Porvariston uudelleenjärjestely pikkuvihan jälkeen

Hattujen sodan aikana Helsingin porvarieliitti, pormestari ja raatimiehet mukaan-lukien, pakeni venäläisten etenemistä ”Ruotsin puolelle”. Sotaa seuranneen venä-läismiehityksen eli pikkuvihan aikana kaupunkia hallitsi niin kutsuttu venäläinen maistraatti, kokoonpantu niistä porvareista jotka eivät olleet paenneet miehitystä.⁵¹⁸ Kun virallinen maistraatti pikkuvihan jälkeen astui takaisin tehtäväänsä, se tutki venäläisen maistraatin tekemien päätösten laillisuuden. Ensimmäisenä listalla oli-vat miehityskauden aikana myönnetyt uudet porvarisoikeudet.⁵¹⁹

Maistraatin eteen kutsuttiin kaikkiaan kaksikymmentäyhdeksän miestä. Joukos-sa oli kymmenen kuorma-ajuria, kahdekJoukos-san käsityöläistä, kolme kauppapalvelijaa, kolme teurastajaa, kaksi tullitarkastajaa, mittaaja, kaupunginpalvelija ja jopa yksi ulkopaikkakuntalainen, turkulaisen kauppiaan Bremerin puotirenki Erik Sund-beck.⁵²⁰ Kaikki kertoivat hakeneensa porvarisoikeutta välttääkseen joutumisen

518 Hornborg 1950, s. 181–185.

519 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 28.9.1943, HKA MA Ca:41, s. 1–3.

520 Nämä henkilöt olivat rahdinkuljettajat Johan Bender, Johan Hertzberg, Sigfrid Holmberg, Hultman, Höök, Gustaf Limnander, Simon Tackolin, Henrik Tanninen, Thomas Thomander ja Johan Thusberg, käsityöläiset Aspelin (aseseppä), Björk (kannusseppä), Fredrik Bure (seppä), Fack (kulta-seppä), Henrik Lang (puu(kulta-seppä), Rönn (turkkuri), Ullberg (seppä) ja Wahlgren (satula(kulta-seppä), kauppa-palvelijat Henrik Johan Fack, Pehrman, Strandman ja Erik Sundbeck (Turusta), teurastajat Beckström, Bergman ja Wickström, tullitarkastajat Anders Beckman ja Johan Myhr, mittaaja Simon Orre ja kau-punginpalvelija Gramerus. Kaikkien paitsi kolmen porvarisoikeuksien myönnöstä löytyy maininta

vamiehiksi Venäjän armeijaan, ja pitivät ratkaisuaan pakon sanelemana välttämät-tömyytenä. He ilmoittivat kuitenkin täyttäneensä porvarilliset velvollisuutensa moitteettomasti ja toivoivat saavansa jatkaa ammateissaan. Maistraatti jakoi joukon kahtia. Ne kaksitoista, joihin oli jo ennen pikkuvihaa suhtauduttu potentiaalisina uusina porvareina, saivat pitää oikeutensa. Tähän joukkoon kuuluivat kaikki käsi-työläiset yhtä lukuun ottamatta, kaikki teurastajat ja kaksi kuorma-ajuria. Loput määrättiin palaamaan entisiin ammatteihinsa, lukuun ottamatta listan kahdeksatta käsityöläistä turkkuri Rönniä sekä kauppapalvelijoita Pehrman ja Sundbeck, joiden tapaukset maistraatti otti erilliseen harkintaan.⁵²¹ Tämän harkinnan tuloksena Rönn ja Sundbeck saivat porvarisoikeudet.⁵²²

Venäläisen maistraatin pöytäkirjasta käy ilmi, että pikkuvihan aikainen porva-riksiotto tapahtui täysin lainmukaisin menoin. Porvareiksi otetut vannoivat valat, maksoivat maksut ja hankkivat vaadittavat kaksi takaajaa, minkäänlaista poikkeus-oloihin vetoavaa oikomista virallisissa muodoissa ei tapahtunut.⁵²³ Maistraatilla ei myöskään vaikuta olleen antipatiaa niitä miehiä kohtaan, joiden ”venäläiset” porva-risoikeudet se oli perunut, sillä suuri osa heistä pääsi myöhemmin porvareiksi.

Vuonna 1749, kun Viaporin linnoitustyöt olivat käynnistäneen Helsingissä taloudel-lisen kasvukauden, maistraatti otti kerralla kuusi heistä pienporvareiksi ja teurasta-jiksi.⁵²⁴

Pikkuvihan jälkeisiin uudelleenjärjestelyihin liittyi myös kysymys kaupunkiin asettuneista toispaikkakuntalaisista porvareista. Tallinnalaisia kauppiaita Kocken, Krey, Schlyter ja Örnberg, jotka olivat avanneet kauppapuodit raatihuoneeseen, määrättiin joko hankkimaan asianmukaiset porvarisoikeudet tai lopettamaan liike-toimintansa kaupungissa.⁵²⁵ Tämä toimenpide oli juridisesti yksiselitteinen, koska kauppiasnelikko oli tallinnalaisina vieraan valtakunnan alamaisia. Hankalampi ja pitkäkestoisempi oli sen sijaan kysymys Haminan kaupungin pakolaisporvareista.

Hattujen sodassa Hamina oli joutunut Ruotsin armeijan polttamaksi, ja Turun rauhassa se oli luovutettu Venäjälle. Venäjän keisarinna Elisabet oli antanut Hami-nan porvareille kolme vuotta aikaa päättää, halusivatko he palata kotikaupunkiinsa ja jatkaa siellä porvareina entisin ehdoin. Ne, jotka eivät palaisi määräajan kuluessa, menettäisivät kaiken rajan taakse jääneen omaisuutensa.⁵²⁶ Ruotsin kruunu alkoi Turun rauhan jälkeen suunnitella uuden rajakaupungin perustamista, ja suuri osa Haminan porvareista oli jo asettunut asumaan uuden kaupungin kaavaillulle

venäläisen maistraatin pöytäkirjoista. Puuttuvat henkilöt ovat kultaseppä Fack, kuorma-ajuri Hultman ja kauppapalvelija Pehrman (venäläiskauden pöytäkirjoissa mainitaan porvari Jacob Pehrman, mutta hän on porvari alusta asti). Helsingin venäläisen maistraatin pöytäkirja, HKA MA Ca:40, passim.

521 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 12.10.1743, HKA MA Ca:41, s. 25–27. Rahdinkul-jettajat, jotka saivat pitää porvarisoikeutensa, olivat Mikael Hultman ja Thomas Thomander.

522 Kts. liite 2.

523 Helsingin venäläisen maistraatin pöytäkirja, HKA MA Ca:40, passim.

524 Rahdinkuljettajat Johan Bender, Gustaf Limnander, Simon Tackolin ja Henrik Tanninen saivat pienporvarin oikeudet, rahdinkuljettaja Sigfrid Holmberg ja mittaaja Simon Orre teurastajan oikeudet.

Kts. liite 2.

525 Helsingin maistraatin oikeusasiain pöytäkirja 12.10.1743, HKA MA Ca:42, s. 24–26.

526 Hornborg 1950, s. 208.

le Ahvenkoskelle. Osa haminalaisista, joukossa eräät rikkaimmista kauppiaista, oleskeli kuitenkin Turussa ja Helsingissä.⁵²⁷

Helsinkiin asettuneet haminalaiset suurporvarit olivat varakkaampia kuin pai-kalliset kauppiaat ja kävivät ulkomaankauppaa omilla laivoillaan. Vuosina 1743–

1745 kolme haminalaista valtamerikauppalaivaa, Friedrichshamn, Enigheten ja Finland, piti kotisatamanaan Helsinkiä. Eirik Hornborg pitääkin haminalaisten in-nostavaa vaikutusta ja esimerkkiä yhtenä taustatekijänä sille, että Helsingin porvarit aloittivat 1740-luvun lopulla oman laivanrakennuksen.⁵²⁸ Mahdollisesta innosta-vuudestaan huolimatta haminalaiset olivat kuitenkin monille helsinkiläisille kaup-piaille piikki lihassa. Kaupunkien välillä oli ennen hattujen sotaa vallinnut kireä kilpailutilanne, kun Haminan suuret sahaporvarit olivat valloittaneet keskisen Uudenmaan koskipaikat ja ajaneet sahatoiminnallaan ahdinkoon Helsingin vanhan pääelinkeinon palkkikaupan. Nyt osa noista vihatuista haminalaisista, joukossa sa-haporvareista suurin Jakob Johan Tesche, asui ja kävi kauppaa Helsingissä.

Vuoden 1744 alussa kauppias Gustaf Bock esitti maistraatille kauppiaskunnan yhteisen valituksen. Sen mukaan haminalaiset kauppiaat aiheuttivat Helsingille suurta vahinkoa loisimalla kaupungissa ja kieltäytymällä ryhtymästä laillisiksi por-vareiksi.⁵²⁹ Kauppiaat Torsten Burgman, Henrik Forsius ja Carl Telleqvist lisäsivät haminalaisten syntilistaan vielä kaupanteon laittomin menetelmin. Kolmikon mu-kaan haminalaiset harjoittivat kiellettyä talonpoikaiskestitystä, käyttivät lainvastai-sia mitta-astioita ja antoivat jopa talonpoikien kauhoa ostamansa suolan itse tynny-reistä.⁵³⁰ Haminalaiset vetosivat siihen, että heillä oli vapaa oikeus oleskella ja työs-kennellä valtakunnan kaupungeissa kunnes kruunu oli perustanut heille uuden ko-tikaupungin ja keisarinna Elisabetin määräaika oli kulunut umpeen. He totesivat myös, että he olivat kotikaupunkinsa menettäneitä pakolaisia, joiden mittojen ja painojen ei voitu olettaa olevan viimeisen päälle kunnossa, ja että pikkuvihan jälkei-sessä yleijälkei-sessä talouskurjuudessa oli silkkaa pikkumaisuutta vahtia kuka kauhoi suolaa kenenkin tynnyristä.⁵³¹

Burgman, Forsius ja Telleqvist olivat Helsingin kauppiaskunnan vanhaa, jo väis-tymässä olevaa sukupolvea. He muistivat palkkikaupan kulta-ajat ja taistelut hami-nalaissahojen kanssa, ja olivat epäilemättä siksi kärkkäitä esittämään syytöksiä.

Nuoremman kauppiaspolven voisi sen sijaan olettaa olleen suopeampia tilanteelle, olihan heidän joukossaan suuri määrä Haminan kauppiaiden sukulaisia ja entisiä kauppapalvelijoita.⁵³² He pysyttelivät kuitenkin sivummalla kiistojen ajan.

527 En ole löytänyt maistraatin arkistosta kattavaa luetteloa Helsingissä oleskelleista haminalaisista porvareista. Maistraatin pöytäkirjassa 4.4.1744 mainitaan yhdeksän hautausmaan kunnostamisesta kieltäytynyttä haminalaista, kauppiasveljekset Lorenz ja Petter Tesche ja Jakob ja Samuel Forsell, kauppiaat Bruner, Heidmeen ja Forsberg sekä räätälit Ståhlberg ja Forsberg. Kts. HKA MA Ca:44, s.

247–248. Muualla samassa pöytäkirjassa mainitaan lisäksi kauppiasveljekset Heino Erik ja Johan Bruun (kts. esim. s. 477–479), räätälit Nils Björnklo (kts. esim. s. 8–10) ja Henrik Bergman (kts. esim.

s. 259–260) ja merikapteeni Nils Schale (kts. hakemisto: ”Schale, Nils”). Vuoden 1745 maistraatin pöytäkirjassa mainitaan kauppias Thomas Mattheiszen (Ca:46, s. 141–142) ja merikapteeni Peter Schmidt (Ca:46, s. 432–433). Luettelo on varmasti epätäydellinen.

528 Hornborg 1950, s. 03–206.

529 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 23.1.1744, HKA Ma Ca:44, s. 26–29.

530 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 23.1.1744, HKA Ma Ca:44, s. 29–31.

531 Helsingin maistraatin talousasiain pöytäkirja 24.1.1744, HKA MA Ca:44, s. 43–44.

532 Kts. luku 6.3.

Haminalaisten joukossa oli myös käsityöläisiä, ja he saivat helsinkiläisiltä am-mattiveljiltään vaihtelevan vastaanoton. Haminassa syntynyt ja siellä ammattinsa oppinut Henrik Björkman anoi huhtikuussa 1744 suutarimestarin oikeuksia Helsin-gissä, mutta kieltäytyi tekemästä päätöstä Helsinkiin asettumisesta ennen kuin nä-kisi miten valtiollinen tilanne kehittyy. Björkmanilla oli suosittelijanaan suutari-kunnan oltermanni Johan Sundbeck, ja hänet hyväksyttiin mestariksi ammattikun-nan ja maistraatin siunauksella.⁵³³ Samana vuonna haminalainen räätäli Nils Björn-klo valitti maistraatille, että räätälimestari Krämer oli vienyt hänen saksensa ja kes-keneräiset työnsä. Raatihuoneeseen kutsuttu Krämer puhisi, että Björnklon toimin-ta oli rikkomus ammattikuntoimin-ta-asetustoimin-ta ja käsityöläisprivilegioitoimin-ta vastoimin-taan. Maistraat-ti vastasi, että se ei halunnut tehdä vääryyttä mestari Krämeriä, oman kaupungin ammattikuntia tai valtakunnan lakeja vastaan, mutta koska Björnklolla oli muiden haminalaisten tavoin oikeus työskennellä kaupungissa vapaamestarina, oli Kräme-rin palautettava hänelle sakset ja vaatteet sakon uhalla.⁵³⁴

Degerbyn eli myöhemmän Loviisan rajakaupungin perustaminen Ahvenkoskelle antoi helsinkiläisille lopulta aseen ajaa haminalaiset kaupungistaan. Maistraatti ilmoitti heille lokakuussa 1744, että heillä ei ollut enää vapaaoikeutta kaupankäyn-tiin Helsingissä, koska kuningas oli perustanut heille uuden kaupungin.⁵³⁵ Muuta-mia huomattavia haminalaisia kaupunkiin kuitenkin jäi. Vanha sahakeisari J. J.

Tesche sai porvarisoikeuden ilman vastalauseita ilmoitettuaan haluavansa liittyä pysyvästi Helsingin porvaristoon.⁵³⁶ Hän osti Kumpulan kartanon kaupungin poh-joispuolelta, rakennutti sen maille tiiliruukin, ja nousi yhdeksi Viaporin rakennus-työmaan suurimmista tavarantoimittajista.⁵³⁷ Merikapteeni Thomas Mattheiszen teki saman ratkaisun: hän vannoi porvarisvalan ja osti Munkkiniemen kartanon.⁵³⁸ Myös räätälimestari Nils Björnklo jäi Helsinkiin saamastaan kulmikkaasta vastaan-otosta huolimatta.⁵³⁹