Kilpailua vai kilvoittelua?

Opettajien keskustelussa sanoittuu juhlien ja esitysten valmistamisen ihanne, jonka avainsanoja ovat yhdessä tekeminen ja selviytyminen sekä lapsen etu ja onnistuminen. Pekka kuitenkin haastaa tämän tarinamallin ihanteellisuuden:

Pekka: [K]uinka paljon oikeesti opettajien välistä kilpailua liittyy koulujen juhlimiseen tässä valtakunnassa? Kuinka paljon se on opettajan käyntikortti tai ulkopolitiikan tekemistä suhteessa vanhempiin? [– –] Me [Naapurilan koulun opettajat] ikään kuin ollaan siinä, että kaikki kirii samalle viivalle. Onks meillä sitä kilpailua? Tää on niinkun kysymys, sisäinen kysymys, että tuodaanko me omaa taitoa ja opettajuutta oppilaiden kautta juhlissa esille? Uskalletaanko me jättää se sinne, että ei hyvin mee?

Eeva: Mä en ole ainakaan kokenut sitä niin, vaikka voi sanoa, että ehkä mä olen vähiten siellä niitä ohjaamassa ja järjestelemässä, että mä ainakin tukeudun paljon musiikinopettajaan. Mä en kuitenkaan koe sitä sillä lailla kilpailuna. Ihmisillä on erilaisia lahjakkuuksia ja muuta, että ne antaa panoksensa siihen.

Terhi: Nii, mun mielestä se just se onkin, että kun kaikki on siinä samassa lirissä. Jotenkin vaan jännittää toisten puolesta, paitsi omasta puolesta niin toisen puolesta, kun tietää, että nyt sillä on semmosta ja semmosta porukkaa. Ja sitten on aina helpotus:

kyllähän ne siellä ihan! (Yhteistä naurua.) Pikemminkin niin päin. Eikä se oo musta yhtään semmosta kaunistelua, vaan ihan oikeesti, että kun aina ollaan samassa veneessä. Varmaan, jos se olis silleen, että aina vaan jotkut hyvät siellä esiintyis, niin ehkä siinä sitten tulis... (A II)

Pekka sanoittaa huomion siirtymistä tuotoksesta prosessiin myös laadun arvi-oinnin osalta. Hän ehdottaa jatkossakin juhlien valmistamisen periaatteeksi sitä, että ”mahdollisimman moni oppilas vastasuudessakin esiintyis vaikka kerran lukuvuodessa”. Hän pitää tärkeänä, että tietoisesti päästään tuotoksen suhteen

pois jostakin aikaisempien vuosien vertailusta. [– –] Että ei oo sellasta hyvä–

huono-asetelmaa, vaan olis tää ihminen. Se Marjukan ajatus siitä, että opettaja osaa tehdä asioita juhlienkin suhteen sen mukaan, minkälaisia luokkia ja oppilaita hänellä on. (A II)

Naapurilan koulussa on juhlien ja esitysten valmistamisen tuottamaa stressiä pyritty aktiivisesti vähentämään ”helpottamalla”, purkamalla hyvä–huono-asetelmaa tuotoksen suhteen ja korostamalla yhdessä tekemistä. Juhlien yhtey-teen rakentuu kuitenkin toisenlainen hyvän opettajan mitta. Pekka kysyy:

Pidetäänks me arvona sitä kaikkien oppilaiden esiintymistä? Silloin siinä vois olla laatu sitä, että esiintyminen on sitä, että kaikki oppilaat pystyy esiintyyn. Että se on niinkun aikuisen mitta. (A II)

Hyvän opettajan ohjaamassa esityksessä kaikki pystyvät esiintymään ja asetel-man keskiössä on ihminen.

Pekan pohdinta herättää keskustelun siitä, kilvoitellaanko juhlilla oman opet-tajuuden suhteen vaikka keskinäistä kilpailua ei olisikaan.

Terhi: Mä ajattelin, että ollaanko me jouduttu johonkin niinkun, että tää on meidän extreme-laji, että ei tule joulua, ei tuu kesää, jos ei ole menty tällasen läpi?

Hanna: Niin onks se sellanen puhdistautumisriitti?

Terhi: Että vähän tuolla salissa taas tänään pikkuisen tuntui siltä.

(Naurua) [– –] Se olis tutkimisen arvoinen paikka, että miks me tehdään sitä! Koska ei se ole pelkästään ... ehkä mä olen nyt raadollinen, mutta kyllä musta on ihan mukava katsoa sitten kun ne esiintyy hyvin. (Kovaa naurua) Ja vanhemmat tulee sanomaan, että hienosti...

Elina: … hienosti meni!

Terhi: Niin ettei vaan niitä lapsia, vaan kyllä siinä vähän omaakin kilpeä kiillotetaan!

Marjukka: Niin ja jotenkin se haaste, että jos et sä oo jonkin eteen tehnyt niinkun tosissas sisukkaasti töitä, niin eihän se tunnu se lopputulos oikein miltään. Että onko se sitten sekin, että tietää, okei, että siinä on vaikeuksia matkalla, mutta kun todennäköisesti päästään jotenkin siihen päämäärään, niin se on niinkun itselle semmonen tärkeä prosessi kanssa, että sitten voi tyytyväisellä mielellä jäädä lomalle, kun sä oot vähän niinkun kaikkes antanut. (Hersyvää naurua)

Elina: Sit pääset lähtemään!

Marjukka: Vähän niinkun tehny silleen...

Katariina: …on jotain tehnyt! (A III)

Naapurilan koulussa kilpailua siitä, kuka tai kenen esitys on kyllin hyvä pääse-mään esille, on pyritty poistamaan ja kaikki kouluyhteisön jäsenet on pyritty kertomaan kyllin hyviksi esiintymään. Juhlat piirtyvät kuitenkin yhä hyvän suo-rituksen näyttämöinä. Esityksessä halutaan tuoda esille hyvän työn tulokset:

esityksen kautta näyttäydytään parhaimmillaan. Juhla tuo näkymättömän näky-väksi, kuten Wulf (2002, 100) kirjoittaa rituaaleista. Juhlaesitys konkretisoi myös oman työn laadun, ja siksi lopputuloksen tulee olla kyllin hyvä sekä pro-sessiltaan että tuotokseltaan. Juhlat ja niiden esitykset hahmottuvat Naapurilan

koulun opettajille tärkeänä – vaikkei toki ainoana – tapana kokea tehneensä riittävästi ja kyllin hyvää työtä.

Juhlien valmistamiseen liittyvästä selviytymisestä keskusteleminen johtaa Naapurilan koulussa pohtimaan kilvoittelua hyvän opettajuuden suhteen yleises-tikin.

Marjukka: [Jos] menee niinkun vähän sieltä, mistä on aita matalin, niin ei oo itse niinkun tyytyväinen! Monesti oon miettinyt sitä, että miks Naapurilan koulussa on pysynyt niin kauan. Että täällä on niitä lapsia, jotka kokee niinkun haasteina, että sitten jos oot tommosessa vähän helpommassa porukassa, niin ... täällä kokeillaan sitä omaa opettajuutta ja niitä omia taitoja, ammattitaitoa, koko ajan. Että sä et pääse koskaan oikein helpolla. (Naurua.) Mutta sitten kun sä pärjäät siinä jotenkin kohtuullisesti, niin sitten sä voit olla tyytyväinen!

Kirsi: Niin, että se on palkitsevaa, koska sitä joutuu vääntään niin täysillä.

Marjukka: Niin!

Pekka: Pääsee jalompaan opettajarotuun sitten... (A III)

Naapurilan koulun juhlat, joissa kaikki oppilaat esiintyvät, kiteyttävät myös opettajalle vuoden aikana tapahtuneen kilvoittelun oman hyvän opettajuuden suhteen. Kun myös ne lapset, jotka Marjukan sanojen mukaan ”kokee haastei-na”, onnistuvat osallistumaan juhlaohjelmaan, opettaja kokee onnistuneensa kasvatustyössään. Jotta kaikki pystyvät osallistumaan, opettajakin joutuu ”vään-tään täysillä”, kilvoittelemaan jaksamisensa, sisunsa ja kasvatusoptimisminsa kanssa. Kun juhlarituaali päättää koulun lukukauden tai lukuvuoden, se samalla tekee näkyväksi koko vuoden kasvatustyön, ”on ikään kuin se palkinto” ja jopa katarttinen kokemus. Kun on ”kaikkensa antanut”, pääsee tyytyväisin mielin siirtymään lomalle ja jopa ”jalompaan opettajarotuun”.