Pakko vai mahdollisuus?

Kaikkien osallistuminen on Naapurilan koulussa koko juhlakäytännön ydin.

Koulussa tapahtuneen juhlakulttuurin muutoksen päämotivaationa on ollut koh-della oppilaita tasapuolisesti ja tarjota ”niitä onnistumisen elämyksiä just niille lapsille, joille ei perinteisissä aineissa niitä tuu” (Marjukka, A II). Tutkimuksen aikana myös tämä kaikkien osallistumisen periaate kyseenalaistettiin.

Tekeeks se kaikille oppilaille hyvää? Olla siellä joukon jatkeena, vaikka ei ois yhtään ees laulun sanoista mitään hölppäsen pöläystä. Että se avaa nyt suutansa siellä mutta suku on ylpee, että siellä joukossa seisoo! (Pekka, A II.)

Mitä kaikkien osallistumisella siis tarkoitetaan? Miten tiukasti tästä periaatteesta pidetään kiinni ja milloin siitä on syytä joustaa? Jos kaikkien edellytetään osal-listuvan, onko kyseessä oppilaan esiintymisen oikeus vai pakko? Eeva kertoo, että yksi oppilaista oli äskettäin kevätjuhlaesityksen harjoituksissa ilmoittanut, ettei halua esiintyä. Eeva oli ehdottanut roolin vaihtoa, mutta oppilas ei silti halunnut esiintyä.

Eeva: Mä olen kyllä siihen tulokseen tullut, että ihan turha pakottaa ja laittaa. Mä olen sitä mieltä, että jos kerta ei halua niin ei tarvitse, enkä mieti mitään muitakaan ratkaisuja. Että kyllä tää riittää että jos ei halua… Se [oppilas] on kuitenkin nyt joulujuhlissa ollut, niin ei tarvitse joka juhlissa esiintyä.

Pekka: Mutta tää onkin just sitä, että pidetäänkö... toi kuvastaa just sitä, siks mä haastan sua, että...

Eeva: No nämä on niitä ongelmaoppilaita mitä täällä on.

Pekka: ... että missä kohtaa se on pakottamista ja missä vaiheessa se on hyvää kasvattamista. Että se kohta on olennainen eettisesti ja muuten ... (A II)

On vaikea kysymys, onko oppilaalla ensisijainen oikeus saada olla esiintymättä vai saada esitykseen osallistumisen kokemuksia, vaikkei niitä itse arvostaisi-kaan. Yhtäältä Naapurilassa esitysten valmistaminen nähdään osana jokaisen koulutyötä yhtä lailla kuin matematiikan tai äidinkielen opiskelu, eikä oppilailta ole myöskään tapana kysyä, haluavatko he opiskella matematiikkaa. Toisaalta esiintyminen, yleisön katseiden kohteeksi asettuminen, on muusta koulutyöstä poikkeava tilanne ja erityisten mahdollisuuksien mutta myös erityisten haastei-den lähde. Pekka pohtii:

[E]i voi sanoo siinä vaiheessa, kun ne ratkaisut tehdään, että kun oon pois tai en oo pois, tai pakotetaan tai ei pakoteta, tai pakotan tai johdattelen tai yritetään houkutella... Että mennään siitä monta vuotta eteenpäin, niin sitten jossakin vaiheessa joidenkin lasten kohdalla tulee paljon mieleen, että onneksi se pidettiin mukana. (A II)

Keskustelu juhlien ja esitysten valmistamisesta johti keskusteluun, joka koskee yleensäkin oppilaan valinnan vapautta oman osallistumisensa suhteen koulu-työssä ja sitä, millä lailla oppilaan erityiset vaikeudet huomioidaan.

Marjukka: Mutta tuossakin just tosta äskeisestä keskustelusta vaan mulle tuli mieleen sen pohtiminen, että mitkä on niitä tärkeitä asioita sitten. Että toimitaan sitten noin taikka näin, niin mitä asioita siinä mietitään, mitkä asiat niinkun on keskustelun aiheina.

Joskus annetaan lupa jäädä pois, joskus taas yritetään suostutella, joskus ei. Että mitä ratkaisuja opettaja siinä sitten pohtii ja miettii. Että tavallaan päästä siitä yksityisestä sinne yleiseen.

Hanna: Ja toisaalta siihen yksityiseen, että ... että kun tuntee sen lapsen.

Että luokanopettajalla ehkä varsinkin on se tuntuma, että miksi hän nyt ehkä ei tuu.

Marjo: Aamusta lähtien, niin sehän näkyy heti se ensimmäinen tunti, että millä linjalla mennään.

Marjukka: Niin, se oppilaan tuntemus nousee siinä ykköseks... (A II)

Naapurilan koulussa, kuten useimmissa muissakin suomalaisissa kouluissa ny-kyisin, on joillakin oppilailla todella suuria haasteita ja vaikeuksia elämässään.

Joku odottaa hoitojakson alkamista tai on juuri palannut sairaalakoulusta, toinen tulee kouluun turvakodista tai jännittää mahdollista huostaanottoa. Eeva toteaa:

”Mä olen nyt tullut siihen tulokseen, että mä en noiden hankalien oppilaiden kanssa mitään pakota. Että jos ei ne tee ja ei saa hoitoa eikä muuta, niin olkoon mun mielestä ihan vapaasti.” (A II) On tärkeää arvioida Eevan tavoin koulun juhlien ja esitysten merkitystä oppilaan sen hetkisessä elämässä. Aiheutetaanko esityksen valmistamisella lisää ongelmia niillä jo ylikuormitetun lapsen ja nuo-ren elämään? Jos aikuisilla on lupa ”helpottaa” ja vähentää suorituspainetta, joskus on syytä helpottaa suoriutumisvaatimuksia myös yksittäisen oppilaan osalta.

Toisaalta oletusarvo jokaisen oppilaan esiintymisestä on tasa-arvoisen mah-dollisuuden tarjoamista sillekin oppilaalle, joka ei itse osaa tai jaksa haluta esiin-tyjäksi. Esityksen valmistaminen voi myös tarjota pakohetken arjesta, mahdolli-suuden nähdä itsensä ja tulla nähdyksi muutenkin kuin ongelmiensa kautta. Esi-tys voi olla Pekan mukaan ”semmonen kokemus siitä onnistumisesta. Meillä on paljon niitä hyviä juttuja, että (eläytyen erään äidin kertomaan kokemukseen)

’en olisi voinut uskoa, että meidän neiti on juontaja, sehän oli päiväkodissa mykkä, se ei puhunut. Ja sitten se on yleisön edessä yllättäen.’ [– –] Mitä sille yksilölle tapahtuu, mitä roolitusta ja mitä se sai?” (A II) Oletus kaikkien oppi-laiden osallistumisesta on viesti oppilaalle siitä, että opettaja ei lakkaa uskomas-ta oppilaan kykyihin ja mahdollisuuksiin. Marjo pohtii:

Kyllähän se toivo ja usko lasten puolesta täytyy säilyttää. Se on yks, mikä antaa mulle semmosta toivoa, että vaikka se on semmosta kivirekeä kenties se valmistaminen, mutta sitten kun tulee se onnistuminen, niin kyllähän se antaa [itselle] ja myös lapsille semmosen toivon kipinän. Että olis sellanen usko ja toivon kipinä tulevaisuuteen. Tavallaan voimavara. (A III)

Esityksen valmistamiseen kasvetaan ja kasvatetaan niin prosessin aikana kuin esitysten muodostaman jatkumon mittakaavassa. Kun kaikkien oletetaan osallis-tuvan esitykseen, oppilas on jokaisen esityksen valmistamisen projektin alkaessa

oletusarvoisesti esityksessä mukana sen täysivaltaisena jäsenenä, vaikka edelli-seen esitykedelli-seen osallistuminen ei olisi onnistunut.

Opettaja ei voi kuitenkaan rakentaa osallistumisen, uskaltamisen ja onnistu-misen kokemusta oppilaan puolesta. Kuten Deweyn (MW9, 22–23) jo aiemmin lainatussa ajatuksessa todetaan, opettaja voi vain pyrkiä rakentamaan tämän suuntaista kasvua tukevaa oppimisympäristöä. Tutkimuksen aikana käydyissä keskusteluissa muistelin opettajille 1. luokalla opiskellutta Eemeliä, jonka äiti otti ennen matineaa yhteyttä luokan opettajaan. Eemeliä jännitti luokan kanssa esiintyminen niin, ettei perheessä saatu nukuttua yöllä. Eemelin kanssa sovittiin, ettei ole pakko esiintyä, mutta kannattaa kuitenkin tulla juhlaan ja katsoa esitystä vaikka äidin vieressä, jotta näkee millaista esittäminen meidän koulussa on.

Luokan esityksiä tulee vielä paljon, ja mukaan voi tulla sitten kun on siihen valmis. Ennen kenraaliharjoituksia Eemeli ehdotti, että tulee kokeilemaan esiin-tymistä ja päättää sen jälkeen osallistumisesta. Illalla juhlassa Eemeli oli kuin olikin valmis esiintymään muiden kanssa.

Viime kädessä opettaja ei voi tietää, tulkitseeko oppilas oletuksen esiintymi-sestään pakkona vai mahdollisuutena. Naapurilan koulun esitysten valmistami-sen käytännön toiminnan tapojen muutokset ilmentävät kuitenkin pyrkimystä rakentaa oppimisympäristöä, joka tukisi enemmän mahdollisuuksiin kuin pak-koon liittyvien merkitysten rakentumista. Kysymys ”Mitä haluat tehdä tässä esityksessä” osoittaa kaikkien mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa omaan osuuteensa esityksen valmistamisen projektissa. Kaikkiin tehtäviin ei tarvitse liittyä yleisön eteen näkyville tulo. ”Aina on ollut näitä niin sanottuja mukavia rooleja paljon. Kannan puun rajalle ja pois siitä, sekin on osallistumista”, tote-aa Pekka (A II). Siirtyminen valmiiden partituurien tai dramaturgioiden toteut-tamisesta yhä enemmän suunnitteluun oppilaiden kanssa prosessin aikana lisää mahdollisuuksia oppilaille mieleisten ja mielekkäiden tehtävien rakentamiseen esitykseen.

Esityksen valmistaminen on monitahoinen projekti niin oppilaille kuin opet-tajalle. Esitystä valmistettaessa opiskellaan oppiaineen sisältöjä, työskentelyn

taitoja sekä omaa suhdetta yhteisöön. Opettajan tulisikin harkita projektiin osal-listumisen tai siitä pois jäämisen merkitystä kaikilla näillä alueilla suhteessa oppilaan sen hetkisiin kehityshaasteisiin. Kun on tärkeää saada kokemuksia uskaltamisesta, yhdessä tekemisestä ja luokan kanssa samaan riviin asettumises-ta, voidaan tietä esityslavalle yrittää pehmustaa kaikin keinoin. Joskus taas on tärkeää oppia, että aina ei voi asettaa omia ehtoja, ja silloin voi esitykseen mu-kaan tulemisen suhteen olla syytä pitää kiinni kaikille yhteisistä ehdoista.

Tutkimuksen yhteydessä käydyssä keskustelussa rakentui ääneen lausuttu ja elein osoitettu kollektiivinen konsensus siitä, että Naapurilan koulussa on voi-massa periaate kaikkien oppilaiden osallistumisesta esityksiin. Ristiriitatilan-teessa kuitenkin lapsen etu menee periaatteen edelle, ja opettaja on avainase-massa lapsen kokonaisvaltaisen edun arvioimisessa. Kirsi kiteyttää keskustelun lopuksi: ”Niin, mun mielestä nimenomaan toi on se pointti, että mikä on sen lapsen senhetkinen etu. Onks se se, että se on yksi osa sitä, vai onko se sen edun mukaista, että se saa nyt olla ihan rauhassa pois siitä.” Muut nyökyttelevät. (A II)