2. Suljetusta alueesta avoimeksi kulttuurin keskukseksi
2.5 Merkityksen ja identiteetin jäljillä
Arkkitehtuurin tutkimuksessa on kirjoitettu paljon Paikasta ja Paikan hengestä sekä näihin liittyvästä identiteetistä. Vanhan Paukun suun-nitteluprosessin alkuvaiheissa kymmenen vuotta sitten oli uhkakuvana, että alueen annetaan il-man kokonaissuunnitelmaa muuttua teollisuuden ja varastoinnin vuokratiloiksi. Tällainen muren-tuminen tai hajottaminen vaihtuviin, väliaikai-siin toimijoihin, ei olisi pystynyt ottamaan huo-mioon mahdollisia, rakennetun ympäristön his-toriallisia arvoja. Aluetta ei ollut arvotettu eikä luokiteltu kulttuuriympäristöksi. Aseiksi
keskus-Kuva 56, oikealla. Soittajien lämpiön lasinurkka.
Kuva 57, alapuolella. Ison Tehtaan alakerta, tyhjänä ennen kirjahyllyjen asentamista.
teluun ennen päätöksentekoa piti ottaa niin Genius Loci (Paikan henki) kuin kollektiivinen muistikin, mutta käsitteiden teoreettista ja filo-sofista pohdiskelua ei kannattanut siinä yhtey-dessä jatkaa pitkälle.
Seuraavassa lainaus omasta tekstistäni, joka julkaistiin kehittämissuunnitelman raportissa:
” Patruunatehtaalla on aina ollut suuri merkitys työllistäjänä Lapualla. Tehdas ja työläiset ovat näkyneet katukuvassa. Kaupunki ei kuitenkaan ole ollut yhtä riippuvainen tehtaasta kuin sellainen paikkakunta, joka on syntynyt tehtaan jälkeen.
Tässä voidaan verrata tilannetta esimerkiksi Karkkilan ja Högforsin suhteeseen. Patruunateh-taalla on selvästi historiallista tyypillisyys- ja ai-nutlaatuisuusarvoa tuotantosuuntansa perusteel-la. Vastaavia tehtaita ei maassamme ole monta;
ainoastaan Riihimäellä ja Vihtavuoressa on myös valmistettu patruunoita.
Jos Patruunatehtaan alue on avoimessa käytös-sä, sen säilyminen syventää koko kaupungin his-toriallista perspektiiviä. Vaikka Lapua
paikkakun-tana laskee historiansa yli 400 vuoden taakse, ei rakennuksissa kuvastu kuin alle kaksi vuosisa-taa. Pohjoisessa puutaloperinteessä tuli ja huo-no hoito ovat aina hävittäneet rakennusperintöä.
Paikallisesti ja seudullisesti 70-vuotinen aikakau-si Vanhan Paukun alueella edustaa kulttuurihis-toriallisesti erittäin arvokasta kokonaisuutta.
Patruunatehtaalla on erittäin suuri imagoarvo koko Lapuan kaupungille. Lapua tunnetaan muu-alla maassa patruunan, siis tuotteen ansiosta, mutta tutkimusten mukaan myös Paukussa tapah-tuneen räjähdysonnettomuuden vuoksi. Niin ikä-vää kuin se onkin, herostraattinen kuuluisuus säilyy ja matkailijaa kiinnostaa yhä vieläkin vuo-sikymmenien takainen onnettomuus. Jos tämä imagoarvo liittyisi pelkästään tuotteeseen eli pat-ruunaan, sehän siirtyisi Jouttikalliolle uudelle tehdasalueelle. Arvo, jota nyt erityisesti tarkoite-taan, liittyy teolliseen perinteeseen, mutta ennen kaikkea se on sitoutunut paikkaan, juuri noiden vanhojen tiiliseinien keskelle.
Alueella vallitsee hyvin voimakas paikan henki eli genius loci. Paikan hengessä tuntuu tapahtu-mien ja ihmisten tekemän työn voima. Se ilmen-tää rakennuksissa myös muuta, jotain Kuva 58. Makasiinkuja Vanhassa Paukussa kesällä 1998. Rauhallinen näkymä kantaa myös kolmansia merkityksiä (Barthes), katse kiviseen vanhaan kaupunkiin voisi olla jossakin muualla. Katulyhdyt mallia
“Stockholm”. Tehtaan tunnus torni kylpee iltapäivän auringossa.
kaukaisempaa historiaa, mikä tapahtuikin jossain muualla, mutta siirtyy kollektiivisen muistin mu-kana tänne: rakennukset ja piha tuovat mieleem-me välähdyksenä milloin keskiaikaisen kaupun-gin muurit, milloin linnapihan tai satamamakasiinit. On tärkeän ratkaisun aika:
kuinka nämä arvot parhaiten välittyisivät meille ja tulevillekin sukupolville.” (Vanhan Patruuna-tehtaan alueen kehittämissuunnitelma 1993,6) Alueen historiallinen arvo oli tietysti olemas-sa, mutta ei tiedostettuna. Paikka – Vanha Pauk-ku – olikin seissyt paikallaan melkein kahdek-sankymmentä vuotta, mutta kiellettynä ja suljet-tuna alueena muilta kuin työtekijöiltään. Puolus-tusministeriön alaisessa asetehtaassa tehtiin sa-laista työtä, ja aluetta kiersi korkea rauta- ja piik-kilanka-aita, jonka merkitys ei ainakaan aluksi ollut pelkästään symbolinen. Tehtaan väki, joka jätti alueen ja muutti uusiin tiloihin, poistui omas-ta mielestään täysin käyttökelvottomisomas-ta, arvot-tomista tuotantorakennuksista. Tehtaan johtaja Esa Muilu ihmetteli keväällä 1993 innostusta, kun taidehistorioitsija Kristina Ahmas
kaupun-ginarkkitehdin kanssa tutki ihastuneena porras-huoneiden detaljeja. Löysimme tehtaan pienestä historiikista maininnan arkkitehti Onni Tarjan-teesta patruunatehtaan ensimmäisen saneeraus-suunnitelman tekijänä. Tunnettu nimi lisäsi alu-een kulttuuri- ja taidehistoriallista arvoa. Patruu-natehtaan aluetta ei ollut luetteloitu mihinkään teollisuusalueita tai yleensä rakennusperintöä kä-sittelevään julkaisuun. Se ei esiintynyt Museovi-raston, ympäristöministeriön eikä minkään alu-eellisen instanssin inventoinneissa. Sillä tulisi olemaan vain se arvo, minkä me pystyisimme sille yhteisönä osoittamaan.7
Suunnitteluprosessin alussa ajateltiin, että aluetta voitaisiin käyttää hyödyksi kaupungin imagon rakentamisessa. Mutta kuinka se onnis-tuisi, kun kyseessä oli teollisuusalue ja Lapua on, vaikkakin on kaupunki, vahvaa Etelä-Pohjan-maan maaseutua, jonka identiteettiin liittyvät kaksifooninkiset punaiset maalaistalot sekä
ava-Kuva 59. Ilmakuva Lapuan kirkonkylästä 1934. Kirkko oikealla,vasemmassa yläkulmassa näkyy Iso Tehdas, jota on laajennettu edellisenä vuonna. Kuvassa vielä tehtaan vanha tunnus piippu.
ra peltolakeus? Alue oli suljettu muilta kuin työ-tekijöiltä, mutta erillistä työväenkaupunginosaa ei pieneen maalaiskaupunkiin ollut syntynyt. Lie-neekö Lapuan vankka oikeistolaisuus vaikutta-nut alun perin tehtaan sijoittamiseenkin vuonna 1923. Sen lisäksi, että oltiin mahdollisimman kaukana itärajasta ja Lapuanjoki antoi tiettyä tur-vallisuutta, oli pitäjässä saatavilla luotettavaa työ-voimaa ilman sabotaasinpelkoa.
Suunnitteluseminaareissa vertasin Vanhan Paukun aluetta Tampereen tehtaisiin ja esittelin sitä aukioiltaan ja rakenteeltaan Lapuan urbaa-neimpana paikkana: vertasin sitä Keski-Euroo-pan vanhoihin kaupunkeihin saadakseni päättä-jät näkemään rähjäisen teollisuusalueen symbo-liset arvot tulevaisuuden mahdollisuutena. Myö-hemmin näyttäessäni kuvaa olemassa olevasta yhteisesti hyväksytystä kulttuuriperinnöstä – komeasta pohjalaistalosta Lapuanjoen rannalla –
ja verratessani sitä tehtaan kaksikerroksiseen pää-julkisivuun joelta nähtynä niissä paljastui monia samanlaisuuksia: mittakaava on eri, mutta klas-sismin arkkitehtuurin kieli on nähtävissä molem-missa ja kumpikin edustaa lopulta samaa kult-tuuriperintöä sekä arjen kauneutta.
Vanha Paukku oli myös tunnettu, vaikka var-sin järkyttävästä tapahtumasta: Lapuan Patruu-natehtaan lataamo räjähti 1976, ja onnettomuu-dessa kuoli 40 ihmistä. Se oli rauhan ajan suurin katastrofi Suomessa ja siitä kerrottiin ympäri maailmaa. Tuntui vaikealta yrittää kääntää täl-lainen suruun perustuva kuuluisuus positiivisek-si imagotekijäkpositiivisek-si.
Myös tehtaan tuotteet, L-patruunat, olivat tehneet kaupungin nimeä tunnetuksi, useimmi-ten urheilukilpailuissa, mutta kaiketi myös muissa sodissa kuin omassa viime sodassamme. Toisen maailmansodan aikaan tehtaalla oli ainakin 1000 Kuva 60. Näkymä Vanhasta Paukusta poispäin, vasemmalla elokuvateatterin seinässä festivaalimainos 2005.
Oikealla Työkalutehdas ja sen takana Ruokala. Sen takana Kustaa Tiitun tien toisella puolella Latomäen sähköliikkeen puisia rakennuksia, jotka ovat myös 1920-luvun klassismin edustajia.
ihmistä töissä ja siellä tuotettiin miljoonia pat-ruunoita. Sota toimi kansan yhdistäjänä, ja ken-ties Lapuan patruuna jollain tapaa yhdistymisen symbolina.
Suunnitteluprosessiin kuului paljon taloudel-lista vertailua ja asiantuntija-arvioita, mutta yh-tenä tärkeänä tekijänä oli merkityksenanto raken-netulle kulttuuriympäristölle, jota harjoittelimme erialaisilla näyttelyillä ja tapahtumilla. Vanhan Paukun alueella oli paljon merkityksiä ja sen ra-kennettu ympäristö kantoi paljon viestejä sisäl-lään, mutta ne eivät olleet koko yhteisön tiedos-sa, koska alue oli suurimmalle osalle ihmisistä tuntematonta ja kiellettyä.
Tunnetuksi tekemistä vaikeutti se, että kes-kellä kaupunkia sijaitseva alue oli ollut täysin suljettu, puolustusvoimain käytössä, ja siellä oli-vat saaneet käydä vain työntekijät. Kaupungin elinkeinoelämässä tehtaalla oli tosin ollut (ja on uudessa paikassaan vieläkin) merkittävä sija.
Lapua on kuitenkin ollut maanviljelysaluetta, eikä se ole ollut koskaan niin riippuvainen tehtaas-taan kuin esimerkiksi Karkkila. Toisaalta työn arvostus on Suomessa ja erityisesti Pohjanmaal-la niin korkealPohjanmaal-la, että työpaikka-alueen kunni-oittaminen uudessa käytössä herätti myöhemmin ainakin niiden mielenkiinnon ja kiitoksen, jotka siellä olivat työskennelleet. Työntekijöiden kom-mentit vanhasta alueesta olivat julmia, oltiinhan pääsemässä uusiin tiloihin toisaalle: ”Dynamiit-tia alle vaan!” Tehtaan tiloja pidettiin huonokun-toisina ja ala-arvoisina.
Kesällä 1996 Isossa Tehtaassa oli esillä lap-suutensa tehtaan liepeillä viettäneen, nykyisin oululaisen taidemaalari Kirsti Muinosen näytte-ly. Sen järjesti esille aktiivisten taiteenystävien joukko nimeltään Naisryhmä 96. Lapuan raken-nuskulttuuria ja kulttuurikeskuksen suunnittelua oli myös tuona kesänä nähtävillä Vanhassa
Pau-Kuva 61.Vanhan Antilan kuva on ollut “Tietotehtaan”
parina talonpoikaisen identiteetin symbolina.
Kuva 62. “Tietotehdas”- tästä tuli symbolikuva mm. kirjastoauton kylkeen vuonna 2000.
Kuva 63. Patruunalaatikoiden L-symbolit.
kussa. Seminaareja yleiskaavasta ja kaupunkiku-vasta järjestettiin näyttelyjen yhteydessä. Myös museoautot ja vanhat traktorit ehtivät saada näyt-telynsä korjaamattomaan tehtaaseen.
Monet järjestöt ja yhdistykset olivat mukana näyttelyitä tekemässä. Tyhjä ja ilmainen iso tila innosti. Ajatuksenani oli alun perin tehdä aluet-ta tunnetuksi nimenomaan kulttuurin paikkana, jotta valmisteltaisiin tietoisuutta kulttuurikeskuk-sesta. Mutta sosiaaliselta kannalta ja kulttuuri-sen merkitykkulttuuri-sen kannalta yhtä tärkeitä olivat varmasti niin koira- ja traktorinäyttelyt, voima-mieskisat kuin varsinaiset taidenäyttelytkin. Kun kirjasto valmistui, avattiin sen yhteydessä raken-nettua näyttely- ja museotilaa n. 500 neliötä, mut-ta se on vain neljäsosa korjaamattomana auki ol-leesta tilasta!
Suunnitteluprosessin alusta lähtien yritim-me tuottaa näyttelyihin ja tapahtumiin liittyvää
oheismateriaalia, jossa pyrittiin käyttämään van-han patruunatehtaan kuvia. Päärakennus tunnet-tiin jo ketjutehtaana ollessaan Isona tehdasraken-nuksena. Nimeämällä se Isoksi Tehtaaksi halut-tiin tuoda julkisuuteen samanlaisia merkityksiä kuin esimerkiksi Pasilassa olevaan Yleisradion Isoon Pajaan tuntuu sisältyvän ohjelmantuotta-jana.
Ensimmäisessä näyttelyjulisteessa kesällä 1994 oli tehtaan joenpuoleista julkisivua esittä-vä arkkitehtiopiskelija Petri Hirvosen viivapiir-ros, ja se kulki pitkän matkan kulttuurikeskuk-sen kuvallikulttuurikeskuk-sena symbolina aina nykyisin portilla olevaan opastauluun asti. Joenpuoleinen kaksi-kerroksinen ikkunarivistö ja torni symboloivat tiedon tehdasta, kirjastoa, myös uuden kirjasto-auton kyljessä. Autoon se on otettu kuitenkin va-lokuvaaja Jussi Tiaisen yökuvana samasta koh-desuunnasta.
Kuva 64. Taiteilija Kirsti Muinosen näyttely kesällä 1996 pantiin pystyyn vapaaehtoistyöllä. Paikka oli taiteilijalle “sisäpuolisesti” tuttu, koska hänen isänsä oli patruunatehtaan johtajana 1968–1975.
Symbolit ovat yhdistäviä tekijöitä sisäisen ja ulkoisen välillä, jolloin subjektiivinen tietoisuus yhdistyy materiaaliseen maailmaan, kuten raken-nuksiin tai muihin kappaleisiin. Toiseksi ne liit-tävät ihmisiä yhteen eri tavalla myös rituaalisen viestintänäkemyksen mukaan eli erilaisissa ko-kemuksissa tai tapahtumissa. Näin ajateltuna ra-kennettu ympäristö, tässä tapauksessa Vanhan Paukun rakennukset, symboloivat niitä tapahtu-mia, joita on jo tapahtunut tai tulevaisuudessa siinä ympäristössä tapahtuu. Lisäksi voidaan aja-tella, että on olemassa tai voidaan luoda kuvalli-sia (tai kirjoitettuja) symboleita, jotka sitten liit-tyvät taas fyysisinä merkkeinä paikkoihin ja nii-hin liittyviin merkityksiin.
Visuaalisessa kuvien maailmassa eläville ih-misille valokuva on ikoninen merkki ja helpom-min ymmärrettävissä ja yhdistettävissä kohtee-seen kuin esimerkiksi viiva tai kirjain symboli-na. Vanhan Paukun kulttuurista merkitystä vah-vistettiin kuvan ja tekstin avulla: Koko alueesta sekä Isosta Tehtaasta ja Pajakappelista erikseen tehtiin kuvalliset esitteet, joissa alueen tarina ker-rottiin lyhyesti.
Valmistuneesta suunnitteluprojektista oli jut-tuja sanomalehdissä ja myös artikkeleita alan leh-dissä: ensin Projektiuutisissa, Arkkitehti-lehden numerossa 2/1999 sekä Teräsrakenne-lehdessä keväällä 2000. Kaukaisin juttu julkaistiin japa-nilaisessa arkkitehtuurilehdessä. Vanhan Paukun arkkitehtuuri on ilmeisesti suomalaista 1990-lu-vun valtavirtaa. Valokuvaaja Jussi Tiaisen kuva-teoksessa New Finnish Architecture (1999) kult-tuurikeskuksen kuvat sulautuvat muiden jouk-koon. Nämä julkaisut ovat osaltaan luoneet Van-han Paukun merkitystä myös uuden arkkitehtuu-rin kohteena, sen lisäksi että vanhaa kulttuuri-historiaa oli säilytetty.
Vanhan Paukun tarinan viimeinen luku on kirjoittamatta. Eri kiinteistöt ovat vuorollaan purkutuomiolla. Syyksi riittää se, että ne ovat jo niin vanhoja, ettei edes kirjanpidollisia poistoja voida tehdä, kuten teknisessä keskuksessa asiaa on perusteltu. Purku-uhka siirtyy rakennuksesta toiseen. Alueella on asemakaava, johon valtuus-to hyväksyi alueellisen suojelumerkinnän, mutta siitä huolimatta arvokkaimmaltakin alueelta (edellä miljööluokitus M 1) on yritetty purkaa monta eri rakennusta. Ehdittiinhän jo suunnitte-luvaiheessa ehdottaa pajaa (nyk. Pajakappeli) purettavaksi, kun ei pihalla kuorma-autolla muu-ten pystyisi kääntymään, mutta tämä ei edennyt puhetta pidemmälle.
Kuva 65. Ison Tehtaan ensimmäisen näyttelyn julis-te 1994. Esillä luonnoksia julis-tehtaan uusiokäytöstä sekä kaupungin kaavoitushankkeet.
Kova taistelu käytiin betonisesta työkaluteh-taan laajennuksesta. Syksyllä 1999 sillä oli jo purkulupa kaupungininsinöörin mukaan, mutta monen mutkan jälkeen siinä toimii nyt Lapuan harrastajanäyttelijöiden Teatteri Hiomo. Toisen elämä voi koitua toisen kuolemaksi rakennetus-sakin ympäristössä. Kesällä 2000, kun kaupunki teki päätöksen tilan korjaamisesta ja vuokrauk-sesta näyttelijöille, tehtiin samaan aikaan päätös ns. Ruokalan purkamisesta, koska jotain oli saa-tava pois kiinteistömassasta. Kaupunki sai Pau-kun oston yhteydessä niin valtavan määrän kiin-teistöjä, että teknisen hallinnon mukaan ei ole taloudellista pitää niitä pystyssä tyhjänä eikä myöskään ottaa käyttöön kaupungin toimille. Se, että toinen toimija teknisessä keskuksessa puhuu
”kiinteistömassasta” ja toinen taas
”kulttuuriym-päristöstä”, kuvaa arvojen erilaisuutta kunnan hallinnon sisällä.
Korjaamattomaan Työkalutehtaaseen teatte-ritila syntyi harrastajanäyttelijöiden rakentama-na, kaupungilta vuokrattuun tilaan ilman mitta-via korjaustoimenpiteitä. Kaupungin tekninen hallinto olisi halunnut purkaa ”ruman” betoni-sen siiven työkalutehtaasta, mutta näyttelijöiden toive toteutui, varmasti suurimmaksi osaksi hei-dän oman työnsä ja tunnettuutensa ansiosta. Ke-väällä 2001 näyteltiin Teatterissa ensimmäinen näytös. Dostojevskin Rikos ja rangaistus oli vai-kuttava kokemus yksinkertaisessa, mustin ver-hoin tehdassalista erotetussa tilassa. Ensimmäi-seen tuotantoon oli rakennettu keskilattianäyttä-mö ja molemmin puolin nousevat irralliset kat-somot. Seuraavissa produktioissa on ollut perin-teisempiä asetelmia, joissa näyttämö on suoraan katsomon edessä.
Tämä esimerkki osoittaa, että kannattaa puo-lustaa eri-ikäisten anonyymienkin rakennusten olemassaoloa. Vanhan Paukun alueella on näh-tävissä mittava ajanjakso suomalaista rakentami-sen historiaa: vuodesta 1913 lähtien vuoteen 2000. Kyllä siihen yksi betoninen elementtisii-pikin mahtuu. Se osoittaa olemassaolollaan teol-lisuusrakentamisen perinteen muuttumista ele-menttiteollisuuden jaloissa: 1970-luvulla ei enää tehty tiilisiä laajennuksia ja korjauksia, vaan be-tonielementtejä.
Vanhan Paukun alueelta on purettu lukuisia rakennuksia niiden kymmenen vuoden aikana, jotka se on ollut kaupungin hallinnassa. Iso me-tallinen varastorakennus on myyty ja siirretty muualle. Muutama pienehkö varastorakennus on hävinnyt paikoitusalueeksi rakennetulta, ns. kol-mannelta aukiolta. Vielä ei toistaiseksi ole hävi-tetty yhtäkään niistä rakennuksista, jotka alun Kuva 66. Vuonna 2000 Teatteri Hiomo sai tilat
Työ-kalutehtaan betonisiivestä - ja se jäi purkamatta.
perin arvioitiin miljöön kannalta merkittäviksi ja arvokkaiksi.
Pahimman uhan alla on ollut arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelema puinen Ruokalaraken-nus. Se on kaunis 1920-luvun klassismia edusta-va, lähes alkuperäisessä asussaan oleva kaksiker-roksinen rakennus, mutta sen heikkoutena on koko ajan ollut päättäjien mielestä juuri sen rakennus-materiaali. Puinen rakennus ei yhtäkkiä jonkun
”maun” tai ”näkemyksellisen ajattelun” mukaan sovi alueelle, jossa se on ollut kahdeksan vuosi-kymmentä, koska se ei ole tiilipintainen. Tämä saattaa olla seurausta siitä, että kaupunkikuvan yhtenäisyyden vaalimisesta puhutaan niin paljon, tai sitten on yksinkertaisesti kyse ajatuksesta, että tiili olisi kivenä puuta kestävämpi materiaali.
Ruokalassa oli ensimmäisinä kaupungin omistuksen vuosina monenlaista nuorisotoimin-taa. Vanhempainyhdistys piti siinä nuorisokahvi-laa vapaaehtoisin voimin yhdessä muiden järjes-töjen kanssa. Rakennuksessa oli monelle nuori-sobändille toimivat harjoitustilat. Vaikea sanoa, oliko valvonta liian vähäistä vai eikö nuoriso oi-kein pystynyt ottamaan rakennusta omakseen.
Joka tapauksessa sinä aikana, kun viikonlopun yökahvila siellä toimi, piti joka maanantai korja-ta rikottuja paikkoja, milloin seiniä, milloin ovea.
Ruokalaan suunniteltiin kuitenkin yhdessä järjes-töjen edustajien ja nuorisotoimen kanssa korjaus-remonttia. Tämä suunnittelu tehtiin EU-rahoittei-sessa Härmänmaan miljööprojektissa. Samaan aikaan kesällä 2000, kun projektin näyttely oli esillä kirjastossa Isossa Tehtaassa, kaupunginhal-litus päätti teknisen lautakunnan esityksestä, että Ruokala puretaan. Rakennukselle ei haluttu osoit-taa uutta käyttöä, koska sellaista taloudellisesti edullista käyttäjää ei ollut tiedossa, joka olisi mak-sanut korjauksen ja käyttökustannukset.
Kulttuuriyhdistys Nurkkakivi ry teki ilmoi-tuksen ympäristökeskukseen, joka pani rakennuk-sen välittömästi toimenpidekieltoon. Museoviras-ton lausunnon mukaan Vanhan Paukun alue on nyt valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihisto-rialtaan ja arkkitehtuuriltaan. Edelleen lausun-nossa todetaan, että arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelema tehtaan ruokalarakennus on säi-lytettävä kokonaisuuden osana. (Museovirasto 2001)
Rakennussuojelupäätöstä ei ympäristökes-kuksesta saatu: sieltä sanottiin, että alue ja koko-naisuus sekä myös Ruokalarakennus on suojel-tava kaavalla. Näinhän tehtiin jo vuonna 1994, Kuva 67. Opasteessa on sama kuva kuin ensimmäi-sessä näyttelyjulisteessa.
mutta sillä ei näytä olevan merkitystä, jos kaava-määräystä ”ei saa purkaa ilman rakennuslauta-kunnan lupaa” tulkitaan siten, että ”luvan kans-sa” saa purkaa. Myöskään ympäristöministeriö ei katsonut vuoden 2003 lopulla mahdolliseksi suojella Ruokalarakennusta rakennussuojelulain nojalla, vaan piti kaavasuojelua riittävänä. Alun perin rakennuksen purkamisuhasta huolestunut kulttuuriyhdistys Nurkkakivi ei katsonut enää olevan tarpeen valittaa ympäristöministeriön pää-töksestä, koska siihen ei enää ole mahdollista saada sisällöllisiä muutoksia.
Vuoden 2004 alussa, juuri ennen kuin ym-päristöministeriön päätös oli saanut lainvoiman, toinen lapualainen kulttuuriyhdistys, perinteikäs Lapua-seura puuttui asiaan. Se teki kaupungille tarjouksen, että se ostaisi nimelliseen hintaan rakennuksen ja ryhtyisi järjestämään siihen distysten taloa yhdessä muiden lapualaisten yh-distysten kanssa. Lapualla on yli 200 yhdistystä, joista useat kaipaavat toiminnalleen ja tarpeis-tolleen tiloja, mutta niiden ei ole yksin mahdol-lista ruveta Ruokalan hallinnoijaksi. Lapua-seu-ralla on kokemusta rakennusten omistamisesta, koska sillä on omistuksessaan Ränkimäellä ta-lonpoikaismuseonalue, jossa on lähes parikym-mentä rakennusta. Pitkien neuvottelujen jälkeen kaupunginhallitus kuitenkin kieltäytyi luovutta-masta taloa Lapua-seuralle.9 Lopulta ympäristö-lautakunta myönsi Ruokalarakennukselle purku-luvan, jonka Vaasan hallinto-oikeus alkuvuodes-ta 2006 kumosi valituksen jälkeen. Prosessi on edelleen huhtikuulla 2006 kesken. Ympäristömi-nisteriö on lisäksi kehottanut kaupunkia tarkis-tamaan Vanhan Paukun alueen asemakaavaa, koska se ei ole ajanmukainen eikä riittävästi suo-jele kulttuuriympäristöä.
1 Aluetta oli kutsuttu tuttavallisesti aina paukuksi (pienellä kirjaimella), mutta nimenanto alueen siirtyessä uuteen käyttöön olikin aika monimutkaista. ”Paukku”-nimitys kuului patruunatehtaalle ja siirtyi tehtaan toiminnan mukana uudelle teollisuusalueelle. Aluksi aluetta nimitettiin hieman teennäisestä Vanhan Patruunatehtaan alueeksi, ja niin sitä kutsuttiin pitkään suunnitteluvaiheessa. Niinpä esimerkiksi kaikissa esisuunnitteluvaiheen raporteissa ja urakkakuvissa luki ensimmäisessä vaiheessa Vanha Patruunatehdas. Vasta myöhemmin kaupunginhallitus päätti alueen nimeksi Kulttuuri- ja yrityskeskus Vanha Paukku, josta
”yritys” kului pian käytössä pois.
2 Rakennuksen rakentamisvuosi on epätarkka ja Valtion patruunatehdas aloittaa oman v. 1963 kirjoitetun historiansa vasta vuodesta 1923. Kuitenkin tiedetään, että tehdas oli olemassa ja seisoi tyhjillään ainakin jo v. 1918. Kerrotaan, että Ilmari Laurilan joukot kokoontuivat sinne illalla klo 22, tammisunnuntaina 28.1.1918 aloitettiin sitten kello 2 hyökkäys. (Uotila 1986, 183)
Vuosi 1913 voisi kuitenkin olla rakentamisvuosi. Tämä tieto on peräisin Lapuan Sähkön historiikin painamattomasta luonnoksesta ja saatu 1980-luvulla henkilöhaastatteluissa.
3 Luokka K 1 oli hyväkuntoisten, sellaisenaan käyttöön otettavissa olevien rakennusten ryhmä. Käyttötarkoituksen muutos aiheuttaisi tähänkin muutostöitä. LVIS-järjestelmien arvioitiin olevan pääosin kunnossa, mutta edellä mainittu mahdollinen toisentyyppiseen käyttöön ottaminen vaikutti asiaan. Tähän luokkaan kuuluvia rakennuksia oli arvion mukaan yhteensä yli 3000 kerrosneliömetriä. Kuntoluokkaan K 2-luokkaan kuuluvat katsottiin myös käyttökelpoisiksi sellaisinaan tai korjattavissa oleviksi. LVIS-järjestelmät olivat tarkistuksen tarpeessa. Myöhemmin tehty asbestikartoitus toi esille heikkouksia K 2- ja myös K 1 -luokan rakennuksiin. Tyydyttävässä kunnossa olevia rakennuksia todettiin olevan noin 7200 kerrosneliömetriä. K 3 -luokan rakennukset arvioitiin välttäväkuntoisiksi. Tässä vaikutti melko paljon rakennusmateriaali, koska ryhmään asetettu puinen Ruokala todettiin myöhemmin tarkemmissa tutkimuksissa paljon odotettua parempikuntoiseksi. Huonokuntoisia rakennuksia esitettiin olevan alustavassa kuntoraportissa noin 2700 kerrosneliömetriä, josta noin 2200 kerrosneliömetriä oli kylmää tilaa.
4 Lapuan kaupunginhallituksen päätös 3.5.1993 § 42.
5 YM:n päätös n:o YM12/531/2002 rakennussuojelua koskevassa valituksessa
6 ote kaupunginhallituksen pöytäkirjasta § 15 22.11.1993: Lapuan musiikkiopiston oppilastukiyhdistyksen hallitukselta 2070 henkilön vetoomus musiikkiopiston sijoituspaikasta. ”Lapuan musiikkiopiston oppilastukiyhdistys ystävineen on huolissaan musiikkiopiston tilatarpeesta.
Tähän perustuen eri tahoilla on kerätty nimilistoja asian puolesta. Viikon aikana (31.10-5.11.1993) nimiä kertyi 2061. Ehdotamme, että Lapuan kaupunginvaltuusto ottaa huomioon asian ja päättää, että musiikkiopistolle saneerataan uudet toimitilat vanhaan Paukkuun. – –”
7 Tällä hetkellä, kymmenen vuoden prosessin jälkeen, se on valtakunnallisesti merkittävänä kulttuurihistoriallisena ympäristö-kokonaisuutena Museoviraston listoilla sekä Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa.
8 Aikoinaan vuonna 1995 tosin rakennusarkkitehtiopiskelijoiden Italia–Lapua-näyttely päätyi Helsingin Sanomiin maakuntakatsaukseen.
9 Sanomalehti Ilkka 9.2.2005. Uutisointi asiasta helmikuussa 2005 kertoi, että Lapua-seuralla kuitenkin olisi vielä mahdollisuus pelastaa rakennus. Kaupunginjohtaja vakuutti, että kaupunki oli valmis luovut-tamaan Vanhan Paukun Ruokalan Lapua-seuran haltuun ja anluovut-tamaan rakennukseen purkamiseen varatun määrärahan kunnostamista varten seuran käyttöön.
Sanomalehti Ilkka 29.11.2005.: ”Meidän mielestämme Puukoulu ja Ruokala eivät ole arvokkaita kohteita. Se on jonkun muun käsitys asiasta.
— Kumpikin talo on päätetty purkaa, ja siihen asiaan ei ole tullut muutosta.” Kaupunginjohtaja Paavo Latva-Rasku.