Johan Kuhlbergin taistelu kauppiaseliitin kanssa

Koska oikeuspormestari Anders Ignatius oli kuollut vuonna 1765 vain muutamia kuukausia ennen Nils Burtzia, Helsingin kaupunki oli yhtäkkiä ilman ainuttakaan pormestaria ja vaarassa luisua hallinnolliseen kaaokseen. Pikaisesti järjestetyssä oikeuspormestarin vaalissa valituksi tuli Johan Kuhlberg. Hän oli linnoitustöiden

613 Granqvist 2009, s. 49–56.

614 Granqvist 2009, s. 55–57.

615 Granqvist 2009, s. 51–53.

616 Granqvist 2009, s. 51.

Helsinkiin tuoma juristi ja ammattivirkamies, joka oli työskennellyt pitkään Viapo-rin hankintadeputaation sihteeViapo-rinä ja toiminut samalla asianajajana raastuvanoi-keudessa. Kuhlberg tarjoutui hoitamaan myös kunnallispormestarin tehtäviä ilman erillistä korvausta, ja kroonisesta palkkarahojen puutteesta kärsinyt kaupunki tart-tui tarjoukseen ilolla.⁶¹⁷

Astuttuaan virkaansa Kuhlberg ajautui nopeasti avoimeen konfliktiin kauppias-kunnan kanssa. Taustalla ei ollut mikään suuri yksittäinen kiistakysymys, kuten Vanhankaupungin myllyjen tapaus oli ollut Burtzin kohdalla, vaan sarja hallinnolli-sia ja poliittihallinnolli-sia päätöksiä, joilla pormestari talloi kauppiaseliitin varpaille.

Kuhlbergin astuessa valtaan Helsingin maistraatti oli poikkeuksellisen virka-miesvaltainen. Neljästä raatimiehestä porvaristoa edusti vain kauppias Gustaf Bock, muut kolme eli David Bergenfelt, Petter Grevillius ja Alexander Stichaeus olivat ammattivirkamiehiä. Kuhlberg sai puolelleen Grevilliuksen ja Stichaeuksen, ja ky-keni siten runnomaan läpi päätöksiä äänin 3–2, vaikka kaksi muuta raatimiestä olivat hänen avoimia vihollisiaan. Maistraatti määräsi taksoitusmiehiä nostamaan veroja porvariston mielipidettä kysymättä ja kauppiaita ylläpitämään viljavarastoa kaupungin huollon turvaamiseksi. Lisäksi pormestari kohteli muutamia kauppiaita tavalla, jota ammattikunta piti julkisena nöyryytyksenä. Maistraatti kieltäytyi anta-masta taloudellisissa vaikeuksissa olleelle Anders Byströmille lainaa ja tuomitsi Carl Magnus Sunnin oikeuden halventamisesta. Kuhlberg oli yrittänyt estää Sunnin kauppapalvelijaa ostamasta satamaan saapunutta silakkalastia ennen kuin se oli asetettu julkisesti myytäväksi, ja Sunn oli sättinyt pormestaria porvarillisten elin-keino-oikeuksien loukkaamisesta.⁶¹⁸

Eniten eripuraa Kuhlberg aiheutti lakkauttamalla vanhan tavan, jonka mukaan kaupunginvanhinten kauppiasjäsenet olivat tarvittaessa toimineet apuraatimiehinä.

Vaikka maistraatissa oli virkamiesenemmistö, kauppiaat olivat kyenneet ylläpitä-mään vaikutusvaltaansa apuraatimiesjärjestelmän avulla. Maistraatin koko oli ni-mittäin lähellä lain sallimaa minimiä, joten apuraatimiehiä tarvittiin usein poissa-olojen ja jääviyskysymysten vuoksi. Kuhlbergin aloitteesta maistraatti julisti, että koska kaupunginvanhimmat olivat porvariston luottamusmiehiä, he olivat jäävejä tekemään porvaristoa koskevia päätöksiä maistraatin jäseninä. Apuraatimiehinä ryhdyttiin käyttämään kaupungin virkamiehiä, jotka olivat suostuvaisempia teke-mään yhteistyötä Kuhlbergin kanssa kuin kauppiaat.⁶¹⁹

Vain pari vuotta uuden pormestarin virkaanastumisen jälkeen Tukholmaan lä-hetettiin kolme kuninkaalle osoitettua valitusta Kulhbergin toiminnasta. Valitukset koskivat veronkorotusta, Byströmin lainan eväämistä ja kaupunginvanhinten kel-poisuutta vararaatimiehiksi, ja niissä oli allekirjoittajina pääosa kaupungin kauppi-aista sekä yksittäisiä käsityöläismestareita ja pienporvareita. Kuusikymmentä por-varia laati oman vastakirjelmänsä, jossa puolustettiin Kuhlbergia ja hyökättiin kauppiaskuntaa vastaan. Sen allekirjoittajat olivat kahta kauppiasta lukuun otta-matta käsityöläisiä ja pienporvareita, ja sen sävy oli voimakkaasti pienporvarillinen.

617 Mäntylä 1981b, s. 29–34.

618 Mäntylä 1981b, s. 35–59.

619 Mäntylä 1981b, s. 36–38.

Kirjelmän mukaan pormestari Kuhlberg oli porvariston hyväntekijä, ja hänen toimensa kauppiaita vastaan olivat täysin oikeutettuja, sillä näillä oli Helsingissä kohtuuton valta sekä talouden että hallinnon alalla. Koska kauppiaat ostivat kaiken kaupunkiin tulevan kauppatavaran ennen kuin se ehti myyntiin torille, pienporvarit joutuivat ostamaan heiltä kaikki myyntiartikkelinsa ja olivat siten heidän armoil-laan. Hallintoasioissa maistraatti kysyi neuvoa vain Kauppaseuralta ja kaupungin-vanhimpien kauppiasjäseniltä. Kaikissa porvariston kokouksissa ja kaupungin vaa-leissa kauppiaat kykenivät veroäänimääränsä turvin hiljentämään muun porvaris-ton mielipiteet.⁶²⁰

Kuningas hylkäsi kaikki valitukset ja katsoi pormestarin toimineen valtaoikeuk-siensa rajoissa. Valitusten käsittely Tukholmassa kesti kuitenkin neljä vuotta, jona aikana tilanne Helsingissä kärjistyi ja kulminoitui Gustaf Wetterin salakuljetusjut-tuun sekä pormestari Kuhlbergin pahoinpitelyyn. Pienporvari ja ylimääräinen kau-punginviskaali Wetter, Nils Burtzin entinen tukimies, salakuljetti Tallinnasta Hel-sinkiin kahvilastin ja kätki saaliin pormestari Kuhlbergin aittaan. Kun tapaus paljas-tui, Kuhlberg joutui vaimoineen epäillyksi salakuljetustavaran kätkemisestä. Por-mestari selvisi kuitenkin jutusta vakuuttamalla valaehtoisesti olleensa tietämätön Wetterin toiminnasta. Vankilassa istuessaan Wetter väitti, että kauppiaat Johan Sederholm ja Carl Magnus Sunn, jotka halusivat tuhota Kuhlbergin maineen, olivat luvanneet hänelle palkkion, jos hän veisi salakuljetustavaransa pormestarin taloon.

Wetter ei kuitenkaan kyennyt esittämään todisteita väitteelleen, ja hänen tuomio-taan kovennettiin kaupungin johtavien kauppiaiden panettelun vuoksi.⁶²¹

Kuhlbergin pahoinpitely tapahtui Claes Lampan porvarisoikeuden kunniaksi jär-jestetyissä juhlissa, jossa olivat vieraina pormestari ja johtavat kauppiaat. Kesken juhlan kynttilät puhallettiin sammuksiin ja pimeydessä alkoi tappelu, jossa Kuhl-berg mukiloitiin verille. Kyseessä oli ajan mittapuulla raskas rikos, sillä laki määräsi kuolemantuomion sille joka ”kohotti kätensä tuomaria vastaan”, ja maaherra mää-räsi kaupunginviskaalia aloittamaan rikostutkinnan. Tutkintaa ei kuitenkaan aloi-tettu, Kuhlberg ei nostanut syytettä ja tapaus lakaistiin hiljaisesti maton alle. ”Voi-daan melkoisella varmuudella olettaa että illan kuluessa nautittiin huomattavia määriä alkoholia” arvelee Ilkka Mäntylä.⁶²²

Puoli vuotta kuninkaallisen päätöksen jälkeen Kuhlberg anoi Helsingin maist-raatilta pienporvarin porvarisoikeutta voidakseen harjoittaa ”niin kutsuttua talon-poikais- eli ruokakauppaa”.⁶²³ Tämä ei ollut sinänsä ennenkuulumatonta. Helsingin pitkäaikaiset pormestarit Henrik Johan Forstén ja Henrik Pipping olivat molemmat saaneet porvarisoikeuden voidakseen lihottaa niukkaa virkapalkkaansa pienillä

620 Mäntylä 1981b, s. 114–121. Mäntylä kirjoittaa, että aikalaislähteissä ”puhutaan kyllä 60 porva-rin valituksesta, mutta yksin kappalein lukien nimikirjoituksia on 56” (Mäntylä 1981b, s. 179). Tämän vuoksi asiakirjaan viitataan Pormestari Johan Kuhlbergin pahoinpitelyssä nimellä ”56 porvarin vali-tus”. Oman laskelmani mukaan allekirjoittajia on kuitenkin tasan kuusikymmentä. Allekirjoitukset ovat epäselviä ja sekavassa järjestyksessä, eikä mikrofilmikopiokaan ole paras mahdollinen, joten tul-kintavirheet ovat ymmärrettäviä.

621 Mäntylä 1981b, s. 49–57.

622 Mäntylä 1981b, s. 7–9.

623 ”...såkallade Bonde och Hökerie Handelen...” Helsingin maistraatin pöytäkirja 6.11.1771, HKA MA Ca:77, s. 1043–1045.

ketoimilla.⁶²⁴ Kuhlbergiin liittyvien ristiriitojen vuoksi anomus sai kuitenkin jakau-tuneen vastaanoton. Pienporvaristo ja kaupunginvanhinten enemmistö kannatti anomuksen hyväksymistä, mutta kaupunginvanhin ja kauppias Petter Schwartz hyökkäsi Kuhlbergia vastaan ja sai puolelleen osan maistraatista. Hän epäili, että Kuhlberg aikoi käydä Kauppaseuran jäsenille kuuluvaa kauppaa pienporvarin oi-keuden turvin.⁶²⁵ Schwartz oli edesmenneen Nils Burtzin velipuoli ja tukija, mikä osoittaa miten rintamalinjat olivat muuttuneet siirryttäessä Burtzin ajasta Kuhlber-gin aikaan. Kuhlberg, joka oli tapahtumahetkellä valtiopäivämiehenä Tukholmassa, lähetti maistraatille kirjeen:

Minulle on kerrottu Helsingistä että porvarisoikeusanomukseni käsittely on hi-dastunut, koska aion liittyä pienporvaristoon. Haluan tehdä tiettäväksi, että minulle on samantekevää, otetaanko minut porvariston ylemmän vai alem-man luokan jäseneksi, kunhan saan harjoittaa torikauppaa ja niin kutsuttua talonpoikais- ja ruokakauppaa. Oletin sen kuuluvan pienporvariston eikä suurporvariston toimialaan, sillä jälkimmäiselle kuuluu ainoastaan rihkama- ja maustekauppa. En ole tehnyt anomusta ryhtyäkseni kapakoimaan tai käy-mään kauppaa härillä, enkä aio sellaisiin liiketoimiin ryhtyä.⁶²⁶

Maistraatti myönsi Kuhlbergille porvarisoikeuden, mutta Schwartz valitti pää-töksestä kauppakollegioon. Valituksen ratkaiseminen kesti puoli vuosikymmentä.

Joulukuussa 1777 Kuhlberg ilmoitti maistraatille kauppakollegion hylänneen Schwartzin valituksen ja kertoi iloitsevansa oikeuden voitosta. Samaan hengenve-toon hän ilmoitti irtisanovansa porvarisoikeutensa, jota hän oli kantanut lain edel-lyttämän minimiajan eli kuusi vuotta.⁶²⁷

Kuhlbergin pienporvariuden perimmäisiä syitä voi tulkita kolmella tavalla. Eirik Hornborg pitää sitä ”läpinäkyvänä ilmauksena Kuhlbergin taktiikasta”, toisin sano-en temppuna jonka tarkoitukssano-ena oli kalastella pisano-enporvariston poliittista tukea.⁶²⁸ Ilkka Mäntylä taas liittää sen vuosien 1771–1772 valtiopäivillä vireillä olleeseen ase-tukseen joka olisi edellyttänyt kaupunkien valtiopäiväedustajien olevan porvareita, ja olettaa Kuhlbergin halunneen turvata tulevaisuutensa valtiopäivämiehenä. Koska

624 Forsténin porvarisoikeusanomuksesta ja sen käsittelystä kts. Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 23.5.1744, HKA MA Ca:44, 382–383. Pippingin vastaavasta kts. Helsingin maistraatin ta-lousasiain pöytäkirja 20. ja 25.7.1751, HKA MA Ca:55, s. 194–105. Toisin kuin upseeriperheestä tullut Kuhlberg, Forstén ja Pipping olivat molemmat kauppiaanpoikia, eli heillä oli syntyperänsä ja perhe-taustansa kautta kokemusta porvarillisesta liiketoiminnasta. Tähän seikkaan ei kuitenkaan vedottu sen paremmin Forsténin ja Pippingin anomuksia hyväksyttäessä kuin Kuhlbergin anomusta kritisoitaessa-kaan.

625 Helsingin maistraatin pöytäkirja 16.11.1771, HKA MA Ca:77, s. 1073–1077.

626 ”Öfwer Helsingfors är mig berättadt det något hinder emot min Burskaps ansökning woro anmält, i anseende dertil, at jag welat gå i den mindre Borgerskaps Classen. Jag bör derföre gifwa tilkenna, at det giör mig lika mycket, i hwilcken dera arten den större eller mindre Classen, jag til Borgare blir antagen, allenast jag for idka den slags handell, som jag begiert bestå enden torg eller så kallad Bonde och Hökerie Handell, hwilcken jag trodt påstå sig närmare til den mindre än den större Hanells Classen som torde enligast har at syssla med Kram och Kryddbo Handell, hwarom jag ingen ansökning giort och för öfrigt icke heller underkastadt mig at bli Brennewins wärd och än mindre uti handla med Oxar.” Pormestari Johan Kuhlbergin kirje Helsingin maistraatille. Liitteenä maistraatin pöytäkirjassa 9.12.1771, HKA MA Ca:77, s. 1151–1155.

627 Helsingin maistraatin pöytäkirja 17.12.1777, HKA MA Ca:83, s. 784–788.

628 Hornborg 1950, s. 274.

Kustaa III:n vallankaappaus sittemmin hautasi asetuksen, Kuhlberg irtisanoi tar-peettomaksi käyneen porvarisoikeutensa heti lakisääteisen minimiajan päätyttyä.⁶²⁹ Kenties paras tuki tälle epäilylle on se, että Kuhlberg itse kiisti epäilyttävän ponte-vasti vaalikelpoisuuden olevan hänen anomuksensa takana.⁶³⁰

Kolmas mahdollisuus on, että Kuhlberg halusi aidosti harjoittaa liiketoimintaa.

Ainakin hän hyödynsi porvariuttaan vuokraamalla kaupungilta Vanhankaupungin krouvin, jota kutsuttiin vielä pitkään hänen kuolemansa jälkeen Pormestarinkrou-viksi.⁶³¹ Todennäköisesti Kuhlbergin ensisijainen motiivi oli pelko oman vaalikelpoi-suuden menettämisestä, mutta samalla hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja osallistui kaupungin tuottoisaan alkoholiliiketoimintaan – vaikka hän oli kirjeessään maist-raatille nimenomaan vakuuttanut, ettei aikonut siihen sekaantua.