Vallisaaren panimo ja Viaporin liikemiespiiri

Kustaa III:n suuri alkoholiuudistus, joka oli tehnyt viinanpoltosta kruunun mono-polin ja luonut kruununpolttimojärjestelmän, purettiin 1780-luvun lopulla toimi-mattomuuden vuoksi. Kruunu siirtyi uuteen järjestelmään, jossa viinanpoltto-oikeus huutokaupattiin paikkakunnittain yksityisille yrittäjille. Kun tällainen huuto-kauppa ensimmäisen kerran järjestettiin Helsingissä, esille nousi uudenlainen lii-kemiespiiri joka oli kiinnostunut ottamaan haltuunsa liiketoiminnan Viaporissa.

Syksyllä 1787 kymmenen vuoden viinanpoltto-oikeus Helsingin kaupungissa huutokaupattiin kaupungin raatihuoneessa. Porvaristo painotti erityisesti, että Via-porin linnoitus kuului viinanpolttokysymyksessä Helsingin kaupungin alueeseen.⁷¹⁹ Kuten luvussa 7 on kerrottu, tilaisuus aiheutti kauppiaskunnan ja pienporvariston välisen taistelun viinanpoltto-oikeuksista. Se päättyi jälkimmäisen ryhmän voittoon, kun pienporvariston muodostama yhtiö huusi kaupungin viinanpoltto-oikeuden.

715 Kts. Helsingin maistraatin pöytäkirja 5.4.1780, HKA MA Ca:86, s. 329–335. Maistraatti mainit-see, että kaupungin valtiopäivämies on tehnyt sekä v. 1772 että v. 1778 valtiopäivillä aloitteen armeijan marketenttien poistamiseksi Viaporista. Aloite näyttää kuitenkin joutuneen byrokraattisen pallottelun uhriksi, sillä Kuninkaallinen Majesteetti on siirtänyt sen sotakollegiolle, joka on siirtänyt sen ylisota-komissariaatille, minkä jälkeen siitä ei ole kuultu mitään.

716 Järvinen 2014, s. 17.

717 Mathias Enningin, Petter Falckin ja Henrik Jonas Lethinin memoriaali, päiväämätön. Helsingin maistraatin pöytäkirjan liitteet 19.9.1770, HKA MA Cb:65.

718”…och huruwida H:rr Officerarne eller Fästnings Byggnads Handtwärckarne och Milicen med flera som å Sweaborg hafwa deras tjänster, kunna eller böra försättas i den förlägenhet, at öfwer En half Mihl, Siöwäg, hwarje gång behöfwa färdas therifrån hit til Helsingfors, tå the åstunda köpa något til sina Hushåld…” Helsingin maistraatin pöytäkirja 24.11.1770, HKA MA Ca:76, s. 1384–

1392. Helsingin ja Viaporin etäisyydeksi mainitaan tässä puoli peninkulmaa (n. 5 km) aiemmin käyte-tyn neljännespeninkulman (n. 2,5 km) sijasta.

719 Helsingin maistraatin pöytäkirja 30.7.1787, HKA MA Ca:93, s. 719–723.

Oikeuden polttaa viinaa Viaporissa se kuitenkin vuokrasi edelleen toiselle yhtiölle, jonka oli perustanut kymmenen Viaporin linnoituksen työntekijää. Heistä neljä oli linnoituslaitoksen käsityöläisiä, kuusi Armeijan laivaston aliupseereita ja merikap-teeneita.

Tämä yhtiö rakennutti nopeasti viinanpolttimon Vallisaarelle, samoille seuduille joilla kolme vuosikymmentä aiemmin hävitetty Wolfradtin ja Tersmedenin panimo oli sijainnut, ja maksoi siitä vuokraa luotseille, joiden haltuun kaupunki oli saaren antanut. Kauppiaskunta, joka oli hävinnyt taistelun viinanpoltto-oikeudesta, saneli pöytäkirjaan kitkerän mutta tuloksettoman vastalauseen, jonka mukaan viinanpol-ton antaminen Viaporin aliupseerien ja käsityöläisten käsiin oli loukkaus porvaris-ton elinkeino-oikeuksia kohtaan.⁷²⁰

Viinanpolttohuutokaupan yhteydessä nousi ensimmäisen kerran esiin se ryhmit-tymä, jota tässä tutkimuksessa kutsutaan Viaporin liikemiespiiriksi. Kyse oli armei-jan työntekijöistä, jotka olivat kiinnostuneita harjoittamaan porvarillisia elinkeinoja linnoituksessa. Piirin johtohahmo oli sen ainoa porvarijäsen, kruununleipuri ja lei-purimestari Johan Österberg. Kun viinanpoltto-oikeus huutokaupattiin uudelleen kymmenvuotiskauden päätyttyä vuonna 1797, pienporvaristo ja Viaporin liikemies-piiri tekivät samanlaisen järjestelyn kuin aiemmin. Ennen huutokauppaa viaporiai-set ehdottivat, että Helsingin ja Viaporin viinanpoltto-oikeudet huutokaupattaisiin erikseen. Porvaristo piti kuitenkin edelleen pyhänä periaatteenaan, että Viapori oli taloudellisissa kysymyksissä osa kaupunkia, eikä se hyväksynyt anomusta.⁷²¹

Vakiinnutettuaan asemansa viinanpolttimon osakkaina osa piirin jäsenistä ha-keutui porvareiksi Helsinkiin. Armeijan laivaston kersantti Carl Teckenberg sai ruo-kakauppiaan porvarisoikeuden vuonna 1790, ja hän perusti Vallisaarelle peltoa ja kasvimaata käsittäneen ”plantaasin”, jossa hän viljeli myyntituotteita kauppa-puotiinsa.⁷²² Johan Österberg vaihtoi vuonna 1792 leipurimestarin porvarisoikeu-tensa kauppiaan porvarisoikeuteen. Samoihin aikoihin Teckenberg ja Österberg auttoivat kahta Armeijan laivaston merikapteenia, Erik Morbergia ja Wilhelm Böningiä, pääsemään porvareiksi. Ensiksi mainittu oli kapteenina kaljaasi For-tunalla, jonka viinanpolttimon osakkaat omistivat.⁷²³ Vuonna 1803 Österberg oli takaajana, kun hänen entinen kauppapalvelijansa Håkan Hougerburg sai ruoka-kauppiaan porvarisoikeuden ja komendantin luvan asettua Viaporiin.⁷²⁴

720 Helsingin maistraatin pöytäkirja 8. ja 9.11.1787, HKA MA Ca:93, s. 955–973; Helsingin maist-raatin pöytäkirja 27.2.1788, HKA MA Ca:94, s. 91–99. Jälkimmäiseen pöytäkirjanotteeseen sisältyvät pienporvariston ja Viaporin liikemiespiirin välinen sopimus viinanpoltto-oikeuden alivuokraamisesta, kauppiaiden vastalause viinanpolton antamisesta ”Viaporin aliupseerien ja käsityöläisten” käsiin, sekä Viaporin liikemiespiirin ja luotsikunnan välinen sopimus viinanpolttimon rakentamisesta Vallisaarelle.

721 Kts. Helsingin maistraatin pöytäkirja 19.7.1797, HKA MA Ca:103, s. 757–779.

722 Kts. Carl Teckenbergin konkurssiin liittyvät asiakirjat, Helsingin maistraatin pöytäkirjan liitteet 11.8.1800, HKA MA Cb115. Teckenberg kertoo raivanneensa Vallisaarelle yhden tynnyrinalan ja 15 kapanalaa peltoa, 13 kapanalaa niittyä ja 4 kapanalaa kasvimaata. Yhteen laskettuna ja metrijärjestel-mään muunnettuna hänen viljelyksensä pinta-ala oli noin hehtaarin. Pelto ja niitty olivat saaren itä-osassa, kasvimaa viinanpolttimon rakennusten yhteydessä. Samassa asiakirjanipussa on Vallisaaren luotsien kirje jossa kerrotaan, että Teckenberg on saanut luvan raivata käyttämätöntä maata ”peruna-maaksi”.

723 Helsingin maistraatin pöytäkirja 21.3.1791, HKA MA Ca:97.

724 Helsingin maistraatin pöytäkirja 14.9.1803, HKA MA Ca:109.

Viaporin liikemiesiirin mahdollinen jäsen oli Jägerhornin rykmentin korpraali Gabriel Örn, joka sai pienporvarin oikeuden vuonna 1790 ja asettui Viaporiin.⁷²⁵ Myös viinanpolttimon osakkaisiin kuulunut lippukonstaapeli Samuel Schmidt pyrki porvariston jäseneksi, mutta maistraatti ei hyväksynyt häntä, vaikka hän vetosi ko-mendantin lausuntoon, jonka mukaan linnoitus tarvitsi lisää ruokakauppiaita.⁷²⁶

Vaikka Helsingin kauppiaat ja ruokakauppiaat esittivät protesteja Viaporin lii-kemiespiirin jäsenten anomuksia kohtaan, maistraatti oli valmis myöntämään useimmille heistä porvarisoikeudet. Carl Teckenbergin anoessa ruokakauppiaan oikeutta Ruokakauppaseura vastasi, ettei hänellä ollut minkäänlaisia perusteita anomukselleen: hänellä ei ollut ruokakauppiaalta vaadittavaa työkokemusta, eikä hän liioin ollut aatelinen, mikä olisi oikeuttanut hänet kontingenttiporvariuteen.

Maistraatti ohitti kuitenkin seuran mielipiteen ja antoi Teckenbergille porvarisoi-keuden, lausuen perusteluikseen seuraavaa:

Koska Teckenberg ei ano oikeutta käydä ruokakauppaa kaupungissa vaan Viaporin linnoituksessa, ja koska Viaporin käskynhaltijat ovat toistuvasti valit-taneet siitä, että kaupungin porvaristo ei pidä linnoituksessa myytävänä tar-peeksi juomaa, ruokaa ja muita tarpeita, joita sinne sijoitetut Kuninkaallisen Majesteetin virkamiehet ja sotavoimat sekä linnoituksen muut asukkaat päivit-täin tarvitsevat, pitävät pormestari ja raati näiden olosuhteiden vuoksi tar-peellisena suostua kersantti Carl Teckenbergin anomukseen ja myöntää hänel-le luvan pitää Viaporissa avointa puotia ruokatavaran myyntiä varten.⁷²⁷

Johan Österbergin kauppiasanomuksen käsittely kaksi vuotta myöhemmin eteni samanlaisia latuja: Kauppaseura vastusti anomuksen hyväksymistä Österbergin muodollisen pätevyyden puutteen vuoksi, mutta maistraatti hyväksyi sen vastalau-seista välittämättä. Anomuskirjeessään Österberg kirjoitti:

Kunnioitettu maistraatti lienee tietoinen siitä, että Viaporin linnoituksen asuk-kaat ovat pakotettuja tilaamaan välttämättömiä tarpeitaan Tukholmasta ja valtakunnan ruotsalaiselta puolelta, koska he eivät saa niitä täältä, ja siten tä-käläinen talouselämä ja kauppa on menettänyt suuria summia rahaa. Ja, edel-leen, että asukkaat joutuvat kohtaamaan lukuisia hankaluuksia, etenkin kevät- ja syyskuukausien aikana, hankkiessaan tavaroita kaupungista. Suurin osa

725 Örnin porvarisanomuksen käsittelyn yhteydessä ei mainita Viaporia; kts. Helsingin maistraatin pöytäkirja 9. ja 30.8. ja 18.9.1790, HKA MA Ca:96, s. 755–756, 823–824, 879. Hän esiintyy kuitenkin Linnoituslaitoksen seurakunnan rippikirjassa osana ”täkäläistä kauppaseuraa”, kts. Linnoituslaitoksen seurakunnan rippikirja 1795–1808, KA, Viaporin seurakunta, I Aa:1, s. 118–128, 296–315.

726 Lippukonstaapeli Samuel Schmidtin kirje Helsingin maistraatille, päiväämätön. Helsingin maistraatin pöytäkirjan liitteet 22.2.1796, HKA MA Cb:111.

727 ”Dock som Teckenberg icke sökt att få här i Staden, utan på Fästningen Sweaborg, idka Hö-keri Handtering såsom Victualie Handlande: Och Klagomål, tid efter annan af wederbörande Befall-ningshafvare å Sweaborg blifwit theröf:r anförde, at Borgerskapet här i Staden urachtlåtit hålla på fästningen til försälgning, förfrisknings och mat-wahror, samt flera förnödenheter, som Kongl.

Mai:ts thärwarande Ämbetsman och Garnizons Milice samt fästningens öfriga Innewånare da-geligen betarfva; Altså finna Borgmästare och Råd wid så satte omständigheter skiäligt, at sam-tycka til Sergeanten Carl Teckenbergs ansökning, och tillåta honom, at endast å Sweaborg hålla uti Öppen Bod til afsalu Victualie och Hökerij wahror…” Helsingin maistraatin pöytäkirja 12.4.1790, HKA MA Ca:96, s. 257–259.

niistä kauppiaista, jotka kunnioitettu maistraatti on nimittänyt Viaporiin, ovat lopettaneet liikkeensä, niin että jäljellä ovat vain kauppiaat Skugge ja Lethin, eivätkä hekään myy kaikkia niitä tuotteita joita asukkaat haluavat.⁷²⁸

Nämä kaksi lausuntoa paljastavat, että Viaporissa oli pula liikemiehistä. Suurin osa Viaporin-kauppaan privilegioiduista porvareista oli kuollut tai lopettanut toi-mintansa, ja linnoituksen johto oli toistuvasti valittanut asiasta. Tämän vuoksi maistraatti oli valmis päästämään porvariston jäseniksi Teckenbergin ja Österbergin kaltaiset miehet. He eivät täyttäneet muodollisia pätevyysvaatimuksia, ja porvaris-ton korporaatiot vastustivat heidän anomuksiaan, mutta he halusivat toimia kaup-piaina Viaporissa, ja se riitti saamaan maistraatin heidän puolelleen. Tällöin esiin nousee kuitenkin toinen kysymys: miksi Helsingin porvaristo, joka vain muutamaa vuosikymmentä aiemmin oli kilpaillut mahdollisuudesta harjoittaa liiketoimintaa Viaporissa, oli nyt menettänyt mielenkiintonsa siinä määrin, että linnoitus kärsi kaupallisten palveluiden puutteesta?

Viaporin rakennusvuosina Helsinki oli muuttunut nopeasti ja radikaalisti. Kau-pallisesti keskinkertainen pikkukaupunki oli kasvanut vilkkaaksi linnoituskaupun-giksi, joka oli yksi Ruotsin valtakunnan suurimpia asuinkeskittymiä. Paikalliset kauppiaat olivat vaurastuneet Viaporin-kaupalla; osa oli ajautunut konkurssiin suh-danteiden uhrina, mutta toiset olivat kyenneet investoimaan uuden vaurautensa laivanvarustukseen, varhaisteollisuuteen ja maanomistukseen. Käsityöläiset ja pienporvarit olivat saaneet uusia asiakkaita kaupungin kasvaessa. Porvarisyhteisö ei siten ollut yhtä riippuvainen Viaporista kuin se oli ollut ensimmäisen rakennuskau-den aikoihin, eikä lupa pitää kauppapuotia tai kapakkaa linnoituksessa ollut yhtä tavoiteltu liiketoimi kuin aiemmin.

Vuoden 1763 sopimusta solmittaessa porvarit olivat epäilemättä toivoneet en-simmäisen rakennuskauden olojen palaavan. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä linnoi-tustyöt eivät koskaan palanneet samaan laajuuteen kuin 1750-luvulla. Liiketoimin-tamahdollisuuksien hiipuminen linnoituksessa ja niiden kasvaminen kaupungissa oli laskenut porvariston intoa toimia Viaporissa siinä määrin, että maistraatti oli valmis ottamaan muodollisesti epäpäteviä sotilasyhteisön jäseniä porvareiksi täyt-tääkseen vanhan lupauksensa ylläpitää Viaporissa ”tarvittavaa määrää” kaupallisia palveluita. Vuoden 1763 sopimus ei ollut ongelmaton, mutta se takasi vakaat ja en-nustettavat olot siviiliyhteiskunnan ja sotilasyhteiskunnan välille, eikä maistraatti ollut halukas luopumaan siitä.

728 ”Hög Ädle Magistraten är nogsamt bekandt, at Sweaborgs fästnings Innewånare, som hafwa egen Hushåll, måste sielfwe, få nödwändighets wahror icke finnas i Orten til Köps, förskrifwa, alt hwad til theras behofwer fordras från Stockholm och Swenska sidan, hwarigenom anseenlige Pen-ninge Summor, gå från Handel och rörelserne härifrån Orten; Hwad äfwentyr och swårigheter, särdeles Höst och Wåhr tiderne Fästningens Innewånare måste widkännas, at från Staden erhålla alla sine behofwer; Har Hög Ädle Magistraten nogsamt insedt och funnit, som therföre tilsatt Köp-män å Sweaborg, at hwilcka the fläste redan utgåt så at ej flera, än endast Handelsm. Skugge och Lithen nu mera ärö thäröfrige, hwilcka ej äro så föresedde och Sorterade med wahror, som erford-rades…” Johan Österbergin anomus kauppiaanoikeuden saamiseksi, päiväämätön. Helsingin maistraa-tin pöytäkirjan liitteet 17.3.1792, HKA MA Cb:107. Österberg kirjoittaa Henrik Jonas Lethinin sukuni-men muodossa Lithen, mutta käännöksessä olen muuttanut sen yhdenmukaisuuden vuoksi Lethiniksi.