Pienporvaristo oikeuksiaan laajentamassa

1760-luvun loppupuolella Helsingin pienporvaristo alkoi kampanjoida poliittisten oikeuksiensa laajentamiseksi. Tämä ei suoranaisesti johtunut sen paremmin Nils Burtzista kuin Johan Kuhlbergistakaan. Burtz ei ollut osoittanut aloitteellisuutta pienporvariston poliittisten oikeuksien parantamiseksi, Kuhlberg taas oli kaventa-nut kauppiaiden valta-asemaa lähinnä itsensä ja johtamansa maistraatin eduksi.

Molemmat olivat kuitenkin antaneet näyttävästi tukea pienporvaristolle, mikä roh-kaisi sen ryhtymään oma-aloitteiseen toimintaan.

Kirjelmässä, jonka kuusikymmentä helsinkiläisporvaria kirjoitti puolustaakseen Kuhlbergiä kauppiaskunnan valituksia vastaan, puututaan taloudellisten seikkojen lisäksi myös poliittisen vallan jakoon kaupungissa. Sen mukaan suostuntaveroihin perustuva veroäänijärjestelmä antoi kohtuuttoman vallan suurkauppiaille. Ratkai-suksi ehdotettiin äänten laskemista kaupunginverojen pohjalta. Näin päästäisiin tasapainoisempaan lopputulokseen, sillä kaupunginveroihin kuuluivat muun muas-sa kaupungin maasta, muas-saarista ja kalavesistä maksetut vuokrat, joita pienporvarit maksoivat suhteellisesti enemmän kuin suurkauppiaat.⁶³²

Pienporvaristo organisoi nopeaan tahtiin myös kaksi muuta kirjelmää. Ensim-mäisessä, jonka allekirjoitti 39 porvaria, vaadittiin kaupunginvanhinten paikkojen uusjakoa niin, että kuudestatoista jäsenestä kahdeksan olisi käsityöläisiä, neljä kauppiaita ja neljä pienporvareita. Vuoden 1770 raatimiesvaalitilaisuudessa pien-porvariston puuhamies, porvari ja kaupunginvankilan vahtimestari Sven Ström-gren, luki ääneen viidentoista porvarin allekirjoittaman lausunnon, jossa uudistet-tiin vaatimus veroäänien laskemisesta kaupunginverojen eikä suostuntaverojen pohjalta. Aloite sai kauppiailta lähinnä ivallisen vastaanoton. Kauppias Carl Magnus Sunn kysyi vinoillen Strömgreniltä, kirjoituttiko vanginvartija kirjelmänsä

629 Mäntylä 1981b, s. 145–146.

630 Kts. esim. valitus jonka Kuhlberg teki kauppakollegiolle Petter Schwartzin toiminnasta hänen porvarisoikeusanomuksensa käsittelyn yhteydessä; Helsingin maistraatin pöytäkirjan liitteet 4.1.1772, HKA MA Cb:67. Valituskirjelmässä Kuhlberg kiistää useaan otteeseen että hänen valtiopäiväkelpoi-suudellaan olisi mitään tekemistä asian kanssa.

631 Kts. Helsingin maistraatin pöytäkirja 13.1.1777, HKA MA Ca:83, s. 6, jossa Kuhlberg ilmoittaa maistraatille vuokranneensa Vanhankaupungin krouvin, palkanneensa sinne krouvarin ja tarvitsevan-sa sen hoitamiseen vuosittain 120 kannua viinaa kaupungin viinanpolttimosta.

632 Mäntylä 1981b, s. 114–121.

laan; tällä hän viittasi Gustaf Wetteriin, joka virui Strömgrenin vartioimassa kau-punginvankilassa odottamassa salakuljetusjutun tuomiosta tekemiensä valitusten käsittelyä. ⁶³³

Kuudenkymmenen porvarin kirjelmässä oli allekirjoittajina yhdeksäntoista pienporvaria ja kaksi pienporvarin leskeä, 36 käsityöläistä, yksi teurastaja ja kaksi kauppiasta. Viimeksi mainitut olivat kauppiaskunnan vähävaraisempiin edustajiin kuuluneet Petter Manecke ja Samuel Törner.⁶³⁴ 39 porvarin kirjelmässä oli mukana 24 käsityöläistä ja viisitoista pienporvaria,⁶³⁵ viidentoista porvarin kirjelmässä kah-deksan käsityöläistä ja seitsemän pienporvaria.⁶³⁶

Allekirjoittajien määrän hiipuminen kirjelmä kirjelmältä kertoo, että pienporva-riston innostus hiipui yhtä nopeasti kuin se oli noussutkin. Maistraatti ja kauppias-kunta tyrmäsivät kaikki aloitteet, eikä pormestari Kuhlberg voinut auttaa asiassa.

Hän oli pahoinpitelynsä aikoihin menettänyt enemmistönsä maistraatissa, kun Alexander Stickhaeus oli liittynyt hänen vastustajiinsa. Aloitteet lähetettiin kuiten-kin Tukholmaan hallitsijan ratkottaviksi yhdessä Kuhlbergista tehtyjen valitusten kanssa. Kuningas määräsi, että kaupunginvanhinten määrä oli nostettava kahdek-saantoista, joista yhdeksän olisi käsityöläisiä, kuusi kauppiaita ja kolme pienporva-reita. Lisäksi Helsinkiin olisi valittava kaksi uutta raatimiestä, jotta maistraatin ali-miehityksestä ja apuraatimiesten käytöstä aiheutuneet ongelmat poistuisivat. Kau-pungin vaalitapoihin ja veroäänien laskentaperusteisiin hallitsija ei puuttunut, vaan katsoi niiden kuuluvan paikallisesti sovittaviin asioihin.⁶³⁷

Aloitteiden tuloksena pienporvaristo ja käsityöläiset saivat siis kumpikin yhden lisäpaikan kaupunginvanhimpiin. Tämä oli kuitenkin laiha voitto, sillä kauppiaiden ylivalta vaaleissa jatkui ja maistraatti liukui yhä voimakkaammin heidän kontrol-liinsa. Kun kahden uuden raatimiehen paikat täytettiin vuonna 1771, vaalin voittivat kauppias Johan Niklas Myhr ja kaupunginviskaali Anders Polviander, molemmat Kuhlbergin vastustajien leiristä. Itsevaltaisen pormestarin 3–2 enemmistöasema, jonka turvin hän oli runnonut läpi uudistuksiaan, oli siis nopeasti muuttunut 2–5 vähemmistöasemaksi. Kuhlberg pysyi pormestarina kuolemaansa asti, mutta hänel-lä ei enää ollut oman maistraattinsa tukea. Vuonna 1775 hän luopui vapaaehtoisesti kunnallispormestarin tehtävistä, siis hallinto- ja talouskysymyksistä, ja jättäytyi pelkästään raastuvanoikeuden puheenjohtajaksi.⁶³⁸

Sven Strömgren jatkoi yrityksiään pienporvariston oikeuksien laajentamiseksi vielä Kuhlbergin kukistumisen jälkeenkin. Vuonna 1772 hän valitti maistraatille, että kauppiaat loukkasivat pienporvariston elinkeino-oikeuksia käymällä vähittäis-kauppaa suolalla, tupakalla, raudalla ja elintarpeilla. Samalla hän vaati, että pien-porvareille tulisi antaa oikeus ostaa kauppatavaransa suoraan Tukholmasta ja muis-ta valmuis-takunnan kaupungeismuis-ta, jotteivät he joutuisi kärsimään kauppiaskunnan

633 Mäntylä 1981b, s. 121–132.

634 60 porvarin valitus. RA, Landshövdingarnas skrivelser till Kongl. Maj., Nylands och Tavastehus län 1770:2 (käytetty mikrofilminä KA FR:24).

635 39 porvarin valitus. RA, Landshövdingarnas skrivelser till Kongl. Maj., Nylands och Tavastehus län 1770:2 (käytetty mikrofilminä KA FR:24).

636 Viidentoista porvarin valitus. Helsingin maistraatin pöytäkirja 29.1.1770, HKA MA Ca:76, s.

81–83.

637 Mäntylä 1981b, s. 136–140.

638 Mäntylä 1981b, s. 141, 159.

livallasta. Tuekseen Strömberg esitti valtakirjan, jossa kahdeksan pienporvaria val-tuutti hänet vastustamaan ”porvariskirjoihimme kirjattua rajoitusta, jonka mukaan saamme ostaa suolamme, rautamme ja muut kauppatavaramme vain kaupungin kauppiailta”.⁶³⁹

Kauppaseura tyrmäsi tylysti Strömgrenin vaatimukset. Sen laatimassa vastinees-sa todetaan, että kaupunkien välistä kauppaa vastinees-saivat käydä vain kauppiaat, joilta laki edellytti kahdentoista vuoden työkokemuksen ja hyväksyttävästi suoritetun kaup-piastutkinnon. ”Suola, rauta, tupakka ja niin edelleen” olivat sitä paitsi tärkeimmät kauppatavarat suomalaisissa kaupungeissa, joten niiden välityskauppa oli elintärke-ää kauppiaskunnalle.⁶⁴⁰ Kun maistraatti kutsui pienporvariston eteensä lausumaan mielipiteensä asiasta, paljastui, että Strömgrenillä ei ollut edes oman ammattialansa tukea. Enemmistö pienporvareista ilmoitti olevansa eri mieltä hänen kanssaan ja pitävänsä vallitsevaa kaupankäyntikäytäntöä hyvänä. Lisäksi Strömgren oli käyttä-nyt valtakirjaa hankkiessaan epäilyttäviä keinoja. Osa pienporvareista väitti Ström-grenin johtaneen heitä harhaan saadakseen heidän nimensä paperiin, muutamat syyttivät häntä suoraan nimikirjoitustensa väärentämisestä.⁶⁴¹ Kapinahanke kuivui tämän jälkeen kokoon hyvin nopeasti.

Itse itsensä pienporvariston keulakuvaksi kohottanut Sven Strömgren oli, mie-lenkiintoista kyllä, Viaporin vapaamuurariloosin St. Augustinin jäsen. Pienporvari-vahtimestari oli outo näky loosissa, jonka jäsenkunnan ytimen muodostivat Helsin-ki-Viaporin korkeimmat upseerit ja virkamiehet. Kauppiaseliitin jäsenistäkin vain kourallinen oli vapaamuurareita. Sekä Burtz että Kuhlberg olivat vapaamuurareita, joten on mahdollista, että he järjestivät Strömgrenin jäseneksi etumaksuna tai kii-toksena poliittisesta tuesta kaupungin kiistoissa.

8.4 Yhteenveto

Helsingissä vaikutti peräkkäin kaksi pormestaria, Nils Burtz ja Johan Kuhlberg, jotka hyödynsivät taitavasti kauppiaskunnan ja pienporvariston välistä vastakkain-asettelua oman poliittisen uransa ja omien valtapyyteidensä edistämiseksi. Vetoa-malla pienporvariston tukeen Burtz ja Kuhlberg kykenivät luomaan poliittista uraa vaikka molemmat olivat saaneet vihollisikseen kaupungin kauppiaseliitin – edelli-nen taloudellisista syistä, kaappaamalla itselleen Vanhankaupungin myllymonopo-lin, jälkimmäinen taas hallinnollisista syistä, yrittämällä kaventaa kauppiaiden val-taa kaupungin hallinnossa omaksi edukseen. Kahdelta pormestarilta saamansa tuen rohkaisemina Helsingin pienporvaristo ryhtyi myös oma-aloitteiseen kampanjaan taloudellisten ja poliittisten oikeuksiensa lisäämiseksi. Tämä hanke päättyi kuiten-kin laihoin tuloksin ja sementoi kauppiaseliitin vallan pysyvyyden Helsingissä.

639”…angående det i wåra Bura Bref giorde inskränkning at af de Handlande härstädes taga Salt och Järn med mera…” Henrik Karbergin, Johan Brandtin, Johan Björckellin, Mats Lampeni-uksen, Johan Sarfmanin, Mikael Wikbergin, Anders Laxin ja Johan Lustigin allekirjoittama valtakirja Sven Strömgrenille 6.11.1771. Helsingin maistraatin pöytäkirjan liitteet 23.4.1772, HKA MA Cb:67.

640 ”…allehanda färgstoffer, Tyger af Silcke, Ylle och Bomull, Knapp- och Synålar, flera Sorter Specier, som Ståndspersoner och Allmoge, hwilcka til Staden inhämta allehanda matwaror och de öfwannämde i Retour återtaga…” Kauppaseuran vastine Sven Strömgrenin aloitteeseen 27.1.1772.

Helsingin maistraatin pöytäkirjan liitteet 23.4.1772, HKA MA Cb:67.

641 Helsingin maistraatin pöytäkirja 11.3.1772, HKA MA Ca:78, s. 216–224.

Vuonna 1779 Johan Kuhlberg totesi, että hän ei ollut syypää Helsingin riitoihin, vaan ne olivat olleet olemassa jo ennen häntä.⁶⁴² Hän ei mennyt yksityiskohtiin mut-ta mut-tarkoitti epäilemättä Nils Burtzin mut-tapausmut-ta. Kuhlberg oli vaikutmut-tanut Helsingissä pitkään ennen pormestariksi nousemistaan, toiminut asianajajana raastuvanoikeu-dessa, ja tunsi epäilemättä hyvin paikalliset kiistat. Lisäksi hän istui Viaporin han-kintadeputaatiossa ja St. Augustinin vapaamuurariloosissa yhdessä Nils Burtzin kanssa. Todennäköisesti Kuhlberg pyrki tietoisesti ”Burtziksi Burtzin paikalle”, eli hakeutui pienporvariston luottomieheksi edellisen kuoltua. On vaikea arvioida, mil-lä konkreettisilla keinoilla Burtz ja Kuhlberg hankkivat itselleen pienporvariston poliittisen tuen. Riittikö siihen vain kauppiaseliitin avoin vastustaminen vai antoiko kaksikko pienporvareille konkreettisia lupauksia vallan uusjaosta Helsingissä? Läh-deaineistossa ei ole minkäänlaisia viitteitä jälkimmäisestä; toisaalta, jos moisia lu-pauksia tehtiin, ne tehtiin varmasti suullisesti ja epävirallisesti, ja niiden esittelyä julkisesti kaihdettiin.

Kauppiaseliitin ja muun porvariston väliset valtakiistat eivät olleet Helsingin yk-sinoikeus. Vertailukohtia ei tarvitse hakea sen kauempaa kuin naapurikaupungeista Porvoosta ja Loviisasta. Porvoossa värjärimestari ja raatimies Lorenz Hamström kamppaili 1760–70-luvuilla kauppiaskuntaa vastaan kasvattaakseen käsityöläisten valtaa kaupunginhallinnossa.⁶⁴³ Loviisassa käsityöläiset räätälioltermanni Hans Ståhlbergin johdolla yrittivät tuloksetta muuttaa pelkästään kauppiaista koostuneen maistraatin kokoonpanoa.⁶⁴⁴ Näissä kaupungeissa kauppiaseliitin vastapoolina oli kuitenkin käsityöläistö ja vastarinnan keulakuvana käsityöläismestari. Helsingissä porvariston poikkeuksellinen kokoonpano sen sijaan teki pienporvaristosta kapinan ytimen, käsityöläistön pysytellessä sivummalla, ja kapinalippua heilutti pienporvari Sven Strömgren.

Poliittiset kiistat hallitsevan eliitin ja ”porvarisrahvaan” välillä olivat yleisiä kaikkialla Euroopassa. Ne eivät kuitenkaan tarkoittaneet, että pienporvarit olisivat halunneet syrjäyttää kauppiaseliitin maistraatista ja nousta itse tilalle. Uuden ajan alun yhteiskunnassa säätyjen ja ihmisten keskinäinen hierarkia oli kaiken yhteis-kunnallisen ajattelun lähtökohta, ja valtaapitävän eliitin olemassaolo sen kautta itsestäänselvyys. Ongelmat syntyivät, jos rahvas koki tuon eliitin ajavan omaa etu-aan yhteisen edun kustannuksella.⁶⁴⁵ Jaroslav Miller tiivistää: ”Kaupunginisien, muodostivat he sosiaalisesti miten suljetun tai avoimen kerhon tahansa, edellytet-tiin hallitsevan yhteisymmärryksessä porvariston yhteisen tahdon kanssa.”⁶⁴⁶

Tämä havainnollistuu hyvin Helsingin poliittisissa kiistoissa. Sen sijaan, että pienporvaristo olisi pyrkinyt nostamaan omia edustajiaan kaupunginhallintoon, he tukivat niitä olemassa olevan valtaeliitin jäseniä, joita he pitivät omien etujensa aja-jina. Tämän vuoksi Helsingin köyhät viinankeittäjät ylistivät Nils Burtzia, yhtä

642 Mäntylä 1981b, s. 33.

643 Hartman 1907, s. 442–450; Mäntylä 1994, s. 403–406.

644 Nikander 1930, s. 71–72; Sirén 1995, s. 61.

645 Kts. esim. Miller 2008, s. 131–136. Tsekkiläinen Miller kritisoi kylmän sodan ajan itäeurooppa-laista porvaristotutkimusta joka tulkitsi uuden ajan alun kaupunkilevottomuuksia marxilaisen luokka-taistelun näkökulmasta.

646 ”The city fathers, no matter how socially closed or open the club they formed, were supposed to rule in unison with the common will of the burghers...” Miller 2008, s. 137.

pungin mahtavimmista kauppiaista, ja Johan Kuhlbergia, yliopistokoulutettua eliit-tivirkamiestä.

Kuhlbergin valtapelin mahdollisti Helsingin kaupunginhallinnon krooninen ali-miehitys, mikä jatkui vielä pitkään senkin jälkeen kun kuningas oli antanut kaupun-gille kaksi uutta raatimiestä. Helsinki oli niin pieni kaupunki, ja maistraatissa oli niin vähän jäseniä, että poissaolot ja jääviyskysymykset saattoivat tehdä maistraatis-ta toiminmaistraatis-takyvyttömän milloin maistraatis-tahansa. Näin kävi esimerkiksi keväällä 1787, kun maistraatin piti käsitellä majuri Joakim von Poppen kontingenttiporvarihakemusta jota Kauppaseura vastusti. Oikeuspormestari Kuhlberg ja raatimiehet Schwartz ja Stichaeus jääväsivät itsensä, koska he olivat riidoissa Kauppaseuran jäsenten kans-sa. Raatimies Mattens jääväsi itsensä, koska oli mukana Kauppaseuran lausunnossa, minkä jälkeen raatimies Grevillius jääväsi itsensä, koska oli riidoissa raatimies Mat-tensin kanssa. Tämän jälkeen maistraatin oli julistettava itsensä päätösvallattomak-si ja keskeytettävä istunto. Kunnallispormestari Alftan oli poissa kaupungista – ja sitä paitsi, kuten maistraatinjäsenet huomauttivat, hänkin saattoi hyvin olla jäävi, vaikka kukaan ei tiennytkään miksi.⁶⁴⁷

647 Helsingin maistraatin pöytäkirja 2.5.1787, HKA MA Ca:93, s. 550–551.