4. 7 Oppikoulu ja pohjakoulukysymys sekä koulutusideologiat
4.9 Ylioppilaiden määrän paikallaan polkemisen aikaa
Vuosien 1852 ja 1874 välistä aikaa voi kuvata paikallaan polkemisen ajaksi.
Vuosina 1830-39 uusien vuosittain valmistuvien ylioppilaiden määrän keskiarvo oli 109 ja se laski hivenen 1840-luvulla. Yleisestikin Ruotsin vallan lopulta 1870-luvulle ulottuvalle ajanjaksolle oli kokonaisuudessaan tyypillistä, että uusien ylioppilaiden määrä kasvoi hyvin hitaasti. Se, että yliopistoon johtavien koulujen määrä alkoi 1870-luvulla lisääntyä, johti opiskelijoiden ottamisessa tärkeään murrosvaiheeseen, mutta tälläkään vuosikymmenellä kokonaisuudessaan ei uusia ylioppilaita ollut vuosittain enempää kuin keskimäärin 145. (Strömberg 1989a, 291).
Sille, ettei uusien ylioppilaiden määrä alkanut kasvaa ennen kuin vasta 1860-luvun jälkipuoliskolla, voidaan osoittaa joukko yleisluontoisia syitä. Tällaisia olivat esimerkiksi asuntojen puute, pääkaupungin varsin korkeat elinkustannukset, sodan aiheuttaman yleinen levottomuus 1850-luvulla ja ehkä myöskin toistuvat koleraepidemiat. Ehkä kuitenkin tär
keämpänä syynä voi pitää sitä, että itse koulutuspolitiikassa toteutettiin toimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli pitää valmistuneiden lukumäärä tasapainossa valtion virkojen tarjonnan kanssa ja ilmeisesti myöskin hillitä ylioppilaskunnassa ilmennyttä oppositiohenkeä. Kun vuoden 1852 yliopis
tomääräykset määräsivät, että kaikille ylioppilastutkintoon ilmoittautuvil
la oli oltava lukion tai vastaavan oppilaitoksen päästötodistus, muodostui tämä lukioiden harvalukuisuuden takia huomattavaksi jarruksi ylioppilai
den määrän kasvussa. Lukioitahan oli 1850-luvun lopussa edelleenkin vain seitsemän, ja Kuopion ja Hämeenlinnan lukioita lukuun ottamatta ne sijait
sivat rannikkokaupungeissa. (Strömberg 1989a, 295).
Wariksen tekemän tutkimuksen Yliopisto sosiaalisen kohoamisen väylänä (1940) mukaan yliopistoon vuosina 1852-1868 kirjoittautuneiden uusien ylioppilastutkinnon suorittaneista opiskelijoista siviilivirkamiehik
si ja papeiksi päätyi tarkasteluajanjakson aikana 47 % kaikkien ylioppilai
den määrästä (ks. taulukko 2). Edelliseen ajanjaksoon (1828-1852) verrat
tuna papistaan päätyvien osuus on huomattavasti alentunut, oppikoulun opettajiksi joutuneiden tai päässeiden määrä taas on selkeästi kasvanut, samoin kaupan ja liike-elämän ja teollisuuden palvelukseen päätyneiden ylioppilaiden määrä.
Taulukko 2. Ylioppilastutkinnon vuosina 1852-1868 suorittaneiden virka
asemat (% kokonaismäärästä) (Waris 1940)
Virka-asema Siviilivirkamies Yliopiston opettaja
Piispa, kirkkoherra, alempi pappi Oppikoulun opettaja
Lääkäri, apteekkari
Upseeri, aatelinen, tilanomistaja Kauppias, liike-elämän, teollisuuden palveluksessa tai aateliton tilanomistaja Muu tehtävä
Tuntematon, mielisairas tai kuollut Yhteensä
% 32 4 15 12 4 3
11 7 12 100
Vuosien 1808 ja 1870 välisenä jaksona koki uusien ylioppilaiden sosiaalinen koostumus vain vähäisiä muutoksia. Säätyläisperheistä oli tänä ajanjaksona lähtöisin 63-65 % ylioppilaista, mikä tarkoitti, että heidän isänsäkin olivat saaneet jo yliopistokoulutuksen tai vastaavan. Aivan kuin aikaisemmin sääty-yhteiskunnan aikana muodostivat pappien ja opettajien pojat suurimman yksittäisen ryhmän, ja esimerkiksi 1852-1870 heidän osuutensa oli 35 % uusista ylioppilaista. On ilmeisesti perusteltavissa se näkökohta, että pappien ja opettajien pojat hyötyivät eniten vuoden 1852 yliopistostatuuttien siitä määräyksestä, jonka mukaan vain koulutodistus oikeutti osallistumaan ylioppilastutkintoon. Toinen ryhmä, jonka suhteel
linen osuus kasvoi 1870-luvulle tultaessa oli virkamiehet. Vuodesta 1852 heidän osuutensa oli kasvanut 26 %:iin. Upseeriperheistä lähtöisin olevien uusien ylioppilaiden määrä aleni vastaavasti. Varsinaisten säätyläisluokki
en jälkeen vastasi kaupunkiporvaristo seuraavaksi suurimmasta uusien ylioppilaiden määrästä. Tästä ryhmästä lähtöisin olevien uusien ylioppilai
den määrä vaihteli autonomian alkukaudella 13:sta 15 %:iin. Noin kym
menesosa ylioppilaista tuli talonpoikaissäädystä ja 13-15 % pitäjien ja
kaupunkien alempien toimihenkilöiden, upseerien, isännöitsijöiden, kir
janpitäjien tai aatelittomien tilanomistajien perheistä. (Ylioppilasmatrikke
lit 1809-1920; Strömberg 1989a, 316-319).
Sosiaalisen liikkuvuuden tutkimuksissa jää usein uusien ylioppilai
den isien sosiaalinen asema suhteuttamatta kulloisenkin yhteiskunnan sääty /luokkarakenteessa tapahtuneisiin muutoksiin. 1800-luvun puolivä
lin tiedot jaosta ammatin ja elinkeinon mukaan perustuvat kunkin seura
kunnan papiston tekemiin taulukoihin. Todennäköistä on, että nämä luvut kuitenkin kuvaavat pääpiirteissään jonkinlaisella virhemarginaalilla oi
kein yhteiskunnallista tilannetta. Papistonkin on ollut usein vaikeaa päät
tää mihin sarakkeeseen kukin henkilö olisi merkittävä. Taulukosta 3 käy ilmi niiden henkilöiden prosenttiosuudet, jotka saivat vuosina 1865 ja 1875 elantonsa seuraavista ammateista.
Taulukko 3. Väestö ammatin ja elinkeinon mukaan 1865 ja 1875 prosent
teina koko väestöstä (SVT VI 41 Pääpiirteet Suomen väestötilastosta vuosilta 1750-1890)
1865 1875
Ammatti tai elinkeino % %
Valtiollis-yhteiskunnalliset ammatit 2,43 1,73
Maanviljelys ja karjanhoito 79,37 78,40
Teolliset ammatit 4,91 4,84
Kauppa ja liikenne 1,59 1,95
Muut elinkeinot, ei ilmoitettu ammattia 7,17 8,16
Muiden palveluksessa olevat 4,53 4,92
Yhteensä 100,00 100,00
Edellä oleva taulukko todistaa, että 1870-luvun puoliväliin tultaessa koko yhteiskunnassa eri säätyläis/luokkaryhmien suhteellisissa osuuksis
sa tapahtuneet muutokset olivat peräti vähäisiä, joten ylioppilaiden isien sosiaalisessa taustassa tapahtuneet vähäisetkin muutokset olivat todellisia ja ennakoivat muutoksia myöskin sääty-yhteiskunnan luokkarakenteessa.
Sosiaalisia oloja 1870-luvulle asti luonnehtinut hidas ja verrattain rajoittunut säätykierto oli leimallista ennen kaikkea ylemmälle virkakun
nalle. Käytettävissä olevien laskelmien mukaan oli 40 % korkeammista viroista 1870-luvulle asti aina aatelin miehittämiä - vuosisadan vaihteessa osuus oli 20 %. Vuosina 1853-1868 valmistuneista uusista ylioppilaista, joista sittemmin tuli ylempiä virkamiehiä, oli aikaisempia hiukan pienempi osuus, 22 % lähtöisin samasta yhteiskuntaluokasta, kun toisaalta oli vastaa
vasti tullut entistä yleisemmäksi, että alempien virkamiesten, pappien ja porvarien pojat onnistuivat kipuamaan maan johtavaan
yhteiskuntaluok-kaan. Isän asemalla oli edelleen hyvin ratkaiseva vaikutus alemmasta virkamiesluokasta lähteneiden ylioppilaiden uran valintaan.
Varsinaisen säätyläisluokan ohella kaupunkiporvaristo vastasi suu
rimmasta ylioppilasmäärästä. Kaikista 1810-1868 Aleksanterin Yliopistoon otetuista ylioppilaista oli keskimäärin 14 %:lla porvaritausta, mikä luulta
vasti on hiukan vähemmän kuin edellisellä vuosisadalla, jolloin 15-20 % uusista ylioppilaista oli lähtöisin porvaristosta (Strömberg 1989, 325-326).
Maaseudulta kotoisin olevat ylioppilaat tulivat maantieteellisesti varsin rajoiteh1lta alueelta. Kaikista 1810-1868 kirjoihin otetuista maa
laisylioppilaista 75 % kuului joko Länsisuomalaiseen, Uusmaalaiseen tai Hämäläiseen osakuntaan. Talonpoikaisylioppilaiden opinnot ja uranvalin
ta poikkesivat selkeästi pappis- ja virkamieskodeista lähtöisin olevien yli
oppilaiden opinnoista ja uranvalinnasta. He olivat yleensä opintoja aloitta
essaan huomattavasti tovereitaan vanhempia, ja he valmistautuivat laajalti pappisuralle. Maalaisylioppilaiden oli jo kotiympäristönsä tai sen takia, ettei heillä juuri ollut suhteita säätyläistöön, rajoituttava lähinnä kirkon palvelukseen. Vuosina 1853-1870 ylioppilaaksi tulleista eteni johtaviin virkamiespiireihin 10, mikä on selkeästi enemmän kuin edellisellä ajanjak
solla. Kaiken kaikkiaan kuitenkin pappisuraa on pidettävä harvalukuisten talonpoikaisylioppilaiden hallitsevana päämääränä. (Strömberg 1989a, 330-331).
Lukuvuonna 1863-64 uusien ylioppilaiden määrä oli 113 (ks. tauluk
ko 4). Lukuvuonna 1877-78 vasta 162. Jos tarkastelee tämän ajanjakson uusien ylioppilaiden määrää viimeisten vuosien tilastollisen kehityksen pohjalta, voi todeta, että vuosina 1875-78 uusia ylioppilaita oli yhteensä 452. Tämä luku ylittää edellisen kolmivuotisjakson, mutta jää 45:llä yliop
pilaalla alle lukuvuosien 1869-1872 luvun. Periodeittain nousevan ja laske
van lukumäärän voi havaita taulukosta 21, joka kuvaa uusien ylioppilaiden määrän kehitystä 15 vuoden ajalta. Ajanjakson loppuvaiheessa oli kaiken kaikkiaan 10 oppikoulua, joilla oli oikeus valmistaa ylioppilaita ylioppilas
tutkintoon ja yliopisto-opiskeluun. (Redogörelse från kejserliga Alexan
ders-Universitetets rektoratstriennium, 1863-1872).
Yliopiston rehtorin selontekoon sisältyy yliopistoon valmistavien oppikoulujen arviointi tutkinnossa saavutettujen pistemäärien perusteella.
Arvioinnin perusteella vuosina 1875-1878 parhaat ylioppilastutkinnon ar
vosanat saavutettiin Helsingfors Normallyceumista, jonka oppilaiden saa
vuttama ylioppilastutkinnon yleinen keskiluku oli 2,14. Heikoimmin näistä kymmenestä oppilaitoksesta selviytyi Tavastehus Elementarläroverk, josta valmistuneiden ylioppilaiden yleinen keskiluku oli 1,45. Uusien ylioppilai
den keski-ikä oli mainittuina vuosina 19 2/3 vuotta. Nuorimmat kirjoittajat, joita oli neljä, olivat 16-vuotiaita ja yksi kirjoittajista oli 29 vuotias. Uusien ylioppilaiden sosiaalisesta taustasta antaa kuvan se, että pappien poikia joukossa oli 93, professorien, koulunopettajien ja muiden korkeakoulutut
kinnon suorittaneiden poikia 28, virkamiesten poikia 90, sotilaiden 22, kauppiaiden ja teollisuusyrittäjien 46, käsityöläisten 28, muiden
kaupun-kilaisten 14, teollisuustyöntekijöiden 8, lukkarien 8, laivurien ja perämies
ten 10, tilanomistajien 25, talonpoikien 33, torpparien ja palkollisten 13 ja kolmen isä oli tuntematon. Naisten opiskelu yliopistossa ei tuohon aikaan ollut mahdollista kuin poikkeusluvan kautta.Joulukuussa 1873 kaksi nuor
ta naista oli mukana ylioppilastutkinnossa eivätkä he läpäisseet tätä tutkin
toa. Sen jälkeen kyseisen ajanjakson aikana ei kukaan nainen suorittanut ylioppilastutkintoa ja päässyt opiskelemaan yliopistoon. Kesäkuussa 1873 suoritti ylioppilastutkinnon yksi nainen, joka kyseisen aikajakson loppu
vaiheessa opiskeli edelleen lääketiedettä.
Taulukko 4. Ylioppilaiden määrän paikallaan polkemisen aikaa 1863-1874 (Redogörelse från kejserliga Alexanders-Universitetes för rektoratst
riennium 1863-1875)
Lukuvuosi 1863-1864 1864-1865 1865-1866 1866-1867 1867-1868 1868-1869 1869-1870 1870-1871 1871-1872 1872-1873 1873-1874 1874-1875
Uusia ylioppilaita 113 134 161 149 160 159 164 116 217 167
99 108
Ylioppilaiksi päässeiden lukumäärä ei 1860-luvulla ollut kovinkaan suuri, koska uusia ylioppilaita lukuvuonna 1860-61 oli 71 ja esimerkiksi vuosina 1869-1872 uusia ylioppilaita valmistui yhteensä 457. (Redogörelse från kejserliga Alexanders-Universitetes för rektoratstriennium 1860-1863 ja 1869 -1872).
Syntyperänsä mukaan ylioppilaat ryhmittyivät vuosina 1828-1852 ja 1853 -1867 taulukon 5 mukaisesti. (Waris 1940).
Säätyläisväestöstä lähtöisin olevien ylioppilaiden määrä oli vuosiin 1828-1852 verrattuna hivenen noussut vuosiin 1853-1867 tultaessa. Porva
ristosta lähtöisin olevien ylioppilaiden määrä oli hivenen laskenut ja talon
poikaistosta peräisin olevien ylioppilaiden määrä oli hyvin vähän kasva
nut. Aika oli olemattoman säätykierron aikaa.
Suomen väkiluku oli kasvanut vuoden 1840 1,4 miljoonasta vuoteen 1865 1,8:aan miljoonaan samanaikaisesti kun Venäjän väkiluku kasvoi vastaavana aikana 50,4:sta 61,3:een miljoonaan, Ruotsin 3,1:sta 4,1:een,
Taulukko 5. Ylioppilaiden isien yhteiskunnallinen asema (%-osuudet) 1828-1867 (Waris 1940)
1828-1852 1853-1867
Isän yhteiskunnallinen asema % %
Säätyläisväestö 63,0 64,7
Porvaristo 15, 1 13,3
Talonpoikaisväestö 8,0 9,0
Muu väestö 13,9 13,0
Yhteensä 100,0 100,0
Norjan 1,2:sta 1,7:ään ja Tanskan 1,3:sta 1,7:ään miljoonaan (SVT VI Väki
luvun Tilastoa Ensimmäinen vihko 1865). Valtaosa väestöstä, lähes 1,4 miljoonaa sai elantonsa maataloudesta. Teollisuudesta sai elantonsa vain vähän yli 88 500 henkeä.
Vanhan säätyjakoisen yhteiskunnan luokitusta seuraten 1865 ritaris
ton ja aatelin osuus oli 0, 16 % väestöstä, papiston ja opettajien osuus 0,39
%, porvarissäädyn 1,14 % ja talonpoikaissäädyn 86,89 % väestöstä. (SVT VI Ensimmäinen vihko 1865 V ja VI taulujaksot). Myös nämä tilastoluvut kertovat staattisesta yhteiskunnasta, jossa oppikoulun ja ylioppilastutkin
non avautuminen omalta osaltaan sai aikaan merkittävän muutoksen.