Tarinamalli moraalikoodina

Tarinamalleissa pelkistyvät ja korostuvat musiikkiesityksen valmistamista oh-jaavat ihanteet, mutta ne eivät välttämättä koskaan ilmene käytännössä sellaisi-naan. Tarinamallit vaikuttavat kuitenkin toiminnan taustalla välittäen ihanteita oikeaksi nähdyistä toiminnan tavoista ja päämääristä. Ne sisältävät ehdotuksia eletyn tarinan etenemiseksi ja toimijoiden positioiksi (ks. luku 3.2). Seuraavassa tarkastelen, millaisena tämä Naapurilan koulun esityksen valmistamisen ihantei-ta kiteyttävä ihantei-tarinamalli näyttäytyy musiikkiesityksen valmisihantei-tamisihantei-ta ohjaavana moraalikoodina.

Positiointikolmioon (ks. kuvio 9, s. 176) tuotuna tämä tarinamalli esittää en-sinnäkin ihanteen musiikkiesityksen valmistamisesta sosiaalisena tekona. Se kertoo ihanteellisesta toiminnan tavasta, jossa kaikki osallistuvat. Se ilmaisee päämäärän, joksi musiikillisen mielekkyyden rinnalle nousee yhteisöllinen pro-sessi. Yhteisöllisen prosessin tavoite välittää myös ihanteen eletyn tarinan juo-nesta: yhteisölliselle prosessille ominainen kaaos järjestyy ja ahdistus lievenee siten, että kaikilla on lopulta mahdollisuus näyttäytyä taitavana. Onnistuessaan esityksen valmistamisen prosessi on keino ilmentää Naapurilan koululle omi-naista kasvatuksen tapaa ja rakentaa yhteenkuuluvuuden tunnetta: ”me teimme sen taas!” (Terhi, A II)

Tarinamallin kautta piirtyy myös Naapurilan kouluyhteisössä rakentunut ihanne oppilaan positiosta. Tavoitteena on, että oppilas onnistuu omalla tasol-laan, näyttäytyy taitavana ja lahjakkaana ja saa onnistumisen elämyksiä. Tämän ihanteen mukaan jokainen oppilas on osallistuva ja toimiva yhteisön jäsen: ”jo-kainen on osa sitä esitystä” (Kirsi, A II) ja ”jokaista tarvitaan” (Pekka, Mar-jukka, A II). Esityksen valmistamiseen edellytetään osallistuttavan ”tosissaan”

(Kirsi, Heli, A II) ja juhlassa ”ne saa ne lapset sen vastuun” (Heli, A II). Mu-siikkiesitystä perinteisesti ohjanneen tarinamallin korostama musiikillinen eks-perttiys ja talenttius esiintymisen edellytyksenä näyttää siis varioituneen musii-killiseksi toimijuudeksi, joka sosiologiseen viitekehykseen nojautuvassa merki-tyksessä sisältää paitsi musiikillisen myös sosiaalisen aspektin. Tällöin

musiikil-linen toimijuus ei tarkoita vain musiikin tekemisen taitoja vaan myös kykyä toimia musiikkiin liittyvissä tilanteissa ja olosuhteissa ja ymmärtää niiden sosi-aalisia suhteita (DeNora 2000, 153; Karlsen & Westerlund 2010, 232–234; Karl-sen 2011).

Osallistuminen ja toimiminen ovat kuitenkin vasta osallisuuden ja toimijuu-den rakentumisen lähtökohtia eivätkä vielä riittäviä ehtoja. ”Osallisuutoimijuu-den määri-telmä lähtee ihmisen sisäisestä kokemuksesta suhteessa ympäröivään maailmaan ja kulttuuriin: Lapsi tuntee olevansa osallinen, tärkeä ja huomioitu arjen konk-reettisessa toiminnassa”, kirjoittavat Venninen, Leinonen ja Ojala (2010, 5, kur-sivoinnit lisätty). Naapurilassa kaikkien osallistumista esitysten valmistamiseen perustellaan juuri mahdollisuudella saada kokemus osallisuudesta, kuten Kirsin jo aiemmin lainatussa toteamuksessa: on ”itseisarvo, että jokainen on osa sitä esitystä” (A II).

Toimijuus edellyttää toiminnan lisäksi myös tunnetta siitä, että voi vaikuttaa toimintaansa. Sosiologi Anthony Giddens (1984, 97) kirjoittaa toimijuuden luonteeseen kuuluvan, että

toimija, minä ajankohtana tahansa, ’olisi voinut toimia toisin’: joko positiivi-sesti siten että olisi pyrkinyt puuttumaan ’maailmassa olevien tapahtumien prosessiin’ tai negatiivisesti siten, että olisi pidättäytynyt toimenpiteestä.

Toimijuutta, vaikuttamista tapahtumien prosessiin, on siis myös tarkoitukselli-nen toimimatta jättämitarkoitukselli-nen. Tällaisesta negatiivisen toimijuuden kokemuksen rakentamisesta lienee kyse Pekan ja Kirsin edellä kuvatussa muistelussa, jossa

”harjotukset meni niin pipariks, että sitten joutu sanoon, että te ette sit pääse”

(A II).

Keskeinen tekijä osallisuuden ja toimijuuden kokemusten rakentumiseksi on omistajuuden tunne. Jotta koulun juhlan vuoksi motivoituisi tekemään tosissaan esitystä, pitää juhla kokea itselle merkitykselliseksi. Kaikkien osallistumisella pyritään juhlia rakentamaan Naapurilan koulussa merkitykselliseksi oppimisym-päristöksi jokaiselle, kuten Marjukan jo aiemmin lainatussa kommentissa:

”siel-lä juhlassa kuitenkin saadaan jotain yhteistä aikaseks, josta tulee hyvä mieli sekä oppilaille että opettajille ja josta voidaan olla yhdessä ylpeitä” (A II).

Parhaimmillaan Naapurilan koulun variaatiotarinamallin mukainen musiikkiesi-tyksen valmistamisen prosessi voi muodostaa oppimisympäristön, joka tukee onnistumisen sekä toimijuuden, osallisuuden ja omistajuuden kokemusten ra-kentamista. Siten tarinamalli tulee ilmaisseeksi myös ihanteen esityksen valmis-tamista ohjaavan opettajan positiosta. Pekka ehdottaa, että esityksen valmista-mista ohjattaessa ”se laatu vois olla sitä, että kaikki oppilaat pystyy esiinty-mään” (A II). Esityksen valmistamisen tulisi olla prosessi, joka sisältää sekä yhteistä rakentamista että yksilöllistä huomioimista. Esitysten ja niiden valmis-tamisprosessien tulisi myös sekä ilmentää että rakentaa koulun yhteisöllistä toi-mintakulttuuria eli jatkaa perinnettä, jossa juhlien ja esitysten valmistamisen on koettu olevan Marjukan sanoin ”sitä yhteisöllisyyttä parhaimmillaan” (A I).

Tämän tutkimuksen pragmatistiseen kasvatusfilosofiaan nojautuvan lähto-kohdan mukaan koulussa voidaan tarjota puitteita kokemuksen rakentumiselle.

Varsinaisen kokemuksen kukin kuitenkin rakentaa itse (Määttänen 2012, 159;

ks. myös luku 2.3.4), eikä opettaja voi koskaan olla varma siitä, mitä oppilas oppii. Naapurilan koulun opettajien keskustelun pohjalta muotoilemassani tari-namallissa musiikkiesitys tarjoaa mahdollisuuden tuoda esille taitoa ja lahjak-kuutta ja tulla nähdyksi parhaimmillaan. Mutta kuka tuo esille kenen lahjak-kuutta: lapsi omaansa vai aikuinen lapsen tai omaa lahjakkuuttaan? Kun lapsi tulee nähdyksi parhaimmillaan, onko lapsi subjekti vai objekti? Kokemus osalli-suudesta, omistajuudesta ja toimijuudesta syntyy vasta vuorovaikutuksen pro-sessissa ja pohjautuu moniin aiempiin kokemuksiin, joihin opettaja ei voi vai-kuttaa. Naapurilan koululle ominainen juhlien yhdessä tekemisen rakenne tarjo-aa Giddensin (1984, 118) termein sekä keinoja että pidäkkeitä osallisuuden, toimijuuden ja omistajuuden rakentamiseen. Parhaimmillaan syntyy kokemus esityksen valmistamisen yhteisöllisestä prosessista, pahimmillaan yhdessä teke-minen tuottaa loputonta odottamista, tekemättömyyttä ja turhautumista. Seuraa-vassa luvussa tarkastelen neuvottelua positioitumisesta ja koulun

moraalijärjes-tyksestä yhden musiikkiesityksen valmistamisen prosessin yhteydessä Naapuri-lan koulussa.

6 Neuvoteltuja positioita. Opettaja ja

oppilaat moraalijärjestyksen rakentajina

Tässä luvussa kuvaan prosessia, jonka aikana Naapurilan koulun toisen vuosi-luokan oppilaat opettajansa Helin kanssa valmistavat musiikkiesityksen kevät-juhlaan. Kyseinen tutkimusaineisto on koottu noin vuosi edellisessä luvussa käsiteltyjen kasvatushenkilöstön keskustelujen jälkeen. Vastaan sen analyysin avulla toiseen tutkimuskysymykseen tarkastellen, miten Naapurilan koulun esi-tysten valmistamista koskevan tarinamallin ilmentämiä ihanteita tuodaan mu-siikkiesityksen valmistamisen aikana käytäntöön: miten tasa-arvon ja yhteisölli-syyden ihanteet näkyvät musiikkiesityksen valmistamisen prosessissa ja miten pyritään luomaan puitteita osallisuuden, toimijuuden ja omistajuuden kokemus-ten rakentumiselle.

Tarkastelen tätä musiikkiesityksen valmistamisen prosessia positiointiteorian (Harré & Langenhove 1999, Harré & Moghaddam 2003) näkökulmasta sosiaali-sena tekona, joka synnyttää neuvottelua positioitumisesta (ks. kuvio 9, s. 176).

Sosiaalista tekoa ja positioitumisen mahdollisuuksia ohjaavaksi tarinamalliksi asettuu nyt erityisesti Naapurilan koulussa rakentunut juhlien ja esitysten val-mistamisen tarinamalli (ks. luku 5.4.1):

 Musiikin esittäminen osoittaa taitoa ja lahjakkuutta. Siksi musiikin esittäminen tarjoaa kaikille oppilaille tilaisuuden näyttäytyä taitavana ja lahjakkaana.

 Kaikki voivat esiintyä, sillä jokaisella on jotakin taitoa ja lahjakkuutta, jota käyttää ja kehittää. Yhdessä osaa ja uskaltaa enemmän kuin yksin.

 Esityksen valmistamisen yhteisöllinen prosessi on onnistumisen kannalta jopa tärkeämpi kuin musiikillinen tuotos.

Kohdennan huomion musiikkiesityksen valmistamisen yhteydessä syntyvään positiointineuvotteluun: minkä seikkojen suhteen ja millä tavoin toimijan positi-osta neuvotellaan sekä millä tavoin tämä neuvottelu heijastaa ja edelleen raken-taa koulun moraalijärjestystä.