Reflektio tutkijan omaan puhuntaan

Koska olin mukana alusta asti Vanhan Pau-kun suunnittelussa viranhaltijana ja kaupungin-arkkitehtina, olen siis itsekin yksi tapauksen toi-mija. En voinut haastatella itseäni, mutta vuosi-en varrella on paikallislehdvuosi-en ja maakuntalehti-en arkistoihin dokummaakuntalehti-entoitu aika paljon tekemi-siäni ja sanomisiani.

Ettei käsitykseni omasta puhumisestani tai omasta roolistani jäisi pelkästään muiden toi-mijoiden kommenttien ja oman muistini (kuinka muuttuva voimavara se onkaan!) varaan, tutki-musavustajani kävivät haastattelujen tekemisen jälkeen läpi koko Lapuan Sanomien arkiston vuo-silta 1984–2004. Lapuan Sanomat on vuodesta 1932 asti ilmestynyt sanomalehti, joka julkaisee kaksi numeroa viikossa ja lisäksi sunnuntain il-maisjakelulehden Lapuan Linkin. Olin matkan varrella leikellyt leikekirjaani juttuja myös maa-kunnan lehdistä, mutta suurin osa jutuista ja omista kirjoituksistani on ilmestynyt juuri pai-kallislehdessä. Paikallislehti on merkittävä vai-kuttaja, koska sitä lukevat ”kaikki lapualaiset”, Kuva 116. Kirjaston tiloissa on Spelien ja

Festivaali-en aikana pidetty kaupungin vastaanotto kutsuvierail-le: avoimeksi tehty tila jälleen vain joillekin avoin.

Kaavio 6.2. Toimijoiden kehikko.

mutta maakunnan kahta sanomalehteä Ilkkaa ja Pohjalaista luetaan vaihtelevammin eri piireis-sä. Samoin maakuntalehtien uutiskynnys ja kiin-nostus Lapuaa kohtaan on vaihdellut vuosien mittaan.

Oma puhuntani (osuuteni diskurssien muo-dostumiseen) on muuttunut vuosien kuluessa, mutta se on leimallisesti säilynyt ”arkkitehdin ja kaavoittajan puheena”. Ensimmäisen haastatte-lun kaupunginarkkitehdin virkaan tultuani an-noin maakuntalehti Ilkkaan jo yhden päivän jäl-keen. Jutussa esille tuleva “Oulun koululainen”

viittaa 1980-luvun arkkitehtuurikeskusteluun ja Reima Pietilän ympärille tai hänen jälkeensä Ou-lun yliopistossa syntyneeseen ns. regionalismiin.

Pohjoisesta nousi postmodernismin Suomessa vallinnutta modernismia vastaan. Rakennussuo-jelu on heti voimakkaasti puheessa esillä.

”Helena Teräväinen-Nikula ei tunnusta olevansa aivan puhdas Oulun koululainen, mutta suuri vaikutus sillä oli. Tärkeää oli myös opiskelupai-kan sijainti purku-uhan alaisissa Rantakadun kortteleissa. – Olin oikeastaan aika fanaattinen vanhan suojelija niihin aikoihin. Diplomityönä tein miljöösuunnitelman vanhasta Kuusiluodon alueesta. – –

Helena Teräväinen-Nikula on pohtinut sekä työs-sä että etenkin opiskelussa vanhan ympäristön muuttumista rakentamisessa. Tästä ammattitai-dosta hän uskoo olevan hyötyä uudessa virassa.”

Ilkka 3.8.1984. Oulun koululainen aloittaa Lapualla.

Sama rakennussuojelijan puhe kuuluu myös ensimmäisestä paikallislehden jutusta, jossa ar-vostelin suoraan vanhojen rakennusten purkamis-ta.

”Yllätyin Lapuan vilkkaudesta; sanoo Helena Teräväinen-Nikula”. Lapualaisen maaseutu-kaupungin kuva on hyvä ja sellaisena se olisi säi-lytettävä. Mieluummin säilytän kuin rikon (otsake)

”Helena Teräväinen-Nikula antaa arvoa vanhoille kulttuurihistoriallisille rakennuksille. Hän tun-nustaa kuuluvansa siihen leiriin, joka säilyttää vanhaa eikä ryhdy suinpäin hajoituspuuhiin.

Van-hojen rakennusten hajottamispäätökset tehdään usein liian hätiköidysti. Kannattaa miettiä use-ampia vaihtoehtoja, josko rakennusta voisi käyt-tää toisessa tarkoituksessa. Mm. kaupungintalon läheisyydessä olevaa paloasemaa hän ei lähtisi purkamaan vaikka uusi paloasema olisi valmii-na. Vanha paloasema kallellaan olevine tornei-neen voisi palvella vaikka taidemuseona tai valokuvanäyttelytiloina. Torialueen valmistuttua siellä voisi pitää torikahvilaa.” Haastattelu, La-puan Sanomat, 9.10.1984.

Kun jutussa mainittu paloasema sitten muu-taman vuoden kuluttua purettiin, olivat myös maakunnan lehdet nopeasti kysymässä kaupun-ginarkkitehdin mielipidettä. Tuohon aikaan ei vielä mitään kulttuuriympäristöjä (tai kulttuuri-historiallisesti arvokkaita rakennettuja ympäris-töjä, kuten 1980-luvulla asia ilmaistiin) vielä ol-lut inventoitu eikä siis ”paikallisia asiantuntijoi-ta”, joiden mielipidettä olisi kysytty valmistelus-sa. Kaupunginarkkitehdin työtehtäviin kyllä kuu-lui kaavoitukseen liittyvä tutkiminen ynnä muu, mutta ”asiantuntijuus” ei ollut vielä muodostu-nut eikä tunnistettu. Kun maakuntalehden toi-mittaja soitti ja kysyi, kerroin kuitenkin kaupun-ginarkkitehtina ja rakennetun ympäristön asian-tuntijana ja kaavoittajana mielipiteeni, ettei pa-loasemaa olisi pitänyt purkaa. Purkaminen tun-tui epäjohdonmukaiselta varsinkin, kun kahdes-ta rakennukseskahdes-ta toinen vielä jäi pystyyn ja sii-hen oli korjaussuunnitelma tehtynä ja saatu avus-tusta Museovirastolta. Purkamispäätöksen oli teh-nyt kaupunginhallitus. ”Lausunnot” lehdissä ai-heuttivat puhuttelun kaupunginjohtajan huonees-sa: ”Ei ole tapana että virkamiehet arvostelevat kaupunginhallituksen päätöksiä.” Selitin, että ymmärrykseni mukaan en ollut arvostellut kau-punginhallituksen päätöksiä enkä ainakaan toi-minut niitä vastaan, mutta etten lehteen voinut sanoa iloitsevani tapahtuneesta. Juttu jäi sillä kertaa siihen; rakennushan oli saatu puretuksi.

Myöhemmin Vanhan Paukun Ruokalan

purku-luvan ja sen valitusten kohdalla on viranhaltijan sananvapaus saanut rankemman käsittelyn, vaik-ka syytöstä ”vaik-kaupunkia vastaan toimimisesta” ei virallisesti esitettykään.

1980-luvulla esillä olleet kirjoitukset ja kau-punginarkkitehdin julkisen puheen esiintyminen ovat taustamateriaalia Vanhan Paukun tapausta tutkittaessa. Niiden valossa näkyy, että juuri tie-tynlaiset ristiriidat kuten rakennussuojeluun liit-tyvät tai sitten kaavoituskysymyksissä maanhan-kintaan ja lunastuksiin liittyvät ylittivät uutiskyn-nyksen. Tavallinen suunnittelu ja kaavoituksesta kertominen pääsi vähemmän esille, mutta pai-kallislehti kyllä julkaisi niitäkin. Ensimmäinen muu kuin haastatteluna pyydetty kirjoitus lähti omasta kynästäni helmikuussa 1987, jolloin käy-tiin pienehköä kaavoituskiistaa uuden Alkon myymälän sijoittamisesta ns. Lapua-hotellin ton-tille. Kirjoitin jutun lapualaiseen kaupunkikuvaan kovasti vaikuttaneesta arkkitehdista Matti Vi-sannista, joka mm. oli Lapuan komean kaupun-gintalon suunnittelija 1920-luvulla.¹⁰

Jälkeenpäin näyttää siltä, että virkamiehen tarve kirjoittaa julkiseen sanaan kasvoi kääntäen verrannollisesti siihen, millaisen puhe- tai kir-joitusoikeuden varassa viranhaltija kaupungin or-ganisaatiossa ja päätöksenteon byrokratiassa kul-loinkin toimi. 1980-luvulla oli kaupunginarkki-tehdilla esittelyoikeus teknisessä lautakunnassa, mutta 1990-luvun organisaatiomuutosten jälkeen se muuttui pelkästään valmisteluvastuuksi. Näin luonnollinen yhteys luottamushenkilöihin katkesi ja mahdollisuus vaikuttaa sitä kautta puhumalla ja kirjoittamalla väheni ja lopulta hävisi lähes kokonaan. Tämä ja rakennuslain uudistukset toi-vat esille tarpeen tiedottaa ja kertoa suunnitteil-la olevista kaavoista ja muistakin kohteista en-tistä enemmän julkisuudessa. Kuntaliiton ohje

tie-dottamisesta oli, että se joka tekee, se myöskin tiedottaa.

1990-luvun alussa kaupunginarkkitehti tu-lee esille vain muutamassa jutussa rakennusten suunnittelijana; vähäinen julkinen esilläolo se-littyy myös henkilökohtaisella elämäntilanteella:

Olin äitiyslomalla vuoden 1990 lopusta vuoden 1992 kesäkuuhun asti.¹¹

Paukku-projekti tai Vanhan Paukun tapaus alkoi varsinaisesti näkyä julkisuudessa kesäkuus-sa 1992, jolloin Lapuan kaupunki oli lähellä os-topäätöstä.¹² Heti kaupanteon tultua julki ilmes-tyi ensimmäinen paikallislehden juttu, jossa kau-punginarkkitehti kuvailee Vanhan Paukun alu-een antamia rajattomia mahdollisuuksia.

Vanhan paukun alue antaa rajattomat mahdolli-suudet. Kaupunginarkkitehti Helena Teräväisen mielestä vanhan patruunatehtaan alue on todel-linen haaste, jota on katseltava monelta eri kan-tilta. Hän käy patruunatehtaan alueeseen kiinni kaavoittajana ja arkkitehtina. –”Paukun alue ei valmistu ja muotoudu hetkessä vaan se vaatii kym-menien vuosien pitkäjänteisen suunnittelun ja työn. Se on hyvin kiinteästi kiinni kaupunki-rakenteessa, joten osa alueesta muotoutuu var-masti avoimeen käyttöön, arvelee Helena Terä-väinen.” Lapuan Sanomat. 9.7.1992.

Jutussa puhutaan kovasti siitä, kuinka Pau-kun alue voisi tarjota myös paljon tiloja julkisil-le, kunnallisille ja maksullisille palveluille. Seu-raavaksi kerrotaan kuinka innokkaasti kaupun-ginarkkitehti haluaa päästä työhön käsiksi.

”Suurimman osan tiloista täyttää varmasti eri-laiset pienteollisuusyritykset. Miksei yhtä hyvin yksi suurempi yritys. Tyhjää tilaakin varmasti jää ja sitä tarvitaan akuuttiin tarpeeseen. Alueen hyö-dyntämiseksi tullaan varmasti perustamaan ehkä jokin projektiryhmä tai mahdollinen yhtiö. Mu-kaan voivat tulla myös Kera ja KTM, kaavailee Teräväinen. Hänen sormensa syyhyää suunnitte-lun suuntaan. Hänellä on lukematon määrä hy-viä esimerkkejä ulkomailta ja kotimaasta, kuinka vanhoja tehdaskiinteistöjä on hyödynnetty. ” La-puan Sanomat. 9.7.1992.

Sitten puhutaan varovasti arvoista, joita ei voi taloudellisesti mitata. Ja vaikka luvataan, että museointia ei tule tapahtumaan, on toinen ääri-pään ratkaisu eli purkaminen myös kärkevästi vastustaen tuotu esille.

”Kaiken lisäksi vanhoihin teollisuusympäristöi-hin liittyy arvoja, joita ei mitata taloudellisin perustein. Helena Teräväisen mielestä koko pau-kun aluetta ei kannata museoida mutta ei mis-sään tapauksessa myöskään pistää nurin. Kaik-kea ei kannata myöskään säilyttää. – Tilojen ko-konaisvaltainen korjausrakentaminenkaan ei vält-tämättä ole tarpeellista eikä aiheellista. Se riip-puu paljon, mihin käyttöön tilat tulevat, toteaa Teräväinen. Hänen mielestään vanhan paukun kivirakennuksista löytyisi hyvin tiloja vaikkapa museolle. Pyhälahden valokuvamuseolle on etsitty tiloja (paloasema purettiin!) ja tässä on taas ti-laisuus tarjolla.” Lapuan Sanomat. 9.7.1992.

Seuraavaksi jutussa esitellään kuitenkin vie-lä muita museotarpeita sekä esimerkkejä mm.

Tampereelta. Seuraavaksi on keskusteltu kirjas-ton sijoittamisesta tehtaalle. ”Eikö vanhan pau-kun alue soveltuisi kirjastolle” kyselee toimittaja panematta sanoja kaupunginarkkitehdin sano-maksi, koskapa voimassa on vielä kaupungin päätös kirjaston uudisrakentamisesta ja sijoitta-misesta Kiviristin kentän läheisyyteen Keskus-tan toiselle laidalle. Muista kuin taloudellisista arvoista puhutaan jo hiukan, mutta edelleenkään ei nimetä muuta kuin ”kulttuurihistoria”.

”Miten rakennuksiin sopisi kirjasto. Mitenkähän meillä sijoittuisi kirjasto vanhan paukun alueel-le. Forssassa on siitä toimiva esimerkki.

Kehräämötoiminnan loputtua Forssassa koko kehräämöalue puistoineen siirtyi kaupungin omis-tukseen. Nyt siellä toimii mm kaupunginkirjasto, luonnonhistoriallinen museo ja erilaista pien-teollisuutta. Meillä kirjastotaloa on kaivattu jo vuosia. Nykyinen on jäänyt auttamatta pieneksi.

Eikö vanhan paukun alue soveltuisi kirjastolle.

Se loisi oman tunnelman, olisi lähellä keskustaa ja usein vanhaa arvostetaan enemmän kuin uut-ta.

Kirjasto loisi ympärilleen monenlaista oheistoimintaa. Se toisi helposti alueelle

kävijöi-tä, joille taas puolestaan voisi tarjota monenlai-sia oheispalveluja kaupallisessa mielessä. Silloin alueelle saataisiin monen alan pienyrittäjiä, jot-ka tukisivat toinen toisiaan. Yksi tarjoaa yhtä, toinen toista. Osa tiloista toimisi pienteollisuu-den käytössä. Näin alue alkaisi elää ja muotou-tua tärkeäksi osaksi keskustakuvaa. Kuitenkin alue henkisi arvokasta kulttuurihistoriaa. Se oli-si vielä kappale menneisyyttä nykyisyydessä.” La-puan Sanomat. 9.7.1992.

Seuraavana vuonna alkoi Paukku-projekti, jota myös Lapuan Sanomien välityksellä yritet-tiin tuoda julkiseen keskusteluun, vaikka enem-män valmistelu oli päätöksentekijöitä sitoutta-maan pyrkivä ja siten ehkä julkisuuteen vain nä-ennäisesti avoin. Kaupunginarkkitehti näkyy kaa-voituskatsausta antamassa ja Euroopan rakennus-perintöpäivästä kirjoittamassa. Vuoden 1993 tee-mana olivat mukavasti Lapuan käsillä olevaan hankkeeseen liittyen juuri teollisuusympäristöt.

Ensimmäinen rakennusperintöpäivän ”oma” kir-joitus julkaistiin yhdessä kulttuurisihteerin kans-sa; näin ajattelimme saavamme enemmän ”asian-tuntijavaikutusta” aikaan. Kun paukkutoimikunta työskenteli vuoden 1993 aikana, antoi Lapuan Sa-nomat enemmän palstatilaa yritysmallin puolus-tajille kuin kulttuurista puhumiselle.

Julkisuudessa käydyn keskustelun, monien tapaamisten, keskustelujen ja päättäjien kanssa järjestettyjen seminaarien perusteella jäi sellai-nen käsitys, ettei tehdasalueen saneeraamisellai-nen kulttuurille ollut helppo päätös eikä ainakaan se, mitä kaikkein innokkaimmin ajettiin. Suhteelli-sen nopea ja avoin suunnitteluprosessi nosti esil-le eniten työllisyyden ja yrittäjyyden vaatimusta.

Kulttuuri- ja kirjastonäkemykset olivat vähem-mistönä niin ns. Paukku-toimikunnassa kuin jul-kisuudessakin. Kun kulttuuripuoli järjesti korjaa-mattomassa tehtaassa pienen tilaisuuden, jossa kirjailija Jyrki Tuularin kanssa sain kertoa suh-teestani kirjoihin ja lisäksi esitellä alustavia suun-nitelmia (ennen päätöksentekoa,

esisuunnittelu-vaiheessa 1993 syksyllä), ei paikallislehti kirjoit-tanut siitä kuin n. kolme riviä. Yrittäjyyden puo-lesta lyötiin rumpua ja aukeaman kokoisessa haastattelussa yrittäjät saivat kertoa tehdasalueen mahdollisuuksista nimenomaan pk-yritysten si-joituspaikkana.¹³

Vielä vuonna 1994 ei kaupunginarkkitehdin julkinen puhunta ole vielä kovin todistusvoimai-sesti esillä. Kaupunginarkkitehti kyllä kirjoittaa Vanhan Paukun suunnittelusta ja oppilastöistä, mutta kaupunginvaltuustolle päätöksentekoa var-ten Paukun asian kuivar-tenkin esittelee ns. paukku-toimikunnan puheenjohtajana toiminut kaupun-gingeodeetti. Kesällä pidettiin ensimmäinen kaa-voitus- ja suunnitteluosaston töitä esittelevä näyt-tely vanhalla patruunatehtaalla, ja se sai jonkin verran näkyvyyttä. Ensimmäinen osuus patruu-natehtaan projektista eli Teoran peruskorjatut asuinkerrostalot saatiin syksyllä 1994 valmiiksi.

Kyseinen peruskorjausprojekti oli edennyt omia uomiaan asuntosihteerin ja kaupunginarkkiteh-din toimesta ja päätöksenteossa tavallisen linja-organisaation mukaan, ilman ns. paukkutoimi-kunnan osuutta.¹⁴

Seuraavana vuonna ”kulttuurihistoriallinen”

diskurssi vahvistui ja kaupunginarkkitehti esit-teli kirjoituksellaan Kristina Ahmaksen kirjaa

”Lapuan rakennuskulttuuria”, joka oli julkaistu seminaarissa joulukuussa 1994.

“Inventointiluettelossa kaikkiaan 69 kohdetta.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet kirja-na. Kaupunginarkkitehti Helena Teräväinen ker-too inventointityöstä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista: Parin viime vuoden aika-na on erityisen huomion kohteeaika-na ollut Vanhan Patruunatehtaan alue. Se on merkittävä histori-allisesti arvokas teollisuuskohde, jolla on erityistä symboli- ja imagoarvoa Lapualle. Vanhan Pau-kun rakennuksista ja miljööstä on tehty erillisselvitys, joka on ollut alueen uudiskäytön suunnittelun pohjana. Suljetusta alueesta tulee avoin, yhdistetty työ- ja kulttuurikohde.

Kirjas-toa ja museoita suunnitellaan Isoon tehtaaseen ja elokuvateatteria ihan lähiaikoina entiseen Lämpökeskukseen. Tämä päivä on huomisen his-toriaa: Lapuan rakennuskulttuuria -teoksessa on kohteita aina 1950-luvulle asti. Myös aivan uu-det rakennuskohteet voivat olla ympäristöltään ja suunnittelun kannalta kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Seuraavassa selvityksessä aikajana tulee varmasti ulottumaan lähemmäksi nykypäi-vää. Tämä päivä on huomispäivän historiaa. Tä-hän mennessä huomattavin lapualaista kaupun-kikuvaa muovannut yksityinen henkilö on varmas-ti 1920–30-lukujen merkittävä arkkitehvarmas-ti Matvarmas-ti Visanti. Hänen ajatuksensa vuodelta 1930 anta-vat pohjaa tulevien tavoitteiden pohtimiselle:

”Olemmeko katselleet vanhaa rakennusta ja olem-meko katselleet sitä oikealla tavalla?…Kun mei-dän on koetettava herättää harrastusta asiallisemman ja kauniimman rakennustavan syntymiseksi maakunnassamme on meidän johtotähtenämme oltava se ajatus, että me enem-män kuin tähän asti nöyrrymme vastaanottamaan menneitten aikojen meille jättämän perinnön ra-kentamiseen ja asumiseen nähden.”Lapuan Sa-nomat 7.3.1995.

Uimahallin peruskorjauksen suunnittelu oli myös työllistänyt suunnitteluosastoa ja kaupun-ginarkkitehtia, mutta lehdistöä se ei näyttänyt kiinnostavan; vain harjannostajaisista ja avajai-sista kerrottiin. Samaan aikaan kaupunginarkki-tehdin puhe julkisuudessa oli enemmän kaavoit-tajan puhetta ja yleiskaavan valmistelutyön esil-letuomista seminaareissa, näyttelyissä ja lehtiju-tuissa. Vanhasta Patruunatehtaasta oli yksi juttu, jossa kerrottiin alueen rahoituksesta ja työn vai-heista.

”Vanhan Patruunatehtaan alueen Kirjasto ja museot odottavat rahoituksen varmistumista.

Kaupunginarkkitehti Helena Teräväinen, ark-kitehtiopiskelija Petri Hirvonen ja kulttuurisih-teeri Esa Sivonen. – rahoituksesta ym. – Kulttuuri-työryhmän jäsenten mukaan entistä Patruuna-tehtaan aluetta olisi aktivoitava kaikin keinoin.

Kesällä tämä on mahdollista erilaisin näyttelyin.

– Alueen kehittäminen on kaupunkilaisten tahto-asia. Lapualaisista löytyy kyllä tahtoa ja intoa, se on nähty erilaisten tapahtumien järjestämises-sä. Työryhmä kiirehtii nykyisin näyttelytilana toi-mivan entisen tehdashallin korjaamista.