6. Reflektointia toimijoiden kokemuksiin
6.2 Muuttuiko menneisyys puheissa?
Kaikki kyselyyn vastanneet toimijat olivat suunnitteluvaiheessa edistäneet toimillaan omaa näkemystään joko kunnan luottamuselimissä tai toimikunnissa ja keskustelleet myös yrittäjien kanssa. Eli kaikki olivat osallistuneet aktiivises-ti paikallisten diskurssien muodostumiseen, mikä oli hyvä lähtökohta myöhemmin tekemilleni haastatteluille ja aineiston diskurssianalyysille.
Kaupunginjohtaja korosti suunnittelun merkitystä ja sitä, että oli ollut tärkeää saada aikaan mah-dollisimman hyvät, vaihtoehtoiset mallit esisuun-nitteluvaiheessa valtuuston päätöksenteon poh-jaksi.
Esisuunnittelussa päädyttiin marraskuussa 1993 kolmeen eri vaihtoehtoon patruunatehtaan alueen tulevasta käytöstä. Lomakekyselyssä toi-mijoiden haluttiin kertovan, mitä ns. mallia vas-taaja oli kannattanut: ”Kannatitko Paukku-toi-mikunnan ehdotuksista a. yritysmallia, b. yhdis-telmää yritys-kulttuurimalli (joka tuli kaupungin-valtuuston päätökseksi huhtikuussa 1994) vai kenties c. kulttuurimallia (joka ei päässyt ehdo-tukseksi asti)?”
Kulttuurijärjestön edustaja oli kannattanut kulttuurimallia, joka karsiutui vaihtoehdoista pois jo ennen valtuuston käsittelyä. Yrittäjien edusta-jat sekä yrityskeskuksen johtaja (elinkeinoasia-mies) olivat olleet yritysmallin kannalla, joka oli toisena vaihtoehtona, kun esitys vietiin
valtuus-tolle. Muut vastaajat tuntuivat olleen sillä kan-nalla, mikä muodostui valtuuston päätökseksi, eli yhdistetty yritys-kulttuurimalli tuntui hyväksyt-tävältä. Kaupungin kahtiajako vanhan patruuna-tehtaan suunnittelussa tuntui puheissa myöhem-min, kun kulttuurin toiminnat oli jo sijoitettu teh-taaseen. Vastahakoisuutta oli muun muassa erään yrittäjän sanoissa Ison Prässin kahvilanpitäjälle, ettei sinne voi tulla edes kokouksia pitämään, kun sitä niin tuli vastustetuksi.3
Valtuusto päätti yritys- ja kulttuurimallin to-teuttamisesta, mutta vähitellen ”yritys”-sana ku-lui Vanhan Paukun kohdalla pois. Ilmeisenä syy-nä sen poisjäämiseen ei ollut kenenkään tottele-mattomuus, vaikka yrityskeskuksen johtaja niin arveli vastauslomakkeessa. Enemmänkin se joh-tui siitä, ettei Vanhan Paukun alueelle ilmaantu-nut uusia yrittäjä. Lähtökohtana yrittämiselle oli alun perin ”pieni tai keskisuuri teollisuusyritys”
tai ainakin joku manufaktuuria harjoittava lai-tos. Vanhan Paukun alueen yrittäjä ei saisi olla pelkästään kauppias, vaan yrityksen pitäisi val-mistaa jotain, jota sitten myytäisiin tehtaanmyy-mälässä.4
Seuraavaksi lomakkeessa kysyttiin toimijoi-den ajatuksia Vanhan Paukun muuttumisesta:
”Muuttuiko kantasi alueeseen ja sen mahdolli-suuksiin suunnittelun kuluessa? ” Asenteen muu-toksen mahdollista ajankohtaa kielteisestä myön-teiseen tai päinvastoin yritin paaluttaa muuta-miin merkittäviin päätöksentekoajankohtiin.
Minkäänlainen kannan muutoksen selville saa-minen ei onnistunut lomakehaastattelussa, kos-ka suurin osa jätti kokonaan vastaamatta tähän kysymykseen. Kenties on jälkeenpäin vaikea hah-mottaa kannan muutoksia tai kysymys oli hank-alasti muotoiltu. Tämä kohta ei vaikuttanut haas-tatteluvalintoihini, eihän diskurssianalyysin kan-nalta yksittäisten toimijoiden kannanmuutos edes
ole relevantti asia. Diskurssithan eivät ole kenen-kään toimijan omistuksessa. Lingvistisen kenen- kään-teen mukaan ajatellen Kieli (Langue) merkkien järjestelmänä kuvaa kollektiivista muistia ja yk-silön muisti on analoginen ykyk-silön hetkelliselle Puhunnalle (Parole); näin ajatellen yksilömuisti menettää todistusvoiman ja tarkkuuden heti kun se on ilmaistu puhuen yhteisin merkein. Edelli-sessä luvussa pohdin muistin prosessinomaista toimintaa ja sen sosiaalista luonnetta, ja tulin lo-pulta siihen tulokseen, että kaikki muisti on erääl-lä tavalla kollektiivista ja yksilöllinen muistikin (ainakin tietyt sen osa-alueet) on kollektiivisia.
Yksilömuistin kolme eri aluetta ovat (Tulving 1983) ensinnäkin automaattisten, opittujen toi-mintojen alue, toiseksi semanttinen eli ajattomiin
Kuva 104. Matti Saarinen hylsylinjastolla, kuva Patruunatehtaan museossa.
yhteisesti jaettuihin käsityksiin pohjautuva muisti ja kolmanneksi episodinen eli tapahtumamuisti.
Episodinen muisti on ainoa, joka on sidottu ai-kaan ja menneisyyteen sekä samalla yksilöllises-ti koettuun tapahtumapaikkaan. Maurice Halb-wachs (HalbHalb-wachs 1998) taas esitti, että menneen mieleen palauttaminen edellyttää kommunikoin-tia muiden kanssa, ja kun muistelemme muiden kanssa, mieleen palautuvat asiat arvioidaan uu-delleen. Näin muisti menettää yksilöllisyytensä kokonaan ja palautuu osaksi kollektiivista muis-tia. Käsitykseni mukaan toimijat vastasivat ky-symyksiin yhteistä muistamista edellyttävältä alu-eelta, ja vaikka yritin kysyä muistikuvia Paukun suunnittelun ajoilta tapahtumiin perustuen, eivät mainitsemani ”tapahtumat” olleet ilmeisesti riit-tävän merkityksellisiä episodimuistin aktivoimi-seen.
Tämä tulkinta on ehkä hyvinkin uskottava, mutta samalla ei kannata jättää huomiotta, että vastatessaan ihmiset samalla rakentavat omaa subjektiaan viisaana, kaukokatseisena päättäjä-nä ja virkamiehepäättäjä-nä: Näin vastaukset ovat aina selontekoja ja jonkinasteisia julistuksia.
Suurin osa muisteli, että heillä oli ollut hy-vin positiihy-vinen käsitys alueen mahdollisuuksis-ta jo alun pitäenkin. Se kuvasmahdollisuuksis-tanee tutkimusajan-kohdan positiivista tilanneajattelua. Kun on kyse hyvin tuntemistani, suorapuheisista toimijoista, ei kyseessä voi ainakaan olla asioiden sievistely
kyselijän suuntaan, vaikka he varmaan muisti-vat minun toimintani ja puheeni alueen kulttuu-rihistoriallisista ja miljööarvoista. Ilmapiiri ei ollut alun perin myönteinen alueen kulttuuri- eikä edes käsityö- tai pienteollisuuskäytöllekään.
Suunnittelun aikana tapahtui jonkinlainen kään-ne. Kirjaston avaaminen tehtaassa 1997, jolloin koko muu osa oli vielä remontissa ja keskeneräi-nen, teki monet tyytyväisiksi. Useat poliitikot kertoivat minulle kirjaston avajaisissa, kuinka epävarmalta olo oli tuntunut valtuutettuna pää-töksentekovaiheessa, mutta nyt lopputulos oli on-nistunut sekä taloudellisesti, käytännöllisesti että miellyttävästi. Kauneusarvoista tai arkkitehtuu-rista ei heidän tapanaan ole keskustella. Kuiten-kin kaikkein negatiivisimmin asiaan suhtautu-nut ja pelkkää yritysmallia alun perin kannatta-nut toimija, joka luokitteli itsensä päättäjäksi, yrittäjäksi ja kansalaiseksi, kirjoitti lomakkeeseen viimeiseen kohtaan minulle tervehdykseksi vies-tin: ”Alueen suunnittelu on kyllä hoidettu mal-likkaasti.” Myöhemmin, kun jatkoin haastatte-luja, vahvistui juuri suunnitteluprosessin osuus erityisen merkittäväksi.5
Esisuunnitteluvaiheessa diskursseiksi muo-dostuivat kulttuurimalli ja yritysmalli, ja puhe
Kuva 105. Kuvamanipulaatio pienoismallista, joka esitäää Valtion Patruunatehtaan aluetta ennen vuoden 1976 räjähdystä.
pyöri niiden ympärillä. Tuodakseni toimijoiden ajatukset lähemmäksi nykyisyyttä (lomakekyse-ly 2002) kysyin lomakkeessa Vanhan Paukun nykytilannetta ja tulevaisuutta kevyellä SWOT-analyysillä, samaa metodia oli käytetty esisuun-nitteluvaiheen seminaareissa.
Kulttuurin parissa työskentelevät vastaajat näkevät alueella olevan vielä paljon käyttämä-töntä potentiaalia. Eräs alusta asti mukana ollut toimija ei löytänyt sanojensa mukaan hakemal-lakaan heikkouksia. Alkuvaiheessa yritysmallia ajaneet, jotka ilmeisesti tuntevat jääneensä tap-piolle ja joiden voi olla vaikea nähdä muunlaisia kuin taloudellisia käyttöarvoja, pitävät aluetta kalliina ja ahtaana. Vaikka alue on saavuttanut laajasti positiivista julkisuutta ja on monipuoli-sessa käytössä, ei yritysmallin vahva kannattaja pysty hahmottamaan prosessista positiivista pa-nos-tuotos-suhdetta. Hän jopa mietiskelee tyhji-en tilojtyhji-en kallista olemassaoloa, muun muassa kamarimusiikkisalia ja aulatiloja, joita ei aivan vuorokauden jokaisena tuntina käytetä.
Alueen vahvuuksina pidetään muun muassa sitä, että se on kulttuurihistoriallisesti arvokas, edustava ja valtakunnallisestikin arvostettu.
”Kes-kitettyä kulttuurikeskusta kaupungin keskustas-sa voidaan pitää enempänä kuin osienkeskustas-sa summa-na.” Paikka koetaan omaleimaisena, historiallise-na, tunnettuna ja ei-matkittavissa olevana. Alu-eella koetaan olevan vahva sidonnaisuus 1920–
30-luvulle, jolta aikakaudelta Lapuan suurin tun-nettuus on peräisin. Kulttuurikeskus on löytänyt paikkansa toiminnan suhteen, ja sillä on vastaa-jien mielestä ollut kaupungin imagoa kohottava vaikutus.
Suurimpana heikkoutena paikan suhteen tun-tuu olevan yhtenäisen koordinaation puute. Mark-kinointi kangertelee ja kunnallinen ns. monen luukun ongelma hallinnoinnissa, toiminnassa ja vuokraamisessa vaikeuttaa uusien toimintojen kehittämistä. Alue on keskeneräinen, ja resurssi-pula heikentää jatkosuunnitelmien toteuttamis-ta. Johtamisen linjattomuutta, heikkoutta, riitoja ja kyvyttömyyttä päätöksenteossa on moitittu.
Jotkut pitävät aluetta kalliina investointina ve-ronmaksajille ja taloudellisena rasitteena kaupun-gille. Liikenteen suunnittelua ja paikoitustiloja pidetään ongelmallisena. Eräs kulttuurihistoriaan myönteisesti suhtautuva näkee jopa vanhan
verk-Kuva 106. Näkymä Työkalu-tehtaasta vuodelta 1953 (ra-kennus n:o 2), jossa tehtiin erittäin vaativia ammattitöitä.
Työkaluosaston hiojat, jyr-sijät, viilarit, sorvarit, asenta-jat ja muut työntekijät olivat arvostettuja ammattilaisia.
koaidan, joka aiemmin kiersi koko suljetun teh-dasalueen, paikan imagoa heikentävänä.
Alueella nähdään olevan mahdollisuuksia toisaalta ”lapualaisten olohuoneeksi” ja toisaal-ta maakunnallisten ja ehkä vielä suurempienkin tapahtumien paikkana. Laajoista suurtapahtumis-ta puhuttiin useassa vassuurtapahtumis-tauksessa. Sellaisissuurtapahtumis-ta oli tuolloin (2002) kokemuksia kahdelta edelliseltä kesältä, kun eteläpohjalaiset Spelit oli järjestetty Lapualla, lähinnä Vanhan Paukun alueella. Paik-kaa pidetään enemmän matkailukohteena ja ta-pahtumapaikkana kuin lapualaisten kulttuurin peruspalvelujen tuotantopaikkana, jollaiseksi se on kuitenkin rakennettu. Yhdessä vastauksessa tosin korostettiin mahdollisuutena sitä, että nuo-riso on oppinut käyttämään Vanhaa Paukkua.
Samoin eräs vastaaja korostaa, että paikkana Vanhalla Paukulla on mikrotason potentiaalia, kun ajatellaan koko kaupunkia makrotasona.
Kulttuurialan yrityksille nähtiin olevan tilaa.
Konkreettisin ja yksilöidyin esille tullut asia oli
se, että Vanhassa Paukussa olevan Pyhälahden valokuvaamomuseon arkistolla sekä musiikki-opiston äänitysstudiolla voisi olla myös kaupal-lista käyttöä. Tyhjät tilat tuntuvat yleensä olevan rasite tekniselle puolelle, mutta alueella toimiva yrittäjä puolestaan näkee tyhjillään olevat raken-netut tilat mahdollisuutena johonkin uuteen.
Suurimpana uhkatekijänä nähdään rahan puute ja taloudellisten ongelmien vaikutus yllä-pitoon. Pelkona on myös, että kehittäminen jää liian harvojen vastuulle, ja tapahtumille on liian vähän ideoijia. Riidat ja valitukset kunnallisista päätöksistä ovat myös uhkana. Uhkana nähtiin palvelutarjonnan yleinen pysähtyminen ja resurs-sien käyttö turhaan. Resursresurs-sien turhasta käytös-tä oli vastaajalla esimerkki: kiistelty Ruokalara-kennus estää säilymisellään kahdeksan parkki-paikan rakentamisen. Yrittäjä, jonka omat hank-Kuva 107. Näkymä pintakäsittelylaitoksesta (raken-nus n:o 7). Tila on tunnistettavissa ikkunan kaarista, kuvanottohetken vuosiluku ei ole tiedossa.
keet eivät ole päässeet etenemään alueella, pitää poliittisia päättäjiä alueen kehittämisen suhteen näköalattomina. Uhkatekijänä pidettiin sitä, että Vanhalla Paukulla ei ole kokonaisuuden organi-soijaa eikä alueen tai toiminnan suunnittelijaa.