Luovuuden areena vai taantumuksen linnake?

Naapurilan koulussa ollaan ylpeitä siellä rakennetusta juhlakäytännöstä. Siitä on tullut vakiintunut toiminnan tapa, joka vaikuttaa koulun sisällä niin koulutyön arjessa kuin juhlassa ja näkyy leimallisena piirteenä myös koulusta ulospäin.

Jos yhteen aikaan profiloiduttiin johonkin tiettyyn, niin kuin kouluilla oli että on hienoa olla jonkun tyyppinen koulu, niin meillä se oli just tää, että on nää juhlat ja oli yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekeminen ja se ilmapiiri, mikä saadaan sillä konstilla aikaseks.” (Marjukka, A I).

Tutkimuksen aikana provosoin keskustelua kysymällä, onko tästä luovuuden areenasta tullut jo taantumuksen linnake. Juhlat ovat tarjonneet puitteet monen-laiselle koulutyön kehittämiselle, kokeilulle ja onnistumisen ilolle. Nykyinen juhlakäytäntö on koettu itse tehtynä, ”meidän koululle ominaisena” ja koulua profiloivana. Onko juhlakäytäntöä kuitenkin jämähdetty ajattelemaan ”uutena”

vuosikymmeniksi eteenpäin niin, että siitä puolestaan on tullut rutinoitunut ritu-aali, joka toistaa olemassa olevia rakenteita eikä salli uudistumista? Lukuvuoden kalenteriin on vakiintunut vuosittaisten juhlien sarja ja näiden valmisteluun taas eri juhlille erilaiset hyväksi koetut runkorakenteet. Vihitäänkö kouluun uutena tuleva henkilöstö tähän juhlakulttuuriin kysymättä, haluavatko he edes liittyä siihen? Kirsi ja Mirja muistelevat: ”Me ollaan kumpikin tultu 2004 syksyllä.

Tavallaan se päävastuu koettiin että on ollut sun [Hannan] harteilla ja sitten opettaja on itse ollut siinä tavallaan avustamassa mutta se vastuu on enemmän levännyt sun harteilla. Varmaan sen takia kun ne on ollut musiikkipainotteisia ...

Tietyllä tavalla kuitenkin selkeät rakenteet että mitä juhlia ja minkätyyppisiä juhlia, että itse on ikäänkuin vaan uinut sitten siihen mukaan.” (A I)

Juhlarakenteen vakiinnuttaminen on osaltaan ollut vastaus jaksamisen on-gelmaan. Koulu on innovatiivisten ja periaatteellisten opettajiensa myötä aina profiloitunut toisin tekemiseen. Vaikka erityisopetuksen inkluusio, yhteisölli-syys ja taide- ja taitoaineisiin panostaminen ovat nykyisessä opetussuunnitel-massa avainsanoja, Naapurilan koulun aloittaessa ne edustivat valtavirrasta poikkeavaa toiminnan tapaa. Henkilökunnan ikääntyessä on tullut tärkeäksi

osata myös säästää voimia. Niin juhlien vuoden kierrolle kuin juhlien valmiste-lun tavalle ja sisällölle on muodostunut rakenne, jonka toistaminen helpottaa suunnittelutyötä. Pekan mielestä juhlan valmistamisen rakenteet ovat

turvarakenteita, vähän niin kun Mirja sanoi, että on olemassa tällasia paketteja, että se on sitä energian säästöä. [– –] Terhin kanssa suunnitteluryhmässä lyötiin kahdestaan vappupäivän ehdotus sinne, että jos tehdään näin. Vanhalla tyylillä.

Että se on semmonen energiansäästöjuttu kanssa, että jos kaikki aina funtsitaan alusta lähtien, niin ei, veikkaisin että voimat ei riittäis. (A II)

Mutta mitä kaikkea rakenteilla säädellään? Miten luoda rakenne, joka tukee toimintaa ja ilmaisua muttei rajoita sitä?

Pekka: Tää on se varmaan ratkaseva kysymys, että saaks tänne tuoda sitä luovuutta ja omaa panosta? [– –] Itsellä on sellanen olo, että vois rakentaa vaikka vanhan kaavan mukaan koko ensi vuoden toimikuntien ohjelmatkin jo valmiiks sinne, yhteislauluja myöten.

Kirsi: Kyllä mä koen sen niin, että siinä on tietyllä tavalla joitakin tällasia vuosikautisia perinteitä, mitkä mun mielestä on ihan hyväkin, että on jotain jatkumoa, että tää on meidän tapa. Mutta sitten kyllä itse mä koen niin, että jos mä nyt saisin päähäni, että meidän luokka valmistaa jonkun esityksen, niin ei kukaan tuu jarruttaan, että ette te voi tehdä tällasta juttua. Että siinä on kuitenkin sitä omaa tilaa sitten.

Heli: Onhan täällä just se, että juhlien rakenne ja mitä juhlia on, ja toimikunnat kokoontuu, mutta eihän siellä toimikunnissakaan mietitä sitä, että minkälaisia esityksiä kukin luokka esittää, että kyllä se kuitenkin on se opettaja tai se musiikinopettaja tai äikänopettaja tai kuka nyt onkin, niin kuitenkin sen idean ja sen esityksen sitten kasaa. Että eihän siihen tavallaan tuu mitään valmista. (A II)

Yhdessä suunnittelun lisäksi myös yhdessä tekemisen rakenne nähtiin tärkeäksi, toimintaa tukevaksi, ja ennemminkin uutta opettajaa perehdyttäväksi kuin sito-vaksi. Kirsi muistelee:

Kyllä mä koin, kun mä tulin, että kun itse oli vielä silleen pihalla käytänteistä ja muista, niin tavallaan oli sellanen levollinen mieli, kun oli tunne, että sä [Hanna]

ikään kuin kannat sen vastuun ja mä oon siinä vaan niin kuin järjestyspoliisina.

Niin sillon pääsi rauhassa sellaseen sisäänajoon, että aha, okei, tän voi tehdä näin. Sai rauhassa perehtyä siihen ilman että se paino, se päävastuu olis kerralla mun harteilla.” (A II)

Naapurilan koulun juhlan valmistamisen rakenteita voidaan ajatella rutiinina.

Juhlien rakenteiden luomiseen on aiemmin kiinnitetty paljon huomioita ja juhlat osataan nyt toteuttaa vähällä vaivalla niin, että ne toimivat vähintäänkin kyllin hyvin. Samalla on vapautunut huomiota esityksen valmistamisen prosessien tarkasteluun. Rutinoituminen voi kuitenkin olla myös kasvun, oppimisen ja ke-hittämisen pahin vihollinen, sillä rutiininomainen toiminta ei kannusta uusiin näkökulmiin ja saattaa siksi jättää huomiotta myös toiminnan mahdollisesti muuttuneet olosuhteet (Westerlund 2003, 7; Dewey MW 9, 84; LW 14, 7; LW 13, 37). Heli miettii:

[I]tsellä on tullut semmonen tunne tän vuoden aikana, ja miettien sitä ens vuotta, että tuudittautuuko sitä liikaa itse tavallaan niihin valmiisiin. Kuitenkin haluaisi itse tällasena alottelevana myös miettiä niitä asioita, että miks näin ja mikä tässä on juuri tämä... Musta tuntuu, että välillä menee vähän sitten sieltä, mistä aita on matalin, että kuuntelee vaan, että ai te ootte tehnyt näin, tää onkin hyvä juttu, me tehdään sit tälleen kanssa. Että ei ehkä lähde itse rakentamaan jotain juttua.

Ehkä jos olis enemmän täälläkin sellasia just tulleita, niin vois jonkun kanssa ...

tai olis joku ryhmä, ketkä ehkä kaipais myös sitä ... että itsellä joskus tuntuu että sitä vaan menee siinä, että ei lähdekään luomaan. (A II)

Helin pohdinta tuo esiin, että rutiinien reflektoinnissa on syytä ottaa huomioon paitsi muuttuvat olosuhteet myös muuttuvat (sekä vaihtuvat että työssään kasva-vat) ihmiset. Jotta juhlat toimisivat elävänä osana koulun toimintakulttuurin ilmentämistä, toteuttamista ja kehittämistä, kulloisenkin henkilökunnan tulee voida Helin sanoin ”rakentaa itse jotain juttua”, tehdä juhlista oman näköisensä ja sovittaa se osaksi omaa työskentelyään. Toimiva juhlakäytäntö – kuten kou-lun toimintakulttuuri kaiken kaikkiaan – vaatii tasapainoilua yhtäältä toimintaa

tukevien rakenteiden ja rutiinien luomisen ja ylläpitämisen sekä toisaalta niiden kyseenalaistamisen ja uudistamisen välillä.