7 PORVARISTON RAJANKÄYNTI
7.2 Kauppiaiden ja ruokakauppiaiden reviirinhaku
Haminalaiskysymyksen kaltainen ulkoinen invaasio oli poikkeus. Merkittävin revii-ritaistelu käytiin oman kaupungin porvarisryhmien välillä, erityisesti kauppiaskun-nan, ruokakauppiaskunnan ja pienporvariston välillä. Syynä tähän olivat elinkeino-oikeuksien luonteet. Käsityöläisten, merikapteenien, ravintoloitsijoiden ja teurasta-jien elinkeinot oli sidottu tietyn selväpiirteisen ammatin harjoittamiseen. Kauppi-aat, ruokakauppiaat ja pienporvaristo sen sijaan olivat osa samaa ”kauppaa käyvää porvaristoa”. Pienporvareilla oli oikeus käydä vähittäiskauppaa samoilla tavaroilla joita kauppiaat ostivat ja myivät tukuittain. Ruokakauppiaskunta taas oli muodos-tunut osittain pienporvaristosta, osittain kauppiaskunnasta.
533 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 11.4.1744, HKA MA Ca:44, s. 459–460.
534 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 3. ja 23.1.1744, HKA MA Ca:44, s. 8–10, 33–35.
535 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 24.10.1744, HKA MA Ca:44, s. 624–625.
536 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 28.6.1746, HKA MA Ca:48, s. 165.
537 Kuisma 1991, s. 128; Nikula 2011, s. 115.
538 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 30.3. ja 15.5.1745, HKA MA Ca:46, s. 141–142, 278.
539 Kts. liite 2.
Käsitykset siitä, mitkä kaupan muodot kuuluivat millekin näistä kolmesta kaup-paa käyvän porvariston ryhmästä, olivat vaihtelevia ja tulkinnanvaraisia. Osoitukse-na tästä on tutkimuskauden alussa, syksyllä 1748, tehty luettelo porvarien ja suoje-lumiesten ammattiryhmistä ja niiden elinkeino-oikeuksista. Asetus valtakunnalli-sesta kaupan jaosta oli julkaistu samana vuonna, mikä ehkä kannusti maistraatin tavallista tarkempaan luokitteluun. Runsaan korjailun ja yliviivailun jälkeen maist-raatin pöytäkirjaan jäi seuraava teksti:
I. Suurkauppiaat
II. Rihkamakauppiaat jotka käyvät kauppaa silkillä, kankailla, mausteilla ja rihkamalla sekä viljalla, suolalla ja raudalla
III. Porvarit jotka käyvät kauppaa tukussa ja vähittäin viljalla, suolalla, tupakalla, raudalla ja ruokatavaroilla sekä talonpoikaistavaralla IV. Pienemmät porvarit jotka käyvät kauppaa ainoastaan vähittäin
viljal-la, suolalviljal-la, raudalviljal-la, tupakalla ja ruokatavaroilla V. Käsityöläiset ja teurastajat
VI. Merimiehet VII. Kalastajat y.m.540
Olen säilyttänyt alkuperäisen tekstin yliviivaukset ja korjaukset, koska ne ha-vainnollistavat, miten liukuvat eri porvariryhmien väliset rajat vielä tässä vaiheessa olivat. On mahdotonta sanoa, millaista keskustelua elinkeino-oikeuksien rajoista maistraatti istunnossaan kävi, ja kuinka kiivaan mielipiteenvaihdon seurausta pöy-täkirjan ylivedetyt ja korjaillut merkinnät ovat. Tosiasia kuitenkin on, että maistraa-tin käsitys kauppiaiden ja pienporvarien välisten elinkeino-oikeuksien eroista ei ollut kovin selkeä.
Kun lyhytaikainen määräys kaupan jaosta oli kumottu vuonna 1752, muodostui kaupan jakamattomuus kauppiaskunnan pyhäksi periaatteeksi johon se toistuvasti vetosi elinkeinokiistojen yhteydessä. Säädökset toimivat kauppiaiden eduksi: he kykenivät pitämään ruokakauppiaat ja pienporvarit etäällä tukkukaupasta vetoa-malla kauppiaiden muodollisiin pätevyysvaatimuksiin, mutta saattoivat samaan aikaan harjoittaa vähittäiskauppaa ja ruokakauppaa vetoamalla kaupan jakamatto-muuteen.541 Sen jälkeen kun ruokakauppiaskunta oli kustavilaisena aikana voimis-tunut tarpeeksi järjestäytyäkseen Ruokakauppaseuraksi, tästä seurasi monia yh-teenottoja.
Syksyllä 1777 Ruokakauppiasseura valitti kauppiaiden myyvän ruokatavaroita ja vaati kaupan jaon toimeenpanoa Helsingissä. Kauppaseura vastasi syyttämällä ruo-kakauppiaita rihkamakaupan piiriin kuuluvien tavaroiden ja mausteiden
540 I. Grosshandlare II. Kramhandlare af Siden, Kläde, Krydd och Kram som tillika följer Span-nemål, Salt och Järn III. Borgare som handla i Partie och Minut med SpanSpan-nemål, Salt, Tobak, Järn och Wictualie Wahror samt Bonde Kram IV. Mindre borgare som allenast handla i Minut med Span-nemål, Salt, Järn, Tobak och Hökerie Wahror V. Handtwärckare och Slaktare VI. Siöman VII. Fiska-re m.m. Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 3.9.1748, HKA MA Ca:52, s. 375–377.
541 Aimo Wuorisen mukaan vastaava ilmiö oli havaittavissa myös Turussa, missä maistraatti hylkä-si kaikki tietylle kaupan alalle ykhylkä-sinoikeutta hakeneiden porvarisanomukset kaupan jakamattomuu-teen vedoten. Kts. Wuorinen 1959, s. 160–161.
tä.542 Seuraavana vuonna ruokakauppiaskunnan johtohahmo Gustaf Gardberg jätti maistraatille uuden ja yksityiskohtaisemman valituksen loukkauksista ruokakaup-piaiden elinkeinoa kohtaan. Valituskirjelmän mukaan sekä rihkamakaupruokakaup-piaiden puodeissa että pienporvarien taloissa käytiin laitonta ruokakauppaa kaura- ja ohra-ryyneillä, jauholla, maltailla, voilla, suolalla, sillillä, silakalla ja muilla ruokatavaroil-la.543 Kauppaseura vastasi, että koska kauppa Helsingissä oli jakamatonta, mitään yleisiä rajoituksia ei ollut olemassa vaan jokainen porvari sai käydä kaikkea sitä kauppaa johon hänen porvariskirjansa hänet oikeutti.544
Kaupan jako – tai jakamattomuus – palasi maistraatin pohdittavaksi keväällä 1794, kun kaupunginviskaali Abraham Magnus Sennelin raahasi sen eteen kauppa-palvelija Lars Stenströmin. Sennelinin mukaan Stenström piti laitonta rihkamapuo-tia ja aiheutti siten vahinkoa kauppiaskunnalle. Stenström ilmoitti, että hän oli ruo-kakauppias Alexander Lönnqvistin yhtiökumppani ja piti puotia tämän nimissä, ja koska Helsingissä ei ollut voimassa kaupan jakoa, hänellä oli oikeus pitää puodissa myös rihkamatavaraa. Viskaali Sennelin luetteli maistraatille kaikkiaan 64 myyn-tiartikkelia, jotka hän oli takavarikoinut Stenströmin puodista ruokakauppaan kuu-lumattomina. Luettelossa oli mausteita ja kuivattuja hedelmiä, paperia ja kyniä, ompelutarvikkeita, työkaluja ja rautatavaraa, tupakkaa ja nuuskaa, puuteria ja kau-neudenhoitotuotteita.545 Sennelin myös pyysi maistraattia päättämään ”olisiko ruo-kakauppiaiden elinkeino asetusten nojalla erotettava voimakkaammin rihkama- ja maustekaupasta”546
Kuultavaksi kutsuttu kauppias Alexander Lönqvist myönsi, että listalla olleet tuotteet eivät kuuluneet ruokakauppaan, ja syytti Stenströmiä rihkamakaupan har-joittamisesta omin luvin. Maistraatti päätti, että listalla olleet tuotteet takavarikoi-taisiin ja puoti avattakavarikoi-taisiin mahdollisimman nopeasti uudelleen, jottei Lönqvist kär-sisi taloudellista vahinkoa.547 Kaupan tarkempaan jaotteluun kaupungissa ei kuiten-kaan ryhdytty. Kauppiaskunta ei vaikuta leimanneen Lars Stenströmiä tapauksen vuoksi, sillä vain kaksi kuukautta myöhemmin hän anoi maistraatilta rihkamakaup-piaan porvarisoikeutta. Kauppiaskokeen pitäjät eivät löytäneet hänestä huomautet-tavaa, Kauppaseura asettui tukemaan häntä, ja syyskuun alussa hän vannoi porva-risvalansa.548
Nämä yhteenotot havainnollistavat, miksi ruokakauppiaskunnan taloudellinen tilanne oli niin kehno kuin luvussa 5.6 on kuvattu. Vaikka ruokakauppiaat olivat eriytyneet omaksi korporaatiokseen, he eivät olleet saavuttaneet yksinoikeutta ruo-katavaroiden myyntiin. Heidän elantoaan nakersivat toiselta puolelta kauppiaat,
542 Helsingin maistraatin pöytäkirja 3.11.1777, HKA MA Ca:83, s. 654–655. Vastaavanlainen valitus tehtiin uudelleen seuraavana vuonna; kts. Helsingin maistraatin pöytäkirja 15.4.1778, HKA MA Ca:84, s. 462–463.
543 Ruokakauppaseuran valituskirjelmä 3.11.1778. Helsingin maistraatin pöytäkirjan liitteet 11.7.1778, HKA MA Cb:83.
544 Kauppaseuran vastinekirjelmä 14.7.1778. Helsingin maistraatin pöytäkirjan liitteet 11.7.1778, HKA MA Cb:83.
545 Helsingin maistraatin pöytäkirja 19.3.1794, HKA MA Ca:100, s. 137–138.
546 ”…om icke Victualie Handlandes näringar böra, enl. författningarne, wara wida sklijde ifrån Kram- och Spetserje-Handel”. Helsingin maistraatin pöytäkirja 22.2.1794, HKA MA Ca:100, s. 62–65.
547 Helsingin maistraatin pöytäkirja 31.3.1794, HKA MA Ca:100, s. 214–217.
548 Helsingin maistraatin pöytäkirja 3.6., 2.7., 30.8. ja 13.9.1794, HKA MA Ca:100, s. 503, 521–522, 912, 1037–1038.
toiselta puolelta pienporvarit. Jos ruokakauppiaat olisivat kyenneet monopolisoi-maan kaiken ruokatavaran vähittäiskaupan itselleen, heistä olisi epäilemättä tullut yksi porvariston keskeisimmistä ryhmistä. Koska vaikutusvaltaisen kauppiaskunnan vastustus esti tämän, ruokakauppiaskunta pysyi toimeentulovaikeuksista kärsivänä marginaaliryhmänä.
Vaikka ruokakauppiaat nimesivät kirjelmissään myös pienporvarit elinkeino-oikeuksiensa rikkojiksi, pienporvaristo ei ryhtynyt avoimeen yhteenottoon heidän kanssaan. Syynä oli mahdollisesti se, että kauppiaiden vastustus riitti kaatamaan kaikki ehdotukset ruokatavarakaupan rajoittamisesta. Pienporvaristo piti ylipäätään matalaa profiilia kaikissa elinkeino-oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä jotka eivät koskeneet alkoholia. Viinan ja oluen kauppa oli Helsingin pienporvareille elintärke-ää, ja tärkeimmät kauppiaskunnan ja pienporvariston väliset erimielisyydet koski-vatkin juuri alkoholiliiketoimintaa.