Sisämaan-kauppaakin näet haittasi joukko määräyksiä ja sään-

sään-töjä, jotka

suuresti

vaikeuttivat tavaranvaihtoa. Erittäin ankarat olivat kiellot

„ennakko-ostoa"

ja „maalaiskauppaa“ vastaan. Nä-mät kiellot sisältyivät jo kauppa-ohjesääntöihin ja teroitettiin niiden noudattamista sitten

tuon-tuostakin

mieleen. Siten kiellettiin v. 1652 ketäkään rohkenemasta viedä suolaa Kokemäelle tahi muihin puik-koi₁¹in, vaan maanmies tulkoon itse kaupunkiin ja siellä ostakoon mitä tarvitsee. Y. 1693 luettiin

maaherran

kirje julki, jossa sanot-tiin ettei kenenkään porvarin ole luvallista markkinattomina aikoina matkustaa mailla kauppatavaroita, rahoja tahi tupakkaa mukanaan kuljettaen ja sillä lailla vasten lakia ja kauppa-ohjesääntöä harjoittaa

maakauppaa. Samaten

kiellettiin

talonpoikaa maalla myymästä tava-roitaan tahiostamastakaupungeissa mitään maalla myytäviksi. Myös-kään ei hän saanut tulliportin luona tahi kadulla myydä tavaraansa, vaan täytyi hänen viedä se torille ja siellä sitä kaupitella kolme tuntia. Vasta jollei hän tässä ajassa ollut saanut ostajia, oli hänen sallittu ajaa jonkun porvarin luo ja siellä tehdä kauppaa. Tätä tuli torivoutien tarkoin pitää silmällä³).

Suurimmalla tarkkuudella koettivat porvarit tietysti suojella

itseään

^kaikkea^kilpailua vastaan pienellä kauppa-alueellaan. Kaupun-gin «käskynajaja", jonkullainen matkustava viskaali, jokasai kolman-neksen kaikesta takavarikkoon ottamastaan tavarasta ⁴), oli

alinomaa liikkeellä

milloin Luvialla ja Eurajoella, milloin Kokemäellä ja Huit-tisissa, milloin

Merikarvialla

ja Ikälisissä, mitkä kaikki pitäjät

luet-') V. 1649 pyysi kuitenkin kaupunki vielä, kuten ^Raumakin, Pohjanmaan kaupunkien porvareista huolimatta,oikeuttakaupankäyntiin Perä-Pohjassa,johon

se vanhastaan oli tottunut.

2) V. 1656 vei muuan Vanajalainen erään määrän palttinaa Porin kautta Tukholmaan, ja v. 1711 sanotaan erään kaupunkilaisen ostaneen pellavia

Hämä-läisiltä kaupungissa.

3) Tuomiokirja ²³/e 1652, ^{29 /}4 1693 ja¹⁷/i ^1652.

4) Tuomiokirja ⁷/₇ 1675.

Maalaisten kauppapurjeh

dus.

MARKKINAT.

tiin

kaupungin

kauppa-alueeseen kuuluviksi. Hänen tuli valvoa ettei mitään maakauppaa, _etenkään vieraat, kylissä harjoittaisi. Mutta kau-pungin porvarit

tulivat viimmein

siilien

kokemukseen,

että vaikka kaupungilla olisi ollut

kolmekin

käskynajajaa kussakin kylässä, ei se siltä olisi

voinut

^tätä ^pahaa ehkäistä. Milloin oli jokurikas maaviskaali, milloin hyvinvoiva

talonpoikaiskappalainen,

^milloin taasen vauras ta-lollinen

vietyään

omilla haaksilla tilansa tuotteita Ruotsiin

sieltä mukanaan tuonut muutamia tynnyreitä suolaa ja vähän

tu-pakkaa, jota _{he salaa} ja vähin erin kaupastelivat pitäjissä. Toisi-naan

matkustelivat

^taasen Rauman ja Kristiinan porvarit porilaisella kauppa-alueella tarjoten tavaroitaan

halvemmasta

hinnasta, kuin kau-pungin kauppiaat. Kristiinankaupunkilaiset, joilla oli tapana ostaa

lautoja Merikarvialta, rupesivat m. m. kerran

siihen uskaliaaseen

yri-tykseen, että

rakensivat

^oikean„rahahaahden“ („kapitalskuta“) Alhai-sissa,

kolmen

peninkulman päässä Porista, minkä takia tälle kau-pungille ennustettiin perinpohjaista häviötä (1687) ¹).

Kun kaupungin oikeuksia pahemmin loukattiin, täytyi maa-herran käydä

väliin.

^Siten määräsi hän Merikarvian majatalonisännän olemaan kaupungin vakinaisena katsontamiehenä pitääkseen

määrä-paikassa tarkoin silmällä Kristiinalaisten toimia siinä maanääressä.

Sen ohessa kielsi hän ankarasti Merikarvialaisia

viemästä

^hirsiään mil-lekään muulle paikkakunnalle, ennenkuin niitä ensin olivat Porissa kaupitelleet ja siellä tullia maksaneet²). Kun Preiviikkiläiset, jotka asuivat peninkulman päässäkaupungista, ottivat rakentaakseensuuren

haahden, jolla aikoivat antautua merenkululle, kielsi heiltä maaherra moisen hankkeen, kehottaen heitä myymään haahden porvareille.

Kuitenkin oli

maanmiehelle

luvallista viedä omilla haaksillaan Ruotsiin tahi muualle oman talonsa tuotteita, kunhan vaan hän ei

sa-massa ostanut

tavaroita

muilta tahi muiden tarpeiksi ja siten

harjoit-tanut maakuntakauppaa. Tämä maanmiehen oikeus, joka helposti voi johtaa kaikellaisiin petoksiin, oli luonnollisesti kaupunkilaisten silmätikkuna. Y. 1697 pyysi niinmuodoin kaupunki että Merikar-vian

neljännekseltä

samoin kuin Ulvilan ja Eurajoen pitäjiltä kiel-lettäisiin kaupungille suureksi haitaksi harjoittamansa _vapaa purjeh-dus³). Mutta tähän sai se sen vastauksen että talonpoikia ei voida, edellisten päätösten mukaan, kieltää haaksillaan kuljettamasta omia tuotteitaan ja muiden kuljetustavaraa valtakunnan sisäpuolella, mutta

J) Tuomiokirja 18/₂ 1687.

2) S:n ¹⁸/2 1687 ja^{tx /}2 1687, kuten myöskin ^16/s 1681.

3) S. V. A. Kaupunkien valitukset. Pori, 62.

8 113

Markkinat

Vähäpätöinen liike.

sitä vastoin oli heitä kielletty toisilta ostamasta

tavaroita

ja niillä harjeittämästä maakuntakauppaa.

Vilkkaampi

tavaranvaihto

rahvaan kanssa voi

niinmuodoin

oi-keastaan tapahtua vaan laillisilla markkinoilla. Sen

vuoksi

koettikin

kaupunki

^omiksi tarpeikseen saada uusia markkinoita maaseudulla toimeen. Vuoden ^1604:n

etuoikeuksien

^{mukaan oli} sillä, paitsi yhdet itse kaupungissa pidetyt markkinat, ^kahdet ^maukaisinarkkinat, toiset kainulaisissa, toiset Pirkkalassa. Mutta nämät olivat aikoja sitten joutuneet käytännöstä pois, ja toisia ei ollut myöskään tullut niiden sijaan, minkä

vuoksi

kauppa maanmiehen kanssa oli kokonaan

lak-kaamaisillaan.

Kuitenkin huomasi maaherra että hänen läänissään

„pidettiin melkein liian

harvoin

markkinoita ja että pitkämatkaisen maanmiehen oli

vaivalloista

^lähteä kaupunkiin parin naudan takia, jotka ^hänellä

mahdollisesti

oli myytävänä". Hän ehdotti

sitävarten

v. 1694 toimeenpantaviksi kahdeteläinmarkkinat, toiset Euraan, toiset Huittisiin. Porvaristo, jonka mielipidettä ^tästäkysymyksestä kuulus-teltiin, katsoi kuitenkin

tarpeelliseksi

^pitää

vielä

kohnannetkin sellaiset markkinat Heinoon kylässä Karkun pitäjässä. Se ehdottimyöskin että Karkun markkinatpidettäisiin Jaakonpäivänä,Huittisten

kirkonkylässä

toimeenpantavat kahdeksan päivää myöhemmin ja Euran markkinat Laurinpäivänä ¹^).

Valitettavasti

^emme tiedä miten lopuksi mainit-tujen markkinoiden kävi; luultavaa on kuitenkin että ne, jos yli-malkaan olivat tulleet toimeen, lakkasivat, jollei ennen, niin aina-kin suuren sodan sytyttyä.

Mitä kaupungin omiin markkinoihin tulee, pidettiin ne vuotui-sesti Perttelinpäivän aikoihin, mutta koska ne vuodesta ¹⁶⁷²

alkaen

olivat n. k.

vapaamarkkinat,

tulvaili sinne niin paljon

„ulkokaupun-kien porvareita", että porvaristo vihdoin katsoi

itselleen

^olevan niistä enämmän

vahinkoa

^kuin ^{hyötyä ja} anoi niiden muuttamista

yksityismarkkinoikseen,

^josta ^kuitenkaan ^ei ollut toivottua seu-rausta ²). Kuninkaallinen Majesteetti päätti näet v. 1680 ettei„näitä

markkinoitasaateta heilleyksityiseksi ^oikeudeksi luovuttaa, vaan koet-takoot tehdä kaiken voitavansa semmoisten tavaroiden hankkimisessa, joilla näillä markkinoilla^on menekkiä, harrastaenkaupanteossa hyvää käytöstä maanmiestä ja muita kohtaan".

Huolimatta kaikista ponnistuksista maakaupan parantamiseksi, väheni se yhä enemmän mitä lähemmäksi tultiin

vuosisadan

^loppua.

Kaupungin lisääntyvän köyhyyden takia oli sen kauppiasten pakko

’) Tuomiokirja ^{4 /}7 1694.

S. V. A. Kaupunkien valitukset. Pori, 52.

Pääomien puute.

SISÄMAANKAUPAN TAANTUMINEN.

pitää tavaroitaan niin

korkeissa

hinnoissa, että talonpojat

eivät

^tali-,

toneet olla heidän kanssaan missään tekemisissä, vaan mieluummin matkustivat Turkuun tahi

muihin

kaupunkeihin. Vieläpä

välttämät-tömimmän tarvetavaran, suolankin, jonkavuosihinnan

maistraatti

kui-tenkin alinomaa määräsi, koettivat porvarit nostaa korkeimpaan mah-dolliseen hintaan, ja siitä syystä talonpojat

valittivatkin

maaherralle, jonka

eri

kertoja täytyi pitää käräjiä kaupunkilaisten _kanssa _(1675,

1691) ¹). Syystä että talonpojat vetäytyivät kaupungista, oli vuosia, joina tuskin

mitään

^tuotiin kaupunkiin ja porvarit valittivat

olevansa

välttämättömimmän puutteessa sekä

etteivät

^saaneettavaroilleenostajia.

Ei edes

tupakankauppakaan,

^joka ^kuitenkin ^varemmin, ollessaan vielä n. k. yhtiön

hallussa

²^), ^{oli ollut} jotenkin vireää, _näy enää vieko-telleen talonpoikia kaupunkiin. Sitten kun yhtiö v. 1684 oli lakkau-tettu ja tupakankauppa julistettu vapaaksi, huomattiin näet että se, moniin käsiin hajoitettuna, ei enää ollut mikään

kannattava

^liike.

Kun hallitus annettuaan

luvan harjoittaa

kauppaa tällä kallisarvoi-sella tavaralla oli määrännyt jokaiselle myyjälle kaupitteluveroa 6 eli 7y₂ äyriä

viikossa,

ei kellään ollut enää haluakaan antautua tähän kauppaan,

„koska

^pelättiin

tupakkia

täällä ehkä

vähemmän

käyvän viikossa kaupaksi kuin siitä menevä vero tekee“ ³).

Ainoastaan harvoja

avonaisia kauppapuoteja,

eli kuten niitä siihen aikaan kutsuttiin „katupuoteja“, _näyttää kaupungissa olleen.

Erityisesti mainitaan ettei ollut„avonaisia puoteja" eli „tuoleja“

tupa-kanmyynniskelyä

^varten, vaan tapahtui tupakankauppa kunkin

erityi-sen myyjän kotona.

Tavallisin

liikkeessä oleva raha olikupariplootu, etenkin 10:n talarin plootu, jota porvarit, tietämättä

vielä

mitään tulen-pitävistä kassakaapeista, tavallisesti säilyttivät „savutorvenvieressä"⁴).

Isot summat olivat tietysti perin

harvinaisia,

ja lainoista, pienem-mistäkin, kiskottiin suurta korkoa. Y. 1675 oli maistraattiin valitettu siitä, että muutamat kaupungin asukkaat, jotka lainaavat tarvitsevai-sille rahaa, eivät tyydy kohtuulliseen voittoon. Jokaisesta 10-tala-rista, jonka he lainaavat maalis-, huhti- tahi toukokuussa, _kun

pur-*) Tuomiokirja 1675 ja ³⁰^/0 1691.

2) Tuomiokirja 12/„ 1658 ja²²/₂ 1683. Kaikki voitto ja hyöty oli siitä kui-tenkin silloin langennut ainoastaan parille eli kolmelle etuoikeutetulle ostajalle, esim. Markus Laurinpojalle, Penjami Paqvalinille y. ^m., jotka Tukholman „tu-pakkakonttorissa" lunastivat itselleen tiitä haluttua tavaraa

2:11 a talarilla

^naulan

ja sitten möivät sitä Porissa ^3:sta talarista naulan, ja toisia oli perin ankarasti kielletty sekaantumasta tupakankauppaan.

3) Tuomiokirja ²⁷_/₄ 1703.

*) S:n ^{10 /}₁₂ 1659.

115

Kirjallisten viili -puheiden puute

Sisämaanltau-pan

taantumi-nen.

jehdus alkaa, maksattavat he heti Tukholman rantaan saavuttua 11

talaria

kuparirahaa,

vaikka

heidän vaan lyhyen ajan on täytynyt olla rahojaan vailla.

Porvaristoa

muistutettiin sentähden vakavasti „koron

laskemisessa noudattamaan Kuninkaallisen Majesteetin julistusta,eikä

kiristämään

köyhältä enempää kuin ⁸ talaria vuodessa sadalta, ja

sa-massa suhteessa⁴⁴, jos tahtovat välttää laillista rangaistusta ^l). Ylei-siä rahastoja, joista lainoja olisi voitu saada, ei ollut olemassa, lukuun-ottamatta kirkko- ja köyhäinhuonekassoja, jotka siihen aikaan toimit-tivat jonkullaisten pankkien ^virkaa. Mutta niiden heikot pääomat eivät olleet riittäviä ylläpitämään tasapainoa

rahaliikkeessä.

^Sitä paitsi kohtasi kirkkokassaa v. 1660 se kova kohtalo, että se kokonaan ryös-tettiin ja varastettiin, tietämättä kuka oli

varkauteen

syypää. Mitään rahaliikettä

varsinaisessa

merkityksessä ei siis vielä siihen aikaan

ollut kaupungissa olemassa.

Se seikka, ettei vielä ensinkään ymmärretty käyttää kirjallisia

'sopimuksia, vaikeutti myöskin suurestikauppatoimia, _synnyttäen alin-omaisia selkkauksia ostajien ja myyjien välillä. Kaikki kauppasopi-mukset tehtiin suullisesti ja voitiin sitten tulkita mitenkä tahansa.

Viimmein täytyi maistraatin, „kun tämä oli vahingoksi kaupalle ja voitolle⁴¹^, ryhtyä toimenpiteisiin. V. 1691 vaati se porvaristoa karjan

tilaamisessa

maanmieheltä, mieluummin muutamien todistajien

läsnä-ollessa, antamaan talonpojalle hiukankäsirahaa, niin ettei kumpikaan puoli sitten voisi rikkoa kauppaa, ja hänelletavaraa

lähettäessä

tarkas-tuttamaan ja punnituttamaan senkin todistajien

läsnäollessa,

„niiden vaikeiden valojen välttämiseksi, joitariitapuolet _moisissatapauksissa usein tarjoutuvat tekemään⁴⁴ ²^). V. 17U8 kehotettiinporvareita uudel-leen, että, koska heidän välillään usein sattuu vaikeita

oikeudenkäyn-tejä, _syntyään haaksirahdeista jakaikellaisista

suullisista

välipuheista, joita tehdessä heillä ei ole ollut todistajia, he tekisivät kirjallisia sopimuksia keskinäisissä asioissaan.

Porvarien maakauppa, jonka tunnusmerkkeinä olivat ylenpalt-tinen nylkeminen⁴⁴^, melkeinpä täydellinen puute liikepääomista ja alinomaiset sopimusten rikkomiset, rajoittui vihdoin siihen että he lainasivat rahoja ratsutilailisille, silloin kun näiden oli varustaminen ruotusotamiehensä, sillä ehdolla että sitten saivat tavaroita sijaan.

Mutta moisten kauppojen loppu oli tavallisesti se, että

ratsutilallisten

täytyi kruununrästien takia jättää talonsajamaansa ja porvarit jäivät

‘) Tuomiokirja ²⁴/ 4 1675.

2) S:n 2S /3 1691.

Käsityöläis elinkeinot.

Käsityöläisten lukumäärä

vä-henee.

KÄSITY ÖLÄISELINKEINOT. „AMMATTIKUNTA“.

sekä tavaroita että rahoja paitse ¹^). Niin vähäiseksi kävi

viimmein

tavaranvaihto maaseudun kanssa että v. 1711 aijottiin kokonaan

«lakkauttaa

^ja hävittää Malmin tulliportti, se kun oli tullut aivan tarpeettomaksi, koska ei sen kautta enää käynyt

minkäänlaista

lii-kettä" ²). Siten vietti kauppa maaseudun kanssa, samoin kuin meri-kulkukin, läpi koko 16-sataluvun

riutuvaa

elämää vähäiseksi

hyö-dyksi kaupungille ja maakunnalle.

Ja yhtä huonosti kuin oli kaupan oli myöskin käsitöiden ja

muiden

porvarillisten elinkeinojen laita. Teollisuuslaitoksia ei ollut kaupungissa; vielä edellisellä aikakaudella sielläkäynnissä ollut tiili-tehdaskin näyttää nyt tulleen lakkautetuksi, taikka sitä ei ainakaan enää sen koommin mainitaasiakirjoissa. Samoin ei enää puhuta kruu-nun laivaveistämöstä tahi Ruhaden kruununmyllystä.

Mitä

käsityöläisammatteihin

tulee, tavataan nyt asiakirjoissa edustajia muutamille edellisellä aikakaudella kaupungissa tuntemat-tomille ammateille, esim. maalari, muotokuvantekijä (konter-fejare), kirjansitoja, vaskiseppä, hatuntekijä (1653), hakaseppä (1675),

joka todistaa aikojen edistyneen ja samassa myöskin vaatimus-ten. Mutta useat näistä _näyttävät olleen

paikkakunnalla

^tilapäisiä vieraita, jotka pian katosivat, huomattuaan etteivät

heidän

ammat-tinsa kannattaneet. Tavallistenkin käsityöläisten

esim.

^suutarien, räätälien, seppien lukumäärällä oli huomattava vähentymisen

tai-pumus mitä kauemmaksi ajassa jouduttiin.

Kun olemme huomanneetkäsityöläisten lukumäärän

edellisen

aika-kauden lopussa olleen

noin

30, olise

vuosien

1649:nja 1650:n manttali-kirjain mukaan noin '2,0, vuoden 1660:n mukaan 18,

vuosien

^1670:n,

1680:n, 1690:n ja ^1697:n mukaan I‘2 eli 13, sekä vuoden ^1710:nmukaan 11 kappaletta. ^Siis kahden kolmannen osan vähennys! Useat kaupun-gissaennen edustetut

ammatit

näyttävätkokonaan hävinneen. Jo 1650-luvulla katoaa manttalikirjöistä sorvari ja lasimestari; 1660-luvulla samoin maalari ja

säämyskäntekijä.

Uusi 1680-luvun alussa

asiakir-joissa esiintynyt

säämyskäntekijä

katoo taasen sangen pian jättämättä

sen enempää jälkeä itsestään. Lopuksi ei

1690-luviiliäkään

^enää mainita yhtään kultaseppää

kaupungissa.

*) S. V. ^A. Kaupunkien valitukset. Pori 1715. Esimerkkeinä senaikai-sista tavarain hinnoista mainittakoon että v. 1656 tynnyri rukiita maksoi ¹² ta-laria, 1669—73 tynnyri viljaa ^{7 eli 8} ^talaria, ^{v. 167-1} tynnyri rukiita 10talaria ja tynnyri ohria ^{8 talaria.} V. 1702 maksoi tynnyri kumpaakin viljalajia yhtä paljon eli ⁷ talaria kuparirahaa. Toltti veistettyjä lautoja ^nousi ^v. ¹⁶⁹⁵ ¹^1/a ta-lariin kuparirahaa.

2) Tuomiokirja ²⁴h ^1711,

117

»Ammatti-kunta».

Vaikka kaupunki kuten sanottiin

ei

^voinut

olla muuraria

vailla, ei siellä v. 1674 ollut yhtään ^sellaista käsityöläistä, lukuun-ottamatta erästä „tuhrijaa“ („klucldare“), joka työkalujen

menettämisen

ja laillisten sakkojen uhalla kiellettiin harjoittamasta muuraamista tahi muurien

kalkitsemista

^1). Y. ¹⁶⁹⁶ ^annettiin

porvarioikeudet

eräälle maalaiselle, joka haki liinakankuriksi, jalausuttiin että „tämä kaupunki suuresti kalpaa hyviä käsityöläisiä" ²^).

Tuontuostakin

kiel-lettiin kaupungin harvoja suutareja, räätälejä ja seppiä lähtemästä maaseudulle ja siellä ottamasta vastaan työtä, koska porvaristo me-netti heidän palveluksensa.

Kaikki käsityöläiset olivat yhdistetyt yhteiseksi

ammattikun-naksi

virastoineen

ja laatikkoineen". Tässä yleisyhdistyksessä oli kunniasija räätäleillä, joiden lukumäärä tavallisesti näyttää olleen kolme.

Heidän

joukostaan

valittiin

ammattikunnan vanhimmat eli

„oltermannit".

Näiden tehtävänä oli silmälläpitääkaikkia

käsityöläisiä,

jotka eivät kuitenkaan aina näy hyvällä tahtoneen mukautua heidän toimenpiteisiinsä. Y. 1652 täytyi oltermannin,

Pentti-mestarin,

pyytää oikeuden aputoimia virassaan, uhaten täytyvänsä siitä muuten luopua.

V. 1674 sopi oltermanni mestari Hannu

Eerikinpoika

kädenojennuk-sella Juho-räätälin kanssa, jonka ohessa

viimmemainittu

sitoutui siitä lähtien luopumaan kaikesta

sopimattomuudesta

ja auttamaan olter-mannia hänelle tulevalla kunnioituksella, jota hänen myöskin oli noudattaminen, jos tahtoi välttää rangaistusta ^:i^).

Kuten jo mainittiin, oli käsityöläisiä ankarasti kielletty lähte-mästä maalle työhön. Tätä kieltoa koetettiin sitä

ankarammin

pitää voimassa, koska kaupunki kaipasi tarpeellisia

ammatinharjoittajia.

V. 1658 syytti Vilppu

Ekman

Eerikki-seppää siitä että hän teki työtä talonpojalle eikä porvaristolle. Kun seppä puollusti

itseään

sillä, ettei hänellä ollut hiiliä, tuomittiin hän3 markan sakkoihin siitä, ettei hän

*) Tuomiokirja 2/s 1674 ja ^"/₆ 1674. Myöhemmin oli kaupungissa Antti Laurinpoika niminen muurimestari, joka maksoi ammattimaksunsa Turun viras-tolle, mutta hän näyttää liian usein olleen „maalle matkustaneena", niin ettei kaupungille voinut olla hänestä ^täyttä hyötyä.

!) Tuomiokirja ¹⁵/, 1696.

•') Tuomiokirja ²⁵/10 1652 ja ^" ₂ 1674. —V. ¹⁶⁵² mainitaan Pentti-mestari Porin ammattilaisten oltermannina. V. ¹⁶⁵³ nimitetään häntä, mestari Pentti räätäliä, «ammattien oltermanniksi" («ålderman på embeten"). V. 1658 oli

mes-tari Hannu Eerikinpoika oltermannina. Häntä kutsutaan vielä 1674 olterman-niksi, mutta v. 1678 määrättiin räätäli Joonas oltermanniksi ja pitämään sil-mällä ammattiveljiään. V. 1692 tarkasti Pietari ^Mill maistraatin puolesta am-mattivirkakunnan tässä kaupungissa. Ammattikunnalla oli oma sinettinsäkin,

joka näyttää tehdyn Turussa v. 1667 jamainitaan ^v. 1679.

Valmistus-ja

myöntiveron-alaiset elin-keinot.

VALMISTUS- JA MYÖNTIVERON-ALAISET ELINKEINOT.

pitänyt ammattiaan kunnossa. Y. 1674 varoitettiin Matti-suutaria vakaasti ottamasta enempää työtä tehtäväkseen kuin hän ehtii saada valmiiksi sekä lähtemästä maalle työhön. Sanottiin hänen ei pääse-vän

asianmukaisesta

rangaistuksesta, „jo!lei hän näytä parantu-neensa“ ¹_). V. 1702 ilmoitettiin, maaherran läsnäollessa, että koska on huomattu kaupungin räätälien ja suutarien tehneen työtä

maa-seuduille,

ettei

sitä heille enää siitä lähtien sallittaisi, vaan että he ovat velvoitetut täällä talossaan ja työpajassaan palvelemaan yleisöä työllään, ja maanmies siis teettämään itselleen täällä kaupungissa ²).

Mitä taasen niihin ammatteihin tulee, joiden harjoittamisesta oli

maksettava

myymäveroa, asetti niiden harjoittajat

virkoihin mais-traati

erityisesti, esim.

juomanpanijat

polttajat,

samoin kuin

teu-rastajat ja lihankaupustelijat sekä leipurit. V. 1652 nimitettiin siten useita (17 kappaletta) juomanpanijoita ja käskettiin pitämään huolta siitä, ettei olutta puutu kapakoista ^;i). Samana vuonna asetettiin vir-koihinsa kuusi kapakoitsijaa, „ja kiellettiin

heitä

ottamasta vastaan

olutta panijoilta, ennenkuin sitä oli tutkittu⁴⁴ ⁴). Y. 1651 oli Matti Soroi

nimitetty kaupungin

teurastajaksi, javähää ennen joulua keho-tettiin häntä panemaan parhaansa

liikkeelle

hankkiakseen lihaa py-hiksi, „että

tarvitsevainen

voisi rahalla saada⁴⁴ ⁵). Samana vuonna

asetettiin

virkaansa myöskin liaksi leipuria, samoin kuin kaksi hen-kilöä, joiden oli määrä „pitää silmällä leivänostoa⁴⁴^.

Kunkin myyjän oli määrä pitää tavaraansa kaupan määrätyn tak-san mukaan, joka vuotuisesti tehtiin. Siten oli esim. hyvää humala-olutta _myytävä 9:stä äyristä kannu ja huonompaa olutta^B;sta äyristä kannu (1675).

Kannusta

^anis-eli

kuminaviinaa

^saikapakoitsija ottaa 7 markkaa, mutta kannusta „tavallista⁴⁴ („gement“) paloviinaa ainoas-taan 5 markkaa (1702). Leiviskä naudanlihaa oli teurastajan määrä

myydä l:stä talarista 18:sta äyristä (¹⁰/₄ 1652) j. ^n. e. Tätä kaupan-haaraa

silmällä

^pitämään asetettiin taksoittajia ja

katsontamiehiä.

Jo ennen on mainittu että

juomanpanijain

oli toimittaminen panonsa juomakeittiössä, samoinkuin teurastajani teurastuksensa

teu-rastushuoneessa.

Viinanpoltonkin oli määrä tapahtua

muutamissa

määräpaikoissa,

«laillisen

^sakon ja ohjesääntöjen

rikkomisen

uhalla⁴⁴^. Yksityisiä oli ankarasti kielletty harjoittamasta

veronalaista

elin-') Tuomiokirja ^% ^1671,

2) S:n ^17(J2.

3) S:n 'V, 1652.

h ^M. ^p.

5) Tuomiokirja ^I'/n

165J.

119

Niiden rappeu luminen.

keinoa. „Ainoastaan jos välttämättömyys vaatii, vieköön, se jolla on varaa ja keinoa, raaka-aineensa

panijan

^luo ja valmistuttakoon sekä sijoittakoon tavaransa sitten kapakkaan; ja ne jotka tahtovat koti-tarpeikseen juomaa panna, tehkööt ^sen panijoiksi

määrättyjen

naapu-riensa luona⁴⁴^. Tämän järjestyksen tarkan noudattamisen silmällä-pito oli lähinnä n. k. verontarkastajain tehtävänä.

Siten oli porvarillisessa

elinkeino-elämässä kaikki

^tarkalleen

In document HISTORIA KAUPUNGIN (sivua 122-130)