Juhlat kasvatuksellisen ajattelun muutoksen heijastajina

Tutkimukseni keskusteluaineistossa juhlat nimetään myös opettajan ’ilmaisun välineeksi’. Juhlien, esitysten ja tapahtumien kautta opettaja voi tuoda esille erityisiä kiinnostuksen kohteitaan, taitojaan tai tärkeänä pitämiään arvoja. Naa-purilassa opettajat ovat vuosien varrella perustaneet draama-, liikunta- ja mu-siikkikerhoja ja tuoneet niissä valmistettuja esityksiä juhliin. Yksi opettajista loi matineakäytännön juuri kerhotyön ja oppilaiden vapaa-ajan harrastusten tulosten esille pääsemiseksi. Toinen toi päivänavausten joukkoon tavallista juhlavammat adventti- ja pääsiäispäivänavaukset. Myös luokkien ohjelmissa näkyvät usein opettajien erityistaidot ja painotukset. Opettajien henkilökohtaisten taitojen ja kiinnostusten tuominen juhlaan rakentaa juhlakäytäntöä kussakin koulussa oman näköiseksi.

Ajatus juhlista opettajan ilmaisun välineenä on lähellä käsitystä juhlista kou-lun rituaaleina. Kuten luvussa 2.4 todettiin, juhlat koukou-lun rituaaleina ilmentävät yhteisön kulttuuria (Wulf 2002) ja rituaalit puolestaan ovat yhteisön tapa osoit-taa arvostusta (Garrison & Rud 2009). Juhlarituaali erotosoit-taa pyhän arjesta (Ala-suutari 2007), nostaa juhlinnan aiheen erityisen huomion ja arvostuksen

koh-teeksi (Garrison & Rud 2009) kehystämällä ja näyttämöllistämällä toiminnan (Wulf 2002). Tämä näkyy myös aineistossa: ”No ihan niinkun arkipäivä ja py-häpäivä, niin samalla lailla ne tuo juhlaa”, kuvaa Eeva. Mutta mikä on juhlan välittämän arvostuksen kohde?

Naapurilan koulussa käsitys juhlien osoittaman arvostuksen kohteesta on juh-lakulttuurin kehittämisen myötä laajentunut. Koulun historian alkuvuosina tätä juhlarituaalien välittämää arvostusta tuotiin esille erityisesti esitysten sisällön valinnan kautta. Koulun juhlille tyypillisesti nostettiin esille etenkin taide- ja taitoaineiden arvostusta, Naapurilan koulussa painotettiin myös kristillisten ar-vojen ja sisältöjen välittämistä. Ajattelutavassa tapahtui merkityksellinen muu-tos, kun koko luokkansa joulukuvaelmaa esittämään tuoneet opettajat halusivat ilmentää jokaisen lapsen arvostusta. Tämän esityksen sisältö eli joulukuvaelman tuominen juhlaan noudatti Naapurilan koulussa samoin kuin yleisesti suomalai-sissa kouluissa omaksuttua joulujuhlan valmistamisen tapaa. Sen sijaan se, että joulukuvaelmaa, juhlan harrasta ja pieteetillä toteutettavaa sisältöä tuodaan to-teuttamaan oppilaat, jotka on koettu jopa häiriöksi kouluyhteisössä, oli vastata-rina. Aiemminkin oli esiintymään voinut päästä opiskelun ongelmista huolimat-ta, jos osasi muuten jotakin esitykseen sopivaa. Nyt taitoa ja lahjakkuutta painot-tavasta esiintymisen valtatarinamallista poiketen mukaan otettiin ne toimijat, joita ei ennalta tiedetty hyviksi ja taitaviksi. Esityksen valmistamisen lähtökohta ei ollutkaan se, mitä esitetään, vaan se, kuka saa esittää. Tämä muutos toi näky-viin juhlarituaalin tehtävän yhteisön sosiaalisten suhteiden heijastajana (Wulf 2002; Small 1998; Alasuutari 2007). Koulun henkilökunnan yleinen pyrkimys yhteisöllisen lähestymistavan kehittämiseen on korostanut edelleen tätä näkö-kulmaa. Naapurilan koulussa rakentuneessa juhlien ja esitysten valmistamisen käytännössä painotetaan kaikkien osallistumista ja yhdessä tekemistä. Tutki-muksen aikana käydyssä keskustelussa käy ilmi, kuinka koulun juhlat Naapuri-lan koulussa ovat kehittyneet ’ilmaisun välineeksi’, jolla osoitetaan arvostusta paitsi esitysten aiheille ja esittäjille, myös yhteisöllisyydelle. Kuten Garrison ja

Rud (2009) kirjoittavat, yhteisön rituaalit ohjaavat koko yhteisöä kunnioitukses-sa sekä rituaalin kohdetta että toisiaan kohtaan.

Naapurilan koulun esitysten valmistamisen käytännössä välittyy yhteisökas-vatuksen ihanne yksilön ja yhteisön suhteesta. Yksilöllä on velvollisuuksia yh-teisöään kohtaan, mutta myös yhteisöllä on vastuu yksilöistään. Yhtäältä tässä toiminnan tavassa välittyy Naapurilan koulun nimeämä tavoite kasvattaa yhtei-söllisyyden avulla lapsia vastuullisuuteen, työn arvostamiseen ja toisten hyväk-symiseen (Naapurilan koulun opetussuunnitelma 2000):

Marjukka: Se, mitä Pekka sanoi, että jokaista tarvitaan, niin kuin teidän Heikin päiväkodissa, että ei oo esityksiä, jossa ei tarvita.

Jokaista tarvitaan!

Pekka: Tulee se tunne. Se on se hyötytunne.

Toisaalta rakennetaan moraalijärjestystä, jossa on tärkeää konkreettisesti osoit-taa jokaisen yksilön merkityksellisyys yhteisössä.

Niin, kyllä toi on mun mielestäni itseisarvo, että jokainen on osa sitä esitystä.

Että ei oo semmonen olo, että mä en oo niin hyvä, että mä kelpaisin tähän, vaan ikään kuin jokainen on niin hyvä ja arvokas ja taitava, että se kelpaa siihen mukaan. (Kirsi, A II)

Tämän toiminnan tavan välittämä tarinamalli muuttaa esityksen valmistamisen päämäärän ja motiivin. Tärkeintä ei ole esityksen tuominen juhlaan, vaan onnis-tumisen elämysten tarjoaminen esityksen valmistamisen kautta. ”Mun mielestä-ni se on kanssa aika selvästi just se tärkein, että mielestä-niitä onmielestä-nistumisen elämyksiä just niille lapsille, joille ei perinteisissä aineissa niitä tuu”, kertoo Marjukka.

Näissä kommenteissa välittyy yhteisöllisen yhdessä tekemisen perimmäisenä tarkoituksena jokaisen lapsen yksilöllisen kasvun tukeminen. Tällaisen ajattelun voi nähdä vastaavan Deweyn tarkoittamaa yksilöllistymistä osallistumisen kaut-ta (ks. luku 2.3.3).

Toiminnan tavan muutoksen kuvattiin heijastavan yhteisön arvomaailmaa myös yhteisön sosiaalisiin rakenteisiin liittyvällä hyvin perustavalla tasolla.

Pekka: Mä ajattelin, että liittyykö siihen sellanen tasavertainen, tasa-arvoinen kohtelu. Siellä saa esittää niitä taitoja, ne [henkilökohtaiset erityiset] taidot tulee esiin, mutta että kaikkia kohdellaan tasavertaisesti siinä tilanteessakin, esiintyjinä ja yleisönä. Että se on itselle sellanen arvo. Että me ei jaeta lapsia niihin, jotka on ”toisella puolella”.

Marjukka: Jokainen kuuluu sinne joukkoon.

Pekka: Kaikki lapset on tärkeitä, tasa-arvoisia, juhlissakin. Eikä jaettuna. (A II)

Naapurilan koulun juhlia ja esityksiä koskevaan kasvatusajatteluun hahmottuu henkilökunnan keskustelujen perusteella kolme muutoslinjaa:

 Tuotoksesta prosessiin.

Esityksen lopputuloksen ohessa huomio on laajentunut esityksen valmistamisen prosessiin ja sen kasvatuksellisuuteen.

 Yksilösuorituksesta yhteisölliseen työskentelyyn.

Yksilösuorituksen korostamisesta on siirrytty yhteiseen, yhteisölliseen esityksen valmistamisen tapaan sekä yhteisöllisyyden ilmentäjänä että sen rakentajana.

 Yleisestä tapakasvatuksesta yksilölliseen kasvun tukeen.

Juhliin osallistumista ei ajatella vain tapakasvatuksena tai

kulttuurikasvatuksena, vaan ne nähdään mahdollisuutena tukea kunkin oppilaan yksilöllistä kasvua, tulla yksilöksi osallistumisen kautta.

Naapurilan koulussa tapahtunut kasvatuksellisen ajattelun muutos on heijas-tunut myös käsitykseen juhlien ja esitysten kasvatuksellisesta merkityksestä.

Juhlat ja esitykset nähdään yhä tärkeänä tapana osoittaa arvostusta, mutta ajatus juhlien välittämän arvostuksen kohteesta on yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentamisen myötä laajentunut siitä, mitä esitetään ja kuka esittää siihen, mil-laisena kouluyhteisö esitetään ja millaista yhteisöä prosessin kautta rakennetaan.

Esityksen sisällön tai yksilöllisten taitojen merkityksellisyys ei ole jäänyt pois,

mutta niiden rinnalle on kasvanut käsitys juhlista ja esityksistä nimenomaan yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoa ilmentävänä tapana kasvattaa.

5.2 Juhlat yhteisöllisten ja tasa-arvoisten