3 SOTILASKAUPUNKI HELSINKI-VIAPORI

4.1 Helsinki-Viaporin väestörakenne

Sääty-yhteiskunnan johtavana periaatteena oli, että ”kansa ei koostunut kansalaisis-ta, vaan erilaisia oikeuksia nauttivien korporaatioiden jäsenistä”.186 Valtakunnan jokaisen alamaisen juridiset, taloudelliset ja poliittiset oikeudet riippuivat siitä, mi-hin säätyyn hän kuului tai mimi-hin säätyyn kuuluvaa henkilöä hän palveli. Nämä oi-keudet säätelivät myös keillä oli oikeus asua ja harjoittaa elinkeinoaan kaupungeis-sa. Vuonna 1734 maaherroille annetun ohjesäännön mukaan heidän oli yhdessä maistraattien kanssa pidettävä huolta siitä, ettei kaupungeissa asunut ketään ”joka ei ole Kuninkaallisen Majesteetin palveluksessa, itsellinen porvari, rehellinen vieras, hyödyllinen asukas tai palveluksessa oleva renki tai piika”.187 Käytännössä tämä tar-koitti, että kaupungin asukkaan tuli olla joko porvari, virkamies tai näiden palkolli-nen.188

186 Jutikkala 1958, s. 126.

187 ”…som icke antingen är i Kungl. Maj:ts tjänst eller besutten borgare, redlig gäst, nyttig invå-nare, tjänstedräng eller piga.” Kts. Herlitz 1924, s. 131.

188 Helsinki-Viaporin väestörakenteen esittely tässä luvussa perustuu Helsingin kaupungin henki-kirjoihin vuosilta 1744–1808, KA LT 8857 (1744), 8261 (1745), 8264 (1746), 8268 (1747), 8273 (1748), 8277 (1749), 8287 (1751), 8291 (1752), 8295 (1753), 8300 (1754), 8308 (1755), 8313 (1756), 8319 (1757), 8324 (1758), 8328 (1759), 8334 (1761), 8338 (1762), 8341 (1763), 8344 (1764), 8348 (1765), 8353 (1766), 8358 (1767), 8362 (1768), 8366 (1769), 8373 (1771), 8378 (1772), 8382 (1773), 8386 (1774), 8390 (1775), 8394 (1776), 8399 (1777), 8403 (1778), 8407 (1779), 8411 (1780), 8417 (1782), 8423 (1783), 8427 (1784), 8431 (1785), 8435 (1786), 8439 (1787), 8443 (1788), 8448 (1789), 8452 (1790), 8455 (1791), 8459 (1792), 8463 (1793), 8467 (1794), 8471 (1795), 8475 (1796), 8480 (1797), 8485 (1798), 8491 (1799), 8496 (1800), 8503 (1801), 8505 (1802), 8513 (1803), 85220 (1804), 8525 (1805), 8532 (1806), 8537 (1807), 8542 (1808).

Kaupunkiväestön selkärangan muodostivat porvarit perheenjäsenineen ja pal-kollisineen. Hyvin toimeentulevissa porvaristalouksissa oli paljon palkollisia, sillä kauppahuoneet ja käsityöverstaat käyttivät runsaasti palkattua työvoimaa. Kaup-piastalouksiin kuuluivat kauppapalvelijat, kirjanpitäjät ja kaupparengit, käsityöläis-talouksiin kisällit ja oppipojat. Pienemmän porvariston parissa palkollisia oli vä-hän, sillä pienporvarit hoitivat liiketoimiaan tyypillisesti joko yksin tai perheen-jäsentensä työpanoksen avulla.

Kiinteästi porvaristoon liittyvän väestöryhmän muodostivat niin kutsutut suoje-lumiehet (försvarskarlar), joihin kuuluvat muun muassa kuorma-ajurit, rahdin-soutajat, kirvesmiehet, merimiehet ja kalastajat. Heidän asemansa oli palkollisen ja itsenäisen ammatinharjoittajan välimaastossa, sillä he eivät olleet pysyvästi kenen-kään palveluksessa, mutta heillä ei myöskenen-kään ollut porvarisoikeuksia. Käytännössä suojelumiehet toimivat porvarien alihankkijoina ja väliaikaistyöntekijöinä: kuorma-ajurit ja rahdinsoutajat kuljettivat tavaroita, kirvesmiehet tekivät rakennus- ja kor-jaustöitä, merimiehet palvelivat laivoilla ja kalastajat pyytivät kalaa porvarien myy-täväksi.189

Suojelumies-nimitys kuvastaa hyvin sääty-yhteiskunnan toimintalogiikkaa. Jo-kaisen, joka ei ollut aatelinen, pappi, porvari tai talonpoika tai sellaisen perheenjä-sen, oli hankittava itselleen jonkin säädyn jäsenen suojelus ryhtymällä hänen pal-kollisekseen. Suojelusta vailla olevat henkilöt luokiteltiin irtolaisiksi, ja heitä uhkasi pakkovärväys armeijaan tai passitus työlaitokseen.190 Uusien suojelumiesten otta-minen kaupunkiin muistutti muodollisuuksiltaan porvariksiottoa: he tekivät ano-muksen maistraatille, ja myönteisen päätöksen saatuaan vannoivat valan. Tämän jälkeen heidän katsottiin olevan kaupungin suojeluksessa, ja sen kautta porvaris-säädyn suojeluksessa.

Suojelumiesten tavoin porvariston epäsuorassa palveluksessa ja suojeluksessa oli myös kaupungin virkamiehistö. Pormestarien ja raatimiesten lisäksi kaupungin-hallinnon ytimen muodosti kolmikko kaupunginsihteeri, kaupunginrahastonhoitaja ja kaupunginviskaali. Kaupunginsihteeri toimi maistraatin ja raastuvanoikeuden sihteerinä, rahastonhoitaja huolehti kaupungin kassasta ja tileistä. Viskaalin toi-menkuva oli sekalaisin, sillä hän toimi poliisiviranomaisena ja yleisenä syyttäjänä, huolehti maistraatin päätösten toimeenpanosta ja valvoi niiden noudattamista.

Lisäksi kaupunginhallinnon palveluksessa oli vaihteleva määrä alempia virkamie-hiä, esimerkiksi raatihuoneen ja huutokauppakamarin vahtimestarit, vankilan vah-timestari ja vahtimiehet, sekä palovahtikersantti ja palovahdit, joiden tehtävänä oli partioida öisin tulipalojen varalta ja tarvittaessa toimia palokuntana.

Kruunun virkamiehistön osalta Helsingillä oli korkea profiili, sillä se oli paikal-linen siviili- ja sotilashallinnolpaikal-linen keskus. Vapaudenalla virkamieskuntaan kuului-vat maaherra lääninhallituksineen ja kenraalikuvernööri kanslioineen, kustavilaisel-la ajalkustavilaisel-la Helsinki oli Suomen sotaväen ylipäällikön residenssikaupunki. Suurimman kruununvirkamiesten ryhmän Helsingin kaltaisessa kauppa- ja merikaupungissa muodostivat kuitenkin maatullin ja meritullin virkamiehet ja luotsit. Luonteeltaan

189 Suojelumiesten asemasta 1700-luvun kaupunkiyhteiskunnassa kts. esim. Nikula 1970, s. 297–

298; Nikula 1981, s. 142–149.

190 Kts. esim. Rekola 2012, s. 208–210.

kruunun virkamiehistöön rinnastettiin myös paikallinen oppisääty eli kaupunkiseu-rakunnan papit ja työntekijät sekä triviaalikoulun opettajat.

1700-luvun lopun Helsingin erityispiirre oli sen kasvava sotilasväestö. Heti pik-kuvihan jälkeen kaupunkiin sijoitettiin Suomen tykistörykmentti, mutta Viaporin linnoituksen perustaminen 1748 merkitsi sotilasväestön määrän suoranaista räjäh-tämistä. Ensimmäisellä rakennuskaudella linnoitustöissä oli suuri joukko vaihtuvia joukko-osastoja ja palkattua työvoimaa, jota ei voida laskea vakinaiseen kaupunki-väestöön. 1760-luvulta alkaen tilanne kuitenkin vakiintui ja Viapori sai omat pysyvät joukko-osastonsa. Armeijan laivaston, Jägerhornin rykmentin, Leskikuningattaren henkirykmentin ja linnoituslaitoksen upseerit, sotilaat ja työntekijät voidaan laskea kaksoiskaupungin vakinaisen väestön joukkoon. Sotilaiden mukana kaupunkiväes-töön liittyivät myös heidän kotitaloutensa, eli perheensä ja palveluskuntansa, sekä armeijan palveluksessa tai määräysvallassa olleet siviilit, kuten linnoituslaitoksen virkamiehet ja käsityöläiset sekä Viaporissa työvoimana käytetyt vangit.

Luokka kaupungin muut asukkaat paisui tutkimuskauden aikana. Kasvavan linnoituskaupungin väestö noudatti yhä vähemmän sääty-yhteiskunnan virallista ihannetta, jossa jokainen ihminen oli yksiselitteisesti tietyn säädyn edustaja tai sel-laisen suojeluksessa. Henkikirjoittajille ”muista asukkaista” tuli kaatoluokka, jonne sijoitettiin kaikki virallisesta luokittelusta ylijääneet henkilöt sosiaalisesta asemasta riippumatta. Esimerkiksi vuoden 1807 henkikirjassa suurin osa heistä on porva-risoikeutensa irtisanoneita porvareita tai tehtävistään eronneita virkamiehiä ja soti-laita sekä näiden leskiä ja tyttäriä. Joukossa on kuitenkin myös sotilaslääkäreitä ja sotatuomareita, piirilääkäri ja kaupunginkätilö, Sörnäisten nahkatehtaan omistaja Fredrik Grönstrand, ja jopa koko kaupungin rikkaimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin virkamiehiin kuuluva kuninkaallinen muonamestari Johannes Weckström.191

Kaavioissa 4.1 ja 4.2 esitetään Helsingin kaupunkiväestön jakautuminen kotita-louksittain vuosina 1748 ja 1805. Kaavioiden tietoihin on suhtauduttava ainoastaan suuntaa-antavina, koska molemmissa on lähdeaineistoon liittyviä epätarkkuuksia.

Kaavio 4.1 sisältää vain henkikirjoitetut kaupunkilaiset, eli siitä puuttuvat alaikäiset ja yli-ikäiset sekä muista syistä henkirahasta vapautetut. Kaavio 4.2 puolestaan yh-distelee henkikirjojen ja väestötaulujen tietoja vuosilta 1805 ja 1806. Puutteistaan huolimatta ne antavat tarkimman mahdollisen saatavissa olevan kuvan Helsingin väestörakenteesta.

191 Helsingin kaupungin henkikirja 1807, KA LT 8537, fol. 3v–12.

Kaavio 4.1: Helsingin väestö kotitalouksittain vuonna 1748192

Kaavio 4.2: Helsinki-Viaporin väestö kotitalouksittain vuonna 1805193

192 Lähde: Helsingin kaupungin henkikirja 1748, KA LT 8273, fol. 1–7v.

193 Kaavio on rakennettu yhdistämällä Helsingin kaupungin henkikirja vuodelta 1805, Sampsa Ha-takan kokoamat tilastotiedot Viaporin linnoituksen asukkaista vuodelta 1806 sekä Suomen tykistö-rykmentin seurakunnan väestötaulu vuodelta 1805. KA LT 8525, fol. 1–11; Hatakka 2011, s. 145; KA, Helsingin ruotsalais-suomalainen seurakunta, Väkilukutaulut II Dc:2, fol. 125–126.

Viaporin linnoitustöiden käynnistyessä vuonna 1748 noin kolmannes kaupunki-laisista kuului porvaritalouksiin. Tämä luku sisältää porvarit, heidän perheen-jäsenensä ja palkollisensa. Vajaat kuusi vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1805 vastaava luku oli enää 15 prosenttia. Tämä johtuu ennen muuta sotilasväestön kas-vusta. Vuonna 1748 Suomen Tykistörykmentin sotilaiden kotitaloudet muodostivat neljänneksen kaupungin asukkaista, vuonna 1805 laivaston, tykistön, jalkaväkiryk-menttien ja linnoituslaitoksen piirissä oli puolet kaupunkilaisista. Lisäksi 5 % kau-punkilaisista kuului muiden armeijan työntekijöiden, kuten sotilasvirkamiesten ja käsityöläisten kotitalouksiin, ja 4 % Viaporin työvankien ja työlaitoksen väkeen.

Kaikki vanhat väestöryhmät kasvattivat absoluuttista kokoaan väestönkasvun ansiosta, mutta niiden suhteellinen osuus pieneni sotilasväestön paisuessa. Tästä on yksi poikkeus, nimittäin merimiehet. He kuuluivat virallisesti kaupungin suojelu-miehiin, mutta kaaviossa heidät on laskettu erilliseksi ryhmäksi, jotta heidän kas-vunsa hahmottuu paremmin. Helsingin oman laivanvarustuksen voimistuessa me-rimieskotitalouksiin kuuluvien kaupunkilaisten suhteellinen osuus kasvoi kahdesta prosentista seitsemään.

Viralliset väestötiedot ovat tulkinnanvaraisia etenkin sotilasväestön osalta. Hyvä esimerkki tästä on vuodelta 1797, jolloin Helsingin maistraatti vuokrasi huutokau-palla paikallisen viinanpoltto-oikeuden. Koska vuokran suuruus oli sidottu paikka-kunnan väkilukuun, Viaporin komendantti Karl Nathaniel af Klercker antoi maist-raatille kirjallisen lausunnon linnoituksen väkiluvusta. Klerckerin mukaan linnoi-tuksessa oli virallisesti 3 217 täysi-ikäistä miestä ja 632 naista. Tähän lukuun sisäl-tyivät kuitenkin sekä lomautetut sotilaat, jotka oleskelivat perheineen muualla, että lyhytaikaisella työkomennuksella olleet rakennusmiehet, jotka eivät kuuluneet lin-noituksen pysyvään väestöön. Lisäksi rykmenteissä oli todellisuudessa vähemmän sotilaita kuin niiden viralliset miesvahvuudet kertoivat, koska niiden koko laskettiin vakanssien määrän mukaan, mutta suuri osa vakansseista oli täyttämättä. Kun väki-luvusta vähennettiin vielä pakkotyölaitoksen työmiehet ja venäläiset sotavangit, Klercker arvioi että linnoituksessa oli vain noin 1 476 miestä ja 316 naista, joilla oli sekä oikeus että mahdollisuus ostaa alkoholia.194

Helsingin vertailun muihin Ruotsin valtakunnan kaupunkeihin mahdollistaa vuoden 1805 valtakunnallinen väestötilasto, jossa ensimmäisen kerran julkaistiin kaupunkikohtaiset väestötiedot.195 Valtakunnan koko kaupunkiväestöstä porvarisoi-keudelliset henkilöt muodostivat tällöin noin 6,4 prosenttia.196 Yksittäisten kaupun-kien kohdalla vaihtelu oli kuitenkin varsin suurta, parista prosentista

194 Viaporin komendantin Karl Nathaniel af Klerckerin kirje Helsingin maistraatille 14.7.1797. Kirje on kopioitu maistraatin pöytäkirjaan 19.7.1797, HKA MA Ca:103, s. 757–779.

195 Analyysi porvariston osuudesta eri kaupunkien väestörakenteessa perustuu vuoden 1805 valta-kunnallisiin väestötauluihin. RA, Kungl. statistiska centralbyrån, Tabellverkets tabeller vol. 8–10 (KA FR:1644A–1646). Väestötaulujen käyttämiseen liittyy lähdekriittisiä ongelmia, joita on selostettu tar-kemmin liitteessä 1. Porvariston määrä eri kaupungeissa on tässä laskettu yhdistämällä väestötaulujen kategoriat 1) kauppiaat 2) merikapteenit 3) käsityöläiset ja 4) ”porvarit jotka eivät sovi muiden otsikoi-den alle” (”Borgare som icke kunna hänföras till annan Titel”). Näin saatu luku on luultavasti jonkin verran suurempi kuin porvarien todellinen määrä, koska kauppiaiden alle on luettu joitakin ryhmiä joilla ei yleensä ollut porvarisoikeuksia, ja koska kaikilla merikapteeneilla ei ollut porvarisoikeutta.

196 Yhteenveto kaupunkiväestöstä. RA, Kungl. statistiska centralbyrån, Tabellverkets tabeller 1805 vol 8, s. 15–16 (KA FR:1644A).

neen prosenttiin. Valtakunnan suurista kaupungeista197 porvariston osuus oli pienin Karlskronassa198 (2,5%) ja Helsinki-Viaporissa (2,7%), seuraavaksi tulivat Falun (3,2%), Örebro (3,3%), Göteborg (3,5%), Landskrona (3,7%), Kristianstad (4,5%), Turku (4,5%) ja Uppsala (4,5%). Useimmissa näissä kaupungeissa porvariston osuutta painoi alas jokin poikkeuksellisen suuri muu väestöryhmä. Karlskrona, Hel-sinki-Viapori, Göteborg, Landskrona ja Kristianstad olivat valtakunnan tärkeimmät linnoituskaupungit, joissa oli suuri pysyvä sotilasväestö. Turun ja Uppsalan yliopis-tokaupungeissa oli paljon oppineistoa ja virkamiehiä, Falunissa suuri osa kaupunki-laisista oli Stora Kopparbergin kaivoksen työntekijöitä.

Helsinki-Viapori oli siis väestörakenteeltaan tyypillinen sotilaskaupunki jossa sotilaiden ja armeijan työntekijöiden suuri määrä painoi porvariston suhteellisen osuuden alas. Sotilashenkiköitä kaksoiskaupungin väestöstä oli noin kolmetuhatta eli kolmasosa. Kaikista Ruotsin valtakunnan kaupungeista vain Tukholmassa oli määrällisesti enemmän sotilaita, noin 3 700 henkeä. Pääkaupunki oli kuitenkin vä-kiluvultaan kahdeksankertainen, joten sotilaat muodostivat vain viitisen prosenttia sen asukasluvusta. Muista suurista sotilaskaupungeista Karlskronassa oli noin 950 – 1 500 hengen sotilasväestö, riippuen siitä lasketaanko mukaan armeijan kirves-miehet jotka olivat merkittävä väestöryhmä laivasto- ja telakkakaupungissa. He muodostivat 9–14 % kaupungin asukasluvusta. Landskronassa samat luvut olivat 1 067 sotilasta ja 28 %, Göteborgissa 1 100 sotilasta ja 10 %.199 Sotilaskaupunkien väkilukuja vertaillut Sampsa Hatakka kutsuukin Helsinki-Viaporia Ruotsin tär-keimmäksi sotilastukikohdaksi.200

4.2 Porvariston määrä

Helsingin porvariston määrän laskeminen ei ole yksinkertainen tehtävä, koska las-kelman pohjana ei voi käyttää suoraan mitään lähdesarjaa. Monista muista kaupun-geista poiketen Helsingissä ei pidetty matrikkelia kaupungin porvaristosta. Maist-raatin arkistossa on luettelo vuosina 1756–1791 myönnetyistä porvarisoikeuksista, mutta se on huonosti ylläpidetty ja aukollinen – luettelo oli luultavasti vain ylimää-räinen riesa kaupunginsihteereille, joilla oli yllin kyllin työtä jo pöytäkirjojen pitä-misessä ajan tasalla.201 Helsingin kaupungin viranomaiset eivät ilmeisesti itsekään olleet aina varmoja, paljonko porvareita kaupungissa oli ja millaisilla taloudellisilla oikeuksilla heidät oli varustettu. Esimerkiksi toukokuussa 1764 maistraatti merkitsi

197 Mukaan on laskettu yli tuhannen asukkaan kaupungit, joita oli Ruotsin valtakunnan kaupun-geista noin puolet (50/109),

198 Karlskronan historian kirjoittajan Janrik Bromén mukaan porvarisoikeuden ehdot olivat kau-pungissa poikkeuksellisen väljät, ja mm. laivaston upseereilla ja työntekijöillä oli oikeus harjoittaa porvarillisia liiketoimia virkansa ohessa sillä ehdolla, että he hoitivat porvarisoikeuteen liittyvät vel-voitteet; kts. Bromé 1930, s. 379. Väkilukutaulujen perusteella on kuitenkin mahdotonta arvioida, onko nämä henkilöt luettu niissä porvareiksi vai ei.

199 RA, Kungl. statistiska centralbyrån, Folkmängdstabeller Vol. 8 (KA FR:1644A–1646), s. 361–

362 (Karlskrona); Vol 9, s. 87–88 (Landskrona) ja 143–144 (Göteborg). Vrt. Hatakka 2012, s. 119–120.

200 Hatakka 2012, s. 119–120.

201 Kts. Porvarisoikeuskirjat 1756–1791, HKA MA Di:1. Luetteloon on kirjattu 334 myönnettyä por-varisoikeutta elokuun 1756 ja joulukuun 1791 välisenä aikana. Tuona aikana porvarisoikeuksia myön-nettiin kaikkiaan 372 (kts. liitteenä 2 oleva porvarimatrikkeli), eli porvarisoikeuskirjojen luettelosta niitä puuttuu kymmenesosa.

pöytäkirjaansa, että ”paremman selvyyden saamiseksi” kaikki Helsingin porvarit oli kutsuttu raatihuoneeseen esittämään porvariskirjansa ja kertomaan milloin he oli-vat saapuneet Helsinkiin.202

Kaavio 4.3 Helsingin porvariston määrästä pohjautuu tämän väitöskirjan liittee-nä 2 olevaan matrikkeliin. Se on koottu yhdistelemällä eri lähdesarjoja, joista tär-keimmät ovat henkikirjat, suostuntaveroluettelot, kaupungin kassaan tilitettyjen porvarioikeusmaksujen luettelot ja maistraatin pöytäkirjaan kirjatut porvarisvalojen vannomistilaisuudet. Tarkempi selvitys matrikkelin kokoamisperusteista, lähteistä ja lähdekriittisistä ongelmista on matrikkelin yhteydessä.

Kaavio 4.3: Helsingin kaupungin porvariston määrä 1748–1808203

Kun porvariston määrän kehitystä vertaa kaaviossa 2.1 esitettyihin Helsingin kaupunkiseurakunnan väestötietoihin, havaitsee että samoilla ulkoisilla tekijöillä oli jonkin verran erilaiset tulokset. Kaupunkiseurakunnan väkiluku kohosi 1760-luvun puoliväliin asti jokseenkin tasaisesti ja lähti sitten laskuun, kun taas porvariston määrä reagoi suhdannevaihteluihin huomattavasti nopeammin. 1740–50-lukujen taitteen jyrkkää nousua porvariston määrässä seuraa notkahdus vielä Viaporin en-simmäisen rakennuskauden ollessa käynnissä. Porvariston määrä lähtee jälleen ko-hoamaan 1760-luvun alkupuolen lyhyen laskukauden aikana, tasaantuu rakennus-töiden jälleen seisahtuessa saman vuosikymmenen lopulla, ja lähtee uudelleen nou-suun kustavilaisen rakennuskauden käynnistyessä 1770-luvun alussa. Siinä missä kaupunkiseurakunnan väkiluku laski lievästi vuosien 1790–1800 välillä, putosi por-variston määrä noina vuosina huomattavasti jyrkemmin. 1800-luvun alkuvuosina lasku taittui, ja Suomen sotaan mennessä porvarien lukumäärä oli jo palannut lähel-le romahdusta edeltäneitä lukemia.

202 Helsingin maistraatin pöytäkirja 5.5.1764, HKA MA Ca:70, s. 229.

203 Lähteet: kts. Liite 2.

Porvariston määrän kehitystä voi analysoida tarkemmin tutkimalla siihen liitty-neitä ja siitä eronneita henkilöitä. Porvariston jäseneksi pääsi vannomalla porva-risvalan maistraatin edessä ja vastaanottamalla porvariskirjan. Sen jäsenyydestä saattoi sen sijaan poistua kahdella tavalla, joko kuoleman tai porvarisoikeuden irti-sanomisen kautta. Suurin osa irtisanomisista tehtiin porvarin omasta pyynnöstä, yleisimpinä syinä korkea ikä, sairaalloisuus, köyhyys tai vapaaehtoinen liiketoimin-nasta vetäytyminen. Vain muutamia kertoja maistraatti irtisanoi porvarisoikeuden omasta aloitteestaan, syynä porvarin syyllistyminen vakavaan rikokseen tai porva-rillisten velvollisuuksien laiminlyönti.204

Jos porvari poistui Helsingistä pysyvästi esimerkiksi vararikon jälkeen, maist-raatti irtisanoi vain harvoin muodollisesti hänen porvarisoikeuttaan. Se katsottiin ilmeisesti porvariyhteisön edunvalvonnan kannalta tarpeettomaksi. Kun kaupungis-sa toiminut porvari syyllistyi rikoksiin tai laiminlöi velvollisuuksiaan, hän teki por-varisoikeutensa turvin vahinkoa yhteisölleen, ja sen irtisanominen oli siten porva-riston edun mukaista. Kaupungista poistunut porvari ei sen sijaan voinut vahingoit-taa yhteisöä, eikä hänen oikeuksiensa muodollinen irtisanominen siksi ollut välttä-mätöntä. Jos hän olisi aiheuttanut harmia muualla valtakunnassa Helsingin kau-pungin porvarina esiintyen, tieto olisi viranomaisten kautta saavuttanut nopeasti Helsingin maistraatin. Tällaisia tapauksia ei lähdeaineistossa kuitenkaan ole.

Hyvä esimerkki on pienporvari Johan Ottman, joka joutui 1770-luvun puolivälis-sä vaikeuksiin laittoman viinanmyynnin tähden ja katosi jäljettömiin Helsingistä.

Loppuvuodesta 1784 hän kuitenkin ilmestyi maistraatin eteen irtisanomaan porva-risoikeutensa. Ottman kertoi poistuneensa joksikin aikaa maasta, mutta palanneen-sa sitten vähin äänin takaisin ja asettuneenpalanneen-sa vaimoineen asumaan Viaporiin. Pois-saolon aikana kaikki hänen omaisuutensa Helsingissä oli myyty, ilmeisesti velkojen maksamiseksi.205 Tällaisia katoajia oli etenkin pienporvariston keskuudessa paljon-kin, eivätkä he Ottmanista poiketen yleensä palanneet takaisin hoitamaan porvaris-tosta eroamisen muodollisuuksia. Porvarisoikeuden tarkkaa päättymishetkeä on heidän kohdallaan mahdotonta arvioida.

Kaavioissa 4.4 ja 4.5 on kuvattu Helsingissä tutkimuskauden aikana myönnetyt ja päättyneet porvarisoikeudet. Niissä ovat mukana ainoastaan ne porvarit, joiden porvarisoikeuden tarkan alkamisvuoden ja päättymisvuoden olen kyennyt selvittä-mään. Kaaviosta 4.4 puuttuu ainoastaan kymmenkunta porvaria eli reilu prosentti kokonaismäärästä. Kaavion 4.5 kohdalla virhe on suurempi, sillä ”kaupungista ka-donneita” tai muilla tavoin lähdeineistosta häviäviä porvareita on yli kuusikymmen-tä, lähes kymmenesosa kokonaismäärästä.206

204 Ravintoloitsija Carl Fredrik Ludenin porvarisoikeus irtisanottiin vuonna 1754, koska maistraat-ti oli saanut selville että hänet oli tuomittu ruumiinrangaistukseen vuonna 1743; kts. Helsingin maist-raatin pöytäkirja 11.12.1754, HKA MA Ca:60, s. 1320–1321. Vuonna 1755 tehdyn porvariston tarkastuk-sen yhteydessä puuseppä Hans Forsell, pienporvari-kalakauppias Mauritz Forsström ja ravintoloitsija Jonas Kocke erotettiin tehtävien huonon hoitamisen takia ja merikapteeni Henrik Tanberg laittoman linnoituslaitokselle työskentelyn takia; kts. Helsingin maistraatin pöytäkirja 11.3.1755, HKA MA Ca:61, s. 180–181. Forsström ja Kocke otettiin kuitenkin myöhemmin takaisin, kts. liite 2. Teurastaja Simon Tollman erotettiin porvaristosta muun teurastajakunnan vaatimuksesta vuonna 1766, kun hän oli saanut ylisotaoikeudessa tuomion varkaudesta; kts. Helsingin maistraatin pöytäkirja 9.4.1766, HKA MA Ca:72, s. 258–260.

205 Helsingin maistraatin pöytäkirja 8.11.1784, HKA MA Ca:90, s. 960–962.

206 Kts. tarkemmin liite 2.

Kaavio 4.4: Helsingissä myönnetyt porvarisoikeudet vuosina 1748–1807207

Kaavio 4.5: Helsingissä päättyneet porvarisoikeudet vuosina 1748–1807208

207 Lähde: liitteessä 2 annetut tiedot myönnetyistä porvarisoikeuksista.

208 Lähde: liitteessä 2 annetut tiedot kuolleista ja eronneista porvareista.

Etenkin alemman porvariston keskuudessa oli erittäin tavallista, että suuri jouk-ko uusia porvareita vannoi valansa yhteisessä tilaisuudessa. Joujouk-kossa saattoi tällöin olla henkilöitä, joiden porvarisoikeusanomus oli hyväksytty jo useita vuosia aiem-min. Tästä johtuu esimerkiksi uusien porvarisoikeuksien poikkeuksellisen suuri määrä vuonna 1758. Raatimies Carl Hasselgren valitti joulukuussa 1757 maistraatil-le, että suuri osa kaupungin käsityöläismestareista ei ollut vannonut porvarisvalaan-sa. Hasselgrenin aloitteesta maistraatti järjesti yhteisen valanvannomistilaisuuden, jossa kahdeksan käsityöläismestaria sai porvariskirjat. Ensimmäisen rakennuskau-den aikaisessa uusien porvarien tulvassa maistraatti ei ilmeisesti ollut kyennyt kont-rolloimaan porvarisvalojen vannomista.209 Vastaavasti päättyneiden porvarisoi-keuksien määrän kohoamista saattaa selittää yksinkertaisesti sukupolvenvaihdos, kun suuri joukko porvareita kuolee tai luopuu liiketoiminnasta lyhyen ajan sisällä.

Näistä varauksista huolimatta kaavioista ovat selvästi luettavissa sekä Viaporin rakennusvaiheet että yleinen taloudellinen kehitys. Myönnettyjen porvarisoikeuk-sien määrä saavuttaa huippunsa Viaporin ensimmäisen rakennuskauden alussa 1740–50-lukujen taitteessa, mutta romahtaa nopeasti sen jälkeen. Samaan aikaan irtisanottujen porvarisoikeuksien määrä lähtee kasvuun. Kaupunkiin näyttää tulleen jo rakennuskauden alkuvaiheessa liikaa porvareita, koska myönnettyjen porvarisoi-keuksien määrä romahti ja eronneiden porvarien määrä kasvoi rakennustöiden ol-lessa vielä käynnissä. Seuraavat romahdukset myönnettyjen porvarisoikeuksien määrässä ja piikit niiden irtisanomisissa sijoittuvat 1760-luvun loppuun, jolloin lin-noitustyöt olivat poliittisista syistä seisahduksissa ja valtakunnassa yleinen talous-taantuma, sekä 1700–1800-lukujen vaihteeseen, jolloin Viaporin rakennustyöt al-koivat lopullisesti hiipua.

Kuolleiden porvarien määrässä kuvastuu epidemiakuolleisuuden suuri merkitys uuden ajan alun väestökehityksessä. Kaaviosta erottuvat jyrkästi Kustaan sodan vuodet 1788–1790, jolloin kolmen vuoden aikana kuoli yhteensä 51 porvaria, lähes neljäsosa porvariston kokonaismäärästä. Varsinaisten sotatapahtumien uhrina heis-tä kuoli ilmeisesti vain yksi, laivastossa vänrikkinä palvellut merikapteeni Jakob Johan Linsenius.210 Muiden hengen vaati venäläisestä sotasaalislaivasta levinnyt pilkkukuume-epidemia. Porvariston kokonaismäärää kuvaavassa kaaviossa nämä vuodet näkyvät kuitenkin vain hienoisena laskuna, eivät romahduksena. Syynä tä-hän on se, että myös myönnettyjen porvarisoikeuksien määrä saavutti tuolloin huippunsa. Porvarisyhteisö kykeni tarvittaessa täydentämään itseään nopeasti.

4.3 Porvaristo sääty-yhteiskunnan murroksessa

1700-luku oli suuri murroskausi Ruotsin yhteiskuntahistoriassa. Keskiajalta periy-tynyt nelisäätyjärjestelmä pysyi muodollisesti voimassa ja sitä vahvistivat entises-tään vapaudenajan valtiolliset reformit, jotka antoivat säädyille ennennäkemätöntä poliittista valtaa. Samaan aikaan säätyjärjestelmän perusteet kuitenkin rapautuivat hitaasti, kun sen ulkopuolisen väestön määrä kasvoi nopeasti. Sosiaalinen asema

209 Helsingin maistraatin pöytäkirja 12. ja 19.12.1757, HKA MA Ca:63, s. 1307, 1352–1356. Porva-risoikeuskirjat 1756–1791, HKA MA Di:1.

210 Vento 2005, s. 254.

alkoi merkitä säädyn jäsenyyttä enemmän, mikä merkitsi sääty-yhteiskunnan vähit-täistä korvautumista luokkayhteiskunnalla.211 Tämä heijastui myös porvariston asemaan omassa kaupunkiyhteisössään.

Suurimmat ongelmat säätyjärjestelmälle aiheutti niin kutsutun aatelittoman säätyläistön (ofrälse ståndspersoner) nopea kasvu 1700-luvulla. Ryhmä koostui pääasiassa aatelissäädyn ulkopuolelta tulleista upseereista ja virkamiehistä. Kruu-nun virkakoneisto oli kasvanut kasvamistaan 1600–1700-lukujen hallinnollisten uudistusten tuloksena, ja armeijassa hallitsevaan asemaan olivat nousseet tekniset aselajit kuten laivasto, tykistö ja linnoituslaitos. Kruunu tarvitsi yhä enemmän yhä koulutetumpia virkamiehiä ja upseereita, ja sen oli pakko luopua vanhasta periaat-teestaan, jonka mukaan korkeiden siviili- ja sotilasvirkojen hoitaminen oli aateliston yksinoikeus. 1800-luvulle tultaessa virkakoneiston ylimmätkin portaat oli avattu aatelittomille. Heillä ei kuitenkaan ollut poliittisia oikeuksia nelisäätyjärjestelmän puitteissa. Vapaudenajan perustuslakien säätämisen yhteydessä tehdyt ehdotukset

”viidennen säädyn” perustamisesta eivät johtaneet tuloksiin.212

Yhteiskunnallinen muutos synnytti näin eräänlaisen kaksoisstandardijärjestel-män, jossa juridinen status ja sosiaalinen asema olivat toisistaan riippumattomia tai jopa ristiriidassa keskenään. Helsingin kaltaisessa tärkeässä hallintokaupungissa korkea-arvoinen aateliton virkamies oli sosiaalisen hierarkian huipulla, mutta viral-linen säätyjärjestelmä ei tunnustanut häntä eikä hänellä ollut edustusta valtiopäivil-lä. Huonolaatuista viinaa hengenpitimikseen myyskentelevä pikkuporvari taas oli sosiaalisesti kaupunkiyhteiskunnan alimmilla portailla, mutta juridisesti hän oli valtiosäädyn täysivaltainen jäsen jolla oli äänioikeus kun kaupungin virkamiehiä ja valtiopäiväedustajia valittiin.213

Väestönkasvun, yhteiskuntarakenteen muutoksen, säätyjärjestelmän rapautumi-sen ja porvariston sisäisten erojen kasvamirapautumi-sen tulokrapautumi-sena kaupunkiyhteiskuntaan alkoi syntyä uudenlainen jakolinja. Se kulki vanhan säätyjaottelun poikki ja jakoi kaupunkilaiset sosiaaliseen eliittiin ja rahvaaseen. Helsingin kaltaisessa sotilas- ja hallintokaupungissa sosiaalinen eliitti rakentui armeijan, virkakunnan ja porvaris-ton yläkerrostumista. Se käsitti korkeat upseerit, korkeat kruununvirkamiehet, pormestarit ja raatimiehet, suurkauppiaat ja mahdollisesti myös rikkaimmat käsi-työläismestarit.214

211 Carlsson 1973, s. 15.

212 Jutikkala 1968, s. 175.

213 Eino Jutikkala on kiteyttänyt tämän yhteiskunnallisen paradoksin: ”Aateliton hovioikeuden presidentti oli arvostettu säätyläinen, mutta hän ei kuulunut privilegioituun korporaatioon kuten suu-tarimestari.” Jutikkala 1968, s. 183. Olen muokannut hänen paradoksinsa esimerkit Helsinkiin

213 Eino Jutikkala on kiteyttänyt tämän yhteiskunnallisen paradoksin: ”Aateliton hovioikeuden presidentti oli arvostettu säätyläinen, mutta hän ei kuulunut privilegioituun korporaatioon kuten suu-tarimestari.” Jutikkala 1968, s. 183. Olen muokannut hänen paradoksinsa esimerkit Helsinkiin

In document Helsingin porvaristo Viaporin rakennuskaudella (1748-1808) : Sosiaalihistoriallinen perustutkimus (Page 55-70)

Related documents