Nils Burtz ja Vanhankaupungin mylly

Kauppias Nils Larsson Burtz, joka vannoi porvarisvalansa Viaporin ensimmäisenä rakennuskesänä 1748, oli yksi niistä helsinkiläiskauppiaista jotka kauppa linnoitus-työmaan kanssa auttoi menestyvälle uralle. Burtz oli 1750-luvulla Viaporin suurim-pia tavarantoimittajia, ensin Johan Sederholmin yhtiökumppanina ja myöhemmin itsenäisenä yrittäjänä. Hän oli mukana laivanvarustuksessa ja saha- ja tiiliteollisuu-dessa, oli Panimoseuran olutpanimon suurosakas, ja perunkirjastaan päätellen har-joitti myös yksityistä pankkitoimintaa ja rahanlainausta.⁶⁰² Hän ei kuitenkaan kos-kaan noussut kaupungin rikkaimpien kauppiaiden joukkoon, mahdollisesti siksi, että hän uhrasi suuren osan ajastaan ja energiastaan poliittisen uran luomiseen.

Burtz nousi vuonna 1752 raatimieheksi, ja kolme vuotta myöhemmin hänet valittiin suurella ääntenenemmistöllä Helsingin valtiopäivämieheksi.⁶⁰³

Burtzin toiminta Tukholman valtiopäivillä oli menestyksekästä, sillä kuningas myönsi taloudellisia vaikeuksiaan valittaneelle Helsingille kahdeksan vuoden

602 Granqvist 2005, passim; Granqvist 2009, s. 15–20. Sirkka Lindstedin mukaan Burtz teki uran-sa alkuvaiheesuran-sa konkurssin mutta pääsi myöhemmin taloudellisesti takaisin jaloilleen; kts. Lindstedt 1954, s. 57. Tämä liittäisi hänet niiden kauppiaiden joukkoon jotka joutuivat vaikeuksiin Viaporin en-simmäisen rakennuskauden katkettua. Helsingin suostuntaveroluetteloissa Burtzia ei kuitenkaan ole merkitty konkurssissa olevaksi tai muulla tavoin veronmaksukyvyttömäksi yhtenäkään vuonna, vaikka hänen veroäyrinsä pienenevätkin 1750-luvun lopulla. Valitettavasti Lindstedtillä ei ole tiedolleen min-käänlaista lähdeviitettä.

603 Granqvist 2009, s. 15–20.

tuksen suostuntaverosta ja vähittäismyyntiaksiiseista.⁶⁰⁴ Helsingin kaupunginvan-himmat palkitsivat kotiin palanneen Burtzin myöntämällä hänelle osan näin saa-dusta verohyödystä. Samoilla valtiopäivillä hän kuitenkin teki Vanhankaupungin myllyjä koskevan sopimuksen, joka sytytti Helsingissä vuosikymmeniä kestäneen riidan.

Vantaanjoen kaksihaarainen Vanhankaupunginkoski oli Uudenmaan ainoita koskia, jotka kykenivät pyörittämään suurta jauhomyllyä ympärivuotisesti. Viaporin linnoitustyömaa jauhattikin valtaosan tarvitsemastaan jauhosta Vanhankaupungin kahdessa myllyssä. Toisen niistä omisti Helsingin kaupunki ja toisen maaherran palkkatilana toiminut Viikin Latokartano, ja niitä hoitivat Helsingin porvaristoon kuuluneet vuokraajat. Myllytoiminnan tuottoisuudesta kertoo, että vuokraajat edus-tivat paikallisen liikemieskunnan kermaa ja kaupungin suurimpia veronmaksajia.

Heidän joukossaan olivat kauppiaat Georg Wilhelm Clayhills, Zacharias Govinius, Johan Sederholm ja Henrik Jakob Siliacks sekä monialaisia liiketoimia harjoittanut lääninrahastonhoitaja Anders Hellenius. Vanhan vuokra-ajan umpeutuessa kau-pungin myllyn vuokraoikeus huutokaupattiin uudelleen heinäkuussa 1756, Burtzin ollessa valtiopäivillä. Huutokaupan voitti nopeasti liiketoimiaan laajentanut ja kau-pungin taloudelliseen eliittiin noussut Johan Sederholm.⁶⁰⁵

Viaporin ruokahuollon organisoinut kenraalikuverööri Gustaf Fredrik von Rosen oli ehdottanut jo vuosien 1751–1752 valtiopäiville, että Vanhaankaupunkiin raken-nettaisiin tehokkaampi mylly linnoituksen huollon turvaamiseksi. Säädyt olivat kui-tenkin tuolloin hylänneet ehdotuksen. Vuosien 1755–1756 valtiopäivillä asian nosti uudelleen esille Viaporin linnoitustyömaan johtaja Augustin Ehrensvärd, jonka hoi-dettaviksi huoltokysymykset olivat jääneet kenraalikuvernöörin viran lakkauttami-sen jälkeen. Valtapuolue hattuihin tukeutunut Ehrensvärd oli noilla valtiopäivillä poliittisen vaikutusvaltansa huipulla: Armeijan laivaston perustamispäätös tehtiin tuolloin hänen aloitteestaan, ja hän sai myös Vanhankaupungin myllykysymyksen etenemään.⁶⁰⁶ Puolustusdeputaatio kutsui puheilleen Helsingin valtiopäivämiehen Nils Burtzin ja tiedusteli, olisiko joku kaupungin porvareista halukas rakentamaan Vanhaankaupunkiin uuden kivimyllyn.⁶⁰⁷

Burtz hyödynsi tilannetta nopeasti omaksi edukseen. Hän tiesi, että myllyn vuokraoikeutta oltiin parhaillaan huutokauppaamassa Helsingissä, ja päätti iskeä ensin.⁶⁰⁸ Burtz laati pikaisesti kirjallisen sopimusluonnoksen, jossa hän tarjoutui purkamaan Vanhankaupunginkosken vanhat myllyt, rakennuttamaan uuden tehok-kaan kivisen jauhomyllyn ja jauhamaan kaiken Viaporin viljan pelkkiä viljatullikus-tannuksia vastaan. Toiminnastaan hän lupasi maksaa vuokraa sekä Helsingin pungille että maaherralle. Vastineeksi hän halusi oikeuden hoitaa myllyä ”niin

604 Vapautus ei merkinnyt suostuntaveron jättämistä keräämättä. Vero kerättiin vuosittain, mutta kaupunki sai käyttää sen omiin tarkoituksiinsa eikä sen tarvinnut tilittää sitä kruunulle. Tämän vuoksi Helsingin suostuntaveroluetteloiden sarja jatkuu katkeamattomana läpi kahdeksan vuoden verova-pauskauden.

605 Granqvist 2009, s. 24–38; Hatakka 2015, s. 104–105.

606 Dannert 1943, s. 367–370; Nikula 2011, s. 173–177.

607 Granqvist 2009, s. 35–36.

608 Burtzin ja Helsingin maistraatin välillä käytiin valtiiopäivien aikana ahkeraa kirjeenvaihtoa, jossa käsiteltiin muun muassa Vanhankaupungin myllyn huutokauppaamista. Burtz oli siis ajan tasalla tapahtumista vaikka olikin Tukholmassa. Granqvist 2009, s. 37–38.

an kuin vuokra tulee asianmukaisesti maksetuksi”, eli käytännössä ikuisen vuokra-oikeuden. Kuningas antoi 9.9.1756 Burtzille valtakirjan Vanhankaupunginkosken myllytoimintaan hänen saneleminsa ehdoin.

Burtzin rakennuttama kivinen mylly kahdeksine jauhinkivipareineen valmistui Vanhaankaupunkiin keväällä 1759.⁶⁰⁹ Se poisti yhden Viaporin huoltojärjestelmän pullonkauloista, ja Burtz pääsi korkean esivallan suosioon. Kiitokseksi hallitsija ni-mitti hänet jäseneksi Viaporin hankintadeputaatioon, joka teki päätökset linnoitus-työmaan tavarantilauksista.

Helsingin porvaristo jakautui tapauksessa jyrkästi kahtia, sillä myllyjen vanhat vuokraajat ryhtyivät Burtzin avoimiksi vihamiehiksi ja saivat tuekseen valtaosan kauppiaskunnasta. Aina kun Burtz oli ehdolla kaupungin vaaleissa, Zacharias Govi-nius ja Henrik Jakob Siliacks hyökkäsivät häntä vastaan ja vaativat hänen julista-mistaan vaalikelvottomaksi, koska hän oli väärinkäyttänyt asemaansa valtiopäivä-miehenä. Taustatukenaan heillä oli Johan Sederholm, jonka yrityksen saada tuottoi-sa myllymonopoli haltuuntuottoi-sa Burtz oli toiminnallaan tärvellyt. Myös suurin otuottoi-sa maistraatin jäsenistä vierasti Burtzia, mutta heidän mielipidettään ohjasi liikeajatte-lun sijasta asian juridinen puoli. Kuninkaallisella valtakirjalla Burtz ja hänen perilli-sensä olivat saaneet ikuisen vuokraoikeuden kiintein ehdoin, eli vaikka uusi mylly oli muodollisesti kaupungin omaisuutta, kaupunki oli menettänyt siihen kaiken hal-linnan.⁶¹⁰

Burtzilla oli kuitenkin myös aktiiviset tukijansa. Hänen takanaan oli joitakin kauppiaita, keulahahmona Viaporin-kaupan tähdenlentoihin kuulunut ja myöhem-min konkurssin tehnyt Johan Henrik Fack.⁶¹¹ Hänen tärkein kannatuspohjansa oli kuitenkin käsityöläistö ja etenkin pienporvaristo. Kun Govinius ja Siliacks vuoden 1757 pormestarinvaalin jälkeen vaativat vaalituloksen mitätöimistä koska Burtzin oli annettu osallistua, kuusikymmentäkuusi porvariston jäsentä allekirjoitti häntä tu-kevan kirjelmän. Allekirjoittajista valtaosa edusti käsityöläistöä ja pienporvaristoa, ja mukana olivat muun muassa kaikki kaupunginvanhimmat kahta Burzin aktiivi-siin vastustajiin kuulunutta kauppiasta lukuun ottamatta. Kirjelmän mukaan Burtz oli kaikella toiminnallaan suuresti hyödyttänyt Helsinkiä ja helsinkiläisiä, ja hänen vastustajiensa syytökset olivat perättömiä.⁶¹²

Kiista saavutti huipentumansa vuoden 1760 valtiopäivämiesvaalissa. Govinius ja Siliacks esittivät jälleen vanhan vaatimuksensa, tällä kertaa ennen vaaleja ja pa-remmin tuloksin. Maistraatti julisti Burtzin vaalikelvottomaksi, koska tällä oli Van-hankaupungin myllyn asiassa eturistiriita kaupungin kanssa. Burtzin tukijat kuiten-kin valittivat maaherralle ja saivat päätöksen kumottua. Maaherran mielestä Burtz oli hyödyttänyt suuresti sekä kaupunkia että kruunua rakentamalla uuden myllyn,

609 Granqvist 2009, s. 35–36; Nikula 2011, s. 186.

610 Granqvist 2009, s. 43–59. Kauppiaskunnasta Burtzin tukena olivat myös hänen velipuolensa Petter Schwartz sekä Johan Gnospelius, Christian Lindberg ja Carl Magnus Sunn. Näyttävästi esiinty-nyt Fack oli kuitenkin tämän ryhmittymän äänekäs keulakuva.

611 Sofia Gustafssonin mukaan H. J. Fack oli Viaporin ensimmäisellä rakennuskaudella parhaim-millaan linnoitustyömaan viidenneksi suurin porvarillinen tavarantoimittaja Johan Sederholmin, Clayhills-veljesten, Per Hansson Sunnin ja Nils Burtzin jälkeen; kts. Gustafsson 2015, s. 108. Fack ei kuitenkaan selvinnyt linnoitustöiden katkeamisesta ja 1760-luvun suuresta taloustaantumasta. Hänet julistettiin vuonna 1765 veronmaksukyvyttömäksi ja hän pysyi tuossa tilassa kuolemaansa vuoteen 1786 asti.

612 Granqvist 2009, s. 43–49.

joten mitään eturistiriitaa ei ollut olemassa. Burtz voitti vaalit, mutta maistraatti nimitti myös toiseksi tulleen kunnallispormestari Anders Ignatiuksen täysvaltaiseksi valtiopäivämieheksi koska se ei luottanut Burtziin. Ignatius sai määräyksen anoa valtiopäiviltä Vanhankaupungin myllyihin liittyvän kuninkaallisen päätöksen ku-moamista. Maistraatti siis julisti, että se ei luottanut kaupungin viralliseen valtio-päivämieheen, joka kaiken lisäksi oli maistraatin jäsen, ja lähetti Tukholmaan ”var-jovaltiopäivämiehen” toimimaan tätä vastaan!⁶¹³

Kauppiaseliitin vastustuksesta huolimatta Burtz kykeni nousemaan Helsingin kunnallispormestariksi vuoden 1763 vaaleissa. Hän sai äänestyksessä yli kaksi kol-mannesta äänistä, eli hänen suosionsa porvariston alempien ryhmien keskuudessa oli pysynyt vakaana läpi myllykohun, ja myös alempi osa kauppiaskuntaa tuki häntä.

Hän kuoli kuitenkin äkillisesti jo kaksi vuotta myöhemmin, vain 41-vuotiaana, kes-ken kolmannen valtiopäiväedustuksensa Tukholmassa.⁶¹⁴

Burtzin poliittisen uran perustana oli kyky hyödyntää ja ruokkia vähävaraisem-man porvariston suurkauppiaskuntaa kohtaan tuntemaa epäluuloa. Vanhankau-pungin myllyn tapaus oli suurkauppiaiden välinen kiista joka ei koskettanut porva-riston alakerroksia, mutta Burtzin valtiopäivämiehenä hankkimat edut hyödyttivät myös pienporvareita. Burtzin ja hänen kannattajiensa oli näin helppoa luoda mieli-kuva, jossa ahneet ja kateelliset suurkauppiaat yrittävät kaataa koko porvariston etua ajavan Burtzin. Vastineessa, jonka maistraatti kirjoitti vuoden 1760 valtiopäi-vämiesvaalista tehtyihin valituksiin, korostetaan lähes rautalangasta vääntäen, että maistraatti ei vihaa Nils Burtzia henkilönä, eikä sillä ole mitään sitä vastaan että Burtz on Vanhankaupungin myllyn vuokraaja, mutta se haluaa takaisin oikeutensa säädellä omistamansa myllyn vuokraehtoja.⁶¹⁵ Tällaiset vakuuttelut kielivät siitä, että Helsingissä huhuttiin kaupungin johdon liittoutuneen Burtzia vastaan ja ken-ties kadehtivan hänen menestyksekästä myllytoimintaansa.

Ehkä paras todistus Burtzin kannatuspohjasta on kuitenkin se kipakka vastalau-se, jonka pienporvari Gustaf Wetter saneli maistraatin pöytäkirjaan saman vaalikiis-tan yhteydessä. Wetterin mukaan Burtzin julistaminen vaalikelvottomaksi oli pien-porvariston oikeuksien törkeää polkemista, eivätkä pienporvarit voisi sen jälkeen luottaa kaupungin valtiopäivämieheen, oli tämä kuka hyvänsä.⁶¹⁶ Burtz, suurkaup-pias, raatimies ja tuleva pormestari, koettiin niin voimakkaasti pienporvariston etu-jen ajajaksi, että hänen syrjäyttämisensä vaalissa sai aikaan Wetterin vastalauseen kaltaisia purkauksia.