voivat vuokrata kruunun tiilitehtaan ja laivaveistämön, ainakin aikoina, jolloin niitä ei kruunun hyväksi käytetty

Mutta jos kohta kaupungilla omasta puolestaan ei ollut näy-tettävinä mitään teollisuuslaitoksia, tuntuu se

sitävastoin varsinaisten käsityöläis-elinkeinojen

^alalla nopeasti edistyneen. Kun vielä

15-sata-luvun lopussa jokaista ikkunanpanoa varten oli kutsuttava lasimestari Tukholmasta tahi

Turusta

^2), koska ei sellaista vielä ollut omalla

paikkakunnalla,

esiintyy 1630-luvun manttalikirjoissa jo

sellainen

ammatinharjoittaja kaupungissa asuvana. Myöskin mainitaan siellä aikakauden loppupuolella kaksi kultaseppää, jotka päättäen ^heidän varallisuussuhteistaan _näyttävät sangen

etevästi

edustaneen tätä ammattiaan. Sitävastoin täytynee ^otaksua että mestari „Hannu

säi-järintekijä",

s. o.

kelloseppä,

^{joka v. 1635 oleskeli} kaupungissa, oh

sinne

kutsuttu Turusta, tahi jostakin muualta, asettaakseen tornikellon kellotapuliin. Hän ci näet esiinny kaupungin asiakirjoissa sitä ennen

1) Saipietaritehtaasta puhutaan, mikäli olemme huomanneet, ensi kertaa v. 161)4, mutta näyttää ^se lakanneen toimestaan aikakauden lopulla. Rnhaden sahamyllyn, joka rakennettiin jo v. 1558, kuten sen viereisen tullimyllyn, joka näyttää olleen vielä vanhemmilta ajoilta, hävitti kumpaisenkinkevättulva, edel-lisen jo v. 1587, jälkimmäisen v. 1602, eikä niitä enää sen koommin mainita asiakirjoissa.

■) S. V. A. 2387, ⁶⁽⁾ v.

Käsityöläisten lukumäärä.

KÄSITYÖLÄISELINKEINOT.

eikä myöhemminkään, jalienee niinmuodoin tuskin asunutkaan paikka-kunnalla. Kaikesta päättäen näyttää kuitenkin käsiteollisuuden har-joittajilla siihen aikaan kyllä olleen riittävä toimeentulonsa kaupun-gissa, ja asiakirjat osoittavatkin että niihin kuului melkoinen osa

porvarioikeutta nauttivaa porvaristoa.

Mitään varmoja tilastollisia käsityöläisten lukumäärää koskevia tietoja tältä aikakaudelta ei kuitenkaan voida tässä tuoda esiin.

Mi-tään virallisia luetteloita ei

vielä

siihen aikaan tehty ammatinhar-joittajista, kuten on ollut

laita

myöhemmillä vuosisadoilla, ja

mant-talikirjoja, joihin tosin on otettu joukko henkilöitä varustettuina eri ammattiarvonimiHä, ei voida myöskään pitää täysin luotettavina, ^koska manttalikirjurein mielivalta näyttää määränneen sen tarkkuuden, jota he tässä suhteesssa

tahtoivat

noudattaa. Muiden lähteiden puutteessa tahdomme

kuitenkin

viimmemainittujen luetteloiden johdolla tuoda esiin muutamia numeroita, joiden sitä suuremmallasyyllä voi ainakin

lähimain

katsoa ilmaisevan todellista asianlaitaa, koska niitä tukee

hajanaiset tiedot muilta tahoilta.

Jo v. ¹⁶⁰⁰ löytyi, erään tänä vuonna tehdyn

kaupungin

tontti-luettelon mukaan, kaikkiaan 18käsityöläistä talonomistajain joukossa.

Muutamat näistä tonteista olivat tosin autioinajaniittenomistajat niin-muodoin

mahdollisesti

kuolleina tahi työhön kykenemättöminä, mutta koska sen sijaan voi otaksua kaupungissa olleen olemassa muutamia sellaisiakinkäsityöläisiä, joidenhallussa ei ollut

mitään

^tonttia ja taloa, lienee mainittu lukumäärä pikemmin liianpieni kuin liian suuri. Mai-nittuun luetteloon otetut käsityöläiset olivat: kuusi suutaria, kolme räätäliä, kaksi kultaseppää,

kaksi

nylkijää („skinnare“), sekäyksi puu-seppä, köydenpunoja („hampspinnare“), seppä,

tynnyrintekijä

ja laivan-rakennusmestari.

Muissa

senaikuisissa luetteloissa mainitaan sitä paitsi muurareja, teurastajia, satulamaakareja, joita

ammattilaisia

kau-pungissa oli ainakin yksi kutakin työalaa edustamassa. Voimme siis jotenkin suurella

luotettavaisuudella

otaksua että

kaupungissa

15-sata-luvun lopussa ja 16-sataluvun alussa oli noin parikymmentä am-mattilaista.

Ja että lukumäärä 16-sataluvun kolmena

ensimmäisenä

vuosi-kymmenenä oli vielä lisääntynyt kymmenkunnalla huomaamme ¹⁶³⁹ vuoden manttalikirjöistä. Siinä tavataan näet 28

käsityöläistä

⁷ suutaria, 5 räätäliä, 4 puuseppää, 4 seppää, 2 hevosenkengittäjää, sekä yksi kultaseppä, yksi sorvari, yksi lasimestari, yksi muurari, yksi valmi („beltare“) ja yksi haahdenrakentaja. Koska 1620-ja

1630-luvulla myöskin mainitaan satulamaakari ja

v. 1642 eräs

säämyskän-tekijän

leski, oli

siis tähän aikaan kaupungissa ollut näilläkin

amma-55

Ammattimainen työ.

teillä edustajansa ^J).

Voimme

siis otaksua kaupungissa olleen aika-kauden lopussa noin80 käsityöläistä eri

ammattien

aloilta, lukumäärä, joka ei ollut

vähäpätöinen siihen

aikaan, ja joka lähinnä seuraavalla

aikakaudella

oli tasaisesti vähenevä, kunnes se jälleen saavutettiin vasta „hyödyn aikakautena" 17-sataluvun koskipaikoilla.

On olemassa ainoastaanniukkoja tietoja niistä oloista ja ehdoista, joiden alaisina käsityöläiset siihen aikaan tekivät työtä. Me huo-maamme kuitenkin että sen

kurijärjesteinään

alku, joka myöhempinä aikoina leimasi ammattimaisen työn, jo oli vallalle pääsemässä, jos kohta

ammattikuntia

tahi mitään liittoutumista ammatinharjoittajani kesken ei vielä _näy löytyneen kaupungissa. Maistraatti tähän aikaan vielä yksin valvoi käsityöläisteollisuutta ja järjesti sen harjoittajani työt jatoimet. Se sakotti käsityöläiset laiminlyömisestä japetoksesta ammatissaan, se kielsi heidät lähtemästä maalletyöhön, jase määräsi hinnat

heidän valmistelluilleen.

^{V. 1565}tuomittiin siten Martti Kulta-seppä 40 markan sakkoihin siitä _syystä että hän

„oli

väärentänyteli pettänyt käsityönsä ja ammattinsa". V. 1631 kielsi pormestari ja raati

„etteivät

^{suutarit, räätälit ja} sepät millään muotoa saisi lähteä maalle työhön, vaan tulee heidänharjoittaa ammattiaankaupungissa, ja jos maalaiset

heitä

tarvitsevat, käykööt

heidän

^luonaan kaupun-gissa ja antakoot niiden siellä

tehdä

työtä heidänhyväkseen." „Ken

sitä vastaan rikkoo maksakoon sakkoa 20 talli ⁴⁰ markkaa." Että kielto ei jäänyt paljaaksi uhkaukseksi huomaamme siitä, että vielä samana vuonna Henrikki suutari tuomittiin maksamaan 20 _„syystä että hän oli

lähtenyt

maalle kengäntekoon". V. ¹⁶⁸¹ määräsi

por-mestari

ja

raati

että kaupungin

suutarien

tulee myydä pari

miesväen kenkiä

⁸ markasta rahaa, pari vaimoväen kenkiä 20äyristä „ja lasten kenkiä suuruutta myöten". „Ken toisin myy, olkoon menettänyt

ken-gät, ja

maksakoon

^sakkoa sen mukaan mikä on määrätty kauppa-kaaren 19 luvussa." Mutta jos suutarit tekivät työtä porvareille heidän

kodeissaan,

^oli

heidän

määrä saada kenkäparilta työpalkkaa

1

V 2

^{äyriä j. n. e.}

Käsityöläisten luokkaan luettiin siihen aikaan myöskin ne elin-keinolaiset, jotka tyydyttivät kaupungin ruoka- ja juomatarvetta,

’) On tosin huomautettava että 1639 vuoden manttalikirjassa esiintuo-duista 28 ammattilaisesta viisi oli leskivaimoa, jonka ohessa ^yksi räätäli merki-tään „vanhana“, mutta koska useimmiten lesket jatkoivat miestensä liikettä ja mainitulla räätälillä oli kotonaan täysikasvuinen poika, joka todennäköisesti johti isänsä työhuonetta, ei ^tämä ammattilaisten kokonaislukumäärä sietäne suurtakaan vähennystä, etenkin koska on luultavaa että monikin käsityöläinen on kirjoitettu luetteloon mainitsematta hänen ammattiarvonimeään, jota siis ei

ole voitu ottaa lukuun.

Kaupungin lah-joitusmaat.

KAUPUNGIN LAHJOITUSMAAT.

esim. teurastajat, oluenpanijat,

paloviinanpolttajat,

maj

atalonisärmät

j. n. e., ja joista osan

vastaisuudessa

tuli maksaa myymäveroa. Hekin olivat jo tähän aikaan,

ainakin

^aikakauden loppupuolella, asetetut ankaran tarkastuksen alaisiksi. Y. ¹⁶³¹ säädettiin että niiden porva-rien, jotka tahtoivat olutta myydä, tulee myydä kannu hyvää ^olutta

5 äyristä jahuonompaa olutta4äyristä kannu, jamäärättiinkaupungin vouti sekä eräs toinen henkilö merkitsemään kannutkaupungin

mer-killä,

„niiden

vanhojen kannujen mukaan jotka ovat ennen merki-tyt^441). Y. 1634 langetettiin muutamia henkilöitä ³ markan sakkoihin

syystä että he olivat vasten tätä kieltoa myyneet olutkannun ⁶ äyristä, ja sitä paitsi muuan maksamaan 3 talaria kuparia köyhille, syystä että hän oli sanonut: „piru

heitä

kiittäköön, niin ylhäisiä kuin

alhaisia

⁴⁴, s. o. sekä ylempiä että alempia

virkamiehiä

„jotka

ovat niin säätäneet^{44 2}).

Jos nyt, kuten olemme nähneet, varsinaiset kaupunkilais-ammatit, kauppa ja käsiteollisuus, tähän aikaan olivat saavutta-neet oloihin nähden

melko-korkean

kehitysasteen, niin ^{olitämä vielä}

suuremmassa määrässä maanviljelyksen ja sen yhteyteen ^kuuluvien elinkeinojen laita, joillaPorissa aina on ollut tärkeä sija kaupungin tulolähteidenjoukossa.

Pikainen

silmäys

kaupungin

silloisiin

maaomis-tusoloihin kuten

myös

siihen

^tapaan, jollakaupunki käytti hyväkseen

maataan, on omiaan

vakuuttamaan

meidät siitä.

Perustuskirjassa viita ¹⁵⁵⁸ eikaupungin hyväksi vielä määrätty mitään tiluksia ja huolimatta Juhana-herttuan siinä antamaa vakuu-tusta korvatakseen porvareille sen maan, jonka olivat menettäneet

Ulvilassa, jäi kaikki sinä aikana minkä hän oli herttuana

paljaa-seen lupaukseen. Maa sekä

kaupungin

^{sisä- että} ulkopuolella kuului yhä edelleen kruunulle, lukuunottamatta vaan paria tonttia, jotka

herttua v. 1563 oli antanut

seuralaisilleen

^Simuna Korpelaiselle ja

Pietari

Vänninpojalle

ikuiseksi omaisuudeksi

^3).

Sentähden pyysivät porvarit v. ¹⁵⁶⁴ Eerikki-kuningasta pane-maan sydämmelleen heidänköyhyytensä, „koska ^{ei tällä}hiekkaharjulla

muuten voida asua, jollei kukin meistä voi pitää lehmää eli kahta⁴⁴,

Kaupungin tuomiokirja ⁷/j 1631.

-) Kaupungin tuomiokirja ^*/4 1631. Erään asetuksen mukaan vdta 1631 oli kannu paloviinaa myytävä ⁶ markasta. Samana vuonna pantiin Henrikki Laurinpoika kaupungin majatalonpitäjäksi ja muutamia vuosia myöhemmin (v.

1639) määrättiin, kuningattaren kaupunkien majataloja (taverneja), majatalon-pitäjiä ja vuokra-ajureja koskevan käskykirjan mukaan, Matti Pietarinpoika ja MarkusLaurinpoika ajureiksi.

3) Pietari Yänninpojan vapauskirje oli päiv. ^9/4 1563; Simuna Korpelaisen

12/₄ 1563.

57

Epävarmuus rajoista.

ja lahjoittamaan kaupungille sen osan Pärnäistä, joka ei vielä ollut yhdistetty Koiviston alle, sekä myöskin Reposaaren

ja

^{viidennen osan}

Ulasourin

saarta, jotka kumpanenkin aikaisemmin olivat kuuluneet Ulvilan alle. Kaupungille

antamissaan

etuoikeuksissa joulukuun 10

pdtä v. ¹⁵⁶⁴ määräsi kuningas myöskin m. m. että Porin asukkaat saisivatpitää ja käyttää karjalaitumenaan jamuuna aluelisänään sen osan

Pärnäisten

tiluksia, „joka sijaitsee aivan

kaupungin

^vieressä

eikä ennen jo ole liitetty Koiviston karjatalon alaiseksi, samoin myöskin Reposaaren javiidennen osan Ulasouria“. Tultuaan kunin-kaaksi Juhana

vahvisti

tämän lahjoituksen etuoikeuskirjassaan maa-liskuun ²⁴ pdtä v. 1576 parantaen sen vielä

Tahkoluodolla

(Hveten-skär), joka saari myöskin ennen oli kuulunut

Ulvilan

^{alle, sekä} myöskin sillä osalla „Lattomerta, joka ulottuu Koiviston aidasta suoraan nevan poikki _{täyteen etelään} kaupungista^44.

Kahdeksan

vuotta myöhemmin, huhtikuun 28 p:nä v. 1584, luovutti hän myös-kin ikuiseksi

omaisuudeksi

Porin kaupungin alle

„kaikki

^{ne tontit,}

jotka oikeutta myöten kuuluvat meille ja kruunulle, ja joita ala-maisemme samassa kaupungissa nyt käyttävät ja viljelevät, niin ^että he tämän jälkeen kantakoot ylös, pitäkööt ja käyttäkööt kaupungin hyödyksi japarhaaksi kaikki ne tonttiäyrit, jotkahe tähän saakka ovat olleet velvoitetut antamaan meille ja kruunulle^44.

Kaikkeen

^tähän, johon myöskin laamannin tuomion mukaan vdta ¹⁵⁸⁵ oli luettava kahdestoista osa Yähän-Rauman kylää, lisäsi kuningas

Sigismund, antamissaan etuoikeuksissa

^{vdta 1594,} vielä Puusoon ja Pirskerin saaret, jotka samoin kuin Reposaari ja Tahkoluoto muinoin olivat kuuluneet

Ulvilan

alle. Kaarle IX vahvisti etuoikeuskirjassaan vdta 1604 vielä ^miniät lahjoitukset, jättäen

kuitenkin

mainitsematta sekä Lattomeren että Tahkoluodon, _kuten myöskin Puusoon jaPirskerin.

Paitsi näitä etuoikeuskirjoissa

mainittuja alueita

ja saaria,

näyt-tää kaupunki omin luvin ottaneen haltuunsa Santaniemen (Sandud-den), elinykyisen Kiviinin, sekä myöskin Lyttylän ulkopuolella

sijait-sevan Soodöön. Kun sen ohessa

Luusouri

luettiin Pärnäistenkylän tiluksiin, oli kaupungilla siten hallussaan kaikki sen ja Reposaaren välisen

kulkureitin

varrella sijaitsevat tärkeimmät saaret ja luodot.

Lahjoitettu kaupunginalue, josta, mitä Pärnäisten maihin tulee, merkittiin verokirjoihin kolmen manttalin ja 12 äyrin vero, näyttää jo

aikaisin

tulleen muutamillarajamerkeillä erotetuksi ympärillä ole-vien naapurikylien tiluksista ¹). Mutta olipa nyt miten

olikaan

sen-*) Jo v. 1573 mainitsee porvaristo, Lattomerta pyytäessään, kaupungin rajat ja pyykit, joiden sisäpuolella kuten kuuluu tämä suosta kasvanut niitty puoleksi sijaitsee. V. 1638 ^vedetään, erään kruunun kanssa syntyneen

MAANVILJELYS.

aikuisen rajankäynnin laita, vannaa on että siilien aikaan tavallinen

yhteisviljelys,

sekä myöskin suuressa arvossa pidetty vanha omistus-oikeus, puhumattakaan kaupungin alapuolisessa lahdessa 1570-luvun jälkeenalkavista uusistamaatumista,

tekivät

^kaikkirajamerkit enemmän tahi vähemmän joutaviksi. Vuosina 1585ja ¹⁵⁸⁶ oliraja määrätty kau-pungin jaVähän-Raumankylän välille, jonka oli lupaaidatayksityinen

maansa „peltosarastaan Ulasourin salmeen saakkameren rantaa myöten, paitsi

kahdettatoista

osaa, joka on yhteistä Pärnäisten kanssa". Kau-pungilla taasen oli oleva aitauksensa „merenrantaa pitkin

aina

Ula-sourin saarelle saakka, nyt kuten ennenkin". Mutta nämät muutenkin epäselvät määräykset kävivät

vaikutukseensa

ja voimaansa nähden perin heikoiksi sen lisäyksen kautta, että

Pärnäisillä

^ja Raumalla oli oleva niittyä ja laidunta yhteisesti, josta syystä esim. kaupunkilaiset eivät saaneet omalle ^{maalleen, tämän} yhteisviljelyksen haitaksi, asua mitään uusia peltoja ja umpiaitoja ^'). Koiviston puolella taasen

In document HISTORIA KAUPUNGIN (sivua 64-69)