Vanhaa Paukkua käsittelevän tapaustutkimuksen lähtökohdat

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä olin työssäni kaupunginarkkitehtina mukana mielen-kiintoisessa kulttuurisessa muutosprosessissa, jossa vanha teollisuusalue rakennettiin kulttuu-rikeskukseksi ja samalla sen arvottomana pide-tyt rakennukset muuttuivat osaksi valtakunnal-lista kulttuuriympäristöä. Lapuan kaupunki osti vuonna 1992 entisen Valtion patruunatehtaan alueen, joka sijaitsi keskellä kaupunkia. Seuraa-van vuosikymmenen aikana Seuraa-vanhat teollisuusra-kennukset kävivät läpi ison muutoksen, ja ne kor-jattiin uuteen käyttöön.

Lapuan Patruunatehtaan alue muuttui Kult-tuurikeskus Vanhaksi Paukuksi konkreettisella rakentamistyöllä, mutta muutoksia tapahtui myös diskursiivisesti ihmisten puheissa ja merkityksiä antamalla. Kyseessä oli valtava muutos, jonka esille saamiseksi kannatti tehdä tutkimusta, ku-vata ja kirjoittaa siitä. Oma päätökseni alkaa tut-kijaksi teki tästä tapauksesta myös eräänlaisen toi-mintatutkimuksen, jossa tutkija on itse ollut mu-kana tapauksessa toimijana (suunnitteleva arkki-tehti, kaavoittaja, projektinvetäjä). Vaikka tutki-muspäätöstä ei vielä suunnitteluvaiheessa

konk-reettisesti ollut olemassa, tulivat suunnittelun vai-heet kuitenkin tarkasti dokumentoiduksi kunnas-sa päätöksenteon yhteydessä. Tehdakunnas-salueen suun-nittelu piti aloittaa nykytilan dokumentoinnilla:

kaikki alueen rakennukset oli mitattava, kuvat-tava ja piirrettävä nykyhetken mukaisesti, eikä yleensä lähtökohtana käytettäviä alkuperäisiä piirustuksia ollut olemassakaan. Menneen ajan dokumenttien puute synnytti vahvan halun ku-vata sekä kirjoittamalla että valokuvaamalla suun-nittelun ja rakentamisen aikaiset tapahtumat.

Tällaista laadullista tapaustutkimusta voi käyt-tää narratiivisesti ja visuaalisesti havainnollista-miseen, mutta siinä on aineksia myös reflektoi-vaan syventämiseen ja analyyttiseen yleistämi-seen. Koska tapaus kuitenkin on tutkittu jälkeen-päin, ei ole tarkoituksenmukaista yrittää käyttää sitä toimintatutkimuksena varsinaiseen empiiri-sen testaamiseen.

Oma oletukseni tapauksesta oli alun alkaen seuraava: ”Vanha teollisuusalue muutetaan raken-netuksi kulttuuriympäristöksi (rakennusperinnök-si) ja kulttuuriympäristö otetaan sitten markki-noinnilla imagokäyttöön.” Siinä näkyy oma in-tentioni kertoa, että rakennusperintö tai ”kulttuu-riympäristö”, kuten sitä tässä tutkimuksessa ni-mitän, on arvokasta ja se voi antaa myös talou-dellista hyötyä kunnalle. Halusin tällä tapaustut-kimuksella saattaa toimijan tietoni ja oman suun-nittelijan kokemukseni myös muiden käyttöön.

Yhden osan tutkimuksesta muodostaa tapauksen kuvaus. Suunnittelijana olen tottunut aina hake-maan vaihtoehtoja, ja nytkin halusin selvittää, millaisia muita kokemuksia ja näkemyksiä oli ollut tapauksen ympärillä. Pyrin reflektoimaan omaa kertomustani muiden mukana olleiden toi-mijoiden haastatteluihin. Varsinaisesti merkityk-sen muutos, merkityksellistäminen, on tarkoitus nostaa esille diskurssianalyysin avulla ja näin

osoittaa, että muutos on tapahtunut eikä kysees-sä ole vain suunnittelijan oma kokemus.

Tutkimukseni teoreettisessa osuudessa teen selkoa diskurssin käsitteestä ja sen muutoksesta paradigman muuttuessa. Vuorovaikutuksen ihan-teet päätyivät vuosituhannen vaihteessa Suomen maankäyttö- ja rakennuslakiin, ja yhdyskunta-suunnittelun argumentatiivinen käänne saavutti yhden lakipisteen. Tämän käänteen jälkeen, jota toiset pitävät jopa kommunikatiivisena paradig-man muutoksena, käynnistyi seuraava eli kult-tuurinen käänne. Työssäni kaupunkisuunnitteli-jana ja kaavoittakaupunkisuunnitteli-jana pyrin koko 1990-luvun to-teuttamaan kommunikatiivisen suunnittelun ihannetta; tämän ihanteen perusta lepää Haber-masin diskurssietiikassa ja kommunikatiivisessa aktissa. Nyt 2000-luvulla, kun olen ollut tapauk-sen tutkijana enkä enää muuten tapauk-sen toimijana, on eletty kulttuurisen käänteen aikaa. Olen ha-kenut selityksiä kulttuurifilosofiasta ja päätynyt prosessuaaliseen kulttuurikäsitykseen sekä post-modernisteihin ja ”ismejä vapaasti käyttävään”

relativistiseen Foucault’hon. Foucault’n diskurs-si- ja valta-analytiikka on antanut parempia vä-lineitä tutkimustapaukseni analysointiin kuin Ha-bermas ja hänen ihanteellinen puheaktinsa.

Arkkitehtuurinkin alalla käytetään nykyään lähtökohdiltaan erilaisia tutkimustapoja. Joissa-kin lähdetään liikkeelle lähitieteiden teorioista, toisissa tarkoituksena on arkkitehtuurin oman teoriaperustan kehittäminen. Koska olen jo yli kahden vuosikymmenen ajan toiminut arkkiteh-din ammatissa, on luontevinta valita käytännös-tä lähtevä tutkimus. Ammatillista toimintaa kos-kevassa tutkimuksessa voi olla kyse tiedosta tie-tämisestä tai suunnittelukäytännöistä ja niiden tutkimisesta. Siihen voi liittyä ns. hiljainen tieto ja reflektointi, ja usein siinä on toimintatutkimuk-sellinen ote. Tutkimuskohteekseni valitsin

suun-nitteluprojektin, jossa oli mahdollista kertoa ke-hitystarina ja jotain uutta. Se, että valitsin tutki-mukseni aiheeksi Vanhan Paukun tapauksen, joka monen vuoden ajan muodosti merkittävän osan virkatyöstäni, johtuu toisaalta rakkaudestani koh-teeseen ja koko kaupunkiini, mutta myös siitä, että tästä tapauksesta minulla on toimijan tietoa.

Tunnen suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin, ja minulla on siitä omakohtainen kokemus ja siis mahdollisesti sellaista tietoa, joka ei edes voisi paljastua ulkopuoliselle tutkijalle. Halusin myös kertoa tarinan, jossa kulttuuri ja rakennusperin-tö olivat alusta alkaen keskeisessä osassa, eivät-kä vain statistin roolissa: melkein kokonaisen vuosikymmenen ajan kestänyt vanhan tehdasalu-een muuttaminen julkiseksi tilaksi näyttäytyi haastavana tutkimuskohteena.

Tämän tutkimuksen kohteena on ollut siis jo lähes kokonaan toteutunut Lapuan Vanhan Pau-kun projekti, johon osallistuin sekä arkkitehtina että kaavoittajana. Nyt (2006) on kulunut yli vuo-sikymmenen siitä, kun vanhan patruunatehtaan alue Lapuan kaupungin sydämessä siirtyi kau-pungin omistukseen. Viime vuosituhannen lop-pu oli hektistä suunnittelun ja toteuttamisen vai-hetta, ja rakentaminen jatkuu edelleen. Tutkimuk-sessani olen palannut suunnittelun alkuun ja läh-tökohtiin ja etsinyt reflektoiden tapauksen ym-pärille kehittyneitä diskursseja ja merkityksenan-toja.

Kulttuuriympäristön (tai rakennussuojelun) arvomaailman mukaan ottaminen kaupunkisuun-nitteluun on liittynyt ammatillisen identiteettini kehittymiseen opiskelun alusta asti. Perusopin-tojeni aika yliopistossa oli 1970-luvulla, jolloin olemassa olevaa ympäristöä säilyttävästi lähes-tyvä suunnitteluote ei ollut muodissa, mutta ra-kennussuojelu sai kuitenkin rakennustaiteen his-torian kautta (yhtenä taidehishis-torian osa-alueena)

merkittävän sijan ajatusmaailmassani. Ilmassa oli tuolloin muiden vallankumouksellisten asioiden lisäksi kapinaa modernismin ylivaltaa vastaan, ja Oulun koulu alkoi etsiä regionalistisesti juuria professori Reima Pietilän innoittamana. Ei var-maankaan ollut sattumaa, että työurakseni muo-dostui kaavoittajan ja kaupunginarkkitehdin vir-ka, enkä päätynyt suuria uudissuunnitelmia esit-täväksi sankariarkkitehdiksi. Tähän liittyi erään-lainen valtavirtaa vastaan asettuminen ja toisin-ajattelun mahdollisuus. Suomalainen moderni arkkitehtuuri ihannoi funktionalismia ja uudis-tamista niin voimakkaasti, että rakennussuoje-luun saatettiin liittää ajatus pysähtyneisyydestä ja taantumuksesta.

Kunnallisessa päätöksenteossa on nykyisin tärkein argumentti eräänlainen teknis-taloudel-linen näkemys, jota nimitetään kokonaistaloudel-lisuudeksi. Tämän taloudellisuuden kaapuun pue-tun diskurssin eli rahan vallan alta on hankalaa tuoda esille muita näkökohtia, jotka painottaisi-vat esimerkiksi esteettistä tai sosiaalista lähesty-mistapaa. Lainsäädännössä kyllä korostetaan mo-nipuolista vaikutusten arviointia, mutta kuntien itsenäinen asema jättää arviointien toteuttamiselle usein toivomisen varaa, kun politiikan ja demo-kratian ilmapiiri vaihtelee eri kunnissa. Oman kokemukseni ja esiymmärrykseni mukaan mui-den kuin taloudellisten vaikutusten esiintuomi-nen saatetaan päätöksentekoympäristössä leima-ta tottelemattomuudeksi ja yhteistä konsensusleima-ta häiritseväksi. Kun perusteleminen pitää joka ker-ta aloitker-taa alusker-ta, käy niin, ettei koskaan ehdi ajoissa maaliin eli yksittäisissä suunnittelutapa-uksissa ei pysty osoittamaan riittävästi teknis-ta-loudellisista diskursseista poikkeavien näkemys-ten käyttökelpoisuutta. Tässä on yksi peruste li-sää tehdä valintani mukaista tapaustutkimusta.

Vanhan Paukun tapauksessa erilaiset

näkemyk-set ja diskurssit saivat mahdollisuuden tulla esil-le, ja niiden muutoksen kuvaus ja analyysi voi auttaa erilaisten näkemysten ja vaikutusten esil-letuontia yleensä suunnittelussa tai muissa koh-deprojekteissa.

Alkuperäinen oletustarinani Vanhasta Pau-kusta oli, että hylätty teollisuusalue muuttui kun-nan toimilla toiseen käyttöön kulttuurikeskuksek-si ja -ympäristökkulttuurikeskuksek-si ja kulttuurikeskuksek-sitten luotu kokonaisuus piti kunnan markkinoinnissa ottaa imagokäyttöön.

Mutta oliko vanhan patruunatehtaan alue jo ai-emminkin olemassa kulttuuriympäristönä, vaik-ka siitä ei tiedetty eikä sitä ollut kuvaik-kaan tutki-nut? Hallinnollisesti (valtion taholta) Vanha Paukku määriteltiin vähitellen samaan aikaan ta-paustutkimuksen edetessä kulttuuriympäristöksi.

Tapahtuiko merkityksellistäminen pelkästään vi-rallisten diskurssien paikallistumisen seuraukse-na, vai liittyikö vanhaan teollisuusalueeseen muitakin tunnettuja tai tuntemattomampia mer-kityksiä, jotka hakivat itselleen esiinnousun mah-dollisuuksia diskursseissa?

Tapaustutkimuksen lähtökohtana on tapaus, joka itsessään on niin mielenkiintoinen, jopa ai-nutkertainen, että se kannattaa dokumentoida ja tutkia. Juuri tällaisena olen nähnyt Vanhan Pau-kun tapauksen. Pyrkimyksenä on tuottaa inten-siivistä ja yksityiskohtaista tietoa tutkittavasta tapauksesta, mutta myös ilmiöiden monimuotoi-suudelle on tarkoitus antaa tilaa. Tutkija yrittää nähdä kohteen kokonaisuutena holistisesti eikä vain ota siitä esille joitain tiettyjä piirteitä tai muuttujia. Vaikka tarkoituksena ei ole muodos-taa mitään yleispätevää mallia, syvällinen ym-märtäminen ja vuorovaikutus tutkimuksessa voi-vat johtaa analyyttiseen yleistämiseen. Parhaim-millaan tapaustutkimus voi tuottaa uusia käsit-teellistämisen tapoja, jotka voivat toimia

analyyt-tisinä ajattelun välineinä myös muissa vastaavan-laisissa konteksteissa.

Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat:

(1) Miten kulttuuriympäristö diskursiivisesti muodostui Vanhan Paukun tapauksessa?

(2) Miten olemassa olevat ja uudet merkitykset ilmenivät, muuttuivat ja taistelivat prosessin aikana?

(3) Miten kulttuuriympäristö nousee esiin kunnallisessa suunnittelu- ja päätöksenteko-prosessissa tapaustutkimuksen esimerkin perusteella?

Tutkimukseni on lähtenyt liikkeelle halusta ymmärtää jotain, joka on jo tapahtunut, ja löytää siihen selityksiä ja tukea yhdyskuntasuunnitte-lun lisäksi yhteiskuntatieteistä, kulttuurifilosofi-asta, humanistisesta maantieteestä sekä kulttuu-rintutkimuksesta. Johdanto-osassa kerron kult-tuurin erilaisista määritelmistä ja esitän niin sa-notun virallisen diskurssin kulttuuriympäristön käsitteestä. Sitä käytetään ympäristöhallinnossa ja näin ollen myös kuntien kaavoituksessa, ja se on kuulunut omaan työhöni; se on ollut muovaa-massa omaa asennettani ja osuuttani syntyneisiin diskursseihin. Toivon, että tutkimus osaltaan li-sää sitä koskevaa ymmärrystä eri tahoilla.