Siten oli porvarillisessa elinkeino-elämässä kaikki tarkalleen jär- jär-jestetty ja määrätty, ja luultiin asianomaisten ammatinharjoittajien,

jotka olivat suojassa kaikelta kilpailulta, tulevan hyvin toimeen, sa-massa kuin yleisö oli vakuutettu saavansa määrätyillä hinnoilla mitä

se tarvitsi.

Mutta valmistus- ja myymäveron aikaansaama

selkkaus

ja alin-omainen valvonnan alaisena pitäminen, jota toimittivat oluenkoet-tajat, taksoittajat, tarkastajat, katsontamiehet, niinkuin myöskin tavarain vähäinen menekki, näyttäävaikuttaneen

ettei

näilläkään

elin-keinoilla voinut

olla mitään menestymisen toivoa. Jo v. ¹⁶⁷⁵ sano-taan, ettei yhtään

vasituista

juomanpanijaa,

kapakoitsijaa

^{tahi leipuria}

ollut täällä muutamaan aikaan, kaupungin köyhyyden takia,

ammat-teihinsa

asetettuina¹), javaikkakaupunki silloin

velvoitettiin

^uudestaan

täyttämään ^nämät „virat“, oli se ainakin v. 1696 jälleen

leipuria

^vailla.

Sillä

korkeasti

asianomaisen käskyn johdosta kysyttiin silloin tahtoi-siko kukaan ruveta kaupungin leipuriksi, „jolion koko porvaristo

vas-tasi, että täällä jokuaika sitten oli eräs leipuri ollut virkaansa määrät-tynä, mutta ei ollut voinut sillä hankkia itselleen elantoa, koska hän ei ollut saanut vuoden mittaanleipää myydyksi

senkään vertaisesta

raha-määrästä, mikä häneltä asetusten mukaan oli vaadittu myymäveron maksuksi, josta syystä ^sama ammatti olikin itsestäänrauennut eikä kukaan sitä enää sen koommin ollut tahtonut ottaa vastaan^{44. Vaikka}

kaupunkilaisten

nyt käskettiin

„asiaa

^ajatella eikä hyljätä ammattia, josta kuitenkin aikaa voittaen joku olisi saava toimeentulonsaja ela-tuksensa, ei kuitenkaan kukaan tahtonut siihen taipua^{44 2}).

Ei kaupungin teurastajakaan näy kauppojansa kehuneen, huoli-matta siitä että oikeus, luultavasti huomaten mahdottomaksi hänen ammatissaan tarkoin ylläpitää työnjakoa, sen ohessa oli valinnut hänet lihakauppiaaksi. Seurauksena siitä oli ainoastaan uusi selk-kaus, koska teurastaja ei nyt oikein tietänyt mitä hänen oli pitä-minen

päätoimenaan.

Jo v. ¹⁶⁵⁸ täytyi kaupungin teurastajaa sa-kottaa teurastusammattinsa laiminlyömisestä. Mutta hänen onnistui

') Tuomiokirja ³/₇ 1675.

2) S:n ²²/„ 1696.

Majatalon pitäjät.

Posti.

VERONALAISTEN ELINKEINOJEN HÄVIÖ.

päästä rangaistuksesta vapaaksi, kun hän valan vannoen

selitti

„ettei hän tietänyt olleensa

teurastajaksi

^valittuna, vaan ainoastaan liha-kauppiaaksi“ ¹).

1680-luvulla ei enää mainita yhtään teurastajaa, ja vanhan teu-rastushuoneen paikasta rakennusmestarirannassa puhuttiin ikäänkuin jostakin, joka jo kuului menneisiin aikoihin.

Samaten kuin veronalaisten ammattien harjoittajat,

nimitti

mais-traatti majatalon isännätkin. Niitä oli tavallisesti kaksi, paitsi paria kolmea ajuria, joidenoli määrä olla heille hevosineenjaveneineen avul-lisina. Y. 1675

kehotettiin

sitäpaitsi porvaristoa rahamaksua vastaan hevosilla auttamaan majatalon-isäntiä

kyytimatkoilla

Ahlaisiin tahi Haistilaan, „silloin kun matkustavaistentarve sitä vaatii" ²). Majatalon-isännät olivat vaivojensa takia vapautetut kaupungin ulosteoista.

Mutta vaikka heille ammattinsa siten tuotti muutamia etuja ja hesen ohessa voivat hyväkseen laskea voiton majatalossa myydyistä ruoka-ja juomatavaröistä, katsottiin tätä tointa

kuitenkin

ylen rasittavaksi.

Tiet olivat mitä kurjimmat ja jotenkin usein taittoivat

kestikievarien

hevoset jalkansa rikkinäisissä silloissa. Venekyytikin kesä-aikana Hyvelään oli hyvin vaivalloinen, koska siihen tarvittiin aluksia ja soutumiehiä.

Majatalon-pitäjien

^huolet lisääntyivät

erinomattain

^sen jälkeen kuin heitä _myös oli velvoitettu postia kuljettamaan. V. 1672oli näet

kaupungin

onnistunut

saada määrätyksi

vakinainen

postinkulku pitkin rantatietä

Turusta

Perä-Pohjaan, „että porvaristo paremmin ^saisi tietoa muiden kaupunkien kauppaoloista". Mutta

tätäkin

laitosta

vaikeuttivat

varsin suuresti huonot tiet. Y. 1705 pyysi pormestari Keckonius, jonka hoidon alaisena Porin posti oli,

maistraatin

todis-tusta siitä, että tiet etenkin

Merikarvian

puolella olivat „niin peräti rappiolla", jotta postin oli mahdoton matkustaa

peninkulman

nopeu-della

172 ^tunnissa.

Majatalon-pitäjillo oli

postinkuljetus,

^niinkuin sanoimme, uutena taakan lisäyksenä. Harvoin olikaan kukaan halu-kas „pitämään

kevarintointa"

enempää kuin vuoden

eli

pari.

Alin-omaiset kevarinviran irtisanomiset antoivatkin

maistraatille

tosiaan yhtä paljon päänvaivaa, kuin se vaikeasti ratkaistavakysymys, kuinka

*) Tuomiokirja ^30/₈ 1653.

2) ’% 1681 kuulutettiin että majatalonisännät majataloasetuksen ^17:n koh-dan mukaan yhdeltä satuloidulta eli satuloimattomalta, tahi reen eli rattaiden eteen valjastetulta hevoselta ottaisivat peninkulmalta ¹² äyriä hopearahaa, kui-tenkin vaan ensi peninkulmalta; muilta peninkulmilta sitä ^vastoin, samoin kuin maalla on tapana, ainoastaan siitä puolet.

121

Maanmies elinkeinot

Punsoon riita

kaupungin puute käsityöläisistä ja ^muista ammatinharjoittajista olisi poistettava.

Olemme nyt esittäneet millä kannalla

kaupungin varsinaiset

n.k. kaupunkilais-elinkeinot olivat tänä

merkillisenä

kaupungin his-torian aikakautena; ja olemme johtuneet siihen tulokseen, että niin hyvin kauppa kuin käsityötkin, edellisen aikakauden oloihin verrat-tuina, olivat huomattavasti heikontuneet. Kauppa

rajoittui

^vähäiseen karjanvientiin Tukholmaan, ja kaupungin

ammattilais-elinkeinot

pys-tyivät töin tuskin täyttämään pienimpiäkään vaatimuksia.

Yllämainittuihin oloihin katsoen ei sovi kummastella että por-varit nyt etupäässä alkoivat etsiä toimeentuloaan^alalla, joka, 16-sata-luvulla vallitsevien taloudellistenoppien ^mukaan, oikeastaan katsottiin

olevanulkopuolella n. k. porvarillista

elinkeinoelämää:

nimittäin maan-viljelyksen ja siihen kuuluvien sivuelinkeinojen alalla. Mutta tälläkin

alalla oli tuo

rettelöihin

kiedottu porvaristo tällä onnettomalla vuosi-sadalla kohtaava pelkkiä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä.

Kaupunki joutui näet 16-sataluviillä useihin omistusriitoihin, joiden kautta se osaksi kadotti kappaleita lahjoitusmaastaan, osaksi menetti

ikimuistoisen nautinto-oikeutensa

alueisiin, joita se jo oli al-kanut katsoa enemmän tahi vähemmän omikseen. Ennenkuin mo-nemme edemmäksi,

kerromme lyhykäisyydessä

eri vaiheineen nämät

omistusriidat, jotka aikoinaan kipeästi koskivat säälittömästä sorret-tuun porvaristoon, ja sitä tehdessämme ensinnä kiinnitämme huo-miomme niihin oikeudenkäynteihin, joiden kautta kaupunki kadotti osia maastaan ynnä kalavedestänsä.

Ensimmäinen

riita koski Puusoota ja Pirskeriä eli, kuten sitä myös kutsuttiin, Koivuluotoa (Björkholmen). Nämät saaret oli,kuten jo ennen on mainittu, kuningas Sigismund v. ¹⁵⁹⁴ lahjoittanut kau-pungille ja näyttää niitä porvaristo

etenkin viimmemainittua

-väyläin madaltuessa käyttäneen lastauspaikkoina. Mutta nyt sattui että Ulvilan ylipääläiset, etenkin

Vanhankylän

^asukkaat,

väittivät

omaavansa ikivanhoja oikeuksia saariin, ja että lisäksi lähimmät

ran-nanomistajat, etenkin Lyttylän talo, myöskin niitä omikseen vaativat.

Kaupunki puolusti itsepäisesti oikeuksiaan useilla käräjillä. Mutta pahimmoiksi oli kuningas Sigismundin

alkuperäinen

kirjo hävinnyt vuoden 1603:n palossa, ja

porvaristolla

^oli näytettävänä ainoastaan sen

oikeaksi

todistamaton jäljennös. Tällä katsottiin olevan sitä vä-hemmän todistavaa voimaa, koska ^saaret eivät olleet mainittuina ku-ningas

Kaarle

IX:n vahvistuskirjassa v:lta 1604. Riidan

ratkaisi

viimmein

^eräs kihlakunnantuomio, annettu ⁿ/₂ 1662, jossa Puusoo ynnä Koivuluoto määrättiin Lyttylän

silloiselle

omistajalle,

kamreeri

Tahkoluodon kalavettä

kos-keva riita.

OMISTUSRIITOJA.

Engelbrekt

Enesköldille.

Tämän tuomion vahvisti Turun hovioikeus

8/J2 1666, joka aikamäärä siis on

merkittävä

^siksi, milloin Porin kau-punki lopullisesti menetti mainittujen saarien

omistuksen

¹).

Sillaikaa kun

Puusoon-riitaa

vielä kesti oli porvaristo joutunut toiseen onnettomuutta tuottavaan oikeudenkäyntiin, joka niinikään koski sen saamia lahjoituksia. Ulvilan ylipääläiset, jotka olivat rii-delleet kaupungilta Puusoon omistusoikeutta, eivät tahtoneet Tahko-luodon saaristossakaan väistyä pois etuoikeutettujen kilpailijainsa tieltä. He samoin kuin

Kokemäkeläiset

olivat ainakeskiajasta saakka harjoittaneet kalastusta mainitussa saaristossa, ja kaikista lahjoituksista huolimatta jatkoivat ho sitä, mitään välittämättä kau-punkilaisten monista vastalauseista. Korkeintaan olivat he taipu-vaiset heille heittämään itse saaret, mutta

kalavettä

^{he pitivät}

luo-vuttamattomana

omaisuutenaan.

Turhaan vetosivat kaupunkilaiset

etuoikeuksiinsa

ja Helsingeillakin!, jossa ^sanottiin „että se omistaa veden joka maankin". Siitä ei ollut mitään apua. Niinpian kuin heidän

venekuntansa

näyttäytyivät saaristossa,

kartoittivat

ylipääläi-set ne sieltä lyöden ja hakaten, ja tulivat he vihdoin niin rohkeiksi,

että uudestaan saarille

rakensivat

„majojaan“ ja nuottakotiaan. Ja kun

asiasta

^vihdoin käräjiä käytiin, ^huomasi kaupunki suurim-maksi hämmästyksekseen

eräillä ylimääräisillä

^{käräjillä v. 1640}

tuomion kautta menettäneensä riidanalaisen

kalaveden.

Hovioikeus, johon se liian myöhään vetosi, kieltäytyi määräajan loppuunkulu-misen

takia

uudelleenryhtymästä asiaan jakaupunki oli oikeuden-käynnissä joutunut tappiolle.

Tosin sai porvaristo valittamalla Kuninkaalliseen Majesteettiin, joka katsoi tuomion

„sotivan

^kaupungin etuoikeuksia vastaan", ai-kaan sen, että asetettiin eräs edustajaoikeus ottamaan asiaa uudelleen

tutkinnon alaiseksi.

Miten riita tässä oikeudessa, jonka päätöksen hovioikeus

vahvisti

^£O/j₂ 1670, ratkaistiin, ei ole täysin selvillä.

Kaupunki väitti voittaneensa ja sittemmin ainoastaan

vapaaehtoisesti,

saatuaan halonhakkuu- ja päreenotto-oikeuden Lattomeren yhteis-maasta,

sallineensa

ylipääläisten harjoittaa kalastusta tasajakoon por-variston kanssa. Yastapuolue sitä vastoin toi esille kaupungin

asiakirjojen

tultua varastetuiksi isonvihan aikana Tukholman raas-tuvasta jäljennöksen

hovioikeuden äskenmainitusta

vahvistustuo-’) Tuomiokirja ¹⁷/» 1638. Ali-Satak. tuomiokirja, Ulvilan käräjät ^!9/₃ 1655,

11/* 1662 ja Vl2 ^{1674. Jo} aikaisemmin näyttää kaupunki, mahdollisesti edeltä-käsin oivaltaen yllämainitun oikeudenkäynnin päättymyksen, muuttaneen lastaus -paikkansa Santanenään (Sandudden),

123

Koiviston raja riita.

raiosta,

missä

nimenomaan sanottiinettä Ulvilalaisillayksin oli oikeus

»pyytää ja pitää

silakka-apajia

Kallion, Pihlavan, Kappelin ja Pa-karin kareilla, jota vastoin

Porilaiset

yhdessä heidän kanssaan sai-vat nauttia suomuskalan pyyntiä Erkinpä!västä Juhannukseen, jol-loin

silakanpyynti

alkoi“. Ja siihen asia jäi,

huolimatta

kaikista yrityksistä, joita kaupungin puolelta tehtiin muutoksen aikaansaami-seksi

korkeammassa

^paikassa. Fortelius sentähden sanookin _{(v. 1732)}

„näiden

saarien olevan m. m.

muistettavia

senkin tähden että vaikka ne kuuluvat kaupungin alueeseen ja muuten saadaan käyttää por-varien hyväksi, ei heillä kuitenkaan ole lupaa tavallisen sananparren mukaan „jonka maa, sen rantakin", harjoittaa kalastusta niiden ran-noilla ilman erityistä arentia" ^1).

Nämät kaksi

omistusriitaa

olivat koskeneet maita ja oikeuksia, joiden

iänikuisesta nauttimuksesta

kaupungin olisi

etuoikeuksiensa

ja ja kirjainsa nojalla pitänyt olla

varmistettu.

Ja koska niiden oli käynyt niin onnettomasti, ei ollut kumma eikä mikään,

jos

kaupunki oli huonommalla puolella sellaisia alueita koskevissa oikeudenkäyn-neissä, joiden

omistuksen

toteennäyttämiseksi se ainoastaan voi ve-dota

epäilyksenalaiseen nauttimukseen. Näistä

oli, melkeinpä koko-naisen vuosisadan kuluessa, ensimmäisenä

päiväjärjestyksessä

n. k.

Koiviston rajariita. Aina kaupungin perustamisesta saakka oli näet

porvaristo yhdessä

Koiviston

kruunun-karjatalon kanssa käyttänyt hyväkseen

Herranlahden

ja Lattomeren välistä metsämaata, samalla kun sillä„oli ollut hallussaan vuokralla" ^n. k. kuninkaanpellot. Tämä

nauttimus

oli kenenkään moittimatta saanut jatkua, niin kauan kuin karjatalo oh kruunun alla. Mutta kun Koivisto oli yhdistetty v.

1652 perustetun Porin

kreivikunnan

alaiseksi, valitti

kreivin

asia-mies

Hannu Godhe,

^s/6 1654, kihlakunnanoikeudessa siitä porva-rien

omavaltaisesta

menettelystä, kun he hänen herralleen

lailli-sesti kuuluvilla mailla harjoittivat metsänhakkuuta, lehdentekoa ja muuta hyväkseen käyttämistä". Kaupunki väitti

kuitenkin

että se, eikä kukaan muu, oli kysymyksessä olevan alueen oikea omis-taja, ja arveli oikeuttaan sitä vähemmin voitavan epäillä, koskapa porvariston aina täytyi kunnossa pitää maantietä Herranlahdenpään luona sijaitsevaan siltaan saakka, missä myöskin

tavattiin

muutamia

sammaltuneita seipään tyviä, jotka

aikoinaan

olivat olleetraja-aitana Koivistoa vastaan. Turhaan huomautti Hannu Godhe kaupungin rajan aina

Juhana-kuninkaan

ajoista asti menneen herraskartanon

') Tätä oikeudenkäyntiä koskevien asiakirjojen jäljennökset ^ovat S. V.

A;ssa. Kaupunkien valitukset, Pori.

Santanenää ja Soodöötä

kos-keva riita.

OMISTUSRIITOJA.

nurkasta pysty aidan luota ^suorassa linjassa etelään Lattomeren kes-kelle, sekä että nuo vanhat tyvet olivat talon vanhoja heinäsuova-seipäiden tynkiä eikä mitään muuta, ja

ettei

tienteko, johon kau-punki oh velvoitettu vasta v. 1632, mitään todistanut sen vanhaan

nautinto-oikeuteen

^nähden1).

Porvaristoa ei saatu

vakuutetuksi;

ja kun kihlakunnanoikeus todistusten puutteessa, ²⁵

/n

^{1656, tuomitsi}

riidanalaisen

^maan tois-taiseksi molempien riitapuolten yhteisesti käytettäväksi, piti kaupunki

tätä päätöstä puolena ^voittona ja esiintyi v. ¹⁶⁶⁹ syyttäjänä. Mutta nyt se menetti asiansa sekä kihlakunnan- ^että laamanninoikeudessa, jotka

tuomitsivat

Herraskartanonnurkan

„ikuiseksi

kylänrajaksi ku-ninkaankartanon ja Porin kaupungin välille^44. Tosin voitti kaupunki,

„joka

arveli

alaansa supistetun vastoin etuoikeuksiaan,

mitkä

mai-nitsevat Koiviston aidan eikä mitään Herraskartanonnurkkaa^44, va-littamalla Kuninkaalliseen Majesteettiin, sen, että riitajuttu otettiin uudestaan käsiteltäväksi, mutta ennen kuin tuo sekavavyyhti ehti lo-pullisesti selvetä, tuli

isoviha

ja saattoi koko asian joksikin aikaa unheeseen^2).

Sannaan

aikaan kadotti kaupunki myöskin tähän saakka naut-timansa

käyttöoikeuden

Santanenään ja ^{Soodööhön,} vaikka edellinen lastauspaikkana ja satamana oli sille välttämättömän tarpeellinen.

Helmikuun ²⁵ p:nä 1659 kysyi näet kreivikunnankaitsija Hannu Godhe lautakunnan 12-jäsenistöltä, „kuuluiko Santanenä tahi sitä ympäröivä maa ja

kalavesi

Porin kaupungille^44. Silloin vastasivat kaikki lautamiehet: „että Santanenän läntinen puoli kuuluu Koke-mäensaaren kylälle, mutta itäinen puoli, metsä ja kalavesi, kuuluu

kreivikunnalle

^44. Siihen oli kaupungin tyytyminen, ja koska se ei voinut olla satamaansa vailla, lienee se sitten arentiavastaan taannut itselleen saaren vastaisen omistusoikeuden. Neljä vuotta myö-hemmin, ²⁵/₉ 1663, menetti kaupunki Soodöönkin, jonka luona

por-variston

„aikaisemmin oli ollut tapana pyytää kaloja, mutta jonka kaupunki, sittenkun asujanten kaikki nuottavehkeet ohvat hävinneet 1603:n vuoden palossa,

väitti Juovuttaneensa

^{Anolan herralle, Akseli}

Kurjelle^44. Kuitenkin todistettiin nyt oikeudessa että saari, aikoja

ennen Anolan säteritilaksi tulemista, oli kuulunut sen alle, ja koska

') Tähän ^riitaan kuuluu myöskin ylempänä sivulla 109 nähtävä maanmit-tarin ja pormesmaanmit-tarin ^Hannu Hannunpojan piirtämä kartta, jonka alkuperäistä kappaletta säilytetään Uyllenborgin kokoelmassa Upsalassa. Jäljennöksen siitä

on K. F. Ignatius antanut Historialliselle Seuralle.

2) Kts. tähän riitaan nähden ^Satak. tuomiokirjaa Ulvilan käräjät ⁵/₀ 1654 ja ²⁶/n 1656 sekä jäljennöksiä Kaupunkien asiakirjoissa, ^Pori, S. V. A:ssa.

125

Vähän-Rauman taloa koskeva

riita.

N. k. Santa-luotoa koskeva

riita.

sitä ei myöskään ^mainittu kaupungin etuoikeuskin]oissa, katsottiin se muitta mutkitta porvaristolle

kuulumattomaksi

ja tuomittiin Ano-tan ^{kartanolle 1).}

Yllämainittuihin

omistusriitoihin, joiden kautta kaupunki oli menettänyt niin ^{monta kallista} omistusta, liittyi vielä pari saman-laista. Niissä siltä melkeinpä koko täksi aikakaudeksi riistettiin sel-laisen maan käyttöoikeus, mikä joko joaikaisemmin oli sille tuomittu tahi minkä oikeuden mukaan olisi pitänyt sille kuulua.

Niin oli

esim.

Yähän-Rauman tilaa koskevan pitkällisen riidan laita, joka ala jo v. ¹⁵⁸⁵ oli tunnustettu kaupungin omaksi, koska se ennen oli

kuulunut

Pärnäisten kylän alle. Mutta koska talo kui-tenkin oli ollut ^autiona, ei sen ajan

kameralistit

^kaikkine maa- ja katselmuskirja-laitoksineen lähes kokonaiseen vuosisataan voineet saada sen maista selkoa. Vihdoin tila uudelleen löydettiin v. 1672

ja lahjoitettiin silloin taasen

kaupungille, eritoten

pormestarin palkan parantamiseksi. Kaupunki oli kuitenkin vähällä onnettomuudekseen uudestaan menettää tämän omaisuutensa vuoden 1681:n suuressa pe-ruutuksessa, mutta

onnistui

kuitenkin uusien

valitusten

kautta

In document HISTORIA KAUPUNGIN (sivua 130-136)