Itsemäärääminen ja kompetenssi

Yksilön itsemäärääminen saa tunnustuksensa perus- ja ihmisoikeuksista, mutta itsemäärääminen itsessään voi olla olemassa myös ilman oikeutta.¹⁹² Itsemäärääminen tarkoittaa yksinkertaistettuna vapautta tehdä itseään koskevia päätöksiä. Tähän kuuluu kyky päätösten tekemiseen ja päätöksen toteuttamiseen eli itsemääräämisessä on kyse kyvystä harkintaan, päätök-sentekoon ja toimintaan.¹⁹³ Itsemääräävä henkilö saa itse vapaasti, kenen-kään puuttumatta ratkaista asioita, jotka koskevat häntä itseään, hänen toimintaansa ja elämäänsä.¹⁹⁴ Käsite voidaan jakaa kahtia: yksilöön eli subjektiin, joka on itsemääräävä, ja kohteeseen eli objektiin, jonka suhteen yksilö on itsemääräävä.¹⁹⁵ Kohteena on siten jokin asia, johon henkilöllä on valtaa.¹⁹⁶ Itsemäärääminen on yksilön ominaisuus ja kohde määräytyy kulloisenkin tilanteen mukaan. Vaihtoehtoisesti voidaan puhua yksilön

192 Lagerspetz 1993, s. 99–100. Itsemääräämisoikeus ei ole sellaisenaan suojeltu oikeus, vaan se on periaate, joka vaikuttaa keskeisesti oikeudelliseen ajatte-luumme. Suomen perustuslain (PL 11.6.1999/731) 1 §:n 2 momentin viittaus yksilön vapauksiin ja oikeuksiin kattaa itsemääräämisoikeuden, joka on monien muiden oikeuksien käytön perusta. Lakia koskevassa hallituksen esityksessä itse-määräämisoikeus luonnehditaan vapaudeksi ”määrätä itsestään ja toimistaan”.

Myös perustuslain 7 §:n 1 momentissa säädetyllä oikeudella elämään, henkilökoh-taiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen on liittymäkohtansa itsemääräämiseen. Henkilökohtainen vapaus on yleissäännös, joka suojaa yksilön fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeut-taan, HE 309/1993 vp. s. 42 ja 46.

193 Tornberg 2012, s. 121.

194 Pietarinen 1993, s. 97 (itsemääräämisen periaate).

195 Juhani Pietarinen esittää tämän kaavalla: ”X on itsemääräävä Y:n suhteen”, Pieta-rinen 1993, s. 97.

196 Itsemäärääminen ei siis ulotu sellaisiin asioihin, jotka eivät koske henkilöä itseään, vaikka ratkaisut oman toiminnan ja elämän suhteet vaikuttavat myös toi-siin ihmitoi-siin.

autonomiasta, joka on sisällöllisesti lähes vastaava. Sillä tarkoitetaan oikeutta, kykyä ja mahdollisuutta määrätä omasta toiminnastaan.¹⁹⁷

Yksilön itsemääräämisestä voidaan erottaa sisäinen ja ulkoinen ele-mentti. Sisäisen elementin mukaan ihminen on omien valintojensa lähde ja ulkoisen mukaan ihmisellä on oltava aitoja valintoja, joita ei rajoiteta ulkoa-päin.¹⁹⁸ Eerik Lagerspezt katsoo itsemääräämisen edellyttävän henkilöltä reflektiivisyyttä, jolla hän tarkoittaa omien valintojen rationaalista arvioi-mista ja halujen ja motiivien tietynlaista ristiriidattomuutta. Vapaa ihminen, joka toimii annettujen ohjeiden mukaan tai matkimalla muita ei ole itse-määräävä, sillä tällöin hän ei arvioi valintaansa rationaalisesti tai tee aitoja valintoja.¹⁹⁹ Osoituksena itsemääräämisestä on siten itsenäinen harkinta ja toiminta, jota toisten yksilöiden vaikuttaminen voi kaventaa. Toisaalta yksi-lön toimintaan vaikuttaa aina ympäröivä yhteiskunta ja sosiaaliset suhteet.

Tässä mielessä ajatus aidosta itsemääräämisestä, jossa yksilö ilman min-käänlaisia vaikuttimia voisi tehdä päätöksensä, ei päde. Muiden ihmisten ja yhteiskunnan instituutioiden vaikutusta itsemääräämiseen tarkastellaan myöhemmin vallan näkökulmasta.

Juhani Pietarinen erottaa itsemääräämisestä kolme komponenttia:

kompetenssin, autenttisuuden ja vallan. Autenttisuudella hän tarkoittaa henkilön omaehtoisuutta ja riippumattomuutta, jonka kannalta oleellista on, miten henkilön käsitykset, arvot ja halut muodostuvat ja miten helposti muut henkilöt voivat niihin vaikuttaa. Kompetenssilla hän tarkoittaa sellais-ten kykyjen joukkoa, jota tarvitaan kaikessa harkinnassa. Tältä osin se on sisällöllisesti lähellä Lagerspetzin reflektiivisyyden vaatimusta, joskin vallan käsite on toinen. Siinä missä Lagerspetzin käsitteenä valta on itsemäärää-mistä rajoittavaa, toisten ihmisten vaikutusta yksilöön, käsittelee Pietarinen valtaa itsemääräämisen välttämättömänä edellytyksenä. Henkilö tarvitsee valtaa kompetenssinsa käyttämiseen eli pystyäkseen tarkoituksenmu-kaisesti vaikuttamaan itsemääräämisen kohteeseen.Itsemääräämisen

197 Pahlman, 2003, s. 172.

198 Tätä erottelua käyttää esim. Lagerspetz 1993, s. 26–27.

199 Lagerspetz 1993, s. 26–27.

voidaan katsoa tarkoittavan sitä, että kompetentin henkilön on moraali-sesti perusteltua saada toimia haluamallaan tavalla omissa asioissaan.²⁰⁰

Kompetenssi on itsemääräämisen välttämätön edellytys ja sillä tarkoite-taan joukkoa yleisiä kykyjä ja taitoja, joita tarvitarkoite-taan kaikessa harkinnassa.

Kompetentti ihminen kykenee kontrolloimaan ajatteluaan, tahtomistaan, halujaan, aikomuksiaan ja tekojaan. Kompetenssi vaihtelee tilanteen mukaan ja sen tulee olla päätöksen kohteen kannalta relevantti.²⁰¹ Puut-teet kognitiivisissa taidoissa ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämisessä vähentävät muun muassa lasten kompetenssia. Rationaalisen harkinnan perustana oleva kompetenssi ja siihen vaadittava ikä ja kehitys riippuvat itsemääräämisen kohteesta. Mitä vähäpätöisemmästä ja vaikutuksiltaan lyhytaikaisemmasta asiasta on kyse, sen suurempi kompetenssi tulisi jokai-sella yksilöllä ikään ja kehitystasoon katsomatta olla.

Määriteltäessä sitä kykyjen joukkoa, joka kompetentilla henkilöllä tulee olla, voidaan turvautua lähestymistapaan, jossa päinvastaisesti tarkastel-laan niitä ominaisuuksia, jotka merkitsevät kompetenssin puutetta. Lähes-tymistapa paljastaa sekä sen, mitä kompetenssi suurin piirtein on, että sen, mitä se ei ainakaan ole. Beauchamp ja Childress esittävät inkompetentille tai kyvyttömälle henkilölle seitsemän kriteeriä: 1. kyvyttömyys muodos-taa mielipide tai tehdä päätös 2. kyvyttömyys ymmärtää oma tilanne tai samankaltaiset tilanteet, 3. kyvyttömyys ymmärtää avoin (disclosed) tieto, 4. kyvyttömyys antaa selitys, 5. kyvyttömyys antaa rationaalinen selitys, 6.

kyvyttömyys antaa perustelu, jossa riskit ja hyödyt on punnittu ja 7. kyvyt-tömyys tehdä järkevä valinta järkevän ihmisen näkökulmasta katsottuna.

Kriteerien perusteella arvioituna voidaan kyseenalaistaa myös monien aikuisten kompetenssi.²⁰²

Lainsäädännössä on asetettu lähtökohdaksi, että alle 18-vuotiaat ovat oikeudellisesti vajaavaltaisia (holhoustoimilaki 2§) eli alaikäiset eivät ole oikeudellisesti itsemäärääviä sillä heiltä puuttuu tarvittava valta päätöksen-tekoon. Lapselle annetaan päätöksenteko-oikeus erikseen lainsäädännöllä

200 Pietarinen, 1993 s. 17–26.

201 Pietarinen, 1993 s. 17–22.

202 Beauchamp – Childress 2009, s. 114-115.

asettamalla tavallisesti kategorisia ikärajoja päätösvallan käytölle. Sen sijaan päätöksenteon eli itsemääräämisen kohdetta ei yksilöidä samalla tarkkuudella. Esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 §:n 2 momen-tin mukaan alaikäinen käyttää huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella itsenäisesti puhevaltaansa henkilöään koskevassa asiassa, jos hän on täyt-tänyt 15 vuotta. Säännöksessä on asetettu selkeä ikäraja: 15 vuotta, mutta henkilöä koskevan asian tarkkaa määritelmää ei ole lainsäädännössä tai lainesitöissä.²⁰³ Lapsen puuttuvaan kompetenssiin perustuva itsemäärää-misoikeuden rajoittaminen perustuu pääasiallisesti biologisesta ikään ja sitä vastaavaksi oletettuun kehitykseen tai sen puutteeseen. Tämä kompe-tenssi erottaa lapset aikuisista ja ikärajaa nuoremmat sen ylittäneistä, eikä kategorisesti asetetun eron vuoksi nähdä vaihtelevuutta ikärajan alittavien välillä.²⁰⁴

Päätöksenteon kohteen määrittelemättömyyteen sisältyy riski siitä, että lapsen oikeus päätöksentekoon ja jopa siihen osallistumiseen jäte-tään avoimeksi myös niissä asioissa, jotka eivät vaadi täysivaltaisuutta, rinnakkaista puhevaltaa tai oikeutta tulla kuulluksi. Lasten keskinäiset erot voivat olla niin suuria, ettei kompetenssia ja siihen perustuvaa oikeutta itsemääräämiseen voida päätellä pelkän iän perusteella. Lapsen puuttuvaa kompetenssia voidaan kompensoida osoittamalla oikeus osallistumiseen eli mielipiteen ja näkemysten ilmaisemiseen sekä niiden huomioon ottami-seen päätöksen teossa iän ja kehitystason mukaisesti. Esimerkiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 11 §:n mukaan lapsen mie-lipide on selvitettävä ja otettava huomioon sikäli kuin se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista, ja lastensuojelulain (417/2007, LSL) 5 §:n mukaan lapselle on lastensuojeluasiassa ikää ja kehitystasoa vastaa-valla tavastaa-valla turvata oikeus saada tietoa ja mahdollisuus esittää mielipide.

203 Välimäen mukaan prosessin kohteen ja henkilöoikeuden keskeisten käsitteiden:

itsemääräämisoikeuden, yksityisyyden ja yksilöllisyyden perusteella henkilöä kos-kevia asioita ovat esimerkiksi oikeus ruumiilliseen ja henkiseen loukkaamattomuu-teen, oikeus uskonnonvapauloukkaamattomuu-teen, sukuasemaan, nimeen, omaan kuvaan ja itseä koskeviin tietoihin, Välimäki 2013, s. 251.

204 Ks. kootusti lasten ja nuorten kehitykseen liittyvästä kyvystä päätöksen tekoon, Fortin 2009, s. 82–86.

Inkompetentille henkilölle esitettyjä kriteerejä on ehdotettu biolääketie-teen etiikan moraaliseksi periaatteeksi jaottelemalla ne kolmeen tasoon.

Ensimmäinen kriteeri tarkoittaa yksinkertaisesti kyvyttömyyttä osoittaa mieltymyksensä johonkin tai jonkin vaihtoehdon etusijaisuus muihin nähden. Tämä on yksinkertaisin ja alkeellisin kompetenssin taso. Toinen ja kolmas kriteeri osoittavat henkilön kykyä ymmärtää hänelle annettua informaatiota sekä käsitystä omasta tilanteesta. Kriteerit neljännestä seitsemänteen vaativat kykyä huomioida päätöksessä oman elämän kan-nalta tärkeimmät päätökset.²⁰⁵ Jaon ehdottomana hyötynä on, että siinä tunnistetaan kaikista yksinkertaisin kompetenssin muoto eli kyky ilmaista mieltymyksensä, jolla on merkitystä lapsen mielipiteen ilmaisuvapauden kannalta. Vaikka biolääketieteen moraalisia periaatteita ei sellaisenaan voida soveltaa rikosprosessiin tai lapsen asemaan yhteiskunnassa, on bio-lääketieteen alalla pitkään tehtyjen henkilön itsemääräämisoikeutta ja sen osa-alueita koskevilla tulkinnoilla ja kannanotoilla mahdollista luoda pohjaa muiden alojen vastaavanlaisten periaatteiden luomiselle.

Toisen ja kolmannen kriteerin mukaan henkilö on kompetentti, jos hän sekä saa tietoa päätöksentekoon vaikuttavista seikoista että ymmärtää tämän tiedon merkityksen. Lisäksi hänen on tiedostettava oma tilanteensa ja sen merkitys. Biolääketieteen periaatteena omalla tilanteella viitataan omaan terveydelliseen tilaan. Rikosprosessissa tämä voisi merkitä riittävää tietoa henkilön asemasta ja siihen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista sekä niiden käytöstä ja vaikutuksesta. Asianomistajan tulisi esimerkiksi ymmärtää, että vaatimukset tulee tehdä tietyssä ajassa ja mitä oikeudelli-sen avun käyttäminen tai käyttämättömyys merkitsee. Toisaalta ymmärrys merkitsee rikosprosessin tarkoituksen näkökulmasta sitä, että asianomis-taja ymmärtää oman roolinsa rikoksen selvittämisessä. Varsinkin niissä tapauksissa, joissa päänäyttö asiassa perustuu asianomistajan kertomuk-seen, tulisi asianomistajalla olla ymmärrys siitä, että hänen kertomuksensa voi ratkaista koko asian.²⁰⁶ Jos henkilö ainoastaan kertoo tapahtumista

205 Beauchamp – Childress 2009, s. 115.

206 Asianomistajan kertomus on usein tärkein näyttö rikosasiassa, Viljanen P. 2001, s. 1004. Ks. myös uhrien asemasta yleisemmin Kainulainen – Saarikkomäki 2014, s. 1–2 ja siinä mainitut lähteet.

todenmukaisesti siksi, että hänen kuuluu tehdä näin, ei hän täytä kom-petentin toimijan kriteerejä. Tällaiselta henkilöltä puuttuu aito ymmärrys siitä, että kertoessaan tai kertomatta jättäessään tapahtumista hän käyttää oikeuttaan tulla kuulluksi ja esittää todistelua sekä sitä kautta vaikuttaa koko rikosasian ratkaisemiseen.

Henkilön kompetenssi voi myös vaihdella tilanteesta toiseen. Tar-kastelun selkeyttämiksi ja täsmentämiseksi se voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: ajattelun, tahdon ja toiminnan kompetenssiin.²⁰⁷ Ajatte-lun kompetenssi tarkoittaa kykyä harkita sitä, mikä on yksilölle paras tai hyvä ratkaisu kussakin tilanteessa. Ratkaisun hyvyyttä ei arvioida lop-putuloksen, vaan ajatteluprosessin johdonmukaisuuden perusteella.²⁰⁸ Kompetentin henkilön katsotaan pystyvän näkemään myös päätöksensä seuraukset ja tekemään ratkaisunsa huomioon ottaen nämä seuraukset ja kantamaan niistä vastuun.²⁰⁹ Henkilön ei siis tarvitse tehdä ”oikeita”

ratkaisuja, kunhan ne perustuvat hänen omaan harkintansa ja kykyyn ymmärtää seuraukset. Tahdon kompetenssi tarkoittaa sitä, että henkilö toimii parhaan harkintansa mukaan, eikä alistu kilpaileville haluille tah-don heikkoudesta. Toiminnan kompetenssi taas edellyttää, että henkilö pystyy normaaleihin fyysisiin toimintoihin eikä mikään mentaalinen tekijä estä häntä toimimasta. Lisäksi henkilöllä on oltava toiminnan edellyttä-mät kyvyt ja taidot.²¹⁰ Lisäksi ajattelun kompetenssista voidaan erottaa erillinen tilannetta koskeva tiedon eli ajattelun tilannekompetenssi. Tämä huomioidaan kaikissa tilanteissa, joissa henkilöä koskevan toimenpi-teen ehtona on tietoon perustuva suostumus. Ajattelun tilannekompe-tenssin kriteereihin kuuluu riittävä luotettavan tiedon saaminen ja sen

207 Jako noudattaa Juhani Pietarisen esittämää kolmijakoa. Pietarinen 1993, s. 17.

208 Pietarinen 1993, s. 17–18.

209 Tornberg toteaa samaa autenttiseen päätöksentekoon kykenevästä henkilöstä viitaten Feinbergin Rights, Justice, and the Bounds of Liberty (1980) kirjassaan tar-koittamaa autenttiseen päätöksentekoon. Tornberg 2012, s. 122–123.

210 Pietarinen 1993, s. 17–22. Tämänkin alueella voidaan erottaa tilannekohtainen kompetenssi, joka saattaa olla puutteellinen joissakin yksittäisissä tilanteissa esi-merkiksi pelon vuoksi.

perusteella tehtävän päätöksen edellyttämä itsenäinen harkinta.²¹¹ Tie-toon perustuva suostumus on myös potilasoikeuden peruskäsite, jonka perusteella arvioidaan potilaan kykyä tehdä päätöksiä.²¹²