Muistikuvat suunnittelun alkuvaiheista

Lapuan vanhan patruunatehtaan alue suun-niteltiin ja rakennettiin vuosikymmenen aikana Kulttuurikeskus Vanhaksi Paukuksi. Kuinka jostakin paikasta tulee kulttuuriympäristöä myös merkitysten muuttumisen kautta eikä vain fyysi-sesti rakentamalla tai korjaamalla? Mikä osuus

ympäristön arvojen monipuolinen huomioonot-taminen tietyssä tapauksessa olisi vaikuttanut vastaaviin kohteisiin kunnan muussa suunnitte-lussa ja päätöksenteossa? Onko mahdollista saa-da rakennettu kulttuuriympäristö näkyviin kun-nan strategiaan, vai oliko Vanhan Paukun tapa-uksessa kyse kuitenkin vain onnekkaasta tapah-tumaketjusta? Päätöksenteko on aina vaikeaa, vaikka suunnitteluprosesseissa seurauksia arvi-oidaan monelta kannalta. Nykyisin on tehtävä yhä enemmän ympäristövaikutusten ja kannat-tavuuden analyysejä, mutta tulevaisuus on siitä huolimatta aina tuntematon ja kokematta.

Alussa (luku 2: Suljetusta alueesta avoimeksi kulttuurikeskukseksi) kerroin Vanhan Paukun suunnittelun ja päätöksenteon tarinan omana kokemuksenani. Vaikka olin ollut mukana kir-joittamassa suunnitteluraportteja

esisuunnittelu-vaiheessa 1993–94, kävin ne nyt läpi tutkijana, samoin kuin keräämäni lehtileikkeet tapauksen kulusta. Vanhan Patruunatehtaan suunnittelu ei herättänyt voimakkaita aggressioita tai intohimoja muualla kuin seminaareissa ja kokouksissa; leh-tien yleisön osastoihin kirjoituksia ei paljonkaan ilmestynyt. Viralliset muistiot, raportit ja päätök-sentekoon liittyvät pöytäkirjat kuvaavat ns. kun-nan kankun-nan kehittymisen. Esisuunnitteluvaihees-sa neuvottelut ja tiedottaminen suunnattiin lä-hinnä luottamushenkilöille ja yrittäjille. Suunnit-telutoimikunnassa oli seitsemän henkilöä, elinkei-notoimikunnassa on kahdeksan jäsentä. Valtuus-tossa on 35 jäsentä, muita luottamushenkilöitä hallituksessa ja lautakunnissa arviolta lisäksi 30.

Edellisten lisäksi muita läsnäolleita oli muisti-oista laskettuna 30 henkeä eli osallistujajoukko ns. Paukku-projektissa oli noin sata. Paikallislehti Lapuan Sanomilla oli asian esillä pitämisessä suuri rooli, ja sen kautta kaikki kuntalaiset saivat tietoja ensin vanhan tehdasalueen esisuunnitte-lusta ja sitten Vanhasta Paukusta. Kovin aktiivi-sesti kansalaiset eivät osallistuneet, mutta myö-hemmin on määrää kovasti korostettu.¹

Olin itse kauan mukana Vanhan Paukun ta-pauksessa, ja tällä tutkimuksellani halusin saa-vuttaa vielä kerran vuorovaikutteisuutta ja reflek-toida tapauksen kulkua muiden toimijoiden kans-sa. Minulla ei ollut mahdollisuutta tutkia kaikki-en kuntalaistkaikki-en mielipiteitä, kaikki-enkä voinut haasta-tella edes kaikkia projektiin osallistuneita. Laa-dullisessa tutkimuksessa valitaan tarkoituksenmu-kaisesti toimijoiden joukko, jota haastatellaan, eikä aseteta kysymyksiä suurelle joukolle kvanti-tatiivisesti. Voidakseni valita haastateltavat tein aluksi lomakekyselyn hiukan laajemmalle toimi-jajoukolle, ja valitsin henkilökohtaiseen haastat-teluun tulevat siten, että erilaisten diskurssien Kuva 102. Vanha Paukku torneineen näkyy

kes-kustaan Kirkkosillalle, edessä Laurilan silta.

esiintulo olisi mahdollista. (Kaavio 3.3. Kysely-lomakkeen saaneiden toimijoiden roolit)

Vaikka esisuunnittelussa kehitettiin kolme mallia (M 1, M 2 ja M 3) oli esillä oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa eli kulttuurimalli ja yri-tysmalli, joita voi kutsua esisuunnittelun aikai-siksi diskursseiksi. Suunnittelun ja päätöksente-on tilannetta hahmottelin lomakekyselyssä kol-men suuntauksen avulla, jotka ovat olleet ero-tettavissa strategisessa yhdyskuntien kehittämi-sessä viime vuosikymmeninä: hyvinvointisuun-nittelu, taloudellinen yrittäjyys ja kulttuurinen suunnittelu. Kun kysyin, minkä strategisen suun-tauksen mukaan kaupunki vastaajan mielestä lä-hinnä toimi, sain mahdollisuuden reflektoida vas-tauksia siihen päätöksenteon todellisuuteen, mikä näkyy valtuuston strategia-asiakirjoista. Tarkoi-tuksena ei ollut selvittää, mikä oli ollut kaupun-gin todellinen toimintastrategia, vaan yritin saa-da esille vastaajien toimintatapoja voisaa-dakseni valita heistä kattavan joukon teemahaastatteluun.

Hyvinvointisuunnittelua koskevassa linjauk-sessa jatketaan sosiaalidemokraattista agendaa, jossa etusijalla ovat yhteiskunnan sosiaaliset pää-määrät. Hyvinvointivaltion ajattelukehys on lä-hinnä tuottaa suurinta hyvää mahdollisimman monelle. Kollektiivinen vastuu ja sosiaalinen oi-keudenmukaisuus korostuvat. Suunnittelijan teh-täväksi nähdään parhaan mahdollisen tiedon tuot-taminen päätöksentekijöille. Taloudellisen yrit-täjyyden linjassa kasvun ja työn aikaansaaminen on etusijalla. Tähän liittyy myös ulkomaisen pää-oman houkuttelu. Strateginen suunnittelu näh-dään mahdollistavana ja markkinoihin vaikutta-misena. Erilaisia kumppanuuksia käytetään avai-mina mahdollistamisessa. Infrastruktuuria koros-tetaan ja liikennesuunnittelulla ja ekonomisteil-la on paljon painoarvoa. Kaupallisia keskusta-uudistuksia toteutetaan kuluttajaidentiteetin

poh-jalta. Kolmas mahdollisuus on kulttuurinen suun-nittelu. Kulttuuria tarjoamalla kaupungit voivat olla mukana liike-eliitin vuorovaikutuksessa ja kaupunkisuunnittelussa nähdään merkittävänä mm. korkeatasoisten paikkojen verkoston luomi-nen. Vanha kaupunki vastaan maaseutu -jako sekoittuu ja suunnittelussa tukeudutaan enemmän vuorovaikutukseen ja väittelyihin kuin muodol-liseen edustavuuteen. Ihmisten toiveet saavat enemmän sijaa suunnittelussa kuin perustellut hy-vinvointiyhteiskunnan tarpeet. (Lehtonen 1999, 50–62)

Lomakekyselyssä ensimmäinen kysymys kos-ki sitä, millaista strategiaa Lapuan kaupunkos-ki vas-taajan mielestä noudatti ensinnäkin 1990-luvun alussa, kun patruunatehtaan muutosprosessi al-koi, ja sitten toiseksi lomakekyselyn tekohetkel-lä (2002). Vastaukset vaihtelivat vastaajan ase-man mukaan. Tiedossa on, että kun ihmisiltä kysytään, mitä he ajattelivat yhdeksän vuotta sit-ten, heidän on vaikea erottaa nykyistä ajattelu-aan menneestä. Tämä muutoksen tunnistamat-tomuus näkyi muidenkin kysymysten kohdalla.

Kysymykseen vastanneista silloisista luotta-mushenkilöistä eli päättäjistä yhden mielestä 1990-luvun alussa Lapuan kaupunki toimi talo-udellisen yrittäjyyden strategian ehdoilla, kahden mielestä hyvinvointisuunnittelun pohjalta, ja yh-den mielestä kulttuurisen suunnittelun mukaan.

Viimeksi mainittua kantaa edusti kulttuurilauta-kunnan puheenjohtaja ja hänen mielestään kult-tuurinen suunnitteluajatus on vallalla edelleen.

Kahden mielestä kaupunki nyt (lomakekysely 2002) toimii hyvinvointisuunnittelun puolesta ja yksi oli sitä mieltä että hyvinvointisuunnittelus-ta oli siirrytty kulttuuriseen suunnitteluun. Uu-sista eli haastatteluajankohdan päättäjistä muu-an vastauksensa lähettänyt oli sitä mieltä, että kaupungin strategiat olivat 1990-luvun alussa

sekä ovat edelleen taloudellisen ajattelun värit-tämiä. Vastauksista heijastuu toimijoiden oma asema ja mielipide. Luottamushenkilöt ovat päät-täjinä toimineet omien tavoitteidensa ja ihantei-densa mukaan. Heillä on hyvin erilaisia kehitys-kuvia kaupungin tulevaisuudesta. Päättäjät piti-vät hyvinvointiajattelua etusijalla, mutta kulttuu-risen suunnittelun merkitys alkaa nyt korostua taloudellisen yrittäjyyden sijasta.

Viranhaltijoiden mielikuvissa kaupungin strategiat eivät olleet aivan yhtä monenlaisia.

Puolet vastanneista ajatteli, että 1990-luvun alus-sa oltiin hyvinvointisuunnittelun ajasalus-sa ja puolet oli sitä mieltä, että silloin oli vallalla taloudelli-nen yrittäjyys -ajattelu. Kaikkien mielestä kau-pungin strategia vuonna 2002 on kuitenkin talo-udellisen yrittäjyyden kannalla, mutta osa näkee kulttuurisen ajattelun olevan tulossa. Virkamies-ten vastaukset heijastavat enemmän virallisia päätöksiä, kun luottamushenkilöiden vastauksista näkyvät enemmän heidän omat tavoitteensa po-liitikkoina ja päättäjinä.

Vastanneista yrittäjistä toiset olivat sitä miel-tä, että kaupungissa vallitsi kymmenen vuotta

sitten taloudellisen yrittäjyyden strategia ja toi-nen puoli ajatteli vallalla olleen hyvinvointi-suunnittelun. Tämänhetkisten strategioiden aja-teltiin olevan enimmäkseen kulttuurisia. Kaikki vastanneet yrittäjät ovat tekemisissä matkailun ja kulttuurin kanssa. Patruunatehtaan johtaja ei vastannut, eikä myöskään yrittäjien puheenjoh-tajana kymmenen vuotta sitten ollut kauppias.

Mielenkiintoisella tavalla poikkesivat toisistaan viranhaltijoiden ja yrittäjien näkemykset tutki-muksen aikaisesta tilanteesta: kaupungin viral-linen strategia oli tuolloin taloudelviral-linen yrittä-jyys, mutta yrittäjät ajattelevat strategian painot-tuvan kulttuurisen suunnittelun puolelle.

Vuoden 1993 ja 2002 näkemysten vertailu kertoo, että näkemys taloudellisen yrittäjyyden osuudesta on pysynyt suurimpana ja muuttumat-tomana. Muutosta on tapahtunut siten, että nä-kemys kulttuurisen suunnittelun strategian mer-kittävyydestä on ohittanut hyvinvointistrategiaa korostavan näkemyksen. Vastaukset eivät kuvaa kaupungin päätettyjä strategioita tai edes todel-lisia toimintatapoja. Ne kertovat, etteivät kaupun-gin strategiat ole muilla yhtä selvästi edes

tie-Kuva 103. Kulttuurikes-kus Vanha Paukku ke-sällä 2004, toisella si-säpihalla vaalea musiikkikatos “Laskeu-tuva perhonen”, jonka Härmänmaan miljöö-projekti suunnittelutti 1999, arkkitehti Roy Mänttärin toimistossa.

dossa kuin viranhaltijoilla. ”Strategiasta” puhu-minenkin oli vasta tulollaan 1990-luvun alussa.

Siihen asti oli eletty kunnissa kuntasuunnittelun aikaa. Vuonna 2002 kaupungilla kuitenkin oli jo ihan virallinen julkistettu strategia. (Lapuan kau-pungin strategioista enemmän seuraavassa lu-vussa 7.)

Seuraava kysymys oli tähdätty selvittämään, mitkä seikat olivat painavimpina viranhaltijoi-den ja päättäjien silmissä, kun kaupunki osti pat-ruunatehtaan alueen 1993. Kysymys oli muotoiltu seuraavasti: Mitä ajattelit v. 1993, kun Lapuan kaupunki osti vanhan patruunatehtaan alueen, sen merkityksestä? Sitten seurasi yhdeksän tar-kempaa väittämää, joihin saattoi vastata ”kyllä”

tai ”ei”.

Ilmeisesti kysymyksenasettelu oli paperilla vaikeaselkoinen: pyysin vertaamaan omia ajatuk-sia ja mielipiteitä, joita haastateltavalla oli ollut 1993 kaupantekohetkellä niihin mielipiteisiin, joita heillä alueesta on nyt.

Väittämät edustavat niitä mielipiteitä ja nä-kökantoja, joita Paukun alueesta oli esitetty. Esi-merkiksi oma käsitykseni tehdasalueen ostami-sen merkityksestä työllistämiselle oli, että teh-das oli ollut merkittävä työllistäjä menneisyydes-sä, mutta kyseessä oli myös tulevaisuuden työlli-syyden takaaminen. Kaupunkihan rakensi uuden tehtaan osana kauppahintaa uudelle alueelle.

Ensimmäinen väittämä oli, että tehtaalla oli tär-keä merkitys työllistäjänä menneisyydessä ja toi-nen kohta väitti että “kauppa oli merkittävä työl-lisyyden takaaja (uusi tehdas Jouttikalliolle)”.

Kyselylomakkeessa kohdassa c. esitettiin näkemys, että alueella olisi tilaa uusille yrittäjil-le eli tuotiin esilyrittäjil-le näkemys tyhjilyrittäjil-leen jääneiden tilojen käyttämisestä elinkeinotoimintaan eikä kulttuuripalveluihin. Seuraavassa kohdassa

esi-tettiin aluksi väittämä, että alueella olisi paljon huonokuntoisia korjattavia rakennuksia ja sen jälkeen seurasi väittämä, että alueella on paljon huonokuntoisia purettavia rakennuksia. Alueel-la oli yli 30 rakennusta, jotka eivät enää edelli-sen käyttäjän mielestä sopineet työpaikoiksi.

Päättäjät ja suunnittelijat pääsivät ensimmäistä kertaa alueelle vasta, kun kaupat oli tehty. Alue oli niin kurjassa kunnossa, kuin hylätyn tehdas-alueen voi kuvitella olevan: tyhjien pakkausten ja tynnyreiden ulkovarastointia, rapistuneita jul-kisivuja, erilaisia oviviritelmiä ja huonoja piha-päällysteitä.

Kohdassa g. uumoiltiin ajatusta, että alueen rakennuksilla voisi olla kulttuurihistoriallista tai museaalista arvoa. Kulttuurihistoriallista arvoa ei tutkittu ennen ostopäätöstä: Lapuan kaupunki oli 1990-luvun alussa teettänyt taidehistorioitsi-ja Kristina Ahmaksella selvitystä kulttuurihisto-riallisesti arvokkaista kohteista, ja vanhan pat-ruunatehtaan alue puuttui koko selvityksestä, kunnes se esityksestäni siihen lisättiin juuri kau-pantekovaiheessa loppuvuodesta 1992. Missään julkaistuissa teollisuusrakentamisen historioissa tms. aluetta ei mainittu. Rakennusten kulttuuri-historiallinen arvo ei siis oikeastaan ollut ylei-sesti selvillä, mutta eletty historia tietysti oli ih-misten muistissa. Selvitys oli vasta tekeillä 1993, ja se oli syksyllä ”paukkuprojektin” aikana käy-tettävissä, mutta ei vielä kaupan tekohetkellä.

Kohdassa f. esitin väittämän, että jo aluetta ostettaessa oli olemassa ajatus kirjaston sijoitta-misesta tehdasalueelle. Kirjastoa Lapualla oli suunniteltu parikymmentä vuotta, luonnoksia oli teetetty kahdessa eri suunnittelutoimistossa, ja uudisrakennus oli lähes valmiiksi suunniteltu aivan muualle kuin tehtaan alueelle. Ajatus kir-jaston sijoittamisesta tehdasalueelle oli putkah-tanut esille 1980-luvun puolella, mutta siitä oli

luovuttu, koska tehdas näytti vielä hyvin toimi-van paikallaan ja kirjastolla oli kiire.²

Ihmisten kymmenen vuoden takaisia ajatuk-sia ei tietenkään saa selville, mutta se, miten ky-symykset on ymmärretty ja niihin vastattu, antaa kuvan yhtenäisemmästä tilanteesta, kuin mitä oman kokemukseni mukaan elettiin. Tai sitten juuri ne luottamushenkilöt, jotka olivat vastusta-vimmalla ja epävarmimmalla kannalla kulttuu-riajatusten ja kirjaston sijoittamisen osalta, ovat niitä, jotka eivät vastauksia palauttaneet eivätkä myöhemminkään halunneet kertoa ajatuksistaan haastatteluissa. Saamieni kyselyvastausten pe-rusteella lähes kaikkien kanta väittämäasettelui-hin oli positiivinen. Vastaajat näkivät patruuna-tehtaan merkittävänä työllistäjänä menneisyydes-sä. Yrityskeskuksen johtaja ja tehtaalla työsken-nelleet luottamusmiehet vastasivat tähän kieltei-sesti, mutta se voidaan tulkita myös niin, ettei tehdas saa olla vain menneisyyden työllistäjä, vaan sen on oltava sitä myös tänä päivänä. Uu-den, kauppahintaan kuuluneen tehtaan rakenta-misen merkityksen työllisyydelle näkivät kaikki, jotka olivat mukana tuolloin. Muutamat kieltei-set vastaukkieltei-set tähän tulivat uudemmilta vaikut-tajilta. Yhtä paljon oli heti alussa ajateltu mo-lempia kehityslinjoja: sekä kulttuurimallia että yritysmallia oli kannatettu yhtä paljon.

Lähes kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että alueella oli paljon huonokuntoisia korjattavia rakennuksia, mutta myös purettaviksi muisteltiin ajatellun paljon rakennuksia. Kuitenkin lähes kaikki myös väittivät heti ajatelleensa, että alu-een rakennuksilla on kulttuurihistoriallista tai museaalista arvoa. Kysymykseen vanhan patruu-natehtaan alueen käytöstä kaupungin imagotyössä tuli enimmäkseen myönteisiä vastauksia. Imago-vastauksissa ei tosin eritelty sitä, tarkoitettiinko

”pohjoisen alueen teollista keskusta”, joka oli

1990-luvun alun kaupungin virallista strategiaa vai ajateltiinko kulttuurista merkitystä, jota esi-suunnittelun aikana nostettiin esiin.

6.2 Muuttuiko menneisyys