käyt-täytymistä ja tietoa lapsen kehityksestä tulkitaan aikuisen näkökulmasta ja lapsinäkökulmaisuus voidaan kyseenalaistaa sillä, ettei aikuinen aidosti
95 Alanen 2016, s. 176–178. Alasen mukaan uudenlaista lapsuustutkimusta on kehitetty esimerkiksi sosiologian alalla. Tutkimuksessa lapsuus nähdään yhteiskun-nallisena ilmiönä, lapsen yhteiskunnallisina toimijoina ja kiinnostuksen kohteena ovat esimerkiksi lasten toiminta heidän jokapäiväisissä toiminnoissaan, lasten saavutukset, mahdollisuudet ja kokemukset. Tietoa lapsuudesta tuotetaan heidän omasta perspektiivistään.
96 Kotimaisessa oikeustieteellisessä tutkimuksessa lapsen osallistumisoikeus yhtenä lapsen oikeuksien sopimuksen pääperiaatetta kuvastava oikeutena on saanut paljon huomiota. Lapsen osallistumisen teemoja ovat käsitelleet laajasti Pajulammi 2014; Tolonen 2015; Toivonen 2017; Pollari 2019. Hakalehdon mukaan lapsen osallisuus näkyy myös muun muassa nuorisovaltuustojen perustamisena, varhaiskasvatussuunnitelmissa sekä uudessa opetussuunnitelmassa, Hakalehto 2018, s. 93, 286 ja 308–309.
97 Alanen 1988 ja siinä mainitut lähteet, s. 56.
kykene asettumaan lapsen asemaan. Siinä missä naiseus määrittyy suh-teessa mieheen ja lapsuus määrittyy suhsuh-teessa aikuiseen.
Toinen mahdollisuus eron käsitteellistämiseen on intersektionaalisen feminismin näkökulman hyödyntäminen. Intersektuaalisuudella viitataan käsitteenä erojen leikkaamiseen, risteämiseen ja yhteisvaikutukseen. Taus-talla on ajatus, ettei sukupuoli riitä identiteetin tai valtasuhteen ainoaksi analyysiperustaksi, vaan on otettava huomioon myös muita valtasuhteita ylläpitäviä tekijöitä kuten luokka, uskonto, etnisyys ja ikä.98 Intersektionali-suus tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, ettei valtasuhteisiin liittyvä toiseus paljastu tarkastelemalla ainoastaan yhtä suhdetta. Erilaiset sosiaaliset erot ja niiden yhtymäkohdat asettavat yksilöt eri tavoin sosiaalisiin rakenteisiin.99 Intersektionaalisuuden käsitettä voidaan hyödyntää tunnistamaan alaikäi-syyden ja rikoksen uhriksi joutumisen suhdetta. Toiseksi siitä on hyötyä lasten välisten erojen tunnistamisessa. Alaikäisyys kategoriana on omiaan piilottamaan erot eri-ikäisten ja erilaisista perheistä tulevien lasten välillä.
2.4.1 Lapsi ja valta
Valta kytkeytyy lapsuuteen ja lapsen asemaan sekä yhteiskunnassa että perheessä. Lapsen asema yhteiskunnassa on perus- ja ihmisoikeustasolla lähes aikuisen veroinen.100 Käytännön elämässä lapsen osallisuutta erilai-siin yhteiskunnallierilai-siin menettelyihin ja prosesseihin rajoitetaan asettamalla joko kategorisia tai löyhään harkintaan perustuvia ikärajoja erilaisille pää-töksenteon ja osallistumisen areenoille.101 Perheen sisäisissä suhteissa lap-sen asema on kokenut suuren mullistuklap-sen viime vuosikymmenien aikana.
Lapsen rooli perheessä on muuttunut työvoimasta ja pienestä aikuisesta
98 Rossi 2010, s. 35; Niemi – Kainulainen – Honkatukia 2017, Johdanto.
99 Valovirta 2010, s. 95.
100 Ei valtiollisia oikeuksia, osallisuus rajoitettu ikään ja kehitykseen, erityinen oikeus suojeluun ja lapsen edun huomioimiseen.
101 Esimerkiksi lastensuojeluasiassa noudatetaan 12-vuoden ikärajaa kuulemisen osalta. Sitä nuorempienkin toivomukset ja mielipide on selvitettävä lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla LSL 20 §. Lapsenhuoltoasiassa lapsen mielipide on selvitettävä ja otettava huomioon sikäli, kun se on ikään ja kehitystasoon näh-den mahdollista.
yksilöksi, jolla on omia tarpeita, haluja ja päätösvaltaa perheen asioihin.102 Toisaalta kaikissa perheissä ei välttämättä kyetä turvaamaan lapsen perus-tarpeita ja lapsi voi joutua kaltoinkohtelun uhriksi.103 Tällöin eriarvoisuus lasten välillä voi olla suuri.
Lapseen kohdistuvaa valtaa perheessä perustellaan lapsen iästä ja kehi-tystasosta johtuvalla suojelun tarpeella. Suojelun tarve tuo myös ulkopuo-lisen vallan perheeseen. Yhteiskunta on ottanut tehtäväkseen huolehtia lapsen hyvinvoinnista tilanteissa, joissa lapsen huoltajat eivät tähän joko ryhdy tai kykene tai he tarvitsevat siinä apua. Tässä tutkimuksessa valta kytkeytyy teoreettisella tasolla lapsuuden määrittelyyn aikuisesta poikkea-vaksi ja konkreettisesti siihen valtaan, jota lasta kohtaan käytetään, sekä valtaan, jota lapsi toimijana itse käyttää rikostutkinnassa.
Tässä tutkimuksessa lähtökohtana on lapsen ja aikuisen välisen eron ja valtasuhteen tunnistaminen. Tämän yhden suhteen korostaminen voi johtaa sokeuteen erityisryhmiä kohtaan. Epäillyn rikoksen uhriksi joutuneet alle 15-vuotiaat ovat oma erityisryhmänsä, eivätkä he edusta normatiivista
”hyvinvoivaa lasta”.104 Rikoksen uhrin asema voi riippua siitä, mikä on epäil-lyn suhde lapseen. Lisäksi alle 15-vuotiaden ryhmään kuuluu eri-ikäisiä ja eri kehitysvaiheessa olevia lapsia. Helpoiten havaittava ero eli aikuisen ja lapsen välinen valtasuhde voi perustua suoraan lainsäädäntöön. Muiden erojen hahmottamisessa tarvitaan lasten ja rikoksen uhrien keskinäiset erot huomioiva näkökulma.
Lainsäädäntö ei ole tyhjästä syntynyttä, vaan se on ihmisen toiminnan tuotetta samalla tavalla kuin tutkimuskin. Lapsen ja aikuisen välisen hie-rarkkisen suhteen taustalla voi olla tiedon ja tieteen rakenteiden ja erilais-ten menettelyiden mallit, jotka on luotu aikuista varerilais-ten. Laki ja lakisääteiset menettelyt kuten rikosprosessi ovat toimintaa, joihin osallistuvat toimijat ovat usein aikuisia. Menettelyn mallit on alun perin luotu aikuista varten,
102 Aries 1960, s. 411. Lapsuuden historiasta ja lapsen asemasta perheessä ja yhteiskunnassa laajasti Aries 1960.
103 Ks. lapsiin kohdistuneen väkivallan tutkimuksesta ja tiivistetysti riskitekijöistä lapsen kaltoinkohtelulle, Ellonen 2012, s. 33 – 39; Ellonen – Pösö – Peltonen 2015, s. 72–73.
104 Ks. Kallion YK:n lastenoikeuksien lapsidiskurssin kritiikki, Kallio 2009, s. 122–124.
mutta lapsen roolin merkitys on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana. Lapsi osallistuu toiminnallaan esitutkintaan ja tuo oman kokemuk-sensa menettelyyn toimintansa kautta. Aikuista kiinnostaa, mitä lapselle on tapahtunut tai tehty, vaikka lapsi itse kertoisi siitä, mitä hän on nähnyt, kokenut tai tehnyt.
2.4.2 Lapsikäsitys muutoksessa
Suhtautuminen lapsiin ja lapsuuteen on muuttunut paljon viimeisen vuo-sisadan ja vuosikymmenten aikana.105 Lapsuutta erillisenä aikakautena ihmisen elämässä ei myöskään lapsuuden historian tutkimuksessa ole aina tunnustettu.106 Lapsuutta ja lapsuuden historian tutkimusta voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta, riippuen miten ja mitä asioita halutaan korostaa. Sosiaalis-kulttuurisesta näkökulmasta lapsuutta lähestytään lap-sen sosiaalilap-sen ja kulttuurilap-sen aseman kautta. Perheen historiassa koros-tuu taas lapsen asema perheenjäsenenä. Lapsuuden historian tutkimuksen keskeisimmäksi teokseksi on noussut vuonna 1960 julkaistu Philippe Arièsin L’enfant et la vie familiale sous l’ancien régime. Teos oli ensimmäinen varsi-nainen lapsuutta ja perhettä koskeva tutkimus, joka keskittyi vertailemaan menneisyyttä ja nykyisyyttä 1500-luvulta 1800-luvulle. Teos innoitti muita historiantutkijoita, erityisesti keskiajan historioitsijoita, tutkimaan lapsuutta ja perheitä osoittaakseen Arièsin tulkinnat varhaiskeskiajan lapsikäsityksen pienenä aikuisena vääräksi.107
Esimodernin ajan lapsuuden käsitteen puutteen ohella Arièsilta on peräisin myös näkemys keskiajan tunnekylmyydestä, josta vanhemmuus ja suhtautuminen lapsiin on muuttunut huolehtivammaksi ja rakastavam-maksi. Lapsuuden tutkimuksessa 1970-luvulla Arièsin tutkimuksen pohjalta lapsuuden ja perheiden pimeä menneisyys tulkittiin nykyajan ja modernin
105 Esimerkiksi lapsen oikeudellisen aseman kehityksessä tämä näkyy sekä kansain-välisen että kotimaisen lasta koskevan lainsäädännön lisääntymisenä ja lapsen oikeuksia koskevana tutkimuksena. Viime vuosikymmenten aikana lapsioikeudel-lisessa tutkimuksessa lapsen oikeuksia on tarkasteltu erityisesti lapsen oikeuksien sopimuksen eli lapsen omien oikeuksien näkökulmasta, Hakalehto 2018, s. 16–28.
106 Väite perustuu Aríesin vuonna 1960 julkaistuun tutkimukseen, Rahkonen 2005, s. 38–42; Vänskä – Autio 2009, s. 55.
107 Rahkonen 2005, s, 39–41.
maailman voitoksi.108 Varsinainen käänne lapsuudentutkimuksessa tapah-tui 1980-luvulla, jolloin lapsuuden historian tutkimuksessa osoitettiin myös antiikin ja keskiajan lasten kuuluneen osaksi yhteiskuntaa ja heidän hyvin-vointinsa olleen vanhemmilleen tärkeää ja tunnesiteen olleen vahva lapsia kohtaan.109 Lapsuudentutkimus keskittyi historian, sosiologian ja kulttuu-riantropologian aloille, joiden juurille myös 1990-luvulla alkanut uusi lap-suudentutkimus perustuu.110
Lapsuus kulttuurisena konstruktiona paljastuu, kun lapsuudelle asete-taan kesto ja osallistumiselle ikärajoja. Esimerkiksi nykyinen lapsen sek-suaalisen hyväksikäytön suojaikäraja on 16 vuotta.111 Tätä ennen ikäraja on vaihdellut teosta ja lapsen aikaisemmasta seksuaalisesta kokemuksesta riippuen 12 ja 17 vuoden välillä.112 Ehdottoman ikärajan asettamista perus-tellaan lapsen suojelun lisäksi lainkäytön selkeydellä, vaikka niiden tunnus-tetaankin joltain osin rajoittavan nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita.113 Kategoriset ikärajat osoittavat lapsuuden konstruktiivisen luonteen lisäksi lapsuuden näkemistä joko-tai -tyyppisenä olemisen muotona. Lapsuuskäsi-tyksissä korostuu edelleen kahtiajako sen suhteen, nähdäänkö lapsi ole-massa olevana (being) vai tulevana (becoming ).114
Näin ollen lapsuuskäsityksessä on viimeisten vuosikymmenten aikana siirrytty suojelusta osallisuuteen. Tämä näkyy lapsikäsityksessäkin siten,
108 Rahkonen 2005 s, 39.
109 Katajala-Peltomaa – Vuolanto 2013, s. 234–243.
110 Tähtinen – Salmi-Nikander – Tuomaala 2009, s. 4.
111 Suojaikäraja on 18 vuotta, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa (RL 20:6.2). Vastaava ikäraja Ruotsissa on 15 vuotta 6:4 § Brottbalken (1962/700).
112 Vuoden 1998 seksuaalirikosluvun kokonaisuudistuksen hallituksen esityksessä ehdotettiin ikärajaksi 15 vuotta, HE 7/1997, s. 166 ja 171. Lakivaliokunnan mietin-nössä taas ehdotettiin 16 vuoden ikärajan säilyttämistä, LaVM 3/1998, s. 23, johon eduskunta lopulta päätyikin. Tätä ennen voimassa olleessa, vuonna 1971 uudiste-tussa rikoslaissa oli käytössä kaksi ikärajaa; 16 vuotta perussuojaikärajana ja erik-seen ankarammin rangaistavaksi säädetty 14 vuoden ikäraja sukupuoliyhteydelle.
Tätä aikaisemmista suojaikärajoista kootusti, Anttila 1956, s. 22–27.
113 HE 6/1997, s. 162.
114 Esim. Strandell 2010, s. 109.
että aikaisempi heikon, passiivisen ja kyvyttömän lapsen korostumisesta on siirrytty enemmän näkemään lapsi kompetenttina, aktiivisen ja osaavana.