3 SOTILASKAUPUNKI HELSINKI-VIAPORI

3.4 Helsinki-Viaporin kaksoiskaupunki

Kun Helsingin kaupungin 1700-luvun historiaa on tutkittu, Viapori on yleensä jätet-ty enemmän tai vähemmän sivuun. Sitä on käsiteljätet-ty Helsingistä erillisenä sotilasalu-eena, eikä sitä ole laskettu osaksi kaupunkia – eräissä yhteyksissä se on luokiteltu jopa itsenäiseksi kaupungiksi.154 Vanhan Helsingin kaupungin historian kirjoittaja Eirik Hornborg nostaa Viaporista esille lähinnä sen helsinkiläisille tuomat haitat, kuten kaupungin kasvua häirinneet kaupunkilinnoitussuunnitelmat sekä sotilaiden pikkurikokset, järjestyshäiriöt ja epäsiveellisyydet. Hänen kokonaisarvionsa Viapo-rin merkityksestä on nuiva: ”SuuViapo-rin piirtein on kuitenkin linnoituksen perustamisen katsottava aiheuttaneen kaupungille taloudellisessa suhteessa enemmän hyötyä kuin vahinkoa.”155

Helsingin kehitystä 1700-luvun jälkipuoliskolla ei voi kuitenkaan ymmärtää ot-tamatta huomioon linnoitussaaria ja niiden väestöä. Kyse ei ollut kahdesta erillises-tä alueesta, siviiliväestön asuttamasta kaupungista ja sotilasväestön asuttamasta

150 Mannila 2006, s. 7–14; Heikkinen 2007, passim; Lilius 2014, s. 365–366.

151 Hornborg 1950, s. 248–252; Kärki 2014, s. 392.

152 Herlitz 1924, s. 181–184; Ranta 1982, s. 144–160.

153 Hornborg 1950, s. 243–248.

154 Daniel Djurbergin maantiedon oppikirjan mukaan ”Uudellamaalla on neljä [sic] kaupunkia:

Helsinki, Porvoo, Viaporin linnoitus, Tammisaari ja Loviisa”; kts. Djurberg 1999, s. 106. Suomen väes-tön sääty- ja ammattiryhmitys vuosina 1751–1805 laskee Viaporin ilman selityksiä yhdeksi Suomen kaupungeista; kts. Fougstedt & Raivio 1953, s. 52–53.

155 Hornborg 1950, s. 230.

linnoituksesta, vaan yhteen kasvaneesta asuinkeskittymästä, jossa siviiliyhteiskun-nan ja sotilasyhteiskunsiviiliyhteiskun-nan välille oli vaikea vetää tarkkaa rajaa.

Suuri osa niistä sotilaista, joiden virallisena asemapaikkana oli Viaporin linnoi-tus, oli todellisuudessa majoitettuna Helsingin kaupunkiin. Tämä koski etenkin Suomen tykistörykmenttiä, joka sijaitsi pääosin kaupungissa koko rakennuskauden ajan. Vastaavasti merkittävä osa Helsingin kaupungin porvareista ja muista kau-punkilaisista asui ja työskenteli enemmän tai vähemmän pysyvästi linnoitussaarilla.

Siviiliväestön, naisten ja lasten suurta määrää Viaporissa hämmästeltiin lähes jokai-sessa aikalaiskuvaukjokai-sessa, ja sen pelättiin jopa heikentävän linnoituksen sotilaallis-ta valmiutsotilaallis-ta, koska siviilit olivat otsotilaallis-taneet asuinkäyttöön puolustuksen kannalsotilaallis-ta tär-keitä paikkoja.156 Väestön liikkuminen kaupungin ja linnoituksen välillä oli jatkuvaa ja käytännössä esteetöntä. Kuuluisin kuvaus tästä on brittiläisen herrasmiesmatkai-lijan Edward Daniel Clarken päiväkirjamerkintä vuodelta 1799:

Viaporin linnoitus on rakennettu saarille pari mailia varsinaisen kaupungin ulkopuolelle. Sinne johtaa jään yli havunoksin merkitty tie, jolla käy taukoa-maton liikenne kumpaankin suuntaan. Tuskin mikään on hauskempaa kuin tuon vilkkaan liikenteen seuraaminen. Kuomureet, kauppareet, kuormareet ja kauniisti koristellut huvireet kiitävät jäällä vinhaa vauhtia kauniiden ja virk-kujen suomenhevosten vetämänä. Heidän lisäkseen jäätiellä kulkee sankka joukko jalankulkijoita. Aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen näkee upseerien, so-tamiesten, palvelijoiden, talonpoikien, pioneerien ja käsityöläisten kiiruhtavan asioilleen. Kaikkea tätä katsellessaan tuntee muukalainen seuraavansa haus-kaa ja mielenkiintoista näytelmää, jolle eivät edes Lontoon Hyde Park ja Roo-man Corso kykene vetämään vertoja.157

Ulkomaiset vieraat tarvitsivat linnoitukseen astuakseen luvan Viaporin komen-dantilta, mutta tästä säännöstä ei juuri piitattu. Linnoituksen komendanttina 1770-luvulla toiminut Johan Sparre valitti, että rahdinsoutajat, porvarit ja jopa säätyläiset toivat jatkuvasti linnoitukseen ulkomaalaisia ilman lupaa.158 Maistraatti kielsi kau-punkilaisia kuljettamasta vieraiden valtakuntien alamaisia linnoitukseen, mutta jo seuraavana vuonna Sparre järjesti tuntuvat sakot tullimies Mikael Forsellille, joka oli soutanut kaksi venäläistä pappia Viaporiin.159

156 Ääriesimerkkinä voidaan mainita linnoituslaitoksen rahastonhoitaja Carl Petter Nyberg, joka harjoitti Suomen sodan alla Viaporissa jopa pienimuotoista maataloutta. Hän omisti eri puolilta linnoi-tussaaria kolme asuinrakennusta, tallin, navetan, kymmenkunta aittaa, puutarhan huvimajoineen, kaksi kasvimaata ja kaksi heinäpeltoa. Hatakka 2011, s. 97–100.

157 Nothing can be more gay and pleasing than the scene, exhibited on the ice, from Helsingfors to the fortress of Sveaborg, which is situated on an island, distant two English miles. The road is marked on the snow by trees, or large branches of the pine, planted on the ice. Sledges of all sizes and descriptions, open and covered, of business, burthen, or pleasure, plain or decorated, with beautiful little prancing Finland horses, are seen moving with the utmost rapidity, backwards and forwards, the whole way, from morning to night. Officers with their servants, ladies, soldiers, peasants, artifi-cers, engineers, form a crowded promenade, more interesting and amusing than that of Hyde Park in London, or the Corso at Rome. Clarke 1824, s. 366. Suomennos on Jorma Ojalan ja otettu teoksesta Clarke 1990, s. 195.

158 Helsingin maistraatin pöytäkirja 2.6.1779, HKA MA Ca:85, s. 614–615.

159 Helsingin maistraatin pöytäkirja 31.7.1780, HKA MA Ca:86, s. 825–826.

Sparren seuraaja Petter Bernhard Piper yritti kontrolloida siviilien tulemisia ja menemisiä linnoituksessaan määräämällä, että Viaporiin sai tulla vain kolmen viral-lisen portin kautta.160 Määräyksen vaikutuksista ei ole tietoa, mutta helsinkiläiset, jotka olivat tottuneet rantautumaan ja kulkemaan vapaasti linnoitussaarilla, tuskin noudattivat sitä orjallisesti. Samoihin aikoihin virkaatekevä kaupunginviskaali Carl Fredrik Lytke valitti, että armeija ei kyennyt millään tavoin kontrolloimaan vapaalla olevien sotilaiden liikkumista. Lytken mukaan Viaporin sotilaat tulivat sunnuntaisin ja rukouspäivinä kaupunkiin, missä he häiritsivät jumalanpalvelusta pitämällä ju-malatonta elämää kapakoissa, ja niiden sulkeuduttua vaeltelivat suurina laumoina kaupungin kaduilla terrorisoimassa ihmisten yörauhaa.161

Hallinnollisten rajojen epäselvyys ja väestön vapaa liikkuminen heijastuu myös väestöhistoriallisissa lähteissä. Viaporin sotilas- ja siviiliväestö henkikirjoitettiin kustavilaiselle ajalle asti osana Helsingin kaupungin väestöä, ja termillä ”Viaporin linnoitus” viitattiin henkikirjoissa vain linnoituslaitoksen työntekijöihin. Vasta vuo-desta 1775 alkaen Viaporista ryhdyttiin laatimaan oma henkikirja.162 Viaporin kir-kollisen väestökirjanpidon hoitivat alusta lähtien sotilasseurakunnat, mutta tässäkin asiassa käytännöt olivat horjuvia, sillä Helsingin kaupunkiseurakunnan kirkonkir-joissa esiintyy myös viaporilaisia.163 Vaikka valtakunnalliset väestötaulut tehtiin periaatteessa seurakuntakohtaisesti, Helsingin kaupunkiseurakunnan arkistossa on runsaasti väkiluku- ja väestönmuutostauluja, joissa sotilasväestö on laskettu koko-naan tai osittain mukaan kaupunkiväestöön.164

Helsingin ja Viaporin väestön hahmottamisongelmia voi havainnollistaa väestö-tieteen käsitteillä laillinen väestö ja taloudellinen väestö. Laillinen väestö koostuu paikkakunnan asukkaiksi virallisesti kirjatuista henkilöistä, taloudellinen väestö niistä, jotka tosiasiassa asuvat ja työskentelevät paikkakunnalla tutkimushetkenä.165 Helsingin ja Viaporin tapauksessa laillisten ja taloudellisten väestöjen välillä on

160 Helsingin maistraatin pöytäkirja 22.4.1782, HKA MA Ca:88, s. 454–455. Piperin määräyksessä mainitut kolme porttia ovat Hamiltonin, Hårlemanin ja de Brucen portit. Näistä yhä jäljellä oleva Ha-miltonin portti sijaitsee Susisaaren pohjoisosassa vanhan pursisataman luona ja on ollut veneellä kau-pungista saapuvien pääreitti linnoitukseen. Tuhoutuneet Hårlemanin ja de Brucen portit osoittivat etelään kohti Kustaanmiekkaa (Hårleman) ja itään kohti Isoa Mustasaarta (de Bruce).

161 Vt. kaupunginviskaali Carl Fredrik Lytken kirje maaherra Anders de Brucelle (päiväämätön), välitetty tiedoksi Helsingin maistraatille. Helsingin maistraatin pöytäkirjan liitteet 4.6.1778, HKA MA Cb:82.

162 Termi ”Viaporin linnoitus” (Sveaborgs Fästning) mainitaan henkikirjassa ensimmäisen kerran vuonna 1756, ja sen alle on luetteloitu linnoituksen siviilivirkamiehet ja käsityöläiset. Myöhemmissä henkikirjoissa samasta väestöryhmästä käytetään termejä linnoituslaitos (Fortifications Staten), lin-noitustyömaa (Fästnings Byggnaden) ja Viaporin linlin-noitustyömaa (Fästnings Byggnaden på Swea-borg). Kts. Helsingin kaupungin ja Viaporin linnoituksen henkikirjat 1749–1808; KA LT 8857 (1744), 8261 (1745), 8264 (1746), 8268 (1747), 8273 (1748), 8277 (1749), 8287 (1751), 8291 (1752), 8295 (1753), 8300 (1754), 8308 (1755), 8313 (1756), 8319 (1757), 8324 (1758), 8328 (1759), 8334 (1761), 8338 (1762), 8341 (1763), 8344 (1764), 8348 (1765), 8353 (1766), 8358 (1767), 8362 (1768), 8366 (1769), 8373 (1771), 8378 (1772), 8382 (1773), 8386 (1774), 8390 (1775), 8394 (1776), 8399 (1777), 8403 (1778), 8407 (1779), 8411 (1780), 8417 (1782), 8423 (1783), 8427 (1784), 8431 (1785), 8435 (1786), 8439 (1787), 8443 (1788), 8448 (1789), 8452 (1790), 8455 (1791), 8459 (1792), 8463 (1793), 8467 (1794), 8471 (1795), 8475 (1796), 8480 (1797), 8485 (1798), 8491 (1799), 8496 (1800), 8503 (1801), 8505 (1802), 8513 (1803), 85220 (1804), 8525 (1805), 8532 (1806), 8537 (1807), 8542 (1808).

163 Maaniitty 2015, s. 23.

164 Vuosien 1772 ja 1773 väkilukutauluissa Viaporin ja tykistörykmentin väestö on laskettu osaksi Helsingin väkilukua. Lisäksi kaupungin väestönmuutostauluihin on laskettu mukaan vuosina 1767–

1771 Viapori, vuonna 1772 Viapori ja tykistörykmentti, sekä vuosina 1774–1785 tykistörykmentti. KA, Helsingin ruotsalais-suomalainen seurakunta, Väkilukutaulut II Dc:1.

165 Kts esim. Happonen 2009, s. 15–16.

poikkeuksellisen suuria eroja. Helsingissä pysyvästi asuneita sotilaiden perheenjä-seniä ei laskettu osaksi kaupungin laillista väestöä, eikä linnoitussaarilla pysyvästi asuneita porvareita ja muita kaupunkilaissiviilejä osaksi linnoituksen laillista väes-töä.166 Henkilön virallinen asuinpaikka ei siis välttämättä kerro mitään hänen todel-lisesta asuinpaikastaan.

Lähdekriittiset ongelmat tekevät Helsingin ja Viaporin tutkimisen irrallaan toi-sistaan mahdottomaksi tai ainakin hedelmättömäksi. Nämä ongelmat on mahdollis-ta ratkaismahdollis-ta käyttämällä käsitettä kaksoiskaupunki, joka on kehitetty Suomen Aka-temian Viapori-tutkimusprojektissa metodiseksi työkaluksi Viaporin rakennuskau-den aikaisen Helsingin tutkimiseen.167 Helsingin kaupungin ja Viaporin linnoituk-sen tulkitseminen yhdeksi asuinkeskittymäksi, Helsinki-Viaporin kaksoiskaupun-giksi, mahdollistaa väestöhistoriallisten ongelmien sivuuttamisen. Lisäksi kaksois-kaupunki-lähestymistapa avaa 1700-luvun lopun Helsingin historian uusille tulkin-noille ja vertailuille.

Kaavio 3.2: Suomen kymmenen suurimman kaupungin asukasluku vuosina 1749 ja 1805 virallisten väkilukutietojen mukaan168

166 Sampsa Hatakka on vertaillut Viaporin henki- ja rippikirjoja vuodelta 1806. Teoriassa kummas-sakin pitäisi olla kirjattuna sama väestö, mutta käytännössä Helsingin ja Viaporin väestöjen sekoittu-minen aiheuttaa runsaasti epätarkkuuksia. Esimerkiksi Viaporissa liiketoimintaa harjoittaneet helsin-kiläiset kauppiaat on useissa tapauksissa henkikirjoitettu Helsingissä mutta merkitty rippikirjaan Via-porissa. Viaporin väestön henkikirjoittaminen myös tapahtui sekä Viaporissa että Helsingissä, mikä viittaa siihen, että merkittävä osa linnoituksen laillista väestöä asui pysyvästi kaupungin puolella. Ha-takka 2011, s. 143–144. Kts. myös Hornborg 1950, s. 230.

167 Kaksoiskaupunki-käsitettä sovellettiin ensimmäisen kerran tutkimukseen artikkelikokoelmassa Sophie Holm & Magdalena af Hällström (toim.), Viapori – linnoitus, lähiseutu ja maailma (Ehrens-värd-Seura, Helsinki 2012).

168 Kaavio perustuu Oiva Turpeisen artikkelissa De finländska städernas folkmängd 1727–1810 esitettyihin väkilukutietoihin, jotka on koottu kaupunkikohtaisten väestötaulujen pohjalta; kts. Tur-peinen 1977, passim. Vertailuvuosiksi on valittu ensimmäinen ja viimeinen vuosi, jolloin Suomi oli Ruotsin valtakunnallisen väestötilaston piirissä.

Luotettavin lähde Ruotsin valtakunnan kaupunkien väkiluvun laskemiseen ovat valtakunnalliset väestötaulut, joita vuonna 1748 perustettu taulustolaitos teki mää-rävuosittain.169 Kaaviossa 2.2 on esitetty kymmenen suurimman suomalaiskaupun-gin väestötauluväkiluku ensimmäisenä ja viimeisenä vuonna jolloin ne olivat Tau-lustolaitoksen piirissä. Kaksi huomionarvoisinta seikkaa ovat Turun ylivoima mui-hin kaupunkeimui-hin nähden sekä väestönkasvun tasaisuus. Suomen kaupunkiväestön määrä kasvoi 1700-luvun jälkipuoliskon aikana noin 20 000 hengestä noin 43 500 henkeen, eli kaupunkien yhteenlaskettu asukasluku hieman yli kaksinkertaistui.

Tämä kasvu jakautui hyvin tasaisesti eri kaupunkien kesken, sillä muutamaa poik-keusta lukuun ottamatta kaikkien kaupunkien väkiluku noin kaksinkertaistui ajan-jaksolla 1749–1805; nämä poikkeukset ovat väestönkasvultaan taantunut Porvoo sekä nopeasti kasvanut Hämeenlinna.170

Väestötaulujen tiedoissa on kuitenkin useita lähdekriittisiä ongelmia, joista tä-män tutkimuksen kannalta suurin on pysyvän sotilasväestön puuttuminen. Väestö-taulujen tiedot koottiin seurakuntakohtaisesti, joten oman sotilasseurakuntajärjes-telmänsä piiriin kuuluneet linnoitusjoukot ja värvätyt rykmentit eivät sisälly sotilas-kaupunkien väkilukuun. Vuoden 1749 väkilukutietojen kohdalla tämä ei aiheuta suurta vääristymää, sillä Suomessa oli tuolloin vain yksi värvätty rykmentti, tykistö-rykmentti Helsingissä.171 Suomen puolustuksen uudelleenjärjestely 1700-luvun jäl-kipuoliskon aikana lisäsi kuitenkin sotilasväestön määrää huomattavasti. 1800-luvun alussa Leskikuningattaren henkirykmentti oli sijoitettu Viaporiin, Jäger-hornin rykmentti osittain Viaporiin ja osittain Svartholman merilinnoitukseen Lo-viisaan. Suomen tykistörykmentistä pääosa oli Helsingissä ja Viaporissa, mutta pie-niä osia siitä oli sijoitettuna myös Loviisaan ja Hämeenlinnaan. Lisäksi Armeijan laivastolla oli eskaaderit Viaporissa ja Turussa.172

Vuoden 1805 valtakunnallisissa väestötauluissa eriteltiin ensimmäisen kerran väestö paikkakunnittain. Samalla linnoituksista sekä kaupunkeihin sijoitetuista vär-vätyistä rykmenteistä ja muista pysyvistä sotilasosastoista tehtiin omat väestötaulut.

Näiden taulujen avulla on mahdollista huomioida sotilasväestön osuus kaupunkien väkiluvusta.

169 Väestötauluista ja niiden lähdekriittisistä ongelmista kts. tarkemmin Liite 1.

170 Jutikkala 1980, s. 152–153; Nikula 1981, s. 139; Pitkänen 1994, s. 40–45; Karonen 2001, s. 37.

Nikulan mukaan vuonna 1749 kaupunkiväestön osuus koko väestöstä oli 5,1% ja vuonna 1805 4,7%, eli kokonaisväestö kasvoi kaupunkiväestöä nopeammin. Ruotsissa kaupunkiväestön kasvu oli jonkin verran nopeampaa kuin Suomessa; kts esim. Carlsson 1964, s. 36.

171 Suomen tykistön vahvuus 1740-luvun lopulla oli noin 500 miestä; kts. esim. Cederberg 1947, s.

196–197.

172 Pieniä pysyviä varuskuntajoukkoja oli myös Hangon linnoituksessa ja Varkauden Laivalinnassa.

Nämä eivät kuitenkaan kasvattaneet minkään kaupungin asukaslukua. Kts. Screen 2007, s. 34, 176–

182.

Kaavio 3.3: Suomen kymmenen suurimman kaupungin asukasluku vuosina 1749 ja 1805, sotilasväestö huomioituna173

Sotilasväestön huomioiminen kaupunkien asukasluvussa muuttaa tilaston aivan toisenlaiseksi, ja tarjoaa samalla selityksen monille ilmiöille jotka virallisten väkilu-kutietojen valossa näyttävät poikkeuksellisilta. Helsinki-Viaporin kaksoiskaupun-gissa oli vuonna 1805 noin yhdeksän tuhatta asukasta, ja se oli ylivoimaisesti toisek-si suurin suomalaiskaupunki Turun jälkeen. Rajalinnoituskaupunki Loviisa nousee sotilasväestönsä avulla neljänneksi suurimmaksi kaupungiksi ohi Vaasan, Porin ja Porvoon. Myös Porvoon väestötaantuma ja Hämeenlinnan nopea kasvu saavat seli-tyksensä. Porvoon kehitystä söi sen sijainti nopeasti kasvavien Helsinki-Viaporin ja Loviisan välissä. Hämeenlinnassa varuskunta laskettiin muista sotilaskaupungeista poiketen mukaan kaupunkiseurakunnan väestötauluun, mikä ylikorostaa sen väes-tönkasvua virallisissa väkilukutiedoissa.174

Sotilasväestön huomioiminen mahdollistaa myös suomalaiskaupunkien valta-kunnallisen vertailun. Ruotsin kaupungeista annetuissa väkilukutiedoissa on siviili-

173 Korjaukset koskevat Turun, Helsingin ja Loviisan väkilukuja, ja ne on tehty laskemalla näiden kaupunkien kaupunkiseurakuntien väestötaulut yhteen sotilasseurakuntien väestötaulujen kanssa seuraavasti: Turku = Turun kaupunki + Armeijan laivaston Turun eskaaderi; Helsinki-Viapori = Hel-singin kaupunki + Suomen tykistörykmentti + Viaporin linnoitus; Loviisa = Loviisan kaupunki + Jä-gerhornin rykmentin henkipataljoona + Svartholman linnoitus. Korjaukset eivät koske varuskunta-kaupunki Hämeenlinnaa, koska siellä sotilasväestö on laskettu mukaan varuskunta-kaupunkiseurakunnan väestö-tauluun. Vuoden 1805 valtakunnalliset väestötaulut; RA, Kungl. statistiska centralbyrån, Tabellverkets tabeller vol. 10. (KA FR:1646), s. 181–186, 229–234, 239–240, 261–268.

174 Vrt. Turpeinen 1977, s. 120. Turpeinen pitää Porvoon hidastuneen väestönkasvun syynä naapu-rikaupunkien vaikutuksen lisäksi myös kaupan painopisteen siirtymistä Pohjanlahdelle 1700-luvun loppupuolella. Hämeenlinnan väestönkasvun taustalla vaikuttavat sotilasväestön tilastointitapojen lisäksi myös eräät muut tekijät, kuten lääninhallituksen siirtyminen kaupunkiin vuonna 1776.

ja sotilasväestö laskettu tavallisesti yhteen, joten suomalaiskaupungit eivät ole ver-tailukelpoisia ilman yllä tehtyä korjausta.175

Kaavio 3.4: Ruotsin valtakunnan kymmenen suurimman kaupungin väkiluku vuonna 1800176

Vuonna 1800 Ruotsin valtakunnan kaupungit jakautuivat väkilukunsa perusteel-la kolmeen luokkaan. Ensimmäisessä on yksin pääkaupunki Tukholma noin 76 000 asukkaallaan. Keskiryhmän muodostavat kuusi kauppa- ja sotilaskaupunkia, joiden asukasluku on 9 000 ja 17 000 asukaan välillä: Göteborg, Stralsund, Turku, Karls-krona, Norrköping ja Helsinki-Viapori. Kolmannessa ryhmässä ovat pienemmät kaupungit, 5 400 asukkaan Gävlestä aina pahnanpohjimmaiseen, 150 asukkaan Ös-tersundiin. Näin ollen Helsingin sijoitus valtakunnallisessa kaupunkihierarkiassa vaihtelee suuresti sen mukaan, onko Viapori laskettu mukaan vai ei. Helsingin kau-punki kuuluu luokittelun alimpaan ryhmään, pikkukaukau-punkien taajaan joukkoon, kun taas Helsinki-Viaporin linnoituskaupunki on valtakunnan merkittävimpien kaupunkien joukossa.177

175 Ruotsin merkittävissä sotilaskaupungeissa Tukholmaa ja Karlskronaa lukuun ottamatta tehtiin siviiliväestöstä ja sotilasväestöstä erilliset väestötaulut. Historisk statistik för Sverige -sarjassa julkais-tuissa Ruotsin kaupunkien väkilukutiedoissa siviili- ja sotilasväestö on kuitenkin laskettu yhteen. Vrt.

vuoden 1805 valtakunnalliset väestötaulut; RA, Kungl. statistiska centralbyrån, Tabellverkets tabeller vol. 8–10 (KA FR:1644A–1646), passim sekä Historisk statistik 1947, s. 61–62.

176 Historisk statistik 1947, s. 61–62; Carlsson 1964, s. 36–37; Fällström 1974, s. 161–162; Turpei-nen 1977, s. 124–125. Yleiskatsauksia laadittaessa on syytä huomioida väkilukutietojen tulkinnanvarai-suus, sillä myös muiden kaupunkien kuin Helsingin kohdalla on olemassa vaihtoehtoisia tapoja väkilu-vun laskemiseen. Göteborgin asukasluvuksi kerrotaan Historisk statistik för Sverige -sarjassa 12 804 henkeä, mutta Anne-Marie Fällströmin laskelmat antavat väkiluvuksi 17 190 henkeä (kts. Fällström 1974, passim), ja tämä luku toistuu myös Göteborgin kaupungin historiassa (kts. Andersson 1996, s.

129). Ero johtuu siitä, että Fällström on laskenut mukaan myös Göteborgin esikaupunkiasutuksen jota ei luettu viralliseen kaupunkialueeseen. Taulukossa on käytetty Fällströmin väkilukutietoa.

177 Ruotsin valtakunnan kaupunkien vertailua tutkimusaikakautena vaikeuttaa se, että useimmat tilastolliset esitykset on laadittu vuoden 1809 jälkeisten rajalinjojen mukaisesti. Esimerkiksi Historisk statistik för Sverige -sarja käsittelee vain nyky-Ruotsin rajojen sisällä olevia kaupunkeja. Parhaan,

In document Helsingin porvaristo Viaporin rakennuskaudella (1748-1808) : Sosiaalihistoriallinen perustutkimus (Page 45-52)

Related documents